Teatterin lumoa - kuvallinen teatteriblogini

Teatterin lumoa - Satu Ylävaaran kuvallinen teatteriblogi

torstai 17. syyskuuta 2020

Iltahommissa eli double bill, Cabaret iltanäytöksenä. Ehtii sitä harjaan ja kirjaan tarttua myöhemminkin. Natsit marssii lavalle: Cabaret, Bent, Titus, Babylon Berlin

Junailijan pilli huusi, ja saavuimme Berliiniin. Tutunnäköinen villimies pyysi nurkuen passia ja niin edelleen. Turun kaupunginteatterin Cabaret paranoo kerta kerralta. Ei ollenkaan pienet eikä surkeat orgiat. Silmille. 

Tällä  porukalla voisi tehdä seuraavaksi Moulin Rougen. Kaikki neljä Moulin Rougeen sopivaa henkilöä on jo päähenkilöinä tässä... Christianiksi Olli Rahkonen, Satineksi Anna Victoria Eriksson, Haroldiksi Miiko Toiviainen, herttuaksi Stefan Karlsson, ja Anssi Valikainen tajuttomaksi argentiinalaiseksi. 

Näissä kahdessa teoksessa on aika paljon samaa... Minkä huomaisn vasta Turuus. 

Cabaret tuplavuoro 12.09.2020 Turun kaupunginteatterissa. Iltahommissa eli double bill, Cabaret iltanäytöksenä. Ehtii sitä harjaan ja kirjaan tarttua myöhemminkin. Cabaret double penetr- eikun double bill, kaksoisnäytös, matinea ja ehtoo. Kyse ei ollu tunkeutumisesta, turvaväli säilyy, mutta säihköistäviä katseita, toimintaa ja silmäniskuja tulvii paikoitellen lavalta yleisöön. Eroja oli kapellimestarin vaihto. Ensin oli Jussi Vahvaselkä ja illalla, illalla Markus Länne.

Minulla eka veto oli surullinen, emotionaalinen. Kun taas toinen esitys oli riehakas. Varsinkin viimeisten biisien aikana musiikki alkoi Monica Zetterlund -maisena ruotsalaisena letkeänä ja kevyeänä, vaivattomana jatsina, mutta jatkui hurjana viidakkorummutuksena. 

Tämä on koreografiana kabareeta, burleskia, släpstickiä, siinä on mm Monty Python -läpsytystä, muttei kalalla, vaan pyllylle ja pallille - siis toolille. Se ei ole seksuaalista häirintää. Vaan seksipositiivista. Panseksuaalista. Vihjailevaa, juhlivaa. 

Aloin miettiä, kuinka kabareen esiintyjistä miehistä oli vihjauksia eri vuosikymmenille: silmään pistävä Mikko Kauppila ( Musta Saara, Pieni merenneito; Aikuiset, Huone 301  ) muistuttaa 1970-luvun lopun post-punkin ja gottiirockin Peter Murphyä kampauksineen, vähän. Vallattomine kiharoinen Panu Kangas - koomisine käänteineen - muistuttaa Aavemusan  ( Phantom of the Paradise, 1974 ) kerubia Beefiä, joka on 1970-luvun alun ja puolivälin glamrocktähti. Filip Ohls näyttää myös saman ajan glamrokkarilta, Brian Enolta, saksofoninen myös Andy Mackayltä. 

Sen sijaan tytöistä on vaikeampi etsiä esikuvia. Katariina Lantto (Ryhmäteatterin Seitsemän veljestä,  2017) on hanurineen mainio, samoin muut. Ensemblenä, yhteisönä, kuin myös soolona. 





Tekijäloota:

Tekijät
Perustuu John van Druten näytelmään ja Christopher Isherwoodin tarinaan
Sävellys John Kander
Teksti Joe Masteroff
Laulujen sanat Fred Ebb
Suomennos Esko Elstelä
Laulujen suomennos Jukka Virtanen

Ohjaus ja koreografia Jakob Höglund
Musiikin sovitus ja johto Jussi Vahvaselkä
Lavastussuunnittelu Sven Haraldsson
Pukusuunnittelu Heidi Wikar
Valosuunnittelu Jarmo Esko
Äänisuunnittelu Eero Auvinen
Naamioinnin suunnittelu Jessica Rosenberg
Koreografin assistentti ja tanssikapteeni Soile Ojala
Taistelukoreografia Ville Seivo

Rooleissa
Olli Rahkonen, Anna Victoria Eriksson, Miiko Toiviainen, Stefan Karlsson, Riitta Salminen, Mika Kujala, Minna Hämäläinen, Emmi Kangas, Panu Kangas, Mikko Kauppila, Katariina Lantto, Mikko Nuopponen, Filip Ohls, Soile Ojala, Helena Puukka, Pauliina Saarinen ja Anssi Valikainen. 

( Kabareetähti Sally Bowlesin roolissa nähdään Anna Victoria Eriksson, paitsi 24.9. klo 19, 28.10. klo 19, 27.11. klo 13 ja 30.12. klo 19 näytöksissä Sallyn roolin tekee Emmi Kangas. )

Orkesteri
Kapellimestari Jussi Vahvaselkä / Markus Länne
Rummut, lyömäsoittimet Taneli Korpinen
Basso Ari Kataja
Piano Ville Pere
Koskettimet Ville Vihko / Henna Linko
Trumpetti Petter Järvi
Pasuuna Jani Jokinen
Saksofonit, huilu Kimmo Gröhn
Viulu Katariina Sallinen
Sello Matti Moilanen


Kuvaaja Otto-Ville Väätäinen








Weimarin ajan ja Kabareen taustoja:

Babylon Berlin ja Weimar Era


Silloin kun ei pääse kabareeseen, niin voi katsoa Babylon Berlin sarjan uusintoja Yle Areenasta, lukea vaikka nuo kaksi kirjaa, itse luin e-kirjoina Volker Kutscher: Babylon Berlin ja Volker Kutscher: Mykkä kuolema. Hieman on eroja sarjaan, kirjassa on laajemmin mm Ohrana ja Tšeka, ja nämä tappipäät (preussilaiset piikkikypärän:t). Aika paljon huutomerkkejä!

Itse olen humahtanut täysin Weimarin aikaan, Weimarin tasavallan aikaan sen vapauden, luovuuden, kahlitsemattomuuden ja hurjuuden vuoksi. Kunnes natsit sammuttivat valot, ja veivät keskitysleireille juutalaiset ja homot. Mitä jäi kulttuurielämään sen jälkeen.

Kirja ja tv sarja Babylon Berlin sopivat oikein mainiosti ja ilkeästi nykyaikaan, jossa on myös dance macabren, surmatanssin menoa, äärioikeiston annetaan nousta, sananvapautta hillitään, työttömyys kasvaa, korruptio kasvaa, naisviha kasvaa, someviha kasvaa, poliisiväkivalta on muuttunut mukiloimisesta murhiksi. Kaikki on mullin mallin.




Todellinen Cabaret dokumentti Alan Cummingin kera


tämä The Real Cabaret (BBC4, 2009) taustaa mm Alan Cummingin sivulta. josta lainaus: "I presented another documentary for BBC4 entitled The Real Cabaret.  In it I interviewed some of the people who'd been involved with the movie and original musical (Liza, John Kander, Joe Masteroff) but also went to Berlin to find out about the real cabaret artistes of the time, and what fates befell them. I also visit the actual flat Christopher Isherwood lived which was where he had the inspiration to write Goodbye to Berlin, the book that Cabaret is based on."

Todellinen Cabaret doku tuli Teemalta olikohan vuosi 2010-2011. Lainaus Ylen sivulta: "Näyttelijä Alan Cumming jäljittää tv-dokumentissa Todellinen Cabaret menestysmusikaalin ja -elokuvan taustoja. Cabaret kertoi Weimarin tasavallan pääkaupungista Berliinistä, jossa juhlittiin kuin viimeistä päivää samaan aikaan kun natsipuolue järjestäytyi ja kasvatti rivejään." 
ja 
"Cumming tutkii tv-dokumentissa Weimarin tasavallan kabareekulttuuria, Isherwoodin Berliinin-vuosien tapahtumia ja oikean Sally Bowlesin kohtaloa. Tämä oikea Sally oli fiktiivistä Sallya valveutuneempi eikä siksi pitänyt Isherwoodin luomasta hahmosta. Minnellin valkokangastulkintaa hän ei ilmeisesti ehtinyt nähdä, sillä hän kuoli vuonna 1973."

