Teatterin lumoa - kuvallinen teatteriblogini

Teatterin lumoa - Satu Ylävaaran kuvallinen teatteriblogi

torstai 28. helmikuuta 2019

Miltä teatterivuoteni 2019 kaksi ekaa kuukautta on näyttänyt?

Itse en ole tyytyväinen tähän videon, mutta testaan ja koekäytän eri ohjelmia ja äppejä. Olen tehnyt multimediataidetta jo 1990-luvulta lähtien, ei missään nimessä vasteenmielisesti naputtelemalla koodaamalla, vaan tietenkin analogisesti, useampia eri tasoja, fyysisiä elementtejä, yhdistäen, runoja mytologioita antiikista, omakuvia, kollaaseja, vaivaa nähden. Silloin kun kirjastosta teki löytökä, ja divarista ja ullakoilta. Ennen verkkoa, internetiä, googlea. Varsinkin kun kuvasin filmille. Filmirullan täyteen ottaminen, sen kehitys, värikuvien kehittäminen Anttilassa, kuvien lunastus, silloin harvoin kun oli varaa, rahaa. Siinä yhden session kuvaamisen lopputuloksen näkeminen vei useamman viikon. Meillä oli kotona vessassa labra 80-luvulla, siis oikea pimiö, joten mustavalkoiset valokuvani on sieltä. Opetin myös fotaria vuosituhannen taitteessa, mutta olen myös kiinnostunut näistä useista, uusista, kepeistä menetelmistä, jotka ovat kaikille ilmaisia tai kylkiäisiä. Tuolloin 1999 harvalla oli digikamera, joillakin etuoikeutetulla patriarkaatilla, ehkä. Mutta nuorten ja vanhusten ryhmissä käytimme oikeita valokuvia, skannattuina, sekä skannattiin kaikkia muitakin objekteja, mitä skanneriin mahtui. Animaationteko oli vuosituhannen vaihteessa aikas hauskaa, ja haastavaa eri tyylejä sämpläten. Onko nyt kaikki liian helppoa ja lepsua, ettei tarvi nähä vaivaa...

Miltä teatterivuoteni 2019 kaksi ekaa kuukautta on näyttänyt? Tähän mahtui vain muutama kuva ja kohokohta, pidän jään ritinästä, pidän sähkönhuminasta. Pidän teatterista.


klo

keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Minä maalaan teidät kaikki -näytelmän matskut ja Helene Schjerfbeckin vaikutus elossani, ja taidekierroksia

Helene Schjerfbeckin katse. Minä maalaan teidät kaikki: tanssin, varjoteatterin, flamenkon soljuvin, kiivain, impressionistisin vedoin, iskuin Kati Outinen ja Annatuuli Saine - yhdessä ja erikseen - vangitsivat meidät tuoleihin ja valkoiselle kankaalle, seinälle. Luovuus, oman ääni, feminismi - intiimissä paikassa nimeltä Teatteri Jurkka eilen 26-02-2019. Miten monologi muuntuu dialogiksi kahden naisen, näyttelijän ja tanssijan, yhteistyöksi. Mikä musiikkivalinta, mikä on rajaus, mikä on liike. Mikä on rytmi. Mikä on tanssijalle nivelrikko, mikä on näyttelijälle työttömyys. Monen asian vyyhti, vyöryy, hurjana kuin villi lanka, villalanka, koskettaa, itkettää.

Tämä ei ole vaike teos, tämä ei ole vaikeasti omaksuttava teos, päin vastoin, vaikka sitä seuraa tarkasti, ja sitten voimaantuu.

Mitä ilmeisimmin kulkeutuu myös muihin tiloihin. Vaikkapa Reitzin säätiöön, sitruunakulhon läheisyyteen, ja Atskiin, omakuvien ääreen. Mutta silloin ei voi seinätilaa käyttää... Pitäisikö teos tehdä lasiseinien kanssa, jossa lasikattoon törmätään vieläkin... Vaikka Jurkka on ihana. ja siis sopiva tähän, räätälöity huoneteatteriin. Teos sopii niin Lapinlahden sairaalaan, Kevätpuutarhaan kuin muuhunkin. Kuka Helene oli. Miten Helene käveli. Kuinka onnellinen Helene oli.

Ihaninta, että Helenellä oli työrauha, ateljee, oma nurkka, oma huone. Mutta millaisia yöt olivat. Pelottavia, kylmiä, täynnä lupauksia. Mitä taisteluita oli käytävä. Millaiset hetket ovat merkittäviä, jaettavissa, muistettavia. Millainen taiteilijamyytti. Millainen feminismi. Millainen radikaalisuus verrattuna Suomen ahdasmielisiin oloihin, joissa oli vain yksi tyylisuunta, kansallsiromantiikka jykevinä seisovine tammineen, kivineen, metsoine riekkoineen. Tekijöinään vain äijiä. Äijiä. Jotka kannustivat äijiä.

Mikä kaunis naisten ketju alkaa Outisen Katista ja päätyy Schjerfbeckin maalaukseen... Kirjoitan tästä tuonnempana. Vai kirjoitanko. Näin tämän virkeän ja koskettavan teoksen kutsuvieraana eilen tiistaina, joka oli sarjassaan toinen näytös enskarin jälkeen. Olin sunnuntaina Reitzin säätiön kokoelmaa ihailemassa töölöläisessä kodissa, Reitzin kotimuseossa, jossa oli tuo maaginen maalaus sitruunoista - Sitruunoita visakoivukulhossa, 1944 Helene Schjerfbeck (1862-1946) löytyy Reizin sivulta paintings. Myös muita Schjerfbeckejä oli. Kävin myös Atskissa kolmesti Kohtauksia kaupungista -näyttelyssä, jonne oli siis ilmainen pääsy kolmesti. Nykyään omistan museokortin, jonka sain lahjaksi.


Tekijäloota:


Käsikirjoitus: Iida Hämeen-Anttila
Ohjaus: Kati Outinen
Koreografia: Annatuuli Saine

Näyttämöllä: Kati Outinen ja Annatuuli Saine

Teatteri Jurkan sivulla kerrotaan:

""Aina tulee niitä pieniä rakoja, joista maailma näyttäytyy jonain aivan muuna ja minulla on ilo saada siitä hetkestä kiinni. Se on minun työtäni, uuvuttaa maailma niin, että se näyttäytyy minulle.”

Minä maalaan teidät kaikki kertoo taidemaalari Helene Schjerfbeckistä. Näytelmä on monologiksi kirjoitettu dialogi taiteilijuudesta. Dialogia esityksessä käyvät näyttelijä ja tanssija. Se, mikä Helenen maalauksissa on viiva tai siveltimen veto, on esityksessä liike, ääni ja sana.

Näyttämöllä on Helene uransa eri vaiheissa, omakuvien äärellä ja Ihailija, joka pohtii suhdettaan Helenen taiteeseen sekä hänen perintöään jälkipolville.

Sekä filosofinen että aisteissaan ja tunteissaan vahva näytelmä pureutuu konkreettisesti taiteilijuuteen, taiteilijan työhön. Sen haasteisiin, innoituksen lähteisiin ja henkilökohtaisiin voittoihin – jotka usein ovat jotakin aivan muuta, kuin mitä maailma katsoo voitoksi."



Alkuperäisen julisteen ja mainoksen kuvat Marko Mäkinen



Eilinen keskustelu facebookista:


Annuli lukee, 1923
löytyy myös Finnasta




Schjerfbeck näyttelyissä, Ateneumissa:


Perhekoru, 1915-1916
Omakuva, en face, 1945

Eydtkuhnenin tyttö II, 1927 
löytyy myös Finnasta


Punatäpläinen omakuva, 1944



Ennustaja (Nainen keltaisessa leningissä). 1926

Äiti ja lapsi, 1917
löytyy Finnasta

Ateneumin taidemuseo
Punaiset omenat, 1917 




Schjerfbeck minun silmissäni, kautta aikojen:







Kukaan ei voi kiistää Helenen maalausten naiskuvan vaikutusta mm Julie Delpyn elokuvassa Kreivitär:



Kreivitär #ikuinenkauneus ja Schjerfbeckin omakuvat ja valo. Kertoi Erzsébet Báthoryn tarina. Kuka kirjoittaa HIStorian, kuka valitsee näkökulman, kenet mustamaalataan. Mikä oli totta. Minua Elisabeth Bathory on aina kiinnostanut, nainen ja valta, vaikka hän ei ollutkaan varsinainen vampyyri vaan kylpi nuorten neitseitten veressä.




Kuvat Julie Delpy: The Countess, 2009, IMDb





Schjerfbeckiin liittyvät uutistviitit:








klo
Tunnisteet: , , , ,

M/S Romantic kaikuluotaa kotomaiseen sieluun

M/S Romantic välttää karikot kun seilaa kotimaiseen sisuun. Eikun sieluun, jotain näin luki Ylen
verkkosivulla esittelyssä, että seilataan suomalaiseen sieluun. Sekä arvosteluissa, ehkä. Itse asiassa sielua kaikuluodataan, sitä suomalaista. Niin hyvässä kuin pahassa. Niin tyynellä kuin myrskylläkin. Mukana on varsinainen ensemble jossa kombinaatioita näytelmistä Karamazovin veljekset ja Vanhat mestarit. Sekä Kolme sisarta, Prinsessa Hamlet, ja Syntipukki. Ja Hevi reissu. Hauskaa, että Heikki Kinnusen pojat näyttelevät samassa hytissä.

Jocke, energinen ja lämpimästi vastaanottava risteilyisäntä on varsinainen persoona, vanhan koulukunnan isäntä, joka toivottaa kaikki tervetulleiksi suureen elämykseen risteilylle. Vaikka hällä on alle viikon vanha vauva kotona, niin tuli silti töihin. Hannu Pekka Björkman on elementissään. Täysin pitelemätön. Ehkä hän pelkää, että hänet korvataan jollain uudemmalla, ennen kuulumattomalla. Traagisia on myös hetket kun hän peilin edessä harjoittelee sympatiaa. Hänen kasvonsa yleisölle, ja ihmismerelle, joka rynnii suunistamaan suuressa laivassa, kenties parempia apajia, on suuri ja levvee hymy. Mutta kun hän kääntää selkänsä... Tai matkustajat kääntävät.

Tutkaillaan myös työn muuttumista. Mitä traditioita pidetään. Rakkaus ja romantiikka on aina in, ihmiset ovat niin epätoivoisia. Tai sitten ottavat onnen haltuunsa kun uskaltavat ottaa askeleen.

Tyylilaji ei ole farssia, vaikka farssimaisia elementtejä on taiten. Romanttisella risteilyllä on tietty häät, suomalaiset ja ruotsalaiset häät. Suomalaiset häät on järjestetty pieleen, morsio narisee kaikista, sulho loukkaa jalkansa kun kaatuu ylittäessään kynnystä morsio sylkyssään. Sulhasen nilkka turpoo ja hän lohvertaa muovipussi jääpaloja sisällään ja sukat kastuu.

Ruotsalaisen parin häät ovat oikein onnistuneet, ja näin tutkaillaankin naapurikateutta. Kun ruotsissa on kaikki paremmin, hauskaa osataan pitää ilman viinaa, viinaa juodaan muttei tulla känniin, lauluja lauletaan ja nauretaan mannermaisesti.

Vaikka ollaan laivalla jossa on yllin kyllin kaikkea, varsinkin buffetissa niin morsian valittaa kun ruotsalainen hääpari syö kaiken. Rasismia ja ahdasmielisyyttä tutkaillaan.

Samoin tutkitaan seksuaalista häirintää, mitä tarkoittaa kun nainen sanoo ei. Miten toimitaan, kun känninen äijä yrittää tulla naisten pöytään, jotka haluavat jutella keskenään, pitää hauskaa - ilman ääliöitä.

Toksista maskuliinisuutta eli myrkyllistä ja ahkasta miehen mallia myös kaukoluodataan. Homofobiaa ja miten käyttäytyä pikatreffeillä ja oikeilla treffeillä.

Hienoa jännitettä pidetään yllä. Ja kieltä. Vaikka englanninkieli valtaa jokaista ikäryhmää. Minusta on hauskaa kuinka laivalla, Porvoossa ja Turuus kaikissa puhutaan kumpaakin kieltämme. Mutkattomasti.

Fellinin Laiva oli luokkayhdyskunta, mutta mikä lemmenlaiva on?

Sarjassa otetaan hyvin vähän selfieita ja videoita, mikä on nannaa.

Vuoden sisällä olen käynyt nostalgiaristeilyillä kun lavalla on ollu mm Markku Aro, jota pienenä kutsuin nimellä Markku Elo, koska en osannut sanoa ärrää... 

Meillä on ihania kuvia 70-luvulta, jolloin risteilyllä vain nautitaan yhdessäolosta, aurinkokannella, kun kaikki oli paremmin.... Markku Aro yhdistyy myös sarjaan Vuoroin vieraissa, jota tapitin 90-luvun lopulla tiuhaan. Ja ehkä elinkin. Kuinka paljon risteilyt ovat muuttuneet, niin vuorot, milloin seilataan, jopa laivojen logot. Kuinka nyt saa vegaanista ruokaa buffetissa! Tsekkasin myös Stigin setin tai parin, kun kirjoitin uudesta suomalaisesta miehestä, joka saa olla ihan oma itsensä, vaikka ressukka, reppana, muttei negatiivisessa mielessä, vaan aina ei tarvi jaksaa, ja näytellä urosta ja kollia ja duudsonia. Saa olla ujokin, ja rillipää. Muttei ääliö. Mies saa tuntea, mies saa itkeä, mies saa olla herkkä - kuten Väinö Kataja, Timo K. Mukka, ja rooleissaan Johnny Depp, Simon Pegg. Sankaruutta voi tutkailla monelta kantilta.

Näin ajattelin helmikuussa.


Kyllä HP Björkmanin Jockessa oli häivähdys Pennywiseä siinä kun harjoittelee spontaania ja ystävällistä tervehdystä peilin edessä...

Näin ajattelin maaliskuussa.

Ja olin ruotsinlaivalla tuona aikana kahdesti.

Tekijäloota:


mm. Hannu-Pekka Björkman, Anna Paavilainen, Tommi Korpela, Santeri Kinnunen, Iivo Tuuri, Antti Luusuaniemi, Antti Tuomas Heikkinen, Vilma Sippola, Amos Brotherus, Annika Aapalahti ja Sami Ahonen. Sarjan Ylelle tuottaa: Yellow films/Marko Talli


Kuva: Yle Kuvapalvelu




Kaikki kuvan Ylen artikkelista M/S Romantic kertoo kuusi tarinaa onnesta ja onnettomuudesta - Minisarja lipuu ruotsinristeilyllä suomalaiseen sielunmaisemaan






Julkaisin tämän 27.02.
Tuoreimpia asiaan liittyvät ja liittymättömät tviittejä ja salaliittoteorioita:

No nyt jo kaikki ovat näinä kahtena kuukautena tämän nähneet, ja kupletin juoni on selevä, niin voi aloittaa.
Sarjassa leikitään genrerajoilla, jos näytteleminen on sekä leikkiä että peilin näyttämistä, käyttämistä. Lyhyet leikkaukset muistuttavat tai tuuduttavat tuonne 28 päivää myöhemmin ja vastaavien dystopioiden, maailman tuhoavien virusten, ihmissussien ja zombieden suuntaan. Mutta tässä pysytään realismissa. Outoudessa kylläkin.



tässä kuitenkin Yle Areenan instat:










Today at #theater #dostojevski #fyodordostoyevski and #brothersofKaramazov at #kansallisteatteri #helsinki #finland. 27.11.2018. #Karamazovinveljekset @kansallisteatteri #kansallisteatterissa. Vekkuli hovinarri ja hirveä despootti-isä Fjodor #HannuPekkaBjörkman rynnii nahalle sellaisella kierteellä ettei ihme että on pukeutunut nyrkkeilijänhortseihin. Myöhemmin pirun mikki myös muistuttaa nyrkkeilyselostajan 50-luvun mikkiä. Ovatko ne lauluesityksiä, suohonlaulamisia vai nyrkkeilyotteluita. Jokainen saa soolonsa. Taustakankaan taiteellinen goottilainen täyttö ja käyttö, oli komeaa. Samoin rakeinen mustavalkoinen filmi. Harvoin video voi istua näin hyvin visuaalisesti harkittuna, ikään kuin tehden uuden peilin johon heijastuu roolihenkilöstä ihan uusi puoli. Olemme raivaamattomattomassa puutarhassa, jossa kasvaa piikkisiä lehdettömiä oksia. Taustalla on ehkä kellariloukko. Ikään kuin alleviivataan englanninkielistä graphic-sanaa joka tarkoittaa sekä graafista että hyvin visuaalisesti väkivaltaista. Onko kaikki mustavalkoista, hyvä ja paha. Myös äänimaailma ja mikrofonit toimivat etäännyttäen. Ja lähentäen. Katsojaa ei unohdeta, välillä lähennytään yleisön kanssa. Mutta ei tuo yli 3 tiiman proggis pelkkää HooPeen tyranniaa ole. #MiroLopperi saisi jokaisessa näytelmässä huutaa Aleksis Kivenä: Minä elän! On dekkaria, on jännäriä, on rikostarinaa, on slaavit noiria, on filosofiaa. Viimeisen työnsä äärellä Dostojevski kysyy paljon ja useasti ja haluaa keskustelun elävän, jatkuvan. Näytti hauskalta kun yleisöllä oli tiiliskiviromaanit mukanaan - niiden päälle voi vaikka istua niin näkee paremmin.. Ennakko 27.11.2018 kirvoitti monta kysymystä. Teos vaikutti yllättävän shakespearelaiselta - olikohan siinä tuttuja näyttelijöitä näytelmistä Riku 3 ja Julia & Romeo. Joissa heillä oli enemmän meikkiä ja naamioita. Kun taas tässä luotetaan mustavalkoisen asuun, mustiin farkkuihin ja meikittömään omaan nassuun. Muutama komea miestentakki istuu ryhdikkäästi. Välillä äänimaailmassa oli myös kauhua ja näyttämöllä harkitusti splatteria - miten muuten sitä isä murhasta, ja tsaarinmurhasta? kertoisikaan... #teatteri #teatterinlumoa2018 #teatterissa #finnishtheater.
Henkilön Satu Ylävaara (@satuylavaaraphotography) jakama julkaisu
Hannu-Pekasta on moneksi, teatteriin, valkokankaalle, matkatelkkariin, genreistä riippumatta:












asiaan liittyvät ja liittymättömät tviitit:




Ja ruåtsalaisesta hetkestä:

klo
Tunnisteet: , , , , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)