Naimisen ongelmia esittelivät pääpari Juha Hurme ja Marc Gassot. Nälkäteatteri oli sopivan viisto ja proosallinen tutustuminen uuteen keskuskirjastoon 06.12.2018. Hersyvän hauska, ja traakinen tavalisen kansan klassikko elikkä Juha Hurmeen ja Aleksis Kiven Kihlaus täällä futuristisessa Oodissa Nälkäteatterin esittämänä näin itsenäisyyspäivänä oli vallan sokeria kulhossani... " Suomen kaikkien aikojen paras näytelmä sellaisenaan, laimentamattomana. " lukee esipuheessa ja aika lähellä ollaan ellei peräti ylitetä lausetta ja odotuksia. Uusi katsoja / kokija lataa jokaiseen esityskertaan omat filtterinsä ja elämänkokemuksensa, ehkä.Paljasjalkaiset ja paidattomat näyttelijät vilistivät ja nelistivät sekä varsinaisella lavalla että yleisön joukossa pitäen virettä yllä puolituntisen ajan. Juha Hurmeella on kaikessa taiteessa mukanaan sekä läömpö että hulluus, mikä yhdistelmänä ja mittajärjestelmänä on harvinaista. Nauroimme, mutta mille. Eiliselle itsellemme. Kummalle nauroimme, morsiolle vai sulhaselle. Kiven teksti oli sekä etäännytetty että tuotu hyvin lähelle. Miehet jotka pukeutuvat naisiksi - kuten Enklannissa vuoteen 1650 mennessä kundit veti kaikki roolit, naistenkin. Toisaalta - miehet mekossa on yksi hassuttelun muoto, mutta tässä se on enemmän, ja laajenee suuremmaksi. Onko menneeseen niin suuri kuilu. No ei.
Kun morsmaikku Eeva ( Juha Hurme ) tuodaan Aapelin ( Marc Gassot ) pirttiin, niin hän katselee tupaa, mörskää hyvinkin kriittisesti. Samalla Hurme katselee Oodia kriittisesti. Oodin mustaa sisäkattoa. Samoin minullakin on viha-rakkaussuhde Oodiin - kuten kaikkeen tärkeään. Myös Kiven omat naisongelmat, yksinäisyys ja kaikki muu tuntuu teoksessa, ehkä.
Puolen tunnin näytelmä sopii hyvin Oodin, joka voi olla kuten kauppahalli - paitsi täällä ei haise eläintenraadot, ja samalla se on hallitupa, ja lentokonehangaari, jossa kuitenkin sivistetään itseään. Minusta Oodi sai ystävän - olihan itsenäisyyspäivänä populan koko kotain 35 000 päätä.
Rekvisiitta on niukasti, myös äänimaailmassa. Nihilismiä tämä ei ole, ehkä minimalismia. Herroilla on mustat pukutakit ja liivit ollen sekä uuden aallon ihmisiä ilman rintanappeja, sekä myös dandyjä, kun on liivit. Joten tässä on aspektina myös postpunk.
Paljasjalkainen ja paidaton Ensemble toi arkeen ja juhlaan sekä lämpöä että hulluutta. Kaikki me kaipaamme rakkautta, ja pyrimme onneen.
Oodin avajaisten aikataulussa sanottiin näin:
" Nälkäteatteri esittää: Aleksis Kivi – Kihlaus
Kihlaus kertoo tavallisten, yksinkertaisten ihmisten pariutumispyrkimyksistä, läheisen kaipuusta ja himosta. Aleksis Kivi keskittyi pilkkaamisen sijaan huumoriin, joka lohduttaa ja valaisee. Suomen kaikkien aikojen paras näytelmä sellaisenaan, laimentamattomana. Esiintyjät: Juha Hurme, Marc Gassot, Tuomas Rinta-Panttila ja Vando Suvanto "
Vähän tuli mieleen myös Ruis-Antero ( provokatiivinen homoeroottinen vaiko homofobinen ruisleipä-mainos, jossa äänenä Hyvät herrat -sarjan stuertti kylvettäjä) mutta hyvin impivaaralainen kihlasormus. Tuli myös mieleen wanhan ajan toiminnot, joissa ihmiset kokeilivat, sopivatko toisilleen.
tässä sormusta sovitellaan tovi.
kuvasin, koska hei, tein historiaa...
Tässä vuoden 2003 näytöksen kuvia Nälkäteatterin viralliselta sivulta:
Kihlaus - Kustavi 2003
Marc Gassot, Tuomas Rinta-Panttila
Kuva: Ilona Laaksonen
samasta sessiosta Kansiksen Flickrissä:
Kihlaus - Taaborinvuori 2005
Juha Hurme
Kuva: Seppo Ranta-Aho
Joulukuun huikein ja halvin näytelmä oli Aleksis Kiven Kihlaus itsenäisyyspäivänä Oodissa.
samat jorinat tviiteissäni:
Hersyvän hauska, ja traakinen tavalisen kansan klassikko elikkä Juha Hurmeen ja Aleksis Kiven #Kihlaus Oodissa @oodihelsinki #Nälkäteatteri'n esittämänä näin itsenäisyyspäivänä oli vallan sokeria kulhossani... #teatteri#teatterinlumoa2018 pic.twitter.com/GIq9f52jbx— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 6. joulukuuta 2018
