Upea, traaginen, puhdas ja villi Anna Karenina Tampereen teatterissa 01.12.2018 tuplanäytöksessä - ei pelkästään Netflixiä ahmita ja vedetä videomaratooneja. Teatterissakin voi.... Ah. Vanhan ja uuden yhdistäminen äänessä ja dramaturgiassa, tämä näytös alkaa meditatiivisella kurkkulaululla, kenties Mongoliasta peräsin, ja se muistuttaa kuinka me kaikki ollaan samanlaisia sukulaiskansoja tästä härmästä tuonne Japaninmeren rannalle asti, Venäjän ja muidenkin naapureiden halki....Kosketuksen ja kosketusten koreografia on erityisen hienoa, ja jota voisi katsoa loputtomiin. Entä se musta puku ja keto-orvokit tummilla kutreillaan intohimoinen Anna Karenina hurmaa ja kysyy, miksi naisen tekemästä aviorikoksesta joutuu aina maksamaan kovan hinnan. Näyttämöllä voi olla yhtä aikaa kaksi kohtausta, toinen valokeilassa, toinen pausella. Rakastan myös veden lotrausta lavalla. Ei, tämä ei ole kritiikki, vaan nautinto. Keto-orvokki sinänsä on niin kaunis ja hauras asia, villissä luonnossa kasvava pikkuruinen ja sisukas kukka jota aina yritän valokuvata.
Tampereen Teatterin Anna Karenina valssasi ja ravasi kauniskaulaisena, ei vaan vahvakaulaisena lämminverikkönä. Pia Piltz on todellinen löytö, hänessä on vanhan ajan glamouria, ja ryhtiä, mutta myös lämpöä, ja nuoren naisen rakkautta, prinsessaa, mutta myös dominoivaa naista, vahvaa naista, ahdistunutta naista. Tämä Anna on eräänlainen mustalaisruhtinatar, hänessä on paljon romania.
Itse olen suuri takoraudan, gotiikan ja dungeon- eli tyrmien friikki. Samoin höyrypunkin, steampunkin, burleskin, viktoriaanisuuden, pseudo-viktoriaanisuuden ystävä ja miltei kohtuukäyttäjä... Kaikkia näitä ja muitakin aineksia, ja aisteja, käytellään sopivasti. Kauhuromantiikka, ja goottilaisuus luo komeat, uhkaavat kehykset, ja pitävät virettä yllä. Toisaalta valtavat rautateiden rakennukset, ja itse rautatiet, kertovat orjatyöstä, kuinka niitä tekivät köyhät ihmiset että rikkaat saivat matkustaa. Valloittaa maailmaa. Päästä Moskovaan...
Olen pyörinyt suurten rakkaustarinoiden virrassa viikon sisällä oopperassa ja teatterissa: Oopperan kummitus, Anna Karenina ja Kolme sisarta. Näistä kahdessa viimeisessä on valokiilassa venäläiset romanssit, pienin ja suurin painotuksin. Leo Tolstoin Anna Karenina Tampereen teatterissa ja myös Anton Tsehovin näytelmässä Kolme sisarta Kansallisteatterissa on esillä kaunis mies univormussa, ja uusi, voimakas nainen, joka kuitenkin on kultaisessa häkissään.
Intohimoinen Anna, joka on tyttö, nainen, vapaa ilman päätettä Karenina, matkalukemisena Tampereelle, kiihkeästi selaten, kun Vronski ilmestyy sivuille. Ja millä lailla!
Anna Karenina ja Kreivi Vronski - onhan tämä sähköinen kohtaus nähtävä ja jaettava, vaikka uudelleen.. Leo Tolstoin romaani on suuri rakkaustarina, venäläinen romanssi, joka roihuaa jään ja lumen keskeltä. Venäläinen talvi on joskus jopa kiiltokuvamaisen ja satumaisen yksioikoinen, markkinoitu, mutta tässä luistellaan ja liidellään valssissa, niin, että helmat hulmahtaa eturivin päällä.
Eikä ihmisellä ole oikeus onneen? Eikä naisella ole valitsemisenmahdollisuuksia?
Teos on tuttu, mutta viime vuonna dyykkasin löytökirjan, ilmaisen kierrätetyn kirjan 13.12.2017 Tolstoin Anna Karenina vol 1. Ja sehän alkaa todella huonosti, avioriidalla.
Kun Anna veljpoika, hyvinkin etuoikeutettu mies Stiva elikkäs Stepan Arkadjevitš Oblonski on pukki ja jäänyt siitä kiinni. Ja vielä kun sohvalle häädettyään aamusella ei muista pettämistään ja siitä seurannutta oopperaa.
Naisparka. Ei äänioikeutta, ei oikeutta omaan itseensä, vartaloonsa, ehkäisyyn. Vaimon nimi on Dolly, naurettava ja nukkemainen nimi, symbolinen, hellittelynimi, jolla mies yrittää ehkä luikerrella likelle, että nainen antaisi anteeksi. Taas kerran. Dolly eli Darja Aleksandrovna - häntä näyttelee Eeva Hakulinen. Kahdessa kohtauksessa hänellä on oma ääni, kun hän katsoo yleisöön, kuulijaan, ei, vaan katsojien yläpuolelle, tulevaisuuteen, uhmalla, ja leikkimielellä, minä vielä lähden ja jätän hänet.
Toinen on häät, jolloin hän naisena, miesten määrittelemänä heikkona astiana, lastentekijänä ilman ehkäisyä, ja miehen omaisuutena kertoo, mitä avioliitto 1800-luvun lopulla oikeasti on. Ortodoksisissa häissä olen ateistina ollut viimeksi Bram Stokerin Dracula -elokuvassa vuonna 1992, ehkä, ja tämä myös on yhtä kaunis tilaisuus. Häät, jossa aloitetaan puhtaalta pöydältä. Häät jossa paha unohdetaan. Häät jossa joku vielä uskoo toivoon.
Tässä on ehkä myös Clintonin ja Levinskyn tarinaa. Ehkä ei. Ja kuinka paljon on lakaistu mattojen alle, kun historian miehet ovat menneet ja ottaneet. Ehkä Hugh Grantin ja puolison tarina, puolison, jota hän petti prostituoidun kanssa. Skandaaleja.
Muutenkin tarinassa, ja sen kehyksissä, on goottilaisia, kauhuromanttisia ja viittauksia myös kauhuelokuviin, sekä Moulin Rougen värivimmaiseen burleskiin irrtoitteluun, jossa juodaan shampanjaa naisen aistikkaasta avokkaasta.
Tampereen versiossa etuoikeutettu valkoinen aatelisherra Stiva esitetään lupsakkaana nautiskelijana, jonka ei tarvitse ottaa mistään vastuuta, ei verhojen laitosta, eikä miten palkolaisia siis palkollisia - froid lips, että ihmiset muuttuneet palkoihmisiksi, koska sellainen tarina tämä ei ole - se olisi ehkä Teatteri Takomon jutska..? - palvelijoita hän ei osaa käskettää, miten asia tehdään ja missä kaappi seisoo. Vallan muut seisomiset vievät huomion.
Häntä näyttelevä Ville Majamaa on kuitenkin hurmaava hölmö, halujensa ja viettiensä vallassa oleva mies, joka tekee niin, koska pystyy niin. Hedonismi alkaa käherretyistä viiksenpäistä. It´s good to be a king, kuten Mel Bropks kunkkuilee.
Vaikka juutuupissa pyörii loputtomiin anakronistinen Shostakovichin parempi valssi elokuvista Anna Karenina, niin myös Tampereen Teatterin versiossa se soi hennosti, kaukaa soittorasiasta. Vai soiko?
Vronski on Kreivi Kiril Ivanovits Vronskin poikia ja Pietarin kultaisen nuorison parhaita mallikappaleita... #väliaikatviitti
Vronskia eli Kreivi Aleksei Kirillovitš Vronskiia näyttelee ja elää Marc Gassot, ja millä lailla. Kaikista huumaavin kohtaus on ratsastuskohtaus, symbolinen, miksi rääkätä tammaraukkaa. Kun naista vertaa hevoseen, se ei ole loukkaus, kun ajattelee, kuinka täydellinen hevosen muoto on, virheetön, ja kuinka herkkävaistoinen eläin.
Vronski seisoo jylhästi kiiltävissä saappaissan, täydellisesti leikattu uniformu yllään, napit kiiltää, eikä lippa ole vinossa. Ei ihme, että hän sai Annan hulluksi, tai sekaisin tai läkähdytti. Pyörrytti, huumasi, valloitti. Minun miehustani sai pomppimaan ensin goottilaiset ja höyrypunkin teollisen vallankumouksen kulissit rautatieasemilla, ja sitten Gassotin Vronski. Joka näytti myös herkemmän puolensa maanpakolaisena maalarina Italiassa. Mutta onko hän täysin luotettava mies?
Vronskia eli Kreivi Aleksei Kirillovitš Vronskiia näyttelee ja elää Marc Gassot, ja millä lailla. Kaikista huumaavin kohtaus on ratsastuskohtaus, symbolinen, miksi rääkätä tammaraukkaa. Kun naista vertaa hevoseen, se ei ole loukkaus, kun ajattelee, kuinka täydellinen hevosen muoto on, virheetön, ja kuinka herkkävaistoinen eläin.
Vronski seisoo jylhästi kiiltävissä saappaissan, täydellisesti leikattu uniformu yllään, napit kiiltää, eikä lippa ole vinossa. Ei ihme, että hän sai Annan hulluksi, tai sekaisin tai läkähdytti. Pyörrytti, huumasi, valloitti. Minun miehustani sai pomppimaan ensin goottilaiset ja höyrypunkin teollisen vallankumouksen kulissit rautatieasemilla, ja sitten Gassotin Vronski. Joka näytti myös herkemmän puolensa maanpakolaisena maalarina Italiassa. Mutta onko hän täysin luotettava mies?
 |
| intohimoinen Anna Karenina löytökirjan kuvituksena |
Hämmentävää miten Levin tuodaan esille! Näytelmän keskiössä oli yllättäen myös Levin ( Lari Halme ) josta oli vaikeampi giffi-kuva sämplätä, kuvaa, joka kuvaisi rakkautta kevääseen, Kittyyn ja kirjaimelliseen luomistyöhön maalla lapion varressa - suo kuokka ja Kevin, joka Tolstoin kirjassa on umpitylsä hahmo, jolla on rautakanki sielussa. Tai jossain muualla.
Ja kuinka odottaa, että Vronski ilmestyy kirjan sivulle.
Mutta Halmeen versioimana hän vitaalinen, jopa sankarihahmo, ja ehkä lähellä toksisen maskuliinisuuden raskasta taakkaa. Ahdas on myös miehen malli, pärjäävän miehen malli, miehen, jolla on periaatteet, joista ei tingitä.
Mutta hänet pelastaa tuolta leimalta rakkaus, ja ehkä myös itselleen anteeksiantaminen... Ehkä. Ristiriitainen Tolstoi oli ehkä itsekin osaksi Levin, mietteissään, tuskissaan, toivossaan.
Myös Levinillä on saappaat, muttei niin kiiltävät. Hän on työmies ja kuitenkin herra. Mutta miksi hän ei valitse ahkeria alaisia? Tätä en oikein ymmärtänyt Tolstoin stoorissa. Saako orja tai työläinen olla laiska tai huono työssään, lusmia ja luikuilla? Jos hän on vain koominen hahmo tragediassa. Vaiko onko kyse ihmisen moninaisuudesta? Levin meinaa kääntyä kirjoitusmuotoon Lenin...
Jos Tsehovin teoksessa etutoikeutetut ihmiset - joiden ei tarvitse tehdä työtä - puhuvat kunnioittavasti ja lakkaamatta työnteosta, niin mikä merkitys työllä tässä on?
Aivan, kansaa saa viljaa, leipää, puhtaat lakanat lemmiskellä, kuuratut porstuat ja lämpimät samovaarit. Rautatiet, troikan kyydit.
Konstantin Dmitrijevitš Levinin ja Annan keskustelu on tämän version kantava voima, yksi niistä. Kaikista suurin voima on Anna Arkadjevna Kareninan vimma elää, ja rakastaa.
 |
| Kittyä jänskättää luistelu kirjassa, mutta hyvinhän se meni teatterin lavalla! |
Ja Kitty, ihana Kitty kissanpentu joka luistelee teatterin lavalla hempeän sinisessä talvisessa asussaan. Kitty ( Pihla Pohjolainen ) joka vielä unelmoi ja haaveilee ja toivoo ja säihkyy ja tanssii ja on niin nuori, nuori vaan... Joka kasvaa ja oppii uusia tunteita, pettymyksiä, valheita, mutta myös muitakin aikuisten asioita.
Aleksei Aleksandrovitš Karenin eli Herra Karenin ( Turkka Mastomäki ) on erityisen kavala mies. Kun Kansallisteatterin Tsehovin Kolme sisarta -näytelmän aisankannattaja ( kamala sana, vanhoillinen, mutta kytken tähän hetkeen ) Fjodor Iljitš Kulygin ansaitsee kaikki sympatiat ja tsajuhetket samovaarista - viiksillä tai ilman, niin Annan puoliso, ei puoliso, eivät he yhdessä ole yhtä, vaan mies, aviomiäs, joka omistaa Annan, kauniin sädehtivän esineen. Kareninia ei saa nöyryyttää. Eikä hänen kaunista veistostaa saa tahrata, liata.
Tässäkin tuli yhteyksiä makeaan Luhrmanin elokuvaan Moulin Rouge, jossa rikas mies haluaa omistaa kurtisaanin, vaikka tarina olikin Kamelianainen.
Anna Karenina teoksessa pohditaan seksismin kaksinaismoralismia ja luokkayhteiskuntaa, kuinka aatelinen tai rikas mies saa pettää vaimoaan alempiarvoisen kanssa, mutta aatelinen tai rikas nainen ei saa pettää miestään minkään kuppikunnan kanssa. Nainen voi menettää kaiken. Naiselta puuttuu ääni. Naiselta puuttuu oikeus.
Kuinka raukkamaista on laittaa nainen valitsemaan rakastajan ja lapsen väliltä. Mitä tapahtuu avioerossa 1800-luvun lopulla? Voiko mies ottaa lapsen itselleen kostoksi?
Olen ollut myös Teatteri Jurkassa katsomassa Nukkekoti-näytelmän räväkkää, erinomaista ja vitaalista versiota Nora, jossa myös nainen joutuu tekemän valinnan.
Paljon olen lukenut ja nähnyt teoksia, miehen kirjoittamia teoksia naisista päähenkilöinä joilla ei ole varaa valita, ei oikeutta, ei ääntä. Madame Bovarystä alkaen. Tai Bovaryllä tietenkin on ääni, mutta tämä rakastuminen, ja salarakas.
Näin kaksi esitystä peräjälkeen, matinean ja iltanäytöksen, huh huh, kuinka mukava tapa viettää lauvantaita, toiseen ostin lipun, ja toisen näin ilmaiseksi medialipulla, teatteribloggaajien lipulla, siitä kiitos Tampereen teatterille.
