Teatterin lumoa - kuvallinen teatteriblogini

Teatterin lumoa - Satu Ylävaaran kuvallinen teatteriblogi

lauantai 6. huhtikuuta 2019

Tänään koimme jotakin merkityksellistä ja yhteisöllistä PuoliQn lavalla Q-teatterissa: Donkey Hot

Hullu, tuore, hauska ja kaikinpuolin meta musikaali Donkey Hot tuolla PuoliQn lavala päivitti hienosti kirjastorovio / kirjarovio kohtaan Harry Potterin - mitä vastenmieliset katoliset papit polttavat paraikaa. Aavemusasta liu´uttiin Kom-teatterin 70-luvun tyyppiseen lauluun & Mel Brooksiin. Ehdottomasti kuitenkin tuore. Runsaudensarvi, joka kokoaa ja kyseenalaistaa itse itsensä, leikkaa ja liimaa, mutta on täysin käynnissä. Q-teatteri 05.04.2019.

Kaiken Donkey Hot musikaalin melskeen, teatterin taian ja alkemian, naurun keskellä kulkee ajatus, ettei mikään ole muuttunut sitten vuoden 1605. Kirjaroviot roihuavat paraikaa, ja kansa vaeltaa pakolaisina. Don Quijote - tämä on myös sankaritarina tytöille. Se on hyvä, että teakista tulee myös tyttöjä ja naisia. Hieno ensemble. Järisyttävä show. Seisovat aploodit.

Mihin kaikkiin klassikoihin tämä Cervantesin tarina on vaikuttanut. Viimeksi näin Don Quijoten teatterinlavalla tammikuussa kun Mike ja Zin esittivät.

Tietysti haen teatterista ekstaattisia ja yllättäviä kokemuksia, mutta tämä kevät on ollut erityisen rikas ja laadukas. Hullu, haastava ja täynnä alkemiaa.

Mikä huikea Bulgakov -kohtaus, en ehkä kestä. Ja Kurt Cobain, just tänä iltana, onko palattava loppuun, pitääkö poltettaa itsensä piippuun, onko se parempaa kun kuihtua vaan.

Eilen koimme jotakin merkityksellistä ja yhteisöllistä PuoliQn lavalla Q-teatterissa: Donkey Hot

Tänään KauhuCon häppeningissä: Helsingin henget -kirjassa on myös tuttu kummitus, näyttelijä joka murhasi vaimonsa kirveellä - hänet näin juuri eilen Q-teatterissa musikaalissa Donkey Hot.

Hullu ja meta, kerroksellinen ja maukas Donkey Hot tänään koimme jotakin merkityksellistä ja yhteisöllistä PuoliQn lavalla Q-teatterissa. Näytelmä päivitti hienosti kirjastorovio / kirjarovio kohtaan Harry Potterin. Mitä vastenmieliset katoliset papit tekevät - mm polttavat Harry Potter -kirjoja. Paraikaa. Aavemusasta pääsimme Kom-teatterin 70-luvun yhteiskunnalliseen saundin ja Mel Brooksin koreografiaan Kevät koittaa hitlerille.

Teatteri on camera obscura, ja pimiö, jossa esitys syntyy ja kuolee. Kiitos siitä. Mutta mitä tapahtuu näytteijöisden aaveille, jotka haluavat aina sanoa viimeisen sanan.

Ehdottomasti kuitenkin tuore kokonaisuus, jolle söisi soisi paljon esityskertoja.

Toisessa osiossa huikeita oli Mihail Bulgakov -kohtaus. Käsikirjoitukset eivät pala! 

En kestä! Ja Kurt Cobain, just tänä iltana, onko palattava loppuun, pitääkö polttaa itsensä piippuun. Onko se parempaa kuin kuihtua, kuihtua vaan.

Kaiken Donkey Hot melskeen, teatterin taian ja alkemian ja naurun rinnalla mikään ei ole muuttunut vuodesta 1605. Kirjaroviot roihuavat paraikaa ja kansa vaeltaa pakolaisina. Tämä Don Quijote on myös sankaritarina tytöille.

Virkistävä, kuuma, yhteiskunnallinen, pantava ja loistava Donkey Hot eli #DonQuijote surullisen hahmon Ritari ja aisankannattajansa. Tai siis aisaparina Sancho Panza.






Matskut ja mielleyhtymät:

Asiaan liittyvät ja liittymättömät tviitit
sosialistisessa mediassani:



Liittyy musikaaliin Donkey Hot:  kuinka sananvapaus, tasa-arvo ja sanan säilä pelottavat yhä: barbaarimaassa kielletään Dostojevskin kirjat - kirjamessuilla "Dostoevsky book among hundreds banned in Kuwait"






Hullu ja meta, kerroksellinen ja maukas #DonkeyHot tänään koimme jotakin merkityksellistä ja yhteisöllistä PuoliQn lavalla Q-teatterissa. Näytelmä päivitti hienosti kirjastorovio / kirjarovio kohtaan Harry Potterin. Mitä vastenmieliset katoliset papit tekevät - mm polttavat Harry Potter -kirjoja. Paraikaa. Aavemusasta pääsimme Kom-teatterin 70-luvun yhteiskunnalliseen saundin ja Mel Brooksin koreografiaan Kevät koittaa hitlerille. Ehdottomasti kuitenkin tuore kokonaisuus, jolle söisi soisi paljon esityskertoja. Toisessa osiossa huikeita oli Mihail Bulgakov -kohtaus. Käsikirjoitukset eivät pala! En kestä! Ja Kurt Cobain, just tänä iltana 😭 onko palattava loppuun, pitääkö polttaa itsensä piippuun. Onko se parempaa kuin kuihtua, kuihtua vaan. Kaiken Donkey Hot melskeen, teatterin taian ja alkemian ja naurun rinnalla mikään ei ole muuttunut vuodesta 1605. Kirjaroviot roihuavat paraikaa ja kansa vaeltaa pakolaisina. Tämä Don Quijote on myös sankaritarina tytöille. @qteatteri Virkistävä, kuuma, yhteiskunnallinen, pantava ja loistava Donkey Hot eli #DonQuijote surullisen hahmon Ritari ja aisankannattajansa. Tai siis aisaparina Sancho Panza. #QTeatterissa #QTeatteri #puoliQ #puoliQnnäyttämö 05.04.2019. #teatteri #theaterposter #theatre #theater #teatterissa #teatterinlumoa #teatterinlumoa2019 #theateradvert #musikaali #suomensuurinmusikaali. Ihan totta.
Henkilön Satu Ylävaara (@satuylavaaraphotography) jakama julkaisu