Teatterin lumoa - kuvallinen teatteriblogini

Teatterin lumoa - Satu Ylävaaran kuvallinen teatteriblogi

perjantai 28. joulukuuta 2018

Oopperan kummitus 17.11.2015 ja kummituksena Ilkka Hämäläinen

Minun eka kotimainen Oopperan kummitukseni eli Phantom of the Opera: Ilkka Hämäläinen, jonka näin piippuhyllyltä, ja niistäkin lipuista sai milteipä verisesti taistella. 17.11.2015. Tuosta  hetkestähän en muista mitään, paitsi, että olin kolmen tiiman ajan milloin liikuttunut, milloin haltioissani. Tähän alle muuta matskua ettei ihan tabulaa rasaa ;)

kuva Miikka Järvinen Otavamedia

" Video: Seuran iskelmäkilpailu 1979 teki Ilkka Hämäläisestä oopperalaulajan – tältä voittokappale kuulostaa nyt Kouvolalaisesta 17-vuotiaasta heavyrokkarista kuoriutui yhdessä kesässä tanssilavojen tähti. Kovan koulun kautta tenori tie vei Suomen arvostetuimmalle estradille. " Seuran juttu linkissä.


”Vähään aikaan en voinut uskoa voittoani todeksi, myönsi Ilkka Hämäläinen, joka syksyyn mennessä tulee suurelle yleisölle tutuksi Suur-Seuran Aurinkotyttökiertueen ja oman LP-levyn välityksellä. " samasta Seura artikkelista Video: Seuran iskelmäkilpailu 1979 teki Ilkka Hämäläisestä oopperalaulajan – tältä voittokappale kuulostaa nyt

Monostatos on Mozartin Taikahuilun pahis. kuva Miikka Järvinen Otavamedia






Mehevä anekdootti Kekksolovakian ahdasmielisyydestä Seuran artikkelista:

" -- Viikon kuluttua itsevarma rokki-kukko palasi Kotkaan ja ilmoitti rehvakkaasti kapellimestarille:

”Anna mennä!”

Kapellimestari kysyi, minkä kappaleen poika oli opetellut.

”No tämän Superstarin. Olin viikossa opetellut koko roskan ulkoa suomeksi ja englanniksi. Lauloin pätkiä sieltä ja täältä. Hän sanoi, että ’paikka on teidän’”.

Musikaali poiki kasamäärin rikosilmoituksia jumalanpilkasta. Pahimmillaan teatterilla oli poliisivartio.

Minullahan on ääni!
Ilkka halusi keskittyä lauluhommiin tosissaan ja ilmoittautui syksyllä 1980 Kotkan musiikkiopistoon. Sen hän teki tyylistään tinkimättä.

”Laulunopettaja muistutti, että pääsykokeet menivät jo. Kysyin, että etkö sä tiedä kuka mä olen? Olen se Jeesus!”

Ilkka sai poikkeusluvan aloittaa lauluopinnot saman tien. Musikaali ja jumalanpilkkasyytteet olivat tehneet hänestä paikallisen julkkiksen. " lainaus Seuran artikkelista Seuran Tähti-laulukisan voitto 1979 teki Ilkasta laulajan – nyt hän esittää Oopperan Kummituksen nimiroolia täysille saleille Kansallisoopperassa







Tekijäloota:

Oopperan kummitus 17.11.2015

Esityksen tiedot
Produktio

Oopperan kummitus, ensi-ilta 4.9.2015

Esityksen alkamisaika
19.00

Esityspaikka
Päänäyttämö

Musiikinjohto
Kurt Kopecky

Oopperan kummitus

Kieli
Englanti

Esiintyjät

Christine Daaé: Hanna-Liina Võsa
Phantom: Ilkka Hämäläinen

Raoul, Vicomte de Chagny: Olli Tuovinen

Monsieur Firmin: Juha Eskelinen
Monsieur André: Jussi Miilunpalo
Carlotta Giudicelli: Kaisa Ranta
Madame Giry: Sari Nordqvist
Ubaldo Piangi: Kai Pitkänen
Monsieur Reyer: Arto Hosio
Meg Giry: Elli Vallinoja
Joseph Buquet, palopäällikkö: Jussi Merikanto
Meklari / Monsieur Lefèvre / Palomies: Matti Kuronen
Kreivittären uskottu (oopperassa Il Muto): Katriina Kerppola
Keikari 1 (oopperassa Il Muto): Juhana Suninen
Keikari 2 (oopperassa Il Muto): Roland Liiv
Don Attillio (oopperassa Il Muto): Ari Hosio
Passarino (oopperassa Don Juan Triumphant): Roland Liiv
Madame Firmin: Tanja Aidanjuuri
Vahtimestari, Tarkka-ampuja: Jyrki Könnömäki
Vahtimestari: Riku Nurminen
Tanssijat: Charlotte Schauman-Mäki
Tanssijat: Anni Jokimies
Tanssijat: Riina Laurila-Castrén
Tanssijat: Mai Komori
Tanssijat: Anna Konkari
Tanssijat: Sara Antikainen
Tanssijat: Ville Mäki
Tanssijat: Hasan Topcuoglu
Tanssijat: Alfio Drago
Tanssijat: Christopher Warhuus
Tanssijat: Aapo Siikala
Tanssijat: Ruan Crighton
Kuoro: Suomen kansallisoopperan kuoro
Orkesteri: Suomen kansallisoopperan orkesteri