Teatterin lumoa - kuvallinen teatteriblogini

Teatterin lumoa - Satu Ylävaaran kuvallinen teatteriblogi

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Nyt on goottilainen tarina kohillaan - Notre Damen kellonsoittaja musikaali Tampereella.

Eihän disneyllä näin tuhmaa nukketeatteria ollut eikä ruoskintaa. Olisikin. Narri Antti Lang on Suomen Sankari sukkahousuissa melbrooksin Robin Hoodi. Ihanat gargoilit, ja erityisesti heidän varpit! Komeaa. Komeaa. 13.09.2019 Tampereen teatterin päänäyttämöllä. Siinä missä disney vesittää tarinat kaikille sopiviksi, ja pyöristää kyttyräselkäisen kellonsoittaja Quasimodon, tuon rakastuneen ramman milteipä myyväksi pehmoleluksi, niin näyttelijä ja laulaja Petrus Kähkönen tuo roolin riipaisevaa surua, ja ehdotonta toivoa. Ei ole mitenkään erityisen helppo rooli laulaa, tanssia ja kiipeillä raajarikkona, vääntyneenä vartalona.

On komeat kulissit, on dramaattinen sisältö, on kauniit turhamaiset miehet, on hirviö, on kaunotar ja hirviö, on kaksi hirviötä, mutta kuka onkaan hirviö...

Musikaalissa kohtaa ja törmää niin vapaus ja vankila, kuin tanssi ja itseltänsä kaiken nautinnon kieltäminen. Kauhuromantiikassa on nämä selkeät ääripäät. On salainen ja julkinen, on rehellisyys ja valehtelu. On sadismi ja myötätunto. On etuoikeutettu patriarkaatti, aateliset ja rikkaat. On köyhät, kerjäläiset ja alamaailma.


 Tampereen teatterilla ei ole todellakaan mitään hävettävää, vaan komeaa ja ajatonta tämä musikaali on. Olin ensi-illan hehkussa sekä myös harjoituksissa, joissa sai etumakua. Esimakua.

Jos aloitan alusta, ja Tampereen teatterin syyskauden avajaisissa tuolloin elokuussa. Kun saavuin teatterille ja nyin ovea. Se ei auennut. Herrasmies takaani tuli paikalle, ja ihmetteli samaa, ettei ole auki, vaikka avajaiset kohta. Että hän ilmoittaa sisällä henkilökunnalle, että avata ovet. Hän oli musikaalin ohjaaja Georg Malvius.

Itse lämpiön kahviossa pääjohtaja toivotti myös lämpimästi tervetulleeksi. Tilassa esiteltiin kaikki tulevat proggikset, mutta suurimman osan, hehkutuksen sai Notre Damen kellonsoittaja eli näyttelijä Petrus Kähkönen, jonka vaatimattomuutta ja lahjakkuutta kehuin ohjaajalle. Ja Kähköselle itselleen. Tilaisuudessa Quasimodo laulaa luritti sydäntäsärkevän laulun, jossa hän haluaa kuulua joukkoon, rakastaa ja iloita, mutta jää varjoihin. Rujona, jota pelätään, tai jolle nauretaan.

Ohjaaja Georg Malvius oli todella tyytyväinen Petruksen lahjakkuuteen ja yhteistyöhön, jota kehuin myös Vampyyrien tanssi, Shrek ja Kinky boots -teosten osalta syyskauden avajaisissa.

No sitten pääsimme paria päivää myöhemmin elikkä 22.08. avoimiin harkkoihin. Huh huh.

Rakastan gargoylejä, noita kivipatsaita, vedensyöksijöitä, vesinokkia, jotka harmaina hirviöinä uhmaavat korkealla goottilaisen rakennuksen jokaisessa ilmansuunnassa. Tässä tapauksessa parvilla, ja korkealla näyttämöllä. Ja niiden ihanat kynnet! Lavalla oli massiivinen puinen tellinki, joka kannatteli kumajaa kelloa.

Ensemblen voima, vaikka harjoituksissa ei ollut kaikki maskit, peruukit, huivit, tamburiinit eikä härvelit vielä kohillaan. Eikä painotukset. Niin oli oikein piristää seurata Lari Halmeen ( Phoebus ) työskentelyä. Kuinka hän naama peruslukemilla vitsaillen sai tilanteen kuin tilanteen hauskaksi, rennoksi. Phoebus on tällainen perussankari, naistenkaataja, ensirakastaja. Ironinen sellainen, mutta täysin kaanoniin sopiva veijari. Vaikka Halme jossain radiohaastattelussa, tai vastaavassa mietti, oliko hän liian vanha nelikymppisenä siihen. Ei mitään hätää, hyvin sovit. Hänellä oli muuten häiritsevän pitkä miekka. Halmeen edellinen rooli oli jäykkis Levin tuolla Anna Kareninassa, ja kiinnostava tulkinta olikin, ja suuri.

Tärkeintä naissankarilla eikun miessankarilla on komea tukka. Sen alla tapahtuu myös heräämistä ja kasvamista... Identiteetistä luopuminen on kova pala, samoin ennakkoluuloista.

Kellonsoittajan harjoitukset - ah... Senkin uhalla että akku loppuu ja maailma pimenee, niin meno oli hauskaa, taidokasta ja jaksavaa. Tunnelma oli katossa, ja niin oli Quasimododokin huippuvedossa herkkänä viattomana vammaisena poikana jolta maailma suljettu.

Sitten koitti ensi-ilta. 13. päivä ja perjantai.

Nyt on goottilainen tarina kohillaan - Notre Damen kellonsoittaja musikaalin enskarissa Tampereella.

Mustalaistyttö Esmeraldana oli Josefin Silén, ja minulle uusi tuttavuus, ja toivotan kaikkea hyvää hänelle, ja tervetuloa kehiin! Töitä voi tehdä niin erilaisilla temperamenteilla.

Muuten, hyvin ja tarkkaan tehty käsiohjelma sisältää meheviä yksityiskohtia Victor Hugosta, kuin myös poliittisesti korrektia taustatietoa. Käytän nyt sanaa mustalaistyttö, joka on alkuperäisessä teoksessakin. Romanttinen hahmo, vapaa ja villi nuori nainen, joka kulkee paljain jaloin, ja jolla on empatiakyky.

Toisaalta miesten jumaloima, toisaalta rajoittama, toisaalta inhoamaa porukkaa, irtolaisia, mustalaisia, köyhiä, kerjäläisiä, huono-osaisia, kipeitä, sairaita, vanhoja.

Inhaa patriarkaattia edustava Claude Frollo, jota näyttelee Ilkka Hämäläinen, jonka olen edellisen kerran nähnyt Oopperan kummituksena Helsingissä. Toisaalta hän on myös kirkkoa edustava mies, joka on vasten tahtoaan rakastunut Esmeraldaan, ja myös himoaa tätä, vaikka ei saisi, ja vaikka ei haluaisi. Hän halveksii kerjäläisiä, köyhiä ja alamaailmaa. Häkellyin kun tulin vessasta, ja hän huikkasi mulle roolitällingissään käytävällä, että moi.

Frollon ristiriitainen suhde Esmeraldaan muistutti Amon Göthin suhdetta juutalaistyttöön keskitysleirillä Schindlerin listassa, mies joka kieltää romantiikan ja seksuaalisuuden itseltään.

Antti Langia ( Clopin ) olen nähnyt viimeksi Raskolnikovina, ja hän olikin yllättävän hyvä suomen Sankarit sukkahousuissa -elokuvan sankarin tyyppisenä sankarina, sekä koomisena että romanttisena. Ensembleen kuului myös elävät patsaat. Erityiset helluset oli elävät gargoilit. Joilla oli tosi upeat kynnet!

Clopin, tuo varkaiden kuningas, stand up -filosofi tai katuesiintyjä, toi mieleen Angelikan tarinan Pariisin alamaailmasta - joka lienee paljoa velkaa Victor Hugolle.

Lavalla kohtaavat myös Levin ja Raskolnikov (siis Lari Halme ja Antti Lang). Kun Esmeralda saa kaikkien päät pyörälle. Miksi kaikki rakastuvat paljasjalkaiseen, vapaaseen sieluun, tyttöön, joka tekee oman päänsä mukaan?

Myös tyhmä ja naurettava kuningas ( Kuningas Louis ) keinuhevosineen toimi. Häntä näytteli Risto Korhonen, joka toi myös kertojana.

Gargoilit, vesinokat, ah! Jos nämä ikinä tulevat teatterikirppikselle myyntiin, niin... Parvekkeellani on tilaa. Joka ilmansuuntaan, wink wink...

Tampereen Teatterin päänäyttämö on yhtä goottilainen kuin Anna Kareninan näytösten aikaan.

Erityisen ilahtunut olen, että suurella lavalla tapahtuu myös etualalla.

Quasimodo liikkui ja kiikkui myös sutjakkaasti katon rajassa kuten Mike Monroe konsanaan... Gotiikan ystävänä ja suurkuluttajana olen lavastukseen tyytyväinen. Lavastuksiinkin.

Toisaalta Phoebuksen miekka näytti pitemmältä harjoituksissa, jopa niin, että joku siihen kompastuisi...

Orkesteri on lavan alla, näin musikaalin näyttelijät ja lavasteet näkyvät. Meille kaikille. Hyvä!

Seisaaltaan annetut taputukset, aivan syystäkin, myös aina erinomaisen Petruksen  herkkyydelle ja skaalalle, nyt myös Tampereen Teatterin  areenalla.

Ekstaattista, mutta ei ihan pikkulapsille sopivaa. Kuten disneystä ajatellaan. Että koko perheen vesitettyä höttöä. Ei. Hyvin synkissäkin vesissä, ja varjoissa käydään. yli 12-vuotiaille.

Massiivista, pakahduttavaa. Olen kauhuromantiikan ja gotiilan suurkuluttaja useammalla vuosikymmenellä. Victor Hugo on lemppareitani niin kirjahyllyssä kuin myös elokuvina. Halusin nähdä tämän heti, kun kuulin, että tulossa on. Sitten uutisissa Notre Dame paloi. Itse rakastan rakennusta Notre Dame, kuvasin sitä aikoinaan paljon. Tunsin surua, kun minulle rakas, maaginen rakennus on tulessa, tuhoutumassa. Verkossa jotkin ihmiste kritisoivat, miksi on varaa rakennuksen jälleenrakentamiseen, muttei köyhyyden poistamiseen, eikä asunnottomille, eikä pakolaisille. Se, että arvostaa historiallisia kohteita, kunnioittaa taidetta ja arkkitehtuuria, ei tarkoita siteä, etteikö olisi myös antifasisti, etteikö uskoisi oikeaan tasa-arvoon ja vapauteen. Ehkä kritiikki tarkoitti, etteivät rikkaat kerää rahaa köyhyyden poistamiseksi, pakolaisuuden ja ilmastonmuutosen lopettamiseksi. Katastrofialueiden avuksi.


Näin tämän medialipulla, kiitämme ja kumarramme. Vappuun asti on näytöksiä, suosittelen katsomaan ja kokemaan. Yllättymään ja nauttimaan. Itstuin ihan keskellä arvostetun ja anarkistisen teatteriohjaajan vieressä, ja rivillä olikohan jotain numero 5. Hyvät näkymät jokapuolelle. Parhaimmat.

Tampereen Notre Dame sopii myös immeisille, jotka eivät teatteriin yleensä astu. Tuntuu olevan vallalla käsitys, että suomalainen teatteri tai musikaali olisi jotenkin köpöä verrattuna muuhun maailmaan, mutta kyllä se on parempaa.

Siinä on mukana jotain kotikutoisuutta, ettei esitystä laajenneta valtavan kokoiselle lavalle, eikä suureen saliin, vaan sopivasti. Esitykset huomioivat katsojan, ne eivät ole kaukana yleisöstä. Mutta kaikki on ammattitaitoista. Tai eihän Suomen laitosteattereissa koskaan olla ilman ammattitaitoa, vaan että satsataan, suurella kädellä niin budjettiin kuin taiteellisestikin, poikkitaiteellisesti.



Gargoilien seepiansävyiset ja mustavalkoiset kuvat allekirjoittanut. Muut, teatterimainoksilta näyttävät kuvat Tampereen teatterin sivulta.




juutuupissa:



" Notre Damen kellonsoittaja Vaikuttava suurmusikaali hurmaa ja valloittaa! "

Ensi-ilta:13.09.2019
Näyttämö: Päänäyttämö
Kesto: 2 t 30 min

 Tekijäloota:



 Notre Damen kellonsoittaja jatkaa Tampereen Teatterin upeiden musikaalituotantojen sarjaa. Perustuu Victor Hugon romaaniin ja Disney-elokuvan lauluihin Esitetään Music Theatre International Europen luvalla
Musiikki Alan Menken Laulujen sanat Stephen Schwartz
Käsikirjoitus Peter Parnell Suomennos Mikko Koivusalo
Ohjaus Georg Malvius
Musiikin johto Martin Segerstråle
Lavastussuunnittelu Marjatta Kuivasto Pukusuunnittelu Ellen Cairns
Koreografia Adrienne Åbjörn Valosuunnittelu Raimo Salmi
Äänisuunnittelu Ivan Bavard, Jaakko Virmavirta
Videot Heikki Järvinen


Petrus Kähkönen Quasimodo
Josefin Silén Esmeralda
Ilkka Hämäläinen Claude Frollo
Lari Halme Phoebus
Antti Lang Clopin
Risto Korhonen Kertoja / Kuningas Louis

Ville Mäkinen Jehan Pia Piltz Florica Arttu Ratinen Fredrik / Isä Dupin Helena Rängman Kivipatsas 1, / Ensemble Elina Rintala Kivipatsas 2 Pyry Smolander Kivipatsas 3 Matti Hakulinen Kivipatsas 4 Petteri Loukio St. Aphrodisius Elisa Piispanen Madame Ilona Chevakova Panu Kangas Filip Rosengren Jukka Wennström Osku Ärilä Aki Haikonen Raisa Kekarainen Ulriikka Heikinheimo Klaara Haapanen

Kamarikuoro Tampere Cappella
Suomen Teatteriopiston opiskelijoita
13 hengen orkesteri



sosialistisesta mediastani:










 Tampereen teatterin sivulta:

 " Notre Damen kellonsoittaja perustuu Disneyn animaatioelokuvaan ja Victor Hugon samannimiseen romaaniin. Musikaali kertoo rohkeudesta ja sorrosta, vihasta ja rakkaudesta – taistelusta paremman maailman puolesta. Sen jännittävät ja mukaansatempaavat tapahtumat sijoittuvat 1400-luvun lopun Pariisiin.

Kellonsoittaja Quasimodo on hyväsydäminen mutta epämuodostunut hylkiö. Kyttyräselkäisenä hän on elänyt koko ikänsä Notre Damen katedraalin suojissa, sieltä koskaan poistumatta.

Yksi päivä muuttaa Quasimodon, hänen isäntänsä arkkidiakoni Claude Frollon, oikeudentuntoisen mustalaistyttö Esmeraldan ja urhoollisen kapteeni Phoebusin elämät ikiajoiksi. Musikaalin on luonut Oscar-palkittu kaksikko, Alan Menken (mm. Aladdin, Pieni merenneito, Kaunotar ja hirviö) ja Stephen Schwartz (mm. Egyptin prinssi, Pocahontas) sekä Peter Parnell.

Lumoava musiikki perustuu Disney-elokuvan musiikkiin sekä musikaalia varten sävellettyyn musiikkiin. Suomennoksesta vastaa Mikko Koivusalo. Suosittelemme musikaalia yli 12-vuotiaille. "  linkissä
klo
Tunnisteet: , , , , , , ,

Taidan olla vähän rakastunut Mari Turuseen, mutta ei se mitään. Piina hyytää Tampereen teatterilla

Stephen Kingin Piina ja Jane Austenin Neito vanhassa tornissa. Kaksi kauhuromanttista minulle rakastaa kirjaa vuosien varrelta. Kuinka vaarallista kiihdyttävän ja kauhuromanttisen kirjan lukeminen on - näin tuntuu Austenin kirjan rivien alla vellovan. Tämähän tarkoitti, että naisten seksuaalifantasiat ovat jonkin tyhmän patriarkaatin mielestä vaarallisia. Mitä tapahtuu, kun ne kielletään. Mistä Annie Wilkes fantasioi?

 Annie Wilkes toisaalta on hyvin kaksinainen henkilö. Melkeinpä skitsofreeninen. Toisaalta hän rakastaa Misery-kirjasarjaa, jonka romanttisen päähenkilön mukaan on nimennyt emakkonsakin. Misery, Piina. Toisaalta hän ei salli kiroilua, kuuntelee Eltton Johnia, taitaa vähän hihhuloida ja on vanhan ajan hyvä nainen. Tiettyyn pisteeseen asti. Kauhuromantiikassa, ja romanttisessa kirjallisuudessa, ja naisille nautinnoiksi tarkotetuissa historiallisissa seikkailuissa on aina suuria tunteita, dramatiikka, melodraamaa ja sadomasokismiä. Rivakka toimintaa, seksuaalista. Kirjojen päähenkilöt ovat naisia jolla on suuret tukat ja uhkeat vermeet, ja historiallisesti kaukana meidän modernista ajastamme. Se on todellisuuspakoa, jossa nainen saa nauttia omassa rauhassa, omassa kylpyammeessa, omissa kuulokkeissa puiston puun alla.

Saako kirjailija tappaa päähenkilönsä. Saako kirjailija uudistautua.

Mitä jos kirjailija kyllästyy kirjoittamaan kauhua / romantiikkaa?

Nykyään fanit voivat vedota verkossa, ja kerätä listaa, jos tv sarjaa uskaa lopetus. Kirjailijat ovat vähän yksinäisempiä. Miksei faneille voisi antaa sitä mitä he haluavat.

Mitä Annielle on tapahtunut aiemmin. Juuri tässä versiossa tämä tulee esiin. Jotain viitteitä annetaan.

Oliko Liberace mautonta vai häikäisevää.

Käsikirjoitukset eivät pala... Vai palavatko? Ajalta ennen internetiä, pilvipalvelua ja varmuuskopiointia ykkösfani ja lempikirjansa tapasivat näin. Ehkä. Niskavuorelainen ja kokkolalainen versio Anniesta. Näin ajattelin väliajalla #välitaukotviitti.

Piina Tampereen teatterilla, Frenckellin näyttämöllä, ensi-illassa. Jo sitä on kauhua teatteriin odottanutkin. Esitys on sekä alkuperäistä kunnioittava, kuin myös hyvin kokkolalainen - vahvassa naisessa on jotain Leea Klemolaa, suomalaista tunnistettavaa. Riuskuus. Arvaamattomuus. Sinnikkyys. Kylmän kestävyys. Taidan olla vähän rakastunut Mari Turuseen, mutta ei se mitään.

Häntä on aina iloa katsoa, ja seurata. Se pieni vaaran tunne. Samalla se sisar hento valkoinen. Samalla näitä kuoleman sisaria, sarjamurhaajia.

Tarina on mehevä, ja sopii hyvin kirjaan, elokuvaan, teatteriin ja varmasti kuunnelmaankin.

Viimi aikoina naiset ovat riehuneet sytystysnestettä viskoen, ja kipeässä parisuhteessa ollen, niin Everstinnan jykevässä, upeassa näytelmäversiossa, kuin tässäkin, Piinassa. Ehkä.

Ensi-illassa Stephen Kingin romaani Piina, Misery. Miten toimii suomalainen versio.

Sadomasokistisessa suhteessa ollaan oltu valkokankaalla, mm kotomaisessa Koirat eivät käytä housuja -leffassa. Onko Anniella ja Paul Sheldonilla suhde, ja minkälainen.

Ollaanko Tukholman syndroomassa.

Miksi kirjailija tekee taikauskoisesti aina samat jutut, ei varmuuskopioita, aina sama hotelli, missä kirjoittaa. Ja kaikki tietävät nämä julkisesti. Millaista stalkkaus on.

Piru vie, en löydä muuttolaatikoiden keskeltä muistiinpanojani tuolta Tampereen teatterin avajaishulinoista, joissa ohjaaja Antti Mikkola kertoi, kuinka omakohtainen tämä näytelmä yllättäen on...

Paul Sheldon on elokuvassa aika ällön itseänsä täynnä oleva ukko, mutta kehittyy sitten ihmisenä. Esa Latva-Äijö ei ole niin ällö, vaan aika hillitty, ei paistattele.

 P S. Kovin oli tutunnäköinen silhuetti siluetti videokankaan Miseryllä, eli sehän oli Anna Karenina eli Pia Piltz!


Mille saa nauraa, ja miksi, olen miettinyt viime päivien teattereita kuten Piina, Everstinna, Pelle, Lokki ja tämä Jokeri. Sitten näen kun poliisit raahaavaat juoppoa jolta tippuu housut.

Austenin Northanger Abbey eli Neito vanhassa tornissa oli kauhuromantiikan pastissiin tehty, genreä kritisoiva, t kohottava, riipuen lukutavasta. Musta se on puhdistava, kuumottava hurraahuuto nuoren naisen mielikuvitukselle, fantasioille ja omalle tilalle, omille kirjoille, omalle kylvylle, omille unelmille.

Mistä Annie unelmoi?

Piina -elokuva Misery on niin kovassa mielessä, Kathy Batesin roolisuorituksen vuoksi. Aikoinani 80-luvulla luin Stephen Kingiä kolmella kielellä, ostin pokkareita Suomesta ja Ruotsista. Kaikkia ei oltu käännetty, tai niitä ei myyty periferiassa, olimmehan ajassa ennen internettiä ja digitaalista kopiointia. Ruotsiksi ja Englanniksi lukeminen osui yks yhteen lukio-opiskelun kanssa. Vaikka sanasto oli vallan toisenlaista. Kaikkia sanoja en ymmärtänyt, joten katsoin normisanakirjasta ja slangisanakirjasta. Ja sitten keksin loput. Se oli jännittävämpää. Kingiä myös filmatisoitiin, osin hyvin, osin ei niin ollenkaan hyvin.

Kirjoitan tätä hotellihuoneen kaltaisessa paikassa, isolla muhkealla sängyllä, ja voin tarvittaessa olla kuten Jack ja käydä drinkillä yökerhossa, mitä en tietenkään tee, vaan voi n ostaa tax freestä limukkapullon, ja sitten jatkaa hommia, kirjoittamista.

Piina
Stephen Kingin hyytävä trilleri


Ensi-ilta:03.10.2019
Näyttämö:Frenckell


Tekijäloota:


Kirjoittanut William Goldman Perustuu Stephen Kingin romaaniin
Suomennos Timo Mikkola Ohjaus Antti Mikkola
Lavastus- ja pukusuunnittelu Mikko Saastamoinen
Valo- ja videosuunnittelu Tiiti Hynninen Äänisuunnittelu Hannu Hauta-aho

Näyttelijät

Esa Latva-Äijö Paul Sheldon
Mari Turunen Annie Wilkes
Jukka Leisti Buster, poliisipäällikkö

#theaterselfi #theatreselfie omakuva teatterissa 



Piinan traileri:


Mitä Tampereen teatterin sivulla kerrotaan:



" Paul Sheldon on kirjailija, joka auto-onnettomuuden seurauksena joutuu ”ykkösfaninsa”, sairaanhoitaja Annie Wilkesin, hoidettavaksi lumen saartamalle maatilalle. Paulin jalat ovat ruhjoutuneet pahasti onnettomuudessa, mutta todellinen piina alkaa vasta, kun Paul ymmärtää, ettei Annien ole aikomuskaan päästää häntä luotaan.

Annie on Paulin fani, mutta myös armoton kriitikko. Kirjailijan viimeisin teos ei ole ollut romantiikan nälkäisen Annien mieleen. Raajarikkoisen Paulin on opittava olemaan fanilleen mieliksi ja yritettävä kirjoittaa itsensä vapaaksi tämän otteesta Annien luisuessa yhä syvemmälle hulluuteen. Piina (1987) on kauhun kuninkaan Stephen Kingin psykologinen trilleri ja Kingin tuotannon ylivoimaisesti esitetyin näyttämösovitus. Sen uusin William Goldmanin sovitus sai ensi-illan 2015 Broadwaylla, jossa sitä tähditti Bruce Willis ja Laurie Metcalf. Vuoden 1990 elokuvasovitus toi Kathy Batesille Oscar-palkinnon parhaasta naispääroolista.

 Ikäsuositus 14 vuotta  " lue alkuperäinen teksti linkissä


 sosialistisessa mediassani: 




Käsikirjoitukset eivät pala... Aikana ennen internetiä, pilvipalvelua ja varmuuskopiointia ykkösfani ja lempikirjansa / lempikirjalijansa tapaavat. Ehkä. Niskavuorelainen ja kokkolalainen versio Anniesta. Viimi aikoina naiset ovat riehuneet sytystysnestettä viskoen, ja kipeässä parisuhteessa ollen, niin Everstinna ssa kuin tässäkin #Piinassa. Ehkä. Ensi-illassa Stephen Kingin romaani Piina, #Misery. #välitaukotviitti #Piina @tampereteatteri #tampereenteatteri #Tampere #finland #theatre #theater #teatterinlumoa #teatterinlumoa2019 #teatterissa #teatteri #selfportraitsz #selfportrait #issuli #muotokuva #potretti #selfie #theaterselfie P S. Kovin oli tutunnäköinen silhuetti siluetti 👥 Miseryllä 😉 J. K tahi etukirjoitus. Ajattelin Kingin Miseryä ja Jane Austenin goottilainen parodia Neito vanhassa tornissa. Kuinka vaarallista kiihdyttävän ja kauhuromanttisen kirjan lukeminen on. Tämähän tarkoitti, että naisten seksuaalifantasiat ovat jonkin patriarkaatin mielestä vaarallisia. Mitä tapahtuu kun ne kielletään? Saako kirjailija tappaa päähenkilönsä. Saako kirjailija uudistautua. Mitä Annielle on tapahtunut aiemmin. Oliko Liberace mautonta vai häikäisevää.
klo
Tunnisteet: , , , , , , ,
Sijainti: Frenckellinaukio 2, 33100 Tampere, Suomi

keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Aleksis Kiven päivänä Sari Melleri lausuhe loppumonologin näytelmästä Lea, ja Making of Lea, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralla

Tämä päivä 10.10.2019 se on ollu yhtä juhlaa, ja kuoharin kittaamista kili kili kuplivaa! Aloitimme Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasalista, jossa Aleksis Kiven päivänä nostimme lasin kuoharia - siis kuohuviiniä, kuohari ei tässä tarkoita ammattia. Vaikka Kiveen liittyisikin. Näimme siellä mm Sara Mellerin spektaakkelinomaisen esityksen, Lean loppumonologin näytelmästä Making of Lea.


