Minä, mie itte ja mää. Näytelmä Täydellinen lauantai skulas tuolla Arena näyttämöllä, Helsingin kaupunginteatterilla. Kypällä. Sen laji on farssikomedia, ja se toimii, ei karkoita, ehkä murheita ha haa. Pekka on vain niin mainio itsekkäänä miehenä, tjaa-a, makuasia, ja huonona isänä, ehkä, ehkä.Isän ja pojan musiikigenreet törmää, vaikka pitäs olla täydellinen lauvantai: ihan issekseen istahtaa, kuunnella harvinaista jatsiälppäriä Neil Youartin Me, myself and I. Sekä jazzin että pläkkiksen kustannuksella nauretaan, ja Pekka Strang on täysin pitelemätön herhiläinen ennakossa.
Koko kansan kaksikielinen ääni ja myös kinky pervo eli Pekka Strang taipuu, ja moneksi. Olis kiva nähä hitaalla valotusajalla hänen käsiensä liikehdinnät farssin aikana. Sopiva komedia jatsin elitilismistä ja omasta rauhasta teemalla Me, myself and I. Pikkujoulukausi alko
Suosittelen, itse näin tämän neljä kertaa, eri palleilta tosin, eri puolelta salia, ennakoineen ja enskareineen. On mukavaa istua penkkiin ja katsoa, kun ihminen tekee työnsä hyvin. Ja ehkä enemmänkin. Minulla oli tuolloin syyskyyn, kuun alussa samantyyppisiä onkelmia, lähinnä muuton kanssa. Ja remppaa tulossa. Me, myself and I, eli kun Pekka Strang halusi istua issekseen ja rauhoittua, kuunnella kirpparilöytöä, egoistista jazz-älppäriä nimeltä Me, myself and I.
Onko meillä enää omaa aikaa? Näytelmässä nuorten ja aikuisten musiikki- ja arvomaailmat kohtaavat, ja törmäävät. Isä Markus löytää jazzharvinaisuuden. Poika Sebastian vetää bläkkistä, siis soittaa bändissä, ja isä nauttii elitistisestä jazzista. Tässähän on ironiaa useammalla musiikkigenrellä. Black metal on niin ehdotonta, ihmiset todella sitoutuvat intohimolla. Jossain tutkimuksessa luki, kuinka hyvää hevin kuuntelu on, kuinka hyvää se tekee kuuntelijalle, lisää empatiaa ja älykkyyttä ja luovuutta, vai miten se menikään. Se ei ole pelkkää korvin kuuneltavaa, ja keikoilla nähtävää raivoa ja spektaakkelia, vaan hyvin graafista, sanan kummassakin mielessä, bändien logot näyttävät just tietyiltä, vain perusvärejä ( musta, punainen, valkea ) käytetään, levynkannet ovat omaa taidettaan, musiikkivideoilla voidaan viitataa Saatanaan ja markiisi de Sadeen. On mustia pitkiä hiuksia, pääkalloja. Tässä voidaan mennä aika pitkälle, kuten Norjassa, eli liiankin pitkälle, jossa jo satutetaan toista. Ei siis vain korvia, vaan kidutetaan ja murhataan. Muistan kun 80-luvulla vastenmieliset hihhulit ja tyydyttämättömät senaattorien rouvat meillä, teltassa ja ameriikassa hyökkäsivät hevin saatanallisuutta vastaan. Kauas on päästy noista ahdasmielisistä ajoista, mutta olemme keskellä totuuden jälkeistä aikaa jossa kapitalismi, raha ja talous on ottanut politiikan paikan. Me naiset emme saa enää määrätä omasta vartalostamme, kuten abortista, ja muutenkin kaikki on päin helvettiä.
Mutta onneksi on teatteri.
Florian Zeller
TÄYDELLINEN LAUANTAI
Kun putkiremppa on pienin huolesi
Mutta jatsistahan minun piti kirjoittaa. Se on elitististä musikkia, vaikkakin alkuaikoina kohtasi paljon rasisimia ja eksploitaatiota. Se on tilulilua jossa kuka tahansa voi soittaa mitä tahansa, miten tahansa. Itse kasvoin myös jazzlevyjen parissa. Eli onko se villimpää ja vapaampaa ja luovempaa kuin bläkkis? Mutta onko tuo Me, myself and I -albumi Billie Holidaytä? Ei, ei suinkaan, vaan kovin harvinainen vinyyli.
Tosin naisten roolit ovat vähäisiä ja suppeita, mutta rautaiset ammattilaiset ottavat kaiken irti, ja jopa pienellä aikavälillä uudelleen nähtynä näkyy heissä variantteja. Oi oispa joskus näytelmä jossa nainen kuuntelee vinyylilevyjä.
Teatteripiireissä tai haastatteluissa tuli ilmi ihmetys, miksi meillä Impivaarassa näytetään Ranskasta vain farsseja. Ei se mtn, olen nähnyt nyt syssyllä kaksi ranskalaista alkuperää ollutta farssia, ensimmäisen #täydellinenlauantai neljä kertaa, toisen #kolmenkimppa vasta kaksi kertaa. Nerokkaasti tehtyjä, ei siinäkään mitään.
Onkohan kummassakin tyylilaji farssikomedia. Missään nimessä ne eivät olleet sietämättömiä kuten sotilasfarssit, joita en koskaan katso. Vaikka ne kuinkakin ovat leipää, ja pötyä lyöneet pöytään huippunäyttelijöille. Ja myös arvostamilleni luonnenäyttelijöille. Puskafarssikaan se ei ole. Olemme hyvin kaupungissa, josta pääsee kävelemään Hietsun kirpparille, jossa itsekin olen myynyt Rolling Stonesien levyjä mm Tumppi Varoselle. Vinyylejä.
Pekka Strang paranee kerta kerralta. Kasvoillaan on Aleksis Kiven kärsimys, ja oman rauhan saavuttaneen suomalaisen miehen hetkittäinen ilo omassa nojatoolissa kirpparilöydön, harvinaisen jazzälppärin kera. Mutta ehdollistuin Instagramin Iniön mökkikuviin. Ihan totta.
Mitä näytelmässä tapahtuu? Mies yrittää kuunnella levyä, olla ihan issekseen, puhaltaa, eli rentoutua, ja nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta. Tai, no jatsista. Mitä luulette, onnaako?
Jos monenmoista mutkaa on matkassa, ja paikalle piipahtaa ja rynnii, ja meilkeinpä ui kaikennäköistä tunnelmanpillaajaa. Ankeuttajaa. Samastuin niin monella tasolla. Inhottavin ääni maailmassa on naapuri joka poraa. Yläkerran naapuri laiskajaakko joka sammuu istualleen suihkuun ja aiheuttaa vesivahingon. Suhteissa suhmurointi vaatii kovat hermot ja kaksi puhelinta. Tavallaan tämä etenee kuin Usherin talon häviö, ehkä.
Jouko Klemettilä maailmanlopun remonttireiskana - häntä on aina ilo seurata, oli sitten Syntipukin treeneissä, jossa useasti pesi suunsa saipualla, ja muuallakin, Kenraali ja Casanova -näytelmässä hän teki taikoja. Tai paukautti jotain. Koominen ja surullinen ihminen, hahmo. Jolle löytyy vain rempaajan rooli.
Ja sitten tietysti sairaan kaunis Sebastian eli Arttu Kapulainen. Pienessä käsiohjelmassa ja pressikuvissa hän tyylinsä ei ole niin upea kuin itse näytelmässä. Vika kerralla kun tänä näin, niin hänellä oli upeat goottikengät kiiltävää mustaa PVC:tä. Isän ja pojan kohtaaminen on koomista ja symppistä ja surullista. Ensi-illassa 5.9. olin äidin kanssa, ja juuri tämä suhde aiheutti eniten nauruja ja puheita. Arttu näytteli myös kiinostavasti modernia poikaa näytelmässä Masennuskomedia, jossa eri sukupolvien työt ja arvomaailmat kohtasivat, siis äidin joka koko ikänsä on tehnyt kovasti töitä ja viiskymppisenä saa burnoutin, kun hänen poikansa haahuilee kaikkee startuppii ja lojuu henkisellä säkkituolilla kaikkea taiteelliista ja suurta proggista suunnitellen, muttei hänellä ole varaa edes limukkapulloon.
Näin tämän näytelmän hutsuvieraana eikun medialipulla ensi-illassa ( 05.09. ), kiitos siitä, sekä aveccina ( 12.09. ), että pari kertaa halvemmalla tarjouslipulla eli kaks ennakkoo ( 03.09. ja 04.09. ). Tykkään käydä myös ennakoissa ja useamman kerran samassa.
Tosin käyn vain sellaisissa jutuissa jotka kiinnostavat, tavalla tai toisella. Minulla on hyvä vainu....
Lainaan tähän Kulissipainonelämää -instan kuvaa Sebastianista:
Ja Hktfinaamioinista täyrellinen putkimies eli epäonnistunut pomminpurkaja:
Raileri juutuupissa:
Tekijäloota eli eräänlainen apinalaatikko:
Tekijät
Pekka Strang
MARKUS
Vuokko Hovatta
HELENA
Jouko Klemettilä
LEO
Sixten Lundberg
PAVEL
Vappu Nalbantoglu
ELSA
Matti Rasila
PAULI
Arttu Kapulainen
SEBASTIAN
Reita Lounatvuori
SUOMENNOS
Jaakko Saariluoma
OHJAUS
Antti Mattila
LAVASTUS
Maria Rosenqvist
PUKUSUUNNITTELU
Paavo Kykkänen
VALOSUUNNITTELU
Antero Mansikka
ÄÄNISUUNNITTELU
Sanna Niemeläinen
DRAMATURGI
Florian Zeller
TÄYDELLINEN LAUANTAI
Kun putkiremppa on pienin huolesi
Lueppa lisää Helsingin kaupunginteatteri sivulta:
linkissä:
"Markus on haaveillut vuosikausia harvinaisesta jazzlevystä, ja tehnyt vihdoin uskomattoman onnekkaan löydön kirpputorilta. Nyt hän toivoo saavansa hetken omaa laatuaikaa voidakseen rauhassa kuunnella legendaarista, kauan haaveilemaansa levyä.
Vaimo kuitenkin päättää juuri tänään aloittaa syvällisen keskustelun parisuhteen kommunikaatiosta. Ja pojan identiteettikriisi on saavuttanut lakipisteensä, ja sekin asia pitäisi ratkaista. Rakastajattaren huono omatunto on alkanut kolkuttaa, ja hän ilmaantuu odottamatta paikalle. Uusi yltiösosiaalinen naapurikin tulee kyläilemään, eikä suostu hienovaraisista viesteistä huolimatta millään lähtemään. Rauhallisen päivän muuttumisesta täydelliseksi painajaiseksi ei puutu enää kuin putkiremontti…
Tekijänoikeuksia valvoo Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner Oy.
UNE HEURE DE TRANQUILLITÉ by Florian Zeller
Inspired by ”Otherwise engaged” by Simon Gray "
Ja sosialistisesta mediastani:
