Viirus Teatern: GUEST: Enfant Terrible. 4 FLOORS OF WHORES & Anders Carlsson

Viirus Teatern: GUEST: Enfant Terrible. 4 FLOORS OF WHORES & Anders Carlsson (SE) ensi-ilta 10.05.2023.

Mitä minä juuri näin. 

Toisaalta. 

Tällaista teatterin pitää ollakin. Eli maallisten ilojen puutarhassa Välimerenkadulla, Jätkäsaaressa Teatteri Viiruksessa. 

Yllättävää oli porkkanadippi. Ja nokkahuilulla soittaminen. Tutun folk kauhun laulun nokkahuiluversio vei tajunnan ja muistin hetkeen jossa alastomat nuoret naiset hyppäävät tulen yli kedolla hedelmällisyysrituaalissa juhannuksen aikaan. Olemmeko me suvaitsevainen pakana kuten linnanherra Christopher Lee ja katsomme tuota näkyä. Vai olemmeko me ahdasmielinen hihhuli poliisi Edward Woodward. Vai tanssimmeko me tuota tanssia. 

Viiruksen lavalla ei tanssita tuota tanssia. Olemme sisällä surrealismin, avantgarden ja undergroundin teksteissä. Se on hienoa, että nykyään myös naiset saavat olla mukana taiteentekijöinä. 

Huilut toivat mieleen myös Hieronymus Boschin erään triptyykin. 

Permantorahvaalle istujalle teatteri turvallinen paikka. Lavalla voi tapahtua mitä vaan. Tai ei nyt ihan kaikkea. 

4 FLOORS OF WHORES (Emilia Jansson & Astrid Stenberg) on saanut ruotsalaisvahvistusta eli Anders Carlssonin. Puhun, kirjoitan tästä performanssina, vaikka tämä on nykyteatteria, joka on käsikirjoitettu ja tietyn mittainen. Ja äänitaidetta. 

Ekstaattista on punaiset kinkyt PVC-saappaat, fetisismiä musta nahkainen koiranaamio. Osasta esitystä voi tulla reaktioita, jos ei kestä esim sylkeä. On punaista ruoskaa, mutta esitys ei muodostu sm-sessioksi, tai kun nykyään sanotaan BDSM, kyllä ennen 80-luvulla oli paremmin kun sanottiin vain SM, eikä puhuttu suomenmestaruudesta. Urheilussa. 

Esitys ei ole osallistava. Voit antaa lahjoja esiintyjille jos haluat. Ne ovat kovasti rapisevaan kultapaperiin kääritty... Ja rapinasta tulee jännä äänimaailma. Kun edistyksellisen esityksen nimi on KAUHUKAKARA, ihan hirvee kersa niinku, niin lahjan avaaminenon jännittävää katsottavaa, kuten jouluna. On tietenkin syntymäpäivä(t), mutta kun useampi saa lahjoja, niin se on joulu. 

Voit syöttää esiintyjälle suklaata. Voit olla syöttämättä. Esitys tapahtuu keskellä salia pitkän pöydän äärellä. Yleisö on pitemmillä seinillä. Myös äänentekijä syntsien takana on blondissa peruukissa ja reilusti sutaistussa huulipunassa. 

Miksi halvat vaaleat peruukit näyttävät hyvältä. Sopivalta. Sopimattomalta. 

Joku väittää, että teatteri on tylsää. Hän ei näköjään käy Viiruksessa. 

Myös Teatteri Takomossa, Nya Rampenilla ja puoli-Q:ssa, ja miksei kokonaisessa Q:ssa tehdään kiinnostavia ja läträäviä / jysäyttäviä esityksiä. 

Sain lipun, suosittelen, vielä on muutama esitys jäljellä. 

Lue lisää Viiruksen sivulta:

" Leikkimielinen, rietas, kehollinen tutkimus spontaaniuden raja-alueista: regressio, tuho, perversio, viettely, abjektio, orgastinen ekstaasi ja hybris.

Enfant Terrible on nykypäivän assosiaatio ranskalaisen surrealistisen näytelmäkirjailija Roger Vitracin näytelmästä ‘’Victor – eli miten lapset hallitsevat’’ (1928). Yhdeksäntenä syntymäpäivänään lapsi V päättää paljastaa perheensä kaikki salaisuudet. Aseistettuna lapsen rehellisyydellä, naiiviuudella, viattomuudella, hirviömäisyydellä, innolla ja parasitismillä, hän hyökkää kaikkeen mitä hän ei voi hyväksyä tai ymmärtää: hän on Enfant Terrible!

Esitys tutkii hypoteesia jossa spontaaniutemme, himomme ja halumme muodostavat eräänlaisen pharmakonin – ennalta-arvaamattoman efektin, joka olosuhteista riippuen voi olla sekä myrkkyä että vastalääke ja mutatoitua vastakohdakseen annostuksen ja kontekstin perusteella.

Niin, kuka on tämä V? 

Onko hän lapsi?

Hän on hyvin pitkä.

Saavuttiko hän sen, mitä halusi saavuttaa?

Ja mitä hän halusi saavuttaa?

Ottaako lapsi todella vallan?

Mitä se tarkoittaa?

Onko lasta todella olemassa?

Oletko sinä V?

Vai minä?

Onko kukaan V?

Saavutimmeko sen, mitä halusimme saavuttaa?

Ja mitä me halusimme saavuttaa?

Onko se jo tehty? "

" 4 FLOORS OF WHORES:in estetiikka muodostuu fyysisen teatterin, nykykoreografian, äänitaiteen ja performanssitaiteen vuoropuhelusta. Ryhmän aiempia teoksia ovat BLANCHE (Uniarts 2019), niXXXavuori: artfilm (Bad House festival 2021), niXXXavuori (Teater Viirus/Göteborgs Stadsteater 2021/Tampereen Teatterikesä 2022), GARDEN OF EARTHLY DELIGHTS (There is a Crack in everything festival 2022) ja The Church of 4 FLOORS OF WHORES (Hangö Teaterträff/Anti festival 2022), joka esitetään myös vuoden 2023 Baltic Circle -festivaalilla.

Anders Carlsson on ruotsalainen näyttelijä ja ohjaaja. Hän on tällä hetkellä tohtoriopiskelija Göteborgin yliopiston taiteen ja musiikin tutkimuksen alalla. Hän on aiemmin toiminut ruotsalaisen esittävän taiteen kollektiivin Institutetin taiteellisena johtajana ja näyttelijäntaiteen professorina Taideyliopistossa 2016-20.

Näyttämöllä Anders Carlsson, Emilia Jansson & Astrid Stenberg

Äänisuunnittelu Riku-Pekka Kellokoski

Lavastus Oscar Dempsey

Valosuunnittelu Katinka Ebbe

Taiteellinen konsepti ja tuotanto 4 FLOORS OF WHORES & Anders Carlsson

Kieli ruotsi & englanti

Kesto 90 minuuttia

Ikäsuositus suositellaan aikuisille

Sisältövaroitus sisältää vilkkuvia valoja, teatterisavua, kovia ääniä, höyheniä, gluteenitonta jauhoa "

Sekä nokkahuilut. 

Pääsin juuri ulos kirsikkaliköörin makuisesta Fight Clubista...

Pääsin juuri ulos kirsikkaliköörin makuisesta Fight Clubista... 06.04.2023 matinea Puoli-Q:n 

Korotettu lava on tabula rasa, catwalk, nyrkkeilykehä sekä ei niin hillityn porvariston illallispöytä. Esityksessä ajantaju katoaa kun Fight Club yhdistyy Tsehovin Kirsikkatarhaan.

Ohjaus ja käsikirjoitus: Minna Lund (taiteellinen opinnäytetyö)

Message from Tyler – Memento mori, Kirsikkatarha

The first rule of the Kirsikkatarha is:

You let go in the Kirsikkatarha

The second rule of the Kirsikkatarha is:

You let go of the Kirsikkatarha

Olihan se!

Minna Lund:

Message from Tyler –

Memento mori, Kirsikkatarha

Esitykset Puoli-Q -näyttämöllä

5.-20.4.2023

Esiintyjät: Anna-Sofia Tuominen (Q-ensemble), Juhana Hurme (taiteellinen opinnäytetyö), Milla Kaitalahti (tait. opinnäytetyö), Ville Hilska (tait. opinnäytetyö), Veera Anttila (tait. opinnäytetyö)

" Tervetuloa kirsikkatarhaan,

and remember,

It’s gonna hurt "

Sisältövaroitukset ovat juonipaljastuksia, mutta jokainen joka kokee tarvitsevansa lukea ne, niin lukekoon. On mukavaa, että yleisö mukavuusalueineen ja mahd. triggeröivine jutskineen otetaan huomioon. Varsinkin nykyteatterissa. 

Puoli-Q:n lava voi olla Töölön pienin, mutta nyt se oli, on valtava: catwalk, nyrkkeilykehä ja paremman väen illallispöytä (mainitsiko joku porvariston hillityn charmin). 

Mutta miten puree Fight Clubin ja Tsehovin Kirsikkatarhan ristisiitos. Katselijoille muistutetaan, että kesken kaiken voi poistua, takaisin voi tulla, voi mennä kauemmaksi, tai tulla lähemmäksi. Koska kyseessä on eritteitä ja yökköilyä, mutta miltei lähihoitajalle tuttua. Ja lapsenhoitajalle.

Itsekin tulin kotiin otsatukka ns taikinassa. 

Läpinäkyvät muovit peittävät teatterisalin oviaukon, on kuin tulisimme sisälle sarjamurhaajan luolaan. Jännitystä piisaa, mutta se ei ole halpahintaista. Tyler aurinkolasit päässään viittoo käymään peremmälle nyrkkeilykehään. Menemme hitaasti. 

Tyler kertoo mikä on tämän Tappelukerhon ensimmäinen sääntö...

Joku teatterista kirkoittava (tahi kirjoittava) kaipaili lisää Jumalan teatteria, tämä ei ole onneksi sitä, koska katsojaa ja teatteritilan siivoojaa ei halveksita ulosteilla, ja koska tässä on mukana myös naisia, niin tämä eroaa jumalan teatterista. Onneksi myös naisia ja tyttöjä valitaan nykyään teatterikouluun, ja kaikki sukupuolet pääsevät esille, myös tarinoiden kirjoittajina ja päähenkilöinä.

Teatteri Viiruksessa on ollut myös virkeää nykyteatteria, jossa virkeä lista sisältövaroituksia. 

Häiritsevää voi olla nänninnäkyminen, kun imetetään samovaaria, joka taitaa olla myös isoäidin uurna. Koska Fincherin elokuvassa Meatloafin esittämä vakavasti sairas mies ottaa rinnoilleen itkevän päähenkilön, ja lohduttaa. Vai itkeekö päähenkilö. Meatloafin hahmo, tunteva, halaava karhumainen körmy kuitenkin lohduttaa, hänelle on sairautensa, lääkityksen vuoksi kehittyneet rinnat. Meatloaf oli upea artisti jolla oli oopperamaisia, goottilaisia biisejä, ja olihan hän näyttelijänä mm alkuperäisessä Rocky Horror Picture Show'n fiftari mopopoika Eddie. Mutta sittemmin hänestä tuli rokotusvastainen höhlä, joka menehtyi sitten koronaan. Niinkö se meni.

Taisin luopua englanninkielisistä kirjoista muutossa, lähtikö Fight Club romaani uuteen jakeluun.

Seksikohtaukset tehdään kunnioittavasti mm munasuojin, päällä on trikoota ja sukkahousua, hieman dystooppisesti repaleina. Koska otetaan matsia.

Mutta miksi tappelukerhon vastapelaajaksi on otettu Kirsikkatarha, eikä esim Kaksoisolentoa? Kokonaisuuden koettuani, hyvä niin.

Lavalla on nuoria ihmisiä.

Kiitoksia lipusta jonka sain.

Ja hetkestä.

Koronakesällä 2020 muistaakseni oli David Fincher -seminaari Kino Reginassa, tiirattiin Madonnan kaksi kiihkoisaa musiikkivideota, sekä elokuvia kuten Fight Club ja Seven. Fight Club aikoinaan 90-luvulla sekä koronan aikaan aiheutti kysymyksiä, kuohitseeko Ikea miehen. Mies oli kriisissä, mutta auttoiko siihen vertaistuki, vaiko liskoaivoinen, primitiivinen vimma taistella, kuin henkensä edestä. 

Tämä viikko on kova teatteriviikko:

Helsingissä tänään Puoli-Q -näyttämöllä Message from Tyler – Memento mori, Kirsikkatarha, ja tiistaina Teatteri Takomossa Umstülpung. Sekä Tapiolassa eilen Espoon kaupunginteatterilla Käärmeenpääntallaajat. Huh huh.

Suositus Grandemus Maximus

Minna Lund:

Message from Tyler –

Memento mori, Kirsikkatarha

Esitykset Puoli-Q -näyttämöllä

5.-20.4.2023

Message from Tyler – Memento mori, Kirsikkatarha

The first rule of the Kirsikkatarha is:

You let go in the Kirsikkatarha

The second rule of the Kirsikkatarha is:

You let go of the Kirsikkatarha

Lue lisää Q-teatterin sivulta:

" Kahden klassikon hikinen päällekirjoitus Message from Tyler – Memento mori, Kirsikkatarha

on kolme-eräinen tappeluseremonia muutosta ja menetystä vastaan.

Anton Tsehov kirjoitti vuonna 1904 näytelmän Kirsikkatarha.

Sen ensimmäisen näytöksen alussa on jälleennäkemisen hetki, jonka tekee erityisen latautuneeksi se, että on käynyt ilmi, että Kirsikkatarhasta on luovuttava.

Vuonna 2023 Q-teatterin Puoli-Q -näyttämöllä on tilanne, joka muistuttaa jonkinlaista seremoniaa tai tappelukerhoa. Ottelukehänä on Kirsikkatarha, jonka sisällä on viisi ottelijaa: neljä sisarusta ja Kai. Muuten tilanne on sama. Kirsikkatarhasta on luovuttava.

On vaikea paikantaa pistettä, jolloin kaikki muuttui peruuttamattomasti, mutta ennen Tylerin viestiä Kirsikkatarhan puut olivat itsestään selviä, talon esineet vain esineitä ja muistot vain historiaa.

Nyt, tässä taitekohdassa, nostalgian sumu on sakeaa ja kaikki yhtäkkiä taistelemisen arvoista. "

Tervetuloa kirsikkatarhaan,

and remember,

It’s gonna hurt

Ensi-ilta 5.4.2023 Puoli-Q -näyttämöllä

Tekijäloota:

Ohjaus ja käsikirjoitus: Minna Lund (taiteellinen opinnäytetyö)

Esiintyjät: Anna-Sofia Tuominen (Q-ensemble), Juhana Hurme (taiteellinen opinnäytetyö), Milla Kaitalahti (tait. opinnäytetyö),

Ville Hilska (tait. opinnäytetyö), Veera Anttila (tait. opinnäytetyö)

Lavastus: Riku Suvitie

Äänisuunnittelu: Axel Ridberg

Valosuunnittelu: Rasmus Strandell

Pukusuunnittelu: Hilla Ruuska

Dramaturgi: Martta Jylhä

Maskeeraus: Anu Reijonen

Valokuvaus: Pate Pesonius

Esitys on Q-teatterin ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ohjauksen koulutusohjelman yhteistuotanto.

ESITYKSET PUOLI-Q -näyttämöllä

Ensi-ilta: ke 5.4.2023 klo 18:30

Muut esitykset:

ke 12.4. klo 18:30

to 13.4. klo 18:30

la 15.4. klo 18:30

ma 17.4. klo 18:30

ti 18.4. klo 18:30

ke 19.4. klo 18:30

to 20.4. klo 18:30

huom! Esitykset alkavat klo 18.30, poikkeuksena torstai 6.4. jolloin esitys jo klo 14

Esityksen kesto n. 2,5h, sisältää pienen tauon

Sisältöhuomiot: eritteet, pahoinvointi, yökkäily, väkivalta, seksuaalissävytteinen toiminta, roiskevaara, itsetuhoisuuden esittäminen, teatterisavu

Käärmeenpääntallaajat esitys, hurme ja tanssi Espoon kaupunginteatterilla 05.04.2023.

Käärmeenpääntallaajat esitys, hurme ja tanssi Espoon kaupunginteatterilla 05.04.2023. Näin aiemmin Suistamon sähkön keikalla industraalissa, hikisessä, betonisessa tilassa, olikohan Flow festivaaleilla vuonna 2016 tai niillä main. Hypnoottinen jytke hurmasi, siinä oli jotain, vanhaa, sekä arvokasta ja maltillista pelimannimusiikkia, mutta myös mahdollisesti raveja siis reivejä (ei siis eläinrääkkäystä kuten raveja), jossa kaikui muinaiset Dionysoksen pidot, bakkanaalit, jossa hurjat naiset, mainadit, bilettivät kuin viimeistä päivää. Mutta kuitenkaan tilanteessa ei menty yli äyräiden eikä ekstaasin, ainakaan pillereiden voimin. Ikään kuin hurmosta ja alkuinnostusta, kynnystä liikkua, tai vastaanottaa, voisi säädellä. Se ei ollut negatiivinen kokemus eikä siitä tullut krapula. 

Nyt Espoon kaupunginteatterin valtasi ensin ennen esitystä Kallion lukio, samoin myös väliajalla, lämpiössä, kahvio Juorussa. 

Itse esitys oli jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen oli kertova ja verbaalinen. Jälkimmäisessä osassa annettiin tanssin viedä. 

#välitaukotviitti Esitys eli keikka ei ole osallistava, mutta hurmokselliseen tanssiin letkajenkassa ja taustalauluun voi pyydettäessä osallistua. Miten iloinen pelimannimusiikki ja välillä aistillinen vapaa tanssi sopii impivaaralaiseen uskontoon? Ainakin vasulaisuuteen se sopii

Kiitoksia kutsusta, sulattelen. 

Tämä viikko on kova teatteriviikko:

Helsingissä tänään Puoli-Q -näyttämöllä Message from Tyler – Memento mori, Kirsikkatarha, ja tiistaina Teatteri Takomossa Umstülpung. Sekä Tapiolassa eilen Espoon kaupunginteatterilla Käärmeenpääntallaajat. Huh huh.

Suositus Grandemus Maximus

Aivan liian vähän on tanssikuvia. Yllätysvierailijana esityksessä oli flamencotaituri Kaari Martin, jota olen kuvannut erinäisissä tapahtumissa, tässä kirjakaupassa. Häneltä kysyttiin, mihin sinä uskot. 

Tekijäloota:

TYÖRYHMÄ

Esitysdramaturgia ja ohjaus Marjo Kuusela

Musiikki Anne-Mari Kivimäki

Koreografia Reetta-Kaisa Iles

Lavastus-, valo- ja videosuunnittelu Janne Teivainen

Pukusuunnittelu Mirkka Nyrhinen

Äänisuunnittelu Antti Puumalainen

Ääniteknikko Taito Hoffren

Näyttämöllä Johanna Elovaara, Reetta-Kaisa Iles, Tuomas Juntunen, Taito Hoffren, Anne-Mari Kivimäki, Pekko Käppi, Ville Rauhala, Antti Puumalainen, Riikka Puumalainen, Timo Saari, Patrik Riipinen ja Kallion lukiolaiset 

Yhteistuotanto Folk Extreme, Tampereen Työväen Teatteri, Espoon Kaupunginteatteri, Tanssiteatteri Tsuumi, Tampereen Yhteiskoulun Lukio (TYK) 

Lue lisää Espoon kaupunginteatterin sivulta:

Käärmeenpääntallaajat on hurmoksellinen ja kiehtova sukellus menneisyyteen ja takaisin, täynnä 

raivokasta etsintää ja vavahduttavaa iloa. Teatterin valtaa etnoteknoyhtye Suistamon Sähkö, hypnoottinen underground-trio Palomylly, Tanssiteatteri Tsuumi, Folk Extreme, hurjat Kallion lukiolaiset ja yllätysvierailija.

Käärmeenpääntallaajat vie meidät aina kolmen vuosisadan päähän, unohdettuihin tositapahtumiin, eteläpohjalaisen uskonlahkon mystisiin menoihin. Luvassa on vahvasti elämyksellinen ja yllätyksellinen ilta kaikille aisteille. Löydämmekö vastauksen siihen, mitä merkitsee usko ja mihin asti olemme valmiita sen perässä menemään?

Käärmeenpääntallaajat kertoo salatusta yhteisöstä, ankarasta onnen tavoittelusta ja vapauden kaipuusta. Se on niin festivaali, rituaali, rock-konsertti kuin visuaalinen tanssiteos, jossa mukana nuorten lukiolaisten omia näkyjä ja näkemyksiä.

Kantaesitys Tampereen Työväen Teatterin suurella näyttämöllä 16.3.2023.

" PANEELIKESKUSTELU

Ruumiin ilo ja uskonto -paneelikeskustelu torstaina 9.2. klo 18. Keskustelijoina näyttelijä Seela Sella, näyttelijä-muusikko Elsi Sloan, ohjaaja Marjo Kuusela, kirkkoherra Olli-Pekka Silfverhuth sekä TTT:n johtaja Otso Kautto. Keskustelua johdattelee ohjaaja Kari Paukkunen. Tampereella käyty keskustelu tallennettiin ja sen voi katsoa Youtuben kautta. "

UMSTÜLPUNG hekotuttaa Teatteri Takomossa 04.04.2023

UMSTÜLPUNG. Kylläpä oli mukava Tipi-instituutin Umstülpung tuolla Teatteri Takomossa eilen 04.04.2023. Trilogian toisessa osassa "  Viiksi-instituutti on muuttunut Tipi-instituutiksi. Tipi viittaa sanoihin “tissi” ja “pimppi”, mutta tarkoittaa muutakin."

#teatteri

Naurua

Se voi tarkottaa myös takinkääntöä, näin vaalien jälkeen ja NATO-päivänä #umstülpung

Missä muualla pääsee olanyliheittimellä näytettyjen kalvojen äärelle absurdille, Viiksi-instituutista luennoitsija. 

Vortexiin, luontoretkelle, vuodenaikojen syntyyn Persephonen johdolla, Sabrinan junttidiskoon. Pääsiäisen jumalatar Esteri on pupu, joka munii meillesuklaamunat...

Tämä viikko on kova teatteriviikko:

Helsingissä tänään Puoli-Q -näyttämöllä Message from Tyler – Memento mori, Kirsikkatarha, ja tiistaina Teatteri Takomossa Umstülpung. Sekä Tapiolassa eilen Espoon kaupunginteatterilla Käärmeenpääntallaajat. Huh huh.

Suositus Grandemus Maximus

Lue lisää teatterin sivulta:

"Umstülpung on Joanna Haarttin, Hanna Raiskinmäen, Noora Dadun, Niina Sillanpään, Niina Hosiasluoman ja Anna Antsalon muodostaman kollektiivin toinen esitys, joka jatkaa Viiksi-instituutissa aloitettuja hoitavia tutkimuksia. Tutkimus on siirtynyt vaiheeseen, jossa Viiksi-instituutti on muuttunut Tipi-instituutiksi. Tipi viittaa sanoihin “tissi” ja “pimppi”, mutta tarkoittaa muutakin. "

" Tipi-instituutti selvittää “umstülpung”-tapahtuman olemusta. Umstulpüng on ympärikääntyvä liike, lainalaisuus, jota voi tarkastella myös sieluntapahtumana, jossa sisäisyys kääntyy maisemaksi. Ympärikääntymisen kautta on mahdollista havaita niin yhteiskunnallisten rakenteiden, nyrjähtäneen luontosuhteen, kuin sisäistettyjen suojautumismallien piilottamia olentoja ja olomuotoja.

Tipitutkimukset kuljettavat instituuttilaiset myös länsimaisen draaman juurille läpivalaisemaan koko myttyyn menneen kuvion.

Näyttämön integroivassa pyörteessä sielun kadotetut, irtileikatut ja torjutut osat voivat näyttäytyä haluamallaan tavalla.

Umstülpung kulkee kohti trilogian päätösosaa, Parantajaa. Sen toimintaa ohjaa muutoksen välttämättömyys. "

Esityksen kesto väliaikoineen noin 2,5 h

Työryhmä: Joanna Haartti, Hanna Raiskinmäki, Noora Dadu, Niina Sillanpää, Niina Hosiasluoma ja Anna Antsalo

Kuva: Anna Antsalo

Teatteri Viiruksessa oli Anssi Niemi irti sooloteoksessaan STRAIGHT ACTING. Kuinka upeasti leikattu voikaan näytelmä olla, ajoitukset, tykitykset

Teatteri Viiruksessa oli Anssi Niemi irti sooloteoksessaan STRAIGHT ACTING tänään 15.03.2023. Viirus Straight Acting kausi 10.03-01.04

GUEST: Straight Acting

Niemi/Arikka/Pääkkö/Sirainen

Teatteri Viiruksessa oli Anssi Niemi irti sooloteoksessaan STRAIGHT ACTING vieraileva teos tänään 15.03.2023. Suomenkielinen teos. Kuinka upeasti leikattu voikaan näytelmä olla, ajoitukset, tykitykset, vaihdot osuvat niin nappiin että hitaampia heikotti. Perse ja sielu paljaana oli manifestissa, jossa saa nauraa riekkua mukana, tukea, juhlistaa kuten Pridessa, barrikaadeilla, mutta myös käsikirjoituksia lukiessa. 

Että kuka kertoo kenen tarinan, ja mistä positiosta. Kun itse on kyllästynyt valkokankaallakin valkoheteromiehen tarinaan valkoheteromiehestä, jonka käsikirjoittaa valkoheteromies ja ohjaa, tuottaa, ponsoroi valkoheteromies, kuinka seksististä soopaa jaksavatkin, niin välillä jää näkemättä muitakin vähemmistöjä. Että aina löytyy vähemmistö joka on alistetumpi kuin sinä/sinun. Kuka saa näytellä ja ketä. Kyse on ainakin rahasta, kassamagneeteista, blockbuster-elokuvista joihin satsataan rahaa, joiden on pakko menestyä eli joiden on oltava konservatiivisiä ja miellyttää kaikkia. Tai ainakin valkoisia heteromiehiä rampot ja shuk norrosit, conanit. 

Kun taas kaapelikanavilla eli nykyään suoratoistoissa, tv:ssä, indieissä ja lyhärissä saa olla monenlaista tyyppendaalia kengänkuluttajaa. 

Mutta esityksessä ei ole pahiksina, homofobian levittäjinä ja ylläpitäjinä persut ja muut natsit. Vaan ihan tavalliset ihmiset työpaikalla, harrastuksissa. Kouluissa.

Anssi Niemi on eräitä lemppareitani teatterissa yksin tai ryhmässä, kuten Q-teatterilla Saara Turusen teossarjan kolmannessa ja viimeisessä osassa, elokuvien ja sarjojen pienissä rooleissa kuten Armomurhaaja ja Sekasin, eikä ole liian pieniä rooleja. 

Joku rooli voi tietty olla liian kaponen. Äänikirjojen äänenä hän on myös herkkä, ja sana herkkä laajenee moneen suuntaan.

Anssi on laajentanut miehen tai pojan kuvaa kuten esim Pekka Strang, Paavo Kinnunen, Samuli Niittymäki, Johannes Holopainen, Mikko Kauppila, Markku Haussila ja Aleksi Holkko. Ettei tarvi olla ja ähistä pelkkä suo kuokka ja Jussi, eikä pelkkä Tuntematon, eikä Herra 47.

Reilun tunnin mittainen esitys on sopivan mittainen, jännite pysyy, ja Anssi tai siis Aatu on yhtä yleisön kanssa. On mukavaa kun yleisö on villinä, hoksaa, tukee ja hirnuu. Jos toinnun raapustan lisää. 

Sain lipun, kiitoksia. Nautin. 

Millaisia homorooleja olen nähnyt, tai seksuaalivähemmistöjä? No, ainakin Teatteri Viiruksessa on ollut viime vuosina / kuukausina eurooppalaista diversiteettiä eli ruotsalaista monologia kuten Gud skapade människan och jag skapade kuken, suomeksi jotensakin jumala loi (teki) ihmisen ja minä loin (tein) kullin. Se oli monologiesitys transliikkeen pioneeristä Michael Dillonista. " Hän oli ensimmäinen transmies, joka otti testosteronia ja teki falloplastisen korjausleikkauksen. "

Kotimaisia näytelmiä on ollut mm Scream - the love Story, Kissani Jugoslavia ja Bolla. 

Ja tietty Kadonnutta aikaa etsimässä, osa 3. 

Tv:ssä pyöri noin 2010-2013 Spartacus tv sarja, jossa oli rivakkaa miesten välistä mittelöä, myös seksuaalisesta. Gladiaattorit toimivat myös varakkaimpien frouvien viihdykkeinä. Sitäkö Teatteri on. 

Älä kerro äidille (Queer as Folk) oli mainio sarja 90-luvun lopulta, mutta siinä oli ikävästi rooleja naisille, jotka nähtiin vain fag hag'eina. 

The Whale oli viimeisin homorooli minkä näin valkokankaalta. Sen näytteli streitti mutta merkittävä ja nöyrä Brendan Fraser. 

Priest (1994) elokuvan omistan VHS-kassuna. Pride (2014) on nähty, samoin Neljät häät ja varsinkin ne yhdet hautajaiset. 

Paljon on nähty homoelokuvia. Mutta kuinka monessa on näyttelijänä ollut hetero. 

Tekijäloota 

Käsikirjoitus, ohjaus ja näyttelijäntaide Anssi Niemi

Dramaturgia Rasmus Arikka

Äänisuunnittelu Vili Pääkkö

Valosuunnittelu Jaakko Sirainen

Koreografinen ja liikkeellinen neuvonantaja Suvi Kemppainen

Tuotanto Tinni Torikka

Tekniikan ajo ja esityskuvat Vilma Vantola

Grafiikka ja promokuvat Mikko Roininen

Kieli suomi, tekstitetty ruotsiksi ja englanniksi

Kesto  noin tunti ja 15 minuuttia

Lue lisää Viiruksen sivulta :

" Ensimmäinen rooli on hetero.

Straight acting = Homoseksuaali mies, jonka käyttäytyminen ja habitus vastaavat perinteistä heteromiehen stereotyyppiä. Termiä voidaan soveltaa homomiehiin, jotka osoittavat perinteistä maskuliinisuutta omasta taipumuksestaan, sekä niihin, jotka performoivat sitä muista syistä, kuten mahtuakseen normiin. Terminä kyseenalainen.

Straight Acting on näyttelijä Anssi Niemen räävitön sooloesitys sisäistetystä homofobiasta ja vakuuttavan miesnäyttelijän kuvan täyttämisestä. Tämä on esitys uskottavuudesta, näyttämön ja seksuaalisuuden välisestä jännitteestä sekä identiteetin ja roolin suhteesta.

Onko rooli viikinkisarjassa miesnäyttelijän uran täyttymys? Auttaako mielikuva rotasta paikkaamaan kokemuksen puutteen pillusta? Pitääkö heteroroolia varten kasvattaa persekarvat? 

Straight Acting on komedia, joka saattaa itkettää.

Kuin Kiviä taskussa, homohoukuttimella. "

Ikäsuositus esitystä suositellaan yli 15-vuotiaille.

Sisältövaroitus kovia ääniä ja vilkkuvia valoja

Esityksen valmistamista ovat tukeneet Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Taiteen edistämiskeskus, Yrjö Sirolan Säätiön, Teatterin tiedotuskeskus TINFO ja Suomen Kulttuurirahasto

Straight Acting

Lehdistökuvat (Vilma Vantola)

Kom-teatterin Rikkaruoho 14.03.2023

Kom-teatterin Rikkaruoho 14.03.2023. Lava on kokonaan vihreän eri sävyissä, myös betoniosat. Ehkä. Keinonurmi on vihreää. Näyttelijöiden vaatteet vihreitä. Valaistus on välillä normaalia, välillä valo on vihreä, välillä punainen. Tai neon fuksiaa. Teos on tragikomedia, näytelmäversio Otto Gabrielssonin romaanista, joka on suomennettu vuonna 2020 nimellä Rikkaruoho. Alussa on vihainen teini, Otto Gabrielsson, joka shättäilee koneella. Nimimerkki näyttää Ted K:lta, ubabomberilta. 

Olemme rannalla, ei, vaan ruohikolla. Olemme saaressa. Olemme Längtan efter pappa -retriitillä. Kaikki osallistujat ovat nimeltään Otto Gabrielsson. Ottoja on eri-ikäisinä. Tragikoomista retriittiä tahi psykologista viikonloppua vetää myös psykologi Otto Gabrielsson. Oikean elämän Otto opiskelee psykologiaa kirjansa kirjoittamisen aikoihin. Hän on Jörn Donnerin avioton poika. 

Lavalle lävähtää Donnerin Mammutti. Tragikoomista. 

Joulunvietto voi tuoda mieleen Helsingin kaupunginteatterilla pyörinyt Fanny ja Alexander näytelmän. Ave Maria laulu on sovitettu uusiksi, ja se tuo mieleen tuoreimman Batman elokuvan, jossa Aave Mariaa soi hylätyssä orpokodissa, kun miljunääri Wayne unohti maksaa mm ylläpidosta. Riddler eli arvuuttelija likaisessa, hylätyssä orpokodissa soitti tuota poikakuoron hymniä. Hylättynä poikana. Mutta tässä Ella Mettänen tanssii sen tahdissa hetken flamencoa, tehden varjoteatteria. 

Muutakin varjoteatteria nähdään. Nykyteatteria. Niin, oliko yhtään kreikkalaista tarinaa onnellisesta perheestä? 

Ella Mettäsen laulu koskettaa, linkittyy, larger than life. Väliaika.

Kirja on oikeasti kirje isälle, joka hylkäsi. Otto Gabrielsson: Rikkaruoho, 2020. Luen lukenut vasta 10 %. Mutta jo siinä alussa olevia lauseita käytetään tässä.

Esitys toi sisällöltään mieleen Mia Hansen-Løven elokuvan Kohtauksia eräältä saarelta (2021, Bergman Island) jossa elokuvia tekevä pariskunta matkusti töihin Fårön saarelle, turistikohteeseen, mekkaan, jossa Ingmar Bergman eli, ja teki töitä, ja kuinka elokuvien rakastajat palvovat yhäkin Bergmania, mutta saaren asukkaat taas eivät. 

Kuinka Bergman pystyi tekemään niin monta elokuvaa ja näytelmää? Hänen ei tarvinnut huolehtia lapsista joita teki 6 naiselle yhteensä 9 kpl. Vai miten se menikään. Miestaiteilijan vapaus.

Jörn Donner, Jörkka, ei ollut Suomessa sketsihahmo, vaan helposti tunnistettava karaktääri, imitaattorin matskua. Jalustalle nostettu mies, joka on toisaalta pyhä, siis koskemattomissa, kahtaalta paha. Kun Milonoff imitoi eli näyttelee Jörkkaa nojatuolissa, on hän selin yleisöön, ja graafinen hahmo muistuttaa seksistisen tv sarjan Mad Men hahmoa nojatuolissa. 

Ehkä myös vähän Kummisetää.

Uudet komilaiset Ella Mettänen ja Miiko Toiviainen sopivat mainiosti ensembleen. 

Saako tällaisen kirje-romaanin tehdä? Saako siitä tehdä näytelmän, esityksen? Totta kai! 

Onko tässä liikaa tirkistelyä? Ei. Lukija ja katsoja on hyvien puolella. Jörkkaa ei ole känseloitu. Kaapin päälle nostettuna pönöttävänä tahi laiskasti istuvana miestaiteilijana, mammuttina, sen taantumuksellisessa muodossaan. Miten mammuteille kävi. 

Hylätty mammutinpoikanen piipittää yksin. Se on osin itseironinen, mutta selkeä kirje, viesti, taidetta. 

Poika, aikuisena, keski-ikäisenä miltei, sanoo mammuttia papatiksi. Se on pehmeä vanhus paappa papatti. Joka ehkä papattaa. 

Teos ei ole isänmurha, viittauksena Niko Saarelan Hamletinkoneeseen, joka nähtiin Kom-teatterin aulanäyttämöllä jokunen vuosi sitten. 

Kuinka tunteisiin tämä meni, menee. Jörkka tanssii, tanssi Rakkautta ja anarkiaa elokuvajuhlien railerissa Chisun kanssa kuten Pulp Fictionin twist-kilvassa, ehkä stunttiakin käytettiin, Jörkka sanoi railerin lopussa Tehkää ite perässä. Ehkä. 

Viimeksi näin Jörn ja Rafael Donnerin vuonna 2018 Akateemisessa kirjakaupassa, kun heitä haasteli Pekka Strang. Paikka oli tuupaten täynnä, sain huonoja kuvia, ja kuulin hädin tuskin mitään. Jörkka oli heittänyt provon aiemmin mediassa. 

Lavalla viskotaan Mammuttia, Jörn Donnerin omaelämänkertaa. 

Ihmettelin miksi julkaistaan miesten kirjoittamia yli tuhatsivuisia järkäleitä. 

Laura Mattila on ohjannut tämän kunnioittavan ja raikkaan teoksen, joka välillä tuntuu kolmen minuutin ajan Voice of Finlandialta, erinomaisessa lauluesityksessä. 

Niko Saarelan vihreälle kynsilakalle erikoismaininta. 

Vilma Melasniemi näyttää Pussy Riotilta kun mustien hiuksien seassa on sinisiä raitoja, hän myös tarttuu mikkiin. 

Vihreä on toivon, kevään ja kasvun väri. Samoin kateuden ja rahan. Kaksi jälkimmäistä liittyy kustannustoimintaan. Ainakin Ruåtsissa. Toisaalta Suomen kustannusmaailma on rohkeampi, ja julkaisi kirjan Rikkaruoho. Ruotsalaiset eivät uskaltaneet. 

Sain lipun, kiitoksia. Tämä muhii mielessä pitkään.

Tekijäloota 

Näyttämöllä Vilma Melasniemi, Ella Mettänen, Juho Milonoff, Niko Saarela ja Miiko Toiviainen

Otto Gabrielssonin kirjasta (suom. Laura Kulmala) dramatisointi ja ohjaus Laura Mattila

Lavastus Julia Jäntti

Pukusuunnittelu Mirva Mietala

Valosuunnittelu Veli-Ville Sivén

Äänisuunnittelu Jani Rapo

Maskeeraussuunnittelu Leila Mäkynen

Ohjaajan assistentti Tiiu Poikonen

Yleisötyö Jenni Bergius, Rosa-Maria Perä ja Maaretta Riionheimo 

Lue lisää KOMin sivulta :

" Millaista jälkeä tulee, kun hylätty poika päättää lainata kansakunnan provokaattorina tunnetun isänsä kirjallista otetta ja kirjoittaa armottoman, julkisen jäähyväiskirjeen kaikkien suomalaisten tuntemalle isälleen?

Yllättävää kyllä, siitä syntyy kipeän lisäksi kammottavan hauskaa teatteria, joka nauraa kirpeästi sille, miten pieniä ihmisiä me kaikki tahoillamme olemme.

Otto Gabrielssonin kirja Rikkaruoho: Viimeinen kirje isälle (S&S, 2020) kertoo katkeran totuuden lähisuhteesta, jota ei koskaan ollut. Vuonna 1981 Tukholmassa syntynyt Gabrielsson sai äitinsä sukunimen. Henkilötietoihin ei merkitty isästä mitään, sillä vastasyntyneen lapsen isä oli tahollaan naimisissa, äiti ei. Isän nimi oli Jörn Donner.

Rikkaruoho on hylätyn mammutinpoikasen piipitystä pimeydestä, pienen kirpun puheenvuoro suurmiesten selkien takaa.

Rikkaruohon sovittaa ja ohjaa Laura Mattila (s. 1990), turkulaissyntyinen nuoren polven teatteriohjaaja. Näyttämöllä poissaolevien isien kanssa varjonyrkkeilee koko KOM-teatterin ensemble Vilma Melasniemi, Ella Mettänen, Juho Milonoff, Niko Saarela ja Miiko Toiviainen. "

Talvisota ennakko 07.03.2023. Teatteri Avoimien Ovet

Talvisota ennakko 07.03.2023. Teatteri Avoimien Ovet. 

ohjaus Hanna Kirjavainen

rooleissa Kati Outinen, Ella Pyhältö, Anna-Leena Sipilä

ensi-ilta 8.3.2023

esitykset ajalla 7.3.–29.4.2023.

Kohtalottaret kutovat elämänlankaa. 

Mihailov — Lahti — Durnenkov — Kirjavainen — Kazachkov

Talvisota
– yksi sota, kolme tarinaa

Olemme kolmessa aikatasossa, Talvisodan ajassa, vuodessa 2009, ja sitten viime aikojen Matiupolissa. Hyvin niukasti lavastettu esitys voisi kulkeutua useampaankin teatteriin, maahan. Lavalla on valkoista verkkoa ja lankaa, on rukki. On symboliikkaa, on puhumattomuutta. Kolme naista, kolme on pyhä luku, 

on mennyt, onbnykyinen ja on tuleva, kuten antiikin aikoina. Ja kuten nykyteatterissa. Kohtalottaret kutovat elämänlankaa. Kutovat tarinoita. Verkostoituvat. 

Taustalle heijastetaan liikkuvaa, sykkivää psykedeelistä pitsiä, se on kuin fraktaalia, jossa palaamme ytimeen. Joka on aina sama. Kohtausten välillä soi slaavilaisen naisen lähes sakraali laulu, sitten tulee jingle, äänimerkki, joka on kuin uutisista, tai Lars von Trierin Valtakunnasta. 

Olemme vakavia, vitsejä ei ole paljoa, olemme sodassa. 

Raatteen tiellä - WHAT?? Ja Mainilan laukauksissa - WHAT?? 

Kolme näyttelijää näyttelee kaikki roolit, miesten, naisten. Sotilaat, kummaltakin puolelta rajaa. On videotaustaa. 

Vasta toisessa osuudessa välitauon jälkeen huumori on mukana, ja se on mustaa, ja hersyvää. Olemme noin vuodessa 2009 tahi 2012, kun suomalainen, ukrainalainen ja venäläinen - eivät menneet saunaan, eivätkä rabbin kanssa baariin, vaan olivat näytelmäkirjailjoita. Että kirjoitetaan workshopissa yhessä talvisodasta. Miltä Talvisota näyttää venäläisille. Entä suomalaisille. 

Vähintäänkin ajankohtainen, koskettava, minimalistinen. 

Myös naistenpäivänä. 

Ajattelen myös ukrainalaisia vahvoja, rohkeita naisia, jotka puolustavat maatansa ja identiteettiänsä vastenmielisen putinisnin raukkamaisessa ja täysin turhassa hyökkäyssodassa. 

Slava Ukraini! 

Paljon ovat suomalaiset naiset kirjoittaneet sodasta, sodan vaikutuksista, faktaa ja fiktiota, kuten Rosa Liksomin Väylä. Hienoa, että naiset ja tytöt pääsevät nykyään teatterikouluun, näyttelijöiksi, ohjaajiksi, käsikirjoittajiksi. Teatterinjohtajiksi. Kapellimestareiksikin. Tulin suoraan Tár -elokuvan näytöksestä tähän näytelmään. 

Kiitos kutsusta. 

Kyllähän tämä soi pitkään mielessä. 

Tekijäloota:

rooleissa Kati Outinen, Ella Pyhältö, Anna-Leena Sipilä 

ohjaaja Hanna Kirjavainen

näytelmäkirjailijat Hanna Kirjavainen (Suomi), Ari-Pekka Lahti (Suomi), Oleg Mihailov (Ukraina), Mikhail Durnenkov (Venäjä), Evgenii Kazachkov (Venäjä)

dramaturgi Iida Koro

kääntäjä Anna Sidorova

skenografi Tinde Lappalainen

äänisuunnittelija Juha Tuisku

valosuunnittelija Jere Kolehmainen

videoassistentti Ilari Kallinen

järjestäjä, ompelija,

skenografin assistentti

Helena Parikka

Lue lisää Teatteri Avoimien ovien sivulta : 

" 

Teatteri Avoimien Ovien kevään 2023 päätuotanto on Talvisota, suomalais-ukrainalais-venäläisenä yhteistyönä syntyneen näytelmän kantaesitys. Esitys on yritys hahmottaa historiankirjoitusten ulkopuolelle jäänyt totuus Suomen talvisodasta 1939, totuus, joka ei palvele minkään maan poliittista agendaa. Talvisota on episodimainen kaleidoskooppi kolmelle naisnäyttelijälle, kolmella aikatasolla liikkuva teos kolmen kansakunnan näkökulmasta sotaan. Esitys ulottaa juurensa sodan myyttiseen ulottuvuuteen ja tunnistaa ylisukupolvisen taakan jakamisen tarpeen. Talvisota toimittaa seremonian, jossa suoritetaan anteeksiannon riitti tulevien sukupolvien taakan keventämiseksi.

Näytelmäteksti sai alkusysäyksensä vuonna 2009 Baltic Circle -festivaalin yhteydessä järjestetyssä suomalais-ukrainalais-venäläisessä tekstityöpajassa, jossa luotiin talvisotaa käsittelevä lukudraama. Venäjän aloitettua hyökkäyssodan Ukrainaan sen samankaltaisuus talvisotaan herätti kirjailijoissa tarpeen avata ja päivittää työpajassa kirjoitettu materiaali. Samalla näytelmään haluttiin lisätä kirjailijoiden nykyinen elämäntilanne: työpajaan osallistuneet kaksi venäläistä näytelmäkirjailijaa elävät maanpaossa mielipiteidensä vuoksi, ukrainalaisista yksi on rintamalla, toinen kirjoittaa näytelmäämme raunioiden keskellä, ohjustulessa, ilman sähköä.

Talvisota-esitys on pasifistinen manifesti menneiden sukupolvien kunniaksi. Sen ylevä tavoite on yrittää oppia totuus itsestä ja omasta maasta katsomalla toisen kansakunnan peiliin. Esitys etenee eri aikatasoilla, aina ukrainalaisen sotilasparaatin pasunistin viime hetkistä Raatteentiellä vuonna 1939, ja vuoden 2022 Harkovaan rintamalle kadonneen näytelmäkirjailijan etsintöihin. Talvisodan avainteemoja ovat propaganda ja manipulaatio, vihollisuus ja ystävyys, sekä pienen ihmisen pyrkimys toteuttaa arvojaan valtiokoneiston luoman tarinan keskellä. "

Kantaesitys ke 8.3.2023 klo 19.

Esitykset ajalla 7.3.–29.4.2023.

RAKKAUSSIMULAATIO EVE Espoon kaupunginteatterilla totaalin tuoretta ja ennennäkemätöntä teatteria VR-laseissa

RAKKAUSSIMULAATIO EVE Espoon kaupunginteatterilla totaalin tuoretta ja ennennäkemätöntä teatteria VR-laseissa pressin ennakkonäytöksessä 28.02.2023.

Rakkausalgoritmi EVE ei ollutkaan kylmää tekniikkaa, vaan sinut vastaanottivat hymyilevät valkotakkiset. Tarinan edetessä sai puhua vain kuiskaten, mikä sekin oli jännä elementti. Kengät piti riisua ja pehmeällä tai pehmeähköllä matolla tassutella "telttaan", eli pieneen huoneeseen jossa oli kankaat, valkoiset kankaat seininä. Josta sai VR-lasit ja kuulokkeet. Sinua ohjasi tähän asti valkotakkinen. Lasit päässä sai kokeilla missä on rajat, seinien rajat jolloin punainen valomerkki sykki. Ettei lähde ulos harhailemaan Tapiolan uusrakennetuille, sokkeloisille kujille. Joka olisi taiteenlaji sinänsä. Ei.

Koska tärkeintä oli turvallisuus. On turvallisuus. Itse olen sosiaalisestikin epävarma, vainoharhainen ja ihmisiin luottamaton. Mutta silti menin, kun kutsuttiin. Alkoholia ei kannata kitata ennen kokemusta, ettei huimaa tms liikaa. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta käyttää virtuaalitodellisuuslaseja. Niiden alla ei voi pitää (isoja) silmälaseja. Mutta miten tämä alkoi.

Saan edellisenä päivänä sähköpostia jossa linkki kuunnelmaan, joka suositellaan kuunneltavan kuulokkeilla, rauhallisessa paikassa, sohvalla tai sängyllä. Lyhyt kuunnelma johdattaa seuraavan päivän esitykseen.

Aulassa jo valkotakkiset toivottavat tervetulleiksi. Puhe on normaalia, tavallisella volyymillä, mutta lähestyessä kokemusta vain kuiskataan. Saan valita, otanko neuvot vastaan suomeksi vai englanniksi. Valitsen suomen kielen. Koska Suomessa ollaan. Suomalaisia. Kokemus taitaa olla englanniksi nyt en muista tarkkaan, oliko. Kaikki teksti on ymmärrettävää. Rihvelitaululla eli tabletilla näen kolme lyhyttä videoklippiä, joista valitsen kaksi tarinaa, joita seuraan. Sitten valkotakkinen johdattaa minut telttaan valkoisin kankain jaettuun tilaan, jossa VR-lasit roikkuvat katossa odottamassa permantorahvasta. Tilassa saa liikkua. Mutta elektroniikka neuvoo punaisin valoin, jos meinaa mennä kankaisen seinän lävitse, pois tilasta. Jos huimaa, tuoli on lähellä.

En ymmärrä vedenhenki-osuutta. Nautin vedestä, veden alla. Sitten alkaa tarina. Kuinka immersiivinen se on. Mihin reagoin. Kuka olen. Olenko päähenkilö vai katsonko, luenko päähenkilöä. Onko sillä merkitystä. Vaihtuuko roolit välillä. Mitä tapahtui jos en reagoi anturoillani mihinkään. Tai jos reagoin väärin.

Kuinka moninaista rakkaus on. Minulle on vain yksi sisältövaroitus, keskenmeno. Niinkö se oli. Joskus tai melkein aina sisältövaroituksena sisältävät spoilereita eli pillaavat juonta paljastaen. SV eli sisältövaroitus on kuitenkin paikoillaan. Se on humaania. Nykyaikana. 

Seuraan yhden naisen tarinaa. Sitten yhden miehen tarinaa. Mitä koettelemuksia heillä on. Tarinoiden välittäjät ovat näyttelijöitä, joita näen lasien kautta hologrammeina, välillä varjoina.

Miten Teatteri saa muuttua. Kuten antiikin ja vielä Viljami Säkinperän ja jopa Jurkan aikoina vain miehet saivat esittää, kirjoittaa, ohjata. Onneksi on muitakin sukupuolia. Myös katsomossa. 

Miten kehittyä tästä. Onko Teatteri enää teatteria, onko se elokuvaa. Näin ajateltiin, kun videonauha, videoheijastukset ja live videonkuvaus tuli teatteriin esimerkiksi Kom-teatterin Kokki, varas, vaimo ja rakastaja näytelmään joslus vuonna 2017. Samoin Ryhmäteatteriin, Kansallisteatteriin, Turun kaupunginteatteriin, Tampereen Työväen Teatteriin. Teatteriesityksessä saa valita mitä katsoo. Videossa, varsinkin lähikuvassa, joutuu katsomaan valittua rajausta. Tässä esityksessä ei kuljeta videokamera olalla. 

Mitä aika on, ja mitä ajalle tapahtuu. Mitä simulaatiolle tapahtuu. Mikä on Avatar.  Mitä kuvittelen simulaation olevan. 

Mitä vastaanotan. Mitä haluan vastaanottaa. Miten virittäytyä, miten yhtyä flow'hun. Miten nykyteatteri eroaa nykytaiteesta ja performanssista. Ainakin käsikirjoituksen ja ohjauksen, lavastuksrn, äänisuunnittelun mukaan, tässä vain pari esimerkkiä. Miten tämä on nykytaidetta. Hyvin ainakin sopisi museoon, taidemuseoon. 

Mitä seuraavaksi. Kiitoksia kutsusta. 

RAKKAUSSIMULAATIO EVE

Tekijäloota 

TYÖRYHMÄ

Taiteellinen johtaja Eero Tiainen

Käsikirjoitus Eero Tiainen

Dramaturgi Pärttyli Rinne

Konsepti Eero Tiainen, Sami Hakkarainen, Juuso-Matias Maijanen, Oskari Lumikari

Tuottaja Inna Huttunen

Apulaisohjaaja Juuso-Matias Maijanen

VR-suunnittelijat Iikkamatti Hauru, Liya Pirkulieva, Maciej Tomaszewski

Ohjelmoijat Ali Kubur, Mikko Honkanen, Michael Jelbart, Rongzhi Liu

AI-ohjelmoija Evelin Jalonen-Hirano

Äänisuunnittelu Matias Harju, Olli Ketonen, Iikkamatti Hauru

Musiikki Matias Harju, Olli Ketonen, Iikkamatti Hauru, Aino Liinoja (singing). The Four Seasons ”Spring”: I. Allegro, Composed by Antonio Vivaldi, Performed by Anni Elonen (violin)

Kokemussuunnittelijat Eero Tiainen, Iikkamatti Hauru, Jaakko Sorja, Inna Huttunen, Juuso-Matias Maijanen

Läheisyysohjaaja Juuso-Matias Maijanen

Esiintyjät Johanna Ruonala, Yuko Takeda, Henry Pöyhiä, Sami Juhani Rekola, Janne Mattila, Jussi Lankoski, Kate O’Malley, Laura Ala-Ruona, Anja Bargum, Anna Andersson

Laulaja Aino Liinoja

Assistentit Iida-Liina Linnea, Tekla Kokkonen, Helena Mäkinen, Lotta Rahkonen

Valo- ja tilasuunnittelija Alina Pajula

Pukusuunnittelija, maskeeraus, rekvisiitta Triin Kolmkant

Ompelu Triin Kolmkant, Minna Kiiskinen

Tekninen tuottaja Lauri Vase

Unreal Engine -konsultointi MHG Michael Hudson Graphics

Logosuunnittelija Reishabh Kailey

Dramaturgiset mentorit Erik Söderblom, Essi Aittamaa

Mentorit Marko Tandefelt, Mikko Sams

Tuotanto Avatar’s Journey & Espoon Kaupunginteatteri

Yhteistyökumppanit ja tukijat Helsinki XR Center, MAGICS infrastructure, 8i, Espoo Museum of Modern Art, Aalto University, Metropolia University of Applied Sciences, The Finnish Cultural Foundation, Arts Promotion Centre Finland, The Promotion Centre for Audiovisual Culture Finland.  Teos on saanut opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustusta.

" Team EVE:n taiteellinen johtaja Eero Tiainen on aiemmin suunnitellut ja tuottanut useita VR-teoksia ja muita immersiivisiä ja pelillisiä produktioita.

EVE-tiimissä työskentelevät muun muassa immersiivisiin pioneerituotantoihin erikoistunut luova tuottaja Inna Huttunen, rakkaustutkija ja käsikirjoittaja-dramaturgi Pärttyli Rinne, läheisyysohjaaja Juuso-Matias Maijanen, immersiiviseen ja interaktiiviseen äänikerrontaan erikoistunut äänisuunnittelija Matias Harju. VR-maailman toteuttamisesta vastaa laaja kansainvälinen tiimi VR-osaajia ja metaversetaiteilijoita: Iikkamatti Hauru, Kalle Blomberg, Mikko Honkanen, Liya Pirkulieva, Maciej Tomaszewski ja Evelin Jalonen-Hirano.

Rakkaussimulaatio EVE:n muistot tuovat eloon 10 henkilön näyttelijäkaarti. Heistä vuorovaikutteisia osioita ovat toteuttamassa Johanna Ruonala, Anja Bargum, Henry Pöyhiä ja Jussi Lankoski.

Team EVE on kehittänyt Rakkaussimulaatiota vuodesta 2016 alkaen. Kuuden minuutin mittainen demo esityksestä, Rakkaussimulaatio EVE: Vedenhenget on koettavissa Espoon modernin taiteen museossa EMMA:ssa osana Nykyaikaa etsimässä -näyttelyä helmikuuhun 2023 saakka. "

Lue lisää Espoon kaupunginteatterin sivuilta:

" Saat esitykseen liittyvän kuunnelman ja ennakkotietoa sähköpostitse päivää ennen esitystä. Voit lukea viestin myös täältä.

Et usko mitä kerron sinulle. Pyydänkin vain pitämään mielesi avoinna. Entä jos sanoisin että universumi on unta? Haluaisitko herätä? 

Entä jos kertoisin että tulet ylittämään elämän ja kuoleman rajan? Uskaltaisitko astua tuntemattomaan? 

Olen koko ikäni etsinyt rakkauden algoritmia. En pysty jatkamaan yksin. Tarvitsen sinua.

Rakkaussimulaatio EVE on muistojemme peili ja unelmiemme peli.

Tällä kertaa et kuitenkaan istu katsomoon, vaan kutsumme sinut virtuaalimaailmaan.

Sukellat VR-laseilla toiseen todellisuuteen.

Kohtaat siellä toisia kaltaisiasi – sanattomasti, mutta täynnä elämää. Jostain kaipausten ja haaveiden välistä voit löytää itsesikin.

Rakkaussimulaatio on sinua varten.

RAKKAUSSIMULAATION KULKU

Rakkaussimulaation ensimmäinen osa on kuunnelma, joka kuunnellaan kotona. Lähetämme sen sinulle sähköpostitse saapumistasi edeltävänä päivänä. Kuunnelma tulee myös ladattavaksi tälle sivulle lähempänä ensi-iltaa ja se on saatavilla sekä suomeksi että englanniksi.

Saavu 15 minuuttia ennen varaamaasi aikaa. Emme valitettavasti voi päästää myöhästyneitä sisään.

Noin 45 minuuttia teoksen kestosta vietetään virtuaalitodellisuudessa virtuaalilasien ja kuulokkeiden avulla. Joillekin pitkä aika virtuaalitodellisuudessa voi aiheuttaa huimausta tai pahoinvointia. Paikalla olevat assistentit auttavat tarvittaessa. "

Lauri Maijalan hersyvä ja itkettävä The Pimpsons ensi-illassa kantaesitys Q-teatterissa 22.02.2023

Lauri Maijalan hersyvä ja itkettävä The Pimpsons ensi-illassa kantaesitys Q-teatterissa 22.02.2023.

Periamerikkalainen YDINperhe viettää hyvinkin suomalaista ja universaalia joulua. Jokaiseen perheenjäseen samaistuu.

Sitten koittaa väliaika.

Esityksestä, esityksestä on sisältövaroitus josta en kerro

Täysin kymppi esitys ellei peräti Spinal Tappiin asti 11/10.

Perkele mikä shöy. 

⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐

Nero, mutta humaani, itsekin lupsakas Lauri Maijala on käsikirjoittanut ja ohjannut Q-teatteriin komedian The Pimpsons, joskin komedia on välillä kuten Tsehovilla, joka väittää näytelmäänsä Lokki komediaksi, vaikka se on tragediaa. Pimpsonien perhe naurattaa makeasti ja hirvittävästi. Välillä on hetkiä, jolloin miettii, saako tälle nauraa. Miksei? Mutta nauru pidentää ikää. 

Maijalan Pimpsonien ydinperhe sisältää isän, äidin ja kaksi lasta, tyttö ja poika. Kaukaisesti se muistuttaa amerikkalaista piirrettyä perhettä, animaatiosarja, johon tykästyin jo Tracey Ullman Shown täytteenä / erikoisuutena / sidekickinä öbsut 1989. Maijala ei tee parodiaa Simpsoneista, vaan käyttää sitä kehikkona, ja keinona kertoa tarinansa. Joka voisi olla Midsommaria ja Heteditaryä, tahi Filthiä ja Trainspottingia, mutta tässä ollaan absurdismissa, ja mustassa huumorissa. Haasteita otetaan. 

Vai tulleeki lakihaasteita? Uhka vai mahdollisuus? Samalla ollaan amerikkalaisen, tanskalaisen ja ruotsalaisen jouluelokuvan traditioissa, joissa perhe kokoontuu pyhänä: jo aikuisiksi, melkein, kasvaneet lapset ovat nähneet muailmaa ja menestyneet. Ja tulleet sitten kiireisinä kotio, jossa äiti on laittanut kystä kyllä. Mutta isä ei edes housuja jalkaan. 

Teoksen dynamo on isä Homre Pimpson, joka on jämähtänyt sohvalle, ja lattialla on isot, siniset housut. Roolissa mainio, mainio, mainio Eero Ritala. 

Hän on sarjakuva-Homeria hoikempi, harmaampi ja osin zombiempi. Mitä hänelle on tapahtunut, onhan hän syömishäiriöinen lihava keski-ikäinen valkoinen ts keltainen heteromies, joka ei syö terveellisesti. Eikä kuntoile. Ja on tehnyt uraa vaarallisessa ydinvoimalassa epäpätevänä työntekijänä. 

Ydinvoimalan tornit kohoavat ikkunasta näkyvään maisemaan sen täysin peittäen. 

Jouluna niissä on myös jouluvalot. 

Siinä kun Houmeri on lupsakka, vapaa sielu, ikuinen lapsi, joka tykkää mukavista, yksinkertaisista asioista, kuten sirkuksesta ja vesiliukumäestä, innostuu nopeasti uusista asioista, on vähintään hengenvaarallisen kömpelö puukäsitöissä, ja inhoaa yksitoikkoista työntekoa ydinvoimalassa ilkeän sadistisen kapitalistin ikeessä, kuten myös toinen amerikkalainen sankari, työnvieroksija lusmuilija, housuton Aku Ankka, jolla on myös ongelmia pitää raivo kurissa. Mutta Aku on kolmen veljenpoikansa yksinhuoltaja. Homerilla on kolme lasta. Homer myös kuristaa poikaansa Bartia. 

Näytelmässä aikuinen poika on rento, cooli ja slipevä Brt Pimpson ( Lotta Kaihua tekee taas upean miesroolin ) mutta miksi isä kuristaa ärsyttävää poikaansa. Miten väkivalta eroaa piirretystä näyttämöllä, kun kuulemme, mahdollisesti, kuristuksen ääniä. Sarjakuva-Simpsauttajissa isän kuristaessa poikaa näemme sen symbolisena hihojen ja käämien palamisena, ei väkivaltana vaan sen uhkana. Teatterissa tunnelma, ja tulkinta on toinen. 

Myös äiti ja tytär -suhde on hankala. Ilsa Pimpson on feministi, kasvissyöjä, aktivisti, jo 8-vuotiaasta lähtien on käynyt mielenosoituksissa, ettei metsää eikä jokia tuhota. Hän boikotoi epäeettisiä yrityksiä. Nyt hän (roolissa tässäkin kiinnostava Satu Tuuli Karhu) opiskelee Oxfordissa, vai oliko Cambridgessa (josta itse pidän), hänellä on mustat vaatteet, kalliit maihinnousukengät, mustassa T-paidassa taitaa olla graafinen kuva kohdusta, ja hänellä on Hugh ja Hughilla kartano. Ilsalla taitaa olla burnout, ja kalenteri täynnä. 

Tilannekomedioissa on nykyaikana mainioita nämä disfunctional family -stories, eli kreisit, absurdit jne sitkomit, jossa perhe ei olekaan täydellinen, vaan löytyy kaikkea, luurankojakin. Jaksoissa voi käsitellä kaikenlaista, mielenterveyttä, oikeutta omaan kehoon, seksuaalisuuteen. Tyypit voivat olla hylkiöitä, ilkiöitä. 

Ilsa on kiltti äidilleen, muistamme jakson, jossa Lisan piti valita koneeseen vain yksi jonka pelastaa, ja se oli äiti. Kuten Sofien valinta, muttei mitään harkintaa, kuka pelastetaan. Tietysti äiti. 

Äiri, kärisevä-ääninen Magre ( hulppea Ria Kataja) tekee kaikkensa perheen, tai mörököllinsä eteen, siivoaa, kokkaa, toivoisi lastenlapsia ja omaa puutarhaa. Mutta valkkaria nauttinut Ilsa, ja jo sitä ennenkin, haluaa puhua perheen traumasta, traumoista. Ilsa syytää Magren kasvoille, miksi äiti jätti opiskelunsa kesken, miksei enää maalaa. Magre oli tullut raskaaksi, ja siihen hänen uransa loppui. Mutta hän antoi turvallisen kodin Ilsalla, joka on kympin tyttö, pikkuvanha lukutoukka, fantasian kirjoittaja ja yksisarvisten ystävä. 

Amerikkalainen unelma, ja sen saavuttaminen. Menestys. Kuinka tärkeää tämä kaikki on. On viittauksia popkulttuuriin, elokuviin muutenkin. Kieli on välillä englantia, muttei niin kuin The Joulukalenterissa, vaan tässä on oma tatsinsa. Vimpan päälle on paneuduttu maissikuvioisiin verhoihin. Kun Hombre menee paariin, niin näemme Buff Beer valomainoksen. Sitä luultavasti myydään myös kahviossa, mutta jonot oli niin pitkät, ettei loppua näkynyt, enkä edes juo. Aycaramboja jne käytetty säästeliäästi. 

Riski on otettu, ja permantorahvasta tyydytetty. Ilon merkitys näin sota- ja soteaikana. 

Sain liput, kiits. Minä en hyväksy omaa nostalgiaani toksiseksi! Kovinkaan usein. 

Kantaesitys Q-teatterissa 22.02.2023.

Pimpsonit

Tekijäloota 

TYÖRYHMÄ

teksti ja ohjaus: Lauri Maijala

rooleissa: Lotta Kaihua, Satu Tuuli Karhu, Ria Kataja ja Eero Ritala

lavastus: Janne Vasama

valosuunnittelu: Tomi Suovankoski

pukusuunnittelu: Riina Leea Nieminen

maskeeraussuunnittelu: Riikka Virtanen

äänisuunnittelu: Markus Tapio ja Pekka Kiiliäinen

graafinen suunnittelu ja valokuvaus: Pate Pesonius

Lue lisää Q-teatterin sivulta :

" Lauri Maijala: The Pimpsons

keltamusta familycomedy

Ilsa Pimpson oli lapsena pienen Yhdysvaltalaisen Grimfieldin kaupungin silmäterä, älykkö ja tulevaisuuden lupaus.

Vuonna 2023 hän on jätetty, yksin maanpaossa asuva neljääkymmentä lähestyvä nainen, josta ei tullut oikeastaan yhtään mitään.

Brt Pimpson oli lapsena Grimfieldin kauhukakara, se joka meni aina siitä mistä aita on matalin. Vuonna 2023 hän on äveriäs, menestynyt ja hyväntuoksuinen perheenisä, jolla on kaksin kappalein niin lapsia, kuin Teslojakin.

Homre Pimpson on isä, jolla ei ole työtä. (D’oh!)

Magre Pimpson on äiti, jolla on iänikuinen puutarha ja kahden metrin peruukki.

Maddy Pimpson on muisto ajasta, joka ei koskaan palaa.

The Pimpsons on räävitön pop-tragedia perheestä, jonka kaikki tuntevat nahoissaan. Se kertoo toksisesta nostalgiasta, itse itsellemme sepittämistä valheista ja vaateista, jotka ajan myötä muuttuvat todellisuudeksi.

Se on tosielämän sitcom ihmispoloista ilkikurisen elämän armoilla.

Ikäsuositus +14v

Sisältövaroitus aiheesta itsemurha"

Lämpiössä saa kuvata pahvifiguureja

Eilen teatterissa: Espoon kaupunginteatterilla KLOCKRIKETEATERN: LYHYT EPISODI SIENISIVILISAATION UNIVERSAALISSA HISTORIASSA

Eilen teatterissa lumoa: ESPOON KAUPUNGINTEATTERI JA KLOCKRIKETEATERN:

LYHYT EPISODI SIENISIVILISAATION UNIVERSAALISSA HISTORIASSA.

Tulevaisuus tehdään tässä ja nyt 15.02.2023. Mitä tulevaisuus on? Vai onko se jo täällä?

Mitä oikein tapahtui, mitä koin, mitä jaan. Mukana on lapsinäyttelijöitä, joten esityksellä on tietty ikäraja, eikä kaikkia nykyteatterin shokeeraavia tai triggeröiviä, tai provokatiivisia keinoja käytetty, mikä oli hyvä. On hyvä asettaa rajat dystopialle. Vai oliko tämä utopia. Huumori ja taide ovat meille tarvittavia rihmastoja. Kuinka monella tapaa voi parantaa maailmaa, yhteiskuntaa, lisätä empatiaa, myötätuntoa, esimerkiksi sillä, ettei koulutuksesta leikata. 

Mukana on myös keissi eli tapaus, jossa mies-professori tahi mies-näyttelijä keplottelee itselleen pestin, professuurin kun pelaa työhaastista ennen nais-ehdokkaan ulos, koska nainen tuli etuajassa, ja hänen pitäisi ehtiä viedä lapsi lääkärille. Miehellä ei ole lapsia, hän kyllä valehtelee, että hänellä on lapsia, ihan 8 kpl, että saisi haastattelussa paremmat pojot. Nainen oli valehdellut paperille, ettei hänellä ole lapsia, että saisi paikan varmemmin. Lapsettomana. Miestä näyttelee mainio Elmer Bäck joka oli mm WOK eikun KOM-teatterin Greenawayn näytelmän ( Kokki, varas, vaimo ja rakastaja) rakastaja. 

Lapset ovat mainioita tulevaisuuden koulussa joka on toisenlainen, luonnon huomioon ottava. Esimerkiksi kivi pitää esitelmän. Sitä ei ehkä joku katsoja kuule tai ymmärrä, mutta näille lapsille, koululaisille se on selvää. 

Koulurauhan rikkoo ilkeä ja nyrpeä konservatiivinen byrokraatti kiiltävässä kalliissa puvussa. Hän on melkein kuin Peppi Pitkätossun yhteisön pahis, patriarkaatti ja muu johtava ääliö. Siis valtaa pitävä ja varsinkin käyttävä helposti pöyristyttävä ja turhasta ärsyyntyvä patriarkaatti, byrokraatti. Roolissa Carl Alm. 

Eli kaksi miestä käyttää valtaansa väärin. Tai yrittää käyttää. 

Mutta koulun luokka on taas-arvoinen. 

Dystopia on mainio laji, mm erinomainen The Last of Us tv sarja, ja uusin Avatar elokuva. Sekä 70-luvun skifi Andrzej Żuławski: ON THE SILVER GLOBE (1988). 

Näitä kaikkia olen katsonut viime aikoina, ja nämä kaikki voivat liittyä myös esitykseen.

 

Esitys on sopivan lyhyt, hieman normaalia monologia pitempi eli reilu tunti ja vartti. Ei välitaukoa. Lapsetkin ehtii kotiin ja itsekin kauppaan ja julkisiin kulkuvälineisiin. 

Huumori oli mustaa, ja oli muitakin sävyjä. Aikuisten toiminta oli välillä hyvin lapsekasta, tarkoituksellisesti. Kuten näytelmässä Atlantis, joka oli kylläkin Aurinkoteatterin tuotos, ja esitettiin vierailuja Kansallisteatterissa. ( Siellä olin mukana harkoissa ja tapaamisessa.) Ja hahmoina oli peikot. Mutta jotain samaa tässä. 

Onko se sama sanoma. 

Samalla tämä oli hyvin raikas, herttainen ja outo teos. Mutta outous ei kavahduttanut kauemmaksi, vaan raksuttimet piti kalibroida uudelleen. Tai vain ottaa vastaan. Virkistäviä uusia naamoja. 

LYHYT EPISODI SIENISIVILISAATION UNIVERSAALISSA HISTORIASSA

ESPOON KAUPUNGINTEATTERI JA KLOCKRIKETEATERN

Sain lipun kiitoksia! 

Lue lisää Espoon kt:n sivulta:

Tulevaisuus tehdään tässä ja nyt.

" Mustan huumorin värittämä näytelmä tempaa mukaansa mielikuvittelemaan ihmisen jälkeisen elämän. Visuaalisesti monipuolinen esitys kuljettaa katsojaa ajasta toiseen. Universumin yksi mahdollinen historia paljastuu kerros kerrokselta, miljoonien vuosien aikajänteellä. Visionäärinen esitys luo yllättäviä yhteyksiä olentojen, ilmiöiden ja tapahtumien välille.

Esitys kutsuu yleisön kuvittelemaan, mitä kaikkea tuleva voikaan olla. Se houkuttelee myös kysymään: mitä jos tulevaisuus onkin jo täällä?

Tekstin on kirjoittanut Mikhail Durnenkov ja esityksen lavastuksen suunnittelee Ksenia Peretrukhina. Molemmat ovat Venäjällä moninkertaisesti palkittuja taiteilijoita, jotka elävät tällä hetkellä maanpaossa Suomessa. Esityksen ohjaa tarkasta rytmistään tunnettu uuden sukupolven ohjaaja ja dramaturgi Essi Rossi. Aänisuunnittelusta vastaa Pauli Riikonen, pukusuunnittelusta Liisa Pesonen ja valo- ja videosuunnittelusta Ilmari Paananen sekä näyttämöllä. Rooleissa nähdään Carl Alm, Antonia Atarah, Elmer Bäck, Milla Kangas ja Kauri Sorvari sekä viisi lapsinäyttelijää.

Espoon Kaupunginteatterin ja Klockriketeaternin yhteistuotanto saa kantaesityksensä Revontulihallissa 31.1.2023. "

Tekijäloota

TYÖRYHMÄ

Näytelmäkirjailija, dramaturgi  Mikhail Durnenkov

Kääntäjä Anni Lappela

Ohjaaja Essi Rossi

Lavastaja Ksenia Peretrukhina

Äänisuunnittelija Pauli Riikonen

Pukusuunnittelija Liisa Pesonen

Valo- ja videosuunnittelija Ilmari Paananen

Valokuvat Darina Rodionova

Näyttämöllä Carl Alm, Antonia Atarah, Elmer Bäck, Milla Kangas, Kauri Sorvari, Auri Hannus, Magda Lehtonen, Monika Lehtonen, Ruut Neves, Luna Rinkinen

Näyttämönä Espoon kaupunginteatterin Revontulihalli, Revontulentie 8, Tapiola

Kesto 1 t 15 min, ei väliaikaa

Esityskielenä suomi ja mahdollisesti muita kieliä

Tekstityskielet: suomi, ruotsi, englanti ja venäjä mobiilisovelluksella

Sisältövaroitukset: teatterisavua, ajoittain välkkyviä valoja ja voimakkaan tuntuista ääntä

Sosialistisesta mediastani: 

@espoonteatteri #espoonkaupunginteatteri #espoonkaupunginteatteri2023 @klockriketeatern #klockriketeatern #teatteri #theatre #theater #teatterivuoteni2023 #teatterivuosi2023 #näytelmä #esitys #sienet #humaani #posthumaani #dystopia #empatia #idylli #utopia #kouluntärkeys #perusasiat #huumori on #rihmasto kuten myös #taide