Tänään lokakuussa eräs lempiteokseni Venus turkiksissa näpsäkässä säpsäkässä tulkinnassa Kapsäkissä. Sonja Sorvola loistaa parhaimmassa roolissaan, eikä Sami Saikkonen jää pahasti jälkeen loistossaan, Saikkosen esittämä Thomas Novachek näprää himmennettynä, nuhruisen teatterin uusiokäytetyissä kulisseissa, turhautuneena, ahdistuneena ohjaajana ja käsikirjoittajana papereita, määrittelee kovin naista, naisen ideaalia, jota ei kai miehelle ole olemassakaan... Thomas on kuten wanhan ajan alkemisti, omassa kammiossaa, vuolee kultaa, tai manaa esiin kultaa. Tai manaa esiin - ties mitä.
Sonja Sorvolan esittämä Vanda Jordan on tavattoman kaunis vintage nainen 50-60-luvun LIFE-lehden, tai vastaavan sivulta. Erityisesti kissamainen silmämeikki on - silmiäni hivelevä. Tämä ei ole esineellistämistä, vaan burleskia, ja ehkä cosplaytäkin, jossa saa pukeutua miksi haluaa. Käyttää meikkiä, jos haluaa.
Vanda on myös barbi, malli pitkine säärineen, ja osa poseerauksia on tuolta ajalta, koreografialla ironisoidaan naisen kuvaa, ja miehen katsetta. Heidän koreografiansa on mainiota katsottavaa, jos he pitäisivät tulisohtuja voisi katsoa kuinka kauniita koukeroita lavalle syntyy askelista. Se ei välttämättä ole tanssia, vaan jotain muuta liikettä. Pääparia olen nähny yhdessä mm Rocky Horror Showssa, joka oli mainio.
Näin tämän eilen 27.10.2018 - jolloin oli myös Lou Reedin kuolemasta kulunut viisi vuotta.
Naisen voimaa, väkeä, pelottavuutta, mystiikkaa, noituttaa, pakanuutta, vapautta, mysteeriä ja itsenäisyyttä ristivalottava, -leikkaava ja -kuulusteleva näytelmä. Suoranainen helmi, ehkäpä musta helmi... Messalina, Lucretia Borgia, Venus, Afrodite.
Mikä on naisellista, miehekästä, aitoa. Kuka määrittää rajat milloinkin? Vanda ylittää monet rajat, nuoren naisen rajat, rajoitukset, korsetit, krinoliinit.
Näyttelijän ja ohjaajan rajat. Ääneen nauramisen rajat. Seksismi, me too, nyt saa jo riittää, ja palkkaerot.
Sorvola ja Saikkonen ovat aiemminkin pelanneet yhteen, ja toisiaan vastaan, Rocky Horror showssa, jonka näin muutaman kerran.
Naisen valtaa, mystiikkaa, viehkeyttä ja nokkelasanaisuutta ja älyä käytettiin, näytettiin, mankeloitiin ja nostettiin narulle monesta kulmasta tarkkaan harkitulla ja nopealla koreografialla... Ja samoin myös miehen, Yin ja jang, ja januskasvot, kolikon molemmat puolet, bakkantit ja bakkanaalit. Ja pakanat joilla suora yhteys, kosketus luontoon.
Näytelmä kuumotti ja toi kaksi uutta vastausta. Tai kysymystä. Niistä ehkä tuonnempana... Toivoisin lisää näytöksiä myös!
No niitän tulee kohtsillään!
Paljon käsiteltiin Me Too ja Time´s Up -aiheita, joita siettääkin käsitellä, ja ruotia.
Näin tämän kahdesti, toisen kerran spesulla alelipulla, kiitoksia siitä!
tekijäloota:
Rooleissa: Sami Saikkonen & Sonja Sorvola
Teksti: David Ives
Suomennos: Reita Lounatvuori
Ohjaus: Jermo Grundström
Tuotanto: Musiikkiteatteri Kapsäkki & Oy Dance Like Ab
Esityksen oikeuksia valvoo Nordic Drama Corner
Valosuunnittelu: Toni Haaranen
Ohjaajan assistentti: Meeri Uusi-Äijö
Kapsäkin sivulta:
" Broadwaylla ja West Endissä yleisön vietellyt Venus turkiksissa on seksikäs ja älykäs musta komedia vallasta, alistumisesta ja antiikin jumalattaresta.
Ohjaaja Thomas Novachekilla on vaikeuksia löytää sopivaa naisnäyttelijää uuteen näytelmäänsä. Koe-esiintymisen jo päätyttyä, sisään pelmahtaa salaperäinen Vanda Jordan, joka vaikuttaa täysin väärältä rooliin, mutta tuntuu kuitenkin tietävän yllättävän paljon sekä näytelmästä että Thomasista itsestään.
Teatterin ullakolla sateisen illan aikana valta-asemat vaihtuvat, kun näytelmän ja todellisuuden raja hämärtyy. Koe-esiintyminen muuttuu eroottiseksi valtapeliksi, jossa vain toinen voi voittaa.
Venus turkiksissa on pyörremyrskyn lailla tiivistyvä puolitoistatuntinen, joka nostaa esiin kysymyksiä sukupuolirooleista, statuksesta ja vallankäytöstä. Tunnelma sähköistyy, kun oletetut asemat kääntyvät päälaelleen. Thomas on ohjaaja, mutta tilannetta hallitseekin Vanda.
#MeToo- ja #Time’sUp -kampanjoiden synnyttämä keskustelu sukupuolten välisestä tasa-arvosta ja naisiin kohdistuvasta hyväksikäytöstä teatteri- ja elokuva-alalla on tuonut Ivesin puhenäytelmän hyvin ajankohtaiseksi. "
Neiti Julien repliikki " Suutele kenkiäni " on kulkeutunut niin Kenraali ja Casanova kuin Venus turkiksissa -näytelmiinkin.
värikuvat pressikuvia ja instagramista,
pääkuva, 1. kuva: Ofer Amir
Venus turkiksissa muualla, Helsingin kaupunginteatterissa ja Polanskilla
Tässä leikkaan ja liimaan aiempia tunnelmia Venus turkiksissa -teokseen, olen sen parissa viettänyt vuosikymmeniä. Kapsäkin lisäksi myös pakko kirjoittaa Helsingin kaupunginteatterin versiosta. Roman Polanskin elokuvasta ja Velvet Undergroundin piisissä. Venus in fur soi kauan ennen kuin suomennettu Leopold von Sacher-Masochin romaania, pamflettia, fantasiaa ja kulttiteosta Venus im Pelz ( englanniksi Venus in Furs, suomeksi Venus turkiksissa ) armottomana vuonna 1869.
Kuka oikeasti pitää valtaa käsissään, ei sadisti, vaan masokisti ja turvasana. Olen wanhan ajan sadomasokisti ja fetisisti. Minusta on huvittavaa, että pitäisi juosta naurettavien tämän päivien englanninkielisten termien ja kirjantein ehdoilla kuten bdsm, vai mitä niitä onkaan. Ei, se on sm, ironisesti ja vekkulisti myös suomenmestaruus. Oli ikävää, kun Hakaniemestä poistettiin Kumi- ja nahkatyöväenliitto -kyltti. Sen alla oli hauska ottaa selfieitä - 1990-luvulla. Mutta asiaan.
Itävaltalainen kirjailija Leopold Ritter von Sacher-Masoch (1836–1895) jätti jälkeensä huikean perinnön. Itse en käytä turkiksia, koska en syö eläimiä, ja minun fetishini ovat vallan muualla... Yleensä päivitetyssä Venus turkiksissa näytelmässä / elokuvassa kuolleiden eläinten tilalla on villashaali. Olemmehan teatterissa, jossa on kulissit, ja näyttelijät jotka näyttelevät.
Olen nähnyt Roman Polanskin makoisan elokuvaversion Venus in Furs näytelmästä, Jess Francon hirveä Venus in Furs on myös hyllyssä, ( pidän kyllä Jessen Draculasta, mutta tässä ollaan niin kaukana naisen nautinnosta että ) ja eritoten Baron Leopold von Sacher-Masoch nimisen tyypin Venus im Pelz, Venus turkiksissa kirja on hiirenkorvilla... Leo antoi nimen masokismille. Ja Velvet Undergound: Venus in Furs, shiny shiny boots of leather on fetisismin kiitlävän mustassa ytimessä.
Mutta asiaan. Mutta nainen tulee - tietystikin julkisella kulkuneuvolla - metrolla työhaastatteluun ja häntä tietysikin seksuaalisesti häiritään metrossa. Miksi tarinat eivät kerro julkisilla töihin tulevista miehistä joitka kertovat kuinka heitä seksuaalisesti ahdisteltiin metrossa??
Tulee mieleen Heli Sutelan stand uppia, jossa hän kysyy mikä se on missä naiset seisoo ja odottaa bussia ja miehet ajavat autolla ohi.
Ai niin, bussipysäkki.
Tässä alla uusintana Helsingin kaupunginteatterin versio, koska Sampo Sarkolaa katson kaikessa mitä hän tekee. Armi Toivanen oli minulle uusi tuttavuus teatterissa, ja ehkä häne valittiin, koska oli putous -tyyppi, ehkä siis streotyyppisesti hepsankeikka, muttei millään ilveellä stanislavskilainen tai mikä lie teatterikoululainen - kuten ei Wandakaan.
This is a love song. Nautin esityksestä. Se oli ihan iholla ja salamaniskut välähdyksineen säikyttivät. Näytelmä otti kantaa myös seksismiin naisen roolien ahtauteen elokuvissa / teatterissa / mainoksissa, visuaalisessa kaupunkikuvassa. Siinä nainen tulee rajuilman keskeltä myöhässä koe-esiintymiseen mukanaan laukullinen pukuja ja muuta matskua. Ja kässäri... Pinnallisesti pissikseltä vaikuttava nainen näyttelijä on erehtynyt pukeutumaan 1980-luvun sadomasokistiseen asuun. Vaikka olisi pitänyt olla 1869 vuodessa... Mutta. Reagoin ensin varauksella tähän kombinaatioon Armi Toivanen ja Sampo Sarkola, mutta ei hätiä mitiä. Valtapeliä, vallan siirtymistä, vallan anastusta. Kuka oikeastaan pitää ohjia käsissään... Kuka tai mikä Wanda on? Tai Vanda?
Alla mainio kuva parivaljakosta von Sacher-Masoch ja oikean elämän Wanda von Dunajew alias kirjailija Fanny Pistor... Olen katsonut aika paljon Emmanuelle Seignerin elokuvia, viime aikoinakin. Katkera kuu tuli nähtyä heiti suoraan elokuvateatterista silloin tuoreeltaan noin 1992. Ja mysteeri jatkuu. Myös Nurse Diesel hahmo on hauska sadistinen hahmo elokuvasta High Anxiety, korkeuskammo. 1970-luvulta. Mel Brooksin elokuvissa on aina hieno annos fetisismiä, perversioita ja pakkomielteitä. Mutta jos ehtisin päästä asiaan.
Fanny Pistor oli Wandan esikuva, turkiksissa, piiska kädessä, divaanilla, ja Leopold von Sacher-Masoch palvoo nöyränä polvillaan, eli pitää ohjaksia käsissään...
Venus turkikiksissa ei ole ihan läpileikkaus, mutta jämäkkä sivallus henkilökohtaiseen seksuaalisuuteen valtapelin, dominoinnin ynnä muuta lisäksi - divaanilla. Kuka vie ja vikisee. Kuka viettelee. Mikä osuus on yleisön hurmaamisella tällaisella sandwichillä? ;)
Viime vuosia minua on oksettanut 50 shades of grey joka teki sadomasokismille sen minkä hitler Puolalle... eli tärveli täysin joillekin sukupolville...
Mutten vieläkään pääse asiaan. Helsingin kaupungin teatterin Pengerkadun teatterissa oli sopivan tummat, synkät askelmat alas, kuin sisälle samettiseen vallankumoukseen eli undetgoundiin, alamaailmaan. Naisen väen ja voiman äärelle..
Taidemaailmassa Niki de Saint Phallen hyper-värikkäässä teoksessa mentiin naisen sisälle. Myös.
Yksi sadomasoa esittelevä elokuva joka piti nähdä elokuvateatterissa, muistaakseni Elokuva-arkistossa, missäs sitä muualla, oli Barbet Schroederin Maîtresse (1975), jossa aidot sm-ihmiset osallistuivat elokuvan tekoon. Ja hurmioon.
Muita: Bunuelin Päiväperho (1967), sekä tuore (2014) Rakkautta ja anarkiaa festivaaleilla ja Yle Teemalla & Areenassa nähty Lina Mannheimerin dokumenttielokuva Seremonia jonka pääosassa on viehättävä 85-vuotias Catherine Robbe-Grillet, domina ja kirjailija ( +pseudonymillä Jeanne de Berg ). Äkkisiltään voisi luulla, että sadomasokismi on hieno osa [ranskalaista] sivistyneistön taide-elokuvaa. Ja -kirjaa. Mikä on tietysti vähintäänkin hienoa.
En käytä - kuten nykyään pitäisi- asiasta tiettyjä kansainvälisiä lyhenteitä. Aika - tuo säälimätön vampyyri.
Katsoin elokuvan Tyttö ja moottoripyörä, koska alkuperäinen kirja on niin surrealistinen, seksuaalinen, bensankatkuinen matka. Pääosassa Marianne Faithfull. Ekstroissa mainostettiin: Leopold von Sacher-Masoch oli Marianne Faithfullin sukulainen, tämähän oli tuttua huttua.. Tuo kirja / elokuva ei ole sm, mutta fetisistinen kyllä, nahka, prätkäpuku, pitkä vetoketju.
Kun lähdet naisen luokse, älä unohda mattopiiskaa. Voit ehkä joutua myös tamppaamaan matot. Tai olla.....
asiaan liittyiviä ja liittymättömiä viisuja ja railereita:
hehkutusta myös Instagramistani:
