Teatterin lumoa - kuvallinen teatteriblogini

Teatterin lumoa - Satu Ylävaaran kuvallinen teatteriblogi

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Osa 3: Teatterivuoteni 2018: kevätkausi oli tietenkin huikea. Alkaen maailman parhaimmasta näyttelijästä

Mahdotonta on kaikki muistaa kun äkkilähtöjäkin oli. Näin ja koin monta näytelmää:


Maailman paras näyttelijä on Leea Klemola.


Näin vaatimattomasti olen ajatellut useamman vuosikymmenen ajan. Neitoperho, Kerro sinulle kaiken ja Kuinka katosin karkkimaahan. Teatterissa Prinsessa Hamlet ja Aurinkoteatterin Atlantis. Sekä ohjaus- ja kirjoituspuolelta mm Myrskyn jälkeen tv:ssä ja Vaimoni, Casanova tuolla Espoon teatterissa.

Aurinkoteatterin Atlantis on juurakkoinen lankavyyhti josta polkee tarinoita - useampaan suuntaan.

Kansallisteatterin sisällä meille näytetään Auinkoteatterin synty ;)  Atlantis on viehättävä ja monikerroksellinen esitys. Kääpiöt ovat iloisen erivärisiä, kuten lapsen ksylofoni, alkaen vihreästä ja päätyen punaiseen. Tämän spektrin, ja sateenkaaren läpi katsomme esitystä. Kehitymme, ja pääsemme rautakauteen - joka vain orjuuttaa jalat kahleisiin. Jo harjoituksissa kääpiöt kävelivät pikku askelin - kuin amerikkalaiset vangit jalkaraudoissa. Tosin amerikan vangit ovat  vain yhden värisiä - oranssisia.

Atlantis on juurakkoinen lankavyyhti josta polkee tarinoita - useampaan suuntaan. Viihdyttävä, naurattava, opettava, itkettävä. Ennen kaikkea se muistuttaa myötätunnosta ja vastuusta. Kuinka tärkeä on lukeminen, ja oppiminen.

Aurinkoteatterin Atlantis näytelmä oli 14.04.2018 Kansiksessa, pienellä näyttämöllä, ja se oli prikulleen rajattu. Siinä ei ollut Kreikan talouskriisiä eikä kusenKeltaista aamunkoittoa. Vai oliko? Kovin monta sanaa on peräisin Kreikasta, kuten demokratia. Mutta kuuluiko demokratia naisille ollenkaan?

Näytelmässä vitsaillaan Tolkienin luoman Taru sormusten herrasta -teoksen paikkakunnan nimillä. Sooria Mooria ja suomalaisen jämptit loppusoinnit.

Rakastin pienenä Kombin tietosanakirjoja. Myöhemmin niistä ilmeni kolonialismi ja seksismi. Lapsena vain nautin ahmia tietoa, Kreikkaa, hirviöitä, myyttejä, mörköjä.  Elisa Viihteen Aitiossa on nähtävänä Risto Jarvan mainio Loma, jossa tulee esiin mm 1970-luvun mtkamuistot, Rohdoksen kolossi. Oliko sitä? Onko mahdollista, että niin suuri patsas olisi hajareisin seissyt aallonmurtajilla, ja suuret laivueet olisivat mahtuneet jalkojen välistä satamaan. Tärkeintä on mehevä tarina, sanoi Pasi Lampelan vallan toinen näytelmä.

Mitä päämanaaja peikko Alvis ( Leea Klemola ) oikein manaa, ja miksi? Mistä demonit tulevat? Mikä on EU:n tähtien ja Tähtien sodan ero? Miksi Euroviisuissa ei ole kohta enää Euroopan maita taistelemassa voitosta, vaan niitä toisiakin?

Ja kaikki äänestävät vain naapuriaan, ettei se aloittaisi sotaa. Mutta miksei kukaan äänestä Suomea?

Tulin huhtikuun alussa tämän näytelmän harjoituksiin hieman levättyäni. Pääsimme bloggariklubissa seuraamaan Aurinkoteatterin tuoreimman näytelmän Atlantis harkkoja Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä 04.04.2018. Sitä ennen ohjaaja Juha Mustanoja ja näyttelijä Leea Klemola puhuivat lämpiössä. Ymppään fb-keskustelun tähän lobbuun johonkin. Kuvia sai ottaa ja totta vie, otinkin ;)

Koko proggis vaikuttaa solidaariselta ja symbolistiselta. Olemme meren alla kääpiöiden luona. Kääpiöistä on evoluution avulla, tai pakottamina, tullut vesikääpiöitä. Näytelmä on, tai vaikuttaa olevan, Oppimisen ylistys - kuten Lauri Maijalan ohjaus Seitsemän veljestä Turun kaupunginteatterissa, Näytelmä Atlantis keskittyy tietoon ja opiskeluun. Kenellä on oikeus tietoon? Kenellä on oikeus koulutukseen? Mikä on maksumuurin takana. Kuka tehtailee valeuutisia.