Upea, maaginen, koominen ja herkkä Lean loppumonologi Charlotte Raan aksentilla Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasalissa, esittäjänä, jakajana ja diivana ainutlaatuinen Sara Melleri lausuhi. 10.10.2019 Stenan eli Aleksis Kiven pänä.






Aleksis Kivi ja suomalaisen teatterin synty


"Aleksis Kiven päivän matineassa juhlistetaan Lea-näytelmän kantaesityksen 150-vuotisjuhlavuotta ja julkistetaan Kiven neljän pienoisnäytelmän uusi kriittinen editio: Yö ja päivä. Lea. Alma. Margareta. Kriittinen editio. Toim. Pentti Paavolainen (päätoimittaja), Sakari Katajamäki, Ossi Kokko, Petri Lauerma, Juhani Niemi ja Jyrki Nummi. SKS 2019.

Ohjelma

Tervetuloa! toimituspäällikkö Sakari Katajamäki

Lea ja suomalaisen näytelmän kevät, päädramaturgi Juhani Koivisto

Näyttämökelpoisuus ja sukupuoli – näkökulmia Aleksis Kiven naisroolien esittämiseen, professori Hanna Suutela

Kiven pienoisnäytelmät ja suomalainen teatteri, dosentti Pentti Paavolainen
Charlotte Raan monologi Making of Lea -esityksestä, näyttelijä Sara Melleri

Malja Aleksis Kivelle ja Lean 150-vuotiaalle ensiesitykselle!"


Aleksis Kivi kirjoitti yllättävän monta kirjaa ja tarinaa, joidenka pääosassa on nainen. Tilaisuudessa julkaistussa neljän pienoisnäytelmän kriittisessä editiossa kolme neljästä on myös otsikoitu naisen nimeksi. Myös neljäskin voisi otsikoida päähenkilönsä mukaan.

Tunsiko Kiwi tuon Ivanhoen? Jossa rinssi kohtaa Rebekan, joka on eksotisoitu, erotisoitu. Miehinen katse, seksismi. La belle juive, kaunis juutalaisnainen.

Loppumonologin tärkeys, miksi monologeja pitäisi poistaa näytelmästä? Eihän oopperastakaan poisteta aarioita!

Emme tiedä, miksi oikein Aleksis Stenvalli ei tullut Making of Lean enskariin. Saamme ainakin sen seitsemän selitystä. Eikö ollut housuja eikö riihikuivaa, hävettikö, nöyryyttikö. Jännittikö, että yleisö ei pidä, ettei karvostelijat pidä. Ettei yleisö ymmärrä, ettei yleisö uskalla ymmärtää taidetta, jos sirkus, saksalainen silmänkääntäminen ja humpuuki on helpompaa kuin näyttämötaide. Entä jos huomaa oman täydellisyyden, entä jos huomaa omat virheet. Jos tulkinta on väärä? Valtavat ennakkoodotukset? Jos umpiruotsalainen Raa sekoaa, siis myös sanoissa? Pelkäsikö epäonnistumista? Oliko huonossa hapessa? Charlotte Raa´ta kyllä juhlittiin, jumalattarena ja suuren maailman diivana. Miksi kiinnitettiin huomiota, ettei Raa osaa suomea? Lauloivathan oopperalaulajat sujuvasti italiaa, vaikkeivät ymmärtäneet höykäsen pölähtävää mistä laulavat. (Lea ja suomalaisen näytelmän kevät, päädramaturgi Juhani Koivisto).

Täytyykö päähenkilön olla nainen? Siis onko Leaa näyttelevä ihminen olla mies, kuten tähän asti. Miksi. Miksei nainen? Näyttämökelpoisuus? Kuka esittää, kuka valitsee? Miesten rollit on slevät, mutta kuka tyttö Suomesta tekee?
(Näyttämökelpoisuus ja sukupuoli – näkökulmia Aleksis Kiven naisroolien esittämiseen, professori Hanna Suutela )

Hirveän hauskaa oli tieto, että 8.5. esiintyi illusionisti, jolloin Lean esitys perutaan.... vrt Making of Lean saksalainen avantgarde yliluonnollinen ekloplasmashow....

" Lea on Aleksis Kiven kirjoittama näytelmä, jonka ensi-ilta oli 10. toukokuuta 1869 Helsingin Nya Teaternissa. Se oli ensimmäinen teatterilavoilla virallisesti esitetty Kiven näytelmä, jolla oli suuri merkitys koko suomenkielisen ammattiteatterin syntymiselle. Lea osoitti, että vakavasti otettavaa ja laadukasta teatteria voidaan tehdä myös suomeksi. Näytelmän synnyttämän innostuksen johdosta perustettiin samana syksynä Suomalainen Seura, jonka draamaosastosta puolestaan syntyi vuonna 1872 nykyisen Kansallisteatterin edeltäjä Suomalainen Teatteri. " wikipedia Lea 




tämä on käsittelemätön kuva, aito hetki, Saran, Lean ilme 

Sosialistisesta mediastani:








Juha Hurne: Making of Lea spektaakkeli Kom-teatterissa ensi-ilta ja kantaesitys 15.02.2019 tänään #MakingofLea @kom_teatteri Hurmeinen, hurmoshenkinen, hurmoksellinen ja huru-ukkojakin huru mykke. Aleksis Kiwen aikaan julkaistiin Lajien synty ja Liisa ihmemaassa. Hurme itse kapellimestarina taikoi esiin sekä informatiivista ajankuvaa ja vekkulia kekkulointia. Julisteen poptaiteesta näyttämön mykkäelokuvan, länkkärin ja amerikkalaiseen tv shown virittämään / värittämään loisteliaaseen näyttelemiseen, jossa jokainen sai olla vuorollaan parrasvaloissa - halvoissa kulisseissa. Monia yhtymäkohtia tähän aikaan. Suomen kiälen juhlaa... Näin tämän nyt toisen kerran. #SaraMelleri @saramelleri ja #PaavoKinnunen vierailevina tähtinä. Juha Hurme on mahduttamisen ja virittämisen mestari. Kaikessa mitä hän tekee on läsnä sekä lämpö että hulluus. Hulluus ottaa riskejä, tehdä omannäköistä, viihdyttävää ja haastavaa historiantutkimusta, kirjallisuudentutkimusta, kansanperinnettä, pölhöyttä. #kantaesitys #enskari #ensiilta #JuhaHurme #teatterinlumoa #teatterissa #teatterinlumoa2019, #theater #theatre #perfect #theateradvert #theatreAdvert #theaterposter #helsinki #finland ensi-illassa. Ensimmäinen kuva Alexis Kiven pysti Kansallisteatterissa. Lisäsin vain hymyn. Voittajan on helppo hymyillä. Näin 150 vuoden päästä.
Henkilön Satu Ylävaara (@satuylavaaraphotography) jakama julkaisu







Ihana, hölmö, jännittävä ja älykäs Making of Lea ennakko spektaakkeli Kom-teatterissa 13.02.2019 @kom_teatteri #KomTeatterissa #KomTeatteri #MakingofLea #väliaikatviitti #välitaukotviitti Mukavaa kuulla saksankieltä niin tässä kuin Harrietissakin. Mukavaa päästä taas kuun pimeämmälle puolelle Lucifeeruksen kanssa... Saapasnahka-torni väliviivalla on nii huikea kirjassa ja kuvituksena ja teatterissa Ryhmis, 2017 Suokissa ja Turun kaupunginteatterissa 2017-2018. Aleksis Kiwen pöksyjen vyötärö on hyvin alhaakka, niin tässäkin kuin Ateriassa, Juho Milonoff on oikein sopeva Alexis Stenvall. Mainioksi havaittu esitys, kutsuvieras kiittää ja kumartaa - vaikka silloin pyllistää toiseen suuntaan. Jokainen saa vuorollaan loistaa, @saramelleri #SaraMelleri (tuttu Pesärikosta) on suuri ruotsalainen näyttelijätär, diiva joka esittää Leaa, pääroolia, osaamatta sanaakaan Suomea. Paavo Kinnunen on tuttu Lauri Maijalan 7 veljeksestä, ja tässä hän ön Kaarlo Bergblom, joka ei ehi lukea seitsemän miestä -romaanin kässäriä. Esityksen jälkeen Juha Hurme selitti taustaa, kuinka on viettänyt 18 vuotta Aleksis Kiven näytelmän Lean kanssa. Translitteroin keskustelua tuonnempana blogiin. #teatterinlumoa #teatterinlumoa2019 #teatterissa #teatteri. Huimaa oli naisten vahva läsnäolo ja ääni teatterintekemisessä, kun aikakaudella miehet vetivät myös naistenroolit. Ja Kiwi halusi Leaksi ehdottomasti naisen. Näin ymmärsin Pentti Paavolaisen ohjelmasta., jonka kuuntelin @yleareena'sta.
Henkilön Satu Ylävaara (@satuylavaaraphotography) jakama julkaisu

mitä tapahtui SKS:llä ennen Leaa?










klo
Tunnisteet: , , , , , , , ,
Sijainti: Hallituskatu 1, 00170 Helsinki, Suomi
Tilaa: Blogitekstit (Atom)