Teatterin lumoa - kuvallinen teatteriblogini

Teatterin lumoa - Satu Ylävaaran kuvallinen teatteriblogi

perjantai 9. marraskuuta 2018

Goottilainen romaani, kauhuromanttinen tarina.... ajanjaksona

Goottilainen romaani, kauhuromanttinen tarina.... jumalaiset ja jumalattomat goottilaiset kertomukset  tällaisia tarinoita kirjoittivat kaikista ensimmäisessä - fanfaarit -

1700-luvulla: n 1764-1799: 

Horace Walpole, kirjoitti maailman ensimmäisimmän kauhuromanttisen teoksen, hänen perintöään jatkoivat heti suoraan Ann Radcliffe, Matthew Gregory Lewis, Charles Brockden Brown, Clara Reeve, William Godwin, Sophia Lee. Choderlos de Laclos kirjoitti vähintäänkin mielenkiintoisen kirjeromaanin Vaarallisia suhteita, joka on poikinut aika lailla elokuvasovituksia ja jäljittelijöitä, ja yhtä lailla aikalainen markiisi de Sade kuului gotiikan piirin - olihan hän itsekin kuin goottilainen pelottava valtaa pitävä aatelinen, moraaliton hahmo, jolla oli vapaus tehdä mitä tahansa.

1800-luvulla: 1800-1818-1820-1899: 

gotiikka antoi oikullisena muusana inspiraationsa kirjeromaaneihinsa, runoihinsa, novelleihinsa ja romansseihinsa: etunenässä tietysti Mary Wollstonecraft Shelley, Charles Robert Maturin, Byron, P. B. Shelley, John Keats, Ernst Theodor Amadeus Hoffmann, Guy de Maupassant, Horacio Quiroga, Edgar Allan Poe, Robert Louis Stevenson, Bram Stoker, H. P. Lovecraft, Samuel Coleridge, Dostojevski, Walter Scott, Johann Ludwig von Goethe, Sheridan La Fanu, jopa Henry James iskettivät kirveensä - tai pinsettinsä gotiikan juurille - ja ammensivat taiteeseensa kauhuromantiikkaa pikantiksi ja dekadentiksi mausteeksi. Nathaniel Hawthornen Tulipunainen kirjain oli selkeä kielletyn rakkauden, ja kuoleman ja erotiikan tilaustyö.

=> lue: - Savolainen M. & Mehtonen P. toim.: Haamulinnan perillisiä, Kirjastopalvelu, 1992, Gummerus, Jyväskylä. - Harto Hänninen & Marko Latvanen: Verikekkerit - kauhun käsikirja, Otava, Keuruu 1992. jotka löytyvät joka kirjastosta, näissä esitellään perin pohjin genren aloittaneet teokset.

Noita kirjoja ei valitettavasti ole paljoakaan vaivauduttu suomentamaan, joten niitä voi ostella alkuperäiskielellä, huokeina pokkareina aina kun matkustaa sivilisaatioon. sekä tietysti Eino Railo: Haamulinna, joka on kaiken alku, tämänkin.

1900-luvulta lähtien 1900-luvun loppupuolelta: Angela Carter, Stephen King, Margaret Atwood, Tanith Lee, Päivi Alasalmi ja Anne Rice ovat saanet selkeän GOOTTI -leimansa ja stigmansa, sekä tietysti turhaan aliarvioitu Alice Hoffman.

Puhumattakaan persoonallisuudesta nimeltä Poppy Z. Brite jonka kirjoja, harvinaista kyllä, sekä kriitikot että lukijat ylistävät ahmien. Jos Ambrose Bierce osasi aloittaa lauseen niin Poppy Z. Brite osaa sen lopettaa, häiritsevästi. Tai miltä kuulostaa novellin viimeinen lause joka kertoo teurastamon toukkien.... niin, lukekaa itse. Lause jää päähän yhtä inhottavasti häiritsemään kuin itse möyryävä ajatus olisi noita rouskuttavia loisia joille aina löytyy ravintoa. ð jo mainitusti Poppy Z. Briten lyhytproosateoksessa Self-Made Man muuten eräs tarina alkaa Baconin huomauksella kuinka kaunis lihan sävy on. Alice Hoffmanin mehevistä romaaneista on suomennettu mm. Noitasisaret, joka filmatisoitiin romanttisen sokerisesti nuorten Nicole Kidmanin ja Sandra Bullockin karismaan luottaen, ja näytettiin televisiossa parikin kertaa.

Minulle Hoffmanin kirjat ovat maukasta hämähäkinverkkoa ja taidokkaasti nyplättyä pitsiä - kun leväyttää pitsisen sängynpeiton auki näkee koko kuvion, kantti kertaa kantti koon, kuinka paljon aikaa on käytetty, tyhmien hiiren jyrsimät reiät, räpistelevät koit jotka lentävät lompakkoon. Erinomaista luettavaa pitsihuvilassa ja betoniyksiössä.

Oli heidän kaikki romaaninsa ja novellinsa kauhua, tieteiskirjallisuutta t kauhuromantiikka, tai jotain vallan muuta, määrittelemätöntä post-modernia itseironista värittämää itsetietoista uutta kirjallisuutta joka risteilee niin ylevässä pönkeän puuduttavassa palkitussa krakakaulaisen yksipuolisen kirjallisuudessa kuin pohjamudissakin boheemin taiteilijan vapaudella temmeltäen undergroundin marginaalissa vimmatusti luoden kuten William Burroughs, Thomas Pynchon, Kathy Acker, ja J. G. Ballard; kuin myös kyberpunkin ja skifin sisällä Clive Barker, William Gibson, D. H. Lawrence, Johanna Sinisalo ja Maarit Verronen. Oli goottilainen ote sitten piristävänä elementtiä tai suoranaisena genren parodiana niin gotiikka toimii.

Vai rullaako?      

Kokonaan tai osin maustettuja kauhuromanttisia teoksia

 joita on vaivauduttu suomentamaan: ts. näitä on haiperteleva mahdollisuus löytää suomalaisesta kirjastosta: selkeät goottilaiset 1800-luvulta etiäppäin: Bram Stoker: Dracula Mary Shelley: Frankenstein Robert Louis Stevenson: Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde Sheridan La Fanu: Carmilla Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani Emily Brontë: Humiseva harju moderni jatko goottilaiselle tarinalle naisen näkökulmasta: Valerie Martin: Isäntäni tri Jekyll

Gotiikka ns. hyväksyttävän ja jalustalle nostetun kirjallisuuden riivaajana voimana: Johann Wolfgang von Goethe: Nuoren Wertherin käsimykset, Faust

Gotiikka ns. ei-hyväksyttävän, liian uskaliaan, avantgarden ja Siperiaan karkotettavan kirjallisuuden riivaajana voimana: Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan ja sieltä täältä Gogolin aihepiiristä.