Teatterin lumoa - kuvallinen teatteriblogini

Teatterin lumoa - Satu Ylävaaran kuvallinen teatteriblogi

tiistai 2. marraskuuta 2021

Kylläpä on mukavaa olla teatterissa! Saituri ennakko 08.2021. Vallilan Kansallisteatterissa, Vallilan konepajalla

Saituri ennakko 10.08.2021. Vallilan Kansallisteatterissa, Vallilan konepajalla. 

Kylläpä on mukavaa olla teatterissa! Jussi-Petteri Peräinen on Saiturin Cléante-poikana vallan hurmaava uusromantikko, jolla on vöitäkin miltei yhtä paljon kuin Tommy Wiseaulla. Vallilan Kansallisteatterilla ennakossa Molièren klassikon groteskissa, hersyvässä tulkinnassa 10.08.

(kuvaaja Stefan Bremer) 

Vanhukset esitetään erittäin groteskeina, harmaina, kuten Roy Anderssonin elokuvissa, mutta sisällä Molièren klassikon epookissa. Oikeassa ajassa. Konservatiivisesti pukeutuneina. Säädynsä mukaan. Mutta Saituri on kitupiikki, eikä vaivaudu pukeutumaan hyvin, vaikka rahaa hänellä on. Liikaakin. Hän, Harpagon, on katkera vanha mies, houkka! Roolissa mainio Markku Maalismaa, joka eleissään, vaikerteluissaan ja hokemissaan, onelinerseissään, ottaa jopa riskejä, että nauraako maksava katsomo. Hän on hirvittävä, kieltä lipova Klonkku, välillä nuin Pölhölän akkunasta karannut, välillä puhuu ällöttävästi kuten Speleissä, nimittäin. Parhaimmillaan Maalismaan Saituri on viittauksena Robin Hood -piirretyn katalaan Prinssi Juhanaan, joka porvarina nukkuu huonosti rahasäkkejä täynnä olevassa sängystä. Kruunun varastanut, anastanut Juhana imee peukkuaan...

Ensemble koostuu tuoreista kasvoista Teakista, ja vanhoista konkareista. 

Kun Juha Varis astuu lavalle niin uskomattoman näköisenä, niin yleisö repeää. Tai minä ainakin. Onko hän ihminen ollenkaan vaiko ihmissusi. Popkulttuuriviitteenä hän voisi tehdä kunniaa Hammerin kauhuelokuvien sivuhahmoille, kuten Michael Ripperille.

Nuo groteskit harmaat hahmot, kauhuelementtejäkin sisältävät, muistuttavat Tove Janssonin, Helene Schjerfbeckin ja Theodor Kittelsenin kynästä, grafiikasta tai pensselistä lähtien.

Sisustus ja lavastus on hyvin niukkaa ja vaihtumatonta. Keskitytään ihmisiin, tarinaan, valoihin. Puvustus saa sen sijaan rellestää vapaasti ja barokkisen yltäkylläisesti. 

Elise (aina upea tai piristävä Asta Sveholm) on upea valkoisessa pyramidi-peruukissaan, kuten Blondie ja Toyah 1970-1980-luvuilla, punkin ja uuden aallon uudet, vahvat naiset, tekijät, jotka pukeutuvat miten haluavat. Ehkä niin kuin nyt Siat ja semmoiset... Ehkä vähän harajukua ja japanilaisen popkulttuurin lolita-hahmoja, jotka eivät tiedä mistä nimitys lolita tulee... Mutta Elise kyllä tietää tyylinsä ja paikkansa. Hän on valkaisu Lumikki (lumipesty?) kauniissa vanhan roosan sävyn samettipuvussaan. Joka on hyvin mini, plus polvisukat. Hänen maailmansa on hyvin rajoitettua, hän ei saisi mennä naimisiin rakastamansa pojan kanssa. Hänestä tuonnempana. 

Cléante (Jussi-Petteri Peräinen) kun astuu näyttämölle hyvin rakastuneena, on hän kultainen poika vaaleine kiharoineen kuin kotimaisen elokuvan kultakaudelta. Positiivisesti! Hän on kaunis ja herkkä prinssi, jolla on barokin ajan puku. Barokin aikana miehet olivat kauniimmillaan pitkine, tuuheine hiuksineen, korkeine korkoineen, polvisukkineen, riikinkukot, muskettisoturit! Pröystäilevät puvut, tiukat sukat, musketit, kävelykepit, komeat takit, ai jai... 

Valére (Sami Lalou) on enemmän tällainen, romanttinen hahmo tummine kutrineen. Hieman pelkuri, mutta selkeä muskettisoturi, jonka rintalihakset työskentelevät hallitusti, kuin koomisessa supersankarielokuvassa, mutta myös kuumana. Hän näyttelee myös tuoreessa mainiossa kotimaisessa leffassa Peruna miltei samanlaisessa barokkiasussa. Ja pistää silmään. Hyvällä tavalla! 


Onko tämä liian pitkä näytelmä? Liikaa nuotteja? No ei, tai laske itse... 

Näimme tämän bloggariklubin päätteeksi, kiitoksia Kansallisteatteri lipusta! 

Kuvaaja Stefan Bremer


Saituri

Komediaklassikko!

MOLIÈRE




Tekijäloota:


NÄYTTELIJÄT JA TYÖRYHMÄ


Rooleissa

Tero Koponen, Sami Lalou (TeaK), Markku Maalismaa, Karin Pacius, Jussi-Petteri Peräinen (Teak), Heikki Pitkänen, Antti Pääkkönen, Paula Siimes, Asta Sveholm ja Marketta Tikkanen


Ohjaus

Vesa Vierikko

Suomennos

Arto af Hällström

Dramaturgi

Eva Buchwald

Lavastus ja pukusuunnittelu

Tarja Simone

Valosuunnittelu

Ville Toikka

Äänisuunnittelu

Esa Mattila

Naamioinnin suunnittelu

Petra Kuntsi


Kuvasin talossa:


On moninkertaista symbolismia kun väistötilan teatteri rakennetaan tsaariajan masuunin päälle... Vallilan Kansallisteatteri otti haltuunsa vanhan konepajan, jossa junia muinoin koottiin. Se on rujo ja inspiroiva tila, jossa oli eilen ennakossa Saituri. Lavaklubin katse jatkuu...








Lue lisää Kansiksen sivulta:

" Vesa Vierikon tulkinta Molièren Saiturista tarjoaa puuteria, peruukkeja ja taiturimaisen näyttelijäntyön siivittämää komediaa rahasta ja rakkaudesta! Vanhalla Harpagonilla (Markku Maalismaa) on kasapäin käteistä mutta ei minkäänlaista aikomusta luopua rahoistaan. Äveriään ja epäluuloisen kitupiikin omaisuudelle olisi kyllä ottajia, mutta rahojensa päällä istuva Harpagon on harvinaisen yksipuolinen neuvottelukumppani.


Kun sydämen asioista piittaamaton Harpagon rakastuu nuoreen ja kauniiseen Marianeen, koko huusholli menee sekaisin. Pian paljastuu, että samaan naiseen on rakastunut myös Harpagonin poika Cléante. Kun kuvioon lisätään vielä Harpagonin junailemat naimakaupat vastentahtoisen tyttärensä Elisen ja vanhan Anselmen välillä, saa alkunsa jupakka, johon sotkeutuu yhä enemmän väkeä, yhä hullummin seurauksin. Koomisia väärinkäsityksiä nähdään totisesti niin talouden kuin rakkauden asioissa.


Molièren Saituri (L’Avare, 1668) tarjoaa lompakon täydeltä tervettä naurua ihmisluonteen heikkouksille ja rajoittuneelle ahdasmielisyydelle. Vuosisadasta toiseen Saituri on osoittanut, etteivät tietyt asiat ihmisyydessä muutu; raha ja rakkaus ovat komedian aiheina yhtä kuranttia tavaraa tämän päivän Suomessa kuin 1600-luvun Pariisissa. Saiturin ikimuistoisen tyyppihahmon ympärille kirjoitettu näytelmä lukeutuu maailmankirjallisuuden suosituimpiin komediaklassikoihin.


Saiturin ohjaa Vallilan Kansallisteatteriin näyttelijälegenda Vesa Vierikko. Luvassa on puuteria, peruukkeja ja pukuloistoa sekä vauhdikasta, herkän vivahteikasta ja roisia komediaa ‒ näyttelijäntyön kaikkiin suuntiin räiskyvää riemua! Vierikon aiempi Kansallisteatterin ohjaustyö, 1950-luvun tyyliin toteutettu Gabriel on ollut huikea yleisömenestys.


Ensi-ilta Vallilan Kansallisteatterissa 11.8.2021 "