Kampanjoissa tytöillä pitää olla oikeus kouluun - myös kehitysmaissa. Näytelmä keskittyy myös yliopiston opiskeluun - ja sen kaupallistamiseen. Mitä laitamme kirjastoon? Mistä teemme tutkimuksia, kartoituksia? Miksi olemme tehneet rotuoppia, genetiikkaa, antisemitismiä. Miksi laitamme ylös meidän erojamme.

Viehättävät kääpiöt muodostavat värisuoran. Viehkoa on myös miten kääpiöt lisääntyvät, ja miten peikot lisääntyvät.. Klemolan valkoinen peikko, suurmanaaja Alvis, yhdistelmänä Valkyriaa, ja Kesäyön unelmaa, ehkäpä Valkoista peuraa.

Minulle Peikot ovat rakkaita, ruotsalaiset matkamuistomyymälät ovat täynnä peikkoja ja viikinkejä, ruotsalaisilla on mutkaton suhtautuminen omaan historiaansa, myytteihin ja mytologiaan. Ruotsalaisen taiteilijan peikot koristavat kalentereitani ja kuivamustekyniäni. Norjalainen Trolljägaren on ihana mocument, mokumentti, dokun muotoon tehty komediallinen kauhuelokuva Peikonlahtaajista. Kotimaassa meillä oli 70-luvulla Heikko-Peikko, ja sittemmin myös Rölli. Peikosta kertova kirja voi voittaa Finlandian - siis kirjapalkinnon. Mörköooppera vaikuttaa taas suositulta kaupunginteatterissa. Puhumattakaan Muumipeikoista!  Ulkomaan kauhu- ja fantasiaelokuvissa peikot ovat valtavan suuria ja tyhmiä persoonattomia roistoja, ja örkkejä. Tanskalaiset lyckotrollithymyilevät aina. He ovat onnellisia, elävät omaa tavallista elämää, tasapainossa...

Mutta palatakseni Atlantikselle, myyttien ja alkemian ääreen. Ihanaa tutustua. Joitakin Teatteriproduktioita pidetään hyvin salassa - vaikka örkkien koreografiaa on harjoiteltu jo puali vuotta. Kuten Turun kaupunginteatterin LOTRaus eli Taru sormusten herrasta. Joissa oli syitäkin pitää piilossa. Atlantiksessa ei. Se on kotimainen kantaesitys, ja teatterina on milteipä kateellisuutta aiheuttavan reilu ja raikas poppoo - josta uupuu diktaattorit. Joista muistutetaan Tyttö joka käveli -näytelmässä - tuosta Parviaisen ja Turkan ajasta. On jo aikakin saada muuta.



Muuta performanssia huvipuistossa





Hurjaruuth Lintsillä vappuaattona: taistelu olohuoneessa




Vanhat parrat, miehet, mestarit näytelmä Atenumin taidemuseossa: 


Thomas Bernhardin Vanhat mestarit. Kansallisteatterin näytelmä otetaan irti teatterista ja nostetaan museoon 05.04.2018. Tutut näyttelijät, vanhat parrat ja miljöönä Ateneumin taidemuseo. Ja siellä huone, joka pursuaa klassikoita. Jo vain pitkään poristaan Wienin kloseteista, jotka ovat siivottomassa kunnossa. Mikä wieniläisiä miehiä vaivaa? Taiteesta puhutaan ja paljon. Kritiikki on hyytävää, tuntuu ettei yksikään klassinen maalaus ylitä kynnystä ollakseen täydellinen... Yhden miehen silmissä.

Keitä miehet ovat? Kuka on kriitikko? Yksi on ainakin vahtimestari. Ja kuka tahansa on nykyään kriitikko...

Kuka tiiraa ketäkin? Näytelmässä kolme miestä, kaksi heistä ehkä herraa, toimii kriitikkona ja arvostelijana. Miten määritellä täydellinen taideteos, entä teoksen viat. Kuka toistaa kenenkin mielipiteitä. Nykyään tärkeämpää on, kuka saa tehdä taidetta, opiskella taidetta, kuka arvostella, kuka astua museoon - ei pelkästään enää etuoikeutetut valkoiset parrat, siis miehet.

Miksi tulla joka toinen päivä, paitsi maanantaisin, tiiraamaan yhtä ja samaa maalausta. Vuodesta toiseen. Sanonta joka toisena päivänä mutta ei maanantaina on silkka mahdottomuus. Voisi sanoa joka toisena aukiolopäivänä. Mutta mitä hän tekee niinä muina päivinä? Maanantaisin museo on yleensä kiinni. Museo saa hengähtää.

