Teatterin lumoa - kuvallinen teatteriblogini

Teatterin lumoa - Satu Ylävaaran kuvallinen teatteriblogi

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Elämäni Ooperan kummitukset...Oopperan kummitus, miksi naiset aina rakastuvat hirviöihin, osa 3

Miksi hirviö-mies kiinnostaa? Koska hän on uniikki, itsenäinen, oman tilanteensa herra eikä kumarra ketään. Hän ei tee veroilmoitusta eikä kiillota hopeaa. Hän ei luultavasti pese sukkahousuja.

Hirviö on yleensä aatelinen: kreivi, paroni, markiisi ja ylpeä juuristaan. Juuri tämä yläluokkaisuus herättää rappion tunteen - hän on taatusti turmeltunut ja eipä aikaakaan kun sinut vietellään. Hirviö on kokenut eikä hän epäröi.

En ole kummitus - olen rotta.

Tässä elokuvassa hirviö on hylkiö - hän on elänyt koko elämänsä ilman ihmiskunnan tukea. Hänen ei sallita / sallittu edes pysyvän hengissä. Hän oli epäsikiö, jostain syystä.

Phantasma on vaikea sana kääntää suomeksi. Se ei tarkoita pelkästään "fantasiaa" vaan on laajempi käsite tyyliin sanaparilla haave-aave

Julian Sands in Il fantasma dell'opera (1998), imdb 


Vaikkei Argenton Oopperan naisitus + miehitys ole aivan Fellinin absurdismin luokkaa, niin silti löytyy lihavaa naista ja kääpiötä. Niin perin juurin italialaisen temperamenttinen ohjaaja Argento on kuin Pekka Puupää samettifarkuissa ja reistailevassa historiallisessa peruukissa. Visionäärin tytär Asia Argento näyttelee Christineä yhtä aikaa tuoreella ja kornilla tavalla. We are family.

Suomalainen "Kaunotar" eli näytelmän [ Kaunotar ja hirviö] Belle kritisoi Bettina S puheohjelmassa sadun Kaunotar ja hirviö Kaunottaren nimeä, koska alun perin se oli Belle, oikea nimi - ei ulkonäköluokitus.

Himojeni kylmiä väreitä
        -  virvatulia  ja patetiaa oopperassa


Dario Argenton verisen goottilainen, näpsästi gore-pitoinen elokuva Oopperan kummitus sijoittuu vuoteen 1877, ja Pariisin oopperaan [ elokuvan kuvauksissa käytettiin upeaa Budapestin oopperaa ]. Argento on oikeutetusti surrealistisen kauhun ja fantasian oppi-isä ja elokuviensa genreä voisi sanoa - ei spaghettiwesterniksi vaan spagetinkastike- eli suomeksi splatteri.


Dickensmäinen huono alku lapsuudelle kohtaa elokuva tärkeätä henkilöä - hirviötä. Hänet hylätään vauvana pajukoriin ja annetaan virran vietäväksi.

vrt. myös Tim Burtonin Batman-elokuvassaan keksimä Pingviinin karu lapsuus joka alkaa samalla tavalla, paitsi kyseistä hirviötä hoitavat eläintarhan antarktisimman osaston elukat


                           Onneksi rotat pelastavat hirviövauvan.


Varttuessaan messeväksi aikamieheksi tämä nahkahousuinen ja pitkähiuksinen paheellisen seksikäs, goottilainen moderni hirviö ei kulje naamari naamalla - eihän kauniita piirteitä tarvitse piilottaa. Hän yksinään voisi olla sekä kaunotar ja hirviö. Mutta pitäähän näyttämölle tulla kaunis, viaton, laiha tyttö kaunottaren osaan. Hirviö kuuluu alamaailmaan: hän asuu yksin ja liikkuu sulavasti katakombeissa kuin kotonaan - hän on kotonaan. Hän kuuluu pimeyteen, varjoon, luoliin ja viemäreihin. Ei parrasvaloihin. Hirviö väijyy kauniine kasvoineen ja lihaksikkaine varsineen mustan nahkaviitan kätkössä ja katsoo kun hupakko kaunotar Christine laulaa yksin oopperan lavalla valkoisessa korsetissa. Hirviölle Christinen ääni on kuin jumalaista valoa. Ennen vahvaa seksuaalista jännitettä näiden kahden välillä kuvaan tulee vahva telepaattinen yhteys.



Hirviötä näyttelevä Julian Sands on tuttu niin fantasia- ja kauhuelokuvista kuin tylsästä taide-elokuvasta ohjaajina á la Tavianin pojat. Herkullisimmillaan Sands on Ken Russellin Gothic - klassikossa, jossa hän näyttelee romanttista, dekadenttia runoilija Percy Shelley´ä, [ lordi Byronin intohimoista kollegaa ja turmion jakajaa, ja tietysti Frankensteinin äidin Mary Shelleyn rakastajaa ja tasavertaista, vaan ei yksinoikeudella uskollista puolisoa ] joka kiihkeästi palvoo sinisten salamoiden värittämää synkkää yötä lihaksikkaan alasti kartanon katolla huseeraten.

 
Epäsiistit pitkät hiukset sekä musta nahkaviitta kuin syntien taakka harteillaan - hirviö on sankari - antisankari jolla on suuri Meduusa-kuvioinen sormus.

                  " En ole kummitus - olen rotta, " lausuu hirviö.

Hän on poikkeuksellinen oopperan kummitus - hänellä ei ole naamiota eikä epämuodostuneita kasvoja sen alla. Vai onko?

                                   Pelottaako hän sitten ollenkaan?


Miksi hirviön pitäisi rakastaa muita ihmisiä? Hehän ovat hänet hyljänneet - aivan vaippaikäisenä. Rotat toimivat goottilaisissa kauhuelokuvissa ennen degeneroituneen kauhun ja inhon likaisina elementteinä, sittemmin punkin ja goottirockin aikakautena rotat muuttuivat lemmikeiksi jotka kulkivat aina mukana - symboloiden eläintenoikeuksien vähättelyä, ja kiinnittäen huomion koe-eläinten asemaan.


Juuri kun saan esseeni valmiiksi huokaisen ja hyppään kirpeään  lontoolaiseen pakkaseen ja katson aukiota jossa pyörii iloinen tivoli, joulu on jo ovella,  ja goottilaisten käsien kaltaisten riippaoksaisten lehdettömien puitten lumisten lonkeroitten lomasta näen suuren elokuvamainoksen: The Phantom of the Opera - ja nyt Schumacher tekee tai siis on tehnyt jo. Taas lisää pituutta tutkimukseen eikä loppupistettä näy. Huokaisen kaksi kertaa ja kietoudun tiukemmin venäläiseen takkiin.


Minä joka annoin sinulle sieluni


Carmen [ joka itsekin oli sekä kaunotar että hirviö, tavallaan ] - oopperassa lauletaan sopivasti, että rakkaus on kuin virvatuli..

Ehkä se symboloi rakkauden tunnetta joka tulee kuin varkain - välittämättä luokkarajoista. Tie hirviön kynttilöiden valaisemaan romanttiseen lemmenpesään satiinisine tyynyineen kulkee labyrinttien lävitse, ja maan alaisen mustan joen ylitse - kuin siirryttäessä Manalaan tai paremmin lakeuksillemme sopien eli Tuonelaan hirviö kuljettaa veneellään. Ja kaunokki ylittää rajan. Oopperassa juoni kehkeytyy väärinymmärrysten ympärille -  myös esitysten välissä.

 
Erinomaisesti lavalla esitetään myös Faustia ja Christine esiintyy itsensä antaen pyörryksiin saakka - hän paljastaa hirviölle: " Annoin sinulle sieluni. " Kilpakosija paroni Raoul ei saa Christineä mielestään edes maksullisissa orgioissa bordellin tapaisessa kylpylässä, jossa myös keskustellaan huvittavan kiivaasti kirjallisuudesta - kumpi nyt on parempi: Rimbaud vai Baudelaire..


   Vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa

             puhtaus - rappio
                  valo - pimeys
                päivä - yö
        hento tyttönen valkoisessa korsetissa - lihaksikas mies mustassa nahkaviitassa
sosiaalinen kulttuuririkas seurusteluelämä - yksinäisyys katakombissa rottien kera
                                                    sivistynyt - alkukantainen

                                Yhtä kaikki he rakastavat toisiaan ja musiikkia.

Jäntevä alaston pitkätukkainen hirviömies massiivisine, mutta oikeine hauis- ja reisilihaksineen ja pakaroineen rakastaa Christineä useasti - eikä pelkästään lähetyssaarnaajamaisesti.

Romeon ja Julian tarina symboloi myös kaunottaren ja hirviön rakkaustarinaa - he eivät saisi rakastaa toisiansa, hyi kauhia.

Kun hirviö jättää kaunottaren lemmenpesäänsä mieleen tulvahti Cyndi Lauperin Girls just wanna have fun -laulu, jossa isä tai puoliso piilottaa maailmalta kauniin tyttönsä. Mutta - tytöt haluavat välillä kävellä auringossa ja pitää hauskaa. Ei tukahduttaa burkhan tai kuonokopan alle. And damned it feel good! [ Katrina and the Waves: Walkin´on sunshine ]

rakkaus ja viha on yksi ja sama

Kaunotar, nainen, valo, hyvyys [ = tyhmyys, helppouskoisuus?? ] kohtaa hirviön, miehen, pimeyden ja pahuuden [ = alkuperäinen peto, viidakon laki ?? ]

kuten tanssinäytelmässä Pessi ja Illusia, ja laulussa Päivänsäde ja Menninkäinen.

Hirviön ja Christinen " rakkaus ja viha on yksi ja sama." Tästä sadomasokistisesta suhteesta ei puutu yllätyksiä. Mitä sitten kun Christine näkee hirviön fetissin, josta ei varmaankaan koskaan luovu? Kuinka pitkälle mentäessä se on tervettä, piristettä parisuhteeseen? Niin - se iljettää, mutta mitä sitten? Olisiko poroporvarillisen luotettava ja yllätyksetön Raoul sitten parempi vaihtoehto?

Christine risteilee kahden rakastamansa miehen välillä - hirviön ja unelmavävyn kuten Mina Harker Draculan ja Jonathan Harkerin välillä -  [ varsinkin Bram Stokerin Dracula elokuvassa, jossa Oldman ja Reeves ottavat toisista mittaa sekä vuoden 1931 Draculan  Bela Lugosin seksikäs itäeurooppalainen puhetapa ja sulava käytös ] Mukaan voisi ympätä Muumion jossa ihastuttava persoonallisuus Zita Johann on modernin puoleksi egyptiläinen ja tietysti egyptiläisen muinaisen prinsessan re-inkarnaatio, johon vetoaa vuoroin Boris Karloffin näyttelemä muumio Ardath Bey ja vuoroin ns. sankari ja unelmavävy. Huh huh, oli elokuvat 30- tai 90-luvuilta hirviötä näyttelevät miehet saivat nailonit pyörimään. Ja flaksi kävi. Häveliäisyyssyistä en jatka tätä osiota pitempään - lakinaiseni neuvosta mummon vaan en vaarin ottaneena panen stopin.


  Onko hirviö Christinelle vain pelkkä seksilelu? Useasti toistuvan hetken huumaa?


Hirviö istuu katolla yksinäisyyteensä ja nahkaviittaansa kietoutuneena yön lapsena - liikkumattoman kuin kiviset kaltaisensa gargoulit jotka pelottavat tunkeilijoita basilikan katolla.


Miksi hirviö-mies kiinnostaa?


Goottilaisena pikanttina: erästä näytelmää esitetään upeassa teatterissa nimeltä The Drury Lane Theatre Royal, jonne väkeä on lappanut esityksiä katsomaan jo vuodesta 1663 lähtien, mutta mikä mielenkiintoisinta, teatterilla on ihastuttava oma kummituksensa: Man in Grey.











Virallinen traileri IMDBstä





Kaikki elämäni Ooperan kummitukset...Oopperan kummitus, miksi naiset aina rakastuvat hirviöihin, osa 3