Teatterin lumoa - kuvallinen teatteriblogini

Teatterin lumoa - Satu Ylävaaran kuvallinen teatteriblogi

sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Syötävän hyvännäköinen musikaali Spamalot kunkku Arthurin eeppisestä matkasta on viihdettä koko kalalla

Spamalot oli sekä pikkuriikkinen että eeppinen spamaus. Se oli euroviisut ja lasvegasit suohonlaulava kimallekimara - ja olisi hyvinkin voinut ampua itsenään jalkaan. Mutta siitähän ritari vain jatkaa - kun raajat katkotaan. Monty Pythonin Spamalot hyrmäävine koreografioineen oli genressään,
ja marginaaleissaan, hyvinki itseriittoinen ja -ironinen, ah. Päivitetty spamaus joka tuntui levittyvän Seinäjoen patsaisiinki. Ni! Vain hollywoodmainen kuviokellunta Törnävan lammessa uupui. Pikkiriikkinen siinä mielessä kuin pieni simpukan muotoinen merenneidon korurasia. Ja eeppinen kekseliäisyydessän koreografioissaan. Jos kesäteatterit ovat näin hyviä, niin pitääkö minun muuttaa Ruåtsiin katsomaan buskiksia, puskafarsseja kesäteatteribingo-lappustani täyttäen.

Seinäjoen kaupunginteatteri musikaali Spamalot on oivaa jatkoa burleskille, Euroviisuille, Pridelle, Game of Thronesille, sekä Guillermo del Toron ja Marilyn Mansonin goottilaiselle taiteelle. Terveisiä perä - eikun vain Seinäjoelta, Törnävän saarivaltion kesäteatterista.

Kylläpä Suomen Fabio ja Järven neito ovat syötävän hyvässä vedossa ajattelin välitauolla ekan rupeaman jälkeen. Tällainen laulu ( The Song That Goes Like This ) on illan uusin huikein laulu, jolla voittaa kaikki kilpailut. Oli muita kilapilijoita tai ei.

tässä kuva teatterin sivuilta, kuvat Jukka Kontkanen

Järvenneidon ja köörin turkoosin viileät yksityiskohdat oli vimpan päälle. Myös Törnävänlampi ikään kuin huusi, että kohta Excalibur nousee.  Tosin varpaissani on valtavat rakot, ja kävellessä tuntuu, että olen sammakko, mutta pitää ajatella positiivisemmin....

Toisen näytöksen tähtinä ovat prinssi Herbert ja Lancelotti. Huh huh. Laulut natsasi suomeksi yllättävän hyvin. Hän on Lancelot piisi on myös illan parhaimpia vetoja ja ralleja.

Ensimmäinen näytös on Galahadin ja Lady of the Laken juhlaa. Könsikäs Olli Rahkonen on ritarina kuin Suomen Fabio, upeasti ruskettunut blondi, joka heiluttaa hiuksiaan. Rahkosessa on mukana myös paljon surua ja salaperäisyyttä. Järven neitona viileä Anna Victoria Eriksson pääsee revyttelemään. Revyttelemään. Revittämään. Kuten viimeksi Kinky Bootseissa nähtiin. Ja varsinkin kuultiin. Upea turkoosi hehkuu meren helminä kun merenneitomainen Järven neito purjehtii lavalle.

Ja laulaa. Laulaa suohon Euroviisut ja Las Vegasit - kummankin keinoja käyttäen.

Tämä on puhdasta viihdettä. Suomenkieliset versiot natsaavat, kuten esim Vampyyrien tanssi toimi loistavasti suomeksi, ellei peräti paremmin kuin englanniksi, vaikken ole muilla kielillä nähnytkään. Vain kuullut osina, mutta suomenkieliset sanavalinnat olivat paljon nokkelampia.

Tämä Impivaaran versio ei yritä laulaa alkuperäistä suohon, vaan tuoda oman version. Finland Finland Finland on hauska laulu, ja traaginen, koska siinä ei tapahdu mitään. Se on antimatkustuslaulu maahan, jossa ajetaan vain pyörillä ja katsotaan telkkaria. Se on aitoa hyggeä käyttämättä sanaa hygge.

Minun piti mennä katsomaan tätä Lontoossa kun siinä oli Tim Curry, mutta en mennyt, kun liput maksoivat, ja aika on rahaa. Suomessa kannattaakin pitää musikaalien lippuhinnat sellaisina, jotta katsojat pystyvät maksamaan. Jos katsojia halutaan.

Mutta miten musikaali toimii ulkona? Törnävän saarivaltio - tirsk - on mitä mainioin paikka Järven neidon tarinalle. Se kuulostaa hyvin suomalaiselta, kalevalalaiselta. Tosin meillä on sotka ja silleen. Järvenneito antaa miekan, maagisen Excaliburin kuningas Arthurille. Koko juttuhan on Graalin maljan mettästystä. Mutta se on hauskaa seurattavaa myös ateistille, feministille, kommunistille ja anarkistille.

Tuon jumalan äänenä on luonnollisesti Mietaa. Eli Juha Mieto, joka oli muuten myös kutsuvieraana iltapalalla seuraavassa pöydässä. Ei, tarjolla ei ollut mämmiä, vaan mansikkakakkua, kahvia ja kultaista nunnaa. Oli muuten hauska mennä nauraen juomaan ilmaista vii- eikun kahvia kun oli ensin solvattu ranskalaisittain. Se oli vähän kuten grillausta. Siis tosi tv:n grillausta.

Mutta miksi miekka annetaan Arthurille, kunkulle? Eikö jokainen mies, ja jokainen nainen saisi olla sankari? Yrittää. Parhaansa. Miks sankarina on etuoikeutettu aatelinen valkoinen mies... Tätäkin kyseenalaistetaan. Työläisen orjuuttamista. Köyhien nöyryyttömistä. Kuinka sota ja ruttiepidemia voi olla pisnestä jollekin.

Miksi naisten pitää riutua torneihin tyrmättyinä. Tai tyrmissään suljettuina. Tai miesten. Miksi damsel in distress, miksi Kari Grandin pitää tulla vapauttamaan neitonen joka on sidottu junanraiteille.

Spamalotissa ei junanraiteita ole, vaan on klassinen torni, goottilainen torni. Jossa naiset yleensä vain istuvat tyynyn päällä ja katsovat kuinka hiuksensa kasvavat. Vampyyrikreivittäriä on suljettu tyrmään, tai itse asiassa muurattu seinään.

Kuten Shrek -musikaalissa on tyrmässä tai tornissa oleva ikävystynyt tyttö joka on varsin toisenlainen prinsessa, niin tässäkin tarinassa on toisenlainen torniahdinko.

Myrkyllistä miehenmallia siis kyseenalaistetaan, miksi sankarilla on noin ahtaat... raamit. Lavalla on tasapuolisesti hyvännäköistä porukkaa, mutta myös säätiedoituksen kaltaista ruttotietoa leviämisestä. Katolilainen masokismi lyö itseään paksulla kirjalla päähän, mutta emme kuule every sperm is sacred, koska tämä on eri elokuva. Musikaali.

Jotain rajaa on vedetty, sopivan mittaiseksi esitykseksi. Se ei ole pelkästään suomalainen versio, vaan myös häjy versio. Välillä näytelmä uhkaa mennä Tuntemattomaksi sotilaaksi, mutta sitten taas palataan pyöreän pöydän ääreen Camelotiin. Se on saanut uuden nimen Spamalot, koska Pythoneilla oli se vanha sketsi, jossa ravintolassa kaikissa annoksissa oli spammia, mitähän se suomeksi oli, nötköttiä, ällöä säilölihaa.

Roskaposti eli spämmi on saanut siitä nimensä. Musikaalina Spamalot on juutattu yhteen kaikenmoisista aineksista. Siinä on kaunista ja harmonista keskiaikaista laula, jossa peniksiä viidellään. Vai oliko se, että silvotaan. Silvo plee.

Kaiken huipuksi Sir Robin ( Henrik Hammarberg) muistuttaa Game of Thronesin hahmoa Euron Greyjoy. Euronia näyttelee Pilou Asbaek joka vieraili Suomalaisessa Kirjakaupassa taannoin, mutta äsken joku mies halusi tehdä hänen kanssaan beibin instagramissa. Saahan sitä haaveilla.

Mutta takaisin Törnävän Spämälöttiin. Hammarbergin ritari siis muistuttaa ulkomuodoltaan GOTin pahista. Mutta hän ei ole yhtä sankarillinen.

Toisessa näytöksessä Herbert ja sir Lancelot ovat puolestaan syötävän hyvännäköisiä. Silmäkarkkia pitää ollakin tarinankerronnassa.

