Niin kuin taivaassa musikaali Helsingin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 03.09.2021: Kyllä Jakob Höglund on kiinnostavin koreografi tällä hetkellä.

Niin kuin taivaassa Helsingin  kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 03.09.2021. Teatteri. Kyllä Jakob Höglund on kiinnostavin koreografi tällä hetkellä. Turun Cabaret musikaalin jälkeen nyt katsannossa Helsingin kaupunginteatterilla Niin kuin taivaassa, minimaalisin kulissien, jotka henkivät yhteishenkeä joka rytmillä. Tai parisuhdeväkivaltaa. #välitaukotviitti #hktfi 03.09.2021

Niin kuin taivaassa -musikaalin yksittäinen intensiivisin duetto oli Sanna Majurin ja Antti Timosen ( avioparin kirkkoherra Stigin ja hänen vaimonsa Ingerin) tango, ja mietiskely, mikä on syntiä. Ja mitä kaikkea patriarkaatti ja kirkko määrää.   (Kuvat Otto-Ville Väätäinen)

Kay Pollak – Carin Pollak – Fredrik Kempe

NIIN KUIN TAIVAASSA

Suurisydäminen musikaali!

OHJAUS JA KOREOGRAFIA Jakob Höglund

ensi-ilta 26.08.2021 (mutta minä näin 3.9.) Helsingin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä

Teatteri. Musikaalit. Mille ateisti nauraa ja itkee musikaalissa, joka kertoo kirkkokuorosta, kuolemasta ja uskosta. Minkä kulman pohjois-ruotsalainen pikku paikkakunta luo minulle, melkein kuin toisella puolella jokea. Josta olen pois. Mistä musikaali ei kerro! Tyhjentyneestä kyläkoulusta. Koska kylässä ei ole enää tarpeeksi lapsia. Koulu on tyhjä. Maailmankuulu kapellimestari Daniel Daréus, näyttelijänä Tuukka Leppänen. 

Tuukka näyttelee alun pienellä liekillä. Häntä ei kiinnosta tinderit eikä livetreffit. Hän on jo luovuttanut. Miksi aloittaisi suhdesähläilyn pikku paikkakunnalla, jossa kaikki tuntee toisensa, ja otanta on pien. Hän ei edes ajattele seukkaamosta, vaan on vakavasti sairas. Ja tullut kotiseudulleen, sekä maailmankuuluna että myös tuntemattomana. Tuliko hän tasatakseen puntit, kostaakseen koulukiusaajilleen, jotka pilkkasivat, nöyryyttivät ja hakkasivat häntä, koska hän soitti viulua eikä ollut juntti uhoaja. 

Esityksessä on lapsinäyttelijöitä, myös nuoria, ja heillä kaikillaon tuuraajia, että esim oma koulunkäynti onnaa. Erityisesti viulisti viulisti Miska Lundberg ( joka näyttelee Danielia 14-vuotiaana)soitti koskettavasti. Kapellimestari haluaa käpertyä turvalliseen kotiseudun rauhan, kaislaiseen rantaan, aamu-utuun, puhtaaseen, raikkaaseen ilmaan.

Mutta saako kylässä olla oma itsensä. Saako olla rauhassa.

Miksi pienellä paikkakunnalla ei puututa parisuhdeväkivaltaan. Vaikka kaikki tietävät, vaikenevat. Pohjoisessa tai maaseudulla on pitkä matka turvakotiin, lauseen kaikissa merkityksissä. Voiko nainen ottaa lapsensa ja lähteä väkivaltaisen kaapinkokoisen miehen luota. Naistenhakkaajaa Connyä näyttelee muuten niin ihana Olli Rahkonen, joka oli Turun kaupunginteatterilla Jakob Höglundin ohjauksessa myös Cabaret musikaalin miespääosassa ujo, tai ainakin biseksuaalisuutensa peittävä Clifford Bradshaw, joka brittinä saapuu Weimarin ajan kiihkeään keskipisteen Kit Kat klubille juuri ennen kuin natsit nousevat valtaan Berliinissä oluttuvista ylimpään johtoon. Rahkonen on ollut samassa teatterissa myös Seitsemän veljestä ja Taru sormusten herrasta näytelmissä. Musikaalista mm Seinäjoen kesäteatterilla mainiossa Spamalotissa. Sekä Helsingin kaupunginteatterilla mm kiihkofarssissa Kolmen kimppa. 

Väkivallan kohdetta ja pelokasta kuorolaista ja äitiä Gabriellaa näyttelee Emilia Nyman, joka on todella lahjakas niin laulajana kuin laulunopettajana, ja hänellä on uskomaton draivi ja into päällä kun on tutustuttu kulissien takana pikaisissa taiteilijatapaamisissa mm taiteiden yönä. Ennen koronaa. Hän on ollut niin lempparimusikaalissani Vampyyrien tanssi kuin myös söpössö esityksessä Shrek.

Samaisen Cabaret musikaalin naispääosan Sally Bowlesin Anna Victoria Eriksson on tässä puolestaan hyvinkin peittävä beigeen ja huiviin puettu myrkyllinen juoruämmä, kyläläinen, siveä Siv, joka ahdasmielisesti ja vanhanaikaisesti haluaa, että kirkkokuorossa veisataan vanhoja virsiä, eikä mikään saa uudistua.

Miksi asioista vaietaan. Väkivallasta. Pettämisestä. Miksi lihaville saa nauraa.

Kun ajattelee esim elokuvaa Kimpassa, jossa väkivaltainen mies esitellään retrosi, mutta naisenhakkaajana, joka voi oppia hillitsemään tunteitaan viattomia kohtaan, väkivallan tekijää näytteli Michael Nyqvist, josta myöhemmin lisää. Saako väkivaltaa olla musikaalissa joka ei ole Les Mis. Ajallisesti ja maantieteellisesti etäytettynä.  

Miksi parisuhdeväkivalta pitäisi pyyhkiä musikaalista ja romanttisesta komediasta, kun ei oikeassakaan elämässä pyyhitä. Kumiteta. Räsymaton alle. 

