Teatterin lumoa - kuvallinen teatteriblogini

Teatterin lumoa - Satu Ylävaaran kuvallinen teatteriblogi

sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Juhannustranssit 3D oli dance macabrea, commedia dell'artea ja ikimuistoista juhannusyötä Tampereen Työväen Teatterilla 07.03.2020

Juhannustanssit 07.03.2020 Tampereen Työväen Teatterin isolla näyttämöllä. Olenko raveissa, reiveissä, bakkanaaleissa, muutosta tahtovan Neiti Julien ihmeellisessä juhannusyössä vaiko kesäyön unelmassa? #Juhannustanssit3D miksauksessa olen eniten shamanistista, primitiivistä biittiä, linnun kasvoin, naamioin, tuonelan joutsenet ja viattomat pullasorsat. Mutta myös Luona vanhan veräjän, joka itsessään oli nostalgiaa, jossa kaivataan idylliseen eiliseen. Maruzzellan aikana otetaan vähintäänkin taiteellisia vapauksia miten tanssia dance macabrea ja commedia dell'artea. Ehkä mtyös Urjalan taikayötä. Ennen kaikkea se oli aitoa, ikimuistoista impivaaralaista juhannusaaton yötöntä yötä - joista joitakin juhannuksista ei allekirjoittanut muista pätkääkään.

Paljaita hanureita näin, yhden haitarin, ja miehen joka oli aivan liekeissä.

Juhannustanssit sekä kunnioittaa alkuperäistä teosta, että haastaa nykyaikaan ihan 3D. Mitä vittua Otso Kautto? Tämähän on hyvä. Kokko palaa jo.

Impivaaran mainadit tanssii, nauttii ja rakastuu, juo, juhlii, mutta myös haluaa muutosta, haluaa lähtöä. Mehiläispesä-kampauksissaan, lurekseissaan, hopeisissa avaruusajan minihameissaan laulaja Raili (Helmi-Leena Nummela), kretongeissaan ja vaaleanpunaisissa housuissa valokuvaaja Kirsti (Eriikka Väliahde). Mutta he haluavat muutakin, miettivät lähtöä, muutosta. Taiteen tekemistä.

Soittajan raskas työ. Tosin kosketinsoittaja-Onnilla (Joel Mäkinen) on kiitävän puvun sisällä valtava ego.

Työ. Lakko. Ja kerran mainitut lahtarit. Oli hauskaa tulla Tampereelle juuri Valkeakosken kautta, kun aikoinaan kävin kolmasti, vähintään, katsomassa näytelmää Veriruusut tulla KOM-teatterissa, jossa yksi päärollin vetäjistä oli Helmi-Leena Nummela.

Olemme 60-luvulla, sen lopulla, avaruusajassa. Miehillä on torttukampaukset, ainakin linjuriauton maan tien ässän kuljettajalla Lassella ( Juha-Matti Koskela). Kaikkien panoksesta nautin, niin lavalla, kuin yleisössä ja lämpiössä.

Kuinka luotettavia tämän tarinan epäluotettavat kertojat ovat?

Erityisen huikeaa oli nähä Pikku vampyyri -näytelmän näyttelijöitä tässäkin ahertamassa, juoksemassa, jakamassa, taidetta ja historiaa. Kävin katsomassa tuo goottiliasen hirveän hauskan lastennäytelmän aiemmin päivällä.

Taustalla ja molemmalla sivulla on suuret valkokankaat, joilla toistetaan kaunista kotimaista maisemakuvaa, on ihana, valoisa kesäilta, odotus, järvenrannalla, ehkä mökillä, sorsat uivat videotaiteena joskus ruudun poikki, välillä ruutu on psykedeelinen, kuten lämpökartta. Kun musiikista, biitistä ei tiedä lähteekö se lapasesta, vaiko Kraftwerkin, Rammsteinin vai Laibachin suuntaan. Niin kallistun Laibachiin, koska taustallööa olevat tanssivat silhuetit muistuttavat Laibachin keikkojen videotaidetta. Uros live mainittu!

Mutta videoilla ja ääniraidalla pörräävät myös kärpäset, eikä vain muodossa, oispa kesä ja kärpäset, vaan kuten Organin makaaberissa post-punk biisissä Kärpästen juhlat. Sitä ei kuulla, tietenkään, vaan omat mielleyhtymät.

Hannu Salama: Juhannustanssit. Ja sensuuri. Samassa lauseessa ei saa sanoa kulli ja jeesus. Vai oliko se jeesus ja kulli?

Näin tämän Tampereen Työväen Teatterin vapaalipulla, kiitos siitä. Muuten tätä ei olisi ollut varaa ollut katsoakaan.

Tampereen Työväen Teatterin pressikuvat



STOD-esityshaasteessa mm kohta 9 : äänisuunnittelu oli merkittävässä roolissa tunnelman luojana kiihdyttäjänä ja houkuttajana.





Ennen näytelmää:


Ylimmässä lämpiössä on näyttely nimeltään Pieni museo sensuroidulle ja lakia rikkoneelle taiteelle. Hannu Salaman Juhannustanssit-romaanin lisäksi vitriinissä on mm Harri Koskisen Sikamessias vuodelta 1969. Ei tosin aito, eihän se vitriiniin mahtuisi vaan A4 kopio. Juhannustunnelmaan voi virittäytyä kahden pienen, ja läpikuultavan teltan kautta, sekä krokettia pelaamalla. Kaiuttimista kuuluu linnunlaulua. Ah, suomalainen kesä. Minulle Salaman romaani on ollut tärkeä, enkä ymmärrä tätä jumalanpilkka -kohua. Miten voi pilkata jotain mitä ei ole olemassa. Mielikuvitushahmoa. Ja impivaaralainen, metsäläinen herran pelko. Nuo oikeudenkäynnit ovat saaneet aikaan kohua ja nimeä, mutta varmaan se on ollut viddumaista aikaa kirjailijalle, jota sensuroidaan, jonka työtä sabotoidaan. Jonka työrauhaa ja mielenrauhaa, ja -terveyttä yritetään häiritä. Se tekee meistä vahvempia. Nyt kaiuttimissa pörrää kesän pörriäisetkin. Näen pitkän timotein, vaikka katson vain mustaa kaiutinta.

Toisaalta tanssit tuovat mieleen Simbergin kuolema tanssittaa -maalaukset.

Simbergin maalaus Tanssi sillalla 
Simbergin piiritanssi


Munchin elämäntanssi
sekä Tallinnan Nigulistessa oleva Surmatants ja elokuva Midsommar:
Yllä kuvaamani Bernt Notken Danse Macabre, Surmatants. Sekä kollaasi Midsommar-leffan taiteesta, muraaleista vastasi [conceptual designer] Ragnar Persson
kuva A24





Työviksen sivulta:


" TÄNÄ VUONNA JUHANNUS ON LOKAKUUSSA – SALAMAN LÄPIMURTOTEOS PÄTKÄTYÖSUKUPOLVEN TULKINTANA

Ensi-ilta 16.10.2019 Suurella näyttämöllä

Juhannus! Ilon juhla. Pakko oli tulla paikalle. Väsyttää vaan ihan saatanasti, Jumala kuoli ja maailma on rikki. Mut kiva kun säkin pääsit – hei, kiinnostaisko sua työ, tai rakkaus, tai joku, mikä vaan? Nyt bändi alottaa taas. Viinaa on vielä. Jospa tänä iltana jokin muuttuu.

Tampereen Työväen Teatteri tuo syksyllä 2019 näyttämölle pätkätyösukupolven tulkinnan Hannu Salaman Juhannustanssit-romaanista. Salaman läpimurtoteos toi kirjailijalle kuritushuonesyytteen, ja kirjasta sensuroitiin kaksisataaviisikymmentäkolme sanaa. Romaani julkaistiin 55 vuotta sitten poliittisten jännitteiden, ydinpommin uhan ja jälleenrakennuksesta uupuneen yhteiskunnan keskelle. Onko maailma muuttunut, ja miten?

Tule kantamaan kortesi vuoden kuumimpien bileiden kokkoon ennen kuin burnout vie kaiken!

Esitys sisältää voimakkaita, nopeasti vaihtuvia valo- ja videoefektejä. "




Tekijäloota:



Hannu Salaman romaanin pohjalta käsikirjoittanut Juho Gröndahl
Ohjaus Linda Wallgren
Sävellys Joonas Mikkilä
Koreografi Samuli Nordberg
Musiikin sovitus, tuotanto ja johto Paavo Malmberg ja Joonas Mikkilä
Lavastussuunnittelu Janne Vasama
Valosuunnittelu Eero Auvinen
Videosuunnittelu Pyry Hyttinen
Pukusuunnittelu Marjaana Mutanen
Äänisuunnittelu Kalle Nytorp ja Paavo Malmberg




Mika Honkanen

Juha-Matti Koskela

Verneri Lilja

Minea Lång

Joel Mäkinen

Jyrki Mänttäri

Helmi-Leena Nummela

Kaisa Sarkkinen

Miia Selin

Eriikka Väliahde

Emmi Kaislakari

Jussi-Pekka Parviainen



Näyttämöllä myös Veijo Salorannan orkesteri:
Helmi-Leena Nummela
Juho Kanervo / Riku Vartiainen
Joel Mäkinen
Jussi-Pekka Parviainen
Paavo Malmberg








Enskarilinjuriauto ja raileri juutuupissa:




mitä sävellyksiä kuultiin esityksessä ja toissalta mitä mielleyhtymiä sain:







Mitä juhannus merkitsee minulle:


Juhannustansseista syttyi Salama-sota
lainaus Elävästä arkistosta:

" Hannu Salaman Juhannustanssien sopimattomat sanat synnyttivät 1960-luvun mittavimman kirjasodan. Jumalanpilkkaa koskevasta kiistasta tuli "koko kansan asia". Keskustelu alkoi arkkipiispa Martti Simojoen puheesta, jossa hän katsoi Hannu Salaman Juhannustanssit-romaanissaan kuvaaman humalaisen pilasaarnan loukkaavan kristillisen kansanosan tunteita. Maisteri Margit Borg-Sundmanin johdolla 19 kokoomuslaista kansanedustajaa allekirjoitti eduskuntakyselyn jumalaa pilkkaavan ja sukupuolimoraalia loukkaavan kirjallisuuden johdosta. Samaan aikaan joukko uskovaisia vaati oikeusministeriltä toimenpiteitä väitettyä jumalanpilkkaa vastaan. Prosessiin kyllästynyt Salama myönsi lopulta oikeudessa halunneensa ”pilkata kansalaisten jumalakäsityksiä ja uskonnollisia tunteita”, ”loukata kirkkoa ja papistoa” ja ”saattaa nk. kristilliset arvot kyseenalaiseksi”. Kirjailija tuomittiin kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen, josta presidentti Kekkonen hänet armahti. Olli Alhon ja Jukka Häyrisen vuonna 1965 toimittamassa ohjelmassa ”Salamasodan opetuksia” kukaan ei tunnustautunut oikeusjutun alkuunpanijaksi. " linkissä Juhannustansseista syttyi Salama-sota


Hannu Salama ja Juhannustanssit elävässä arkistossa: