Teatterin lumoa - kuvallinen teatteriblogini

Teatterin lumoa - Satu Ylävaaran kuvallinen teatteriblogi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helsingin kaupunginteatterissa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helsingin kaupunginteatterissa. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. lokakuuta 2019

Huikea, rankka, reipas ja hersyilevä Everstinna näytelmä ensi-ilta kantaesitys 2.10. Helsingin kaupunginteatterilla

Pidänkö vai enkö. Noudattaako kirjaa vai meneekö metsään, uppoaako suohon? Harvoin sitä näin binäärinen ping pong -ottelu käynnistyy esityksen jälkeen. Hienohan se oli, vaikuttava, rohkea. Heidi Herala vähintäänkin elämänsä roolissa. Olenko mukavuusalueella vai jossain tahmeassa, painajaismaisessa. Everstinna -näytelmän ensi-ilta kantaesitys 2.10.2019.

Everstinnan kaksijakoinen maailma tuntuu rimpuilevan pääkopassa standing ovation -taputusten jälkeenkin. Selviytymistarina on syystäkin turvakotien lukulistalla.

Jos on kyllästynyt spermassa liukastelun markkinointiin, niin tässä on taatusti esillä naisen seksuaalinen kasvu, ja vittu, ja väki. Vitun väki eli voima, alkuvoima. Yhtä hurja ja myyttinen ja pelottava kuin suo.

Niukassa rekvisiitassa toimiva neonvälke muistutti sekä näytelmää BENT kuin musikaalia Kevät koittaa Hitlerille.

Hieno, ja karmea rinnastus nykypäivän turvapaikanhakijoihin oli tuon ajan tp-hakijat, jotka olivat joko sikaarijengiä eli rikkaita juutalaisia, eli koulutettuja, sivistyneitä ihmisiä. Heille ei fasistit halunneet antaa turvapaikkaa, koska olivat rikkaita.

Näytelmän oudoin hetki oli kun #Everstinna viskasi evärstin uniformun pois lavalta, mutta tuppivyö kietoutui, kieroutui rekvisiittana olleen kelohongan hoikan varren ympäri, kuten tarinan käärme 🐍 ~ korkeasti arvostetun miehen tekemä väkivalta jallitettua naista kohtaan.

Teatterille kävellessä ajattelin Tsehovin 3 sisaren hurmaantumista upseereihin jotka pistivät uneliaan kyläpahasen eloon. Kävikö samoin #Everstinna'lle kun 200 000 saksalaista marssi saappaat kiiltävinä pohjoiseen tuoden Euroopan tuulahduksia, suklaata ja muutakin herkkua.

Osassa meänkieltä h:t eivät osuneet kohilleen kuten " natsit tekivät " kun olisi pitänyt olla " natsit teit". Mutta ehkä se oli yleisölle ystävällisempää. Itse olisin aloittanut meänkielelä, ja vähentänyt edetessä, tosin jättänyt mehevimmät tragikoomisen, julmat ja tarhat havainnot meänkielisiksi. Mutta Torniojokilaakson Suåmen puolen meänkieli elää ja muuttuu, eri aikoina, ja voi olla, että kahden kylän välillä voi tulla tinkaa, kumpaankhaan rakhoon se hoo panhaan.

Olen teatterissa nähnyt viikossa julmia komedioita: #Everstinna, Gabriel tule takaisin, Pelle ja Tsehovin Lokki. Tänää Everstinnan ensi-illassa tunteet, muistot, historia risteilivät Kariniemen sinisestä ränsistyneestä huvilasta, musiikin kautta tän päivän fasismiin.

Everstinna on siinä mielessä hankala, eli monipuolinen ja -säikeinen teos, koska tunsin Annikki Kariniemen, vaikka tämä ei missään nimessä ole yks yhteen eikä ees kahteen elämänkerta Kariniemestä. Vaan Annikin kirjat Erään avioliiton anatomia, Veren kuva ja Veren ikävä toimivat pohjana parsisuhdehelvetille ja salskea upseerin palvonnalle.

Näytelmänä tulee vielä selvemmin ilmi, kuinka Everstinnalla ei ollut omaa itseä, hän ei ollut kehittynyt aikuiseksi naiseksi, vaan eversti oli nitistänyt hänestä jo kaiken kun everstinna oli pieni lapsi. Vain pieni lapsi.

Everstinna on ääripäitä, kipu ja hurmos, hiiri ja kissa, nainen ja mies, suomi ja saksa, vapaus ja armeija, sota ja rauha, yksityinen ja julkinen.

Erinomaista työtä, joka uskalsi ottaa myös riskejä.

Tänään elikkäs 4.10.19 #Everstinna oli vielä parempi, feministinen groteskius ja vapaus Lina Wertmullerin tyyliin, ja olihan se kova veto. Ja olihan siinä vaudevilleä, weimarin ajan kabareeta, sarjakuvaa ja kaikkea, erä maata. Ja koskettavampikin oli, jos mahdollista. Jaettu kipu, ja olo, tarina, selviytyminen.


Heidi Herala pääroolissa, vahvana ja heikkona, jos vain tällaisia ääripäitä ajatellaan, Annikkina ja Everstinnana. 


Tekijäloota


Rosa Liksom - Susanna Airaksinen
EVERSTINNA
Väkevä ja unohtumaton

Heidi Herala

Susanna Airaksinen
DRAMATISOINTI JA OHJAUS

Vilma Mattila
LAVASTUS JA PUVUT

Vesa Ellilä
VALOSUUNNITTELU

Johanna Puuperä
ÄÄNISUUNNITTELU JA SÄVELLYS

Aino Hyttinen
NAAMIOINTI JA KAMPAUKSET

Merja Turunen
DRAMATURGI


Pääjohtaja Kari Arffman ja kirjailija Rosa Liksom Helsingin kaupunginteatterin pienen näyttämön lämpiössä Everstinnan enskarihumussa 2.10


Everstinnan esittely Helsingin kaupunginteatterin pienen näyttämön lämpiössä 1.10. 


#Everstinna. Mikä kiehtoi, kiehtoo fasismissa tänä päivänä? Miksi natsit marssivat Munchenissä sankoin joukoin? Minkä tarinan kautta kerrotaan rasismista ja vihasta? Rosa Liksomia ei hermostuta tuleva näytelmä, koska hän antaa aina vapaat kädet tekijöille. Hänen työnsä on tehty, kun romaani Everstinna on valmis. Julkaistu.



Everstinna sosialistisessa mediassani: 

Teosesittelyssä 1.10. lämpiössä:


Rosa Liksomia ei hermostuta tuleva näytelmä, koska hän antaa aina vapaat kädet tekijöille. Hänen työnsä on tehty, kun romaani #Everstinna on julkaistu:




Ja laitetaanpa tähän myös kaupunginteatterin avajaiskarnevaaleista elokuun puolesta välistä:


Muistiinpanoja:
Propagandaa on aina ollut. Göbbels hioi natsien propagandakoneiston amerikkalaisen mainosmaailman opaskirjojen pohjalta. Ne kaikki olemme äärimmäisen alttiita propagandalle eli mainoksille, Rosa Liksomin #Everstinna teoksen taustoista.Helsingin kaupunginteatterin avajaisissa oli esittelyssä Liksomin #Everstinna jossa pohjoisen vahva nainen hurahtaa fasismiin. Mitä historiasta opitaan? Mitä voimme tehdä tänä päivä äärioikeiston ja vihan yhä noustessa?







Rosa Liksom ei hiljene Ylitornion pappilassa Everstinnan tapahtumassa kesäkuussa


Rosa Liksomin Everstinnan tarina on ihmisen hurahtamista utopian tarjoajiin, manipulojien ja markkinastrategien tarkkaan laadittuun äärioikeiston propagandaan, joka tarjoaa helppoja ratkaisuja tässä suuressa murroksessa eläville ihmisille jotka pelkäävät tuntematonta.

Rosa Liksomin Everstinnan tarina on ihmisen hurahtamista utopian tarjoajiin, manipulojien ja markkinastrategien tarkkaan laadittuun äärioikeiston propagandaan, joka tarjoaa helppoja ratkaisuja tässä suuressa murroksessa eläville ihmisille jotka pelkäävät tuntematonta Kirjailijatapaaminen Rosa Liksomin Everstinnan tarina alkaa ääriään täynnä olevassa Ylitornion wanhassa pappilassa, osana Väylän festivaaleja, tänään 27.06.2019:



Rosa Liksomin Everstinna eduskunnan kirjapiirissä Oodissa. 

Ideologioiden trilogiassa Hytti Nro 6 käsitteli kommunismia, Everestinna fasismia ja seuraavaksi sitten Amerikka ja kapitalismi.







sosialistisesta mediastani, instasta, avajaiskarnevaaleista:
klo
Tunnisteet: , , , , , , ,
Sijainti: Ensi linja 2, 00530 Helsinki, Suomi

Riistapolulla Helsingin kaupunginteatterilla todellakin kohti lapsuuden ja viattomuuden loppua, 70-lukua

Ostalgiaa ja keinokuitua elokuvan mittasessa Julia & Romeo -tarinassa jossa ekologinen sisustus ja lavastus. Taattua Maijalan laatua, jossa Paavo Kinnusen pinnanalainen raivo, ja turhautuminen löytää uusia väyliä, ja väreitä, Ella Mettänen erinomaisena, taas.

Franz Xaver Kroetz: RIISTAPOLKU
Lapsuuden ja viattomuuden loppu. 7.9. Helsingin kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä.

Näin Riistapolun jo syyskuun alussa, mutta kiireissäni vasta nyt kirjoitan. Se oli elokuvan mittainen, siis puolitoista tuntia, ja intensiivinen, eli ilman väliaikaa. Siinä oli monta kiinnostavaa tekijää, aiheutta ja toteuttajaa, jotka kiinnostivat. Tapahtumat käynnistää tytön ja pojan suhde. Tyttö on 13-vuotias, ja poika 19. Ihan niinku Julia ja Romeo.

Mutta heidän suhteensa on salainen, se on vastoin lakia, tietenkin. Poika joutuu linnaan. Mitä pojalle siellä tapahtuu... Arvaillaan.

Mitä tytön perhe tästä sanoo, tyttöhän on liian nuori seurustelemaan. Äiti on ainakin opettanut, miten pöytä katetaan. Isä on mahdollisesti väkivaltainen, ja natsitausta nousee esiin.

Näytelmä on tarina 70-luvulta. Isä puhui vanhoista hyvistä ajoista, siis natsien ajoista, jolloin kaikki toimi. Kun nyt taas on polkupyöräilijöitä.

70-luku on katettu hieman tunkkaisesti, eli aidosti. On paljon ruskeaa, mikä piti paikkaansa niin saksalaisessa kuin suomalaisessakin kodissa.

Olemme kuin keskellä kuunnelmaa, kun ovia ei ole, aterimiä ei ole, eikä uuni lämmitä. Näemme suoraan huoneeseen, jokaisen seinän lävitse. Myös vessaan. Kuulemme kun ovia paiskotaan ja suljetaan, haarukat ja veitset kilisevät.

Aivan kuin olisimme keskellä muistoja.

Aivan tavallinne perhe tulee kotiin ja syö ruokaa, joka thedään itse. Tai, no, perheen naiset tekevät. Nuorella tytöllä on polvisukat ja minihame, äidillä naisten pullooveri ja sukkikset. Tai liivihame.

Olemme ajassa jossa kohta alkaa Christine F:n aika, kadotetut heroiininuoret oikean elämän bahnhofeilla, huumeasema Zoolla.

Mutta tämän perheen elämään ei kuulu huumeet, se on porvarillinen, tai keskiluokkainen, ihan tavallinen koti.

Tytöllä on sängyssään pehmoleluja, ja sitten myös ensirakkaus.

Ah.

Ajanjaksolla mm Carrie ja Manaaja kertoivat länsimaisen modernin nuoren tytön kapinasta. Onko se kapinaa, kenellä saa olla kapinaa.

Riistapolku ei tietenkään ole yliluonnollista kauhua, vaan draamaa ja realismia.

Nuoren tytön seksuaalisuus on tuona aikana hyvinkin fokuksessa. Kuinka valtavan pelottavaa on naisen, nuorenkin naisen voima.

Tai ei pelkkä seksuaalisuus, vaan tunteet. Kun on tunteet. Vyöryävät, kummat, uudet, kiihkeät.

Lauri Maijala on nero. Yhä. Hyvä, että hän tekee teatteria. Jakaa.

Olin yksissä avoimissa harjoituksissa, jossa oli äärettömän hauskaa, vaikka itse tarina on, ja voi olla hirveä. Väkivaltaa. Näytelmä, esitys ei ollut niin rankka kuten ihmisten mielipiteissä sosialistisessa mediassa. Ehdottomasti suositeltava. Teatteriin pitää mennäkin katsomaan muuta kuin hötteröä hattaraa. Jota sitäkin voi välillä.

Harjoituksissa oli hyvä veto ja meno. Ja myös annos itseironiaa, kun katsomosta sai poistua kesken kaiken, jolloin Maijala sanoi, että tottukaa tuohon... Että ihmiset marssivat pois näytelmästä.


tarkemmin sanoen: Totuttaudutaan tähän näkyyn, ( kun yleisö marssii pois teatterista, sehän ei ole huonon näytelmän merkki, vaan huonon katsojan, siis ahdasmielisen. )


Ristapolku näytelmä Helsingin kaupunginteatterissa on Fassbinderin elokuvan mittainen, synkkä ja upea, höpsö ja hurmeinen, hurmaava matka ostalgiaa tuolle puolen 70-luvun jaettuun Saksaan, polvisukkien ja koulukirjojen pehmolelujen, tyttöjen maailmaan, makuukamariin, omaan huoneeseen. Ja ah, rakkauteen, ensirakkauteen.

Kukaan ei kyseenalaista Juulian ja Roomeon pika suhdetta, tässä tytöllä ja nuorella miehellä on suurinpiirtein samat iät kuin Romeolla & Julialla, mutta tässä tarinassa ja historiassa, realismissa nuori mies joutuu vankilaan. Olemme ajassa pikkasen ennen Christiane F:fää, ja Carrieta, mutta Manaaja on jo tainnut tulla. Elokuvissa. Tämä ei siis ole kauhua, vaan draamaa.

Mutta ajanjakson popkulttuurissa on pelottavana elementtinä nuoren tytön kasvu, seksuaalinen kasvu. Tämä ei siis ole yliluonnollinen, vaan realistinen pätkä.

Vahvaa vahvempi suositus.

Rakastavaisia näyttelevät Ella Mettänen ja Paavo Kinnunen alkavat olla lempparitaiteilijoitani suuressa kaavassa, ja skaalassa. Niin pihalla, kuin puutarhassa, ja joka esityksessä. Eikä kukaan kertonut, että Pekka Huotari pulisonkeineen on Suomen Steve Coogan ( joka oli 24 h party ppl -leffassa se Wilson. )

Paavo ja Lauri ovat tehneet yhteistyötä minun silmieni edessä aiemminkin, Turuus eli Turun kaupunginteatterilla näytelmässä Seitsemän veljestä, joka oli freesi ja raavas tutkielma, jota kävin katsomassa tiuhaan.

Täysosuma, napakymppi, on sitä katsoja kuin peura valokeilassa. Tiivis esitys, mutta hengittävä ja mutkitteleva. Näin tämän medialipulla, kiitoksia siitä. Menen kyllä katsomaan uudelleen, rahan kera. Käyn yleensä katsomassa esitystäå useamman kerran, jos mahdollista.

Mistä saa tehdä taidetta, mihin saa tarttua, kenen tarinat jakaa.... Hyvä, ettei kaupunginteatteri sensuroi, vaan antoi tällekin tilan, keskellä synkkää syksysä, keltaisten ja punaisten vaahteroiden rinnalla....



kuvat Tapio Vanhatalo, Helsingin kaupunginteatterin sivulta 

Tekijäloota

Franz Xaver Kroetz
RIISTAPOLKU
Lapsuuden ja viattomuuden loppu

Ella Mettänen
Paavo Kinnunen
Ursula Salo
Risto Kaskilahti
Pekka Huotari


Vesa Tapio Valo
SUOMENNOS

Lauri Maijala
OHJAUS

Antti Mattila
LAVASTUS

Elina Kolehmainen
PUKUSUUNNITTELU

Kari Leppälä
VALOSUUNNITTELU

Aleksi Saura
SÄVELLYS JA ÄÄNISUUNNITTELU

Henri Karjalainen
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU

Riistapolun tekijät kertovat juutuupissa:



Taustaa (mikä löytyy Helsingin kaupunginteatterin sivulta):


Franz Xaver Kroetzin haastattelu
Interview: Franz Xaver Kroetz

HKTfi Riistapolku-sivun esittely




ja tältä näytti näytelmän jälkeen:



Teen paljon visuaalista matskua myös teatteribloggauksiini, kuten tässä:









#riistapolku #hktfi @hktfi Ristapolku näytelmä Helsingin kaupunginteatterissa on elokuvan mittainen, synkkä ja upea, höpsö ja hurmeinen, hurmaava matka ostalgiaa tuolle puolen 70-luvun jaettuun Saksaan, polvisukkien ja koulukirjojen pehmolelujen, tyttöjen maailmaan, makuukamariin, omaan huoneeseen. Ja ah, rakkauteen, ensirakkauteen. Kukaan ei kyseenalaista Juulian ja Roomeon pika suhdetta, tässä tytöllä ja nuorella miehellä on suurinpiirtein samat iät kuin Romeolla & Julialla, mutta tässä tarinassa ja historiassa, realismissa nuori mies joutuu vankilaan. Olemme ajassa pikkasen ennen Christiane F:fää, ja Carrieta, mutta Manaaja on jo tainnut tulla. Elokuvissa. Tämä ei siis ole kauhua, vaan draamaa. Mutta ajanjakson popkulttuurissa on pelottavana elementtinä nuoren tytön kasvu, seksuaalinen kasvu. Tämä ei siis ole yliluonnollinen, vaan realistinen pätkä. Ohjaaja #LauriMaijala on nero, ja olin näissä harjoituksissakin. Vahvaa vahvempi suositus. #EllaMettänen ja #paavokinnunen alkavat olla lempparitaiteilijoitani suuressa kaavassa, ja skaalassa. Eikä kukaan kertonut, että Pekka Huotari pulisonkeineen on Suomen Steve Coogan joka oli 24 h party 🎉 ppl -leffassa Wilson. #teatterinlumoa #teatterinlumoa2019 #teatterissa #teatteri #theater #theatre #perfect #actorsofFinland #theatersofHelsinki.
Henkilön Valokuvataiteilija (@satuylavaara) jakama julkaisu
klo
Tunnisteet: , , , , ,
Sijainti: Ensi linja 2, 00530 Helsinki, Suomi

maanantai 11. maaliskuuta 2019

Kirsikkatarha 07.03.2019 Helsingin kaupunginteatterissa, ohjaajana Lauri Maijala.

Eilen 7.3. leijuin, kelluin Kirsikkatarhassa, Helsingin kaupunginteatterissa, jossa Lauri Maijala oli
ohjannut Tsehovin näytelmän syyllisyydestä, luopumisesta, maaorjuudesta ja pahuksenmoisista pirskeistä kristallikruunujen alla, tuolla komeassa, vetoisessa, vanhassa talossa, kenties kartanossa, ehkä laajassa pitsihuvilassa, joissa viimeiset reivit näyttivät danse macabrelta. Kuolemantanssissa ei seinäruusuksi jää kukaan...

Yläluokan rappio näytetään holtittomana rahankäyttönä ja syytämisenä, myös hyväntekeväisyyteen. Kirjanpitoa ei osata, eikä vakavista asioista haluta puhuta. Vastuuta ei tarvi ottaa. Paikoitellen Ranevskajan näyttämö on suurta, eriarvoista lapsitarhaa. Tapetille on saanut piirtää pikkulapsi. Tosin maalijälki näyttää kummitukselta, kummituksilta. Mikä täällä kummittelee? Eikä rahalla ja hummaamisella ja matkustelulla kaikki unohdukkaan?

Anton Tsehovin Kirsikkatarha jo nimenä niittaa maahan, maan omistukseen, maan hoitamiseen. Toisin kuin Kirsikkapuisto, jossa puisto on vain jotain keinotekoista ja nyrhittyä, ja jossa hyppelehditään huolta vailla kuperkeikkaa ja hih hih hii.

Mutta kirsikka, mikä ihana mielleytymä - kuinka ihanaa on kirsikkamehu, hieman kirpeää, ailahdus tummaa. Syödä kypsiä kirsikoita suoraan puusta. Kirsikka vintage tatuointina. Kirsikkasorbetti. Kirsikkakompotti - kuinka venäläistä, vahvaa, rikasta.

Ensimmäinen mainoskuva tästä kaupunginteatterin näytelmästä oli häiritsevä, siinä pieni poika katsoi
lähikuvassa kameraan, mutta hän ei ollut onnellinen, vaan makasi, tai kellui kirkkaassa lätäkössä, kirsikoiden ympäröimänä. Tästä tuli mielleyhtymiä Stephen King Se-tarinaan, josta tehtiin uusi filmatisointi vastikään eli viime vuosina. Viaton lapsi ja punainen ilmapallo.

Mutta näytelmään. Esitys alkakoon! Ilakoiva joukko riehakkaita venäläisiä saapuu vihreät ilmapallot kädessään teatterin lavalle. Heidät esitellään yleisöystävällisesti, venäläiset nimet äännetään autenttisesti, ja twistaten. Rikkailla on ikuinen vappu, jossa ei marssita.

Pääosassa on matriarkka Ranevskaja, jota näyttelee Heidi Herala, ohjaajan äitee.

Kuva Stefan Bremer 
Mutta.
Ranevskaja on kokenut tragediaan, hänen pieni poikansa on hukkunut. Tästä tuli hieman Mary Shelley ja Frankenstein mieleen, mutta takaisin Venäjälle.

Tästä, ja muustakin, suuresta, ja loppumattomssta syylliyydestä johtuen, Heralan Ranevskaja on ollut
epäterveessä suhteessa miehen kanssa, mies, joka on varsinainen kusipää, törsännyt kaikki rahat, ja viestittää passiivisaggressiivisesti typerästä kaupungistaan jatkuvalla syötöllä, yks kirje pär päivä.

Ranevskaja juo koko ajan kahvia, hän on jatkuvassa hypertilassa. Vai onko tuo piriä, kokkelia, vai ilokaasua. Ei, kyllä se taitaa olla kofeiiniä. Hän ei osaa käyttää rahaa säästeliäästi, kuten talon, ja tilan emäntä Varja, hänen topakka tyttärensä ( Elina Sinisalo) joka liikkuu talon avaimet uumillaan.

Aika lailla on venäläisyyttä häivytetty, puheissa on kyllä samovaari, ja risti on ortodoksien. Pöydällä on kukkaishuivi ja kurkkupurkit - yhteen niistä Varja yrjöää. Hei - kaikille sattuu.

Sitten äiti ahdistuu, mitä tehdä, kun rahat on loppu. Paikalle ilmaantuu ussein Lopahin (Chike Ohanwe), jolla olisi käypiä ratkaisuja kuin Clas Ohlsonilla, mitä maita myydä, mitä vuokrata.

Olemme keskellä orjuutta, maaorjuutta. Ranevskaja järjestää yhä pippaloita, eikä halua edes kuulla, miten Kirsikkatarha pistetään myyntiin. Tai edes vuokralle. Paljon siipeilijöitä ilmaantuu. Tsehovin isoisänsä oli ollut maaorja.

Huutokauppakeisarien ja muiden sietämättömien tosi tv:n rinnastuksiin ei sorruta, vaan näyttämökuvaa haetaan tanssista ja liikkeestä. Nuija puhuu.

Tässäkin näytelmässä, kuten Kolmessa sisaressa, painotetaan, kuinka tärkeää on tehdä työtä, ja myös opiskella. Tapaamme 42 vee ikuisen opiskelijan Trofomovin, ihana Tommi Eronen, joka sanettisissa lökäpöksyissään astelee hitaasti lavalle. Hänkin edustaa muutosta, hidasta muutosta, milteipä John Lennonin tyylistä pasifismia ja lukemista. Rauhallisen, tasapainoisen ja tasa-arvoisen elämän tyyneyttä, ehkä.

Kuva Stefan Bremer 

Onko Ranta-Hesellä hyvä verse? Toisenlainen, työnvieroksija Jasa ( Heikki Ranta ) on paikallinen roomeo ja manspreading. Hän pitää peliä Dunjasan ( Sanna Majuri ) kanssa niin, ettei pöly ehdi divaanille laskeutua. Charlotta ( Aino Seppo ) lunastaa sirkuslupaukset - miksi matto on punavalkoraitainen. Onko elämä yhtä sirkusta. Mitä sitten kun tapahtuu vallankumous.

Näin tämän näytelmän päivää ennen kun hallitus vihdoin kaadettiin. Tai siis kaatui. Tätähän olemme jo toivoneet koko SOSsin sössimisen ajan.

Seppo Maijalan, ohjaajan isän, näyttelemä vanha ja tutiseva palvelija Firs, puolikuuro, mutta ehdottoman lojaali, on myös mainio rooli. Yhdessä koko perhe on näytellyt kammottavassa Juoppuhullun päiväkirja -leffassa, jonka Lauri ohjasi, ja jossa vanhemmat olivat sivurooleissa, pääosassa oli Saartamo, joka oli myös Maijalan 7 veljeksen Juhani Turun kaupunginteatterissa. Leffa luotti, että suurin miesten tekemä komedia alkaa siitä, kun mies yrittää itsemurhaa, kuten Housut pois, Rusalka, World´s End, Filth, ja Trainspotting.

Kuten Tsehovin näytelmässä Kolme sisarta on myös vanha palvelija. Tsehov kysyy, minne köyhät vanhukset joutuvat. Kuka kehtaa pitää orjana, palvelijana vanhusta. Toisaalta, minne tämä vanhus sitten joutuisi, täällä sentään on katto pään päällä.

Kuva Stefan Bremer 

Tämä Kirsikkapuisto / Kirsikkatarha ( Вишневый сад, Višnevyi sad ) on Anton Tsehovin viimeinen näytelmä, ja käsitellään, kuten pitääkin, luopumista, lähtöä, muutosta, kuolemista. Tässä käytetään Martti Anhavan suomennosta Kirsikkatarha. Mieleen tuli Lars von Trierin Dogville, jostain syystä. Kirsikkatarhassa on barokkimaisen paljon lavasteita, ja tarpeeksi korkealle, eli siinä mielessä ei tietenkään Dogville.

Lavastus on Janne Vasaman käsialaa, viimeksi he tekivät yhteistyötä Turun kaupunginteatterissa 2017 näytelmässä Seitsemän veljestä - jonka kävin katsomassa tiuhaan. Ihan viimeisiäkin kertoja. Se oli täydellinen, viiden tähden näytelmä, ellei seitsemän tähden - kuten Otavassa.

Tämä Kirsikkatarha ei ole yhtä täydellinen, kyllä se on ehdottomasti nähtä, tämä paikoitellen ihana, yllättävä, hersyvä, äänekäs ja kristallinhohtoinen. Kokonaisuutena olisi ehkä voinut vielä harjoitella, ja selkeyttää tyylisuuntaa. Koska Maijalan aiemmista töistä tyylisuunta on ollut selkeä. Tosin osan hänen näytelmistään olen nähnyt ussein. Ja pidän Maijalan rimaa todella korkealla.

Pölyjä on pyyhitty klassikosta, on tuuletettu kartanoa, taloa, tyyssijaa. Lastenhuonettakin. Syyllisyys lapsensa kuolemasta on ajanut Ranevskajan äärimmäisiin tekoihin, tai äärimmäisiin nautintoihin. Hän rankaisee itseään. Oliko se hänen syytään. Eikö hän pitänyt huolta lapsestaan.

Myös tässä teoksessa Tsehov nostaa esiin tyhmän miehen, joka hummaa kaikki hillot. Draaman kirjoittalle se on tietysti mainiota, mitä särmää, vekkiä ja jännitettä se tuo. Mihin vie.

Tämä oli Maijalan ensimmäinen proggis Helsingin kaupunginteatterille. Tietysti 7 veljestä on helpompi hurlumheerata kuin tämä.

Musiikki on huikeata, alttoviulu ja sello saavat teatterikatsojassa aikaan sellaisia abstraktisia tunteita ja myllerryksiä, että räjähtäminen ja tunteellinen paukahtaminen on lähellä. Varsinkin jos on ekspressiivinen ja empiirinen katsoja. Yliaistillinen. Kummassakin mielessä.

