Teatterin lumoa - kuvallinen teatteriblogini

Teatterin lumoa - Satu Ylävaaran kuvallinen teatteriblogi

keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Lastennäytelmä Tahvo ja Bella Helsingin kaupunginteatterin lämpiössä 13.3.

Tahvo ja Bella, kissa ja koira 13.03.2019 esiteltiin Helsingin kaupunginteatterin lämpiössä ennen läpimenoa kohdeyleisölle ja medialle. Lapsille kerrattiin tiiviisti tekijät, ja näytettiin pienoismalli. Mistä näytelmä tulee ja rakentuu. Ensin on käsikirjoitus tai kirja. Sitten on tämä.

Minuun iski ekologinen kulma. Mm puvustuksessa ja lavastuksessa on käytetty kierrätysmateriaaleja. Seinät ovat muovipulloista. Kalastajan verkkoon on tarttunut enimmäkseen muovia. Hyi hyi.

Lapsityövoimaa käytettiin äänimaailman teossa. Lapset siis saavat osallistua äänimaailman tekoon, lintujen ääniin, tuulen suhinaan ja muuhun. Mitä ilmeisimmin jokainen näytös on uniikki, kuin keikka. Näytelmä elää. Musiikki on itsetehtyä. On skittaa, melodicaa, laivabassoa, tico ticoa ja ukulelea, Kolme näyttelijää näyttelee, ja soittaa kaiken. Tiina Peltonen on Selma, Raili Raitala on Bella ja Mikko Vihma on Tahvo. Railia ja Mikkoa olen nähny päärooleissa mm Vampyyrien tanssi -musikaalissa. Tämäkin on musikaalinen teos. Musiikkia voi saada aikaan arkisista esineistä. Jotain vanhaa perinnettä pidetään yllä. Laatikkoa soitetaan rumpuna kuten Red Nose Companyn Miken ja Zinin hommissa.

Kohdeyleisö ja koeyleisö oli lapsia ja mediaa. Mitta on sopiva - tuo 35 min pituus. Ja tarina kertoo ystävyydestä. Voivatko kissat ja koirat olla sovussa keskenään, ja olla ystäviä. Kissathan nyt ovat aina upeita, ja älykkäitä, ja tuntevat arvonsa, ja koirat, rakit sellaisia rönttösiä, tyhmiä räksyttäjiä. Mutta tässä pistetään roolit uusiksi. Ehkä. Tarinan voi ymmärtää myös kertomukseksi kodittomuudesta ja pakolaisuudesta. Nyt jos koska näitä tarinoita tarvitaan.

Bella (Raili Raitala) ja Tahvo (Mikko Vihma)



Siperiantiikeri Tahvo soittaa meribassoa ( Mikko Vihma )





Tekijäloota:


Tekijät

Tiina Peltonen

Raili Raitala

Mikko Vihma


Sami Rannila
OHJAUS

Maarit Kalmakurki
LAVASTUS JA PUVUT

Tuula Kuittinen
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU

Sanna Niemeläinen
DRAMATURGI

Valdemar Virtanen
VALO

Benjamin Herala
ÄÄNI



Tapani Bagge
TAHVO JA BELLA
Ihana tarina ystävyydestä




Helsingin kaupunginteatterin sivulla kerrotaan:

"Meksikonkarvatonkoira Bella asuu Majakkasaarella yhdessä emäntänsä Selman kanssa, joka on majakanvartija. Erään myrskyn mukana saarelle saapuu kylpyammeveneellään Tahvo-kissa, joka haluaa kovasti tehdä vaikutuksen Bellaan. Bella esittelee Tahvolle saaren elämää ja kertoo majakasta. Selma on flunssaisena lepäämässä, kun majakan valo sammuu. Tahvolle ja Bellalle tulee kiire saada lamppu takaisin palamaan ennen kuin laivat ajavat karille. Ystävykset onnistuvat pelastamaan tilanteen, ja Selma pyytää Tahvoa jäämään heidän kanssaan saarelle asumaan."