Mitä? Näinkö juuri kyberpunk-näytelmän?!
Esityksessä kysytään, onko parempaa olla onnellinen sika kuin kärsivä Sokrates? Jokainen sika joka on oikein älykäs eläin on onnellinen kun sitä ei tapeta ja syödä. Olen inhonnut filosofiaa 80-lvun luennoilta lähtien, jossa etuoikeutetut valkoiset rikkaat miehet ovat jalustalle nostaneet toisiaan ja varsinkin itseään. Ei ole olemassa tällaista valintaa, jossa ihminen on tyytyväinen ja onnellinen kuin sika, eläin, jonka ei tarvitse raahautua filosfian tunneille, eikä pukeutua pillifarkkuihin. Että sika olisi vapaa ja tietämätön. Että kärsimys tuo tietoa. Tieto kärsimystä.
"Mikä on tärkeämpää kuin onnelisuus? Ei mikään." - Tekoäly EXO
Jussi Järvilehdon ohjaaman ja käsikirjoittaman teoksen H A P P Y ! - oikotie onneen
Tämä esitys tapahtui Helsingissä, Suvilahdessa, Oranssin tiloissa. Sinne oli vaikea löytää Kalasatamasta kylttejä kun uupui ja oli pimi ja kova myrsky. Käsiohjelma oli, ja on sähköisessä muodossa - ettei puita turhaan ole kaadettu. Nyt tämä helmikuu on täynnä ensi-iltoja jo Helsingissä, puhumattakaan myös muualla. Kova on kilpailu, eikä kaikkiin ehdi. Tänään tätä kirjoittaessa puhtaaksi on jo 23.2. ja vika esitys Happyä on loppunut. Mutta ei voi mtn. Pienemmät teatterit, ja joissa on harvemmin, vähemmän esityksiä - ja joista kirjoitetaan vähiten, niin ne haluaisi nähdä ensin. Että ehtiisi julkaista ennen kuin satokausi on ohi. Esityskausi. Näin tämän näytelmän 16.2. siis sunnuntaina matineassa. Sunnuntaina on hyvä päivä mennä teatteriin. Keskellä myrskyä varsinkin.
Paljon on ollut esillä mielenterveys ja sen ongelmat, ja hoito, mielen hajoaminen, ihmisen turvattomuus teatterissa. Pää- tai sivuhenkilöillä. Eilen oli Rikinkeltainen taivas, toissa päivänä Pernilla Gynt, sitä ennen Poika ja mikä ettei, myös Ilmasilta. Mitä saa käsitellä taiteessa ja millä positiolla? Missä genressä? Tv:ssä ja sarjoissa mielisairaalan paikan ( Yksi lensi yli käenpesän, Vuosi nuoruudestani, 12 apinaa, Amadeus )on ottanut vankila , kuten Orange is the new black. Sitten tuli Joker ja Harley Quinn ja Arkham monissa muodoissaan.
Tekstissä luki:
Sisältövaroitukset:
" Masennus ja muut mielenterveysongelmat, mielenterveyslääkitys, väkivalta, itsetuhoisuus.
Osa kohtauksista tapahtuu pimeydessä. "
Näistäkin lähtökohdista voi tehdä teatteria. Tyylilajina dystopia.
Mitä tapahtui ihan aluksi?
Vainoharhaiseen sairaalamiljööseen astuttiin, absorboitiin jo ennen esitystä. Kahvilan puolella oli vettä. Kahvilan puolelle piti mennä odottamaan. Näytelmä oli pikkasen myöhässä, kun kaikki eivät olleet vielä saapuneet. Sitten yksi ihminen juoksee huohottaa paikalle. No, vihdoinkin alkaa. Tuo viimeinen tulija oli poika, jolle annettiinkin lääkitystä. Vähän itseäkin epäilytti juoda vettä kannusta. Olimmeko jo dystopiassa, näytelmässä. Se ei aiheuttanut paniikkikohtausta, myöhemmin oltiin myös hyvin hämärässä, myös fyysisesti, vain exit-valojen vihreässä vienoisessa, hienoisessa kajastuksessa.
Kävelemme kahvilasta salin istumapaikoille. Lääkäri Mäkelän ( Justiina Saari ) lisäksi paikalle tulee kaksi potilasta. Tai koehenkilöä. Tyttö Katie ( Iida-Sofia Luusua ) on Rovaniemeltä. Pojan Sakari ( Kasperi Hulkkonen ) kotipaikkaa en muista. Katsomme psykologista testiä. Olemme ehkä itsekin mukana psykologisessa testissä. Se luo suspenseä, ja kauhua, ja välillä naurua, muttei halua juoksemaan ulos myrskyyn, kun tiedämme katsovamme teatteriesitystä. Psykologinen puoli, vainoharha on hyvin rakennettua, hiljakseen, hiljakseen.
Joudumme todistamaan myös romanttista komediaa, jossa tekoäly Exo on rakastunut lääkäri Mäkelään, ja itse asiassa stalkaa tätä. Onko tekoäly luotettava? Olemmeko yhä kytketty Skynettiin? Mitä silloin tapahtuu roboteille tai tekoälylle kun sille annetaan tunteet? Eihän mikään voi mennä vikaan?
Miksi lääkkeitä testataan? Kuka saa plaseboa? Kuka kunnon kamaa? Mitä nämä kemialliset jutut tekevät kropalle, mitä psyykkeelle?
Olemme sekä Orwellin ja Ihmemaan Liisan jalanjäljillä. Orwellin isoveli valvoo ja on mustasukkainen, dominoiva tekoäly tiiraussilmä katossa. Liisa valitsee, mitä troppia ottaa sopeutuakseen tähän maailmaan... Ja hyvin kaukaisesti Matrixin valinta.
Ja sitten on tietenkin Aldous Huxleyn Uusi uljas maailma ( noin minä sen luin teininä, jolloin se merkitsi paljon ) jossa esitellään onnellisuushuume Soma.
Myös Some voi olla onnellisuushuume.
Mutta palataan HAPPYYn. Se on näytelmässä lääke. Miten sen tehoa mitataan? Kuka sen tietää? Mitä tapahtuu kun se lopetetaan.
Tekijäloota:
Ohjaus ja käsikirjoitus - Jussi Järvilehto
Lavalla - Kasperi Hulkkonen, Iida-Sofia Luusua, Justiina Saari
Äänisuunnittelu, musiikki ja ajo - Aapo Nieminen
Valosuunnittelu, robotiikka ja ajo - Jussi Järvilehto
Tuotanto - Iida-Sofia Luusua, Justiina Saari
Lavastus, puvustus, tarpeisto - Kasperi Hulkkonen
Kuvat - Elisa Kohtanen
Onko pakko olla onnellinen? Tähän ja moneen muuhun kysymykseen onnellisuudesta ja mielenterveydestä etsitään, etsittiin ratkaisuja kiinnostavassa paneelikeskustelussa. Paikalla Alviina Alametsä (Mielenterveyspooli, Terapiatakuu-kansalaisaloitteen alullepanija ) , Katja Laamanen (Nuorten Kriisipiste, HelsinkiMissio), ohjaaja ja käsikirjoittaja Järvilehto, Leikkiväki ry:n edustaja, ja paneelia veti näyttelijä Kasperi Hulkkonen.
Esityksen jälkeen oli keskustelu, josta nappaan tähän parhaimmat ja voimannuttavimmat tärpit. Mitä on onnellisuus, tyytyväisyys? Absoluutt. kurjuuden poissaolo. Millaisia stigmoja kannetaan? Mitä kuuluu terapiatakuulle? Miten järjestöt, taide ja taidekentät voivat olla mukana. Kuinka paljon kirjat ja teatteri vaikuttavat ihmisen kykyyn tuntea empatiaa.
Miksi ihmisille opetetaan ensiapua, jossa tekohengitystä annetaan nukeille? Miksi ei opeteta, miten auttaa, kun ihmisellä on paniikkikohtaus. Miksi resusrssit ja hyvä tahto eivät kohtaa? Taide on dialogia. Miksi vain urheiluharrastuksia tuetaan?
Miksi ihmisille opetetaan ensiapua, jossa tekohengitystä annetaan nukeille? Miksi ei opeteta, miten auttaa, kun ihmisellä on paniikkikohtaus. Miksi resusrssit ja hyvä tahto eivät kohtaa? Taide on dialogia. Miksi vain urheiluharrastuksia tuetaan?
Yllä kuvassa Stod-esityshaaste:
Eli vihreät pallot Leipäteatterin esitykselle Happy, joka oli ehkä eka näkemäni näytelmä Suvilahden Oranssin tiloissa. Joka ei ole ihan perinteinen teatteritila, samettista esirippua ei ole, muttei olla taivasallakaan...Leipäteatterin brosyyristä:
“Tämä on:
Happy. Tämä on lääketieteen tulevaisuus. Tämä on kärsivän ja huonosti voivan
ihmiskunnan pelastus. Te saatte kunnian olla ensimmäisiä ihmisiä, jotka ottavat
askeleen kohti tulevaisuutta.”
Leipäteatterin tuo helmikuussa 2020 ensi-iltaan
Jussi Järvilehdon ohjaaman ja käsikirjoittaman teoksen H A P P Y ! - oikotie onnen.
On kehitetty uusi lääke, joka lupaa pelastuksen
ja vapauden yhdessä pillerissä: Happy. Lääke lupaa tehdä huonosti voivista
ihmisistä tavallisia ja poistaa heidän kärsimyksensä. Sitähän jokainen ihminen
lopulta haluaa - olla onnellinen.
H A P P Y ! on moderni dystopia. Se on tarina kahdesta
ihmisestä, lääkekokeesta ja sitä valvovasta tekoälystä, joka ei aivan ymmärrä,
mitä on olla. Teos kysyy voimakkaan visuaalisilla ja musiikillisilla
kohtauksilla, onko parempi olla onnellinen sika vai kärsivä Sokrates.
Leipäteatteri on tuore helsinkiläinen ammattiteatteri, jonka pyrkimys on tehdä taiteellisesti kunnianhimoista teatteria ja tuoda se ihmisten pariin. H A P P Y ! tapahtuu Kulttuurikeskus Oranssissa, Suvilahdessa, ja pyrkii osaltaan nostamaan mielenterveysteemaa julkiseen keskusteluun "