Lauri Maijala sekä riisuu myyteistä, että pukee ne, uudelleen. Takkupäät ja paidat, jukurit, tähkät, viljapellot, kuin karheista juuttisäkeistä. Peruukeissa on Limahlia ja Amadeusta 80-lukua.
Maijala kirjoittaa itsensä kaanoniin, ja sieltä pois. Ei maalaa itseänsä nurkkaan, tai jos maalaa, niin on sen seitsemän jukuripäätä, joilla valintoja, jännitteitä. Nurkasta pääsee pois vaikkapa akkunan särkemisellä.
Käytetään innostavaa, kiihdyttävää venäläistä marssimusiikkia kun marssitaan sotisovassa sotaan, mutta sitä ei välttämättä glorifioida, tai edes hyväksytä. Päinvastoin. Soitellen sotaan... Yhteiskuntaa vastaan, Toukolan poikia vastaan. Kirkkoa vastaan, lukkareita vastaan. Virkavaltaa vastaan. Auktoriteettejä vastaan. Kirjoja vastaan. Kun lukeminen on niin vaikiata.
Oikoluin isäni paikallishistorian kirjaa, ja sieltä oli ihanaa huomata, kuinka näin oli oikeassa elämässä, pojan oli osattava lukea ennen kuin mielii kihloja. Tai naida. Joka ennen tarkoitti mennä naimisiin. On todella surullista, että lukeminen oli valjastettu hihhulointiin, kirkon rahanahneuden ja muun vallanhimon vuoksi. Jotta voisi kontrolloida ja pelotella rahvasta, heikompaa. Oopiumia kansalle. Kansan halveksuntaa, kansan manipulointia, propagandaa.
Ohjelmavihkossa toistetaan Oppimisen ylistystä, ja näytelmässä ollaan huolissaan poikien lukutaidosta ja koulumenestyksestä, niin koulussa kuin kirjastoissa. Pojatkin lukevat –tempaus. Miksi pojat menestyvät huonosti koulussa?
On ihana kirja nimeltä Lollot ja kollot, SKS:n aarteita, jossa tutkitaan naapurivihaa. Ja huumoria, tietenkin. Ennen jengejä meillä oli naapurikylien kollit ja jullit. Kirsti Mäkinen: Lollot ja kollot, suomalaista naapurihuumoria (Otava, 2007).
Eturivissä on varsinainen Black Horse- näyttely, ilmassa tuoksuu alkoholiton ööli ja vahva testosteroni. 7 karjua, ja 7 karhua. Kirjaimellisesti. Karhun lenkkareissa. Pitkissä kalsongeissa. Painivat ja telmivät. Mieleen nousee Rammsteinin Mann gegen mann, mies miestä vastaan, sanan kummassakin mielessä, liitteenä musiikkivideo, jossa hyvin öljytyt housuttomat miehet myös painivat.
Seitsemän veljestä Turun kaupunginteatterissa
Juhani eli Joonas Saartamo on räjähtämispisteessä, otsasuonien pullistumisen näkee, varsinainen ruutitynnyri. Toisaalta Lauri eli Jonas Saari tekee parhaimman roolinsa. Hänet on piinattu huippukuntoon. Tai ei piiskattu, vaan häneltä on vaadittu, häneen on uskottu. Häntä näin viimeksi Taru sormusten herra -näytelmässä, ja aiemmin Vampyyrien tanssi -musikaalissa. Aapo eli Olli Rahkonen omaa joissakin kohtaa Tom of Finlandiin viittaavia elkeitä. Lähinnä vettä heittäessään… Minulla hän on uus tuttavuus, kuten Timo eli Joel Mäkinen, joka musiikin puolelta on tiedossa. Samoin liukas luikku Eero eli Paavo Kinnunen on tuore naama, joka näköjään jatkaa isänsä perinnettä Seitsemän veljeksen turkulaisessa versiossa. Tätini kävi aikoinaan katsomassa sen, minä en, ja joku kävi katsomassa 33 kertaa. Markka-aikana se oli vielä mahdollista….
Tuomaksen eli Pyry Äikään näin viimeksi Ei kiitos -näytelmässä Helsingin kaupunginteatterissa helmikuussa. Nuorena hottiksena, salarakkaana, itserakkaana. Ja sitä edellisen kerran Ryhmiksen kesäteatterissa Suokissa Kesäyön uni -näytelmässä Helenana.
Ja Simeoni eli Markus Järvenpää kristallikruunussa. Siinä on kristallisoituna moni asia, jutska ja kaikki. Ironista kyllä – Simeoni on suosikkihahmoni vaikka on hihhuli, ja tuurijuoppo, tai ehkä juur siks. Järvenpäätä olen nähnyt niin Raskolnikovina kuin Äidin rakkaudessa ja Taru sormusten herrasta.
Pojat suutelevat toisiaan. Maijala on jonkin äärellä. Roolien kääntämisessä. Heteronaisena olen ihmetellyt heteromiesten fantasioista kahden sisaren kanssa, että miksi näitä naisia kiinnostaisi sukurutsa? Toisaalta kaksi lesboa ei miestä väliinsä tarvi, mutta nyt miehet ovat keskiössä. Objekteina, ja subjekteina. Vitaalisina, lihallisina, hauraina, elävinä, erehtyväsinä. Ystävyys, läheisyys, poikarakkaus. Koreografia. Hienoa, toimivaa.
Kaunein joulukohtaus on myös liikuttavin. Soittava veli saa soittaa, ja laulaa makeasti oravainen. Niin kuin Asterixin bardi - jota sinä kielletään. Paitsi kun on joulu.. Pojat saavat lahjaksi villasukkia – mitä luultavammin ne on kudottu villalangasta nimeltä 7 veljestä ;) Minusta on ihana saada villasukkia lahjaksi, ja vietän mielelläni joulua, olenhan pakana, ja joulu on tietenkin alkuperäinen pakanajuhla.
Ehkä Kiven aikana kekri oli merkittävämpi juhla mutta pysytään nyt oluessa ja joulussa,
Musiikillisesti, ja ensimmäisenä kuvauksena näkymä alkaa julmasti, ja räikeästi, uhkaavasti, riitasointuisestikin kuten 70-luvun teatteri, taistolainen, yhteiskunnallinen teatteri tai vaikkapa Kom-teatteri. Tai Stoogesien piisi.
Näitä en 70-luvulla tietenkään nähnyt - paitsi tv:n kautta, tai Elävässä arkistossa, nykyisin. Myöhemmin. Viiveellä, historiana.
Pojat.
Sukivat takkuiset tukat, vetävät vesilampaukset, tai soavella. Toisessa näytöksessä jo kaupungistuneet, stressmannit, dressmannit, kun soi it´s a sin, niin on koreografia rikkomaton. Mitä kaikkiea kerroksia tuossa biisissä oli silloin, typerällä musiikkikanavalla joka sensuroi aatteita ja vähemmistöjä, mutta esineellisti naisia vain taustahytkyjiksi sekä kärrynpyörän tekijöiksi. Mitä kerroksia biisissä on nyt.
Muutenkin sitä on aikeissa sujauttaa veljesten housuihin seteleitä \ tai oravannahkoja. Vaikkei minulla olekaan kuin monopolirahaa ja olen kasvissyöjä.
Tanssityylit ovat poikabändejä ja miesstrippareita - joita Full Montyn työttömät, ja ajassaan eksyneet tavalliset uroot arvostelevat ketkutuksesta ja homojen touhusta - kun mies heiluttaa ja keikuttaa itseään naiselle. Hm… Kaupungistuminen seksualisoi, muuttaa. Onko se pahasta? Hyvinhän pojat sopeutuvat?
1990-luvun ilmiöt ( poikabändit ja miesstripparit ) ovat läsnä. Kun sitä ennen bändit oli bändejä eikä vaan auottu naamaa datti-nauhan päälle. Neljä Ruusua teki myös hauskan viideon tästä, samoin Red Hot Chili Peppers, oikeat muusikot ns. poikabändeinä.
Oikeaa musiikkia. Kiven laulut, Kiven runot liikuttavat. Puhdas luonto, ja rikkomaton rauha. Makeasti oravainen, Sydämeni laulu. Mutta myös kuoleman kaipuu, addiktiot, menetykset, ja jotain mitä ei voi tavoittaa.
Luultavasti itse valitsen Aleksis Kiven romaanista kohdat, kuten ikkunan lyöminen säpäleiksi ja karkaaminen, takaisin luontoon. Sekä rousseaulaisittain, jossa ihannoidaan luontoa. Ja myös kuten Ulrike Meinhof joka hyppää ikkunasta ulos - ja sinä hetkenä muuttuu objektiivisesta, mutta äärivasemmistolaisesta journalistista terroristiksi.
Minua viehättää Impivaara - vietän siellä osan kesästä, luonnon rauhassa, ilman sisävessaa ja lämmintä vettä. On myös Impivaaran talvi. Tai muistot siitä. Talvet, jolloin oli valtavia lumilinnoja.
Isäni on toiminut opettajana myös erityisluokalle, jossa on ollut monenlaista oppijaa. Nämä kirjoitin aiemmin Ryhmiksen version jälkeen.
10.10 olin Lapinlahden mielisairaalassa ja Aleksis Kiven huoneessa... Kuulimme surullisia kertomuksia Kiven ajoilta. Sairaskertomuksia, ruokavaliota, rahan puutetta, vierailijoita, ja ennen kaikkea, miksi Kivi keiltäytyi kun valokuvaaja olisi halunnut ottaa hänestä potretin.
Kävin Lapinlahden mielisairaalassa - varsinainen Arkham! - näyttelyssä, ja minulla tapahtui kummia, syke nousi, tunsin sekä ahdistusta ja huimausta. Ja suoraa pakokauhua - päästä ulos! Tunsin sinne suljettujen kaikkien aikakausien naisten tuskan, hyvinkin vavahduttava kokemus. Kuinka nautin raittiista ilmasta ja siitä, että saan kävellä ulos.
Myös Aleksis Kivi suljettiin Lapinlahteen. Siellä on kaunista mm Lapinlahden linnut - silkkiuikut ja muut. Vihreä vehreys, puhdas vesi. Mutta lähellä on oleva hautuumaa. Sinne haudattu L. Onerva, Hugo Simberg, Aino Kallas, Helene Schjerfbeck, ja moni muu. Maisemana Lapinlahti omaa luokkaansa lintukotona. Nykyään Lapinlahden lähde on keskittynyt mielen ja ihmisen parantamiseen, mm taiteilla ja näyttelyillä, ja on julistanut mielenrauhan.... Sitä voisi kuulla joka joulu sen vastenmielisen hihhuloinnin sijasta. Vaikka Turuus on komiat balkongit....
Kivi varmaan osaksi tiesi oman arvonsa, ja arvostelijoiden, kustantajien, suuren yleisön konservatiivisuuden ja pelkuruuden uuden realismin edessä. Mutta Kirjailija ei aina jaksa. Kuinka suuri vaikutus on ihmisen romahtamiseen tällä on.
Tekijät
TYÖRYHMÄ
Teksti: Aleksis Kivi
Dramatisointi ja ohjaus: Lauri Maijala
Lavastus: Janne Vasama
Pukusuunnittelu: Tuomas Lampinen
Valosuunnittelu: Jarmo Esko
Äänisuunnittelu: Iiro Laakso
Naamioinnin suunnittelu: Heli Lindholm
Ohjaajan assistentti: Miika Karvanen
Rooleissa:
Joonas Saartamo - Juhani
Olli Rahkonen - Aapo
Pyry Äikää - Tuomas
Markus Järvenpää - Simeoni
Jonas Saari - Lauri
Joel Mäkinen - Timo
Paavo Kinnunen - Eero
Muissa rooleissa:
Ulla Koivuranta ja Petri Rajala
Esityksessä kuultavat 2 kappaletta: sanat Aleksis Kivi, sävellys Lauri Maijala.
Yllä näkymiä Aurajoelta, teatterisillalta, joka johtaa Turun kaupunginteatteriin ja siitä pois. Erityisen traagista on lukea teksti mieli sairastaa, sillalla...
Tässä mietteitä 7 veljeksestä teoksesta yleensä
jotka on julkaistu jo Ryhmiksen esitystä vatvovissa blogeissa:Rousseau ja takaisin luontoon.
Voitkan metsäveljet meni:
Muistan virolaiset myyttiset Voitkan metsäveljet ja Pekka Lehdon mainion dokun V.o.i.t.k.a. Ihmiset haluavat uljaita sankareita, jotka menevät sinne minne ehkä emme mene vaan istumme muhkeassa nojatoolissa, lukulampun alla, ovi lukittuna, omassa rauhassa.... Voitka Bros pakenivat metsään puna-armeijaa, ja sitkeinä henkisinä sisseinä sinnittelivät eläen metsän antimilla. Ja vähän ihmistenkin...
Muistan myös pohjoisen elämäntapaintiaanit 1990-luvulta. Kittilän intiaanit joita aluksi uutisoitiin, sitten riepoteltiin.
Tässä Elävästä arkistosta: Outo leiri tammikuussa 1993 Julkaistu: 28.1.1993 "Suomessa nousi 90-luvun alussa valtaisa kohu, kun maahan saapui Ruotsin kautta joukko elämäntapaintiaaneja. Yhteisön jäsenet pukeutuivat kuin intiaanit ja perustivat Kittilän metsiin intiaanikylän. Varsinkin alussa leiristä annettiin julkisuudessa myönteinen kuva. Kun iriadamant-yhteisön jäsenet kertoivat tavoittelevansa luonnonmukaista elämää, lehdet kirjoittelivat ymmärtävään sävyyn. Kansainvälinen joukko saapui Suomeen professori, kansanedustaja Erkki Pulliaisen kutsusta. Tutkimukselliset tavoitteet unohdettiin kuitenkin pian, ja Pulliainen sanoutui hankkeesta irti." Ohjelmasta: Kotimaan katsaus:
Monenlaisia muitakin Suomen luontoon ja metsään muuttajia on
kuten tämä saksalainen nainen laavulla:
Kuinka hirveää someviha eli naisviha on verkossa...
Eero saa [tässäkin] isän kädestä tiuhaan - vähän niin kuin jullien poppoo Jukka Bros 2000-luvun mainiossa Music Television mainoksissa, ja tilaisuuksissakin? Siis silloin kun MTV vielä soitti musiikkia vaikkakin paskaa. Nyt se näyttää vain tosi-tv:tä jossa pääosassa on perseitä, perseitä, perseitä. Tai niin oli musiikkitv:n seksistisissä viideoissakin. Sentään David Lee Roth tuli tiukoissa trikoissa eikä jättänyt mitään arvailujen varaan. Kiitos siitä.... Kasarilla peräkammarien puujalkaiset sotaveteraanit konkkasivat joukolla katsomaan musiikkivideota koska luulivat että se oli pornoa - siis David Lee Roth vetää JUMP tai Gösta Gigolo.... Luulivat naiseksi, jopa niin tiuhalla rintakarvalla. On se niin kova tuo naisen vetovoima ja suvunjatkovietti.... Tv:ssä näkyi myös Rampo eli Syltty Stallone ilman paitaa hartiakuvassa, niin veteraani kysyi, onko tuo nainen kontillaan.... Olisit käynyt Specsaversillä. LOL
Jukka Brothers heebot oikeastaan aloittivat tämän jackass -buumin, jossa kuvataan videolle toilauksia joissa satutetaan itseään temhihapuissa... Käytännön Jukolan jussien puuhaa.
Katso vaikka ja nostalgoi:
viideo
Vaahteramäen Eemeli veisteli lukittuna puuvajaan, mutta oliko ovi lukussa, ettei raivohullu isä – tv-elokuvissa aivan hitlerin näköinen luonnenäyttelijä – päässyt sisään kurittamaan lasta turhaan.
Aleksis Kivi ja Homeroksen Odysseus
Odysseijalla ja Kolumbuksella oli pitemmät harharetket kuin Jukolan julleilla. Ehkä myös Kurjat ja Monte Criston kreivi on Kivelle tuttuja. Kuinka pieni ihminen pakenee sadistista esivaltaa. Kivi tunsi Homeroksensa, ja odysseian merkityksen, itse kirjassa on monia yhtymäkohtia harharetkellään, joka kuitenkin on tärkeä. Turun ja Maijalan versiossa keskityutään Minotauruksiin...
Rakastin Turkan tv-sarjaa 1989, ja ymmärsin sen arvon ja syyn. Tilauksen, ajankohdan. Ökyvuodet ja lama.. Ajanjakson. Kirjoitin päiväkirjaan - joka oli sen ajan naamakirja - arvosteluja sarjasta. Jännää oli nähdä Martti Suosalo yleisön joukossa [ Suokissa eli Suomenlinnassa Ryhmäteatterin 7 veljestä esityksessä ], hänhän kuului Turkan kastiin ( casting ) ja jonka olen nähnyt viimeks Suokissa Roomeossa ja Juuliassa vuonna 1995. Kauan on aikaa siis...
