Pikku vampyyri on tuttu kirjana Angela Sommer-Bodenburgin kirjoittamana - nimensä puolesta sopisi kirjojensa aateliseksi vampyyrihahmoksi. Miksi muuten popkulttuurissa, kuten Bram Stokerin Draculan jälkeen, on nämä aateliset vampyyreitä silkeissään, sameteissaan, ja koruineen, raunioituneine linnoineen. Hyvännäköiset, kiinnostavat, latinankielen taitoiset. Kun taas folkloressa, kansantarinoissa, vampyyrit ovat köyhempiä, talonpoikia, raivokkaita, vihaisia ja multaisia. Ainakin jos on uskomista kirjaan Noidan käsikirja.
Angelan kirjassa, ja tässä näytelmässäkin, ollaan viehättävällä, tavallisella 90-luvulla. On turvallinen perhe, jolla on tutut rutiinit. Ajoissa nukkumaanmenosta ja läksyjen tekemisestä pidetään huolta. Jääkaapissa on ruokaa, kavereille annetaan mehua. Ysäriä on matkatelkkari, siis television katsominen, lehtien lukeminen ja seinäpuhelin, siis lankapuhelin.
Tarinan päähenkilö Anton Papunen (Juha-Matti Koskela) asuu mukavassa kodissa. Hän on koululainen, joka matikan sijaan haluaa lukea Draculaa, ja muita vampyyrikirjoja, ja katsoa kauhuelokuvia. Samaistuin täysin. Ja kuin ihmeen kautta hänen akkunastaan pösäyttää Pikku vampyyri Rydiger von Schlotterstein (Antti Peltola) Tai pikku ja pikku. Hän on parimetrinen ja 146-vuotias teini joka on 140 ajan saanut olla käymättä koulua, juhuu!
Anton Papunen on yksinäinen, hänellä on vain kirjansa ja telkkarinsa. Koulussa ja koulun ulkopuolella häntä kiusataan. Vampyyrijutuista. Antonin puheita ei uskota, ja hänelle nauretaan.
Anton ei kuitenkaan vello itsesäälissä, pitkään kuten aikuiset, koska hänellä on uusi kaveri, pikku vampyyri Rydiger. Onko Rydiger olemassa?
Useampaa muutakin asiaa ihmetellään, onko se totta, onko se olemassa. Miksi minua ei uskota, miksi minua ei kuunnella.
Rydigerillä on myös sisko Anna von Schlotterstein (Eriikka Väliahde) joka ei ole saanut vielä vampyyrin kulmahampaita, hän juo maitoa, ei verta. Ei vielä. Anna ihastuu Antoniin sekä hänen kirjoihinsa: ihmeen ihanat kirjat. Elo - ja kuolo - voisi olla leppoisaa näiden kaverusten kesken - vaikka heillä on eri aikataulut.
Mutta pahis, siis pahus! Mutta pahiksrna, koulukiusaajien lisäksi on hirvittävä hautausmaan vartija eli Hannu-Henrik Kalmankulma! (Mika Honkanen) Hän on koominen, ja traaginen hahmo. Jatsareissaan hän on tuttu kotimaisista kansankomedioista, mutta myös jotain Roman Polanskin Vampyyrintappajat (anteeksi hampaanne ovat niskassani ) kyläläisistä hänessä on. Työkkäri eli työnvälitystoimisto on lykännyt hänet aivan väärään tuuniin, hän on ahdistunut, ja kulkee valkosipulit kaulassa vampyyreitä ja pöllön huhuiluja peläten. Vaarnat kulkevat aina mukana.
Mitä ilmeisimminkin tämä teos kertoo peloista, ja niiden kohtaamisesta. Sitten seuraa toinen välierä. Erityisen komeaa menoa, mm vampyyri-kimbleä. Enempää en paljasta.
Lasten näytelmästä jonkin verran voi juonesta paljastaa, varsinkin jos tuntee kirjat, joista ihmettelen, mikseivät ne breikanneet kuten Harry Potterit. Ei tarpeeksi oheiskrääsää?
Ei se mtn, pidin myös Potterin humanismista, ja solidaarisuudesta. Anton Papunen ei ole orpo, eikä ees puoli orpo eikä kerjäläinen eikä merkitty eikä valittu. Vaan ihan tavallinen, yksinäinen poika.
Sitten on moraalisia dilemmoja: Rydiger on siis 146 vee, mutta saako hän juoda punaviiniä. Onko hän siis teini vai aikuinen?
Kauniisti hän tuo risuja uuden toverinsa Antonin äidille, koska äideille pitää antaa kukkakimppu 💐 kun tulee kylään. Se, ettei kimpussa ole kukkia vaan risuja, ja että Rydiger heittää kimpun lattialle. Paljon on vielä oppimista.
Risut tuo mieleen Angelica Hustonin tuossa Morticia Addamsin roolissaan, kun hän leikkasi ruusuista nuput pois, ja jätti piikikkäät varret 🌹
Pieni näyttämö kasvaa suuremmaksi, hautakammioksi, kodikkaaksi kodiksi, hautausmaaksi, ja kaikeksi siltä väliltä. Ystävykset sulahtavat rooleihinsa niin, ettei ihme, että tämä on niin suosittu. Lastenteatteria, mutta laadulla. Ei aliarvioiden. Popkulttuurin vampyyriviittauksia on esimerkiksi kun Buffyn tunnari soi täysillä matkatv:stä. Ja toisaalta, kuinka krypta muistuttaa Bela Lugosin näyttelemän Draculan vastaavaa 1930-luvun klassikkoelokuvassa.
Tuona aamuna ohitin Rapolan Linnavuoren sekä Kalmistonkujan ja päädyin sitten tänne. Tampereelle. Ja mikä ettei. Kauhean hauska juttu!
Ja muistin äikänopen joka sanoi: Eih, taasko näitä vampyyreitä!
Angela Sommer-Bodenburgin kirjassa, kuten myös tässä näytelmässäkin, ollaan viehättävällä, tavallisella 90-luvulla. On turvallinen perhe. Jolla on tutut rutiinit. Ajoissa nukkumaanmenosta ja läksyjen tekemisestä pidetään huolta. Jääkaapissa on ruokaa, ja kavereille mehua.
Ei minun lapsuudessani ollut tällaisiakaan esityksiä.
Hyvän mielen esitys, jonka goottilaisuus ja solidaarisuus kohillaan! Suosittelen kaikille. Ikähaarukkaan sopiville.
Näin tämän vapaalippun ansiosta, kiitos siitä.
Tekijäloota:
Perustuu Angela Sommer-Bodenburgin kirjasarjaan
Dramatisointi Wolf-Dietrich Sprenger
Suomennos Leena Viljakainen
Ohjaus Ilmari Pursiainen
Lavastus Perttu Sinervo
Pukusuunnittelu sekä kampauksien ja maskien suunnittelu Marjaana Mutanen
Valosuunnittelu TJ Mäkinen
Äänisuunnittelu Niklas Vainio
Lavalla:
Juha-Matti Koskela
Anton Papunen
Antti Peltola
Rydiger von Schlotterstein
Hiski Grönstrand
Leopold von Schlotterstein
Kristiina Hakovirta
Helka Papunen
Minna Hokkanen
Sabine von Schlotterstein
Mika Honkanen
Hannu-Henrik Kalmankulma
Jari Leppänen
Antti Papunen
Eriikka Väliahde
Anna von Schlotterstein
|
| kuva Tampereen Työväen Teatteri |
Työviksen sivulla kerrotaan:
"HYYTÄVÄN HAUSKA ESITYS MIELIKUVITUKSEN VOIMASTA
Ensi-ilta 6.9.2019 Eino Salmelaisen näyttämöllä
Seikkailu alkaa, kun eräänä iltana vampyyrikirjoja ahmivan Anton Papusen huoneeseen lennähtää aivan oikea vampyyri, Rydiger! Hiipiessään öisin hautausmaalla Anton tutustuu koko Von Sclottersteinin karmivaan vampyyriperheeseen, jonka hurjaakin hurjemmat jäsenet – Anna, Leopold ja isoäiti Sabine Hirmuinen – sekoittavat pian Papusen perheen elämän.
Pikku vampyyri on hyytävän hauska esitys mielikuvituksen voimasta ja ennakkoluulottomasta ystävyydestä. Näytelmä perustuu Pikku vampyyri -kirjasarjaan, jonka osia on ilmestynyt suomeksi melkein kaksikymmentä.
Runsas ja sadunomainen lavastus ja puvustus luovat mainiot puitteet jännittävälle fantasialle! "