Näin tämän vapaalipulla, kiitos siitä.

Kirsikkatarha sai minula pojoja 3, 5 / 5
kun Seitsemän veljestä sai pojoja 7 / 5

Jos kaikki pitää pisteyttää.

P.S. Tämäkin näytelmä liittyy omaan elämääni, suuriin muutoksiin, joita pitää tehdä, kun talossa asuminen on liian kallista, ja on muutettava pieniin nurkkiin kärvistelemään. Vanhat mummolat ja lapsuudenkodit on myytävä, koska niissä ei ole varaa asua, eikä varsinkaan ylläpitää. Paljon nostalgiaa tulvahtaa pintaan. Mitään ei saa enää takaisin, kesän pitkiä hetkiä kävellä liian isoissa aikuisten kumppareissa kukkapenkissä, lukea keinussa sarjakuvia, odottaa kauppaautoa, jossa pelottavaa, punaista peikkolimpsaa. Hevosia jotka hörisivät vapaudesta. Suolaisen timotein maku, korppi joka pitää välimatkaa.



Ohjelmavihkonenkin on ihana, täynnä nostalgiaa, joillekin se on kouluvihko, ajalta jolloin ei vielä ollut koulussa, mutta halusi sinne. Joillekin se oli paikka minne kiiltokuvat liimattiin.


Kirsikkatarha 07.03.2019 Helsingin kaupunginteatterissa, ohjaajana Lauri Maijala.

Kuvat Stefan Bremer


Tekijäloota


Tommi Eronen
Heidi Herala
Jouko Klemettilä
Sonja Kuittinen
Eero Saarinen
Unto Nuora
Seppo Maijala
Sanna Majuri
Kari Mattila
Chike Ohanwe
Heikki Ranta
Aino Seppo
Emilia Sinisalo
Grishan roolissa vuorottelevat Nooa Huhtala ja Niila Vasama

Siljamari Heikinheimo I VIULU
Kreeta-Julia Heikkilä I VIULU
Eriikka Maalismaa II VIULU
Terhi Paldanius II VIULU
Hanna Hohti ALTTOVIULU
Maarit Holkko ALTTOVIULU
Petja Kainulainen SELLO
Liina-Mari Raivola SELLO

Martti Anhava SUOMENNOS
Lauri Maijala OHJAUS

Lauri Porra SÄVELLYS
Janne Vasama LAVASTUS
Tiina Kaukanen PUKUSUUNNITTELU
Mika Ijäs VALOSUUNNITTELU
Kai Poutanen ÄÄNISUUNNITTELU
Jaana Nykänen NAAMIOINTI JA KAMPAUKSET

Mitä näytelmästä kerrotaan Hktfin sivulla:

"Anton Tšehovin viimeiseksi jäänyt näytelmä Kirsikkatarha on kertomus perheestä jota on kohdannut vaiettu tragedia, nostalgiasta ja sen tuhoisuudesta, kaipuusta jonnekin mitä ei koskaan ole ollutkaan, salatuista unelmista, orjista ja herroista, opportunismista ja idealismista. Ja niin kuin aina elämässä lopulta, vaikka sitä ei itselleen myöntäisikään, rakkaudesta.

Meidän Kirsikkatarhamme hehkuu valkoisena ja vaaleanpunaisena kunnes tulee syksy ja Ljubov Andrejevna Ranevskajan kartano joutuu huutokaupattavaksi, jollei köyhtynyt aatelissuku saa määräaikaan mennessä otetta elämästään, mieltään menneisyydestä
ja ylenpalttisesti tuhlattuja rahoja kerättyä. Mutta sitä ennen haaveillaan täydellisestä maailmasta, kaivataan salaa saavuttamatonta, tanssitaan jousten soidessa, tapellaan, syleillään – ja janotaan elämää. Intohimoisesti ja sydän syrjällään.

Lauri Maijala, ohjaaja "



Kirsikkatarhan traileri:


 Kirsikkapuisto Kirjasammossa


Asiaan liittyviä ja liittymättömiä tviittejäni:
Näköjäön twitteriin vain yhden kuvan laitoin:
klo
Tunnisteet: , , , , , , , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)