Hannu-Pekka Björkman tekee hienoja rooleja taide-elokuvien ( Rax Rinnekankaan Luciferin viimeinen elämä ) lisäksi myös keskinkertaissa elokuvissa kuten Vareksen stoorissa, jossa Björkman jyrää kuin berseelle ammutti Berserkki sellaisella potentiaalilla leffan läpi. Hän on tuttu myös Hovimäki-sarjasta ankarana pappina jolle ei kulleroita kerätä tuukin päälle eikä väkijuomia saa myydä - vaikka sillä kyläyhteisö vaurastuisi. Myös Hella W leffassa on inha rooli. Erityisen mainio on kotimainen herkullinen the Gourmet club. Kumman kaa -sarjassa hän rouskutti näkkäriä Ellun sänkykamarissa ja kysyi myähemmin baarissa, että vieläks lohkee.

Tässä Björkmanilla oli hienot, vetreät maneerit kun hän valmistui puhumaan.




Levoton esseisti Raskolnikov sähköisen kirsikkapuun loisteessa 


Näin Rikos ja rangaistus -esitykset 21.5. ja 25.5. Dostojevskin Rikos ja rangaistus tuli syystäkin verkkokalvoilleni eilen - Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön ansioista Omapohjassa 21/5/18. Hyvin valaistunut tulkinta.

Miksi naisen täytyy aina myydä itseään, miksi miehellä on aina rahaa maksaa portolle, miksi naiselta puuttuu raha. Millainen vanha juoppo antaa tyttärensä myydä itseään kadulla?

Mitä valintoja Raskolnikov voi edes tehdä? Pelastaa? Kenet? Epätoivoiset ihmiset tarttuvat pulloon, hihhuloimaan. Sonjalla on merenneideon turkoosit hiukset.

Kenellä on oikeus onneen? Miksi nietzscheläinen esseisti Raskolnikov - etuoikeutettuna miehenä - hylkää opinnot, joihin naiset, tytöt eivät pääse? Miksi R ei opeta tyhmempiään? Ja saa siitä rahaa? Miehen ylpeys. Olla älykkäämpi muita kurssilaisia.

Pikavipit pitäisi lailla kieltää. Kun mediassa tiirataan ja syynätään tarkkaan vihaa ja valeuutisia, saman voi siirtää myös television mainoksiin, jotka lupaavat järjettömiä asioita ihmisille, joilla ei ole niihin varaa. Myyden tuotteita joita ihmiset eivät tarvitse. Ja hirvempänä - mainostetaan pikavippejä. Pikavipit jopa sponssaavat tv ohjelmia. Kellon ympäri. Kaiken aikaa. Aiheittaen ihmisille ahdistusta. Velkaa. Toivottomuutta.

Vaikka television ja internetin pikavipit eivät katko sormia....
Pitäisikö siitä olla tyytyväinen? Taas on kirveellä töitä.

Viimeksi näin Raskolnikovin roolissa Markus Järvenpään. Tässä näytelmässä R on Antti Lang ja Sonjan roolissa on Elina Reinikka. Uusia tuttavuuksia. Matti Onnismaan tapasin viimeksi kuristusseksin aikana. Siis elokuvassa Armomurhaaja, sen piipullisessa juhlanäytöksessä Night Visions festivaaleilla.



Säpinää Helsinginkadulla:
Isoveli valvoo eli miksi arjestamme on tullut dystopiaa täällä demokratiassa?



 Isoveli valvoo Ryhmisnuoria 2081 Ryhmäteatterissa. Enskari 16.5. Kunnianhimoinen ja kansainvälinen Ryhmisnuorten 2081 - Isoveli valvoo -näytelmän enskari oli eilen 16.05.2018 Ryhmäteatterissa, Helsinginkadun näytämöllä. Monikulttuurinen esitys koostui puoleksi ns. kantasuomalaisista, ja puoleksi maahanmuuttajista.
Kokoonpanon kansallisuuksia on valittu mukaan tasapuolisesti, ja ohjaaja haluaakin puhua monikulttuurisuudesta sekä rikkautena että voimavarana. Osan näyttelijän taustoista ja perheistä on kokenut oikeata terrorismia, kidutuksia, murhia, totalitarismia. Tämä koskettaa monella tasolla. Ja monia.

Kulissit olivat osin edellisen Ryhmiksen näytelmän Muodonmuutos jäämistöä. Osa tekstistä oli myös samaa, niin toistui aktiivimalli kuin sotekin. Ja tietysti koulutuslupaus - eli tuo oikeiston valehteleminen, ettei koulutuksesta leikata. Ja sitten oikeisto leikkasi koulutuksista. Eli tulevaisuudesta. Tulevaisuudestamme, verojemme maksajien tulevaisuudesta ja valinnoista. Unelmista. Arjesta. Kaikesta. Oikeisto.

Mukana oli me too ja muutkin ajan ilmiöt - olimmehan totuusministeriössä. Oikeassa elämässä, eli valitettavasti vuonna 2018, juuri nyt,  käytännössä natsipuoleen jäsen oli plagioinut gradussa yli 30% jonkun toisen alkuperäisestä tekstistä - myös kirjoitusvirheineen, ja kirjoittanut suomen pienellä! Ja kun tätä rikosta tutkitaan, niin tämä plagioija syyttää ajojahdista, ja aikoo aloittaa oikeustoimet!

Elämme, valitettavati, dystopiassa minkä George Orwell kirjoitti vuonna 1949.



Orwellin kaksoisjattelu
"Sota on rauhaa / vapaus on orjuutta / tietämättömyys on voimaa. " Wikisitaatit



Suomessakin ollaan matkalla Orwellin dystopiaan...





Teatterimuseossa heinäkuussa


Teatterimuseossa muistelin menneitä, ihanaa Kesäyön unelmaa Suokissa 2017 kesällä keinussa kerran, eikun kahesti, eikun kolmesti.














Kesäteatterit!


Käyn vain Suomenlinnan kesäteatterissa, ei siksi että jalassani olisi panta joka estäisi matkan Helssingin ulkopuolelle ;)


Vitsi vitsi, mutta vietän kesäni Impivaarassa tai betonibunkkerissa ja kummastakin on matkaa teatteriin. Paitsi Suokkiin.

Yksi lensi yli käenpesän Ryhmäteatteri Suomenlinnassa näytelmä on parasta kesäteatteria. Tosin muuta kesäteatteria en ole nähnytkään, enkä ehkä näekään, mutta näillä mennään. Suomenlinna on tavallaan Alcatraz, ja goottilainen linna linnake sopii hyvin ihmismielen tutkailuun. Ja sadismiin. Kumman hoito tehoaa yksilöihin Ratchedin vaiko McMurphyn? Onko koko elämä valtataistelua ihmisarvoisesta elämästä, ja kuolemasta.


Näin näytelmän harkat ja vissiin enskarin, oikean esityksen ja vihoviimeisen esityksen 1.9. ja on mukavaa kun säiden salliessa - ja ihmisten jatkaessa itsekästä tuhoamisvimmaansa eli ilmastonmuutosta - kesät jatkuvat pitempään.

Avoimet harjat Ryhmäteatterin kesäteatterissa Suomenlinnassa 30/5/18. Nyt on vaikea valita pikatuntumalla kuka hörhöistä ja höppänöistä on paras. Varsin onnistunut casting.... Ken Keseyn klassikosta, kunnianosoituksena, ehkä myös leffaversion ohjaajan Milos Formanin poismenolle. Varsin hauskaa, traagista ja sadistista ryhmäterapiaa Ryhmiksessä. Jees.¨

Uudehkot plakaatit ja afiisit merkkaavat muutamaa visiittiä Visporin kesäteatterissa... Yksi lensi yli käenpesän. Amerikkalaisista kauhuista yksi suurimmista on itsenäisyyden ja persoonallisuuden menetys, pakottaminen laitokseen ja sääntöihin, milloin saa syödä, milloin nukkua ja milloin Ping pong... Mielisairaala on myös amerikka pienoiskoossa. Varmasti tämä puhuttelee myös tämän hetkisen kylmän porvarihallituksen leikkauksia.

Oispa jo kesä.... Hrrr kylmäävä hoitaja Ratched ja kuumoittiva pipopää lähdössä Viaporin vankileirille. Eikun kesä teatteriin! 


Keseyn anarkistinen eli klassikkoromaani näytelmänä. Voi myös muistaa Milos Formania joka ohjasi eloluvaversion.











Harmi että Yksi lensi yli käenpesän loppuu ihan kohta, kun löysin vaatekomerostani yläosan vain yhdelle roolihahmolle...
















Sekä tietty rahvaan tuunaamat teatterimainokset, stop töhryille ja kraffitit:


Minutkin naiset petti. Mitä on Kes Kesey, kirjoititko näin?






Osa 3: Teatterivuoteni 2018: kevätkausi oli tietenkin huikea


enimmäkseen aikuisten teatteria, osa myös lastenteatteria. Osa ilmaisia, osa maksullisia. Enimmäkseen suomenkielisiä, mutta ainakin yks tai kaks ruotsinkielistä poikkeus oli. Monta teosesittelyä ja tekijätapaamista kävin katsomassa, ja ehkä myös harjoituksiakin. Kävin teattereissa Helsingissä ja Turussa, ja vain Suomessa. Tviiteissä ja instassa jees: