Teatterin lumoa - kuvallinen teatteriblogini

Teatterin lumoa - Satu Ylävaaran kuvallinen teatteriblogi

perjantai 16. maaliskuuta 2018

7 veljestä huippuvireessä Turun kaupunginteatterissa 14.3.

Tässä näytöksessä on erityinen vire ja porukka on timmissä kunnossa. Sellainen, että perkele – me näytetään –asenne. Ja toteutus.

Lauri Maijala sekä riisuu myyteistä, että pukee ne, uudelleen. Takkupäät ja paidat, jukurit, tähkät, viljapellot, kuin karheista juuttisäkeistä. Peruukeissa on Limahlia ja Amadeusta 80-lukua.
Maijala kirjoittaa itsensä kaanoniin, ja sieltä pois. Ei maalaa itseänsä nurkkaan, tai jos maalaa, niin on sen seitsemän jukuripäätä, joilla valintoja, jännitteitä. Nurkasta pääsee pois vaikkapa akkunan särkemisellä.

Käytetään innostavaa, kiihdyttävää venäläistä marssimusiikkia kun marssitaan sotisovassa sotaan, mutta sitä ei välttämättä glorifioida, tai edes hyväksytä. Päinvastoin. Soitellen sotaan... Yhteiskuntaa vastaan, Toukolan poikia vastaan. Kirkkoa vastaan, lukkareita vastaan. Virkavaltaa vastaan. Auktoriteettejä vastaan. Kirjoja vastaan. Kun lukeminen on niin vaikiata.

Oikoluin isäni paikallishistorian kirjaa, ja sieltä oli ihanaa huomata, kuinka näin oli oikeassa elämässä, pojan oli osattava lukea ennen kuin mielii kihloja. Tai naida. Joka ennen tarkoitti mennä naimisiin. On todella surullista, että lukeminen oli valjastettu hihhulointiin, kirkon rahanahneuden ja muun vallanhimon vuoksi. Jotta voisi kontrolloida ja pelotella rahvasta, heikompaa. Oopiumia kansalle. Kansan halveksuntaa, kansan manipulointia, propagandaa.



Ohjelmavihkossa toistetaan Oppimisen ylistystä, ja näytelmässä ollaan huolissaan poikien lukutaidosta ja koulumenestyksestä, niin koulussa kuin kirjastoissa. Pojatkin lukevat –tempaus.  Miksi pojat menestyvät huonosti koulussa?

On ihana kirja nimeltä Lollot ja kollot, SKS:n aarteita, jossa tutkitaan naapurivihaa. Ja huumoria, tietenkin. Ennen jengejä meillä oli naapurikylien kollit ja jullit. Kirsti Mäkinen: Lollot ja kollot, suomalaista naapurihuumoria (Otava, 2007).



Eturivissä on varsinainen Black Horse- näyttely, ilmassa tuoksuu alkoholiton ööli ja vahva testosteroni. 7 karjua, ja 7 karhua. Kirjaimellisesti. Karhun lenkkareissa. Pitkissä kalsongeissa. Painivat ja telmivät. Mieleen nousee Rammsteinin Mann gegen mann, mies miestä vastaan, sanan kummassakin mielessä, liitteenä musiikkivideo, jossa hyvin öljytyt housuttomat miehet myös painivat.

Seitsemän veljestä Turun kaupunginteatterissa


 Juhani eli Joonas Saartamo on räjähtämispisteessä, otsasuonien pullistumisen näkee, varsinainen ruutitynnyri. Toisaalta Lauri eli Jonas Saari tekee parhaimman roolinsa. Hänet on piinattu huippukuntoon. Tai ei piiskattu, vaan häneltä on vaadittu, häneen on uskottu. Häntä näin viimeksi Taru sormusten herra -näytelmässä, ja aiemmin Vampyyrien tanssi -musikaalissa. Aapo eli Olli Rahkonen omaa joissakin kohtaa Tom of Finlandiin viittaavia elkeitä. Lähinnä vettä heittäessään… Minulla hän on uus tuttavuus, kuten Timo eli Joel Mäkinen, joka musiikin puolelta on tiedossa. Samoin liukas luikku Eero eli Paavo Kinnunen on tuore naama, joka näköjään jatkaa isänsä perinnettä Seitsemän veljeksen turkulaisessa versiossa. Tätini kävi aikoinaan katsomassa sen, minä en, ja joku kävi katsomassa 33 kertaa. Markka-aikana se oli vielä mahdollista….

Tuomaksen eli Pyry Äikään näin viimeksi Ei kiitos -näytelmässä Helsingin kaupunginteatterissa helmikuussa. Nuorena hottiksena, salarakkaana, itserakkaana. Ja sitä edellisen kerran Ryhmiksen kesäteatterissa Suokissa Kesäyön uni -näytelmässä Helenana.

Ja Simeoni eli Markus Järvenpää kristallikruunussa. Siinä on kristallisoituna moni asia, jutska ja kaikki. Ironista kyllä – Simeoni on suosikkihahmoni vaikka on hihhuli, ja tuurijuoppo, tai ehkä juur siks. Järvenpäätä olen nähnyt niin Raskolnikovina kuin Äidin rakkaudessa ja Taru sormusten herrasta.

Pojat suutelevat toisiaan. Maijala on jonkin äärellä. Roolien kääntämisessä. Heteronaisena olen ihmetellyt heteromiesten fantasioista kahden sisaren kanssa, että miksi näitä naisia kiinnostaisi sukurutsa? Toisaalta kaksi lesboa ei miestä väliinsä tarvi, mutta nyt miehet ovat keskiössä. Objekteina, ja subjekteina. Vitaalisina, lihallisina, hauraina, elävinä, erehtyväsinä. Ystävyys, läheisyys, poikarakkaus. Koreografia. Hienoa, toimivaa.

Kaunein joulukohtaus on myös liikuttavin. Soittava veli saa soittaa, ja laulaa makeasti oravainen. Niin kuin Asterixin bardi - jota sinä kielletään. Paitsi kun on joulu.. Pojat saavat lahjaksi villasukkia – mitä luultavammin ne on kudottu villalangasta nimeltä 7 veljestä ;) Minusta on ihana saada villasukkia lahjaksi, ja vietän mielelläni joulua, olenhan pakana, ja joulu on tietenkin alkuperäinen pakanajuhla.

Ehkä Kiven aikana kekri oli merkittävämpi juhla mutta pysytään nyt oluessa ja joulussa,

Musiikillisesti, ja ensimmäisenä kuvauksena näkymä alkaa julmasti, ja räikeästi, uhkaavasti, riitasointuisestikin kuten 70-luvun teatteri, taistolainen, yhteiskunnallinen teatteri tai vaikkapa Kom-teatteri. Tai Stoogesien piisi.

Näitä en 70-luvulla tietenkään nähnyt - paitsi tv:n kautta, tai Elävässä arkistossa, nykyisin. Myöhemmin. Viiveellä, historiana.



Pojat.
Sukivat takkuiset tukat, vetävät vesilampaukset, tai soavella. Toisessa näytöksessä jo kaupungistuneet, stressmannit, dressmannit, kun soi it´s a sin, niin on koreografia rikkomaton. Mitä kaikkiea kerroksia tuossa biisissä oli silloin, typerällä musiikkikanavalla joka sensuroi aatteita ja vähemmistöjä, mutta esineellisti naisia vain taustahytkyjiksi sekä kärrynpyörän tekijöiksi. Mitä kerroksia biisissä on nyt.

Muutenkin sitä on aikeissa sujauttaa veljesten housuihin seteleitä \ tai oravannahkoja. Vaikkei minulla olekaan kuin monopolirahaa ja olen kasvissyöjä.

Tanssityylit ovat poikabändejä ja miesstrippareita - joita Full Montyn työttömät, ja ajassaan eksyneet tavalliset uroot arvostelevat ketkutuksesta ja homojen touhusta - kun mies heiluttaa ja keikuttaa itseään naiselle. Hm… Kaupungistuminen seksualisoi, muuttaa. Onko se pahasta? Hyvinhän pojat sopeutuvat?

1990-luvun ilmiöt ( poikabändit ja miesstripparit ) ovat läsnä. Kun sitä ennen bändit oli bändejä eikä vaan auottu naamaa datti-nauhan päälle. Neljä Ruusua teki myös hauskan viideon tästä, samoin Red Hot Chili Peppers, oikeat muusikot ns. poikabändeinä.

Oikeaa musiikkia. Kiven laulut, Kiven runot liikuttavat. Puhdas luonto, ja rikkomaton rauha. Makeasti oravainen, Sydämeni laulu. Mutta myös kuoleman kaipuu, addiktiot, menetykset, ja jotain mitä ei voi tavoittaa.



Luultavasti itse valitsen Aleksis Kiven romaanista kohdat, kuten ikkunan lyöminen säpäleiksi ja karkaaminen, takaisin luontoon. Sekä rousseaulaisittain, jossa ihannoidaan luontoa. Ja myös kuten Ulrike Meinhof joka hyppää ikkunasta ulos - ja sinä hetkenä muuttuu objektiivisesta, mutta äärivasemmistolaisesta journalistista terroristiksi.



Minua viehättää Impivaara - vietän siellä osan kesästä, luonnon rauhassa, ilman sisävessaa ja lämmintä vettä. On myös Impivaaran talvi. Tai muistot siitä. Talvet, jolloin oli valtavia lumilinnoja.



Isäni on toiminut opettajana myös erityisluokalle, jossa on ollut monenlaista oppijaa. Nämä kirjoitin aiemmin Ryhmiksen version jälkeen.



10.10 olin Lapinlahden mielisairaalassa ja Aleksis Kiven huoneessa... Kuulimme surullisia kertomuksia Kiven ajoilta. Sairaskertomuksia, ruokavaliota, rahan puutetta, vierailijoita, ja ennen kaikkea, miksi Kivi keiltäytyi kun valokuvaaja olisi halunnut ottaa hänestä potretin.

Kävin Lapinlahden mielisairaalassa - varsinainen Arkham! - näyttelyssä, ja minulla tapahtui kummia, syke nousi, tunsin sekä ahdistusta ja huimausta. Ja suoraa pakokauhua - päästä ulos! Tunsin sinne suljettujen kaikkien aikakausien naisten tuskan, hyvinkin vavahduttava kokemus. Kuinka nautin raittiista ilmasta ja siitä, että saan kävellä ulos.



Myös Aleksis Kivi suljettiin Lapinlahteen. Siellä on kaunista mm Lapinlahden linnut - silkkiuikut ja muut. Vihreä vehreys, puhdas vesi. Mutta lähellä on oleva hautuumaa. Sinne haudattu L. Onerva, Hugo Simberg, Aino Kallas, Helene Schjerfbeck, ja moni muu.  Maisemana Lapinlahti omaa luokkaansa lintukotona. Nykyään Lapinlahden lähde on keskittynyt mielen ja ihmisen parantamiseen, mm taiteilla ja näyttelyillä, ja on julistanut mielenrauhan.... Sitä voisi kuulla joka joulu sen vastenmielisen hihhuloinnin sijasta. Vaikka Turuus on komiat balkongit....



Kivi varmaan osaksi tiesi oman arvonsa, ja arvostelijoiden, kustantajien, suuren yleisön konservatiivisuuden ja pelkuruuden uuden realismin edessä. Mutta Kirjailija ei aina jaksa.  Kuinka suuri vaikutus on ihmisen romahtamiseen tällä on.




Tekijät


TYÖRYHMÄ

Teksti: Aleksis Kivi
Dramatisointi ja ohjaus: Lauri Maijala
Lavastus: Janne Vasama
Pukusuunnittelu: Tuomas Lampinen
Valosuunnittelu: Jarmo Esko
Äänisuunnittelu: Iiro Laakso
Naamioinnin suunnittelu: Heli Lindholm
Ohjaajan assistentti: Miika Karvanen

Rooleissa:
Joonas Saartamo - Juhani
Olli Rahkonen - Aapo
Pyry Äikää - Tuomas
Markus Järvenpää - Simeoni
Jonas Saari - Lauri
Joel Mäkinen - Timo
Paavo Kinnunen - Eero
Muissa rooleissa:
Ulla Koivuranta ja Petri Rajala

Esityksessä kuultavat 2 kappaletta: sanat Aleksis Kivi, sävellys Lauri Maijala.




Yllä näkymiä Aurajoelta, teatterisillalta, joka johtaa Turun kaupunginteatteriin ja siitä pois. Erityisen traagista on lukea teksti mieli sairastaa, sillalla...



Tässä mietteitä 7 veljeksestä teoksesta yleensä

jotka on julkaistu jo Ryhmiksen esitystä vatvovissa blogeissa:

Rousseau ja takaisin luontoon. 


Voitkan metsäveljet meni:



Muistan virolaiset myyttiset Voitkan metsäveljet ja Pekka Lehdon mainion dokun V.o.i.t.k.a. Ihmiset haluavat uljaita sankareita, jotka menevät sinne minne ehkä emme mene vaan istumme muhkeassa nojatoolissa, lukulampun alla, ovi lukittuna, omassa rauhassa.... Voitka Bros pakenivat metsään puna-armeijaa, ja sitkeinä henkisinä sisseinä sinnittelivät eläen metsän antimilla. Ja vähän ihmistenkin...

Muistan myös pohjoisen elämäntapaintiaanit 1990-luvulta. Kittilän intiaanit joita aluksi uutisoitiin, sitten riepoteltiin.

Tässä Elävästä arkistosta: Outo leiri tammikuussa 1993 Julkaistu: 28.1.1993 "Suomessa nousi 90-luvun alussa valtaisa kohu, kun maahan saapui Ruotsin kautta joukko elämäntapaintiaaneja. Yhteisön jäsenet pukeutuivat kuin intiaanit ja perustivat Kittilän metsiin intiaanikylän. Varsinkin alussa leiristä annettiin julkisuudessa myönteinen kuva. Kun iriadamant-yhteisön jäsenet kertoivat tavoittelevansa luonnonmukaista elämää, lehdet kirjoittelivat ymmärtävään sävyyn. Kansainvälinen joukko saapui Suomeen professori, kansanedustaja Erkki Pulliaisen kutsusta. Tutkimukselliset tavoitteet unohdettiin kuitenkin pian, ja Pulliainen sanoutui hankkeesta irti." Ohjelmasta: Kotimaan katsaus:

Monenlaisia muitakin Suomen luontoon ja metsään muuttajia on 

kuten tämä saksalainen nainen laavulla:



Kuinka hirveää someviha eli naisviha on verkossa...

 Eero saa [tässäkin] isän kädestä tiuhaan - vähän niin kuin jullien poppoo Jukka Bros 2000-luvun mainiossa Music Television mainoksissa, ja tilaisuuksissakin? Siis silloin kun MTV vielä soitti musiikkia vaikkakin paskaa. Nyt se näyttää vain tosi-tv:tä jossa pääosassa on perseitä, perseitä, perseitä. Tai niin oli musiikkitv:n seksistisissä viideoissakin. Sentään David Lee Roth tuli tiukoissa trikoissa eikä jättänyt mitään arvailujen varaan. Kiitos siitä.... Kasarilla peräkammarien puujalkaiset sotaveteraanit konkkasivat joukolla katsomaan musiikkivideota koska luulivat että se oli pornoa - siis David Lee Roth vetää JUMP tai Gösta Gigolo.... Luulivat naiseksi, jopa niin tiuhalla rintakarvalla. On se niin kova tuo naisen vetovoima ja suvunjatkovietti.... Tv:ssä näkyi myös Rampo eli Syltty Stallone ilman paitaa hartiakuvassa, niin veteraani kysyi, onko tuo nainen kontillaan.... Olisit käynyt Specsaversillä. LOL
Jukka Brothers heebot oikeastaan aloittivat tämän jackass -buumin, jossa kuvataan videolle toilauksia joissa satutetaan itseään temhihapuissa... Käytännön Jukolan jussien puuhaa.

Katso vaikka ja nostalgoi:
viideo




Vaahteramäen Eemeli veisteli lukittuna puuvajaan, mutta oliko ovi lukussa, ettei raivohullu isä – tv-elokuvissa aivan hitlerin näköinen luonnenäyttelijä – päässyt sisään kurittamaan lasta turhaan.

Aleksis Kivi ja Homeroksen Odysseus


Odysseijalla ja Kolumbuksella oli pitemmät harharetket kuin Jukolan julleilla. Ehkä myös Kurjat ja Monte Criston kreivi on Kivelle tuttuja. Kuinka pieni ihminen pakenee sadistista esivaltaa. Kivi tunsi Homeroksensa, ja odysseian merkityksen, itse kirjassa on monia yhtymäkohtia harharetkellään, joka kuitenkin on tärkeä. Turun ja Maijalan versiossa keskityutään Minotauruksiin...

Rakastin Turkan tv-sarjaa 1989, ja ymmärsin sen arvon ja syyn. Tilauksen, ajankohdan. Ökyvuodet ja lama.. Ajanjakson. Kirjoitin päiväkirjaan - joka oli sen ajan naamakirja - arvosteluja sarjasta. Jännää oli nähdä Martti Suosalo yleisön joukossa [ Suokissa eli Suomenlinnassa Ryhmäteatterin 7 veljestä esityksessä ], hänhän kuului Turkan kastiin ( casting ) ja jonka olen nähnyt viimeks Suokissa Roomeossa ja Juuliassa vuonna 1995. Kauan on aikaa siis...

Nyt ehkä antaisin nenäliinan, että pyyhkiä räät. Amerikkalaisessa elokuvassa ei ole kauaa ollut ihmistä jolla on sekä hätä että räkä.


Joulusaunassa Julkaistu: 30.11.1989 Ohjelmasta: SEITSEMÄN VELJESTÄ 06. Ohjelman tekijät: Ohjaaja: Jouko Turkka,Käsikirjoittaja: Jouko Turkka,Leikkaaja: Jouko Turkka,Kuvaussihteeri: Kati Holm,Musiikin suunnittelija: Atso Almila,Kuvaussuunnittelija: Juhani Heikkonen,Äänisuunnittelija: Markku Rantanen,Leikkaaja: Oona Niiranen,Lavastussuunnittelija: Ensio Suominen,Pukusuunnittelija: Liisa Rihu,Graafinen suunnittelija: Sirpa Koivumäki Esiintyjät: Juhani - Kai Lehtinen, Tuomas - Jarmo Mäkinen, Aapo - Martti Suosalo, Simeoni - Jari Pehkonen, Timo - Taisto Reimaluoto, Lauri - Pertti Koivula, Eero - Tero Jartti, Männistön muori - Eila Rinne, Venla - Mari Rantasila, lukkari - Edvin Laine, Mikko - Ahti Haljala, Kaisa - Helinä Viitanen, toukolaiset - Jari Halonen, Jari Hietanen, Timo Jurkka, Risto Kaskilahti, Jukka Kärkkäinen, Mikko Lammi, Jukka Puronlahti, Antti Raivio, Mikko Reitala, Petteri Sallinen, Tomi Salmela, Ville Virtanen. Kuva: Eero ilveilee. / Yle kuvanauha

7 veljestä on myös tarina viinan kiroista, joiden kanssa tappeli monikin kirjailija-kollega. Näytelmässä on monenlaista juomista ja ryyppäämistä - mm piimän. Viina toimi desinfiointiaineena, lääkkeenä, mutta myös sahtina ja oluena, juhlajuomana.

Kirjailija Väinö Kataja myös taisteli viinan kirojen kanssa. Toisaalta saa sitä mitä tilaa, ja kurkkuun kaataa, ihmettelen, miksi alkoholisimi on suomessa sairaus, mutta hihaan vetäminen ei.

Seitsemän veljestä miettii siis myös mikä on mies, ja miehuus, ja sen rajat. Uskonto on mitä vastenmielisempää propagandaa, massojen oopiumia ja unilääkettä, zombieden tekijä. Olen aina tuntenut sarjakuvista Asterixin kotoiseksi – kuten Asterix puolusti pikkukyläänsä vieraalta valloittajalta – hulluja nuo roomalaiset – niin myös Pohjoinen oli viimeinen erämaa, joka suostui tuolle uudelle, vallan kamalalle uskonnolle, ristinuskolle, pthyi! Odotan suurta Lalli-oopperaa. Kirveellä olisi töitä. Miksi kansalaiset pakotettiin lukemaan vain siksi. että pääsevät naimaan, siis naimisiin, ja rahat kirstuun kilahtaa. Mikä on tämä uskonnollinen patriarkaalisuus joka pitää valtaa, ja orjuuttaa suomalaisia... Tarvitseeko siihen suostua? Aina voi hypätä akkunasta kuten suuri sankari Ulrike Meinhof elokuvassa.

Syntinen saatana kurja! 

Isäni opettaja muistaa kuinka koulussa tämä kohta raikasi hurjimmin.... Isäni on toiminut myös erityisopettajana pohjoisen peräkylillä aikamoiselle jullisakille ja monenlaisille oppijoille kannustaen ja taiteen kautta, suurta matskua keräten aikakauslehdistä, ja oppikirjoja täydentäen. Yksi näistä paikallisista mullikoista veisteli puusta komean dildon ruokalan tädeille – siis kymmeniä vuosia ennen tätä suomalaista innovaatiota...



Ja viideoita: Aleksis Kiven Seitsemän veljestä on näyttelijälle ryhmätyön juhlaa
( Veikkaus )



Ja muita taustoja, matskuja ja mielleyhtymiä:









Youtuben soittolistani Teatterissa 2018 nautin minä,
 Ja muita viideoita,  ja Kiven lauluja:
Ainoa mikä jäi puuttumaan oli " Soittakaa Paranoid! " Kiven Metsän poika tuli tutuksi varsinkin Froikkarien esittämänä, sävelenä tuo Black Sabbathin klassikko, Paranoid.
Kas tässä.

klo
Tunnisteet: , , , , , , , , ,

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Suomen hauskin mies oli eilen lavalla, ja esiinty ku viimestä päivää

Suomen hauskin mies 10.03.2018  Helsingin kaupunginteatterissa, pienellä näyttämällä. Paraatipaikalta nähtynä,  toisessa rivissä ja keskellä, oli mukavata katsoa tämä. Näytelmä alkaa kuten Saiturin joulu, tuo Dickensin Joululaulu, vai mikä lie Joulutarina. Ollaan pimiässä, vain kynttilän valossa, teatterin johtajaa pelottaa, ja kynttelikkö tärisee, ja kummallinen olento saapuu teatteriin, paha henki, punatuin huulin. No sehän on Suomen hauskin mies mekossa ja korkokengissä - näyttelijä ja punapäällikkö Toivo Parikka jolla on Kuala Lumpurin kokoinen ego. Vähintäänkin. Martti Suosalo on kovassa vedossa sanavalmiina teatterinjohtajana - jota epäillään myös punaisten päälliköksi. Ja eip aikaakaan, kun myös Parikkaa soudetaan Iso-Mjölön saarelle, vankileirille. Siellä on jo muutkin näyttelijät. Erityistä skismaa hänellä on iltanäyttelijä Johanssonin  (Jari Pehkonen ) välillä, hän kun on kiihkein punakaartilainen, tai ainakin punainen, joka ei lahtareille kekkuloi. Juonenkäänteet heittelehtivät pisteeseen, jossa vankileirin näyttelijät joutuvat Svinhufvudille, ja saksalaishärralle henkensä edestä. Naurattakaa, olkaa hauskoja, tai teidät ammutaan.

Bloggaajat ja kriitikot eivät ole näin julmia. Tai bloggaajat eivät ainakaan.

Jari Pehkosen huvinäytelmän Mannerheim-hahmo on vertaansa vailla - vaikka Asko Sarkola tekee sen hillitymmin suurella lavalla.

Rauno Ahosen lavatyöskentelyä seuraa mielellään, kaikki se turhamaisuus, kopeus ja monarkian kannatus, aatelisuuden ihannointi, ja sadistisuus yhdistettynä äkkipikaisuuteen, tyhmyyteen ja kouluttamattomuuteen.

Räätäli Siikanderin ( Mikko Reitala ) ryhti kertoo kaiken pelosta, ja epävarmuudesta koska saa kuulan niskaan. Vasta tällä kerralla hoksasin, että hän näyttelee myös toista roolia! Menen yleensä teatteriin säkki päässä, kun katson ensimmäistä kertaa näytelmän, ja vasten sen jälkeen haen matskut ja mielleyhtymät, ohjelmavihkoset ja haastattelut.

Varsin virkistävää oli myös saunakohtaus, mitä luultavimmin vankileireillä ei saanut peseytyä, taudit levisivät. Ja valkoiset kiduttivat punaisia vankeja mm ruualla, antamalla sitä liian vähän, sekä sadisteina he antoivat liian niukkoja ruoka-annoksia, jossa "ruoka" oli teräväkulmaista luita jne, joka rikkoi vangin sisuskaluja.

Mutta takaisin harvinaiseen saunakohtaukseen, siinä banjonsoittaja  ( Mikko Reitala )  oli banjonsa takana samanlaisessa asussa kuin Joel Melasniemi eräällä festarilla aikoinaan Ultra Bran kitaran takana eli ilman rihman kiertävää. Harmi, ettei olleet kumpikaan huuliharpisteja...

Monenlaista huumoria käytetään, jopa puujalkavitsejä, kirjaimellisesti. Musiikkina ja esityksinä on kuplettia ja chansonia, synnytyskohtauksen huuto on punkkia ja välillä rellestetään kuten Gogol Bordello. Klezmerin sävyjäkin kuullaan, junttihuumoria, puskafarssia ja nummisuutareita. Poliittista satiiria tulee ja ilkeää roustausta, grillausta. Parikka on sellainen lööperin suoltaja että, puhuu itsensä pussiin ja pussista pois. Siellä on Mysteerio Buffoa ja sketsihahmoa.

Luulin, että olisin itkenyt enemmän, koska tämä oli komedia, kuten Tsehovin lokkikin oli komedia. Ilkeältä tuntui palata historiassa sata vuotta taaksepäin ja todistaa mitä Helsingissä tapahtui. Lahtarit pystyttivät kuolemanleirejään siis vankileiriä saareen. Tästäkin vitsaillaan ja viitataan Korkeasaareen... Mutta kuulin esityksissä erilaisia nauruja ja höröttelyjä.

Ennen vappua järjestetään punavankiristeily, jossa käydään näillä vankipaikoilla. Valokuvaan ja bloggaan aiheesta myöhemmin.

Naistenpäivänä 8.3. olimme Töölön kirjastossa jossa oli seminaari vuoden 1918 naisista. Mielelläni seminaariin osallistuin vaikka kolmesta esiintyjästä yksikään ei kertaakaan maininnut sanaa luokkasota. Vaikka sitähän se tietenkin oli. Köyhät, punaiset, työläiset vastaan porvarit, lahtarit, valkoiset, rikkaat, etuoikeutetut.

Mutta muistan jäätelökesää 1995, kauan on aikaa siis, silloin näin Suokissa Ryhmiksen Romeo ja Julia näytelmän, joka iski minuun kuin nappi otsaan ja haikeuden koiperhonen lehahti tammikaapista... Suosalo Romeona ja minä olin katsojana. Ja tällä tiellä ollaan.

Näin tämän esityksen Helsingin kaupunginteatterin vapaapiletillä, kiitän ja nöyrästi, mutta kun kiittää ja kumartaa, niin silloin aina pyllistää vastakkaiseen suuntaan.

Paitsi kun niiaa.... Nautin eilenkin miehistä mekoissa - siis myös teatterin lavalla, ja esityksen aikaan... Milteipä sama kaarti veivaa Rakastunut Shakespeare näytelmää suurella lavalla, ja ne varmasti sopivat toisilleen, välillä hömppää, ja välillä historiaa.

Kirjoítin blogiini  Lahtarin orsiilla tavataan, vai mitä Suomen hauskin mies? tunnelmat kun näin teoksen ensimmäistä kertaa.



Tekijäkaarti:


Tekijät

Martti Suosalo
TOIVO PARIKKA, NÄYTTELIJÄ, PUNAPÄÄLLIKKÖ


Heikki Ranta
ALFRED NYBORG, JÄÄKÄRILUUTNANTTI


Rauno Ahonen
HJALMAR KALM, KAPTEENI, VANKILEIRIN KOMENDANTTI


Vappu Nalbantoglu
HELEN KALM, OPETTAJA


Mikko Reitala
LAINE, LUUTNANTTI, YHTEYSUPSEERI, SIIKANDER, RÄÄTÄLI


Petrus Kähkönen
AULIS, SORVARI


Risto Kaskilahti
ELO, NÄYTTELIJÄ


Tuukka Leppänen
HANNULA, NÄYTTELIJÄ


Jari Pehkonen
JOHANSSON, ILTANÄYTTELIJÄ


Pihla Pohjolainen
TYYNE, AULIKSEN VAIMO


Heikki Sankari
RAUTIO, VARTIJA


Tatu Sinisalo
HISKI, VARTIJA


Jesse Mast
BÄNDI, AVUSTAJA


Jarkko Soinikoski
BÄNDI, AVUSTAJA


Annika Venäläinen
BÄNDI, AVUSTAJA


Jani Jokinen
BÄNDI, AVUSTAJA

Heikki Kujanpää
OHJAUS

Timo Hietala
SÄVELLYS

Pekka Korpiniitty
LAVASTUS

Sari Salmela
PUVUT

Kari Leppälä
VALOSUUNNITTELU

Aleksi Saura
ÄÄNISUUNNITTELU

Tuula Kuittinen
NAAMIOINTI JA KAMPAUKSET





Traileri:


Tästä on tulossa myös leffa valkokankaalle, osin eri porukalle, en tiedä siitä muuta kuin Paleface tuli keikalle viikset ajeltuina, kun filmaukset oli purkissa, Suosalo toki pääkomeljantterina:
tässä tiiseri ja traileri:


HS Teema 1/18 kansikuvapoikana, vakavana,
miten kansalaissota, luokkasota, sisällissota vaikutti meihin:


klo
Tunnisteet: , , , , , , , , , , , ,

tiistai 6. maaliskuuta 2018

Lämmin, viehättävä, rietas ja ah kaihoisa Julia & Romeo ennakoissa Kansallisteatterissa


Olin veron alaisten parvekkeiden ja kuihtumattomien ruusujen alla… Erityismainintana peruukkien, hiusten ja viiksien täydellinen sopivuus – ne melkein olivat ¼ ihmisestä ;) Olen helsinkiläisessä teatterissa, jossa on vastakkain ääripäät, jotka voivat aiheuttaa sisällissodan, ehkä. Mutta emme ole vuodessa 1918, vaan 1500-luvulla, 1800-luvulla ja vuodessa 2018. Tavallaan. Näytelmän lavastuksessa on kerroksia kuten läpinäkyviä kalvoja olanyliheittimessä. 

Julia & Romeon toinen ennakko 6.3.2018 oli eilen Kansallisteatterin suuren suurella näyttämöllä lämpimämpi, viehättävämpi ja rennompi kuin ensimmäinen. Eka ennakko 5.3.2018 oli moitteeton, mutta eturivistä parhaimmalta paikalta katsottaessa tunnelma ja ilmatila oli kylmähkö, kulissit ja rekvisiitta vaikuttivat liian riisutuilta. Yleisö oli eilen enemmän messisä, nauroi ja kikatti nokkelalle näytelmälleen, ja ehkä tunnisti siinä oman itsensä, hyvin nuorena…

Itse raikas näytelmä oli komeasti riisuttu – dramaturgin Anna Viitalan mukaan, hän puhui teosesittelyssä Lavaklubilla 6.3. juur ennen esitystä, kuinka näytelmästä on otettu pois turha kuten naisviha ja naista halventava ns. huumori. Hienoa, ja jo oli aikakin! ajattelin minä, kun en voi sietää miesten tekemää taidetta miehille, jossa miehet näyttelevät myös naisten roolit, oliko niin, että vielä Viljami Säkinperän eli Shakespearen aikaan äijät vetivät kaikki roolit, ja äijät kirjoittivat näytelmät, ohjasivat jne.

Edellisen kerran näin Kansiksessa Shakespearea Macbethin muodossa – Lady Macbethiä näytellyt Katariina Kaitue oli mukana myös tässä rouva Capuletin roolissa. Vaikka tämä olisi tylsä rooli, rikas nainen, äiti, jonka ainoa lapsi, tytär on saatettava säällisiin naimisiin – vaikka koko Veronan kaupunki on sisällissodan vallassa – kun kaksi heimoa, kaksi sukua taistelee – syystä, jota ei kukkaan muista… Kaitueen Capuletin rouvalla on samanlaisia korviksia kuin minulla ostettuna Glitteristä, huomasin, kun istuin hyvällä paikalla. Pienillä eleillä ilmaistaan riemua ja muitakin tunteita. Ironisesti uusi ja kokeneempi näyttelijäkaarti, sukupolvi erotetaan toisistaan – äidit ovat hyvin viktoriaanisia kermakakkuja turnyyreissään.   

Mukana messissä oli Rikussa eli Willensaunan Rikhard III komppania eli Juha Varis ( Capulet ), Heikki Pitkänen ( Montague, Veli John, Gregorius)  ja Kristo Salminen ( isä Lawrence ). Tässäkin esityksessä Heikki Pitkänen on huippuvireessä, hänen Gregoriuksessaan on Monty Pythonia, lähinnä Michael Palinia, ja pitkän Jussin majataloa, ja sitten ei ehkä olekaan. veli Johnin ja isä Lawrencen hippimäinen, psykedeelinen yrttivaunu on myös Cheech & Chongia, mutta kaukaisesti.
Imettäjä ( Sanna-Kaisa Palo ) on niin huikea hahmo, hienoja nostoja! Hauskaa oli huomata, että kaupunginteatterin Rakastunut Shakespeare –näytelmän imettäjä eli Heidi Herala oli myös katsomossa…

Jussi Nikkilän työ sopii suurelle näyttämölle, toisessa ennakkonäytöksessä, ensimmäisellä kerralla minulla oli sulattelemista, olisin, barokin ystävänä, täyttänyt tilaa enemmän. Toisaalta voimakkaasti valaistut kohdat taas nousivat esiin just kun pitikin. 
Mila Laine on nero muusikkona, ja säveltäjänä. Tämäkin oli hieno pitkän nenän hepskukkuu ja siitäs sait, in your face, Shakespearen ajan patriarkaatit… Musiikki oli täydellistä, ensimmäisellä kerralla huomaamatonta, mutta toisella kerralla se kosketti juuri oikeaan aikaan oikeaan kohtaan sielua ja muistoja. Parasta oli ettei teoksessa käytetty hiphoppia eikä räppiä ollenkaan, koska ne ovat paskinta ”musiikkia” ikinä, typerää jou jou jumputusta, täynnä naisvihaa, ja vielä löysissä verkkareissa jou jou. Kovasti ollaan ghettoa vaikka kultakilluttimia kaulalla ja kymmeniä luksusasuntoja sietämättömien ihmisten asuinalueella, ampumisia ja sokeuttavia silmätatuointeja – en tiedä, mikä olisi kauempana kapinasta… Ja jokaisessa nuorisoa käsittelevässä esityksessä vuoden 1985 jälkeen olen joutunut näkemään sietämätöntä street dancea. Onneksi en tässä! Siitä kiitos, että outside the box!

Itse lavastus ei ollut niin outside the box, vaan pikemminkin sisällä laatikon oltiin. Keskipakoisvoimalla näkymättömien seinien rajaamina…. Toisaalta rakastan lintumaailmassa kun uros tekee optisen illuusion – jotta naaras olisi suostuvainen, ja suku jatkuisi. Tietysti jos uros rakentaa upean majan – tai luo illuusion siitä. Ja kyvyistään…

Jos pitäisi valita kolme musiikkivideota, niin Madonnan Vogue, Pet Shop Boysien It´s a sin ja Kentin Kärleken väntar... olisivat sopivia kertomaan tämän muotokielestä. Ja tietysti Sueden So young! Elokuvista The Hunger - verenjano, Warm Bodies ja ehkä Baz Luhrmannin Romeo & Juliet. 

 Moniaistillinen näytelmä, jossa tuoksui, ja miltei tukahdutti suitsukkeet, ja lava, joka jatkui, kaartui myös yleisön joukkoon… Mikä on miehekästä, mikä naisellista, mikä tekee naisen, mikä miehen. Kenellä on oikeus rakastua, ja kehen… Seksuaalisuus on läsnä, mutta ei ällösti, vaan innostavana voimavarana, eri-ikäisillä ihmisillä.

Kaunein kohtaus oli kenkäkohtaus… Rakastin myös Tom of Finland –leffassa sitä tahdon –kohtaa kangaskaupassa. Tämä oli yhtä mieleenjäävä.

Ja sitten nämä TEAKin tyypit ja muut nuoret näyttelijät! Miro Lopperi ( Mercutio ) hänen näyttelemisensä tuli tutuksi jo viime kesänä Ryhmiksen näytelmässä Seitsemän veljestä, jossa myös fyysinen osaaminen tansseineen, akrobatioineen ja vaijereineen lentämisessä tuli nähtyä muutaman kerran.

Julia ( Satu Tuuli Karhu ) on itsenäinen Juulia, joka kulkee omia polkujaan, ja tekee omia ratkaisujaan, vie, ja runopoika Romeo ( Olli Riipinen ) vikisee. Julialla on samanlainen habitus kun minulla oli 1999-2001 mustan tukan päällä oli hötteröitä, olin mustasukkainen ( ei missään nimessä beige eikä valkea ) sekä tietysti mustat kiiltävät maihinnousukengät sekä lilan, kanervan, violetin ja malvan sävyisiä rätkyjä… Oikein onnistunut pari, oikeasti nuoria, ja epäröiviä, herkkiä ja juodaan omppuviiniä, olikohan etiketissä shakespeareläisittäin vielä Ofelia J Vai myydäänkö sitä enää? Oikein hyvin pääsee siihen hetkeen, nuoruuteen.

Roomeo on tässä mustassa kynsilakassa oleva, kuten suosikkiprofessorini Micael Dahlén. Tämä Romeo on koko ajan mustakantiseen vihkoon runoja rustaava Paperi-T –tyyppinen poika. 

 Taistelukoreografia on huikeaa, olen vast ikään pariinkin ottesseen tsekannut Turuus Taru sormusten herrasta - näytelmää, ja nautin taisteluista, niin sanan kuin säilänkin. Myös Rakastunut Shakespeare - näytelmässä oli komeat mittelöt. Siinä näytelmässä näyteltiin Romeo ja Julia -nimistä näytelmää...

 Olen nähnyt myös Teatteri Jurkan Romeo versus Julia - jossa nuoripari ei teekkään kuten pitäis... Erittäin kaunis tulkinta on myös Warm Bodies -niminen musta komedia, yhtä aikaa ihana ja häijy, jossa ollan postkalyptisessä huomisessa ja kritisoidaan ihmisiä jotka vain näpläävät pädejään, eivätkä enää käy levykaupassa, osta levyjä, laita niitä levariin, ja vain istu ja kuuntele... Zombieajan romanssi. West Side Story on tullut tutuksi ainakin Alice Cooperin kautta. 

 Huonosti näytelty Romeo ja Julia on kestokamaa huumorissa. Jonkun mielestä. Esim mainiossa genre-leffassa Hot Fuzz näytellään maaseututeatterissa huonosti, Romeo on liian iäkäs, jäykkä keikari ja Julia sopivan ikäinen mutta bimbo, joka ei osaa näytellä. Ainakaan näytelmässä... 

 Näin ei ole tässä elokuvassa. Eikun näytelmässä!

Kansiksen traileri:

Muuta matskua:
 Ja tietysti Ryhmiksen Romeo ja Julia vuodelta 1995, alla todiste ;)







Tämä viideo tuli tunnelmaltaan mieleen haikeudessaan, sekä myös osin synkkyydessään:


Tässä kaunis tulkinta biisistä jossa alunperin lauletaan, että älä pelkää viikatemiestä:

klo
Tunnisteet: , , , , ,

maanantai 5. maaliskuuta 2018

Lemminkäinen 27.02.2018 Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä ennakossa

Näin Lemminkäinen näytelmän ennakon sopivasti päivää ennen Kalevalan päivää. Eilen 26.2. lavaklubilla ei mahtunut istumaan kun lavalla oli Juha Hurme puhumassa näytelmästään Lemminkäinen. Lavaklubilla Hurme kertoi, etteivät Kalevalan runot ole välttämättä suomalaisia vaan ne ovat meillä parhaiten säilyneitä. Yhteisiä tarinoita. Kirjoitan tuostakin tuonnempana.

Istuuduin pienelle näyttämölle, paikalleni ja heti kohta Juha Hurme seisoi myös katsomon vieressä. Väliaika. Aluksi aseenkantaja muistutti hahmoa elokuvassa 13. soturi ( Eaters of the Dead ). Hahmoa jota Antonio Banderas näyttelee viikinkien keskellä. Aseenkantajan tapaus muistutti myös Draculan tarinaa jossa Vlad Seivästäjän (Vlad III eli Vlad Țepeș eli Vlad Dracula ) veljpoika Radu eli Radu cel Frumos ( Radu III the Fair, Radu III the Handsome tahi Radu III the Beautiful ) kidnapattiin . Vaikka Vlad Seivästäjä pisti turkkilaiset aisoihin.

Mutta Hurme ei rakenna tästä kostotarinaa, päinvastoin, vaan humaania humaanisuutta. Ihminen ja inhimillinen ja inhiminen... Tämä on niin monikulttuurinen ja suomalainen tarina, eepos ja leirinuotio, että takulla Odinin poikina itseään pitävät pellet vetävät herneen nenään. Jos osaavat lukea.. Lavalla näkyy myös fyysiset Odinin pojat, muovikypärineen ja sarvineen - olemmehan keskellä viikinkien aikaa ja taikaa...

Mikä on aito viikinki... Rakastin lukea Ruotsin historiaa ja löytää sieltä maailman vanhin purukumi - tietekki Skånesta. Ja kuinka viikingit veivät 500 ruotsalaista sanaa englannin kieleen, jotka löytyvät sieltä vieläkin: thorsdag, thursday, torstai. Fredag, Freijan päivä, Friday. Husband ja moni muu.

Mutta viikingit myös olivat muita kulttuurisia aineksia, kuten Viikingit -sarjassa nähtiin...

Palatakseni aseenkantajaan, joka myös oli ryöstetty itäisille maille, mutta oli siellä tutustunut filosofiaan. Ajatella että ihminen ajattelee ammatikseen! Miten sillä elää... Näköjään hän oli ominut myös islamin uskon. Onko sinulla nokkahuilu haaremihousujen taskussa vai oletko vain innostunut minut nähdessäni...

Antti Pääkkönen aseenkantajana on suosikkejani Kansiksen sivuroolien miehistä. Hän oli upea Margareta sekä mukana mm Masennuskomediassa.

Musiikki on etnistä ja lainaa, improvisointia. Se on itämaista, japanilaista kuten Tarantinon elokuvien kautta. Tarantino myös käyttää hienoja koreografioita rakastamissaan roskaelokuvissa. Tässäkin itämaiset taistelulajit ja kohtaukset ovat sekä kauniita että rujoja tanssiesityksiä. Rummutus on kaunista. Hypnoottista, meditatiivista ja pakanallista kuten Viaporin Kekrissä, kun kotimaisen Halloweenin aikaan eli Kekrinä sadonkorjuujuhlana alkavassa kaamoksessa henget ja menneet sukulaiset ovat läsnä.

Rauhoittavaa, mutta myös maagista. Liikuttavaa... Vaikka Hurme tapaamisessa väitti, ettei tässä tarinassa ole mitään myyttistä niin hän tarkoitti, että ei ylimaallista. Äiti ei parsi poikaa kokoon kuten Osirista.

Olen aina rakastanut egyptiläisiäkin myyttejä.

Alussa ruotsinkielinen sananmittelö on tekstitetty suomeksi hauskalla tavalla olanyliheittimeen.

Kulttuurin ja kulttuurien omiminen, imeminen, tuhoaminen ja tradition jatkaminen. Katsoin taas elokuvan Manaaja, koska Se on yksi suosikkejani koska siinä käsitellään koko maailman kirjo. Mm arkeologia. Pitääkö kaikkia hautoja sorkkia. Länsimainen patriarkaatti tulee ja myllää ja etsii... Aarteita ryöstöviljelläkseen.

Ja Louhi. Ihana hurja Louhi. Häntä näyttelee Cécile Orblin, joka oli myös pääosassa näytelmässä Minna Canth. Tähän voi ympätä sen kotimaisen viideon joka päätyi viraaliksi, videon jossa esitellään suomea englannin kielellä ja suuria suomalaisia sankareita ja henkilöitä, kuten Minna Canth ( videolla toistetaan nimi Canth joka lausutaan samoin kuin cunt eli viddu... )

Louhi. Louhivuori. Kultaisena kiiltävä bilehile pitää ohjaksia käsissään ja pysäyttää jopa ajan... Nuori vitaali nainen, ei vanhojen ukkojen maalaama harpyija - joka vieläkin komistaa Suomen Kansallismuseon kattoa... Minulla on kaunis kirja, kuvitettu Kalevala, lapsuudesta.

Musiikillisesti ollaan shamanismissa ja pohjoisen kansan musiikissa Värttinästä Siekkareihin. Pussy Riotin vaikutus on selkeä, se näkyy kullanvärisissä hiihtonaamioissa. Myös naisten hiihto on virkeästi esillä.

Naisen väki, naisen voima, naisen valta


Pussy -teema kertautuu myös Louhen harjoittamasta ja levittämästä runosta ja loitsusta. Naisen väki eli vittu oli ennen vanhaan kaiken voiman lähde. Karja siunattiin kesän alussa laitumille kun emäntä koota paljaana seisoi esim kaljasaavien päällä ja elikot nelistivät jalkojen välistä pelloille, laitumille. Etteivät pedot veisi, hirviöt hätyyttelisi...

Näin tämän Kansallisteatterin vapaalipulla, kiitos siitä.


Tekijäkaarti:


NÄYTTELIJÄT JA TYÖRYHMÄ

Rooleissa
Tomi Alatalo, Kristiina Halttu, Saara Kotkaniemi, Cécile Orblin, Terhi Panula, Antti Pääkkönen ja Marja Salo

Muusikot
Oskari Lehtonen ja Jesse Ojajärvi

Ohjaus
Juha Hurme

Lavastus ja pukusuunnittelu
Heini Maaranen

Musiikki
Petra Poutanen-Hurme

Valosuunnittelu
Kalle Ropponen

Koreografia
Saara Hurme

Taistelukoreografia
Seppo Kumpulainen

Naamioinnin suunnittelu
Laura Sgureva

Ohjaajan assistentti
Ines Kakkonen

Tässä Kansiksen kuvia Flickrissä: Lemminkäinen vaaka Kuvassa Tomi Alatalo ja Marja Salo. Kuvaaja Tommi Mattila.

Ja muuta matskua: Nätti poika Radu cel Frumos
Radu cel Frumos of Wallachia 2.png
By Unknown - http://royalfavourites.blogspot.com/2011/04/royal-favourites-r.html, FAL, Link


Naisen väki ja sen voima:
13. soturi ja kulttuurinvaihto ennen muinoin:


Videomatskua:¨



Jari Halosen Kalevala Uusi aika:
Rauta-ajan doku:
Sampo, 1959:
 
Ior Bock louhi, etsi Lemminkäistä vuoresta - apunaan firma nimeltä Lemminkäinen... : Ior Bock ja Lemminkäisen temppeli Elävässä arkistossa: Retki Gumbostrandiin Julkaistu: 16.7.1990 Ohjelmasta: A-studio Kuva: Ior Bock (1990) / Yle kuvanauha

klo
Tunnisteet: , , , , , , ,

torstai 1. maaliskuuta 2018

Rakkaudestani Aragorniin ja Klonkkuun eli Taru sormusten herrasta Turun kaupunginteatterissa

Turun aika -lehden kannessa on Klonkku kansikuvapoikana! Ja esittelee Turun kiehtovampaa puolta - sitä pimeää! ;) Klonkku / Sméagol (  Miska Kaukonen ) on välillä surullinen hahmo, jonka ylitse kaikki kulkevat. Pimeässä viihtyvä kaitaluinen erakko. Hänet on orjuutettu ja hänellä on vain yksi nautinto, päämäärä, pakkomielle. Aarre. Sormus. Sormusten sormus. Näytöksen jälkeen 21.2. Klonkku sai suurimmat taputukset. Klonkku on huikea hahmo, hänessä on yhtä kolhoa kauneutta kuin Richard O'Brienissä Riff Raffina. Traaginen, surkea, ilkeä, hyljeksitty. Asunnoton mies jolla ei ole paljoa kiinnekohtaa elämään. Ei sukua. Ei koulutovereita. Kenties avohoitoon hylätty rukka, parka. Josta kuitenkin tulee tärkeän seikkailun merkittävä jäsen: opas. Klonkku on hyvin suomalainen eksentrikko, joka vihaa auringonvaloa, toisin sanoen kärsii jatkuvassa kaamoksessa D-vitamiinin puutteesta, kun kauhia auringonräkötys sattuu silmiin.... Hän on osin muuttunut sammakkomieheksi, tai pojaksi, jaloista ainakin, ja ruokatottumuksiltaan hän on aika villieläin.

Klonkku kutsuu Frodoa herraksi. Mutta Klonkku on komea ja kuvaava nimi, klonkuttaa, nilkuttaa huonoryhtisenä. Klonk klonk. Välillä Klonkku on Touretten syndrooman vallassa, välillä autistinen.
Klonkku on kuin hylätty lemmikki ja nälkää näkevä katulapsi, jonka haluaa pukea puhtaisiin ja istuttaa juomaan leikkiteetä. Pieneen koriin pistäisin a koriin kuljettaisin.... Hän ei käy runobloggaajien piknikillä eikä kuntosalilla.

Pitäisikö hänen?


Klonkku kansikuvapoikana, Turun aika

Tolkien oli kova poika varastamaan, ja Klonkku onkin enämpi tai wähempi suora lainaus saamelaisten mytologian Vesiraukasta (Čáhcerávga). Vesiraukka tuli tutuksi Ante Aikion Aigi-saagasta. Antea olen käynyt kuuntelemassa kirjastoissa, juurikin etelän vetelisissä kirjastoissa, joissa hän on tästä kertonut. Pasilassa oli myös näyttely, jossa oli komeat kuvat saamelaisten mytologian hurjimmista hahmoista. Ei liene oppineelle opettajalle vaikeus löytää Vesirukkaa Pohjoisesta, ja liittää omaan saagaansa. Löysihän Tolkien myös Kalevalan tarinat ja erityisesti Seppä Ilmarisen takoman... Sammon. Joka tässä on sormus.

Ante Aikion Aigi-saagassa esitellään Vesiraukka

Nelituntinen näytelmä on rytmitetty sopevaksi. Kävin äsken 28.02. Kalevalan päivänä Turun kaupunginteatterissa tutustumassa kulissien taakse, ja katsomassa, ihailemassa keijujen kampauksia ja teräviä korvia... Peruukit ja korvat pysyivät hyvin paikoillaan kaikessa temmellyksessä ja täytyy sanoa kuinka hienoa käsityötä on ihan alusta ensimmäisest ähiuksesta viimeiseen maissinlehteen asti.

Käsityö on oikeata käsityötä, eikä tällaista työntekoa mitata tunneissa - paitsi kun pitää mitata kauanko kestää tuhansien maissinlehtien kiinnitys...



Kokonaisuus on leikattu, maustettu, valikoitu hyvin, ja virkistävää oli nähdä Tom Bombadil!



Hobitti-combo oli myös mainiosti valittu, ihan käsin plokattu. Valittu Frodo ( Stefan Karlsson ) hiuksineen jotka muistuttivat 70-luvun pop- ja iskelmätähtiä, pitkätukkia! Kuten Salomon ja Sammy Babitsin. Samin kuontalo ja presenssi oli kuten Jukolan jukuripäillä. Muutenkin hobitti-nelikolla oli hieno suomalainen painotus mukanaan, siinä oli Rummukaisten veljeksiä jotka nahistelevat ihan turhasta, mutta silti ovat seikkailussa viemässä veljeään hullujenhuoneelle traktoreineen. Taru sormusten herrasta satu tai legenda on myös matka. Mutta millainen matka...

Matka Helsingistä Turkuun on kuin seikkailu Mordorista koti-Kontuun. Onnibussilla matka taittuu aina kauniissa keväisessä säässä, jossa näkymä ikkunasta on riipaiseva luin postikortissa...

Menemme usean tunnelin lävitse, kallioihin on louhittu autostrada. Ja lumiset kalliot sijaitsevat kummallakin puolella tietä. Lumen peittämät jyrkät kulmat ovat valokuvauksellisia, niihin muodostuu monenlaisia kasvoja, kivikasvoja, örkkejä... Maisema virittää täysin tunnelmaan.

Turku on monella tapaa #tarusormustenherrasta kaupunki.. Johon matkataan Mordorista, ehkä. Matinparrat, oi nuo jääpuikot hurjat valkoiset Sarumanin parrat ja harmaat Gandalfin parrat vuorien pinnoilla. Monen tunnelin lävitse on hakattu autostrada... #LOTRailua...

Rakastan suomalaista sanaa örkki. Englannin orc on niin pliisu! Kuvasin joulun aikoihin orkideaa jonka äiti oli heittänyt roskiin. Se näytti täysin örkiltä, Se oli örkkidea ;)

Roskiin heitetty orkidea sai uuden elämän valokuvataiteena. Luonnon moninaisuus on ihmeellistä ja miten orkidea houkuttaa hyönteisiä...

Mikä olisi Taru sormusten herrasta kolmessa sekunnissa?
Jos Frodo vastaisi sormusten viennille, että:
- Vie itte!
Tai:
- Emmie kehtaa.



Minulla oli Taru sormusten herrasta teokseen viha/rakkaus -suhde. Luin sen, joskus kauan, kauan sitten. Sitten Loru sorbusten herrasta ilmestyi suomeksi ja suomeksi sillä oli maailman paras nimi ja vääntö. Luin sen pitkästä aikaa pokkarina jonka dyyklasin jostain. Taitaa olla aarre ;) mutta kannessa on erehdyttävästi Elijah Woodin näköinen höpitti. Eli tuo taitaa olla uus painos. Sitte, ilmestyi Jacksonin leffa, ja Christopher Lee tuli Suomeen.

Aah,mikä päivä Se oli!



Luin uudelleen Tarun, mutta nyt minua ärsytti Gandalfiinon siis Gandalfin jatkuva natiseva nariseva opetus.leffassa Sir Ian McKellen taas oli humaanisempi ja vekkulimpi. Hän ehkä pössytteli enemmän ;)



Tavattoman nuorten ja viattomien hobottien hartioille sysätään suunnaton vastuu. Ettei maailmanloppua tule. Tai että maassa ja maailmassa pysyy rauha.

Hobitit. Hobitit eivät käy sotaa. Pojilla on ikuinen loma, he eivät täytä veroilmoituksia, eivätkä leikkaa alennuskuponkeja. Hobitit viettävät myös leppoisia eläkepäiviä, ovathan he pitkäikäisiä...

Hobittien kylässä ei ole vanhainkoteja, ei kotihoitoa, joka hukkaa asiakkaan avaimet ja jättää ravinnotta ja lääkkeittä. Siellä ei ole leipäjonoja, ei nuorisovankiloita, eikä lasikattoja - vaikka enimmäkseen miehet saavat äänen ja vuorosanoja. Merkittäviä tehtäviä ja kommeita miekkoja.

Leppoisa kansa ei tuskaile asunnonhintojen kanssa, eikä rakenna ydinvoimaloita. Peter Jacksonin nerokas elokuva Braindead opettaa, ettei Uudessa-Seelannissa ollut ydinvoimaloita 1980-luvulla. Vai oliko?



Ainoa ikävä piirre hobiteillakin on luokkajako - tätä en ymmärrä, miksi Tolkien halusi kirjoittaa hobitti-pojat eri arvoisiksi. Sam kutsuu Frodoa Frodo-herraksi. Herra ja puutarhuri. Kaverukset.

Kuten ennen muinoin brittiläisissä yliopistoissa oli etuoikeutettuja rikkaita valkoisia nuoria miehiä, jotka pääsivät opiskelemaan, ja tekemään jekkuja, törkeyksiä ja mitä tahansa - ja henkilökohtainen palvelija palveli nurisematta. Toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset...

Ensimmäisellä kerralla ihan eturivistä katsottuna oli huikeinta tuo jousella ampuminen. Juuri tuosta kulmasta,suuren  näyttämön reunalta katsottuna jousella ampuminen näytti aidolta. Tarkemmin sanottuna hetki, jolloin nuoli osuu.

Kaikki taistelut olivat hienoja. Onneksi niitä suuria taisteluita oli karsittu. Näkyi kyllä, että treenattu oli ja pitkään! Miekkailusta nautin myös. Ja paljon.

Lukitari muistuttaa Ed Woodin elokuvien mahdottoman suuria hirviöitä, ehkä Taru sormusten herrasta -trilogian ohjaaja Peter Jackson halusi leffassaan käyttää vanhan ajan kauhua kuten King Kongin saarella käyskentelevästä jättihämähäkistä. King Kong ilmestyi muistaakseni 1933 keskellä suurinta lamaa ja ahdistusta. Jacksonhan teki oman version joskus 2006. Millainen Lukitari oli kirjassa?

Kivipeikko oli Tim Burtonin ja Monty Pythonin henkeen vedetty hahmo.

Hienoa oli normaalien näyttelijöiden lisäksi akrobatia- ja sirkusihmisten määrä.  Seinille kiipeiltiin ja vaijerilla roikuttiin. Pidin myös Rakastunut Shakespeare -näytelmän miekkailusta.

Minua ehkä arvellutti, miten näkymättömyys näkyy teatterissa  😂
Lainaus: en nähnyt näkymätöntä miestä tänään. Toivon että hän häipyisi.


Ensimmäisellä kerralla Aragorn oli syy, miksi olin varannut jo useamman piletin tähän näytelmään - silloin kun lippujenmyynti alkoi... Markus Järvenpää tarttuu vaihteeksi miekkaan eikä kirveeseen kuten Raskolnikov... Hän on osin itseironinen, osin -riittoinen sankarihahmo, jossa on paljon suomalaista hiljaisuutta ja vaatimattomuutta. Koska hän on vain ihminen... Eikä ikuisesti nuori ja kaunis keijujen keiju...



Purppuran ja verenpunaisen sävyisessä sotisivassa.

Ah.



Onko sovituksessa tarpeeksi feminismiä? Arwenia saisi olla enemmän. Upea upea upea Galadriel - häntä olisin äänestänyt hallitsijan vaaleissa! Toisenlainen tulkinta kuin Catella.

Tolkien lainaa myös Shakespearea, Macbethiä, mutta hieman muunnellen. On hirviö jota kukaan mies ei voi voittaa...



Aluksi pettymyksekseni hobitien jalat näyttivät liian pieniltä. Mutta tarvitseeko niiden valtavia klowninjalkoja ollakkaan?



Hobitit ovat lupsakoita kuten savolaiset ja saamelaiset. Heidän tavoissaan on jotain hyvin suomalaista, ollaan yhdessä, lämpimässä tuvassa,  ja syödään oikein hyvin. On jatkuva kesä, kävellään paljain jaloin, nurtsia pitää leikata. Elo on leppoisaa eikä kelloa vilkuilla.

Samalla, vaikka on kesä, niin vietetään Kekriä ja Joulua, kaikille riittää sapuskaa, ja aikaa. Ja piippuseen pössytettävää... Hobotit ovat kuin Käyn aholaitaa -laulun lapsia lomalla koulusta. Ja ehkä matkalla aikuisuuteen...



Ensimmäisellä kerralla Gandalfin näyttelijä ( Mika Kujala ) muistutti Christopher Leetä. Ja Sarumanin näyttelijä ( Petri Rajala ) muistutti Peter Cushingiä [ jo yhdessä Seitsemän veljestä nöytelmän kohtauksessa ]. Mukana on myös muita hienoja  Hammer studio-viittauksia, klassinen on näkymä jossa hirviö ottaa kraivelista kiinni ja kuristaa nostaen ilmaan samalla - kuten Leen näyttelemät Frankensteinin luoma hirviö ja muumio.



Jotain junttiutta ja kotikutoisuutta on, mutta se vain rikastaa tekstiä, ja elämystä. Mitään hävettävää ei todellakaan ole. Musiikissa ei saa haahuilla postmodernisti kikkaillen, vaan kirjasarjan paksujen opusten tarinat täyttävät tilan.



Suomalaisuus, kuten Rummukaisten veljesten riita sinapista, on saman tyyppistä nahistelua kuten tässä hobiteilla tai kääpiöillä. Mutta niistä selvitään. Tai aina voi yrittää puhua ja setviä. Olla hiiltymättä eikä vatvoa vanhoja kaunoja. Me ja muut.



Kohtaukset toimivat. On eri asia että kohtaukset toimivat elokuvissa kun aina voi ottaa uusiksi ja pilalle löperölle menneet panna osioon bloopers kun teatterissa pitää asioiden toimia. Toinen on työturvallisuus. Kaikki ovat ammattilaisia ja kulissien takana ähkivät rehkivät tekijät luovat onnistuneen elämyksen. En oikeastaan kaipaa aikoja jolloin yksi vaikea huippunäyttelijä kuten Klaus Kinski häipyy omilleen kuvauksista vuorille polttamaan peyotea, ja rietastelemaan kantaväestön kanssa. Täyteen tekeminen on muuttunut kurinalaiseksi ja yhteistyöksi...



Kohtaukset ja härvelit vaihtuvat tiuhaan mutta varsinkin alussa esitellään Kontu ja kuinka paha vitsaus mammonan haluaminen ja kullanhimo, kapitalismi on. Selvää trumpismia ja putinismia on havaittavissa. Valta turmelee...



Miksi nuoret pojat lähetetään matkalle jolta ehkä eivät ehjinä, viattomina tai hengissä palaa?



Kaunis ohjelmalehtinen kertoo Tolkienin kirjoittaneen saagaansa sotien ja muiden tragedioiden runtelemana. Tai ainakin vaikuttuvana.



Entit pysäyttävät humaanisuudellaan. Ja muistuttavat mieleen Koijärvi-liikkeen. Nykyaikana jatkuvasti joku on yrittämässä tuhota metsiämme. Tähän on puuttunut mm Leonardo di Caprio, joka oikeutetusti jakaa Instassaan Greenpeacen ja vastaavien graafisia kuvia. Miksi luontoa pitää tuhota? Ikea yritti pistää tuhannen... kappaleiksi muuten Kakevalan runomaita, olikohan vuonna 2009?



Örkkien kaivostoiminta myös kestää kritiikkiä, ihan Talvovaarasta alkaen ja ydintuhoon mennen. Katsoin hienon ja hyytävän elokuvan kotimaisen nimeltä Jättiläinen - suosittelen, suosittelen myös Juha Hurmeen Lemminkäinen -näytelmää katsottavaksi rinnalla Yle Areenasta löytyvää dokumenttia elektroniikkaromun salakuljetuksesta.

Heidi Hautala kirjoitti jo vuonna 2002 Suomen luonnossa, ettei Lapista saa tehdä Suomen Kongoa.
Vaarallinen kaivosbuumi on pysäytettävä.

Mutta Taru sormusten herrasta ei saarnaa. Ehkä siitä poimii osia jotka sopivat, kuuluvat omaan elämään. Se on viihdyttävä matka, jota aion käydä kokemassa myös ensi syksylläkin!

Näin tämän eeppisen matkan 17.02.2018 omalla rahalla ja 21.02.2018 Turun kaupunginteatterin vapaalipulla - kiitos siitä! Kirjoitin haltijakielellävihreälle A4:lle ensitunnelmat mustalla musteella, mutta ne ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Ehkä myöhemmin lissää...



Oli muuten hauskaa kun minut ohitti rekka jossa luki Lord of the Onion Rings ;)



Tässä muutamia tviitauksia:



Henkilön Valokuvaaja (@satuylavaara) jakama julkaisu

En päässyt katsomaan Väänästä Klonkkuna kun istuin koko kesän konttuuriss vakuutusasiakirjoja pyöritellen..
klo
Tunnisteet: , , , , , , , , , , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)