Vimmalla emsemble veti kummatkin läpi. Paukkuja kyllä riitti. Vaikka olen blogeissa ekstaattinen, empiirinen ja Stendahlin syndrooman armoilla, niin menen katsomaan vain sitä esitystä, mikä kiinnostaa oikeasti, ja on aina ihanaa istua punaisella sametilla, aikamatkalla, ja huomata, ettei tarvitse pettyä. Pikkuriikkisiä muutoksia oli, miten kenkiä heitellään ja miten vihreällä viuhkalla näpäytetään nenälle - ja ollaan näpäyttämättä. Voi tietenkin valita eri paikat kun putkeen katsoo. Suosittelen.
Tekijäloota:
Rooleissa
Pia Piltz Anna KareninaLari Halme Levin
Turkka Mastomäki Karenin
Marc Gassot Vronski
Eeva Hakulinen Dolly
Ville Majamaa Stiva
Pihla Pohjolainen Kitty
Risto Korhonen Nikolai
Matti Hakulinen Petritski
Elina Rintala Ruhtinatar Betsy
Kirsimarja Järvinen Kreivitär Vronskaja / Agafja Mihailovna
Elisa Piispanen Kotiopettajatar Mariette
Martti Manninen Pappi
Otso Majamaa / Veikka Välikoski Serjoza
Miika Riekkinen Tanssija
Vera Pekkonen / Petra Porspakka Tanssija
Työryhmä
Perustuu Leo Tolstoin samannimiseen romaaniinDramatisointi Helen Edmundson
Suomennos Aino Piirola
Ohjaus Marika Vapaavuori
Lavastussuunnittelu Marjatta Kuivasto
Pukusuunnittelu Leena Rintala
Koreografi Miika Riekkinen
Valosuunnittelu Raimo Salmi
Äänisuunnittelu ja musiikki Hannu Hauta-aho
Videosuunnittelu Joonas Tikkanen
Esittely Tampereen teatterin sivulta:
"Anna Karenina
”Kaipaan rakkautta ja elämää.”
Anna Karenina on avioliitossa, joka muistuttaa hyvää kauppaa. Kaikki turva ja yltäkylläisyys näyttäytyy kuitenkin laimeana kompromissina, kun Anna yllättäen rakastuu. Huikea rakastuminen sulkee ulkopuolelle kaiken muun.
Anna Karenina ei kerro kuitenkaan vain Annan tarinaa.
Moni puntaroi velvollisuuksien ja sitoumusten suhdetta villiin heittäytymiseen, siitä kertoo näytelmässä Levinin rakkaustarina. Levin etsii mielekkyyttä elämäänsä työn, uskonnollisten pohdintojen ja idealismin kautta.
Mustasukkaisuuden, perheen, lojaaliuden ja intohimon teemoista Leo Tolstoi on luonut realistisia, ristiriitaisia ja kiehtovia ihmiskohtaloita, joiden arvoitus kiinnostaa aina uudelleen ja uudelleen."
Käsiohjelmasta ja oheismateriaalista:
"Ohjaaja Marika Vapaavuoren kirjoitus esityksen käsiohjelmassa:
Leo Tolstoin Anna Karenina on niin täynnä suuria teemoja, että tarinasta on vaikeaa irrottaa yhtä teemaa ja syytä, miksi halusin teoksen ohjata. Kaleidoskooppimaisesti näytelmä avaa aina uuden assosiaation johonkin kokemaani ja tekee syvällisen, inhimillisen havainnon. Vaikka Annan tarina on tunnetusti traaginen, siinä on jotakin valtavan terapeuttista ja lohduttavaa.
Tolstoin naiset ovat älykkäitä ja herkkiä. He ovat myös seksuaalisia, ristiriitaisia, intohimoisia. Tolstoita vapaasti lainaten, täytyy saada elää ja rakastaa. Siinä missä näytelmä väkisinkin ajaa pohtimaan syyllisyyttä, häpeää ja ankaruutta, se onneksi tarkastelee myös anteeksiantoa.
Tolstoi kirjoittaa moraalista ja samalla kuvaa rakkauden ytimen, sen vapaan ja pakotettuna kuolevan
luonteen. Häpeä ja hylätyksi tuleminen, jotka melkein tappavat Levinin ja Kittyn elämänhalun verhoutuvat Kreivi Kareninin mielessä katkeruudeksi, joka antaa oikeutuksen kostoon, jonka pelinappulaksi otetaan yhteinen lapsi. Kun oikeutta alkaa jakaa kaksinaismoralistien joukko, joka eristää Annan, hän alkaa kostaa itselleen.
Mieleen nousee näytelmän lause ’minun pitää voida kunnioittaa itseäni’. Pidän tästä ajatuksesta. Tolstoi kirjoittaa Levinin suuhun repliikin, jossa hän tunnustaa ponnistelleensa ymmärtääkseen kuolemaa. Kaiken pohjavireenä on jatkuvasti uskon ja rakkauden keskeiset teemat.
Kaikki tämä on risteillyt päässäni tämän prosessin aikana. Koen teatterin hetken taiteena myös sillä tasolla, että en tekijänä halua puuduttaa prosessia etsimään pakonomaisesti omaa ennakkomielikuvaani, vaan antaudun. Haluan kuoria kerroksia, nähdä unia, kokeilla ja kannustaa muutkin työryhmän jäsenet ympärilläni tähän kaikkeen. Tuntuisi väärältä vääntää tai pakottaa jotakin teemaa toisen yläpuolelle. Siksi joka kerta mennessäni harjoitukseen, saavun paikalle täynnä luottoa työkavereihin, omaan intuitioon ja kiinnostuneena mistä kaikesta Anna Karenina tänään alkaa kuiskia minulle"
Kuvat Harri Hinkka, Tampereen teatterin kuvapankista:
Trailereita ja tiisereita juutuupista ja twitteristä:
Anna Karenina – Anna & Vronski 1 https://t.co/sOtMrYD5JM käyttäjältä @YouTube— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 7. joulukuuta 2018
fanfarttia - froid lips - fanart eli ihailijataidetta: Kuten esimerkiksi tätä... #AnnaKarenina @TampereTeatteri 01.12.2018 sen sijaan Levinin rakkaus kevääseen, Kittyyn ja kirjaimelliseen luomistyöhön on vaikeampi giffi levitettäväksiTolstoin tuttu Anna Karenina alkaa aivan surkeasti! Ville Valokin ihmettelee #löytökirja #surkeatalut #kirjaploki pic.twitter.com/PWncOd6PzR— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 13. joulukuuta 2017
Kuten esimerkiksi tätä... #AnnaKarenina @TampereTeatteri 01.12.2018 sen sijaan Levinin rakkaus kevääseen, Kittyyn ja kirjaimelliseen luomistyöhön on vaikeampi giffi levitettäväksi 😅 pic.twitter.com/FkEDkeEzSM— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 2. joulukuuta 2018
— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 2. joulukuuta 2018
— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 1. joulukuuta 2018
sokerina pohjalla ja sokerina kulhossani: Shostakovichin parempi valssi useamman Anna Kareninan elokuvatulkinnan sämpläyksenä, vaikkei tätä Tolstoin aikana kuultukkaan, kaikkien valssien ei tarvitse olla iloisia, muitakin tunteita on... Ei sille voi mitään että tämä soi #AnnaKarenina elokuvissa ja näytelmässä, miksi kaikkien valssien pitäisi olla lällynlää iloisia, on muitakin tunteita...Anakronisesti mutta sielullisesti yhdistäen vaikkei tätä Tolstoin aikana kuultukkaan...
Tässäkin pannaan jalalla koreasti mustassa samettimekossa ja keto-orvokki hiuksilla... #AnnaKarenina The Second Waltz - Dmitri Shostakovich, André Rieu https://t.co/cUDeSCKqSE käyttäjältä @YouTube— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 7. joulukuuta 2018