Nyt ehkä antaisin nenäliinan, että pyyhkiä räät. Amerikkalaisessa elokuvassa ei ole kauaa ollut ihmistä jolla on sekä hätä että räkä.
7 veljestä on myös tarina viinan kiroista, joiden kanssa tappeli monikin kirjailija-kollega. Näytelmässä on monenlaista juomista ja ryyppäämistä - mm piimän. Viina toimi desinfiointiaineena, lääkkeenä, mutta myös sahtina ja oluena, juhlajuomana.
Kirjailija Väinö Kataja myös taisteli viinan kirojen kanssa. Toisaalta saa sitä mitä tilaa, ja kurkkuun kaataa, ihmettelen, miksi alkoholisimi on suomessa sairaus, mutta hihaan vetäminen ei.
Seitsemän veljestä miettii siis myös mikä on mies, ja miehuus, ja sen rajat. Uskonto on mitä vastenmielisempää propagandaa, massojen oopiumia ja unilääkettä, zombieden tekijä. Olen aina tuntenut sarjakuvista Asterixin kotoiseksi – kuten Asterix puolusti pikkukyläänsä vieraalta valloittajalta – hulluja nuo roomalaiset – niin myös Pohjoinen oli viimeinen erämaa, joka suostui tuolle uudelle, vallan kamalalle uskonnolle, ristinuskolle, pthyi! Odotan suurta Lalli-oopperaa. Kirveellä olisi töitä. Miksi kansalaiset pakotettiin lukemaan vain siksi. että pääsevät naimaan, siis naimisiin, ja rahat kirstuun kilahtaa. Mikä on tämä uskonnollinen patriarkaalisuus joka pitää valtaa, ja orjuuttaa suomalaisia... Tarvitseeko siihen suostua? Aina voi hypätä akkunasta kuten suuri sankari Ulrike Meinhof elokuvassa.
Syntinen saatana kurja!
Isäni opettaja muistaa kuinka koulussa tämä kohta raikasi hurjimmin.... Isäni on toiminut myös erityisopettajana pohjoisen peräkylillä aikamoiselle jullisakille ja monenlaisille oppijoille kannustaen ja taiteen kautta, suurta matskua keräten aikakauslehdistä, ja oppikirjoja täydentäen. Yksi näistä paikallisista mullikoista veisteli puusta komean dildon ruokalan tädeille – siis kymmeniä vuosia ennen tätä suomalaista innovaatiota...Ja viideoita: Aleksis Kiven Seitsemän veljestä on näyttelijälle ryhmätyön juhlaa
( Veikkaus )
— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 12. lokakuuta 2017
#7veljestä + #Koiramäki = #7koiraveljestä kynätsetti SiljaLine vuosia sitte pic.twitter.com/KW19rJ2FRp— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 27. kesäkuuta 2017
Turkan Seitsemän veljestä -näyttelijät muistelevat piinallisia kuvauksia: ”Kerran puristin niin kovaa, että kaikki kynteni irtosivat” https://t.co/3Bf8px9lLM— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 20. marraskuuta 2017
Jouko Turkan Seitsemän veljestä https://t.co/pU5GEw376C— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 20. marraskuuta 2017
Seitsemän veljestä Turun kaupunginteatterissa https://t.co/MZwcmyDzL1— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 20. marraskuuta 2017
— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 23. kesäkuuta 2017
https://t.co/e4ogaVPmdX käyttäjältä @youtube— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 14. maaliskuuta 2018
Runoilija. Väinö Aaltonen: Aleksis Kivi, keramiikka @HAMHelsinki pic.twitter.com/RHoti7krcK— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 7. toukokuuta 2017
— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 26. lokakuuta 2016
Youtuben soittolistani Teatterissa 2018 nautin minä,
Ja muita viideoita, ja Kiven lauluja:
Ainoa mikä jäi puuttumaan oli " Soittakaa Paranoid! " Kiven Metsän poika tuli tutuksi varsinkin Froikkarien esittämänä, sävelenä tuo Black Sabbathin klassikko, Paranoid.
Kas tässä.
