Teatterin lumoa - kuvallinen teatteriblogini

Teatterin lumoa - Satu Ylävaaran kuvallinen teatteriblogi

keskiviikko 4. lokakuuta 2023

Kävin katsomassa Svetlana Aleksijevitšin NEUVOSTOIHMISEN LOPPU -NÄYTELMÄ Vuosaaren entisessä lukiossa: " Toisesta raamatusta, toisenlaisista uskovaisista "

Svetlana Aleksijevitšin NEUVOSTOIHMISEN LOPPU -NÄYTELMÄ Vuosaaren entisessä lukiossa. Kävin katsomassa 26.09.2023.  Isot julisteet kiinnittivät huomion jo ennen esityskautta, harvoin sitä esitys sopii näin hyvin puitteisiin, ja mielleyhtymiin. Brutalismia siis kerrakseen. Sain lipun, kiitos siitä! 

Nobel-palkitusta romaanista, dokumentti-romaanista on tehty esitys, joka taidettiin myydä ja varata loppuun, lisää esityksiä luvattiin tulevan. Neuvostoihmisen loppu -romaanista valittiin osa, tuo luku 2, " Toisesta raamatusta, toisenlaisista uskovaisista " , jossa vanhainkodissa eläkeläismies ( roolissa Sami Lanki ) muistelee aikaansa kommunismin utopiassa eläneenä, kokeneena. Ja vieläkin uskoen kommunismiin, useamman infarktin jälkeen, vaimonsakin menettäneenä. Ei liene juonipaljastus kirjan, ja uutissensa lukeneille, että hautaansa saakka on eräskin mies uskollinen aatteelleen, eli testamenttaa asuntonsa puolueelle. Ei sukulaisilleen, lapsenlapsilleenkaan. Mikä oli tämä utopia, joka näytti julisteissa solidaariselta, mutta käytännössä kidutti, hajotti perheitä, murhasi. Onko Staalin sama kuin kommunismi. 

Esitys tapahtuu siis hylätyssä koulussa, keskellä brutalismia. Vuosaaren kouluun minulla on outoja, helliäkin valemuistoja, vaikken ole sitä koskaan käynyt. Onko se ostalgiaa? Nostalgiaa? Rakastan toki itä-Helsinkiä, jossa asun, se on yhdistelmä kukkaketoa, metsää, merta, luolia, kirsikkapuita, ja aluetta, johon viikingit ensin rantautuivat. Se on myös brutalismia, lähiöitä, joita noin vuonna 2016 oululaistoimittaja erehtyi sanomaan lähiöhelvetiksi. No, itähelsinkiläiset vastasivat idyllisillä kuvilla. 

Olemme hiljenneessä koulussa, ja ensiksi meiltä tarkastetaan liput. Sen tekee neukkuajan sairaanhoitaja ( roolissa Elli Närjä). Koulun aulassa on myös kahvio, jossa myytävänä mm teetä. Tyttöjen vessassa on peiliin raaputettu PUNK'S NOT DEAD. Asiaa! Punk ei ole kuollut. Anarkia ei ole kuollut. Kapina ei ole kuollut.

Itse esitys tapahtuu normaalinkokoisessa luokkahuoneessa, istumme peräseinälle, kuitenkin lähelle esitystä. Tilaan johtaa kaksi ovea, oikealle ja vasemmalle. Niiden välinen seinä on täynnä ikkunoita. Esitys tapahtuu myös käytävällä, jonka pitkälle seinälle mm heijastetaan videokuvaa, abstraktia kuviota, sykkivää, tekstejä, sekä historiallisia kuvapätkiä, montaasia. Ne tuovat mieleen Laibachin keikkojen taustagrafiikan ja Rammsteinin videot. Mikä ei ole ollenkaan huono asia. 

Keskellä huonetta on laveri, jossa näyttää nukkuvan muumio. Hän on kääriöitynyt, kääriytynyt pellavaliinoihin, tai ihan tavallisiin lakanoihin. Onko hän pyhä, vaiko kommunismin reliikki. Hän on tuo eläkeläismies, Vasili Petrovitš N, kova kommunisti, yhä, vaikka ummetus vaivaa. Ja muistot. Ehkä. 

Tämä ei ole Vasili Petrovitš N:n monologi, pelkästään, siinä on kyllä muitakin tyyppejä. Keskiössä on 1990-luku, muutosten aika, perestroika. Tere perestroika, eli Villu Tamme sanoi minua 90-luvulla Tavastialla pimuksi, mitään muuta en muista perestroikasta, konkreettista. Vallankumous tulee tanssien eli P.I.L. esiintyi Tallinnassa kun Eesti vapautui Neukkulan ikeestä. Toisaalta myös David Hasselhoff eli entinen Ritari Ässä heilui huipulla kun Berliinin muuri murtui ja lauloi  Looking for Freedom...

lainaus Voima-lehdestä: " Herra Gorbatshov, repikää tuo muuri”, huusi USA:n presidentti Ronald Reagan Länsi-Berliinin-vierailullaan kesällä 1987. Yhdysvaltalaisia tukijoita on myös nykyprotesteissa: Baywatch- ja Ritari Ässä -tähti David Hasselhoff kiipesi maaliskuussa East Side Gallerylle ja osallistui mielenosoituksiin. ”The Hoff” konsertoi muurilla jo vuonna 1989, jolloin hän lauloi biisin Looking for Freedom. Siitä tuli itäpuolella kulttiklassikko.. "

Mutta palatakseni esitykseen. Päähenkilö on vanhus, vanhainkodissa, eletään 90-lukua, kommunismi on kukistunut, kukistettu. Uusi ismi on vallalla. Aatteen palo on vanhuksen sanoissa ja tilityksissä kova. Vai onko. Tekikö hän mitä teki, koska oli pakko, ja että jotta perhe pysyisi hengissä. Saisi asua kotonaan. Vai saiko. On niin valtava ja surullinen ero propagandan ja uskoon utopian toteutumisesta. Ja nähdä tilastot, kidutukset, karkoitukset, valehtelut, murhat. 

Esitys on jaettu kahteen osaan. Tämä toimii, välillä saa hengähtää, sekä esiintyjät että yleisö. Lavastus on niukkaa, brutaalia, harmaata. Myös veristä. Osin myös nukketeatterilla toteutettua. Komeimpana kohtana on laverin sytyttäminen tuleen. Laveri koostuu laudankappaleista, jotka mm laitetaan ristikkäin seinää vasten. Kuten Chaplin käytti Diktaattorissa nerokkaasti natsisymbolia kahta ruksia, rastia englanniksi double cross, joka tarkoittaa myös pettämistä, huijaamista, bluffia, valhetta. 

Jos kommunismi ja hihhulismi, siis uskonto oli vastakkain aikoinaan, puolueen jäsenkirja ja raamattu. Kuten toisessa luvussa mainitaan ihan otsikkoa myöten. Samoin oli kommunismi ja fasismi. Sittemmin joukkoon tuli kapitalismi. Hyvin vaikea on näitä erottaa ja kuka mitäkin kannustaa. Niin mikäkö on minkäkin oopiumia. Ekstaasia. Ritaliinia. 

Tämä on ensimmäinen näkemäni teatteriesitys jonka ohjaajan nimeä ei kerrota. Turvallisuussyistä. Te tiedätte, miksi. En ollut lukenut kirjaa, paitsi tämän luvun johon esitys pohjautuu, sekä alusta noin 7%. Tiesin kyllä kirjan NEUVOSTOIHMISEN LOPPU, se on noopelpalkiitu, Nobelin voittanut, selkeää Keltaisen kirjaston klassikkoainesta, arvostettua kirjallisuutta. Koska meidän pitää saada tietää, naapuristamme tätäkin. Meidän pitää muistaa, myös äänestää, vaikuttaa. Ei vaieta. 

Svetlana Aleksijevitš on tällä hetkellä pakolaisena. Koska hän kertoi totuuden. Näitä tarinoita tarvitaan. 

 ”Mitä taide voi olla 24.2.2022 jälkeen? " kysyy ryhmä.

Hyvä kysymys. 

Kuka saa.

Sanoa.

Ja olla " putoamatta akkunasta ". Kuolematta myrkkyyn. 


Kun ajattelee Rosa Liksomin kirjaa Hytti nro 6 neukkuajan 80-luvusta ja siitä tehtyä 90-luvulle sijoittuvaa elokuvaa, ja sellaista YYA:ta, ja kulttuurien kohtaamista, jakamista, juuri ennen koronaa ,ja ennen tuota turhaa ja vastenmielistä hyökkäyssotaa. Kun ajattelee kuinka ennen joulun aikaan oli joukumarkkinat Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksessa, josta sai aina joululahjaksi venäläisen kirjan (Bulgakov, Majakovski). Kun muistaa kuinka Leningrad Cowboys esiintyi Senaatintorilla Puna-armeijan kuoron kanssa 1990-luvulla. Kun Pussy Riotin keikka peruttiin Maailma kylässä -festareilla turvallisuussyistä 2013. Vai oliko se keikka vai puhujakäynti. PMMP:llä oli silloin esiintyessään Pussy Riot -paidat.

Kuinka aina jouluna soi Pähkinänsärkijä. Kuinka Shostakovichin parempi valssi soi Anna Kareninassa. Kuinka Saatana saapuu Moskovaan. Sattumia. 


Luen tällä hetkellä erinomaista dekkaria, Tove Alsterdal: Haudattu hiljaisuudessa, sukukroniikkaa, jossa mysteerissä palataan tutkimaan Tornionjokilaakson Ruotsin puolella sijaitsevaan kylään, josta osa porukkaa lähti Neuvostoliittoon toteuttamaan utopiaa, johon uskoi. Suomen puolella oli valloillaan lähinnä Lapuan liike ja muut fasistit. Olen nostalgoinut tai siis ostalgoinut Rammsteinin mukana itäsaksalaista elämänkertaa lukien. Bye Lenin oli aikoinaan komedia, joka toimi. 



Taustatietoa:

" NEUVOSTOIHMISEN LOPPU on ensimmäinen Svetlana Aleksijevitšin tekstiin perustuva näyttämöteos Suomessa. Kantaesitys toteutetaan Vuosaaren koulukäytöstä poistetun vanhan lukion tiloissa Itä-Helsingissä. Tilat muuttuvat esityksessä 1990-luvun brutaaliksi venäläiseksi vanhainkodiksi.

Esitys kertoo maailmankuvasta, johon Venäjän nykyhallinto on kasvanut. Sen tarkoituksena on tutustuttaa suomalaiset katsojat Aleksijevitšin tuotantoon ja lisätä katsojien ymmärrystä Venäjästä.

Pääroolin esittää Sami Lanki.

Esityksen tuottavat HELSINKI 00980 ja sadsongskomplex:fi. Tuotanto on osa Suomen Kulttuurirahaston tukemaa Maailma näyttämölle -hanketta.

HELSINKI 98 on uusi teatteriryhmä, joka tutkii kysymystä: ”Mitä taide voi olla 24.2.2022 jälkeen?

sadsongskomplex:fi on vuonna 2015 Helsingissä perustettu kansainvälisesti operoiva teatteriryhmä, jonka esityksiä on tähän mennessä nähty 12 maassa - myös Venäjällä. Ryhmän seuraava tuotanto saa ensi-iltansa lokakuussa Italiassa. "

Kantaesitys 15.9.2023



TYÖRYHMÄ


Kirjailija: Svetlana Aleksijevitš

Suomennos: Ohjaaja ja Martti-Tapio Kuuskoski

Rooleissa: Vasili Petrovitš N – Sami Lanki; Sairaanhoitaja ja muita rooleja – Elli Närjä

Ohjaus, sovitus, tuotanto: Ohjaaja

Lavastus, videot, valot, juliste: Pavel Semtsenko

Puvut, maskeeraus: Anis Kronidova

Äänisuunnittelu: Ville MJ Hyvönen

Markkinointi ja pr: Elli Närjä

Taloushallinto: Jari Juutinen


Esityksen suomennos on tehty näyttämöä varten.

Esitystä suositellaan yli 16-vuotiaille.

Esityksen ohjaaja ei halua nimeään julkisuuteen Venäjän sodan takia.


 Tässä taustatietoa fb-tapahtumasta: 

”Etsin ihmisiä, jotka olivat pysyvästi sitoutuneet aatteeseen ja antaneet sen tunkeutua niin syvälle itseensä, ettei sitä saanut enää repäistyä irti. Valtiosta oli tullut heidän maailmankaikkeutensa, joka sulki pois kaiken muun, jopa heidän oman elämänsä.” – Svetlana Aleksijevitš, Neuvostoihmisen loppu -teoksen esipuhe

NEUVOSTOIHMISEN LOPPU on ensimmäinen valkovenäläisen Nobel-kirjailija Svetlana Aleksijevitšin (s. 1948) tekstiin perustuva näyttämöteos Suomessa. Kantaesitys toteutetaan Vuosaaren tilajakamossa eli Vuosaaren koulukäytöstä poistetun vanhan lukion tiloissa Itä-Helsingissä. Tilat muuttuvat esityksessä 1990-luvun brutaaliksi venäläiseksi vanhainkodiksi.

Esityksen tarkoituksena on tutustuttaa suomalaiset katsojat Aleksijevitšin tuotantoon ja lisätä katsojien ymmärrystä Venäjästä. Pääroolin esittää Sami Lanki. "

”Mikä tässä on kaikkein järkyttävintä? Mikä minut tappaa? Murskattu idea! Kommunismi on petetty! Kaikki on pirstaleina!”

Valkovenäläisen Nobel-kirjailijan Svetlana Aleksijevitšin teokseen Neuvostoihmisen loppu pohjaava esitys kertoo 87-vuotiaan Vasili Petrovitš N:n tarinan. Neuvostoliitto on jo hajonnut ja kommunismille nauretaan, mutta Vasili Petrovitš uskoo edelleen ideaan. Hän on puolueen uskollinen kaaderi.

Aleksijevitšin tyylilaji on dokumentaarinen proosa, jossa hän tutkii Utopian eli kommunistisen Neuvostoliiton tuhoutumista. Vasili Petrovitšia Aleksijevitš haastatteli 1990-luvun alussa. "

" Svetlana Aleksijevitš (s. 1948) on valkovenäläinen kirjailija, joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2016. ”Palkinto myönnetään hänen moniäänisille kirjoituksilleen, jotka ovat muistomerkki aikamme kärsimykselle ja rohkeudelle.”

Sadoista ja tuhansista haastatteluista kootut pienen ihmisen henkilökohtaiset tarinat historian käännekohdissa ovat synnyttäneet kuuluisat romaanit Sodalla ei ole naisen kasvoja (1985), Sinkkipojat (1991), Tšernobylista nousee rukous (1997) sekä Neuvostoihmisen loppu. Kun nykyhetkestä tuli second handia (2013).

Svetlana Aleksijevitš kirjoittaa venäjäksi. Aleksijevitšia ja aikaisempia venäläisiä kirjallisuuden Nobel-palkinnon saaneita yhdistää julma kohtalo. He ovat kaikki joutuneet pakenemaan kotimaastaan. Totuudella ja kauneudella ei ole sijaa totalitaarisessa valtiossa. Ivan Bunin, Boris Pasternak, Aleksandr Solženitsyn ja Josif Brodsky pakenivat Neuvostoliitosta ja Svetlana Aleksijevitš Valko-venäjältä.

Vuonna 2020 Valko-Venäjän mielenosoitusten aikaan Svetlana Aleksijevitš kuului opposition demokraattiseen koordinaationeuvostoon. Monia koordinaationeuvoston henkiköitä pidätettiin ja laitettiin vankilaan. Euroopan Unionin Suurlähettiläät päivystivät Aleksijevitšin kotona yrittäen estää kirjailijan vangitsemista. Lopulta Aleksijevitš pakeni Berliiniin. Tänä päivänä Svetlana Aleksijevitšin tuotanto on kielletty Valko-Venäjällä. "



                                                                   Kuvasin alueella

Vastapäätä esitystilaa, lopetettua koulua, kukkii komeat auringonkukat...
Tyttöjen vessan peiliin on raaputettu
Punk ei ole kuollut
Punk ei kuollut
Ohjelmavihko
kuvia koulusta
juliste
Vastapäätä on kulttuurikeskus Vuotalo, jossa konsertti/elokuva-sali, kirjasto, kahvila 
Miltei kuin Gorkin runosta! Pihalla koulun ja Vuotalon välissä