Teatterin lumoa - kuvallinen teatteriblogini

Teatterin lumoa - Satu Ylävaaran kuvallinen teatteriblogi

perjantai 1. marraskuuta 2019

Pieni merenneito hurmaa Helsingin kaupunginteatterilla ja innostaa lipumaan pyrstö vapaana, kohti omia unelmia ja karikkoja.

Mikä saa kaltaiseni disneynvihaajan musikaaliin nimeltä Pieni Merenneito? No montakin asiaa. Rakastan merenneitoja, satuja, ohjaaja Samuel Harjanteen visioita, niin lapsille kuin aikuisillekin. Nyt jos koskaan remontoitu Helsingin kaupunginteatteri on mainio areena tällaisille spektaakkeleille. Ne ovat silmäkarkkia, kuten myös Kinky Boots, jonka Samuel myös ohjasi. Ihania vapautumisen paikkoja, voi joko istua ja antaa tarinan tulla kommervinkkeineen. Tai sitten osallistua. Kävin katsomassa elokuun lopulla sekä medialipulla että kultaposse-lipulla, joka on edullinen 4 euron lippu, joita myydään enskaria ennen ja jälkeen oleviin näytöksiin. Päivämäärä oli 27.08.2019. Suosittelen.

Kikatuksia, merenneidon mekkoja, ja suomuisia helmiäistrikoita, pillimehua väliajalla. Suurella sydämellä ja mittakaavalla tehty satu nuoren naisen tahdosta kuulua ihmisten maailmaan - isää, traditiota, sovinnaisuutta uhmaten.

Onko Ariel kapeakatseisesti vain itsensä, itsenäisyytensä uhraava, ja rinssiin rakastuva pieni merenneito, vai onko syynä  kapinoivan nuoren naisen ihastuminen ihmisten maailmaan, minne haluaa kuulua itsekin. Maailman jonne hän ei saisi kurkistaa. Maailma joka ei ole häntä varten. Se on ilkeiden ihmisten maailma, jotka syövät kaloja ja tuhoavat meriä.

Lääpällään, eli lääpälläni olen, kun seuraa kaunis John Watersin & 60-luvun tyttöbändien tyyppinen koreografia. Kuinka upeasti pyrstö lipuu. Pienen merenneidon siskoilla.

Sepastian eli krapu Sebastian on vuoroin Amadeus, vuoroin Salieri, aivan huikea suoritus ja rutistus.
Ja iiks - Kreivi Vatsalihas on meren kuningas, Mikko Vihman upea kroppa on kimalteen peitossa kun hän näyttelee Arielia isään, Tritonia.

Ja Ursula, upea upea Ursula. Ursulan ( Sanna Saarijärvi ) cabaret- ja burleskinumerot, sekä verbaalinen ilottelu, uhkeus ja violettius ja pahuus! Olin raitovaunussa jossa pikku tyttö kertoi puhelimeen mitä pelkää. Eilistä Ursulaa. Kuinka pelottava oli se lonkeroinen, se harmaatukkainen...

Minusta on ollut hauska kun Sanna Saarijärvi on on ollut vapaalla ja meikkaa vieressäni Helsingin kaupunginteatterin naistenhuoneessa...

Ja prinssi Erik ( Martti Manninen ) joka ei ole talutusnuorassa, eikä halua syödä rikkaiden haarukoilla, tingelitangelilla ja hopeapikareilla.

Ja Ariel eli Sonja Pajunoja on oikein sopiva rooliinsa, nauttii täysin simpukoin, hauskaa oli tämä onnellinen jes! -huuto kun Eric-prinssi oli saatu koukkuun...

Huh huh kuinka kuuma aquaman tämän pienen merenneidon isä onkaan! Mutta entäs Ursula! 27.8. tämä musikaali oli ennakossa kultaposse-lipulla  #kultaposse #hktfi.

Mutta millainen tyrskäys tämä hyväntuulinen spektaali on? Psykedeelinen, koskettava, kolmiulotteinen, feministinen ja hauska musikaali pyrstönpyrähdyksineen. Koreografioineen, eläimiä rääkkäävine kokkeineen, tai siis eläinrääkkäykselle en hurraa, keittiössäkään.

Merenalainen maailma näyttäytyy puhtaana, muovittomana, idyllinä. Sitä se ehkä oli rokokoon aikana. Vielä.

Rokokoopuvut sisältävät yksityiskohtia, ja kirjailuja, joita mielellään seuraa. Samoin nukketeatteria.
Ja entäs mutkaton pääpari, joka ei häpeä olla lavalla. Vaan ottaa ja jakaa kaiken riemun.

Lisää havaintoja tuonnempana.

Pieni merenneito 31.08.2019 medialipulla.

Sitten näin tämän toisen kerran, elokuun lopulla.

Tämä musikaalihan paranee kerta kerralta... Psykedeelinen se on, yhä, ja kolmiulotteinen on, kuten 70-luvun harvinainen neuvostoliittolainen postikortti. Lääpällään -piisissä oli ripaus Cheriä - joka on myös näytellyt merenneitoa. Entäpä upea upea Ursula, jonka esiintymiset olivat burleskia ja kabareeta, ja osin Mae Westin verbaalista röyhkeyttä.

Prinssi on sellainen vonkake, joka toisaalta ei pysy talutusnuorassa, mutta rakastaa pärskyjä ja merimiehen vapautta. Ihana ihana on myös #pienimerenneito Ariel itte, oikein han-kala nuori nainen, joka haluaa nousta pinnalle, ja ihmisten maahan. Vaikka ihmiset tappavat kaloja ja rääkkäävöt rapuja.

Ranskalainen kokki -kohtaus oli parempi innossaan kuin disneyn kaunotar ja hirviö elokuva / musikaali, ja vikkelämpi kuin Liisa ihnemaassa keittiössä.

Oli siinä myös Moulin Rougen juoksetusta, sekä slapstickiä, sarjakuvaa ja kaikkea muutakin. Rokokoon silkkeys oli toteutettu kunnioittavasti ja aistillisesti.

Uimisen liikkeet olivat sujuvia. Joissakin ryhmien koreografioissa oli tunnelmia sekä sotien jälkeisistä Suomi-filmeistä, että Hollywoodin kultakauden ilosta esiintyä. Oli siinä ehkä vaudevilleäkin.

Arielin modernit liikkeet esim Jes! Onnistuin narraamaan prinssin. Vai oliko se Jes! Onnistuin naaraamaan prinssin...

Viihdettä koko rahalla, ja koko kalusto käytössä. Koko kalusto!

Kiitoksia!


tässä kuvia avajaiskarnevaalista, jossa näytettiin esimakua, yksi kohtaus Pienestä merenneidosta...







Helmoja, pellavapuku, kolmikolkkahattuja, ja merirosvoja - ennen oli miehet hiiohoi! Kuvia avajaiskarnevaaleista, lisää kuviakin tuonnempana, ehkä.


Maan ja meren alta nouseva merirosvolaiva säikäytti, että videokin alko keulia, ja jäi pystyyn. Ihana on rinssi joka haluaa olla merirosvo, eikä etuoikeutettu aatelinen joka syö haarukalla, ohoi!


Tekijäloota:


Reita Lounatvuori
SUOMENNOS

Hanna Kaila
SUOMENNOS (LAULUT)

Samuel Harjanne
OHJAUS

Risto Kupiainen
KAPELLIMESTARI

Gunilla Olsson-Karlsson
KOREOGRAFIA

Peter Ahlqvist
LAVASTUS

Pirjo Liiri-Majava
PUVUT

William Iles
VALOSUUNNITTELU

Kai Poutanen
ÄÄNISUUNNITTELU

Milja Mensonen
NAAMIOINTI JA KAMPAUKSET

Toni Haaranen
VIDEOSUUNNITTELU

Becky Vincett/ Stitches and Glue Ltd
NUKET

Paul Vincett/ Stitches and Glue Ltd
NUKET

James Veitch/ Flying by Foy Ltd
LENNÄTYKSET

Nick Porter/ Flying by Foy Ltd
LENNÄTYKSET





Esiintyjät:


Sonja Pajunoja
ARIEL

Martti Manninen
ERIK

Sanna Saarijärvi
URSULA

Tero Koponen
SEBASTIAN

Tuukka Leppänen
SKUUTTI

Paavo Kääriäinen
KIERO
Antti Timonen
LIERO

Matti Olavi Ranin
YRJÖ

Tuomas Uusitalo
CHEF LOUIS

Mikko Vihma
KUNINGAS TRITON

Samuel Vihma
PÄRSKY
Valo Eklund
PÄRSKY
Lenni Kallela
PÄRSKY
Alek Pèrez Lahtinen
PÄRSKY




Laura Allonen
ENSEMBLE
Chris Bewsher
ENSEMBLE
Sofia Hilli
ENSEMBLE
Jack Johansson
ENSEMBLE
Annamaria Karhulahti
ENSEMBLE
Mikko Kauppila
ENSEMBLE
Jyrki Kasper
ENSEMBLE
Juha Jokela
ENSEMBLE
Elin Ljungberg
ENSEMBLE
Kai Lähdesmäki
ENSEMBLE
Sanna Majuri
ENSEMBLE
Sarah Nedergård
ENSEMBLE
Mikko Nuopponen
ENSEMBLE
Unto Nuora
ENSEMBLE
Peter Nyberg
ENSEMBLE
Emilia Nyman
ENSEMBLE
Sami Paasila
ENSEMBLE
Mikko Paloniemi
ENSEMBLE
Tiina Peltonen
ENSEMBLE
Raili Raitala
ENSEMBLE
Suvi Salospohja
ENSEMBLE
Teemu Sytelä
ENSEMBLE
Inka Tiitinen
ENSEMBLE

Pieni merenneito sosialistisessa mediassani:











Huh huh kuinka kuuma aquaman tämän pienen merenneidon isä onkaan! Mutta entäs Ursula! 27.8. #pienimerenneito #ennakko #kultaposse #hktfi @hktfi Psykedeelinen, koskettava, kolmiulotteinen, feministinen ja hauska #musikaali pyrstönpyrähdyksineen, Koreografioineen, eläimiä rääkkäävine kokkeineen, tai siis eläinrääkkäykselle en hurraa, keittiössäkään. Merenalainen maailma näyttäytyy puhtaana, muovittomana, idyllinä. Sitä se ehkä oli rokokoon aikaa. Vielä. #rokokoopuvut sisältävät yksityiskohtia ja kirjailija, joita mielellään seuraa. Samoin nukketeatteria. Rapu on välillä Salieri, välillä Amadeus. Ja entäs mutkaton pääpari, joka ei häpeä olla lavalla. Vaan ottaa ja jakaa kaiken riemun. Lisää havaintoja tuonnempana. #teatterinlumoa #teatterinlumoa2019 #teatterissa #teatteri #theater #theatre #perfect #actorsofFinland #theatersofHelsinki.
Henkilön Valokuvataiteilija (@satuylavaara) jakama julkaisu