keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Eilen Veriruusut KOM-teatterissa oli koskettavampi kuin koskaan,

se oli saanut uutta virtaa - ehkäpä leikkirahasta, kaikki laulut soi komeammin. On tavattoman mukavaaa, että näyttelijät osaavat laulaa... Osasivat he ennenkin, toki, mutta nyt on sisäistetty kaikki se tuska ja toivo, ja nuoruus ja se hetki, jolloin muututaan. Komealla paletilla.

Näin tämän nyt toisen kerran, mutta ei se helmikuun versiokaan huono ollut, päin vastoin, olin hurmiossa. Vähintäänkin.

Jotenkin kaikessa oli nyt enemmän tulta, ja tapparaa ;) ja punaa. Punaisen sävyjä. Herkkiä, punastumisia, innostumisia, mutta myös pakkasen puremia, häpeän syvää punaa, kuukautisverta, työstä naiseksi, kiinanruusun punaa siinä faustiin ommellussa kukassa. Taiston väri, puolueen väri, väri, hihamerkki, nauha. Punalippu liehuu. Palmikot leikataan. Tyttöjen väri, rakkauden väri, perusväri. Housut jalassa on helpompi puolustaa itseään. Ja toista.


Kuin terälehtiä, ja nyansseja olisi enemmän. Tytöt, jotka löytävät itsenäisyyden tarttueessaan aseisiin. Tytöt, jotka löytävät tasa-arvon - kun ottavat sen, sama palkka kummallekin sukupuolelle, iso palkka. Mutta millä hinnalla? Punaisen armeijakunnan Gudrun Ensslin ja Ulrike Meinhof, kettutytöt, Rojavan tytöt. Millaisia aseita, minkä vuoksi. Sankaruus.

Ketkä tänään tarttuvat?




Rojavan tyttöjä voi kannustaa vaikka tarralla. Katutaide voi olla informaatiota


Alas fundamentalismi ja partiarkaatti!


Ohjaaja Lauri Maijala on nero ja feministi, liekö enempää pitäisi naputtaa. Visuaalisesti KOM-teatterin Veriruusut alkaa New Orderin tyyppisestä videoviestinnästä kohti Eisensteinin mosaikkia jylläävistä koneista, patriarkaatista, lahtareista, rikkaista, äijistä - jotka yrittävät nöyryttää, juoksuttaa, alistaa tyttöä, työläistä, rahvasta, köyhää. Meitä.

Jotain samaa menoa oli myös sarjakuvaan perustuvassa elokuvassa Wanted, vuodelta 2008, jossa sukkuloidaan synnyissä syvissä - valtavien ompelukoneiden äärellä. Kun kohtalo kirjoitetaan kankaalle suuressa tehtaassa.... Tämä näytelmä sopi oikein minun pirtaani. Wantedista tuli mieleen se suuri loimi, johon tulevaisuus on kirjoitettu. Myös mainio ja ja traaginen elokuva Suffragette näytti miten heikoilla nuori tyttö, ja köyhä  nainen on tehdastyössä pomojen r\iskattavana. Kannon Veriruusuissa on myös hienoja miehiä, kuten Sigridin isä. Mutta onko hänkin vain tilanteen armoilla?

Me too ei ole kaukana, ajallisestikaan. Miten valtaa käyttävät äijät jatkavat urallaan. No, onneksi kaikki eivät jatka. Mitä kaikkea sallitaan? Mitä kaikkea tyttö ja nainen häpeää? Miksi uhria syyllistetään? Rose McGowan ja Asia Argento ovat kummatkin rohkeita naisia, jotka eivät pidä enää suutaam kiinni. Kummatkin kuuluvat lemppareihini - erityisesti goottilaisissa tai indie-elokuvissa. Kuten the Doom Generation ja Jawbreaker - makea kuolema 90-luvulta. Ja Stendhal-syndrooma, Ooperan kummitus ja Kuningatar Margot niin ikään 90-luvulta.

Viktoriaanisen ajan ns teollisen vallankumouksen tehtaissa 1800-luvun lopulla ja 1910-1920-luvuilla valtaa pitävillä äijillä oli näköjään samanlainen valta tyttöihin ja naisiin kuin 2018 vuonna elokuvapisneksessä. Järkyttävää.

