Sokea piste
Tuhon ja toivon karnevaali
SUSANNA KUPARINEN – JARI HANSKA
Kuolema pelaa shakkia eli Ruåtsin koronatoimet 2020. Myös nukketeatteri on herkkää. Livevideokuvaa käytetään, päästään kulman, kulissien taakse. Vallilan Kansallisteatterin Sokea piste, Susanna Kuparinen ja Jari Hanska. Musiikki kuulostaa säveltäjältään ;) #välitaukotviitti
Erityisesti Joonas Heikkisen Hannu Oskala on tyrmäävä, avatessaan leikkaavalle Hgin kaupungille osoitetun suljetun protestikirjeen, joka on täynnä koiranp... toivottavasti se oli kuitenkin mämmiä, kun hän tekee ns Divinet. Muuten ollaan asialinjalla, aikuiset riitelee budjetista.
Näytelmän viimeinen biisi saa silmänurkan kostumaan. Ja myös muut paikat.
Eli twitteri on liian pieni alusta suomalaisen teatteribloggaajan kirjoittaa tunnelmia tuoreeltaan näytelmästä tästä. Siksi tämä blogi.
Esityskuvat Mitro Härkönen.
Suosittelen. Näin tämän medialipulla, kiitos siitä Kansis. Menin teatteriin säkki päässä, kuten aina, otan hyvin vähän selkoa esityksestä, jonka haluan nähdä, minulla on hyvä vainu, mitä haluan nähdä, tai ihmetellä. Ennen koronaa varasin teatteriliput kuukausia ennen kuin esitys oli. Nytkin yritän mahdollisimman varhaisessa vaiheessa varata. Eli minuun ei vaikuta, millaisen arvion kriitikko kirjoittaa, että vasta sen jälkeen menisin teatteriin. Ei ollenkaan. Koska liput hankitaan kuukausia ennen ensi-iltaa. Jos mahdollista.
Maanantai - kuinka mainio ja harvinainen päivä mennä teatteriin. Teatteri, elokuvat valkokankaalla ja kirjat ovat mainiota addiktiota päihteiden tilalle. Sanon vain. Taide ja kulttuuri koskettaa. Viihdyttää. Kiihdyttää. Opettaa. Muistuttaa. Teatteri on jaettavaa taidetta, joka syntyy siinä hetkessä. Livenä.
Asiaan. Mene teatteriin. Menin teatteriin. Lavalla oli oikealla ja vasemmalla tyhjiä tuoleja, oikealla iso videonäyttö, vasemmalla puinen sermi. Aina yhtä ihana Noora Dadu kertoo näyttelevänsä Susanna Kuparista, näytelmän ohjaajaa.
Kuparinen on yksinään ohjannyt tämän esityksen, ja kirjoittanut sen yhdessä Jari Hanskan kanssa. Esitys on 73 % dokumentaarinen, siinä on mustaa valkoisella, sekä lööppejä, tallennettuja puhelinkeskusteluja, ehkä. Mutta osa on myös ohjaajan tulkintaa, ja humoristisesti " ohjaajan tulkintaa " ihan överiä tulkintaa, mitä ehkä olisi voinut tapahtua toisessa tyylilajissa/todellisuudessa. Katsojan, kokijan sen pitää vireessä.
Kantavimpana lauseena on, miksi maailman, tai no Suåmen rikkain kunta Helsinki, haluaa leikata lapsilta? Dadu-Kuparinen kysyykin yleisöltä, kumman heität Kalasataman ratikan alle, lapset vai vanhukset.
Alussa. Kuparisen tekstissä päähenkilö, kertoja on myös äiti, joka elää, ja tekee töitä koronan keskellä. Epävarmana, aikuisena. Vastaamassa lapsen kysymyksiin. Humanistina, suomalaisena, helsinkiläisenä. Hänellä on pieni lapsi, ja lapsi on lavalla pienenä sievänä luurankona, joka on runoilija, jonka tekstiä näytelmässä käytetään. Ehkä. Luuranko on nukketeatteria, herkkää sellaista, herkästi toteutettua. Nukkemestarina toimii Pirjo Määttä. Mutta kuka oikeatsi vetelee naruista, kun lapsen oikeuksista leikataan, päivähoidosta ja kouluista, perusoikeuksista päätetään, muistutetaan.
Keskivaiheessa ja lopussa. Matti Onnismaa on nilkin roolissa, siis Vapaavuoren Janin. Ja vaikka Onnismaan Vapaaavuori oli kulissien takana, hän rikkoo poissaolevana näytelmän kohtauksen, kun heittää maitopurkin lavalle. Kun muut näyttelevät. Maitopurkki on tyhjä, kuka saatana on juonut minun maidon. No, kaatunutta maitoa on turha itkeä. Nyt ei olla käyty piparipurkilla, vaan jääkaapissa.
Hyvin konkreettista teatteria esitetään, eli kuinka lapselta varastetaan tikkari, tai tässä versiossa vassarilta lakupötkö. Hienoa, että se jaetaan yleisön kanssa.
Muttei pelkästään oikeistoa kritisoida. Esitys pistää ihmettelemään, ketä helvettiä sitä äänestää kunnallisvaaleissa. Itse olen äänestänyt vihreitä, vasemmistoa ja feministejä. Sitä ei kukaan kysynyt.
Esityksen alussa on Helsingin vaakuna, pysäytetty kuva. Mutta kuka keinuttaa venettä. Me kaikki ollaan samassa veneessä. Mutta jotkut ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.
Erityisesti Joonas Heikkisen Hannu Oskala on tyrmäävä, avatessaan leikkaavalle Hgin kaupungille osoitetun, hyvin suljetun protestikirjeen, joka on täynnä koiranp... aa.
Toivottavasti se oli kuitenkin mämmiä, kun hän tekee ns Divinet. Eli syö mämmiä. Vai oliko se suklaanamia, vanukasta. Muuten ollaan asialinjalla, aikuiset riitelee rahasta, budjetista.
Nykyteatterin keinoja käytetään, kuten live-videokuvausta kulisseissa/kulisseista, ja video heijastetaan reaaliajassa suurelle näytölle. Että permantorahvas näkee, mitä tapahtuu kulisseissa. Symbolisesti ja realistisesti. Videokuvaaja myös mainipuloi kuvaa, taiteen keinoin, mm värisyttämällä kameraa, ja juovuttamalla näin katsojaa, kun kameraa kerran kieputetaan. Tai kahesti. Eli hän ei ole dokumenttielokuvan kuvaaja, tallentaja, vaan välittäjä.
Näytelmän henkilöt ovat päättäjiä oikeasta elämästä, tai politiikasta, mutta tulkinta on oma. Onko päättäjä myös elämän päättäjä, siis lopettaja, kreikkalaisen mallin mukaan. Elämänlangan katkoja, naps naps, leikkaaja, ja myös ensimmäiseinä ylikuluttajana rypemässä konkurssissa. Vaikka miljardeja tahi ainakin miljuunia lojuisi jossain. Vai lojuuko? Se on jossain, jossain.
Olen tyytyväinen kun esityksessä mainitaan vain kerran persu. Olen tyytyväinen miten Kuparinen ja Hanska rajaavat tarinan. Esitykseen sopi väliaika meidän vähävaraisten luokan juoda ilmaista, raikasta vettä. Ja mutustella juuri näkemäänsä. Eli shättäillä leuhkana. Esityksessä käytetty musiikki kuulosti niin Kerkko Koskiselta, että Kerkko Koskisen käsialaahan se oli.
Jokainen saa vuorollaan loistaa, ja varastaa kohtauksen, kuten Antti Pääkkönen, joka tulee ns Helsinki-kanavalle maastopukuisena kokkarina Atte Kalevana, ja repäisee puseron auki miehekkäällä raivolla, että napit lentää otsaan (melkein) ja puukko heilahtaa häjysti kupeellaan. Aksa Korttilan vasemmiston Mai Kivelä heiluttaa tukkaa nahkatakissa ja maihinnousukengissä yhtä lailla hurjana. Mutta miksi vasemmisto istuu oikealla, ja oikeisto vasemmalla, mutta miksi oikeistolla on enemmän tuoleja... Eli katsommeko maailmaa kummasta suunnasta, katsomosta vai lavalta. Jossa on sananvapaus. Puhheenvuorot. Ja nuijat, jotka puhuvat. Kokouksissa.
Palatakseni vielä lapsen oikeuksiin, niitä juhlitaan yhtenä päivänä vuodessa. Näytelmässä tulee esiin NIMBY (Not In My Back Yard) eli ei minun takapihallani! sellaisessa muodossa, että kun koulujen ryhmäkokoja suurennettiin, niin ne, jotka asuivat omakoitaloalueella, itä-Helsingissäkin, älähtivät vaikkei kalikka kalahtanutkaan, että ei saa suurentaa ryhmiä. Tarkoittaen, ettei saa sekoittaa ryhmiä, eikä alueita. Eriarvoisuus. Nousee esiin monessa muodossa. Yleisöä naurattaa kun Hertsikasta rajataan aluiden tuloeroja - Hillerikujalta alkaen. Isä olisi halunnut minun muuttavan Siilitielle, koska se on niin hauska katu nimeltään. Itse olisin halunnut muutta Valhallakadulle, Tukholmaan, että olisin saanut aina emigranttina laulaa immigrant songia.