Naispääosassa on kaupan kassa, nauravainen Oona Airola, joka oli Helsingin kaupunginteatterilla riipaiseva Cathy tuolla Humisevalla harjulla, kävin katsomassa kolmasti. Lauri Maijalan ohjaamana hän oli myös Kom-teatterissa esityksessä Veriruusut, kun Suomi juhli vuotta 1918, eli luokkasotaa. Näytelmä kertoi punakaartin tytöistä ja nuorista naisista, tehdasduunareista. Airola on ollut myös Koirat eivät käytä housuja ja Hymyilevä mies - kotimaisen nykyelokuvan kirkkaimmassa kaaressa. Hän tuntuu vaihtavan poitsufrendiä tiuhaan, ja pikkasen on mukana slutshaming, eli seksuaalisesti aktiivista aikuista naista jolla on partnereita enemmän kuin yks elämänsä aikana, niin pilkataan tai pidetään hävettävänä, että on lortto.

Daniel astuu lähikauppaan, ja nainen tarjoaa mm bingolottoa. Mutta onko rakastuminen kuin polkupyörällä ajoa.

Sekalaisessa seurakunnassa, tai siis kylällä ja kuorossa on monenlaista sakkia. On oikeat vuodenajat, jolloin tilataan kestäviä lumilinkoja. On kauniit, pitkät kesät. 

Väliajan jälkeen voimakkain duetto, yksittäinen intensiivisin duetto oli Sanna Majurin ja Antti Timosen ( avioparin kirkkoherra Stigin ja hänen vaimonsa Ingerin) tango, ja mietiskely, mikä on syntiä. Ja mitä kaikkea patriarkaatti ja kirkko määrää.

Minulle vain romanttinen elokuva Niin kuin taivaassa (2004) on tuttu, taisin nähdä Viaplayltä tai vastaavalta suoratoistolta. Michael Nyqvist on pääosassa Daniel Daréus, ja onkin riipaisevaa, että Micke lähti liian varhain, mutta saappaat jalassa, ja ehti näytellä tuhottoman määrän. Vaikka oli vakavasti sairas.

Mutta palatakseni tämän musikaalin koreografiaan, musiikin tuottamiseen eri esineillä, koko poppoon osallistuminen, soolona ja ryhmänä,

ja kulisseihin, lavastukseen ja rekvisiittaan. Se on kovin minimaalista, kuten Cabaret ja Lillanin Sommarboken ( Tove Jannsonin mainio Kesäkirja), jossa jälkimmäisessä oli paljon laatikoita, jotka muuntuivat milloin miksikin. Tässä esityksessä kaupassa kaikki on kaupassa valkoista, kuten maitopurkit, ja tavaraa on vähän. Katsoja näkee koko näyttämön, puhtaana. Mustat pitkät lakupötköiltä näyttävät esineet toimivat milloin ovenpielinä, milloin seininä, milloin muureina. Ihmiset pitävät niitä pystyssä, ja alleviivataan täten yhteishenkeä. Tai sen puutetta. Kuinka kyläyhteisö rakentuu ihmisistä, jotka kuuntelevat. 

Koomista henkeä lisää rilluttelu, jota johtaa mm Holmfrid eli Tuomas Uusitalo, joka on tuttu mm Sliippareista ja Leningrad Cowboyseista, joilla oli ikimuistoinen keikka laivalla myrskyssä, joka sai kuubalaiset taustalaulajat ja -tanssijatkin täysin merisairaiksi. Hän oli myös Kansallisteatterin tärkeässä näytelmässä Masennuskomedia, joka kertoi burnoutista, työkeskuksen masentuneista asiakkaista. 

Myös Arne eli Puntti Valtonen on koominen hahmo, hän on tuttu Aki Kaurismäen elokuvista, Lapinlahden Linnuista ja Juice Leskisen Grand Slamista, mutta nyttemmin raitistunut. Arne on jatkuvasti kapula korvassa kulkeva, ja kaikkeen kommentoiva kyläkauppias. Joka järjestää kaiken, ja vähän liikaakin. Jos nyt menin henkilökohtaisuuksiin, että "nyttemmin raitistunut" niin tarkoitan, kuinka kurinalaista teatterityö on kuusi päivää ja kuusi iltaa viikossa... Aivan. Siinä ei saa rillutella kuten Klaus Kinski, joka 70-luvulla karkasi kuvauksia juomaan peyotea ja kaatamaan alkuasukasnaisia. Enää ei noin voi tehdä, monellakaan tavalla. Aikatauluissa pitää pysyä, eikä saa tippua kännissä lavalta, paitsi jos se lukee kässärissä, eikä alkometri pihahda. Pitää ottaa niin monen ihmisen toimeentulo ja nautinto huomioon.

Minulle teatteri on nyt mukavaa ja järkevää päihteetöntä toimintaa, siihen on hyvä vaihtaa addiktionsa, ja kaiken elämyksellisen arvon, subliimin, opettavaisuuden, järkytyksen, muistuttamisen ja pään kääntämisen ja sekoittamisen, hyvällä lailla, kulttuurin, taiteen ja viihteen lisäksi se on Suomessa, pienellä kielialueella, pitkässä maassa hurjaa laatua. Kuten myös LaNu eli kotimaiset lasten- ja nuortenkirjatkin. 

Tämä on hyväntuleen positiivinen musikaali, jossa on useampaa kyyneltenpuserruskohtaa, jotka iskevät omaan elämään, muistoihin. 

Elämä kantaa, mutta myös yhteisön ihmiset. Palatakseni alun ateistin näkökulmaani, niin ateistilla on tuntee, kuten myös epäneuroilla, voimme ehkä näyttää ja piilottaa niitä eri tavoilla. 

Ohjaajan sanassa, käsiohjelman haastattelussa ohjaaja-koreografi Jakob Höglund, syntynyt Pietarsaaressa. Itse hän on kokenut kirkkokuorot mukaviksi paikassa, onhan hän kolmen eri hiippakunnan kuoroissa laulanunna.

Yksi periruåtsalainen nosto on fiikata, eli pitää nautinnollinen pitkä kahvitauko. 

Kun taas Tornionjoen tällä puolen pohjoisissa pikkupaikoissa tuo kahvitauko alkaa sanoilla: Älä perusta, nyt keitethään hyät kahvit. 

Onhan silkkaa kiusaa, että teatterissa saa istua maski päässä onalka paikallaan liikkumatta hyvin ilmastoidussa salissa, vain kourallinen ihmisiä, joka osa pestä kätensä, ja käyttää käsidesiä. Ja on kahdesti rokotettu, kuten allekirjoittanut.

Lisäksi teatterinkävijät, teatteribloggaajat ja muut taidetta ylläpitävät tahot ovat teattereiden järjestelmissä osoitteineen, puhelimineen, eli yhteyden saa, jos tartuntaketjua ilmenee. Lisäksi väliajalla desinfioidaan lisää. Kerrotaan, ja kuulutetaan, mikä rivi saa poistua salista ensin, mikä viimeisenä. Ilmastointi toimii. Välejä seuraaviin katsojiin on reippaasti. 

Toisin kun räkälöissä.

Toisin kuin räkälöissä, karaokehelveteissä, kauppakeskuksissa, lähijunissa, busseissa, ratikoissa, metroissa.

Sain medialipun, näin tämän, kiitoksia Helsingin kaupunginteatterille, ja ihmisille, jotka jaksavat tehdä täyspainoisesti taidetta, kulttuuria ja viihdettä, yleisön kanssa, yleisölle, näinä koronan aikoina, kun ihmsten palkat on jäädytetty pahimmillaan 1,5 vuodeksi. Kun taas räkälät ovat toimineet koko ajajn koronalinkoina.

Kantaesitystuotanto

Käsikirjoitus: Kay & Carin Pollak

Säveltäjä: Fredrik Kempe

Laulujen sanat: Carin Pollak & Fredrik Kempe

Käsikirjoittamiseen osallistunut: Edward af Sillén

Ohjaus: Markus Virta

Tuottajat: Vicky & Johan von der Lancken

Gabriellan laulu; Säveltäjä: Stefan Nilsson, Sanat: Py Bäckman

Kantaesitys Så som i himmelen oli Oscarsteaternissa Tukholmassa 13.9.2018, tuotanto Vicky Nöjesproduktion & 2Entertain.

Tekijäloota:

Tekijät

Oona Airola

LENA

Tuukka Leppänen

DANIEL

Lumi Aunio

ENSEMBLE & US LENA

Marona Awdishou

CONNY 11, GORDON

Anna Victoria Eriksson

SIV

Sari Haapamäki

ENSEMBLE & SWING

Helena Haaranen

FLORENCE

Heljä Heikkinen

ENSEMBLE & US SIV

Sofia Hilli

ENSEMBLE & SWING

Eelis Ignatius

DANIEL 7 VUOTTA

Panu Kangas

ENSEMBLE & US TORE

Jyrki Kasper

ENSEMBLE & SWING

Viljami Kemppinen

US DANIEL 14 VUOTTA

Heidi Kirves

ENSEMBLE & US OLGA

Paavo Kääriäinen

TORE

Jaakko Lahtinen

TORE

Amos Lindblom

DANIEL 7 VUOTTA

Miska Lundberg

DANIEL 14 VUOTTA

Iivari Luomala

DANIEL 7 VUOTTA

Kai Lähdesmäki

ENSEMBLE & US ARNE

Sanna Majuri

INGER

Martti Manninen

ENSEMBLE & US DANIEL

Kari Mattila

ERIK

Lilia Mäkinen

JENNIFER, TYTTÖ

Heidi Naakka

ENSEMBLE & SWING

Unto Nuora

ENSEMBLE & US ERIK

Emilia Nyman

GABRIELLA

Mikko Paloniemi

ENSEMBLE & SWING

Tiina Peltonen

ENSEMBLE & US INGER

Justus Pienmunne

ENSEMBLE & SWING & TANSSIKAPTEENI

Lotta Portin

JENNIFER, TYTTÖ

Olli Rahkonen

CONNY

Raili Raitala

AMANDA

Kuura Rossi

CONNY 11, GORDON

Jonas Saari

ENSEMBLE & US CONNY

Sinikka Sokka

OLGA

Teemu Sytelä

ENSEMBLE & US HOLMFRID

Inka Tiitinen

ENSEMBLE & US AMANDA

Antti Timonen

STIG

Tuomas Uusitalo

HOLMFRID

Vertti Uusitalo

CONNY 11, GORDON

Puntti Valtonen

ARNE

Sointu Vestman

JENNIFER, TYTTÖ

Mikko Vihma

ENSEMBLE & US STIG

Marika Westerling

ENSEMBLE & US GABRIELLA, US FLORENCE

Aino Piirola

SUOMENNOS (KÄSIKIRJOITUS)

Maija Vilkkumaa

SUOMENNOS (LAULUT)

Jakob Höglund

OHJAUS JA KOREOGRAFIA

Johanna Elovaara

OHJAAJAN JA KOREOGRAFIN ASSISTENTTI

Kirsi Karlenius

OHJAAJAN ASSISTENTTI / LAPSET

Eeva Kontu

KAPELLIMESTARI

Sven Haraldsson

LAVASTUS

Samu-Jussi Koski

PUKUSUUNNITTELU

William Iles

VALOSUUNNITTELU

Kai Poutanen

ÄÄNISUUNNITTELU

Toni Haaranen

VIDEOSUUNNITTELU

Milja Mensonen

NAAMIOINNIN SUUNNITTELU

Heini Maaranen

NUKKESUUNNITTELU

Ari-Pekka Lahti

DRAMATURGI

Lue lisää Hktfi sivulta: "Musikaali kertoo menestyneen kapellimestarin Daniel Daréuksen paluusta lapsuuden kotiseudulleen pieneen pohjoisruotsalaiseen kylään. Terveysongelmista kärsinyt huippumuusikko haluaisi elää hiljaiseloa, mutta löytää pian itsensä johtamasta kyläläisten kirkkokuoroa, ja keskeltä värikästä ja elinvoimaista yhteisöä. Monenkirjavan maalaiskuoron joukosta löytyy paitsi ystäviä, myös vanhoja haavoja ja lopulta todellinen rakkaus.

Musiikin voimaa, yhteisöllisyyttä, toivoa ja elämäniloa korostavan musikaalin päärooleissa nähdään Once-musikaalin tähti Tuukka Leppänen ja ensimmäisessä isossa musikaaliroolissaan Helsingin Kaupunginteatterissa näyttelevä, palkittu näyttelijä ja laulaja Oona Airola, ja musiikista vastaa Ruotsin tunnetuin Euroviisu-säveltäjä Fredrik Kempe.

Tämä elokuvanakin tunnettu elämänvoimainen, koskettavia kohtaloita ja vapauttavaa iloa sisältävä tarina tarjoaa katsojalle lämpöä ja balsamia sielulle.

Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy"

Niin kuin taivaassa sai ohjaaja Jakob Höglundin muuttamaan takaisin Suomeen

"" Syksyllä 2018 Jakob Höglund tunsi itsensä väsyneeksi ja rasittuneeksi. Takana oli 12 vuotta Tukholmassa, jossa Höglund oli kiertänyt teattereita ohjaajana ja koreografina. Kova työtahti ja alati vaihtuvat työympäristöt olivat vieneet voimat, ja selkääkin vaivasi loukkaantuminen.

Höglund päätti mennä Oscarsteaterniin katsomaan syksyn suosituinta musikaalia Så som i himmelen, joka oli silloin pyörinyt kuukausien ajan täysille katsomoille. “Lähdin, vaikka en edes tiennyt, jaksanko istua kolme tuntia putkeen. Mutta jo ensimmäisten minuuttien aikana unohdin kaikki omat vaivani ja uppouduin tunteelliseen tarinaan”, Höglund kertoo.

Tauolla Höglundiin iski vahva tunne, että hän haluaa ohjata näytelmän Suomessa. “Tunsin tarvitsevani muutosta. Olin ajatellut, ettei mikään kiinnosta ja yhtäkkiä löysin teoksen, joka inspiroi taas. Se oli ihana tunne.” lue lisää hktfi sivulta

Helsingin kaupunginteatterin YouTubesta:

 

Sosialistisesta mediastani:

Niin kuin taivaassa musikaali Helsingin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 3.9.2021: Jakob Höglund on kiinnostavin koreografi tällä hetkellä.
Mille ateisti nauraa ja itkee musikaalissa, joka kertoo kirkkokuorosta? #niinkuintaivaassa #hktfi @hktfi https://t.co/xjffrVlZFd pic.twitter.com/wOCkimt79g

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) September 5, 2021

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Satu Ylävaara (@teatterinlumoa) jakama julkaisu

Balkanin sodan aikainen Romeo & Julia tarina kielletystä rakkaudesta kahden miehen, ääripään, Kosovon albaanin ja serbin. Itsekin matkasin 90-luvun puoliväliin.

Teatteri. Tänään ennakossa Balkanin sodan aikainen Romeo & Julia tarina kielletystä rakkaudesta kahden miehen, ääripään, Kosovon albaanin ja serbin. Itsekin matkasin 90-luvun puoliväliin. Helsingin kaupunginteatterilla Pajtim Statovcin romaani Bolla kietoutuu näytelmäksi pienelle näyttämölle. Kirjoitan siitä myöhemmin kun näen valmiin teoksen... Tässä taustoja ja kirjasta. Sekä myöhemmin tekstissä homoeroottisesta tirkistelystä ja Kuolemasta Venetsiassa. Muuan muassa. 

kuva Ilkka Saastamoinen

Mikko Kauppila (Miloš) oli viimeksi hätkähdyttävä Turun kaupunginteatterin railakkaasti päivitetyssä musikaalissa CABARET, jossa hän oli Kit Kat klubin, yökerhon esiintyjiä, ja mitä luultavimmin Clifford Bradshawin (Olli Rahkonen) eksä, vaikkei Clifford halua, halunnut myöntää olevansa bi, tai että on ollut suhde miehen kanssa. Kun Cabaretin ensimmäinen näyttämöversio ja siitä tehty leffa I am a camera tuli, niin miehen biseksuaalisuus ja homoseksuaalisuus piti peitellä. Teoksethan pohjautuivat Christopher Isherwoodin romaaniin Goodbye to Berlin (1939), jonka leffaversio CABARET vuodelta 1972 vasta räjäytti pankin, ja näytti biseksuaalisuutta ja melkeinpä kimppakivaa. (Tai vuorotteluvapautta, you know, wink wink). Telkkarissa ja suoratoistossa Kauppila oli mm mainion sarjan AIKUISET tämän päähenkilön Oonan liian ihana poitsufrendi Kuisma, joka peoton alla antaa Oonalle suuseksiä, kun Oonan isä soittaa kärsimättömästi kännyyn. Kauppila oli myös komeassa musikaalisessa näytelmässä Musta Saara Kansallisteatterissa, jota kävin katsomassa pariin otteeseen, Cabaret musikaalia vielä tiuhempaan.

Samuli Niittymäki (Arsim) on tullut tutuksi useasta näytelmästä, upeimmillaan fyysisesti hän oli Tsehovin Kolme sisarta teoksessa Kansallisteatterissa, sitten Kauppamatkustajan kuolemassa, Bouvard ja Pécuchet Teatteri Takomolla, Ryhmäteatterilla mm Yksi lensi yli käenpesän ja Farmi.

Ja nuorempana Hyvä poika ja Horror mobile elokuvista ja tv sarjoista. Sittemmin erityisen tarkka elokuva Seurapeli ja vetävä Teräsleidit.

Nämä kaksi (Miloš+Arsim) yhteen, kuten kirjassakin. Arsim on nilkki. Miloš ei.

Jessica Grabowsky on vaimo, jolla ei ole oikeutta edes omasn vartaloonsa, sen koskemattomuuteen, ei oikeutta ehkäisyyn, ei oikeutta aviolittoon, jossa mies rakastaisi häntä oikeasti eikä löisi. Jessica oli viimeksi Tom of Finland elokuvassa Toukon sisar, ja aluksi asunnossa se kolmas pyörä, hön ei hyväksynyt homoseksuaalisuutta, tai ainakaan pullonpyörityksessä ei suostunut suutelemaan tyttöä, koska se oli laitonta.

Miten seksi esitetään teatterissa, tässä teoksessa, on ollut kysymyksenä. Koska on korona, koska on kyseessä toisen kunnioittaminen. Ja kyllähän kuumat ihmiset osaavat näytellä tilanteen, tilanteet, mm äänin. Tästä on videoklippiä Helsingin kaupunginteatterin somessa.

Teos voisi olla raskas, mutta Jouko Klemettilä on ilopilleri pelkästään kiharoidensa taajuudella, silmien ilveilyllä ja verbaalisestikin naurattaa, tämän kaiken keskellä.

Tuli mieleen JP Valkeapään ohjaama elokuva Koirat eivät käytä housuja, jossa päähenkilöksi on kirjoitettu sureva, menetyksen kokenut mies, joka ei ole pyhimys. Vaan muun muassa huono isä, välillä.

Myös tässä traumatisoitunut pakolainen, turvapaikanhakija, maahanmuuttaja voi olla paha, paholainen, väkivaltainen vaimolleen ja lapsilleen, kiemurteleva käärme, käärme on väkivalta, mustasukkaisuus, turhautuminen. Itse näytelmässä käärmeen symboli toistui harvemmin kuin kirjassa.

Mies on nilkki, ei taatusti vaihda vaippoja, ei siedä kakaroiden huutoa.

Silti hän elää kaunista rakkaustarinaa, salaa. Karkaa yöhön.

Tässä ajatuksia Bolla romaanista

Näinä päivinä agendalla on ollut BOLLA. Jonka näen teatterissa myöhemmin lokakuussa, kirjoitan siitä sitten teatteriblogiini @teatterinlumoa eli tänne. 31.8.2021

Kahden rakastavaisten kiihkeä, kaunis, ruma tarina, ääripäät serbi ja albaani. Kuinka ahdasmielistä on vanhojen ukkojen keksimät uskonnot ja muut rajoitukset. Homoseksuaalisuus on laitonta, tai sitä ei ole olemassa 1990-luvun Pristinassa. Kuinka surullista on myös kaikkien naisten surkea asema siellä. Naimisiin jouduttuaan naiset joutuvat jättämään ystävänsä, lähipiirinsä, kaiken oman, kun äiä määrää. Kirjan minähenkilö on homomiehenä avioliitossa hyvän, kuuliaisen, passiivisen passaaja-naisen kanssa, kunnes nainen ilmoittaa raskaudestaan. Jolloin mies lyö. Ja lyö. Vastenmielistä. Keskiyön aikaan mies lipuu miehen luokse, salaa, hänellä on kaksoiselämää. Naisella tuskin yhtäkään. Naiset eivät pääse opiskelemaan esim kirurgiaa, eivätkä saa kirjoittaa kirjoja. Näin ysärillä.

Mutta miesten välinen rakkaus, himo, ja palvominen. Kieli, siveltimien vedot, joita kirjailija käyttää kuvatakseen onneaan, hurmaantumistaan, löytöään, salaisuuttaan. Sopivan lyhyt romaani, kuin pyrähdys, jossa kaikki tarvittava, hallitusti. Aikuisten jäntevien miesten lääkärileikkiä. Runollista. Kolme aikatasoa, 1995 ja 2000. Mutta myös sotaa. Miehet vanhat ukot keksivät myös etnisiä puhdistuksia. Muistan albaanit, pakolaiset, nuoret kauniit miehet 90-luvun Italiasta. Mutta myös serbin. Millaisen ristivaloituksen nuo matkat tuovat tähän kirjaan. Miltä tuntui olla Italiassa, kun naapurimaassa Jugoslaviassa riehui sota. Turistimatkoja myytiin molempiin maihin. Aurinkoisesti. Kuinka pitkään, en muista.

Kirjailijan käärmeteema jatkuu, nimessä, merkityksissä, kannessa kuvana hauiksesta kasvava ahne käärme, kaunis otus, matkan päästä. Se, kaksihaarainen kieli. Niin kuin käärme kiemurtelee eri muodoissaan kirjan läpi, on teos seksuaalinen, muttei 1/4 luettua sanallakaan mainita penistä tai sen synonyymejä. Hurma on maagista. Kielletty hedelmä, omena näyttelee myös suurta osaa, helppo ravinto. Kuvaavaa, iljanteisen vuoren sisässä, piikikkäät myrkkyliskot. Valokuvauksellinen, elokuvallinen, aikuisen piirretyn oloinen, välillä. 

Bolla oli 126. tänä vuonna lukemani kirja. Sähkökirja Storytelistä. En siis ole saanut sitä kustantajilta enkä mistään. Julkaistiin vuonna 2019. Siispä luin lukupalvelusta. 

Näytelmästä Helsingin kaupunginteatterin sivulta: 

Pajtim Statovci – Tuomas Timonen

BOLLA

Riipaisevaa rakkautta sodan jaloissa

"Bolla kertoo riipaisevan tarinan kielletystä rakkaudesta, naimisissa olevan perheenisän, albaani Arsimin sekä serbi Milošin välillä sodan olosuhteissa 1990-luvun lopun Kosovossa. Yhtä aikaa ajaton ja ajankohtainen tarina nostaa esiin kysymyksiä mahdottomista suhteista, mutta samalla se on kuvaus ihmisen ristiriitaisuudesta, avioliitosta ja kaipauksesta. Onko tilanteita, joissa on oikein tehdä väärin?

Bolla on suuri, sodan keskellä tapahtuva rakkaustarina, jossa hyvyys ja pahuus eivät ole mustavalkoisia.

Uutuuden ohjaa palkittu teatterintekijä Milja Sarkola. Päärooleissa nähdään häikäisevä näyttelijäkolmikko Samuli Niittymäki, Mikko Kauppila ja Jessica Grabowsky.

Oikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy."

Tekijäloota:

Tuomas Timonen

DRAMATISOINTI

Milja Sarkola

OHJAUS

Kaisa Rasila

LAVASTUS

Elina Kolehmainen

PUKUSUUNNITTELU

Kari Leppälä

VALOSUUNNITTELU

Aleksi Saura

SÄVELLYS JA ÄÄNISUUNNITTELU

Jaana Nykänen

NAAMIOINNIN SUUNNITTELU

Ari-Pekka Lahti

DRAMATURGI

Lavalla:

Jessica Grabowsky

Mikko Kauppila

Jouko Klemettilä

Samuli Niittymäki

Otto Rokka

Ursula Salo

Muistelmia homoeroottisia tirkistelyjä, nuoria miehiä:

Muistelmia Kissani Jugoslavia kirjasta, Kansallisteatterin näytelmäversiosta, ja omista muistoistani 90-luvun albaaneihin:

Symbolistinen kissani Jugoslavia tualla Kansallisteatterissa, Willensaunassa, piti otteessaan boan lailla, muistumia 90-luvulta kun hengailtiin Kosovon albaanien kanssa Italiassa. Kun rajoja pystyi vielä ylittään. Väkivaltaista isäänsä ei voi valita, miten sadistisesta hyväksikäyttävästä parisuhteesta päästä pois? Minä pidän sekä käärmeistä että kissoista. Höyhenboa voi olla kevyt ja aistillinen burleskiasuste...

Tässä kuva Hadrianuksen villasta, Tivolista, Italiasta, 1990-luvulta kun oli kesä, ja valokuvasin paljon homoeroottista lomakuvaa eli suurta taidetta. Miksi Hadrianus pyyhki rasvaiset sormensa orjamiehen hiuksiin? Muistanko muuta hänestä?

Kansallisteatterin lavalla pyörivä alastoman partamiehen homoeroottinen patsas  - valtavan käärmeen ympäröimänä näyttää tutulta. Yksinään oleva mies Laokoon -ryhmästä. Samantyyppisiä patsaita oli Roomassa, kaupassa, patsaan ympärillä oli metallia ja neonvärisiä releitä ja rompetta. Alastomia miespatsaita näin Italiassa paljon ja usein. Firenzessä koin Stendhalin syndroomaa. Oikeasti.

Myös teattereissa samaa hurmosta voi kokea, ja jakaa. Teatteri on mukava, edullinen addiktio - verrattuna päihteisiin ja nymfomaniaan. Vähemmän tarvii lekurillakin käydä ;)

Kulttuurimatkat eiliseen Italiaan  kuhisee muistikuvia alastomista patsaista, miehistä, solakoista tai lihaksikkaista, veistoksista, kuten Daavid-patsas, jolla on vain niin täydelliset kädet.

Eräs lempparipatsaistani on Kuoleva orja Louvressa. Vaikka aihe on karmiva nimen perusteella, niin
siinä kaunis mies riisuutuu kuin 1990-luvun farkkumainoksessa, jossa soi Mad about the boy, ja sitten kaunis mies solahtaa uima-altaaseen, ja nousee sieltä, hitaasti, taatusti wet look -farmarihousuissaan. Mitä kaikkea voi taiteella symbolisesti kertoa. Ja mitä kaikkea retostella ja ryöstöviljellä mainoksissa.

Meillä suomalaisilla rajan ylittäminen oli helppoa, samoin palaaminen omaan kotimaahan, jossa ei ole sotaa eikä etnistä puhdistusta. Oltiinko mekin, minäkin naisena samanlainen itsekäs saalistaja kuin Kuolema Venetsiassa - kirjan päähenkilö, taiteilija, tarkemmin sanottuna rättiväsynyt, kulutettu kirjailija ja elokuvassa säveltäjä. Ja samoin Greenwellin romaanissa.

Näytelmä Kissani Jugoslavia alkaa jotenkin epämiellyttävästi, miksi, en tiedä, ehkä siksi, että tirkistelen Bekimiä. Tirkistelen teatterissa kun hän lukee hyvää kirjaa. Tai opiskelee. Kirjahyllyssä on tuttuja kirjoja Kalevalasta elokuva-alan oppikirjoihin. Skannerisilmäni näkee myös Hämähäkkinaisen suudelman, englanninkielisenä pokkarina. Minullakin on se, ja jotenkin sitäkin kautta vyöryy fasismi ja etniset puhdistukset - Hämähäkkinaisessa natsit, tässä serbit "puhdistavat".

Hämähäkkinaisen tarinan homoseksuaalinen mies rakastuu toiseen mieheen, vankiin oikeassa elämässä, heteroon sellikaveriin, mutta myös romaanin sisällä olevassa romaanissa rakastutaan mieheen, joka on hirvittävä, natsi.

Me hengailtiin Kosovon albaanien kanssa Italiassa 1990-luvulla.

Kissani Jugoslavia tarina muistuttaa Garth Greenwellin romaania Kaikki mikä sinulle kuuluu, jossa matkataan ja rietastellaan itä-Euroopassa - kukapa niin ei olisi tehnyt. Siinä kirjan päähenkilö on amerikkalainen etuoikeutettu mies, joka rakastuu toiseen mieheen, paikalliseen, köyhään, joka kuitenkin dokaa ja käyttää hyväksi. Tavallaan. Kumpikin käyttää hyväkseen, ja toinen saa siitä surkean olon. Oliko se oikeata rakkautta, tuollaista kloaakkien surullista rappioromantiikkaa, jota kustannusosakeyhtiö Odessa julkaisi 80-luvulla. Joita tietenkin luin tiuhaan.

Samalla teos, kumpikin teos,  muistuttaa tarinaa, Thomas Mannin novellia Kuolema Venetsiassa, jossa siinäkin saa miettiä kuka käyttää hyväkseen ja ketä. Ja tähän yhtälöön voi laittaa myös lukijan / katsojan, onko hän orgioissa kärpäsenä katossa, tirkistelijänä, osallisena kuin Rooman vallan aikana vaiko moraalinvartijana. Tai vain vastaanottamassa taidetta. Miten käsitellä kun näkee täydellisen kauniin taiteen, patsaan, savuketta polttavan kissamaisen, vaarallisen miehen tyhmässä diskossa,

Bermudan kolmiossa liikun, näiden kolmen kirjan kanssa, ajassa ja homon miehen sukupuolessa. Ehkä. Ja tässäkin teoksessa on omat aikatasonsa. Se että mukana on myös tyttö, nainen, jugoslavialainen, ja hänen koskettavana tarinansa.

Vaikka Kaikki mikä sinulle kuuluu, romaani julkaistiin 2017 suomeksi, ja sen nimi on saatu novellista Kuolema Venetsiassa ja Kissani Jugoslavia julkaistiin 2014, niin silti ne kaikki keskustelevat. Bermudan kolmio ei välttämättä ole paha, tai ahdistava paikka...

Tarina on myös puoleksi hänen: maalaistytön nimeltä Emine, jota Sari Puumalainen näyttelee niin ksokettavasti, oikeasti koskettavasti. Harvoin näkee herkkyyden ja väkivallan koreogrfaiaa näin upean valkoisen ja punaisen huumaavana, satumaisena yhdistelmänä. Satuna, jossa tyttöön sattuu.

Mieleen tuli myös kaunis film noir, klassinen kauhuelokuva Kissaihmisiä vuodelta 1942, jossa oli myös viittaus serbeihin.

Cat People leffan lainauksia:
Kissapatsaasta, tai onhan siinä kunkkukin rääkkäämässä kissaa:

"Oliver: [about a statue] Who's it supposed to be?
Irena: King John.
Oliver: Oh - King John, the Magna Carta and all that stuff.
Irena: No, King John of Serbia. He was a fine king. He drove the Marmalukes out of Serbia and freed the people.
Oliver: Well, why have this around?
Irena: Well, perhaps you have in your room a picture of George Washington or Abraham Lincoln.

Oliver: Well, what does it mean?...Why is he spearing that cat?

Irena: Oh, it's not really a cat. It's meant to represent the evil ways into which my village had once fallen. You see, the Marmalukes came to Serbia long ago, and they made the people slaves. Well, at first, the people were good and worshiped God in a true Christian way. But little by little, the people changed. When King John drove out the Marmalukes and came to our village, he found dreadful things. People bowed down to Satan and said their masses to him. They had become witches and were evil, but King John put some of them to the sword and some, the wisest and the most wicked, escaped into the mountains...Those who escaped, the wicked ones, their legend haunts the village where I was born."   lainaus englanninkielisestä wikistä wikiquetes Cat People (1942 film)

Kissan symboliikkaa.... (liittyy siis Kissani Jugoslaviaan)

Pirjo Määttä monologissa Lista Kansallisteatterin näytäntökauden avajaisissa 16.08.2018

Pirjo Määttä monologissa Lista Kansallisteatterin näytäntökauden avajaisissa 16.08.2018.  Jennifer Tremblayn mainio ja traaginen monologiesitys nähtiin Suomen kantaesityksenä myöhemmin Omaohjassa, jonne monologit myös sopivat. 

Kati Outinen ja Aino Venna antoivat maistiaisia näytelmästä Tainaron. Kansallisteatterin näytäntökauden avajaisissa 16.08.2018

Kati Outinen ja Aino Venna antoivat maistiaisia näytelmästä Tainaron. Kansallisteatterin näytäntökauden avajaisissa 16.08.2018

Eero Ahoa kuvasin Helsingin kaupunginteatterin näytäntökauden avajaisissa 23.08.2018

Eero Aho oli ihan Kekkosena kuvasin Helsingin kaupunginteatterin näytäntökauden avajaisissa 23.08.2018

Kinky Boots musikaalia kuvasin Helsingin kaupunginteatterin näytäntökauden avajaisissa 23.08.2018

Kinky Boots musikaalia kuvasin Helsingin kaupunginteatterin näytäntökauden avajaisissa 23.08.2018. Itse esitystä kävin tiiraamassa pariin otteeseen, ja myös kerran Tampereen Työväen Teatterilla miltei samalla kokoonpanolla. Suosittelen. Vähintään. Enimmäkseen somessa olen teatteribloggaaja, sekä kirjoitan popkulttuurista ja undergroundista. Mieluummin kuvaan. Kuviin ei tarvitse kääntäjää eikä oikolukijaa. Sopivaa musitella esitystä näin Priden aikaan. ihmisoikeudet ovat ihmisoikeuksia. 

Kokki, varas, vaimo, rakastaja näytelmän välitauolla Napoleon tutkaili teatterirahvasta

Valokuvaan teattereissa toisinaan väliajalla ja näytäntökauden alkajaisissa. Tältä näytti KOM-teatterin Kokki, varas, vaimo ja rakastaja näytelmän välitauolla kun itse Napoleoni, aika lyhyenläntä mies, tutkaili teatterirahvasta. KOMilla oli vapaat kädet tehdä Peter Greenawayn vuonna 1989 ohjaamasta ja käsikirjoittamasta modernista, vistosta taide-elokuvasta, klassikosta The Cook, the Thief, His Wife & Her Lover kotimainen näytelmäversio. Jossa kaikki oli paikoillaan. Myös klovneria. Houkuttimissa eli mainoskuvissa oli trumpahtavan kaltainen öykkäri, joka kuitenkin olin Greenawayn käsikirjoituksen mukaan, ei ameriikasta. Populismi vain houkutteli rahvaan teatteriin. Ja moni muukin asia. © Satu Ylavaara Photography 17.05.2017:

© Satu Ylavaara Photography 2017

Tietysti elokuvateatteri Orionissa oli spesu Greenawayn leffan näytös Kokki,

 varas, vaimo ja rakastaja, jossa oli mukana kotimaisen näytelmäversion porukkaa, näyttelijöitä ja ohjaaja.

Napoleonin ja Bertolt Brechtin välissä

Muuta näytöksestä, näytelmästä:

Kävin katsomassa muutaman kerran, tässä yksi blogikirjoitus aiheesta: Kokki varas vaimo rakastaja 21/2/17 KOM-teatterissa. Taiteen rajat, kannibalismi, itsensä lävistäminen ja moni muu

Pöytävaraus. 

Kokki, varas, vaimo ja rakastaja

the cook the thief his wife and her lover https://t.co/msVmHA5Qwk käyttäen @pinterest

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) June 22, 2021

The Loving memory of Hans Rosling pressipremiääristä 16.03.2021 teatteri Viiruksessa

Teatteri. Terveisiä The loving memory of Hans Rosling pressipremiääristä Teatteri Viiruksesta tänään 16.03.2021. Oskar Pöystin englanninkielinen monologi esitettiin pienelle yleisölle ihmisiä. Tai siis kriitikkoja. Jo vain oli hyvä läksytys. Eikun luento. Myös teatterin taikaa... Mutta ovatko kriitikot ihmisiä? Näin voisi kysyä Birdman -leffan jälkeen. Mutta nyt Esitykseen. Jos pelkäsi, että nauraa väärässä kohdassa ruotsalaista puhetta, niin ei ollut mitään hätää. Esitys oli englanniksi. Tosin Oskar Pöysti pääroolissaan puhui sitä komealla ja herttaisella ruåtsalaisella aksentilla, very good, very good. Ens alkuun vastasimme kyselyyn, jossa vastasin enimmäkseen väärin. En tiedä, onko spoilausta, eli pillausta, juonipaljastusta jos kerron, että vastasin väärään suuntaan, pidin kehitysmaita kehittymättömimpinä. Kun pitäisi puhua kehittyvistä maista, eli low income countries, alhaisen tulotason maat. Esitys on lempeä, ja samalla tiikerinraivoilla räyh myös poliittinen, yhteiskunnallinen, humaani ja opettavainen. Hyvin yksinkertaisilla esineillä tämä Hans Rosling, joka ei ollut oikea Hans Rosling, vaan hänen rakastava ja rakastettava muistonsa, havannoi puheitaan, pylväsdiagrammeja ja prosenttejaan. 

Monologi oli sopivan mittainen. Menin sinne säkki päässä, eli haen infon vasta esityksen jälkeen, jos kirjoitan näytelmästä, ja jos haluan pitää itseni virkeänä ja korvat höröllä, myös silmätkin. Hieman oli outoa, ettei Pöystillä ollut nyt vihreätä tukkaa, harmi, mutta näyttelijän on uhrauduttava moneen. Huumori oli sopivasti maustettu, ja jaoteltu, milloin annetaan. Eikö kieli ollut niin lässyä kuin voisi luulla, vaan piti yleisön hereillä. Osa hörähtelikin naurusta. 

Teatterilla oli todella lämmin vastaanotto. Oli outoa olla aluksi suht tyhjässä teatterissa, vasta toista kertaa tänä vuonna, kun teatteri, kuten muutkin taiteenlajit ovat suljettuna heltsingissä. Vaikka teatterit ovat turvallisia paikkoja, kun olemme kasvomaskissa, läträämme käsidesiä, emme hiplaa emmekä nuole kaikkea, ja ostamme tai saamme liput etukäteen, joten meistä on kaikki tiedot teatterilla, JOS tartuntaketju lähtisi meistä vastuullisista teatterifriikeistä liikkeelle. Meidät olisi helppo löytää. Räkälässä näin ei ole. Eikä karaokessa. 

Olin läpeensä tyytyväinen tästä kutsusta.

“It is never too late to give up, so we might as well do that another time.” 
–Hans Rosling

Oskar Pöysti, pressikuva Cata Portin

Kuinka paljon vaikuttaa se, että näkee esityksen harvoin, harvoille teatteriesitykseen pääseminen on, eh, harvinaista. Vaikeaa. Mahdotonta. 

Live. Olen katsellut myös striimejä. Suoria lähetyksiä ja tallenteita. Tämä esitys liikkuu ja liikkuisi kyllä hyvin Viiruksenkin ulkopuolelle. 

Tekijä ja esittäjä Oskar Pöysti Ohjaus- ja dramaturgiatuki Antonia Henn, Ted Forsström Puvustus ja rekvisiitta Elina Riikonen Tekniikka Atte Pukero Tuottaja Hanna Sundman

Pituus 1 tunti Kieli Englanti (ei tekstitystä)

Livestriimatut esitykset 19.3 klo 19 / 25.3 klo 19 olivat, menivät, seurataan tilannetta

Esitykset Viiruksessa järjestetään mahdollisesti pandemiatilanteen parantuessa Liput  17,5 / 11,5 € (striimi)

"Luovuttaminen ei ole koskaan liian myöhäistä, joten voimme myös tehdä sen toisen kerran." 
–Hans Rosling "

Ensi-ilta 16.3.2021, kiertueella 2021–

Lue lisää Viiruksen sivulta:

“ Oskar Pöysti herättää Hans Roslingin muistin eloon Viirus-teatterissa 16. maaliskuuta 2021 Hans Roslingin rakastava muisti -esitys. Rosling on kouluttaja, joka tilastojen avulla esitteli maailmaa paremmin kuin koskaan onnistuneen Factfulness-kirjan sekä vilkkaiden ja pedagogisten luentojensa avulla, joista hänestä tuli maailmankuulu.

Mutta mitä Roslingilla on sanottavaa maailmasta tänään, neljä vuotta kuolemansa jälkeen? 

Oskar Pöystin tehtävä Hans Roslingin muistona on viedä viesti eteenpäin esityksessä, jossa sekoittuvat luento ja stand up -komedia, tosiasiat ja huumori. Hans Roslingin rakastava muisti ensi-iltansa 16. maaliskuuta 2121, ja se soitetaan keväällä Viirus-galleriassa. Näyttely kiertää myös vuonna 2021. “

No nythän tuo lainaus mäni göögle translaattorin mukaan eli päin pers vers, tässä aito teksti:

" Kantaesitys, 16.3.2021, kiertueella 2021–

Oskar Pöysti herättää Hans Roslingin muiston henkiin teatteri Viiruksessa 16 maaliskuuta 2021 monologiesityksessä The Loving Memory of Hans Rosling. Rosling on kansansivistäjä, joka tilastojen avulla esitti maailman parempana paikkana kuin koskaan. Hänet tunnetaan Factfulness-kirjastaan ja vauhdikkaista ja opettavaisista luennoistaan, jotka tekivät hänestä maailmankuuluisan.

Mutta mitä sanottavaa maailman menosta Roslingilla on tänään, neljä vuotta hänen kuolemansa jälkeen? Se jää Oskar Pöystin selvitettäväksi, hänen viedessään Hans Roslingin sanomaa eteenpäin tämän elävän muiston roolissa esityksessä, joka sekoittaa luentoa, standup-komiikkaa, faktaa ja huumoria.

"

Malja teatterille tänä Teatteripäivänä 27.03.2021!

Kuva Viiruksesta ennen illan monologia The Loving memory of Hans Rosling pressipremiääristä (16.03.2021)

Malja teatterille tänä Teatteripäivänä 27.03.2021!

Kuva Viiruksesta ennen illan monologia The Loving memory of Hans Rosling pressipremiääristä (16.03.2021) pic.twitter.com/D9lpMiPgVK

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) March 27, 2021

Täsä raileri: 

 

Instastani:

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Satu Ylävaara (@teatterinlumoa) jakama julkaisu