Cummingin johdolla pääsemme kurkkaamaan asuntoon, jossa Goodbye Berlin -romaanin kirjoittaja  Christopher Isherwood asui. I Am a Camera (1955) leffassa roolihahmoja nimeltä Christopher Isherwood ja Sally Bowles.... Tämän päivän (2009) kabareen kärkinimiä oleva Ute Lemper kertoo dokumentissa, ettei Sally ole kuin muut Weimarin ajan kabareetähdet, koska Sally ei välitä, että natsit ovat tulleet, Sally haluaa vain esiintyä, edetä urallaan. Keskiverto Weimarin kabaree-esiintyjä oli paljon syvällisempi, ja hyvinkin poliittisesti tietoinen. Lemperin mukaan Weimarin ajan kabareelaiset todella provosivat ja härnäsivät jäykkää ja konservatiivista, mutta moraalisesti myrkytettyä, myrkyllistä, saastunutta yhteiskuntaa, ja olivat oikeastaan anarkisteja. 

Miksi natsit hyökkäsivät kabareeta ja yökerhoja vastaan? Peter Jelavich kertoo, että kaikista parhaimmat kabareet tulivat vasemmistolta. Kabareen kirjoittajat ja muusikot olivat juutalaisia.





Juonipaljastuksia (jos et ole nähnyt näytelmää, elokuvaa, kirjaa)


Minullekin Sally Bowles on hankala hahmo, ristiriitainen. En tiedä, pidinkö Anna Victoria Erikssonin tulkinnasta Sallynä, ja minkä takia. Anna Victoria Eriksson oli siis loistava musikaaleissa Kinky Boots ja Spamalot. Jo alkuasetelmana, että mies on kirjailija, ja nainen vain häiritsevä muusa - eihän se käy laatuun. Ja ettei Sally lukisi sanomalehtiä, ettei seuraisi uutisia, maailman tapahtumia, mitä omilla nurkilla tapahtuu. Kun natsia nostetaan, päästetään, suvaitaan valtaan. Mitä jatkuva juhliminen meinaa. Millainen naisen asema oli tuolloin? Kuinka vaikeaa oli saada toimiva ehkäisy. Oliko abortti laitonta, vaarallista ja kallista. Ja kun Sally - tuo vapaa taivaan lintu - tekee itsenäisiä ratkaisuja, niin haluaisi, että hän lähtisi amerikkaan, turvaan. Miksi Sallyn juominen häiritsee, muttei heppujen brenkun vetäminen, juhliminen. 

Erikssonin hahmo Sally eroaa ulkoisesti Liza Minellin stailista - ei ole verkkosukkia eikä knallia. Vihreätä kynsilakkaa on kyllä!

Turun versio haluttiinkin tehdä raikkaaksi, hauskaksi, seksikkääksi ja ajankohtaiseksi. 

Niin siinä kuin Babylon Berlinissäkin puhelinlangat laulaa, ja itse asiassa linjat on kuumina kun saat soitella niin työille kuin pojillekin. Kun taas 70-luvun musikaalissa tytöt oli laitettu enemmän tyrkylle, rahallisessa mielessä. 

Edelleenkin miettii, miksi naisilla ei ole rahaa, ja naiset myyvät itseään. Kun taas miehillä on rahaa, ostaa naisia. Entäpä homoilla. 


Oliko Sally radikaali, siis räävitön ja rääväsuinen ikiteini. 







Homous 30-luvun Saksassa


Tässä lainaan ranneliikenetin sivulta: 

"Homot vankilaan ja keskitysleireihin


Homona oli vaikea elää kansallissosialistisessa Saksassa. Jos oli seksuaalisesti aktiivinen, oli kuljettava nimettömänä. Jos löysi seuraa, yhteystietojen jättäminen oli hengenvaarallista. Jos paljastui homoksi, menetti asemansa omassa elämänpiirissään: erotettiin työstä , menetti asemansa kirkossa ja yhdistyksissä, ystävät karttelivat, halveksittiin, asunto meni alta eikä perhe halunnut olla missään tekemisissä. Ilmiantajat tuhosivat monen elämän – myös monien ”perustettomasti ilmiannettujen”. Lesbouteen suhtauduttiin eri tavoin. Se oli kummallisuus, joka parani, kun sai kunnon miehen. "


Natsit marssii lavalle: Bent, Titus, Cabaret, Kevät koittaa hitlerille


Yllättävän paljon olen nähnyt natseja lavalla ( Bent, Cabaret, Producers ), ja muutakin kauhua ( Sweeney Todd ). Oooperan kummitus on  piirtynyt verkkokalvolle niin lontoolaisessa musikaalissa kuin Helsinginkadun oopperassa. 

Julie Taymorin leffassa Titus on uusi antiikin Rooman keisari sadistinen huono hallitsija Saturnus - hän on pukeutunut mustaan nahkaan ja metallilla koristeltuihin maihinnousukenkiin tai tolppapohjiin, tai tulenpunaiseen satiinipukuun, mutta kuitenkin käyttää enimmäkseen vanhinta väriyhdistelmää: musta [hiili, karhunmarja], valkea [kalkki, hiekka], punainen [veri, punamulta] - jotka tietystikin toistuvat hakaristi-lipussa. Häntä näyttelee persoonallinen Alan Cumming, joka on tuttu elokuvista Investigating Sex, Nicholas Nickleby, X-Men 2, Kiviset ja Soraset las Vegasissa, Eyes Wide Shut, sekä teatterista: mm. tuhma & älyllinen musikaali Cabaret, jossa hän taisi olla itseoikeutetusti taisi olla seremoniamestari...

Hän on useasti palkittu, äärimmäisen viehättävä ja vaativa katseenvangitsija; viimeksi Alan briljentaarisi paljaine peppuineen Lontoossa upeassa näytelmässä Bent, jossa hän aluksi nukkuu pitkään ja leuhuttelee laiskotellen kimonossa itsekkäänä kabareetähtenä, mutta joutuu keskitysleirille - koska homoja ei suvaita.

Niin Bent kuin Cabaret ovat näytelmiä Weimarin ajalta 
– jolloin kaikki oli niin ihanaa ja vapaata, mutta natsit sulkivat yökerhojen valot.

Itse Bent näytelmän logo on upea – siinä kirjaimet muodostuvat pukuhuoneen kirkkaista lampuista alkaen B-kirjaimesta, mutta päättyen mustaan T-kirjaimeen. Sellaista grafiikan pitää ollakin. Viiltävää ja totta. Kirjoitan jossain vaiheessa pitemmän pätkän Weimarin ajasta, mutta nyt en.

Tässä elokuvassa Titus Alan Cummingin kasvoilla on kultaista ja metallisen vihreätä luomiväriä, hänellä on musta lyhyt, selkeästi leikattu tukka, ja hän puhuu 1950-luvun mikrofooniin kuin rocktähti, näyttelijä, vaikka siis on antiikin Rooman hallitsija.

Saturnus yhdistelmä Marilyn Mansonia ja Hitleriä. Miksi? Nihilistisen goottirockin ja industriaalin metelin musta nahka- ja kumivaatetus liittyy yhteen tässä postmodernisti fasismin kanssa. Hän menee tietysti naimisiin vangitun goottikuningattaren nimeltä Tamora [ Jessica Lange ] kanssa, joka ei tietenkään ole gootiksi pukeutunut kuten nykyaikana vaan lähinnä kultaiseen, hän siis on blondi koska tämä tarina kertoo "julmien" ja "barbaaristen" goottien hyökkäyksestä Roomaan. Tamora on myös koston jumalatar... = > Itse Titusta, lojaalia soturia, näyttelee Anthony Hopkins.






Bent näytelmästä: olipa kerran sateinen päivä Lontoossa



Bent näytelmästä lyhyesti Alan Cummingin sivulta,: "As I was nearing the end of the Broadway run of The Threepenny Opera, I was asked to play Max in Bent at the Trafalgar Studios in London's West End.  I had actually decided I didn't want to do any theatre for a while, but opportunities like this don't come along very often.

Bent is one of the most amazing plays I have ever been in.  It tells the story of a gay man, Max, who is living with his boyfriend Rudy in Berlin in the 1930s.  The play begins the morning after the Night of the Long Knives - a Nazi purge against Ernst Rohm and his SA - which effectively ended the decadent world of the Weimar era. "
 josta myös kuvat. Oli oikein nautinnollista, ja kipeää, istua eturivissä, halvahkolla opiskelijalipulla, ja katsoa hedonistista Cummingia. 






24.3. Teemalauantai: 1920-luvun Berliini

Ylen sivulta: "Teemalauantaissa herää henkiin maailmansotien välisen Weimarin tasavallan kiihkeä, kokeileva ja uskalias yöelämä. Siitä kerrotaan niin dokumentissa Berliinin villit vuodet kuin kahdeksan Oscaria voittaneessa menestysmusikaalissa Cabaret.

Kabareetaide kukoisti 1920-luvun Berliinissä. Yöelämää ja rajoja rikkovaa ilmaisua kiihdyttivät myös lama ja natsismin nousu. Näistä ajoista ja ajan taiteilijoista kertoo ainutlaatuista arkistomateriaalia sisältävä uusi dokumentti Berliinin villit vuodet (Cabaret-Berlin: Die wilde Bühne). Dokumentti on rakennettu kokonaan autenttisesta vanhasta materiaalista: mukana on niin uutisaineistoa kuin aikakauden fiktioelokuvia, kotielokuvia ja valokuvia, maalauksia ja musiikkitaltioita."