Useammaltakin kohdin Sokea piste muistuttaa Bergmanin leffaa Seitsemäs sinetti, jossa myös pelataan shakkia kuoleman kanssa, kun maailmassa jyllää tappava pandemia, rutto. Ja ihmiset sekoilevat. Onnismaan Vapaavuori bailaa Scooterin tahtiin sarvet ( tai diskopallot ) päässä kuten Blixa Bargeld esityksessään sekä Flow:ssa 2016? että Tullikamarilla 2010, jossa Bargeld käytti Scooterin hyvinkin über ysärijunttijytkettä osana taidetta. Onnismaan Vapaavuori tanssii siis Dance Macabressa, kuoleman tanssissa, jossa seinäruusuksi ei jää kukaan...
Ahneiden pidot... Minä kyllä keksisin, mistä leikata, ja kenen palkoista. Ei lapsilta, ei vanhuksilta, ei kouluista, ei mielenterveyspalveluista, ei tulevaisuudelta. Ja tietäisin minkä ryhmän veroja korottaa, ja miten muuttaa lakeja veroparasiiteille ja veroparatiiseille. Mutta kukaan ei kysnyt. Ehkä.
Mutta mitä tämä realistinen ja karnevalistinen esitys kertoo toivosta? Kyllä sitä on. Ihan konkreettisessa muodossa. Käy katsomassa itse. Kuinka mukavaa, että Susanna Kuparinen jaksaa olla hanakkana. Myös näinä aikoina.
Taustaa:
Noora Dadu on tehnyt kiinnostavia rooleja mm sooloteos Fail - Virheellinen esitys, jonka näin Kiasmassa joskus 2017, Ryhmäteatterin Kesäyön unessa Suomenlinnan kesäteatterissa hän oli Lysander 2016. Valkokankaalla ja telkkarissa hän on ollut myös mukana: Eduskunta III (tv elokuva 2016, Kuparisen käsialaa, taltioinnissa näyttelee myös Matti Onnismaa), Pahan kukat (Sosiaalityöntekijä Kikka Koivula ).
Tekijäloota:
TYÖRYHMÄ
ESIINTYJÄT Noora Dadu, Kristiina Halttu, Joonas Heikkinen, Aksa Korttila, Pirjo Määttä, Matti Onnismaa ja Antti Pääkkönen
OHJAUS Susanna Kuparinen
MUSIIKKI Kerkko Koskinen
LAVASTUS JA ESITYSDRAMATURGIA Akse Pettersson
PUKUSUUNNITTELU Saara Ryymin
VALO- JA VIDEOSUUNNITTELU Ville Virtanen
LIVEVIDEOSUUNNITTELU Ida Järvinen
ÄÄNISUUNNITTELU Mika Venhovaara
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Minttu Minkkinen
OHJAAJAN ASSISTENTTI Miina Penttinen
kuva Klaus Welp
Kuvassa Noora Dadu.
Kuva Mitro Härkönen
Katso myös blogi: Susannan työpäiväkirja: Koulutusleikkausten ABC
josta lainaus: "Sokean pisteen käsikirjoitus- ja taustatiimi on viime kuukaudet perannut läpi Helsingin kuntapolitiikkaa ja etenkin viime syksystä alkaen kuumana käynyttä keskustelua koulutusleikkauksista.
Sanasota kulminoituu siihen, että vihreät ja demarit väittävät kiihkeästi että mitään leikkauksia helsinkiläisten lasten ja nuorten palveluihin ei ole tehty, vasemmistoliitto väittää, että on.
Sunnuntaisen vaalipäivän kunniaksi tiivis jötkäle koulutusleikkauksiin liittyvistä väitteistä ja faktoista.
Rakkautta äänestämiseen!
T. Susanna, Jari ja Satu"
sekä "Olivatko syksyllä 2020 käydyissä budjettineuvotteluissa sovitut koulutusmäärärahat leikkaus vai panostus?
Palveluiden käyttäjän näkökulmasta budjettia voi pitää perustellusti leikkaavana.
”Budjetti on edelleen hyvin tiukka ja joitain tuottavuustoimenpiteitä joudumme tekemään”, toteaa Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Liisa Pohjolainen Helsingin Sanomien haastattelussa marraskuussa, ja vahvistaa vasemmiston laskelman noin 26 miljoonan euron säästötarpeista olevan oikeansuuntainen.
Aivan näin yksinkertaista keskustelu ei ole kuitenkaan ollut. Syynä on se, että eri puolueet ovat asettaneet aivan eri kohtaan lähtöpisteen eli sen mitä lukua halutaan verrata."
Terveiset kristallikruunujen alta. Ei tällä kertaa oopperasta vaan konepajalta.
Lue lisää Suomen Kansallisteatterin sivulta:
" Kevät 2020. Ruotsi – viiltävän moderni ja steriili, kaunis ja ihailtu, jännittävä ja liberaali kansankoti – antaa vanhusten kuolla. Miksi näin tapahtuu? Ja miksi Ruotsissa, jossa aina keskustellaan perusteellisesti ja julkisesti kaikesta, keskustellaan nyt kaikesta muusta paitsi tästä tragediasta?
Syksy 2020. Helsingissä esitetään mysteerinäytelmää ”Kuka vei lasten rahat”? Koronapandemian ja lasten ja nuorten kasvavan pahoinvoinnin keskellä Helsinki päättää leikata kouluilta ja päiväkodeilta, vaikka kaupungin budjetti on reilusti ylijäämäinen. Miksi? Ja miksi juuri tällä hetkellä?
Sillä välin Kumpulassa: Susanna Kuparinen ja hänen tyttärensä elävät korona-arkea, kuorivat perunoita kalakeittoon ja ihmettelevät maailmanpolitiikan menoa. Millaisena näyttäytyy tulevaisuus tämän kaiken keskellä?
Susanna Kuparisen ohjaama Sokea piste on dokumentaarinen teatteriesitys. Ajankohtainen teos valaisee politiikan, median ja yhteiskunnallisen todellisuuden katvealueita, jotka jäävät piiloon kriisin keskellä. Residenssitaiteilijaksi kiinnitetyn Kuparisen debyyttiteos Kansallisteatterissa kysyy, miksi poliittisia päätöksiä peitellään ja pyritään luomaan vaikutelma, että ne ovat vaihtoehdottomia ja irrallaan kansalaisten arkielämästä. Koronapandemian armottomassa valokeilassa piirtyvät selkeinä näkyviin niin rapistuvat rakenteet kuin toisistaan yhä kauemmas karkaavat sosiaaliset todellisuudet. Esitys kurkottaa tulevaan: onko Suomen tie ulos koronasta toisinto 1990-luvun laman ankarista leikkauksista vai olemmeko valmiita edes kuvittelemaan vaihtoehtoja, jotka eivät iske niin kipeästi maan hiljaisiin? Mikä on rikkaalle Helsingille tärkeämpää kuin lasten turvallinen koulupolku? Missä me olemme viiden vuoden kuluttua?
Suurta huomiota herättäneiden Valtuusto- ja Eduskunta-trilogioiden jalanjäljissä jatkavan esityksen laajaan dokumentaariseen materiaaliin sisältyvät mm. Helsingin kaupunginvaltuuston julkiset asiakirjat sekä päättäjien haastattelut. Aineiston ovat koonneet ja esitykseksi käsikirjoittaneet Susanna Kuparinen ja hänen pitkäaikainen työparinsa Jari Hanska sekä ohjaaja Satu Linnapuomi. Esityksen huikeassa, tuttuja julkisuuden nimiä sisältävässä henkilögalleriassa nähdään upea esiintyjäjoukko. Näyttämöteoksen musiikin on säveltänyt Kerkko Koskinen.
Kantaesitys Vallilan Kansallisteatterissa 6.10.2021 "
Sosiaalisesta meediastani:
Sokea piste -tiiseri juutuupissa:Kuolema pelaa shakkia eli Ruåtsin koronatoimet 2020. Myös nukketeatteri on herkkää. Livevideokuvaa käytetään, päästään kulman, kulissien taakse. Vallilan Kansallisteatterin Sokea piste, Susanna Kuparinen ja Jari Hanska. Musiikki kuulostaa säveltäjältään ;) #välitaukotviitti pic.twitter.com/Irn8c0sWJX
— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) November 22, 2021
TEASER-VIDEON TYÖRYHMÄ
ESIINTYJÄT Noora Dadu, Kristiina Halttu
SUUNNITTELU, OHJAUS, LEIKKAUS Ville Virtanen
MUSIIKKI Kerkko Koskinen
KUVAUS Ida Järvinen, Kalle Mäkelä
Miltä Vallilan osasto näyttää juutuupissa:
