Teatterin lumoa - kuvallinen teatteriblogini

Teatterin lumoa - Satu Ylävaaran kuvallinen teatteriblogi

sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Juha Hurme ja Teemu Keskisarja puhuivat KOM-teatterissa Aleksis Kiven merkityksestä

Kuinka hyvä vainu olikaan nenättömällä miehellä, Malakias Costianderilla, joka vainusi Aleksis Stenvallin taidot silloiseen Aidolsiin...

Nälkäteatterin spektaakelin jälkeen oli pausi, ja sitten lavalla, konfettien, serpentiinin ja synttäritorvien ympäröimänä Juha Hurme ja Teemu Keskisarja puhuivat.

Aleksi Kivi oli oikeastaan, Keskisarjan mukaan, alkoholin oikeinkäyttäjä, en muista nyt kuka ryyppäsi enemmän kuin Kivi, Kivi taisi olla keskiverto juomisessa opiskelijoiden joukossa Helsingforsissa. Mutta alkoholi vaikutti Kiveen, jolla parikin kertaa lavantauti, aliravitsemus, köyhyys, velkaisuus sun muut heikensivät miestä.
Kestikievarit Lohjalla ja Siuntiossa olivat silloin tällöin irtiottoja. Ravintoloissa tai viinan äärellä hän kuuli meheviä juttuja.
Samoja juttuja hän oli kuullut lapsesta saakka. Näitä on mm Seitsemässä veljeksessä. Lentäviä lauseita ja muita hän keräs, oman aikansa kertojamestareiden tarinoita, välitti niitä eteenpäin - ei niinkuin Lönnrot, kuten Keskisarja sanoo, Lönnrot, joka meni merta edemmäs kalaan kaivamaan itkuvirsiä Vienan Karjalasta.

Pääsemme myös post-sipilän Suomeen!

Kivi oli työnteon totaalikieltäytyjä - miten se oli mahdollista köyhälle miehekke 1850-1860-luvun Suomessa? Oli kerran paimenessa, sen jälkeen ei tuntiakaan oikeassa työssä...

Nälkäteatterin esittämä Lea päivänäytöksessä Kom-teatterissa 09.03. Sekä Juha Hurme ja Teemu Keskisarja







Haastattelut juutuupissani:





kuvakaappaus Nurmijärven sivulta, linkki ei ole biossa vaan alhaalla tviitissä: