Hullut naiset ullakolla eli Tampereen Teatterin Kotiopettajattaren romaani Jane Eyre 22.10.2021.

Hullut naiset ullakolla eli Tampereen Teatterin Kotiopettajattaren romaani Jane Eyre 22.10.2021.

Tänään teatterissa. Tampereen Teatterin Kotiopettajattaren romaani Jane Eyre. Ihana goottilainen äänimaailma alkaa jo torilta, kun naakat ääntelevät. Satoi myös hieman hentoista lunta vesisateen, vesisateiden välillä. 

Jussi Nikkilän ohjaus Tampereen teatterilla keskittyy tarinaan, epookkiin ja Jane Eyren käsiin, jotka hillitsevät sisintään. Janen persoona, oma sisin on myös suljettu symbolistiseen ullakkoon, oli hän sitten yksinäinen, kidutettu lapsi, tai rakkauden iskiessä kuin hurrikaani. 

Tänään teemana Hullut naiset ullakolla. Kuka onkaan uhri, kuka petetty. Jean Rhysin romaani Siintää Sargassomeri kertoo Berthan tarinan, se on filmatisoitu, omistan dvd:nä, nautin katsoa. Ja film noir -aikainen kauhuelokuva Yö voodoosaarella ( I walked with a Zombie) on eräs muunnos Jane Eyrestä. 

Odotin tätä näytelmää paljon, ja kauan. Onhan se yksi suosikkikirjojani, ja myös elokuvina, sarjana ja näytelmänä tuttu.

Jussi Nikkilän ohjaus kiinnosti aiemmin monin osin. Rekvisiitta, lavasteet ovat niukat. Lavasteena on rakennuksen, välillä kodin, välillä kylmän laitoksen, välillä takkatulien kartanon luuranko, jossa on kaksi kerrosta. 

Ehkä kuten Hitchcockin Psykon analyyseissä käytetyt, löydetyt psykologian (joka ei ole tiede) minä, viettipohja, yliminä. Tätä ohjaaja Nikkilä ei orjallisesti noudata. Ajattelin, etten paljasta, miten tässä talon poikkileilkauksen kahdessa kerroksessa, unohdettuna ja lukittuna ullakolla ja sitten siveässä arkitasossa, jossa tunteet, naisen tunteet, tämän yhteiskuntaluokan naisen tunteet pitää piilottaa.

Modernia teatteria on näyttää, miten päähenkilön, rakkautta ja hoivaa ilman jääneen orpotytön Jane Eyren oma sisin, sisus, oma persoona toimii, reagoi.

Nikkilän versio on muuten traditionaalinen, epookki on epookkia, puvustus on 1800-lukua. Eteneminen käy kirjan lukujen mukaan. Vaikka kupletin juoni on tuttu, useammalta vuosikymmeneltä, niin tarinaa voi seurata, sen mukana seilata, ajelehtia.

Tampereen Teatterin Saatana saapuu Moskovaan näytelmän Saatana aka Mösjöö Woland eli Esa Latva-Äijö on herra Rochester. Berthaa eli hullua naista ullakolla näyttelee Pia Pilz, joka oli Saatana saapuu Moskovaan näytelmän Margarita sekä Anna Kareninan pääroolissa. Itse päärollissa Kotiopettajatar Jane Eyren roolissa on Marketta Tikkanen, joka oli Turun kaupunginteatterin Amelien pääroolissa. 

Ikäsuhdanne on Rochesterin ja Janen välillä sopiva, näyttelijät tekevät sen sopivasti, sopivasti. Nautin kun Jane hillitsee itseään, kehoaan, mieltään, raivoaan, tunteitaan kädet joko kiinni vartalossa, tiukasti, tai auki vartalon vieressä.

Rochester taas välillä, myöhemmin ikään kuin häpeää, koska on mies. Tai miten on käyttäytänyt. Saako katkera ihminen tehdä mitä tahansa. Mietin, miksi Latva-Äijö jarruttelee tässä tulkinnassa. 

On hurjia kirjallisuuden ja popkulttuurin tutkimuksia ja havaintoja tästä Hullut naiset ullakolla -teemasta.

Näin tämän teatteribloggaajan vapaalipulla, kiitoksia. 

Käy itse tsekkaamassa, miten käy....

Lue lisää Tampereen Teatterin sivulta :

Kotiopettajattaren romaani – Jane Eyre

Menneisyys, joka on sovitettava. Tulevaisuus, johon on uskallettava tarttua.

Ensi-ilta: 20.10.2021

Näyttämö: Päänäyttämö

Kesto: 2 t 35 min

Väliaika: Kyllä

Tekijäloota:

Työryhmä

Charlotte Brontën romaanin pohjalta näytelmäksi dramatisoinut Polly Teale

Suomennos Reita Lounatvuori

Ohjaus ja musiikki Jussi Nikkilä

Lavastus- ja pukusuunnittelu takis

Koreografiat Ingrid André

Valosuunnittelu Raimo Salmi

Ääänisuunnittelu Hannu Hauta-aho

Teoksen esitysoikeuksia Suomessa valvoo Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner.

Näyttelijät

 Marketta Tikkanen Jane Eyre

 Pia Piltz Bertha

 Esa Latva-Äijö Rochester

 Ritva Jalonen Rouva Reed, Rouva Fairfax

 Elisa Piispanen Bessie, Blanche Ingram, Grace Poole, Diana Rivers

 Annuska Hannula Abigail, Helen Burns, Adele, Mary Rivers

 Antti Tiensuu John Reed, Opettaja, Rochesterin koira Pilot, Lordi Ingram, Pappi, Saint John Rivers

 Matti Hakulinen Brocklehurst, Rochesterin hevonen, Richard Mason, Mies raunioilla

Ehtoon performanssina GLITCHERin Verilöyly, BloodBath, Teatteri Viiruksessa. Sadomasokistinen, osin hauska esitys veren merkityksestä

Ehtoon performanssina GLITCHERin Verilöyly, BloodBath, Teatteri Viiruksessa. Sadomasokistinen, osin hauska esitys veren merkityksestä Psykon kautta Carrieen ja upeaan kauhuelokuvaan RAW. Myös Udo Kierin Blood for Draculaa on tiirattu tuokiokuvissa. 

Suosittelen Halloweeniinkin jos sisältövaraukset, sisältövaroitukset on luettu läpi, on täysi-ikäinen, maskia käyttävä. 

Burleskin, kinkyn ja BDMS-sessioin etenevä väkivaltainen pläjäys kettingillä kuristamisineen ei ehkä iske kaikille, mutta määrittelee, koettelee nykyteatterin, sirkuksen, seksuaalista kuvastoa kukkahatun täristessä. 

 Aikuisten nirvahtanut satu muuntui Saturnukseksi joka syö poikaansa, kävi välillä showpainissa, ja näytti, kuinka mies nauttii kehostaan, koomisesti ja kuumasti, pitkiä verisiä hiuksia heilutellen. 

Alussa oli kolme groteskia peikkoa, jotka käyttivät puukkojaan vain kurpitsan kovertamiseen. Sitten... 

Aikuisten nirvahtanut satu muuntui Saturnukseksi joka syö poikaansa, kävi välillä showpainissa, ja näytti, kuinka mies nauttii kehostaan, koomisesti ja kuumasti, pitkiä verisiä hiuksia heilutellen.

Glitcher: Verilöyly

Viirus GUEST

Kantaesitys 16.10.2021

Esitykset 16.10.-29.10.

Lue lisää teatteri Viiruksen sivulta:

" K18: Esityksessä verta, väkivaltaa, vaginaalista penetraatiota, pornograafista materiaalia, neuloja, itsensä vahingoittamista, voimakkaita ääniä, vilkkuvia valoja ja teatterisavua.

GLITCHER-kollektiivin esityS BLODBAD on syväsukellus ihmisen suhteesta vereen. 

Brace yourself for one hour of uncensored, bloodcurdling violence! Glitcher is back with another hair-raising whole-evening performance. Come and experience the unspeakable horrors from the minds of Glitcher. Torture, cannibalism, bloody murder and orgasmafantastic atrocities.

GLITCHER perustettiin 2019. GLITCHER on feministinen, normikriittinen ja pop-kulttuurin innoittama näyttämötaiteen kollektiivi,

joka pyrkii tekemään taidetta demokraattisia työmalleja noudattaen.

Ryhmä haluaa tehdä rohkeaa taidetta, joka tutkii yhteiskunnan tabuja ja rakenteita. 

BLODBAD on GLITCHERin viides teos ja toinen yhteistyö Viirus GUESTin kanssa. 

Lavalla Emelie Zilliacus, Martin Paul ja Joel Forsbacka

Äänisuunnittelu Oscar Fagerudd

Esityksen kesto noin 1 h 30 min

Esitykset

Ti 26.10 klo.19.30 / Ke 27.10 klo. 19:30 /

To 28.10 klo. 19:30 / Pe 29.10 klo. 23.00

Kotisivu www.glitcher.info

Instagram g_litcher

Facebook GLITCHER 

Tukijoina Stiftelsen Tre Smeder ja Konstsamfundet r.f., Helsingfors stad, William Thurings stiftelse, Emilie och Rudolf Gesellius stiftelse, Nygréns stiftelse, Svenska Teaterföreningen i Finland rf, Otto A. Malms donationsfond ja Vivicas Vänner. "

Mielleyhtymiä taiteesta kun katsoin Teater Viiruksessa Glitcherin esitystä BloodBath, Verilöyly, BlodBad 20.10.2021. 

1. Pieter Bruegel vanhempi, yksityiskohta, Taistelu karnevaalin ja paaston välillä, 1559. (1,9) 

2. Francisco de Goyan Saturnus syö poikansa. Ja kurpitsaa. 

Sekä tietysti Pingu (4,10) ja 

Raja, Gränsen (3).  

(nämä kuvat Instagramissani sekä myös upottuna alla tahi jossain )

Ja Udo Kierin roolisuoritus leffassa Blood for Dracula (5-8) tunnetaan myös nimellä Andy Warholin Dracula, vaikka ohjaajana Paul Morrissey. Muuten, Night Visions festareilla Maximum Halloween 3013 (2013) näytettiin tuo elokuva. Udo Kier oli paikalla. Niin myös minäkin.

 @g_litcher @teaterviirus 20.10.2021. 

 sosialistisesta mediastani:

Ehtoon performanssina GLITCHERin Verilöyly, BloodBath, Teatteri Viiruksessa. Sadomasokistinen, osin hauska esitys veren merkityksestä Psykon kautta Carrieen ja upeaan kauhuelokuvaan RAW. Myös Udo Kierin Blood for Draculaa on tiirattu tuokiokuvissa. Suosittelen Halloweeniinkin jos pic.twitter.com/NuBznaVJXB

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) October 20, 2021

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Satu Ylävaara (@teatterinlumoa) jakama julkaisu

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Satu Ylävaara (@teatterinlumoa) jakama julkaisu

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Satu Ylävaara (@teatterinlumoa) jakama julkaisu

Q-teatterin Minä, Claudius eikun Minä, askartelija oli 14.10. parasta teatteria aikoihin

Q-teatterin Minä, Claudius eikun Minä, askartelija oli 14.10. parasta teatteria aikoihin. Knihtilän ja Longan eeppinen läsnäilo ja läsnäolo, myös toki suru ja ahdinko, tuntui omassakin rintalastassa. Ja sen alla. Harvoinpa myös yleisö on näin villinä, eikä tiedetä minne mennään.

Q-teatterin Minä, Claudius eikun Minä, askartelija oli 14.10. parasta teatteria aikoihin. Knihtilän ja Longan Lonkan eeppinen läsnäilo ja läsnäolo, myös toki suru ja ahdinko, tuntui omassakin rintalastassa. Ja sen alla. Harvoinpa myös yleisö on näin villinä, eikä tiedetä minne mennään.

Ajankulua ei huomaa, kun tulen lähiöstä, niin teatterista piti poistua.

Teatterista piti poistua ja tulla kolmella eri kulkuvälineellä että pääsi kotiin, lähiöön, keskiyön aikaan. Tämän teoksen voi ottaa monelta kantilta: puskafarssina, ylevänä taiteena, pikkujoulun hiprakassa, ehkä myös halloweenin aikaan haahuillessa krapulassa tai delirimpseissä hei. Sekä katharsiksena. Kun ABBAn Arrival soi, niin se on yhtä lailla banaali ja ylevä kuten tämä näytelmä, esitys, joka sopii niin Q-teatteriin kuin kävisi myös Aurinkoteatteriin. ABBAn Arrival on hieno, koska se on sekä hieman kelttiläinen, että hyvin traditionaalinen ruåtsalainen, mutta joka kohoaa studiovelhojen ansiosta jonnekin hyvin ylös. Niin kuin tämäkin teos. 

Tämä on lämpimämpi esitys kuin Arktiset leikit, läheisempi. Vaikka Arktiset leikit oli myös parasta vierailevaa teatteria sekä Tampereen teatterin Frenckell-näyttämöllä kuin myös Espoon kaupunginteatterilla. Kummassakin kävin. 

Kiitoksia medialipusta ja käsiohjelmasta, jatkan tuonnempana. 

Kyllä nyt lähti lentoon! Ohjaaja Leea Klemola om parhaimmillaan Q-teatterin esityksessä Minä, askartelija. Huippuvedossa, sekä yleisö että näyttämön askartelukurssilaiset. 14.10.2021. Q-teatterin Minä, Claudius eikun Minä, askartelija oli 14.10. parasta teatteria aikoihin. Knihtilän ja Longan eeppinen läsnäilo ja läsnäolo, myös toki suru ja ahdinko tuntui omassakin rintalastassa. Ja sen alla. Harvoinpa myös yleisö on näin villinä, eikä tiedetä minne mennään. sosialistisesta mediastani:

Q-teatterin Minä, Claudius eikun Minä, askartelija oli 14.10. parasta teatteria aikoihin. Knihtilän ja Longan eeppinen läsnäilo ja läsnäolo, myös toki suru ja ahdinko, tuntui omassakin rintalastassa. Ja sen alla. Harvoinpa myös yleisö on näin villinä, eikä tiedetä minne mennään. pic.twitter.com/D7G8LG5Cvl

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) October 15, 2021

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Satu Ylävaara (@teatterinlumoa) jakama julkaisu

Terveisiä Valtimonteatterin avoimista harkoista. Hehkuva aika 13.10.2021.

Terveisiä Valtimonteatterin avoimista harkoista. Hehkuva aika tullee ensi-iltaan kantaesityksenä 21.10.

Harkat 13.10.2021. Näytelmän Hehkuva aika avointen harjoitusten lisäksi oli tekijätapaaminen. Harkoissa paria kohtausta huvilalla kokeiltiin eri tyylilajeilla.

Kuvasin mustavalkoisia kuvia, silloin kohtaus, kohtaukset tuntuivat Bergmanilta, Antonionilta. Väreissä Tsehovilta, Buñuelilta. 

#valtimonteatteri

#hehkuvaaika

@valtimonteatteri

Harjoituksissa sai kuvata. Tässä sosiaalisesta mediastani:

Näytelmän Hehkuva aika avointen harjoitusten lisäksi oli tekijätapaaminen. Harkoissa paria kohtausta huvilalla kokeiltiin eri tyylilajeilla.
Kuvasin mustavalkoisia kuvia, silloin kohtaus, kohtaukset tuntuivat Bergmanilta, Antonionilta. Väreissä Tsehovilta, Buñuelilta. pic.twitter.com/FzKmfXgG9L

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) October 13, 2021

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Satu Ylävaara (@teatterinlumoa) jakama julkaisu

Varsin goottilainen ja virkeä ooppera Don Carlos kirjoitin muistiin 18.10.2012.

Varsin goottilainen ja virkeä ooppera Don Carlos kirjoitin muistiin 18.10.2012. 

Naisten uhkea punamusta femme fatale Prinsessa Ebolin puvustus oli silkkaa gotiikkaa ja naisellista espanjalaista, mustalaismaista, flamencon suoraryhtistä ja ylvästä ilotulistusta intohimoisen naisen tunnekirjoineen - korsetteineen, tyköistuvine miehustoineen, hulmuavine helmoineen, mustine pitseineen ja lepakkohihoineen, kuten Tarja Turusen aikainen Nightwish ja muut genren ( melodisen, mahtipontisen goottimetallin tummat pitkähiukset hulmuten mekkoon feminiiniset tummanpuhuvat ) edustajat, kuten Lacuna Coil… Koska Eboli on tarinassa paha nainen, niin tietysti hän on tummaverinen: pitkät hiukset hulmuavat vapaina ja villinä. Eboli on rakastunut päähenkilöömme, mutta saako hän vastarakkautta? Helvetin raivolla ei ole rajaa – vai miten sitä Ameriikassa sanotaan.. Rooliin sopii tietty noitamaisuus ja teräaseisiin tarttuminen.


Kun taas Elisabeth on blondi: hänen kampauksensa pysyy aluksi tiukasti kiinni, miltei muodostaen Mel Brooksin Kevät koittaa Hitlerille –musikaalin yliampuvia ja rokokoota enteilevine hiuslaitteistoa. Onhan hän vaalea nainen, joka on tarinan kiltti tyttö, hyvä nainen, pukeutuen valkoiseen ja taivaansiniseen, puhtaisiin viattomiin suomalaisiin ja kreikkalaisiin väreihin – kuitenkin tragediaa enteillen. Kalpean sininen viitta toi mieleen Angelikan, ja avoinna olevat hiukset vampyyrielokuvien naiset. Alussa Elisabethin ihoa myötäilevä kimalteleva nude-turkoosi puku taas toi mieleen burleskin ja Mae Westin paljetteineen ja strutsinsulkineen.

Muutkin lavan vallanneet viktoriaaniseen punamustaan pukeutuneet naiset olivat ulkonäöltään piristävän anarkistia ja anakronistisia: Doc Martens maihinnousukengät, pitsisukkahousut ja aurinkolasit. Monia alalajeja oli huomattavissa: niin nykyajan harajukujen ja muiden koshaajien kuin viktoriaanisten, ja vihermustien edwardiaanisten illallisrouvien suosimat mustat päivänvarjot kaunistivat muutenkin synkkää ja dramaattista näyttämöä: pahaenteinen metsä, hauta-alttaria joita koristi pääkallojen lisäksi hyvin Frida Kahlo-mainen meksikolainen Kuoleman päivän koristeellinen kaiverrus. Upeaan purppuraan pukeutunut sokea ( tietenkin ) pääinkvisiittori piti aurinkolaseja ja jumalattoman kokoista ristiä – kuten Ozzy Osbourne ikään. 

Taustamiehitys oli silkkaa viktoriaanista gotiikkaa dandyjen silinterihattuineen, viittoineen ja kävelykeppeineen, jotka olivat suoraa jatkoa hyväntuulisille ja arvaamattomille 60- ja 70-lukujen kauhurokkareille Screaming Lord Sutch ja Alice Cooper, jonka vaikutus tuntui kolme tuomitun pakkopaidoissa asti – heidän kasvonsa taas toivat mieleen Rob Zombien vääristyneiden elokuvien rujot ja elämän nuijimat kasvot. Upeaa hopeista pääkallokeppiä käytti aiemmin mm Herrasmiesliigan M, vai mikähän hän oli. Hapsut toivat mieleen Dimmu Borgirin. Paikalla oli myös raivoisia viikinkimetallin takojia. 

Nautimme myös kyberpunkista: upea blondi irokeesipäinen punkkarilauma, joissa komein puku toi niin ikään mieleen Clive Barkerin Pinheadin. Nahkatakeissa komeili iso anarkistinen A. Koko ylitsepursuava ja traaginen lavastus oli mainio punaisine kynttelikköineen, savuineen ja violetteine kukkineen – kuin suoraan Tiimarista, Tigerista tai Butterickista. Oikein sopiva Halloweenin aikaan. Puvustus niin ikään oli loisteliasta Dekadenz iä, Morticiaa ja naamiaisasuliikkeiden kauhuromantiikkaa.

Onko heavy metalli aikansa jo oopperan mahtipontisuutta ja näyttävyyttä kopsanneena, saanut nyt humoristisen iskun sirkkelinteräjalkoväliin? Juuri Teemalla pyörivä makea ja asiaan uppoutunut Metalli-sarja hakee raskaan musiikin juuria, ja kertoo ihanan nahka- ja niittimetallin jumala Robert Halfordin suulla kuinka hän teki nuorna miesnä duunia oopperassa, ja ammensi sieltä mainioita keinoja tuleviin Judas Priest bändinsä spektaakkeleihin.. Minulle kesti pitkään ennen kuin kuulin, että nahka- ja niittifetisismi kulkeutui metallin homojen alakulttuurin kautta..

Don Carlos

" Isän ja pojan rakkaus samaan naiseen, vapauden aate, kuninkaan yksinäisyys, kirkon ja maallisen vallan ristiriita - näistä aineksista Verdi loi mahtavasointisen suuroopperan.

Don Carlos on tummasävyinen tarina vapaudenkaipuusta, toivottomasta rakkaudesta ja politiikasta. Tällä kertaa oopperan vaikuttavat sävyt saavat lisää tehoa upeasta goottihenkisestä lavastuksesta. Musiikki unohtumattomine bassoaarioineen on Verdiä vahvimmillaan, "Ooppera .

"Don Carlos on fantastinen kauhukarnevaali." - Helsingin Sanomat / H-I.L.

Kesto 3 t 30 min, 1 väliaika

Esityskieli italia, tekstitys suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi

Musiikki Giuseppe Verdi

Musiikinjohto Michael Güttler

Ohjaus Manfred Schweigkofler

Lavastus Walter Schütze            

Puvut Heidi Wikar

Valaistus Olli-Pekka Koivunen    

Koreografi Lotta Kuusisto

Lisätiedot: http://www.ooppera.fi/ohjelmisto/don_carlos/1888 (sivu ei toimi enää)

Lainaus oopperan sivulta: " Rakkautta ja intohimoa tuplasti Oopperalla

Kansallisooppera tarjoaa tammikuun yllätystarjouksena tuplapaketin kahteen oopperaan, Don Giovanniin ja Don Carlosiin. Don Giovanni viettelee ja hurmaa, mutta lopulta hän saa salaperäisen illallisvieraan. Mozart sävelsi kuuluisan naistenmiehen tarinasta hienoimman vakavan oopperansa. Verdin mahtavasointisen Don Carlosin aineksina ovat puolestaan niin isän ja pojan rakkaus samaan naiseen kuin kirkon ja maallisen vallan ristiriitakin. Kansallisoopperassa Don Carlosin vaikuttavat sävyt saavat lisää tehoa upeasta goottihenkisestä lavastuksesta. "

Don Carlos ensi-illassa 19.10.2012, näin ennakon. Olikohan se kenraali? 

Tässä traileri:

yllä (ei toimi) Don Carlosin hieman vanhakantaisempi tulkinta (luulisin). Hellsinki rules!


Metal Evolution: Raskaan rockin tarina O: Sam Dunn & Scot McFadyen, Kanada 2011.
" Perusteellinen dokumenttisarja metallimusiikin synnystä, kehityksestä ja alalajeista. "
Allaolevasta linkistä vähän Kissiä: (ei toimi tietenkään enää)
Nyt Yle Areenassa pyörii Jakso 2/11: Varhaismetalli, USA. Tässä KISS pätkä:

Hillitön THE PUNCHLINE - KUOLEMANPELKOA JA KEVYTTÄ KANNIBALISMIA ensi-illassa Teatteri Jurkassa 18.09.2021. Rakkautta ja anarkiaa festarit jatkuvat

Tänään seuraavaksi THE PUNCHLINE - KUOLEMANPELKOA JA KEVYTTÄ KANNIBALISMIA ensi-illassa Teatteri Jurkassa 18.09.2021. Potkuja! Rakkautta ja anarkiaa festarit jatkuvat sitten tuonnempana. Kaikkien aikojen #teatterisyksy myös, muuten 18.09.2021.

Näpäkästi käsikirjoitettu makaaberi komedia, jossa sisarukset saapuvat kuolleen isänsä perinnönjakoon sateella kartanoon hyvinpukeutuneen hovimestarin vastaanottamana. Näemme myös tylyn ranskalaisen verisen kokin. Punchline oli myös Punch & Judyn väkivaltaa, tosin kärpäslätkällä. Parasta.

#teatteriakoronanaikaan  #ThePunchlineKuolemanpelkoaJaKevyttäKannibalismia

Näin tämän teatteribloggaajan lipulla, kiitos Teatteri Jurkka! 

Tuohon aikaan näin parin viikon sisällä myös Rakkautta ja anarkiaa festareilla 22 elokuvaa valkokankailta, mutta toki oli aikaa myös teatterille. Kuten tälle. 

Jos tämä esitys lähtee kiertämään, niin ihmeessä penkkiin istukaa ja katsokaa. Huoneteatterin intiimissä viitekehyksessä, ihan siinä silmien edessä tapahtuu kaikenlaista. Wanhan ajan kartanorikoksia sekä tiettyä postmodernista selvinnyttä verellä läträystä. Tai ainakin verenpisaroita.... 

Uusia tuoreita kasvoja ja tuttujakin. Mikä väkivallassa ja vallassa kiehtoo. Miksi pitäisi moralisoida. Aina kun taiteessa käsitellään kauhussa ja komediassa, ja kauhukomediassa valtaa. Miksei saisi mässäillä. Onko liikaa kukkia hatussa. No minulla ei, kun olen kauhun suurkuluttaja, useammalta vuosikymmeneltä. Musta komedia on taitolaji, jota voi venytellä moneen suuntaan. Tässä ollaan lihallisestikin monen äärellä. Kuinka veriset hirveydet kiinnostavat kartanoromantiikassa, kauhuromantiikassa ja gotiikassa. Ehkei tässä silleem romantiikkaa ollut, mutta ainakin gorea ja hurmetta. 

Jotkut narisevat kartanomysteerien, cozy crimen, kotoisan rikoskirjallisuuden lällyydestä, mutta minulle ainakin se gebre voi olla suoraviivaista perverssiyttä tahi psykologista, ahdistavaa jännitystä. Mutta tässä omanlainen, tuore teos. Osin lainattu brittein yläluokilta, osin samaistuttava. Rocktähti joka haluaa pärjätä omillaan, että riittää hillot mustaan kynsilakkaan ja kajaliin. Joogaava tyyneys, joka nauttii ihmehoidoista, hörhöilee ja on yhtä luonnon, tai universumin kanssa. Farssimainen rytkäytys rytmeissä on kuulemma myös taitolaji, ja kyllähän nämä tyypit osaavat. 

On makaaberiä. On slapstickiä. 

Menen katsomaan uudestikin! 

Tekijäloota:

Näyttämöllä: Alex Anton, Annika Hartikka, Emil Kihlström ja Nicklas Pohjola

Kirjoittanut ja ohjannut: Emil Kihlström

Sävellys ja äänisuunnittelu: Ilmo Korhonen

Lavastus ja videosuunnittelu: Tinja Salmi

Valosuunnittelu: Saku Kaukiainen, Pinja Kokkosen ja Paulo Machadon

alkuperäisen suunnittelun pohjalta

Kesto:  ~1h 30min (ei väliaikaa)

The Punchlinen ensiesitys oli Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa helmikuussa 2020.

Lue lisää Jurkan sivulta:

Jatkaa ohjelmistossa 30.3.2022 alkaen

" Eksentrinen huippuarkkitehti on kuollut ja on perinnönjaon aika. Tilaisuuteen saapuvat isästään vieraantuneet lapset miljoonaperinnön toivossa, mutta pian käy ilmi, että sen lunastukseen liittyy karmea ehto.

The Punchline on mustan musta tragikomedia, joka käsittelee ateistista kuolemanpelkoa farssin keinoin. Se sisältää ankaraa filosofista pohdintaa kuoleman olemuksesta sekä makaaberia ja mautonta slapstickiä.

Syksyn loppuunmyyty suosikki jatkaa keväällä rajoitetun ajan. Vain yhdeksän esi tystä! "

No nyt näin lavalla Bob Dylanin, nuoren androgyynisen Bob Dylanin, eli Ryhmäteatterissa oli Jumalan sana. Näin muitakin harhoja. Tämä on kuulkaas kova

No nyt näin lavalla Bob Dylanin, nuoren androgyynisen Bob Dylanin, eli Ryhmäteatterissa oli Jumalan sana. Näin muitakin harhoja. Tämä on kuulkaas kova teatterisyksy. Hotakaisen mies, kriisi ja raha -trilogiasta, ehkä.

Tämä esitys ei kirvoita niin ekstaasiin kuin aiemmat Ryhmiksen esitykset, vaikka kaikki ainekset viiden tähden ja neljän tähden kokemukseen on.

Santtu Karvonen on Hotakaisen tekstin mukaan, jota en ole lukenut, tai tämän sovituksen mukaan tämä on suomalainen versio Dickensin Joululaulusta, Joulutarinasta, jossa itsekäs etuoikeuttettu kitsas mies kipuilee, kun kyyti tyssää Saariselällä. Ja tyhmään aamutelkkarin lähetykseen olis ehittävä.

Itsekkään, ahneen rikkaan pukupellen tarinasta tämä laajenee suuremmaksi kysymykseksi, mikä lopulta on tärkeää. Miksi se olisi kapitalismi, eli markkinavoimat, talous joka tulisi aina ensin. Tavallaan esitys kommentoi nykyaikaa, jossa lehtiin, ihan asiallisiin sanomalehtiin ja aikakauslehtiin revitään juttuja todellisista voittajista, jotka kehuvat, kuinka moneen vuoteen eivät ole pitäneet lommoo, ja kuinka työviikko on 68 tiimaa. Vai mitä nuo naurettavat, silti epäinhimilliset luvut olikaan, ja täysin turha uho itsensä tuhoamisesta kapitalismissa. 

Visuaalisesti olemme myös osittain tuonpuoleisessa, fantasiassa, muistoissa, harhoissa, toiveissa. 

Ajaako Manalan lautturi nykyää Jaguaarilla? Ovatko enkelit vai huuhaa tingelitangeli enkeliterapiaa korvavaloa kristallin palvontaa? 

Myös Lucinda Williams vierailee musisoiden mm sairaalan radiosta. Ajomiestä ei kuulla, ehkä.

Ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen. 

Näin tämän vapaalipulla, kiitoksia siis siitä. 

Tell me how does it feel....

05.10.2021

Tekijäloota:

Dramatisointi ja ohjaus Juha Kukkonen

Perustuu Kari Hotakaisen romaaniin. 

Lavalla rooleissa pääpari Santtu Karvonen ja Robin Svartström, lisäksi Minna Suuronen, Saara Kotkaniemi ja Antti Heinonen.

Lavastaja K Rasila

Valosuunnittelija Ville Mäkelä

Äänisuunnittelija Jussi Kärkkäinen

Pukusuunnittelija Ninja Pasanen

Koreografi Janina Rajakangas

Valokuvat Mitro Härkönen 

Lue lisää Ryhmäteatterin sivulta:

”Me pelkäämme sitä, mitä emme voi nähdä. Me toivomme sitä, mitä ei voi saada. Me kaipaamme jotain, mutta emme osaa sanoa mitä. Peloissa, toiveissa ja haluissa olemme kuin markkinavoimat, siksi on kummallista, että emme osaa elää niiden kanssa, vaan pelkäämme niitä, tai lähinnä niiden reaktioita.”

Suorasanaisen, mutta julkisuutta karttavan markkinatalouden puolustajan Jukka Hopeaniemen (Santtu Karvonen) on päästävä nopeasti Lapista Helsinkiin suoraan uutislähetykseen, johon hän jostain syystä on lupautunut. Vallitsevassa tilanteessa ainoa keino päästä ajoissa lähetykseen on hänen edesmenneen isänsä entisen autokuskin Armas Kallion (Robin Svartström) ajama Jaguar. Pitkällä ja pimeällä matkalla Suomen halki ennättää kuunnella Bob Dylania ja Lucinda Williamsia, mutta myös kohdata itsensä – halusi sitä tai ei.

Juha Kukkosen dramatisoima ja ohjaama Jumalan sana on visuaalinen ja nokkela esitys matkasta oman pään sisään. Näytelmä perustuu vapaasti Kari Hotakaisen samannimiseen vuonna 2011 julkaistuun romaaniin. "

Esityksen arvioitu kesto on noin 1,5 tuntia. Esityksessä ei ole väliaikaa.

" Työryhmä

Näytelmä perustuu Kari Hotakaisen samannimiseen vuonna 2011 julkaistuun romaaniin. Hotakainen on palkittu kirjailija, jonka muita teoksia ovat muun muassa Buster Keaton – elämä ja teot (Savonia-palkinto ja Runeberg -ehdokkuus), Klassikko (Finlandia-ehdokas), Juoksuhaudantie (Finlandia-palkinto ja Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto), Huolimattomat (Finlandia-ehdokas), Ihmisen osa (Finlandia-ehdokas) ja Henkireikä (Finlandia-ehdokas). Vuonna 2013 tasavallan presidentti myönsi Hotakaiselle arvostetun Pro Finlandia -mitalin. Ryhmäteatteri on kerran aiemmin esittänyt sovituksen Hotakaisen romaanista. Juha Kukkosen dramatisoima Huolimattomat sai ensi-iltansa Ryhmäteatterissa vuonna 2012.

Näytelmän sovittaja ja esityksen ohjaaja Juha Kukkonen on Ryhmäteatterin johtaja. Kukkonen on työskennellyt Ryhmäteatterissa vakituisesti vuodesta 1997. Kukkonen on näyttelijä, mutta hän myös ohjaa paljon ja kirjoittaa sovituksia sekä dramatisointeja. Kukkosen viimeisimpiä ohjauksia Ryhmäteatterissa ovat muun muassa Elling, Idän pikajunan arvoitus, Yksi lensi yli käenpesän, Peer Gynt ja Usko, toivo, huijaus.

Näyttelijä Santtu Karvonen on Ryhmäteatterin kiinnitetty näyttelijä. Teatteritöiden ohessa Karvonen tekee rooleja elokuviin ja tv-sarjoihin. Viimeisimpiä kameratöitä ovat Pientä säätöä, Sunnuntailounas ja Onnela sekä elokuva Fingerpori. Karvonen palkittiin vuonna 2013 sivuosa-Jussilla elokuvasta Juoppohullun päiväkirja.

Robin Svartström on ollut Ryhmäteatterin kiinnitetty näyttelijä vuodesta 2012 lähtien. Ura Ryhmäteatterissa alkoi kuitenkin jo vuonna 1999, kun hän teki Teatterikorkeakoulun taiteellisen lopputyönsä Ryhmäteatteriin. Teatteritöiden lisäksi Svartström on näytellyt monissa elokuvissa ja televisiosarjoissa, kuten Love Records – Anna mulle Lovee, Presidentin kanslia, Ajankohtainen Nelonen ja Tarinanmetsästäjät. Svartström on myös juontanut viihdeohjelma Vino Show’ta. Vuonna 2019 ensi-iltansa Ryhmäteatterissa saanut Onnellisten saari oli Svartströmin esikoisohjaus.

Minna Suuronen on ollut Ryhmäteatterin kiinnitetty näyttelijä vuodesta 1998. Teatteritöiden ohella Suuronen on näytellyt monissa tv-sarjoissa ja elokuvissa, kuten Iltalypsy, Ex-Onnelliset, Klikkaa mua, Tarinanmetsästäjät ja Tottumiskysymys.

Näyttelijä Saara Kotkaniemi on näytellyt lukuisissa näytelmissä, elokuvissa ja televisiosarjoissa, mm. Onnela, Sorjonen, Pientä laittoa, Maanantai, Täydellinen joulu, Aallonmurtaja, Making of Lea (KOM-teatteri), Mahdolliset maailmat (Kansallisteatteri), Lemminkäinen (Kansallisteatteri) ja Ratamo. Kotkaniemi on lisäksi tehnyt laajan selvitystyön intiimikohtausten tekemisestä kameratyöskentelyssä. Suomen elokuvasäätiö julkaisi selvityksen sekä Kotkaniemen laatiman uuden ohjeistuksen syksyllä 2020.

Antti Heinonen suorittaa tällä hetkellä siviilipalvelustaan Ryhmäteatterilla. Antti on aiemmin esiintynyt ja työskennellyt mm. Tampereen teatterilla ja Tampereen komediateatterilla. Vapaa-aikaansa hän tykkää viettää laulun, tanssin, taekwondon, viherkasvien ja ruuanlaiton parissa.

Lavastaja K Rasila työskentelee freelancerina pääosin Helsingissä, mutta on tehnyt vierailuja myös Tampereella, Vaasassa, Kotkassa ja Kouvolassa. Rasila sai Illusion-palkinnon työstään vuonna 2018. Rasilan viimeisimpiä töitään ovat olleet mm. Pääomani (Q-teatteri), Valehtelijan peruukki (KOM-teatteri) ja Harriet (Ryhmäteatteri).

Valosuunnittelija Ville Mäkelä valmistui Teatterikorkeakoulun Valo- ja äänisuunnittelun linjalta vuonna 2014 ja samana vuonna hänet kiinnitettiin Ryhmäteatteriin. Mäkelä on ollut ehdolla Valosäde-palkinnon saajaksi vuonna 2013 Faux -tanssiteoksen valosuunnittelusta ja vuonna 2015 hänen valoinstallaatio Vladimir oli esillä Lux Helsinki -tapahtumassa.

Jussi Kärkkäinen on Ryhmäteatterin vakituinen äänisuunnittelija. Kärkkäinen kiinnitettiin Ryhmäteatteriin vuonna 2004. Kärkkäinen on myös säveltänyt musiikkia useisiin Ryhmäteatterin esityksiin, kuten Ronja, Ryövärintytär ja Peter Pan, poika joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi. Kärkkäinen on ollut ehdolla Äänisäde-palkinnon saajaksi Farmin äänisuunnittelusta, joka nähtiin Ryhmäteatterissa.

Niina ”Ninja” Pasanen työskentelee pukusuunnittelijana teatterin, television ja elokuvien parissa. Pasasen viimeisimpiin elokuviin kuuluvat Pieniä suuria valheita, Puluboin ja Ponin leffa, Kuudes kerta ja Risto Räppääjä. Pasanen on tehnyt lukuisia pukusuunnitteluita teattereihin ympäri Suomea, Ryhmäteatterin lisäksi mm. KOM-teatteriin ja Lahden kaupunginteatteriin. Pasanen sai Illusion-palkinnon työstään vuonna 2012.

Janina Rajakangas on Helsingissä ja Lontoossa työskentelevä koreografi ja esiintyjä. Rajakangas myös opettaa tanssia. Rajakangas on toiminut koroegrafina mm. teoksissa Tavallisuuden aave ja Medusan huone (Q-teatteri). "

Meni tunteisiin. Viirus Teatterin ROCKY! RETURN OF THE LOSER

Ehtoon esityksenä, monologina, näytelmänä, esittävänä taiteena, performanssina Viirus Teatterin ROCKY! RETURN OF THE LOSER. Sen nyrkkeilijän leffa, tarina menee täysin laukalle tässä Martin Bahnen esittämänä, osin itseään iskevässä (kirjaimellisesti), verta vuodattavana kritiikkinä miun vihervasemmistolaiseen kulttuurikuplaani. 30.09.2021. Mutta kenen muroihin tässä kus pissitään tai siis granolaan... Aiheuttanee myös monensortin keskustelua. Olin kutsuvieraana. Kiitoksia.

Mutta.

Meni tunteisiin. Mielestäni yhtään rasistista tai rasistista puoluetta ei pitäisi perustaa, eikä sieltä kansanedustajia tehtailla. Mielestäni yksikään rikollinen ei saisi olla kansanedustaja. Persuilla näitä rikollisia on listoilla eniten. Äärioikeisto, uusnatsit ja persut sekä trollit levittävät rasismin lisäksi disinformaatiota, naisvihaa, abortin kieltämistä, rasismia, salaliittoteirioita, koronan kieltämistä, tieteen kieltämistä, taiteen kieltämistä, ilmastokriisin kieltämistä, hihhilointia, maskien kieltämistä ja rokotevastaisuutta. Ne ovat vaarallista sakkia. Varsinkin lapsille ja kouluille. 

Rasisti äärioikeistolainen ei todellakaan ole ihmisen eikä kansan puolella. Kun Black lives matter -liikettä kannattaa Suomessa humanistit, antifasistit humaanit empatiakykyiset ihmiset, niin äärioikeisto naukuu, että Kaikkien ihmisten elämä on merkityksellistä, muttei tämä pidä heillä tietenkään alkuunkaan paikkaansa.

Tänään twitterissä ihmetellään, miksi suomalainen poliisi virkapuvussaan on mennyt disinformaatiota ja salaliittoteorioita levittävän äärioikeistolaisen alustalle haastateltavaksi. Onko entisissä ja nykyisissä poliiseissa niin paljon persuja ja rasisteja, kun ajattelee heidän salaisia fb-ryhmiään.

Meni tunteisiin. Olen äänestänyt vihreitä, vasemmistoa ja feministejä vuorotellen viime vuosina, tyyppien mukaan, sitä ennen vihreitä vuosikymmeniä. Olen aina äänestänyt. Olen siinä mielessä etuoikeutettu, että en ole asunnoton. Tosin en ole saanut valita, missä asun. Asun lähiössä itä-Helsingissä, missä on vähävaraista noin niinkuin sosioekonomisesti.

Näytelmän esittäjän Martin Bahnen vuorosanoja siis ajattelen, kun hän kertoo etuoikeutetusta asemasta. Minulla olisi ollut periaatteessa mahdollisuus opiskella lisää jos olisin saanut lainaa tms. Käyn teatterissa koska olen teatteribloggaaja, ja kulttuurin suurkuluttaja myös elokuvien suhteen. Mutta minä joudun tulemaan kolmella eri kulkuneuvolla kotoa Kom-teatteriin ja Teatteri Viirukseen. Kaikki teatterit ja elokuvateatterit enemmistönä sijaitsevat pitkän sillan tuolla puolen, rikkaiden alueella, lahtarien ja valkoisten puolella. 

Onhan meillä lähiöissä kyllä kulttuurikeskuksia. Minun lähiöni on monikulttuurinen ja -kielinen. Siinä mielessä olem etuoikeutettu, että osaan hakea tietoa, esim verkosta, missä on ilmauset tapahtumat. Työelämässä olen ollut niin lastensuojelun, kehitysvammaisten, turvakodin ja työttömien puolella. Olen toiminut myös kirjastossa, monimediatoimittajana, tehnyt paskatöitä, tehnyt pätkätöitä. Ollut apurahalla, tehnyt ilmaista työtä. Suomalaisten kirjo näinä vuosikymmeninä on tullut liki. 

Ei ole etuoikeutettua käydä teatterissa, koska rahaa menee vain pääsylippuun, saan myös vapaa- ja medialippuja, mutten koskaan osta shampanjaa enkä leivoksia enkä valkkaria kun rahat riittää hädin tuskin narikkaan. Koska taide on tärkein. Minulla on aina ollut kirjahylly, jossa on ollut myös kirjoja, niin lapsuudenkodissakin kuin nyt. Kirjoja voi myös dyykata, kierrättää ja lainata kirjastosta. Vaikka asuimme periferiassa, eikä sisävessaakaan tainnut olla. Mutta oli kirjoja, musiikkia, tarinoita ja tauluja, joita kumpikin vanhempi maalasi öljyvärein tai vesivärein. Kulttuurin arvostus on lähtenyt kotoa... 

Ei, Rocky ei ole altavastaaja, ei underdog, eikä pelastaja.

Keskustelun aloittaja se toki on, hieno esitys, mutta miksi antaa rasisteille sananvuoro öyhöttää.

Miksi arvioiden otsikoissa vihervasemmisto esitetään niin yksipuolisesti.

Esityksestä:

Bahne muuntuu pikkuhiljaa siinä kasvojen edessä. Hän kertoo Rockyn tarinaa. Itse en Syltyn elokuvia diggaa, paitsi Oscaria, jossa Tim Curry artikuloi roikkuvista diftongeista. Bahnen esittämä hahmo muuntuu ensin symppiksestä miltei Rockyn tarinan pitchaajaksi. Hän aivan kuin myy Rockyn tarinaa. 

Tehokeinot

Tekoveri ei tee minulle ollenkaan pahaa, päin vastoin, saisi olla enemmänkin.

Esityksen performanssi, rituaali on rauhallinen, katsoja saa pohtia, ajatella, kitua, nauttia. Kenties sadistisestikin. Toimiiko performanssi lavan kummallakin puolella. Sadismikin. 

Alastomuus mitä ilmeisimminkin sopi sianruhon kiikkuun kiikkiin nostamisen jälkeen. 

PIMEYS on aina pelottavaa teatterissa. Kai se jossain selkärangassa tai liskonaivoissa on, varuillaanolo. Kun ympäristöä ei pysty hahmottamaan. Että mitä tapahtuu. Vaikka Teatteri on aina turvallinen paikka. 

Sirisevät vilkkuvalot toimivat nyt aina, vieden ajatukset 90-luvun musiikkivideoihin, Prodigyyn ja Skunk Anansiehen. 

Kieli

Ruotsin kieli ei ole tässä vaikeata, esityksen yllä on suomenkielinen tekstitys, äppiä, kännykän sovellusta en käyttänyt.

Osa esityksestä on nonverbaalia performanssia, nykyteatteria. Jos nyt enää rajaa on, mikä on nykyteatteria, mikä vanhaa koulukuntaa.

Esitys kysyy yleisöltä, kuinka moni on nähnyt Rockyn, kuka muistaa tunnarin.

En hyväksy nyrkkeilyä, vaikka yksi eksä sellaista harjoittikin. En katso matseja. 

Kuva: Ernest Protasiewicz

Lue lisää Teater Viiruksen sivulta: 

" Eniten pelkäävät ne, joilla on eniten menetettävää.

Me rakastamme altavastaajia. Haluamme olla heikoimpien puolella, haluamme nähdä maahan lyödyn nousevan ylös, haluamme nähdä hänen iskevän takaisin. Haluamme nähdä, miten luuseri muuttuu voittajaksi.

Vahvojen näyttämökuvien monologiesitys ROCKY! Return of the Loser käsittelee poliittisten voimasuhteiden murrosta. Pilkatut oikeistopopulistit ovat hallinneet tilannetta jo pitkään,  (kulttuuri)vasemmisto puolestaan makaa köysissä. 

Tuleeko entisistä luusereista uusia vallanpitäjiä ja entisistä vallanpitäjistä luusereita? 

ROCKY! Return of the Loser palkittiin Tanskassa usealla Reumert -palkinnolla (vuoden paras ohjaus, vuoden paras esitys). Ohjaaja ja käsikirjoittaja Tue Biering on yksi Tanskan arvostetuimpia ohjaajia ja tunnettu laajaa keskustelua herättäneistä töistään. Viiruksen versio perustuu alkuperäiseen ohjaus- ja esityskonseptiin, jonka konsultoivana ohjaajana ja taiteellisena neuvonantajana on toiminut Tue Biering itse. 

Ikäsuositus 16 vuotta, esitys sisältää tekoverta ja kohtauksia, jotka voivat olla sokeeraavia" 

Tekijäloota:

Teksti Tue Biering

Näyttämöllä Martin Bahne

Ohjaus Jussi Sorjanen

Ohjauskonsepti Tue Biering

Lavastuskonsepti Peter Schultz

Valosuunnittelukonsepti Mathilde Niemann Hüttel

Äänisuunnittelukonsepti Ditlev Brinth

Lavastus-, ääni-, ja valosuunnittelukonseptien toteutus Atte Pukero ja Laura Siironen

Vaatetus ja rekvisiitta Elina Riikonen

Rekvisiittavalmistus Emilia Lindholm ja Julius Sepponen / Otus Workshop

Tekninen neuvonantaja Henrik Bank

Poliitikko Erika Veltheim

Työntekijä Antonia Henn / David Sandqvist 

Esitysoikeus Agency North / Colombine Teaterförlag

Pituus 1 h 30 min

Esityskieli on ruotsi ja esitys tekstitetään suomeksi ja englanniksi Subtitle Mobile sovelluksen kautta

Esitykset Viiruksessa:

to 14.10 klo. 19 / pe 15.10 klo. 19

la 16.10 klo. 19 / pe 22.10 klo. 19

la 23.10 klo. 19 / to 28.10 klo. 19

pe 29.10 klo. 19 / la 30.10 klo. 19

ke 3.11 klo. 19 / to 4.11 klo. 19

la 6.11 klo. 19 / pe 12.11 klo. 19

la 13.11 klo. 14 (Huom! Matinea) / ti 16.11 klo. 19

la 20.11  klo. 14 (Huom! Matinea)

Liput 33,5 / 26,5 / 18,5 €