Olen nähnyt maaliskuussa kolmasti Kansallisteatterissa Julian & Romeon - nuorten herkän ja kömpelön rakkauden, ja nyt kahdesti Sigridin ja Martin kömpelösti hakusessa olevan rakkauden - tuona hurjana vuonna 1918.

Helmi-Leena Nummela nelisti vapaana moderninan naisena nauraen jo näytelmässä Kultainen vasikka - jossa myös Ursula Salo oli. Mutta Nummela on lisännyt panoksiaan, jotain suurta elämänriemua välittyy hänen Sigridistään.

Maija ( Oona Airola )
Sigrid ( Helmi-Leena Nummela ) ja
Martti ( Antti Autio
Nämä kolme nousivat tässä esityksessä erityisesti esille, ekassa esityksessä olin Saiman ( Inka Reyes ) lumoissa. Nyt Martin soittama maniska oli erityisen melodramaattinen. Sielun kieliä viritellään, ja millä muulla puhumaton suomalainen mies puhuu kuin soittimellaan. Aution laulu kuulostaa hiukka Tuomari Nurmiolta ( Punakaartilaisen hauta ), mutta ei se mtn, sillä Ilta-Sanomien järkkäämässä 1918-tapahtumat häppeningissä 10.4. kuultiin piisi Oi mutsi, mutsi, joka ei suinkaan ollut Handen tekemä, vaan vuodelta 1918.

Ei muuta kuin levy tulemaan.

Olisin halunnut olla kärpäsenä katossa ateliereissä, ateljeessa, joissa otettiin punakaartilaisten valokuvat. Tyttöjen riemu, vapaus ja into kameran edessä.

Mutta en ehdi naputella enempää, aika on kortilla, ilmainen verkko wi-fi matkan takana, mutta ajattelin, että ensireaktiot häätyy naputtaa. Vaikka tekstinkäsittelystä uupuu oikoluku, ADHD vaivaa ja muutenkin tämä kova elämä ;) Onneksi on loppumaton huumorintaju. Melkein.

Kohta koittaa punavankiristeily mm Iso-Mjölölle, ja päällimäisenä mielessä pyörii ne kuolemanleirit, vankileiriti, joissa punaisia tyttöjä kidutettiin ja murhattiin. Leirit, joita halutaan pitää piilossa.

Kuten Tornion kuolemanleiri.


Näihin kuviin, ja tunnelmiin ;)


Olen kuvannut vuosia katutaidetta meillä ja naapurissa. Tarroilla voidaan jakaa solidaarisuutta vapaustaiteilijoille Rojavassa. Erityisesti tytöille, ja naisille. 

Hm. Vapaustaiteilija vai vapaustaistelija? Onko eroa? 


Keitä ne tytöt olivat?



Valkeakosken naiskomppanian teloitettuja -valokuva wikivisuallystä



Turun naisia wikivisuallystä


Eilisen Veriruusut näytöksen jälkeen KOM-teatterissa yleisökeskustelussa Anneli Kanto, jota aina ilo kuulla. Haastatelijana näytelmässä Singerin omistaja, näyttelijä Vilma Melasniemi, muissa kuvissa myös Ursula Salo, jolla oli useampikin rooli.

 


Ursula Salo



Tässä Kannon haastattattelu Käpylän kirjastosta, olen sen kyllä ympännyt useampaanki blogiin, mutta hier juu aar:



Minulla on YouTubessa useita popkulttuurin / kirjallisuuden / teatterin / elokuvan jne soittolistoja, joissa trailereita, mielleyhtymiä ja haastatteluita. Tämä on yksi niistä: Teatterissa 2018 nautin minä 

Veriruusut traileri:



Veriruusut näytelmässä kuullut ja kuulemattomatkin 1918 piisit:




Asiaan liittyvät ja liittymättömät tviitit ja instat:

Eilisen #Veriruusut näytöksen jälkeen @KOM_teatteri 'ssa keskustelussa Anneli Kanto, jota aina ilo kuulla pic.twitter.com/enUloxvho4
— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 25. huhtikuuta 2018

Henkilön Valokuvaaja (@satuylavaara) jakama julkaisu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti