Harhama 20.10.2020 Espoon Kaupunginteatterin Revontulihallissa. Tomi Alatalo on mainio marxilainen klovni, kohtuullisen epäluotettava kertoja ja yksi Irmari Rantamalan persoonista. Koko ensimmäisen session ajan hän yrittää aloittaa suuren kirjansa kirjoittamista, mutta aina joku muu tulee väliin. Hän on nukkavieru Giancarlo Gianninin tavalla Lina Wertmullerin elokuvissa. Hänessä on jotain myös samaa kuin Sparks -orkesterin Ron Maelissa. Hänellä on huonosti istuva puku, joka on liian lyhyt. Osa hänen liikkeistään on nykytanssia ja nykysirkusta, koomista ja hallittua. Alatalo näytti hyvältä erinomaisessa, kummallisessa näytelmässä PELLE, jossa hän oli pillifarkkuinen liittymiä ärtyneille asiakkaille tyrkyttävä sulhaskokelas naisystävänsä isälle, joka oli pelle 24/7 esim ovikelloa soittaessa rinnukset kastuu.
Jo ihan alussa näkyy nostalginen lava, se muistuttaa kansantalon lavaa, kyllä siinä on samanlainen panelointi, ehkä. Meidän lavalla oli esiintynyt mm Pekka Puupää, joka meluavalta yleisöltä kysyi, kumpiko meistä on esiintyjä täällä. Juha Hurmeen tuorein näytelmä HARHAMA on sekä helposti lähestyttävä, matalan kynnyksen esitys, joka viittaa vanhaan aikaan, kansantalojen lavoille, joilla kiersi näyttelijöitä. Tai oli sitten ihan oma esitys. Se ei ole puskafarssia, siihen Harhamalla on liian monta tasoa, ja viittausta.
Hurme taiteilijavieraana Tapiolan kirjastossa 7.10. sanoikin olevansa sananlainen kirjavinkkaaja kuten kirjaston työntekijät. Hän ei kulje sieraimet pystyssä megaloomaanisena egolomaanina omaan älykkyyteensä tukehtueb, ei. Vaan hänelle taide, kirjallisuus, kulttuuri ja viihde on yhteistyötä, keskustelua. Arkeologiaakin. Tässä hän muuntaa Irmari Rantamalan kirjan Harhama onnistuneeksi esitykseksi. Vaikka haastattelutilaisuudessa oli vain kolme Harhaman lukenutta (joista yksi Hurme, toinen haastattelija).
Niin luulemme tietävämme Irmari Rantamalan, mutta hänellä oli useampi nimi, taiteilijanimi, venäläinen nimi, ja vielä nimimerkkejäkin kaikkia kaikkiaan 60 kipaletta. Nimi Irmari oli sukupuoleton, se ei ollut Ilmari eikä Irma. Myös Rantamala oli muunsukupuolinen, tai miten hänet määrittelisi. Hän joutui hirveän happohyökkäyksen kohteeksi, joita yleensä naisille tehdään nykyään, happohyökkäyksen, jossa nainen heitti happoa hänen sukupuolielimelleen. Hurme kertoi, ettei tällä tarvi mässäillä tai eksploitaatiota vetää. Mutta olihan se hurja muutos. Shokki.
Rantamala oli tuottelias kirjailija, hänen teoksensa olivat eeppisen mittaisia, osin unohdettuja, harvemmin saatavilla. Hän aloitti konservatiivisessa piirissä, oikeistolaisten puolella, mutta hänet murhattiin punaisena, vaikkei hän kuulunut varsinaisesti kumpaankaan leiriin. Herra Harhama niin ikään esityksessä on kiinnostunut sosialismista, mutta myös pääomasta.
Esityksessä lauletaan paljon, se on kuin hyvä euroviisu. Ja Perkelekin on täydellinen nykyajan itsevarma naislaulaja, joka hallitsee täysin sekä imagonsa että levytyssopimuksensa. Rollissa on mainio Roosa Söderholm, joka oli viimeksi teatterin lavalla Ryhmäteatterin näytelmässä HARRIET, joka on nyt Lea-palkinnon yksiä finalisteja.
Ateisti ja satanisti nauttii!
Mutta kun tällainen teos on kyseessä on monia puolia, sävyjä ja merkityksiä.
Välitauon jälkeen
Saamme myös humalaisia suomalaisia miehiä, joita aina tupsahtaa näytelmiin ja kesämökkeihin sadetta pitämään. Ja kertomaan meheviä, ilman sordiinoa olevis juttuja, joita myös Aleksis Kivi kirjoitti muistiin, ja kirjoiksi.
Toinen heistä on taiteilija, joka tuijottelee omaan napaansa, kirjaimellisesti, ja kaivelee sitä pänselillä. Häntä näyttelee Eetu Känkänen, joka oli vallan mainio Kansallisteatterin freesissä esityksessä Julia & Romeo.
Toinen on hieman nuhraantunut vapun tahi juhannuksen viettäjä, jolla on kuuma, ja hän on lähtemäisillään siitä kohtaa torppaa, missä viisi hirttä on poikki, mutta palaa aina jatkamaan kertomustaan. Tai aloittaa ihan uuden. Häntä näyttelee Antti Laukkarinen, joka veti soolona Hurmeen monologin Hullu tuolla Teatteri Jurkassa.
Ja Harhamalla on mennä hermot, eikä hän pääse jatkamaan kirjoitustyötänsä kirjailijana. Jokainen joka kirjoittaa tietää kuinka hirveätä sadismia on kun joku vie sinulta työrauhan. Känniset, hilpeät, lettua vailla olevat huithapelit ovat yhtä ärsyttäviä luovalle selvälle ihmiselle kun taiteilijan kaljun päällä pörräävä kärpänen oli se sitten olemassa eli ei. Housut puttoo kuten klassissa Hauskoissa kotivideoissa, ja on hienoa, että tämä tsetti on sisällytetty näytelmään. Että kuinka monella tapaa esitys, live esiintyminen voi olla viihdyttävä.
Mennään kyllä myös epämukavuusalueille. Kun kyseessä on kuolema, vakavoituminen, asioiden mietiskely, mitä, mikä tässä maailmassa on tärkeää, ja onko liian myöhäistä huomata se. Kaikissa kansannäytelmissä ja komedioissa on myös osaltaan suru, tragedia.
Useamman roolin ( mm katalan rouva Esempion) tekevä Cécile Orblin oli Kansallisteatterissa Canthina sekä tietenkin Hurmeen teoksessa Lemminkäinen, jossa oli myös Tomi Alatalo. Enni Ojutkangas on minulle teatterista outo, uusi tuttavuus, mutta elokuvissa ja tv:ssä hän on ollut mm Kyrsyä, Rendel ja Nymfit.
Suosittelen suuresti ryntäämään virtuaaliselle lippuluukulle.
Antoisaa iltaa!
Siipeilin, eli näin tämän bloggaajan lipulla. Kiitoksia Espoon kaupunginteatterille että sukset kulkee ja käsidesiä piisaa. Kiitos myös Juha Hurmeelle, että olet Juha Hurme.
Tekijäloota:
Näyttämöllä Tomi Alatalo, Eetu Känkänen, Antti Laukkarinen, Enni Ojutkangas, Cécile Orblin, Roosa Söderholm
Alkuperäinen teksti Irmari Rantamala
Ohjaus ja dramatisointi Juha Hurme
Koreografia Saara Hurme
Lavastus ja valosuunnittelu Raisa Kilpeläinen
Pukusuunnittelu Reija Laine
Sävellys Petra Poutanen
Äänisuunnittelu Grégory Maisse
Näyttämö
Revontulihalli
Liput
37 / 34 / 20 €
Kesto
n.2h 40min sisältäen väliajan
Esityskieli
suomi, englanninkielinen ja suomenkielinen tekstitys mobiililaitteella
Esityksessä käytetään teatterisavua ja kirkkaita valoja.