On myös Caligarista Hitleriin -kirja joka on seilannut mukanani vuosikymmeniä, sekä samanniminen dokumentti, joka niin ikään tuli Teemalta.


Facebookissa on mm Weimar era -ryhmä, jossa postataan vähintäänkin mielenkiintoisia valokuvia ja dokumentteja tuolta kiehtovalta ajalta. Painopiste on taiteessa, eli upeita valokuvia on monen lajin taiteilijoista, heidän teoksistaan. 




Bent ja Cabaret teoksista juutuupissa:














 Sosialisesta mediastani, ja visuaalista cabaret-hommaa:




Nyt täytyy sanoa - ja kirjoittaa - että tämä bloggerin uusi näkymä on perseestä, sitä on tosi surkea käyttää, eikä vanhaan näkymään voi palata. Hm. Pitäisikö vaihtaa blogger johonkin blogialustaan, joka toimisi. Myös kuvien lisääminen on tehty vaikeaksi, eikä ole yhtä paljon vaihtoehtoja tälläykseen kuten vanhassa näkymässä. Joka siis toimi.  

klo
Tunnisteet: , , , , , , , ,

maanantai 14. syyskuuta 2020

Se mikä ei tapa, vahvistaa - Turun kaupunginteatterissa Conanointia. Rakkaani, Conan Barbaari 11.09.2020

Parasta väkivaltaviihdettä tällä hetkellä. Tässä kaupungissa. Tällä näyttämöllä. Kunnon Conanointia Turuus. Rakkaani, Conan Barbaari alkaa Nietszchen englanninkielisellä lainauksella: What does not kill me makes me stronger. (Was mich nicht umbringt macht mich stärker). Vai oliko se kuten Conanissa: That which does not kill us makes us stronger.

Pöpö 13 vee on koulukiusattu nuori poika, joka löytää voimaa, vertaistukea, inspiraatiota, turvaa ja eskapismia Conan Barbaarin sarjakuvista ja novelleista, sekä hevistä. Hän saa massiiviset annokset  toksista maskuliinisuutta eli ikäviä, myrkyllisiä miehen malleja sekä kotoa isältään että sarjakuvista ja hevistä. Hän on vielä pieni poika. Hän ei tiedä, mitä tehdä tunteittensa kanssa.

Sarjakuvista ja novellitaiteestakin tuttu Conan barbaari on ilmestynyt Turun kaupunginteatterille. Koulukiusattu Pöpö 13 vee lukee seikkailuita, mutta koulukaverit kusee reppuun ja pistää nenun vuotamaan verta. Pääosan Miro Lopperin fyysiset suoriutumiset pisti silmään kun hän Aleksis Kivenä lensi Lapinlahden katolla, siis Ryhmiksen näytelmässä. Lavalla vierailee tähtisilmä, kovasti Paul Stanleyn näköinen heepo. #välitaukotviitti #rakkaaniconanBarbaari
 #rakkaaniconanparpaari 11.09.2020 parasta viihdettä tällä hetkellä. #teräksinenkomedia #conanofturku


Ajattelin ennen esitystä:
Mukana myös panovaarit manovaarit (Manowar).  Rekvisiittaa on nami nami esityksestä, jossa kaipa käsitellään koulukiusausta, yksinäisyyttä, nuorten mt-ongelmia, mutta miekka kourassa ja sandaalit hiekassa. Hyvin samaistuttavaa. Tämä metalli- ja sarjismaailma. Minne mennä. Kun...



Myös minulla oli yläasteella mottoina Nietszche, mutta myös Pelle Miljoonan lauseet: " Älä anna maailman masentaa, vaikka se moukaroikin lujaa. Joka nöyränä oottaa, se kärsiä saa. Iskut ei osu liikkujaan. Missä ylpeytesi on nuori mies, entä sinun nuori nainen. Raivaa estees joka tukkii ties, älä olen niin taipuvainen. " (Pelle Miljoona & NUS: Nuoriso sairastaa syöpää) Tätä ei kuulla näytelmässä, mutta jos alajuonteena kirjoitan, miten tämä esitys liittyy omaan elämääni. Se mikä ei tapa, vahvistaa -lause, ja ajatus toistuu läpi näytelmän.


Kun astumme pienen näyttämön lämpiötä kohti, niin kuljemme ruskean pahvin päällystämän portin lävitse, suoraan Pöpön maailmaan, hänen linnaansa. Kuten lapset tekevät pahvilaatikoista turvallisia linnoituksia, niin myös Pöpö on niitä rakentannut. Laatikoissa, ja seinillä lukee hevibändien tarkkaan kopioituja logoja, on miekkoja, on Conan, on pääkalloja. On vähäpukeisia barbaarinaisia irvistämässä. On sankariheviä. On hyviä bändejä Cradle of Filthistä alkaen. On englanninkielisiä uhosanoja, on luutunut Norma Bates sievässä esiliinassa.


Viitataan kouluun jossa oleva ope ei ole ole ajan tasalla, vaan hihhuli. Opettaja hermostuu, kun Pöpö pitää esitelmän Conanista, ja kutsuu vanhemmat paikalle, kun poika sellaista väkivaltaviihdettä levittää, koulussa vielä. Opettaja ei sanallakaan puutu siihen, miten koulukaverit, tai siis samassa luokassa olevat samanikäiset koululaiset kusevat Pöpön reppuun ja lyövät nekkuun. Tällaiseen väkivaltaan ei puututa. Ei silloin. Entä nyt.


Muistan 1985 vuoden maissa kun senaattorien rouvat alkoivat sodan hevimetallin saatanallisuutta vastaan. Samoin suomessa joku hihhuli myös. Muistan myös, kuinka Sex Pistolsin keikka kiellettiin 1978 koska se olis ollu nuorisolle haitallista. Varsinkin lapsille.

Väkivaltaviihde. Hm. Nyt ovat ajat muuttuneet, Lordi voitti Euroviisut, Tuska festivaalit järjestettiin jne. Ja kun tuli vappu 2017 niin Hesan rautatieaseman neljä kivimiestä sai KISSin naamiot.


Yksi elementti esityksessä on KISS ja erityisesti Paul Stanley, joka on tässä mainio. Kuulemme seksistisen piisin, joka on kylläkin unmasked -kaudelta, jolloin bändi paljasti todellisen karvansa, ts esiintyi ilman meikkiä. Eli täysin kronologisesti ei mennä. Mutta tämä onkin fanttasiaa. Ja realismia.


Mutta näytelmässä toimii hienosti Star Childin (Paul Stanleyn hahmo) maski. Mitä ajattelen, kun Pöpö eli Miro Lopperi laulaa yleisölle Lick it up. Tietääkö tarinan poika, mitä sanat tarkoittavat.


Pöpön isä kehuu kuinka Gene Simmonsilla on ollut 2000 naista. Tai bändäriä. Vai oliko luku 5000. Kyse on ollut mitä ilmeisimminkin dippaamisesta - en voi millään uskoa, että hän on antanut naisille nautintoa ja tyydytystä. Kuten esim Johnny Deppin esittämä Don Juan de Marco teki kaikille naisilleen.

Onko Lick it up sen kummempi, seksistisempi kuin joka saatanan kevät ilmestyvät magnum-jäätelömainokset. Itse olen kuunnellut KISSiä myös tuolta kaudelta, ja myös tuota piisiä. Toisaalta - Simmonsin erityisen pitkä kieli.

Minulla ensimmäinen KISSin kasettti oli Destroyer.


Seksuaalisuus on läsnä. Se hämmentää.



Yhdellä tasolla Rakkaani, Conan parpaari käsittelee rasismia. Conanin luoja Robert E. Howard oli rasisti, ( hänen kirjekamunsa oli Lovecraft, myöskin rasisti, ja fanttasiakirjailija, Lovecraft kirjoitti vallan ikävästi suomalaisista, kuinka surkeaa kansaa suomalaiset on. Näytelmässä ei viitata Lovecraftiin. )

Pöpö ei tientenkään tiedä, että näiden jännittävien tarinoiden kirjoittaja on rasisti, koska hän on koululainen. Intternettiä ei ole vielä keksitty, ja hän on viaton lapsi. Niin kuin itsekin on joskus ollut. Rasismiin viitataan myös kun paarissa karaookkessa soi se kesäpiisi, jonka laulaja on rasisti. Tarkemmin sanoen laulajalla on "maahanmuuttokriittisiä" kommentteja. Kaikki eivät tiedä tästä, jos eivät lue uutisia tai seuraa twitteriä.


Meille selkeä Conan on ollut Arska eli Arnold Schwarzenegger elokuvassa Conan - barbaari (1982). Hän on kehonrakentajana päässyt pisimmälle eli Mr Olympiaksi. Viime aikoina Conan lähettää videoita joissa syöttää laamaa ja aasia - sisällä talossa, on siis kiltti eläimille, eikä siis syö eläimiä. Hän poseeraa kuvissa myös nuoren ympäristöaktivistin Greta Thunbergin kanssa ilmastokonferenssissa. Sankaruuksia on monenlaisia. Kaikilla ei ole viittaa. Eikä miekkaa.
Eikä haarniskaa. Sekä Arska että Paul Stanley somessa kannustavat ihmisiä käyttämään maskia, siis kasvosuojusta. KISSistä sekä Paul Stanley ja Gene Simmons ovat juutalaisia, ja Stanley twitterissä kannustaakin ihmisiä seuraamaan Auschwitzin museon tiliä. Stanle myös ponnekkaasti kritisoi kuin ällötys poika vastenmieleisessä tiktokissa heittää historian vääristelyä Auschwitzin museossa. Kuusi miljoonaa juutalaista kaasutettiin, Stanley muistuttaa, ja kertoo omasta lapsuudesta, kuinka häntä ympäröivillä ihmisillä oli käsiin tatuoituja numerosarjoja. Jotta aika ei hiljentäisi selvityjien ääniä, jottei todellisuus haalistuisi, häviäisi.


Eli sankareina Arska ja Star Child ovatkin oikeita sankareita....


Kun ihana Jason Momoa oli uusi Conan barbaari vuonna 2011, niin ajattelin rasistisen kirjailijan silloin kääntyvän haudassaan.

Minä en lukenut Conaneita paljoakaan. Mutta oli nippu Fantomeita, joita ehkä Maraboun tehtaille töihin mennyt suku toi mukanaan kesälomille. Tai ehkä Fantomeita sai Ruotsin puolelta. Fantomen oli Mustanaamio. Hänelläkin aika ikävä kolonialistinen toimintatapa. Kun nykyään ajattelee. Mutta pienenä ei näitä ajatellut.



Mutta on lavalla muitakin kuin Lopperi. Neljä Turun kantista - Ulla Koivuranta, Kimmo Rasila, Ulla Reinikainen ja Kirsi Tarvainen - vetää kaikki muut roolit. Sutjakkaasti. Tiuhaan. Naiset vetävät miesten machoja rooleja. Mies vetää naisen rooleja. Ennen kaikkea näyttelijät esittävät rooleja mittavalla tunneskaalalla fanttasiaseikkailuissa, kotona aterialla, koulussa. Erityisesti Kirsi Tarvainen on ubercool, übercool Conan Barbaarin roolissa. Onhan hän vakuuttanut mm Tarun sormusten herrasta Turun kt:n suurella lavalla.


Yksi asia, joka myös on subtekstinä, tai viitteenä, tai alajuonteena, tai ehkä vain koen sen niin, on seksismi nörtteilyssä, naisviha peleisssä, peliskenen naisviha, seksismi ja naisviha, kun Captain Marvel ja Wonder Woman -elokuvia aletaan mainostaa. Seksismi elokuvissa näkyy esim palkkapusseissa, ja kenen näkökulmasta elokuva nähdään, kuka saa tarinansa kuultavaksi, ketä istuu rahoittajina. Kenellä on repliikkejä. Kuka saa pitää vaatteet päällä.

Sekä seksuaalinen häirintä, kaikin tavoin, nörtteilyn eri osissa. Sekä tietysti musiikkialla, vast ikään hesalainen ratiokanava mainosti itseään seisoen kuseville rock-kanavana. Voi voi pojat, sehän on aivan omaan nilkkaan kusemista, ja juosten kustua, kun vanha jäärä mammutti hirmusaurus yrittää pitää torahampain pitää kiinni vanhoillisesta menostaan. Rok rok. Eikä kanava, eikä sen johto halua ottaa vastuuta, vaan teksti poistettiin. Onko sekstinen meno niin pelkurimaista, että pitää saada klikkiotsikoita ja turhaa kohua. Ja pitää yllä vahingollista miehen mallia. Kaikille meille.

Itse oikeassa rock ´n rollissa on feminiinisyyttä ja maskuliinisuutta sopivasti, ja sopimattomasti, androgyynisyyttä, on pitkät tukat 70-luvulla, on meikkiä, hulppeat tolppakorot ja kireät housut. Teatteria, kabukia eikä missään nimessä tavis-arkea vaan I wanna rock ´n roll all night long. Ja vieläpä osan seuraavastakin päivästä...

Ja kuinka musta nahka, niitit, kaulapannat ja koppalakit on niin heviä ja metallia, ja machoa, vaikka ne tulivatkin SM- ja fetishihomoklubeilta mm Rob Halfordin tuomina.


Kuvaaja Otto-Ville Väätäinen




Esityksen loppu on vaihtoehtoinen, avoin ja liiankin monimerkityksellinen. Katsoja päättelee, mitä tapahtuu. Se on hurjasti tehty, olanyliheittimellä.



Pöpö jää mieleen. Varsinkin kun edellisiltana näki KOM-teatterissa näytelmän Poika. Väliajan jälkeen joku yleisöstä saa hihityshepulin. On hauska seurata miten Pöpö siihen reagoi, ja miten nauru ja hihitys leviää yleisössä.



Yleisö tuntui rakastavan tätä veristä, älytöntä ja älykästä spektaakkelia. Mikä ettei.




Rakkaani, Conan Barbaari 11.09.2020 Turun kaupunginteatterissa. Vielä Pelleä: Älkää kysykö mistä johtuu väkivalta. Sitä ei kuulla, mutta vie aatokset omaan lapsuuteen, nuoruuteen.





P.S. Pojatkin lukee


Conan_pv02-26



P.S. kirjoitin tämän ns puhtaax remontin keskellä, hirveässä pörinässä, pärinässä. Ja liiman hajussa...





Tekijäloota:


Tekijät
Teksti ja ohjaus Juho Mantere
Lavastussuunnittelu Jani Uljas
Pukusuunnittelu Tuomas Lampinen
Äänisuunnittelu Mika Hiltunen
Valosuunnittelu Jari Sipilä
Naamiointi Minna Pilvinen

Rooleissa Ulla Koivuranta, Miro Lopperi, Kimmo Rasila, Ulla Reinikainen, Kirsi Tarvainen






Lue Turun kaupunginteatterin sivulta taustoja:


"
RAKKAANI, CONAN BARBAARI

Ensi-ilta 9.9.2020 klo 19, oma tuotanto
Näyttämö: Pieni näyttämö
Kesto: 2 h 10 min
Ikäsuositus: 16+ (paljasta pintaa, väkivaltaa ja kyseenalaisia arvoja)
Esityksessä käytetään hetkellisesti kirkkaita valoja ja strobovaloa.


Kaikki eivät synny sankariksi


”Minun jumalani on Krom. Hän on julma ja rakkaudeton, mutta syntymässä hän puhaltaa miehen sieluun taistelun ja tappamisen voiman. Mitä muuta jumalalta pitäisi vaatia?” – Conan Barbaari

Oletko koskaan ollut yksinäinen? Jäänyt ulkopuolelle? Kokenut vääryyttä, ja saanut lohtua vain haaveilemalla kostosta? Yön pimeinä hetkinä, yksinäisyyden ja katkeruuden hiipiessä sieluun, ohjaaja Juho Mantereen avuksi on rientänyt fantasiakirjallisuus, roolipelit ja sankarihevi. Conan Barbaari, Dungeons & Dragons ja Manowar. Näistä aineksista on myös rakennettu hänen uutuusnäytelmänsä Rakkaani, Conan Barbaari. Musta komedia törmäyttää miekan ja magian Mantereen autofiktiiviseen materiaaliin."


"Conan on pakopaikka tosielämän väkivallasta
Mantereen ohjaamaan näytelmään sisältyy päätöntä mäiskintää ja mustaa huumoria, mutta myös selkäpiitä hyytävän häijyjä alasävyjä. Groteskista ja pöhköstäkin esillepanosta huolimatta hyväksytyksi tulemiseen ja anteeksiantoon liittyvät teemat ovat samaistuttavia ja antavat ajateltavaa eri-ikäisille katsojille. Esitys tuo näkyväksi sekä nuorten että aikuisten maailmassa vahvana elävän jaottelun sankareihin ja luusereihin.

"Conan on tässä ajassa tarkasteltuna kaikkea mitä ei saisi olla, mutta kostoa kytevälle koulupojalle se oli ihaninta ikinä. Fiktio on ollut minulle pakopaikka tosielämän väkivallasta. Esitykseen tulee myös paljon komiikkaa ja lämpöä, sillä ne ovat minulle tärkeimpiä työkaluja esityksiä tehdessäni, olipa aihe miten rankka tahansa", Mantere kertoo.

Aikaisemmin karnevalistisia tulkintoja klassikkoteoksista tehneen Mantereen tämänkertainen ohjaus jättää paljon tilaa katsojan mielikuvitukselle. Turun Kaupunginteatterin konkarinäyttelijöiden rinnalla nähdään Suomen Kansallisteatterin lavoilta tuttu Miro Lopperi, joka eläytyy 13-vuotiaan Pöpön rooliin. Turussa ensi kertaa vierailevat Lopperi ja Mantere ovat tehneet yhteistyötä Teatterikorkeakoulusta lähtien.

”On ollut hienoa kehittää Mantereen kanssa yhteistä, omanlaistamme näyttämökieltä. Esityksemme ovat ennen kaikkea hikisiä, hauskoja ja hurjia”, Lopperi nauraa.

Muskelisankarin nousu maailmanmaineeseen


Conan Barbaari (Conan the Barbarian) on alun perin amerikkalaisen pulp-kirjailija Robert E. Howardin luoma fantasiahahmo 1930-luvulta. Howard kirjoitti yhteensä 21 Conan-novellia, jotka toimivat lähtölaukauksena miekka ja magia -genrelle. Hahmosta tehtiin vuonna 1982 ilmestynyt elokuva, josta tuli aikansa merkittävimpiä toimintaelokuvia. Elokuvassa Conan selviytyy orvon kovasta kohtalosta ja lopulta kostaa vanhempiensa kuoleman. Ristiriitaisen vastaanoton saanut, raa’an väkivaltainen elokuva teki Arnold Schwarzeneggerista ja hänen ympärysmitaltaan 55-senttisestä hauislihaksestaan tähden. Elokuvasta tehtiin Jason Momoan tähdittämä uusintaversio vuonna 2011."

   linkissä ohjelmisto/rakkaani-conan-barbaari




Kuvaaja Otto-Ville Väätäinen, lisää kuvia Flickrissä:

Conan_pv02-5 Conan_pv02-148




Miro Lopperin tähtihetkiä blogeissani suurilla ja pienillä näyttämöillä:


Tohtori Frankenstein voittaa kuoleman linkissä Tohtori Frankenstein voittaa kuoleman oli hikinen, feministinen, groteski, hempeä, hepulinauruun johtava, ja väkivaltainen ja kuuma ydinräjähdys, alkuräjähdys ja harvinaista herkkua Teatteri Takomossa

PuoliQn lavalla Q-teatterissa: Donkey Hot linkissä Tänään koimme jotakin merkityksellistä ja yhteisöllistä PuoliQn lavalla Q-teatterissa: Donkey Hot

Näin Ryhmäteatterin Suokin kesäteatterissa Seitsemän veljestä kuudesti kesällä 2017: Seitsemän veljestä näytelmän avoimet harjoitukset 31.5.17 Suokissa

Kansallisteatterin Dostojevskin Karamazovin veljekset linkissäni
Kansallisteatterissa Dostojevskin Karamazovin veljekset -tiiliskivi laajenee moneen taidemuotoon, myös äänen kautta 

Julia & Romeo ennakoissa Kansallisteatterissa linkissä Lämmin, viehättävä, rietas ja ah kaihoisa Julia & Romeo ennakoissa Kansallisteatterissa



Omia kuviani julisteesta ja rekvisiitasta:







Conanista ja Conanin vierestä juutuupissa, näin koronan aikaan:


Conanointia sosialistisesta mediastani:




Eiliseen Rakkaani Conan parpaari esitykseen Turun kaupunginteatterissa, vappuna 2017 meillä kivimiehetkin pukivat ylleen Kiss-naamiot...

1980-luvulla ei olisi tullut kuuloonkaan, että kivimiehet olisivat hevareita, vaan silloin hihhuleitten, saarnaajien ja muiden rahankerääjien mielestä hevi oli saatanasta #KISS - Kings in Satan´s Service.





klo
Tunnisteet: , , , , , , , , , ,
Sijainti: Itäinen Rantakatu 14, 20800 Turku, Suomi

perjantai 11. syyskuuta 2020

Kätsy taikurijippo on hämäyksessä käyttää vähäpukeista henkilöä - onneksi tässä se on Lari Halme. Päiväni murmelina Helsingin kaupunginteatterilla

Vanha ja onnistunut taikurijippo on hämäyksessä käyttää vähäpukeista henkilöä jotta katsoja tiiraisi tätä, kun jännä temppu tehdään - onneksi tässä se on Lari Halme. Päiväni murmelina Helsingin kaupunginteatterilla 09.09.2020.

Äreä kaupunkilainen julkimo pukupelle joutuu vastentahtoisesti heittämään uutislähetyksen perähikiän junttisäpinöissä, joissa murmeli ennustaa, alkaako kevät vai jatkuuko talvi. Musikaalikomediassa #päivänimurmelina pääosassa Phil Connorsina on Lari Halme itseriittoisena ja -ironisena näyttelijänä vähintäänkin elementissään. Joka yllättää.


Suomennokset soljuvat hieman liiankin hyvin ja nopsaan, ja olisin oikein kiinnostunut Philin muistosta, jossa syö sieniä ja muuttuu Aquamaniksi. On romantiikkaa, ripaus prideä, ja ensemblessä näyttelijöitä musikaalista joista olen eniten pitänyt viime vuosina HAIRista SPAMALOTiin.

Alun alkaen en olisi kiinnostunut tästä esityksestä, mutta näin Helsingin kaupunginteatterin syyskauren avajaisissa medialle esimakua, sellaisen pläjäyksen, että jo peukku nousi ylös. Minulla on viha/rakkaussuhde musikaaleihin ja komedioihin. Tosin polyamorinen ja panseksuaalinen. Että en pidä kaikesta, en ole nähnyt kaikkea. Minulla vain joskus tuntosarvi sanoo, että tämä. Kun ohjaajana on Samuel Harjanne, niin tietää hänen tyylinsä, ja innostuksensa. Silti tämä ei ole pelkkää disneytä - eihän niissä leffoissa sanota, että se on täysin mulkku mies. Eikä naiset notku baaritiskeillä disneyllä, eikä varsinkaan sano, että baaritiskille, että pane mua, eiku pane jäillä. Harjanteen edelliset ohjaukset, Pieni merenneito (jonka ensemblestä on porukkaa tässäkin) ja varsinkin Kinky boots (samaa Hgin kaupunginteatterin porukkaa). Myös Helsingin kaupunginteatterin parhaimman musikaalin Vampyyrien tanssi porukkaa on mukana. Mukana on myös vierailijoita.


Maria Lund on tuttu musikaalista HAIR tuolta Jyväskylän kaupunginteatterista. Hän tuo laatua  ja maailmanluokkaa. Tässä tosin enemmän lämmintä päällä kuin HAIRissa.


Lari Halmeen työtä on ollut hauska seurata NOTRE DAMEN KELLONSOITTAJAn reeneissä, Avoimissa harjoituksissa Tampereen teatterilla, vimpan päälle goottilaisessa Victor Hugon tarinassa. Hän oli se itseriittoinen Ritari jolla oli valtavan pitkä miekka - mihin melkein kompastuu. Halme oli myös tiukka ja idealistinen Levin niin ikään Tampereen teatterin näytelmässä Anna Karenina.


Muttei ensemble tähän lopu. Myös Seinäjoen kaupunginteatterin Törnävän kesäteatterin Monty Python musikaalin SPAMALOT porukkaa on lavalla. Ja sitten on staattinen ja varma Pertti Koivula, erityisen jäyhä sheriffi, jonka pyssy ei pysy halsterissa. Se voi viitata myös johonkin... Hän on sukua miltei kaikille, ja välillä soi hillibillien banjo, ja kenties viittaus sisäsiittoisuudesta, mutta sen kaupunkilaisen ikävän ajatuksen vie lumimyrsky mennessään.


Pikkukaupunki, jonka nimi vaikuttaa intiaaninimeltä, on viehättävä yhteisö, jossa puhalletaan yhteen hiileen, eikä naamat roiku nyrpeinä kuten Helsingissä ja tarinoiden kaupungeissa. He ovat täpinöissään kun kylällä, tai siis pikkukaupungissa tapahtuu, kun tulee 2. helmikuuta se Murmelin päivä! Muistan tämän elokuvan vuodelta 1993, joka välillä nauratti ja välillä oli sietämätön, mutta niinhän elämä on.


Muistan, että jossain tätä mittaustapaa, sään ennustamista on käytetty ja tehty. Näyttääkö murmeli päätä kolostaan, vai miten se meni.


Porukkaa on paljon, laulut raikaa osin liian kovaäänisesti, ja tanssitaan. Muttei pelkkää hölöpölöä, vaan tänään, kun on itsemurhien ehkäisyn päivänä, niin aiemmin olen kirjoittanut, että parhaimmissa miesten kirjoittamissa komedioista miehistä ja miehille on aina se itsemurhan uhka, kuten Housut pois, World's end, Kasarikankkunen, Filth, Trainspotting 2.
Itsemurha ei ole naurun asia mustimmissakaan komedipissa, mutta edellä mainituissa se on käänne, tai aloitus. Että kaveri pelastetaan. Että puutututaan.


Tässä Phil ahdistuu kun jokainen päivä on liikaa - kun se toistuu samana, ja koreografia esti lavalla on useampi Phil joilla kaikilla on eri keinot päättää päivänsä. Yksi hieno jippo on, kun Phil Connors tuntuu olevan kahdessa paikassa yhtä aikaa. Sitä hieman hämää kun Halme on alushousuissaan, sekin on vanha taikurijippo - kiinnittää huomio vallan muualle...


Kirjoitan tätä puhelimilla, sain piletin Helsingin kaupunginteatterilta, kiitämme niistä. Olen viime aikoina ollut paljon ajan ja paikan silmukoissa ja kerrostumissa elokuvissa kuten TENET ja NEITI AIKA. Mitä aika tässä kertoo. Kenellä on mahdollisuus toiseen tilaisuuteen. Miten opimme, miten tunnemme myötätuntoa. Mikä merkitys taiteella, elävällä taiteella, romantiikalla ja huumorilla on koronan aikaan, näissä oloissa.


Tämä musikaali oli vetreää korona-ajan viihdettä. Siinä miltei lähestyttiin joulun ajan leffoja, joissa kysytään, mikä se tässä maailmassa on tärkeintä, entäpä meidän yhteisössä, entäpä pikkukaupungissa, entäpä pari suhteessa.


Eikä aina tarviis oottaa jouluun.





klo
Tunnisteet: , , , , , ,

torstai 10. syyskuuta 2020

Erityisesti tänään Kom-teatterin Poika koskettaa aiheena vakava masennus ja itsetuhoiset ajatukset.

Erityisesti tänään Kom-teatterin Poika koskettaa aiheena vakava masennus ja itsetuhoiset ajatukset. Paavo Kinnunen tuntuu nuortuvan kerta kerralta. Pääjohtajan alun lämmin tervehdys, kuinka hienoa, että olemme katsomossa. Myös hienoa, että olette lavalla  #itsemurhienehkäisypäivä

sosialistisesta mediastani:
klo

sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Lady Chatterleyn rakastaja Teatteri Jurkassa 05.09.2020 ensi-illassa. Ah.

Lady Chatterleyn rakastaja Teatteri Jurkassa 05.09.2020 ensi-illassa.

Huoneteatteri Jurkassa on vähennetty istuimia, on käsidesiä, on koronan aika. Minullakin on kasvomaski. Kun sitä suositellaan. Olen ensimmäistä kertaa Jurkassa koronan ensimmäisen aallon jälkeen, ja vielä ensi illassa. Myös katsomossa istuu merkittäviä näyttelijöitä. Lavalla näemme vain kaksi ihmistä, Lady Chatterleyn ja hänen rakastajansa. Mutta kaikki alkaa pimeydestä. Luulen istuvani huonolla paikalla, jos Jurkassa se edes on mahdollista. Mutta paikkani onkin hyvä. Olemme pimeydessä. Sitten kuulen kun raavas mies, metsänvartija peseytyy.


Hän ei niinkään lotraa vedellä, vaan huitaisee vettä hikiselle, karvaiselle, paljaalle ylävartalolleen. Tämän näkee Lady Chatterley, joka yllättäen astuu vartijan tölliin. Se on hyvä hetki. Aloittaa tarina. Valot on sytytetty.


Se on tuttu tarina, rakkaustarina, kielletty rakkaus sodanjälkeisen (MS1) brittiläisestä luokkayhteiskunnasta, kun rakkaus, intohimo, huumorintaju ja himo syttyy kahden ihmisen välille, vaikka he kuuluvat eri kasteihin ts brittiläiseen luokkayhteiskuntaan. Heillä ei saisi olla suhdetta. Pitäisi leikkiä vain omaan luokkaan kuuluvan kanssa. Kaikessa, arjessa, lauseissa, suunnitelmissa tuo mennyt sota kummittelee synkissä nurkissa. Miten se vaurioitti, henkisesti, fyysisesti. Ladyn puolison, kartanonherran, sota vaurioitti moottoroituun pyörätuoliin. Eikä hän ehkä pysty tuottamaan perillisiä. Siinä oli alku. Ja tausta.


Tarinan, ja rakkauden, leikin jakajina on kaksi suomalaista näyttelijää. Matleena Kuusiniemi esittää ladyä, Connieta, joka välillä lausuu nimensä kolkosti koni, välillä neutraalisti Connie. He puhuvat sujuvasti, tietenkin oman luokkansa sanavaraston jne mukaan, lady puhuu minä-muodossa, rakastaja taas mä-muodossa. Matleena en ole luultavasti nähnyt ennen teatterissa, ja hän on hurmaava Connie Chatterley.


Hauskempi, aktiivisempi, neuroottisempi, monipuolisempi kuin kirjassa, elokuvissa ja minisarjoissa. Hän on itse asiassa parempi kuin kirjan Lady. Välillä hänen repertuaariinsa kuuluu miltei mykkäelokuvien aikainen silmien suurentelu hämmentyneenä. Se sopii myös ajanjaksoon. Hän pukeutuu norsunluun ja kermanvärisiin pitseihin, jotka taatusti suttaantuvat tuvassa ja nurmikolla, mutta lisää väreihinsä myöhemmin lämpöä, meripihkaa ja konjakkia.


On hauskaa, kun Lady Chatterley lausuu, ettei mikään tunnu miltään, ja se on suora viittaus elokuvaan Levottomat, mutta myös viittaus Rosa Liksomin sloganiin.


Ohjaaja Pasi Lampela on ennenkin tuonut näyttämölle yläluokkaisen naisen, joka on teljetty henkisesti kultaiseen häkkiin. Matleenan töistä tulee mieleen myös Sorjonen, Modernit miehet, Koukussa, Tyhjiö. Sen sijaan metsänvartija Mellorsi on Jari Virman, ja hän on tuttu näytelmistä Idän pikajunan arvoitus ja Matkalla Konyaan. Elokuvista ja tv:stä Virman on tuttu Metsäjätti, Hiljaisten palvelijat, Armomurhaaja, Kaikki synnit, Ivalo ja Betoniyö.



Mutta kun Levottomat leffassa kaikkien piti olla kaikkien kaa sillai, ilman vastuuta, ilman luokkasotia, niin tämän näytelmän aikaan niin ei vain ollut. Muissakin teoksissa nainen on ahdingossa kylmässä, rakkaudettomassa avioliitossa. Mutta hän ei voi jättää rampaa, sairasta miestään. Sir Clifford pauhaa teollista vallankumousta motorisoidusta rulliksesta. Hän ei yhtään välitä miten ihmisten, työläisten, palkollisten elämille käy. Herraa ei näytelmässä näy, mutta hänen mielipiteensä kiirivät myös mökkiin.



Erityisen kaunista on kahden vapaan sielun, ihmisen rakkaus, pakanallinen rakkaus, leikkivä seksuaalisuus, puhtaassa ulkoilmassa, metsän siimeksessä. Tasa-arvoisena, luottavaisena, voimakkaana.



Kiitoksia lipusta, teatteri Jurkka! Kirjoitin tämän puhelimella, niin hienosäätöä, oikolukua ja tekijäloota lisätään tuonnempana...






klo

lauantai 5. syyskuuta 2020

Cabaret musikaali aloitti Pride kuukauden Turun kaupunginteatterissa ennakossa 3.9. Willkommen, Bienvenue, Welcome.

Terveisiä Kit Kat klubilta! Ennakossa tänään 03.09.2020 Turun kaupunginteatterissa panseksuaalinen, androgyyni ja punertava musikaali CABARET villiltä ja vapaamieliseltä Weimarin ajalta Berliinistä. Kunnes natsit sammuttavat valot.

Väriskaalalla punainen-musta-nude liikkuva kabaree oli keikka. Siinä oli uutta, vanhaa, muttei niinkään sinistä. Näytelmä alkaa prologilla niin lämpiössä kuin lavallakin. Ääntä ja musiikkia tuotetaan normi-instrumenttien lisäksi mm vanhoilla, napsautettavilla matkapakaaseilla (toimivat myös istuimina) ja kävelykepeillä. Lava on riisuttu, sanan kummassakin mielessä. Se on tumma, kylmä ja lepäävä yökerhon luuranko, joka herää eloon kun ihmiset, esiintyjät ja katsojat, nauttijat tulevat paikalle. Cabaret ja Kit Kat klubi on avoin kaikille.

Seremoniamestari ( Miiko Toiviainen ) on elementissään, hän kutsuu, hän houkuttelee, hän hämmentää. Hän on käärme paratiisissa, mutta voi pojat, kuinka hän houkuttekeekaan. Yökerho on samalla kuin gladiaattorien areena ja eläintarha. Kaiken keskiössä on pyörivä lava joka herkullisine koreografioineen toimii aktiivisena, moottorina, roottorina, juutalaisena hyrränä, kun muu lavaste ei vaihdu. Ei ole eroa, kuka on näyttelijä, kuka muusikko, ja kuka tanssija, kaikki menevät kauniisti ristiin ja rastiin - orkan kapellimestari on myös Kit Katin kapellimestari.


Aloitteleva, taisteleva tai vain kirjailija Clifford Bradshaw (Olli Rahkonen) saapuu Berliiniin, hän on ujo, viaton. Vai onko. Hänhän on vaeltanut Euroopan dekadenteissa kaupungeissa taiteellisistikin villinä ja vapaana aikana. Onko hän siis idealisti, romantikko, etsijä. Hän uneksii, sitten hän elää. Ja kirjoittaa, siinä välissä.

Kaikki esiintyjät ovat nuoriita, kauniita, kiinteitä ja notkeita, vallattomia ja vapaita. Mutta esillä on myös vanhempi polvi, ne ujommat, yksinäiset ihmiset. Jotka myös kaipaavat rakkautta. Vaikka jäsenet on vähän kankeat, eikä kaulalla ole puuhkaa, eikä silmissä irtoripsiä. Kuten Fräulein Schneider (Riitta Salminen) ja Herr Schulz (Mika Kujala).

Kun nudistileiri-vitsin koreografia oli liian vaikea Juhanalle sarjassa Tankki täyteen, niin tässä tulee roppakaupalla vaikeata, liikkuvaa, kujeulevaa koreografia. Kuten Madonnan laulussa Vogue, ei ole väliä, oletko tyttö vai poika. Eri aikakausien seksuaalisuus ja sukupuoli on läsnä, kerroksissa. Kun 70-luvun elokuvaversiossa lauletaan Two ladies, kaksi naista, joiden sandwichin, täytevoilevän välissä on on yksi mies, seremoniamestari, niin tässä tipididippidii on kaksi naista eli mies ja nainen, huulipunassa, mascarassa. Androgyyni -sanaa ei twitterissä saa käyttää enää, mutta minä kyllä käytän. Voi olla, että esityksessä on muunsukupuolisia ja transihmisiä, mutta maskeerauksessa ja käsittelyssä on kuitenkin 30-luku, ja 90-luku, ja sen bi- ja homoseksuaalit, drag queenit, drak kunkut ja muut. Sekä 70-luvun alun androgyyni glamrock ja lopun uusromantikot, meikkaavat pojat. Sekä nykyaika.


Henkiin on herätty ajankohtainen kysymys. Mitä taide, taiteilijat ja kulttuurin yleisö, vähemmistö,  tekee kun muut nostavat natsit valtaan.





Voisin nähdä saman poppoon tekevän myös Moulin Rouge -musikaalin, wink wink.

Cabaret on avoin kaikille. Se on avomielisempi kuin 70-luvun uusromantikkojen klubi jossa seremoniamestari Steve Strange valkkasi sisään vain oikealla tavalla vinksahtuneesri pukeutuneet tyypit. Kit kat klubin seremoniamestari viettelee sisään kaikki.

Minulle se on rakas elokuva ja musikaali. Liza Minellin suoritusta ei kukaan ylitä, ei tarviskaan. Hänen Sallynsä on niin täynnä Lizaa. Turussa ei nähdä knallia, eikä verkkosukkahousuja. Myöskään toolit eivät ole kuin leijonankesyttäjällä, vaan toisen malliset.

Muistan Lizan haastattelusta kuinka vaikeaa oli keikkua niillä kiikkerillä tuoleilla, ja ei ihme, että hänellä on nyt titaania lantiossa.

Häntä taisi haastatella Alan Cumming, joka oli niin irstas seremoniamestari, jota näin vain videoilta. Alanin livenä näin näytelmässä BENT, ihan eturivistä. Jossa hän on huikentelevainen, vastuuton, elämästä nauttiva homoseksuaali yökerhossa.

Kunnes natsit sammuttavat valot. Bentin logossa yökerhon tai meikkipöydän valot sammutetaan.




Koska meidän valot sammutetaan.









Tekijäloota:


Tekijät

Perustuu John van Druten näytelmään ja Christopher Isherwoodin tarinaan
Sävellys John Kander
Teksti Joe Masteroff
Laulujen sanat Fred Ebb
Suomennos Esko Elstelä
Laulujen suomennos Jukka Virtanen

Ohjaus ja koreografia Jakob Höglund
Musiikin sovitus ja johto Jussi Vahvaselkä
Lavastussuunnittelu Sven Haraldsson
Pukusuunnittelu Heidi Wikar
Valosuunnittelu Jarmo Esko
Äänisuunnittelu Eero Auvinen
Naamioinnin suunnittelu Jessica Rosenberg
Koreografin assistentti ja tanssikapteeni Soile Ojala
Taistelukoreografia Ville Seivo


Rooleissa

 Olli Rahkonen, Anna Victoria Eriksson, Miiko Toiviainen, Stefan Karlsson, Riitta Salminen, Mika Kujala, Minna Hämäläinen, Emmi Kangas, Panu Kangas, Mikko Kauppila, Katariina Lantto, Mikko Nuopponen, Filip Ohls, Soile Ojala, Helena Puukka, Pauliina Saarinen ja Anssi Valikainen.


Orkesteri

 Kapellimestari Jussi Vahvaselkä / Markus Länne
Rummut, lyömäsoittimet Taneli Korpinen
Basso Ari Kataja
Piano Ville Vihko
Koskettimet Ville Pere / Henna Linko
Trumpetti Petter Järvi
Pasuuna Jani Jokinen
Saksofonit, huilu Kimmo Gröhn
Viulu Katariina Sallinen
Sello Matti Moilanen






Lue taustoja Turiun kaupunginteatterin sivulta:


"Cabaretin päähenkilö, kirjailija Clifford Bradshaw, on elämälleen suuntaa etsivä unissakävelijä Berliinissä, jonka asukkaat hakevat sodan jälkeen lämpöä toisistaan. Vuonna 1931 yöelämän keskipiste on Kit Kat Club, jossa jokainen saa olla oma itsensä – tai kuka haluaa. Kun sekt-pullon korkki poksahtaa ja rytmi vetää tanssimaan, on malja ylitsevuotavan täynnä eikä huolta huomisesta ole.

Kit Kat Clubin sykkeessä Clifford tapaa Sally Bowlesin, kabareen kirkkaimman tähden. Hurmos on hetken yhteinen, mutta lopulta näille juhlahumun yhdistämillekin koittaa arki, kun uuden sodan varjo lankeaa kaduille. Kaupungin rakastavaiset voivat ummistaa silmänsä ja jatkaa tanssia, tai antaa junan kuljettaa kohti toisenlaista tulevaisuutta. Valinta on jokaisen oma ja joka tapauksessa kohtalokas. On aika herätä unesta.

Yksi maailman rakastetuimmista musikaaleista valtaa Turun Kaupunginteatterin Päänäyttämön 4.9. alkaen. Juhlatunnelmaa ja koskettavia hetkiä rakentaa omaleimaisista tulkinnoistaan tunnettu ohjaaja Jakob Höglund työryhmineen. Musikaalin näyttävää visuaalista maailmaa ovat hänen kanssaan luomassa mm. lavastaja Sven Haraldsson ja pukusuunnittelija Heidi Wikar. Tarinan keskeisissä rooleissa Cliffinä ja Sallyna loistavat musikaalitähdet Anna Victoria Eriksson ja Olli Rahkonen, jotka tekivät odotetun paluun Turkuun. Klubin asiakkaat lietsoo liekkeihin Miiko Toiviaisen esittämä Seremoniamestari sekä näyttämön täyttävä orkesteri. Fräulein Schneiderina nähdään Riitta Salminen, Herr Schulzina Mika Kujala, Fräulein Kostina Minna Hämäläinen ja Ernst Ludwigina Stefan Karlsson.
"


Willkommen! And bienvenue! Welcome!
Fremder, étranger, stranger
Glücklich zu sehen
Je suis enchanté
Happy to see you
Bleibe, reste, stay



Mielelläni jäin.
Ja tämä oli vasta ennakko.






Cabaret sosialistisesta mediastani:

klo
Tunnisteet: , , , , , , ,

lauantai 22. elokuuta 2020

Elokuun toinen näytelmä kasvomaskissa ja turvavälein oli Kansallisteatterin Rikinkeltainen taivas 22.08. erityisen virkeänä

Elokuun toinen näytelmä kasvomaskissa ja turvavälein oli Kansallisteatterin Rikinkeltainen taivas 22.08.2020. erityisen virkeä Rikinkeltainen taivas esitettiin suurella näyttämöllä ja tunteella. Tekotaiteellisuudella/taiteellisuudella kujeiltiin, vesi pärskyi uimapatjalla. Enämpi släpstickiä oli, koreografia järisytti, vetosi. Jos Winterbottomilla on postmodernisminsa niin mikä tää, tämän tyylilaji olisi. Rikinkeltainen taivas, kuumana & märkänä elokuisena iltapäivänä Kansallisteatterissa. Oi mukavaa, olla täällä viiden kuukauden jälkeen. Voi kunpa maapalolla asujat lopettaisivat eläinrääkkäykset, villieläin(ten raakana syönnit ja)torit, että ihmiset pääsee teatteriin, elokuviin. 

Teatteri. On monenlaista turvajärjestelyä: eturivi ja joka toinen paikka on poissa käytöstä. On käsidesiautomaatteja. Sairaana, oireisena ei tulla. Täysin toista kuin terasseilla, räkälöissä ja putkissa. Bloggaava päävahtimestari piti koskettavan puheen eli antoi tiukat neuvot. 

Tänään oli toinen näytelmä teatterissa jonka näin koronan ensimmäisen aallon jälkeen. Tälle vuodelle oon ostellu tai saanut teatterilippuja joulukuun alkuun asti. Samoin elokuvalippuja on plakkarissa kun Kino Regina julkisti syssyn ohjelmiston. 

Oikein hyvää maailman ylikulutuspäivää! Jopa Kansallisteatterin tuoreimmassa lehdessä pääjohtaja kysyy: haluammeko jatkaa kulutusralliamme entiseen tapaan vai muuttaa suuntaa? Tänään minä kulutin rahaa teatteriin, elokuviin ja ruokaan. Siinä ne kaikkein tärkeimmät. Asiat. 

Tällä viikolla laitoin rahaa elokuviin, teatteriin, kirjoihin, ruokaan, vessapaperiin, ja kertakäyttömaskeihin sekä kangasmaskeihin. Siinä ne tärkeimmät. Asiat. Tietenkin ilman rahaa on helppo olla kuluttamatta turhaan. 









sosialistisesta mediastani:
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Elokuun toinen näytelmä kasvomaskissa ja turvavälein oli Kansallisteatterin Rikinkeltainen taivas 22.08.2020. erityisen virkeä Rikinkeltainen taivas esitettiin suurella näyttämöllä ja tunteella. Tekotaiteellisuudella/taiteellisuudella kujeiltiin, vesi pärskyi uimapatjalla. Enämpi släpstickiä oli, koreografia järisytti, vetosi. Jos Winterbottomilla on postmodernisminsa niin mikä tää, tämän tyylilaji olisi. ⚡⚡⚡⚡ Rikinkeltainen taivas, kuumana & märkänä elokuisena iltapäivänä Kansallisteatterissa. Oi mukavaa, olla täällä viiden kuukauden jälkeen. Voi kunpa maapalolla asujat lopettaisivat eläinrääkkäykset, villieläin(ten raakana syönnit ja)torit, että ihmiset pääsee teatteriin, elokuviin ⚡⚡⚡⚡ Teatteri. On monenlaista turvajärjestelyä: eturivi ja joka toinen paikka on poissa käytöstä. On käsidesiautomaatteja. Sairaana, oireisena ei tulla. Täysin toista kuin terasseilla, räkälöissä ja putkissa. Bloggaava päävahtimestari piti koskettavan puheen eli antoi tiukat neuvot. ⚡⚡⚡⚡Tänään oli toinen näytelmä teatterissa jonka näin koronan ensimmäisen aallon jälkeen. Tälle vuodelle oon ostellu tai saanut teatterilippuja joulukuun alkuun asti. Samoin elokuvalippuja on plakkarissa kun Kino Regina julkisti syssyn ohjelmiston ⚡⚡⚡⚡Oikein hyvää maailman ylikulutuspäivää! Jopa Kansallisteatterin tuoreimmassa lehdessä pääjohtaja kysyy: haluammeko jatkaa kulutusralliamme entiseen tapaan vai muuttaa suuntaa? Tänään minä kulutin rahaa teatteriin, elokuviin ja ruokaan. Siinä ne kaikkein tärkeimmät. Asiat. 🌏 Tällä viikolla laitoin rahaa elokuviin, teatteriin, kirjoihin, ruokaan, vessapaperiin, ja kertakäyttömaskeihin sekä kangasmaskeihin. Siinä ne tärkeimmät. Asiat. Tietenkin ilman rahaa on helppo olla kuluttamatta turhaan. ⚡⚡⚡⚡ teatterinlumoa #teatterivuoteni2020 #kansallisteatteri #kansallisteatterinperuskorjaus #kansallisteatterinSUURInäyttömö @kansallisteatteri #teatteri #teatteriakoronanaikaan #teatterinlumoa #teatterinlumoa2020 @annika.poijarvi @timotjk @pnikkila @pirjolonka #teatterivuoteni2020 😷

Henkilön Satu Ylävaara (@teatterinlumoa) jakama julkaisu

klo

torstai 13. elokuuta 2020

Teatterisyksy alkoi kasvomaskin takaa 13.08.2020: Kom-teatterissa näytelmällä Poika,

Teatterisyksy alkoi maskin, oman kasvomaskin takaa 13.08.2020 : Kom-teatterissa näytelmällä Poika, erinomaisella tälläkin kertaa, musiikkiviittauksin Joy Divisionin jälkeisistä New Orderin Blue Mondaystä Donnie Darcon tunnelmiin. Paavo Kinnunen oli parhaimmillaan, ellei enemmänkin. 

Perheen isä tuntu puhuvan nyt kuten poliitikko, mille alalle on jakaantumassa, mutta vihasi itseään kun kuulosti omalta isältään. Kuinka tärkeää menestys on, ja uusi perhe. Milloin pitäisi puuttua nuoren käytökseen. Auttaako läsnäolo. Auttaako sanominen, huutaminen, kuunteleminen. Esitys on sopivan mittainen - ei välitaukoa, jossa rikkaat mässäilee leivoksilla, ja me muut juomme vettä. Miten katsojan maski vaikuttaa, näyttelijä näkee vain silmät sielun peilit. Muttei kokonaan restin bitch/witch faceä. Vaientaako maski iih, aah, oih, yäk huudot kuiskaukset?

P. S. Täsä New Orderin Blue Mondayn tahtiin neuvoja käsienpesuun mm KOM-teatterissa, jonka aulassakaan eilen ei ollut tungosta kuten Hesarin jutun kuvassa vuodelta 2008. Turvavälit oli, istumapaikoillakin, henkilökunnalla maskit, ja portsarina toimi jykevä käsidesipullo. 






#teatterivuoteni2020 😷. 

sosialistisessa mediassani: Paavo Kinnun näytteli hienosti myös elokuvassa Seurapeli, joka nähtiin ennakossa 14.08, myös System Crasher -leffa esitti lapsen, näytelmän poikaa nuoremman, tytön, joka pukeutuu pinkkiin, raivoaa ja voi huonosti:
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Teatterisyksy alkoi maskin, oman kasvomaskin takaa 13.08.2020 : Kom-teatterissa näytelmällä Poika, erinomaisella tälläkin kertaa, musiikkiviittauksin Joy Divisionin jälkeisistä New Orderin Blue Mondaystä Donnie Darcon tunnelmiin. Paavo Kinnunen oli parhaimmillaan, ellei enemmänkin. 🎭 #teatterivuoteni2020 😷. Perheen isä tuntu puhuvan nyt kuten poliitikko, mille alalle on jakaantumassa, mutta vihasi itseään kun kuulosti omalta isältään. Kuinka tärkeää menestys on, ja uusi perhe. Milloin pitäisi puuttua nuoren käytökseen. Auttaako läsnäolo. Auttaako sanominen, huutaminen, kuunteleminen. Esitys on sopivan mittainen - ei välitaukoa, jossa rikkaat mässäilee leivoksilla, ja me muut juomme vettä. Miten katsojan maski vaikuttaa, näyttelijä näkee vain silmät sielun peilit. Muttei kokonaan restin bitch/witch faceä. Vaientaako maski iih, aah, oih, yäk huudot kuiskaukset #teatterinlumoa #teatterinlumoa2019 #teatterissa #teatteri #theater #theatre #perfect #actorsofFinland #KomTeatterissa #KomTeatteri @kom_teatteri @nikopietari #paavokinnunen #vilmamelasniemi #nikosaarela #florianzeller #riikkaoksanen P. S. Täsä New Orderin Blue Mondayn tahtiin neuvoja käsienpesuun mm KOM-teatterissa, jonka aulassakaan eilen ei ollut tungosta kuten Hesarin jutun kuvassa vuodelta 2008. Turvavälit oli, istumapaikoillakin, henkilökunnalla maskit, ja portsarina toimi jykevä käsidesipullo. #teatteriakoronanaikaan #turvavälitkunnossa #turvaväli #kasvomaski. #teatterivuoteni2020 😷

Henkilön Satu Ylävaara (@teatterinlumoa) jakama julkaisu

klo
Tilaa: Blogitekstit (Atom)