Arthurin poppoo tapaa kaikenlaisia kummallisia hyyppiä vaelluksellaan symbolisen Graalin maljan haussa. Velhossa on esimerkiksi piirteitä Marilyn Mansonin goottilaisesta taiteesta musiikkivideoillaan, sekä myös ripaus Guillermo del Toron mörköä.

Kaikki esitetään kuitenkin koomisesti - miehet harharetkillään ja naisten pitäisi kutoa jotain pirun mattoa Penelopeina sinä aikana himpessä. Tai järven neitohan asuu vesissä.

Monty Pythoneista olen pitänyt pitkään, useamman vuosikymmenen ajan. Sittemmin esitin kritiikkiäkin - naisten roolit, vuorosanat, stereotypiat ja hiljaisuus. Eric Idle on ollut suosikkini, ja on sitä yhä. Esim tollokomedia Nuns on the run naurattaa vieläkin, Pythoneiden jälkeen, vaikken ole sitä vuosikausiin nähnyt. Terry Gilliamin vihdoin valmiiksi saamaa Man who killed Don Quixite -leffaa olen käynyt katsomassa sekä Orionissa että Espoo cinessä. Mutta 99% brittiläinen ja yksi amerikkalainen all male panel kirjoitti itse sketsinsä, naisia ei kirjoittajina eikä muokkaajina ollut.

Usein pojat viihtyivät mekossa, mikäs siinä, se on terveen miehen merkki, esim metsureilla.

Spamalottiin on päivitetty, onneksi, tasa-arvoisuus ja monimuotoisuus. Tai ainakin nainen ja gay mies saavat sanoa, että myös heille kuuluu tasa-arvo. Myös taiteessa. Miten kääntää Pythoneiden homovitsit tähän päivään.

Tekisi mieli tulla uudelleen kun elokuun lopulle jatkuu tämä saaga. Sääli vaan, että Helssinki on niin syrjässä.

Erityiskiitos Jyri Nummiselle omistautumisesta ja noteudesta. Kaikessa. Koreografiassa. Sivurooleissa.

nämä ovat lopputekstien kuvat, siis kiitos ja kumarrus mainiosta showsta, 
Näin tämän vaparilla, kiitos siitä





Tekijäloota


Lavalla rynnivät, kopoti kop, ja meitä sulostuttavat:

Kuningas Arthur Juha Hostikka
Järven neito Anna Victoria Eriksson
Sir Lancelot Aku Hirviniemi
Sir Galahad Olli Rahkonen
Sir Robin Henrik Hammarberg
Sir Bedevere Ville Orttenvuori
Patsy Lauri Ketonen

Muissa rooleissa Pihla Pohjolainen, Jyri Numminen, Annina Rubinstein ja Eeva Markkinen

Suomennos Mikko Koivusalo
Ohjaus Mika Eirtovaara
Lavastussuunnittelu Juho Lindström
Pukusuunnittelu Riikka Aurasmaa
Musiikin tuotanto Pekka Siistonen / Stone Factory Oy
Koreografia Jyri Numminen
Kampaukset, peruukit ja maskeeraus Karoliina Mäki
Äänisuunnittelu Sami Lust


MONTY PYTHON’S SPAMALOT

BOOK & LYRICS BY ERIC IDLE MUSIC BY JOHN DU PREZ & ERIC IDLE

A NEW MUSICAL LOVINGLY RIPPED OFF FROM THE MOTION PICTURE “MONTY PYTHON AND THE HOLY GRAIL” FROM THE ORIGINAL SCREENPLAY BY GRAHAM CHAPMAN, JOHN CLEESE, TERRY GILLIAM, ERIC IDLE, TERRY JONES, MICHAEL PALIN
ORIGINAL BROADWAY PRODUCTION PRODUCED BY BOYETT OSTAR PRODUCTION, THE SHUBERT ORGANIZATION, ARIELLE TEPPER MADOVER, STEPHANIE MCCLELLAND/LAWRENCE HOROWITZ, ELAN V MCALLISTER/ALLAN S. GORDON, INDEPENDENT PRESENTERS NETWORK, ROY FURMAN, GRS ASSOCIATES, JAM THEATRICALS, TGA ENTERTAINMENT AND CLEAR CHANNEL ENTERTAINMENT


  lisää graafisia jorinoita sosialistisessa mediassani:

Ja Seinäjoen kaupunginteatterin juutuupista:







Henkilön Valokuvataiteilija (@satuylavaara) jakama julkaisu