Teatterin lumoa - kuvallinen teatteriblogini

Teatterin lumoa - Satu Ylävaaran kuvallinen teatteriblogi

keskiviikko 7. helmikuuta 2024

Tämä ei ole Ryysyranta eikä Emmerdale. Eilen on ollut kovat piletsut. Eikä kaikkia ole kutsuttu... Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä 07.02.2024: Jez Butterworth: JERUSALEM

Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä 07.02.2024: Jez Butterworth: JERUSALEM 3/5 vähintään

Tämä ei ole Ryysyranta eikä Emmerdale. Eilen on ollut kovat piletsut. Eikä kaikkia ole kutsuttu. Pääosassa on hyvinkin byronilainen antisankari, hänen nimensäkin on Johnny ”Rooster” Byron (Santeri Kinnunen). Luen par aikaa lord Byronin tyttären Ada Lovelacen elämänkertaa, hän oli ensimmäinen  tietokoneohjelmoitsija 1800-luvulta... Suvussaan oli useampikin hameen perässä juokseva Byron. Ja kyllä tämäkin Johnny Byron hameen perässä juoksee. Tai hameet tulevat hänen luoksensa. Hänen nimessään on myös Rooster eli kukko, eli hän on kukkoileva, cocky, röyhkeä, mutta rempseä, ja suustansa tulevat stoorit ovat suorastaan cock and bull -turinoita. Välillä tuntee olevansa ihan Gulliverin matkoilla

Eli tekijät tuntevat brittiläisen kertomisen kaanonit ja histooriat. His story. On mukava komedia, ja on toki räväkkä, mutta naisten roolit ovat hyvin kapeita. Vain miehet saavat olla kylähulluja ja tekijöitä. Hyvin vähän on naisia äänessä, on pari pissistä, jotka alaikäisinä tulevat juomaan ilmaista viinaa Byronin luo. On järkevä eksä Dawn (Merja Larivaara) joka tuo heidän yhteisen poikansa Markyn (Niilo Sämpi) hoitoon. Byron kuuluu siihen 1990-luvun brittiläisen sosialistisen tahi sosiaalisen realismin tarinankerronnan kaanoniin, jossa hän on suht tai kohtsillään keski-ikäinen mies, joka on sössinyt, eli menettänyt kaiken, jolla on ollut ne elämän valttikortit kourassaan. Mutta sitten on tullut ero. Ja asunnottomuus.

Byron asuu siis mettässä. Metsän keskellä. Oma tupa ja oma lupa. Hänellä on röttönen pikku piha, jossa pihalla on, ja käy tiuhaan, useampikin kummoinen tyyppi. Välillä siellä piletetään, vedetään kokkelia nokkaan, mutta toisaalta on myös karseita aamuja, jolloin vanha hapan maito on haisevaa kokkelia. Hän juo krapulaansa ällöä sekoitusta. Rekvisiitta on kohillaan: maito on muovikanisterissa kuten briteissä pitääkin olla. Jostakin syystä. 

Mutta ei pelkästään juominkeja, vaan tärkeintä on kertoa tarinoita, ihan lööperiä. Ja tietysti pelataan Trivial Pursuittia. Kun mainitaan Green Man, se taitaa olla pubi, mutta ajattelin elokuvaa ja mytologiaa samannimisessä festarielokuvassa, jossa haastetaan sankari taistoon. Alusta alkaen mainitaan pyhä Yrjö ja lohikäärme, sekä William Blake, niin eiköhän mielessä pyöri jo Punainen lohikäärme, johon ei viitata. Esityksellä on surkea nimi, kaikista vähiten sitä nyt haluaisi olla tekemisisssä terroristivaltion kanssa. Mutta nimi on mikä se on. Minulle se ei soinut mielessä, mutta jälkeen päin äitini hyräili sitä.

Pyhän Yrjön päivä siis lähestyy ja suuret kyläjuhlat. Illan pellenä, hovinarrina on viinaan- ja koksuunmenevä baarinpitäjä Wesley (Jouko Klemettilä) joka vähän väliä pyörähtää virallisesta pubistaan Roosterin pihalle. Sinne tupsahtaa myös hajamielinen herttainen ja täysin pihalla oleva sivistynyt professori (Joachim Wigelius) jonka paikka voisi olla mielisairaalassa, mutta hänen kotinsa on täällä metsässä, Roosterin suojissa. Mainioita hahmoja kumpikin, tunnistettavia useammastakin kulttuurista. Minne he menisivät jos tätä paikkaa ei olisi.

Vaikka esityksen alussa on kankaalla suuri Britannian punavalkoinen lippu, niin Roosterin kännykän taustakuvana on Union Jack, entinen lippu. Tosin kulunut. Missä päin Preksittiä ollaan. Kävivätkö nämä äänestämässä. Mitä heille tapahtuu byrokratian, sentrifikaation ja gryndereiden ahneuden jälkeen. Olen miettinyt usein, mitä Britannian metsille tapahtuu, kun niistä ei ole kukaan huolissaan. Vain siellä olen halannut puita, ja kuullut, kuten Robin Hoodin joukon ratsastavan. Vaikkei hevosia näkynyt. 

Roosterilla on oma tupa ja oma lupa. Hän on siis leiriytynyt likaisine puutarhatuoleineen, joita on nykyajan muovituoleina, sekä myös 70-80-luvun retkijakkaroina, metallivartisina. Hänellä on raileri, siis perävaunu ilman autoa. Kun ameriikassa immeiset assuu railereissa, heitä sanotaan valkoiseksi roskasakiksi. Kun Suomessa karavaanarit ajelevat karavaaneillaan vapaa-aikana, he ovat rikkaita. Kun heillä on varaa mm pensaan. Miten kutsutaan englantilaista roskasakkia. Kuten Vickie Pollard -hahmoa Young Britainissa. Vai mikä sarja se oli. Little Britain!

Rekvisiittaa ja lavastusta muutetaan todella vähän. Vaikka William Blakea toistetaan, niin silti on vahvasti LOTRailu läsnä, siis Tolkienin tarinat, tai ainakin puiden ja metsän rakastaminen. Sekä tietysti Viljami Säkinperän perintö, että metsässä voi tapahtua kaikkea maagista, on keijuja. On rauha. 

Byrokratia haluaa ajaa Roosterin vaunuineen pois metsästä, jossa hää asuu ilman luppaa. Koska hän ei maksa veroja. Mutta hei, maksavatko veroja ne eniten tienaavimmat, häh? 

Olen aika lailla lukenut brittiläisestä luokkayhteiskunnasta, luokkahyppäyksestä, tai ainakin kaksi dekkaria viime aikoina. Luokkayhteiskuntaa voi käsitellä rikostarinan keinoin, tai kuten tässä, komediallisen räävittömän ja raavaan draaman kautta. Ovatko he syrjäytyneitä. Mitä vaihtoehtoja on. 

Porukka tulee Roosterin luo omina itseinään, viihtymään, turvaan, ehkä. Yksi kiinnostava hahmo on dj:n sukseesta, ja kenties räppärin suuresta urasta unelmoiva Ginger (Markus Järvenpää) elohopeanlailla reagoiva heppu. Josta ei oikein tiedä, kuinka kauan hän on ollut teini. Rooster puolestaan on ollut surmanajaja, ja miehet naureskelevatkin, kuinka laimeita ja kilttejä nykyiset kyläjuhlat ja tivolit ovat turvallisine ohjelmineen. Ehkä nykyään on kalliimmat vakuutukset. 

Tämä voisi olla rikostarina, dekkari tai mysteeri, koska nuori tyttö Phaedra (Mitra Matouf) on kadonnut. Katsojan mielessä risteilee, miksi. 

Santeri Kinnunen luo omasta narrikuninkaasta lopulta William Blaken kaivertaman etsauksen. 



Herkku jatkuu yli kolme tiimaa, eli välitaukoja on kaks, joista ensimmäisessä ne rikkaat menevät juomaan kahvia ja pullaa. Ja toisessa tauossa istutaan penkeillä paikoillaan poistumatta salista. En tiedä, mitä esityksestä poistaisi. Että se lyhentyisi. Ehkei mitään?

Kiitoksia lipusta!

P.S. Jez Butterorthin töistä rakastan eniten (tv sarjaa) historiallista fantasiadraamaa Britannia, joka kestää useamminkin katselukerran. Täysin kreisiä, psydeelistä ja pakanallista druidimenoa ja Donovan soi. Butterworth on toinen sarjan luojista. 





Jez Butterworth

JERUSALEM

Kamppailu kansakunnan sielusta


Taustaa Helsingin kaupunginteatterin sivulta :

" 2000-luvun parhaaksi näytelmäksi valittu Jerusalem on räväkkä komediallinen draama, täynnä verbaalista ilotulitusta ja värikkäitä hahmoja. Poikkeukselliseksi ilmiöksi nousseessa teoksessa nykyaika kohtaa myyttisen menneisyyden, kun joukko yhteiskunnasta syrjäytyneitä kamppailee omanarvontuntonsa puolesta Johnny Byronin johdolla.

Johnny ”Rooster” Byron (Santeri Kinnunen) on maailmaa kiertänyt ja elämää nähnyt entinen surmanajaja. Hän asuu kaupungin ulkopuolella matkailuvaunussa, metsässä, jonka hän väittää omistavansa. Kaupungin viranomaiset ovat metsän hallinnasta eri mieltä; he ovat päättäneet raivata sen uuden asuinalueen tieltä.

Perinteisten kyläjuhlien aikaan, Pyhän Yrjön päivänä, molemmat osapuolet kokoavat voimiaan viimeiseen koitokseen. Johnny on kapinallinen, hauskanpitäjä, itsensä mytologisoinut narrikuningas, ja hän vannoo, ettei aio luovuttaa ilman taistelua. Hän ei halua luopua vapaudestaan eikä pettää ystäviään, jotka pääsevät hänen bileissään hetkeksi pakoon kovaa todellisuutta.

Tämä moderniksi brittiklassikoksi julistettu teos yhdistelee sumeilematta komediaa ja draamaa. Verbaalisen taituruuden, syvien henkilöhahmojen ja kirkkaan ja samalla ristiriitaisen yhteiskunnallisen pohdintansa kautta teos piirtää hätkähdyttävän kuvan nykyajasta.

Jerusalem käynnisti laajan yhteiskunnallisen keskustelun, ja valloitti sekä Lontoon West Endin että New Yorkin Broadwayn!

Esitysoikeuksia valvoo NDC.

Pieni näyttämö – Eläintarhantie 5 "




Tekijäloota:


Tekijät

Näyttelijät:

Santeri Kinnunen JOHNNY ROOSTER BYRON

Markus Järvenpää GINGER

Joachim Wigelius PROFESSORI

Mitra Matouf (vier.) PHAEDRA


Jouko Klemettilä WESLEY

Rauno Ahonen TROY


Lumi Aunio PEA

Minni Gråhn TANYA


Merja Larivaara DAWN

Niilo Sämpi (vier.) MARKY


Alexander Wendelin LEE

Betadi Mandunga (vier.) DAVEY

Ursula Salo FAWCETT

Mikko Virtanen PARSONS





Pasi Lampela OHJAUS

Katariina Kirjavainen LAVASTUS


Sari Suominen PUKUSUUNNITTELU

Kari Leppälä VALOSUUNNITTELU

Eradj Nazimov ÄÄNISUUNNITTELU

Tuula Kuittinen NAAMIOINNIN SUUNNITTELU

Mira Rokkanen TARPEISTON SUUNNITTELU

Ari-Pekka Lahti SUOMENNOS JA DRAMATURGI


Vuorottelut

7.2.2024

Klo 18.30

Marky: Niilo Sämpi



Näyttämö

Pieni näyttämö

ELÄINTARHANTIE 5, 00530 HELSINKI



Taustaa Helsingin kaupunginteatterin sivulta :

" Mitä yhteiskunnasta kertoo se, mitä se sysää ulkopuolelleen?

Jez Butterworthin Jerusalem on lyhyessä ajassa saavuttanut modernin mestariteoksen maineen. Näytelmä sai ensi-iltansa Lontoon Royal Court -teatterissa vuonna 2009 ja keräsi ylistystä niin yleisöltä kuin kriitikoilta, jotka pitivät sitä yhtenä 2000-luvun suurimpana esityksenä. "


Tässä speksit. Ite esityksestä stoorit myähemmin... 



Jez Butterworth

 PIENI NÄYTTÄMÖ – Eläintarhantie 5

 Ensi-ilta 1.2.2024

 Kesto noin 3 t 15 min, sis. väliajan

 Esitys on suunnattu aikuisille. Emme suosittele esitystä alle 15-vuotiaille.

Kuva: Otto-Ville Väätäinen



Raileri:

 

 



Nousiko muinoin jalka tuo Englannin rinteet vihreät? 
Ravitsivatko Karitsaa Englannin nurmet lempeät? 
Ja jumalaiset kasvotko hohtivat usviin vuoriston? 
Saatanan mustain myllyjen luo Jerusalem noussut on? 
 (Ote William Blaken runosta Jerusalem, suomennos: Aale Tynni) 




Käsiohjelma on verkossa.





Helsingin kaupunginteatterin sivulta: 


Kirjailija Jez Butterworth syntyi Lontoossa vuonna 1969. Hän opiskeli englantia St. Johns Collegessa Cambridgessa. Hänen ensimmäinen näytelmänsä Mojo (Royal Court Theatre, 1995) sai kaikkiaan seitsemän merkittävää palkintoa, mukaan lukien Olivier-palkinnon parhaasta komediasta. Butterworthin muita näytelmiä ovat Night Heron (2002), The Winterling (2006), Parlour Song (2008), Jerusalem (2009), The River (2012) ja The Ferryman (2017). 

Jerusalem siirtyi Royal Courtista West Endiin, missä se rikkoi kantaesitysnäytelmien lipputuloennätyksiä. Teos voitti Evening Standard lehden palkinnon parhaasta näytelmästä vuonna 2010 ja myös UK Critics Circle -palkinnon parhaasta näytelmästä samana vuonna. Broadwaylle siirryttyään teos voitti palkinnon parhaasta ulkomaisesta näytelmästä New York Critics Circle gaalassa vuonna 2011. Näytelmä sai kuusi Tony-ehdokkuutta ja voitti niistä kaksi. Mark Rylance palkittiin parhaasta miespääosasta. The River siirrettiin Broadwaylle vuonna 2014, pääosassa Hugh Jackman. Butterworthin kuudes näytelmä Royal Courtissa, Sam Mendesin ohjaama The Ferryman, siirrettiin myös West Endiin. Teos sai viiden tähden arvion 15 kertaa. Vuonna 2017 näytelmä voitti Evening Standard lehden palkinnon parhaasta näytelmästä sekä parhaasta ohjauksesta, vuonna 2018 se palkittiin parhaan näytelmän Critics Circle palkinnolla, ja sille myönnettiin 3 Olivier -palkintoa, parhaasta ohjauksesta, parhaasta näytelmästä ja parhaasta naispääosasta. The Ferryman siirtyi samana vuonna Broadwaylle, missä sille myönnettiin vuonna 2019 yhdeksän Tony -palkintoehdokkuutta. Tuloksena neljä ykkössijaa, mukaan lukien palkinto parhaasta näytelmästä. 
 
Butterworthin tekemiin elokuvakäsikirjoituksiin kuuluvat Doug Limanin ohjaama Fair Game (2010), pääosissa Sean Penn ja Naomi Watts, Tate Taylorin ohjaama Get On Up (2014) sekä Chadwick Bosemanin, Octavia Spencerin ja Doug Limanin ohjaama Edge Of Tomorrow (2014), pääosissa Tom Cruise ja Emily Blunt, Black Mass (2015), ohjannut Scott Cooper, pääosissa Johnny Depp ja Dakota Johnson, Spectre (2015), ohjannut Sam Mendes, pääosissa Danial Craig ja Naomie Harris, Ford v Ferrari (2019), ohjannut James Mangold, pääosissa Matt Damon ja Christian Bale. 

TV:lle Jez on luonut ja kirjoittanut komediasarjan Mammals Amazon Studiolle, pääosissa James Corden, Sally Hawkins, Melia Kreiling ja Colin Morgan. Kuusiosainen sarja julkaistiin ​​vuonna 2022. 

Jez loi myös historiallisen fantasiadraaman Britannia, joka oli ensimmäinen Skyn ​​ja Amazon Primen yhteistuotanto. Sen pääosissa ovat David Morrissey, Zoe Wanamaker ja Mackenzie Crook, ja sarjan kolmas tuotantokausi julkaistiin ​​elokuussa 2021. Vuonna 2007 Jez voitti American Academy of Arts and Letters -akatemian E.M Forster -palkinnon. 




OHJAAJAN SANA 
Pasi Lampela
Maailmassa kummittelee aave. Vapauden aave. Meille uskotellaan, että jos emme palvele järjestelmää, meidät suljetaan ulkopuolelle. On sopeuduttava hinnalla millä hyvänsä. Unohdamme itsemme, emmekä kysele mikä on kaiken tarkoitus. Teoksessaan Alussa oli… Ihmiskunnan uusi historia David Graeber ja David Wengrow ihmettelevät miksi jatkuvasti toistamme narratiivia siitä miten väistämättömästi ja ennaltamäärätysti kaikki historian vaiheet ovat johtaneet vallan keskittymiseen. He kokoavat arkeologista ja antropologista aineistoa, ja väittävät sen perusteella, että erilaisia tapoja ajatella ja organisoida ihmisten keskinäinen elämä on aina ollut olemassa. SULJE Meidän ei olisi tarvinnut päätyä siihen missä olemme. Meidän ei tarvitsisi jäädä siihen missä olemme. Kaikki voisi olla toisin. Byrokraattinen hallinto tai talousjärjestelmä ovat vain joukko sopimuksia, ei Jumalan ilmoitus tai kohtalo. Miksi annamme vallasta juopuneiden poliittisten ja uskonnollisten johtajien pelata pelejään? Miksi annamme pääoman ulosmitata oman elämämme? Miksi hurahdamme vihamielisiin ideologioihin? 
 
Teatterissa kokoonnumme yhteen ja muodostamme hetkellisen – ehkä kuvitteellisen – yhteisön. Katsomo pimenee, näyttämön valot syttyvät. Matka alkaa ja usein käy huonosti, inhimillinen elämä ja yhteiskunnalliset olosuhteet näyttäytyvät taistelukenttänä. Ihminen ajetaan liian ahtaalle ja yhteiskunta saa silmilleen sen minkä yrittää pitää piilossa. Mutta joskus kaiken läpi näkyy ja kuuluu jotakin tärkeää, aavistus vapaudesta. Mielikuvituksesta. Sielusta, kapinallisesta naurusta. Jostain minkä olemme menettämäisillämme. Jos hetkittäin tavoitamme sen, työmme on vaivan arvoista. 


Pasi Lampela (s. 1969) on monipuolinen ja tuottelias näytelmäkirjailija ja ohjaaja. Hänen tuotannolleen ominaista ovat voimakkaat, tarkkaan havainnoidut henkilökuvat, selkeä draamallinen rakenne ja aiheet, joissa yhdistyvät psykologiset ja yhteiskunnalliset teemat. Hän pyrkii tulkitsemaan nykyihmistä ja ajankohtaisia ilmiöitä kertomalla tarinoita.Lampela opiskeli dramaturgiaa ja ohjaamista Teatterikorkeakoulussa 1994–98 ja on sen jälkeen toiminut vapaana taiteilijana. Hän on kirjoittanut parikymmentä näytelmää, kolme novellikokoelmaa ja kolme romaania, lukuisia romaanidramatisointeja, sekä käsikirjoittanut Kylmäverisesti sinun– ja Virta-rikossarjoja. Monet Lampelan teoksista ovat olleet arvostelu- ja yleisömenestyksiä. Lampela ohjaa säännöllisesti näytelmiensä kantaesitykset itse. Näytelmiä on esitetty mm. Kansallisteatterissa, Turun Kaupunginteatterissa, Tampereen Teatterissa ja Tampereen Työväen Teatterissa sekä Teatteri Jurkassa, jonka taiteelliseen johtoon hän kuului vuosina 2000–2014. Omien teostensa lisäksi Lampela on ohjannut mm. August Strindbergin, Ingmar Bergmanin, Tennessee Williamsin ja Molièren teoksia. Vuonna 2022 Lampela toimitti yhdessä Virpi Rautsialan kanssa sukupolvensa teatterintekijöiden haastattelukirjan Murroskausi. Helsingin Kaupunginteatterissa Lampela on ohjannut kirjoittamansa näytelmät Viattomuuden loppu (2003), Tiimi (2005), Geneve (2007), Kuilu (2009), Meidän poika (2011), Kenraali ja Casanova (2016) ja Turvamies (2021) sekä Ingmar Bergmanin Kohtauksia eräästä avioliitosta (2013).