Tänään oli haastava ja raastava Mount Everest Q-teatterissa ja hankala sherpakin oli kotoisin Boratin naapurista. Oikeasti vakava ja vangitseva näytelmä masennuksesta, ahdistuksesta, salaliitoista ja harhoista. Roman Polanskin Vuokralaisen & Rosemaryn painajaisen (Rosemary´s baby) malliin. Ehtaa kotim. plaatua, sitä parasta. Teoksen surrealismi oli vaikeampaa kuin edellisissä, Tavallisuuden aaveessa ja Arjen kauhussa. Symbolismi oli huipussaan ja niin oli Minna Haapkyläkin jota on aina ilo nähdä, niin suomenkielisissä kuin ruotsinkielisissä näytelmissä, epookeissa, dekkarissa, ja Hovimäessäkin.Mount Everest Q-teatterissa pe 16.11.2018 alkaa hitaasti, lavalla on sävytettynä useita harmaan eri sävyjä. Päähenkilö on masentunut nainen Iina (Minna Haapkylä). Hän ei halua poistua kotoa. Sen ymmärtää: Koti. Harmaa on rauhoittava ja maltillinen sävy. Lonkeron harmaa, tuhka, mustelma, kyyhkyn harmaa, kuluneen asfaltin likaisen lumen, loskan, udun ja sumun väri. Kuluneiden aidan- ja heinäseipäiden väri, kelohongan kubito ja arvokkuus. Mustat farkut kun niitä käyttää pitkään. Jostain syystä sisutuksessa sitä käytetään. Taivas näyttää joskus kauniilta kun se hehkuu oranssin ja harmaan sävyissä. Vastakkaisina sävyinä.
Iinan poikaystävä (Pyry Nikkilä) itkee ja märisee alussa niin, että hänen puolellaan on het olalle taputtamassa. Mies saa näyttää tunteensa, mies saa itkeä. Poikaystävä kuitenkin näyttää toisenkin puolensa. Pyry Nikkilä on tehny niin inhoja rooleja Q teatterissa ennenkin (mansplaining, psyykkinen väkivalta ja manipulointi). Miehen pinna ei saa mennä, ei saa katketa.
Käytetään symboleita low ja high. Olla alamaissa. Olla ylämaissa. Kukaan ei diggaa sua kun oot down ja out - Pellen piisi tuli mieleen. (Miljoonaliiga: Down Ja Out, 1985)
Mutta päähenkilö Iina (Minna Haapkylä) ei ole out, hänellä on tavattoman kaunis takki ja kiiltävät kengät, hän näyttää tehokkaalta ja eteenpäinpyrkivältä uranaiselta. Mikä on tuo työ, oravanpyörä ja suuri koneisto, joka jauhaa ihmisen.
Kotona Iinalla on joogamaisia vaatteitam sopii viitteenä Himalajalle. Sitten virttyneitä trikoita, jotka ovat mukavia oloasuja, myös harmaan eri sävyissä.
Miksi hän ei mene töihin, kuten Ryhmäteatterin 9 hyvää syytä elää näytelmä kysyy, miksi yksinäinen nuori nainen ei nouse sieltä lattaialta patjalta ja kävele kauppaan ja tuuleta makkaukset. Hanki ystäviä ja töitä. Miksi hän ei edisty opinnoissaan, miksi jättää kesken. Luin jotain artikkelia, ja katsoin dokua, missä huomattiin nuorten naisten käyttäytymisessä, koulu- ja työmenestymisessä notkahduksia, kun hyvä tyttö eli tunnollinen hyvä oppilas, nuori nainen menee yliopistoon. En nyt muista oliko ADD ja muuta diagnoosia, jotka puhkeavat siellä. Tai paineet ovat niin kovat, kun suorittamisesta tehdään vastenmielistä aikataulutusta ja ennen kaikkea korkeakoulut ja yliopistot kilpailutetaan ja vain araha ratkaisee. Niin että ennen hyvin laimeana ollut x tuleekin hyökyaaltona joka pysyy. Kyse ei ollut varsinaisesta syrjäytymisestä vaan suorittamisesta.
Kun taas Q teatterin Mount Everestin nainen on saanut keskenmenon. Emme tiedä, miten ja miksi. Emme tiedä kuinka vakaavaa on, emmekä kuinka pitkään. Halusiko nainen lasta. Keskellä hyvää elämää, työtä, puolisoa ja asuntoa.
Saako mielenterveyskuntoutuja olla raskaana, tulla raskaaksi, suunnitella tulevaisuutta.
Miten masennuksesta saa kertoa.
Paavo Kinnunen on ensin helpottava humoristi lavalla, poikaystävän kavereita. Sitten outo. Tai ainahan ne on outoja. Paha henki itseasiassa. Parran perusteella hän on 70-luvun teatterin pujopartainen saatana. Jotain samaa kuten Carmen Ghia tuossa Mel Brooksin teoksessa Kevät koittaa hitlerille. Paitsi Kinnunen on hetero. Eikö vedetä yli. Ei liikaa.
Tässä näytelmässä osataan taiteilla outouden ja hämärän rajalla. Aiemmissa proggiksissa on ollut vapauttavaa naurua, nyt tuota naurua saa odottaa kotvasen.
Bunuelia ei ole täysin unohdettu mutta nyt on lähimpänä Polanskin Vuokralainen ja Rosemary.
River deep, Mountain high. Kaikkia alitajuisia mielleyhtymiä suomen- ja englanninkielissä en pysty pistämään paperille, mutta ne kyllä huomioin. Suomenkieli on vahvana, ja sitten tulee viittomat ja englanti.
Millaisia vuoria, esteitä meidän on ylitettävä. Millaisia me itse teemme, bunkkereita patjoista.
Elämämme extremematkoilla tapaamme ikäviä sherpoja - mutta hei - mitäs läksit...
Myös Lolitan eri kerroksia ei puhkiselitetä vaan jätetään ahdistavaan tilaan. Ironista ja monikerroksellista, japanilaisessa popkulttuurissa on näitä Lolita-hahmoja: lilat kiharat ja pinkit rusetit, ultrasöpöt tylliä sisältävät minihameet, röyhelöt, sukkikset ja korkeat korot, joilla vaikea kävellä (vaappua, seistä paikoillaan).
Kuvaan kuuluisi vielä sievä pitsinen päivänvarjo, joka tästä uupuu. Samoin uupuu ripsiväri ja meikki joilla maalataan silmät valtavan kokoisiksi. Minullakin on kawaii-ripsaria ja kaiken maailman sävyisiä peruukkeja, vaikka en koshaa eli en harrasta cosplayta. Paitsi taiteessa. Olen kuvannut Roihuvuoressa puistossa Sakuraa, kirsikan kukkimisen juhlaa, jossa on mm pukukilpailu, niihin osallistuneet nuoret ja osin vanhatkin alan harrastajat ovat itse valinneet itselleen hahmon... Mutta maailmalla harvakaan tietää, mikä on Lolita. Nabokovia ei ole luettu. Mikä aina särähtää silmään. Taustoja ei tiedetä.
Miksi Lolitaa kuvataan videolle. Kuka käyttää hyväkseen ja ketä. Onko Niina autisti. Onko Niina olemassa. Onko Niina muistuma lapsuudesta.
Rauhoittuuko ilta jos saamme vastauksia, oikeita vastauksia?
" Sukuvika on se kun suksi ei luista elämäni ladulla sen huomata sain rautaiset hermot ja ranteissa ruista toisilla on mutta minulla ei lain ", Tuo Veikko Lavin piisi alkoi jostain syystä soida päässä, absurdisti, vaikkei sitä tässä käytetätään vaan äänimaailma on hyvin kovaa ja etäännytettyä.
Miten kuvata kylmyyttä, eristäytyneisyyttä, kun kukaan ei kuuntele, kun kukaan ei jaksa odottaa, että olisit valmis muutokseen. Mount Everest Wikipediassa " Nepaliksi vuorta kutsutaan nimellä Sagarmāthā सगरमाथा 'taivaan otsa'. Tiibetissä se on Chomolangma tai Qomolangma ཇོ་མོ་གླང་མ ('Maailmankaikkeuden äiti' ". Mount Everestin tunnemme Mount Everestinä, valkoisen miehen antamalla nimellä. Paikan ensimmäisenä "vallaaneista" ihmisistä mainitaan ensin länsimainen, sitten vasta sherpa.
Näin tämän medialipulla eli vaparilla viikko sitten joksus 19.11.2018 täyteläisenä näytelmänä, joka on mitä parhainta päihteetöntä perjantai-illanveittoa se.
© Satu Ylavaara Photography 2018
Tekijäloota
Mount Everest
Käsikirjoitus ja ohjaus: Antti Hietala
Rooleissa: Minna Haapkylä, Lotta Kaihua, Paavo Kinnunen,
Pirjo Lonka ja Pyry Nikkilä
Lavastus, valo- ja videosuunnittelu: Jani-Matti Salo ja Mark Niskanen
Pukusuunnittelu: Pirjo Liiri-Majava
Musiikki ja äänisuunnittelu: Kasperi Laine
Maskeeraussuunnittelu: Riikka Virtanen
Dramaturgi: Jani Volanen
Kantaesitys 19.9.2018
Tänään oli haastava #MountEverest ylitettävänä @Q_teatteri'ssa ja hankala sherpakin oli kotoisin Boratin naapurista. Oikeasti vakava ja vangitseva näytelmä masennuksesta, salaliitoista ja harhoista. Polanskin Vuokralaisen & Rosemaryn malliin. Ehtaa kotim. plaatua, sitä parasta pic.twitter.com/TVjy4hp115— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 16. marraskuuta 2018
— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 23. marraskuuta 2018
— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 23. marraskuuta 2018
