Heini Junkkalan Homoäiti Omapohjassa Kansallisteatterissa 13.11.2018 ja teatterin äänenkäytön historiaa!

Viimeksi kihomadot ovat naurattaneet kotimaisessa sarjakuvassa, toki sopivan etäisyyden päässä. Homoäiti-näytelmä Kansallisteatterissa alkaa niillä. Oi pyhä äitimyytti! Heini Junkkalan arjen tarkoista havannoista nousee myös kasvu aikuisuuteen, luopumiseen, kuoleman mahdolliseen kohtaamiseen.

Suosittelen. Kiinnosti jo elokussa Kansallisteatterin näytäntökauden esittelyssä, jossa äänessä ei ollut Katja Küttner vaan ohjaaja. Heini Junkkalan Homoäiti Omapohjassa Kansallisteatterissa 13.11.2018 ja teatterin äänenkäytön historiaa! Juhlaa! Arkea. Katja on pitelemätön jokaisen mikin äärellä.

Musiikkina miesten - joilla on ollut varmaankin lapseton työrauha - säveltämää klassista musiikkia. Suosittelen leviämään muuallekin. Teos toteutuu toisen näytelmän tilassa. Tällä kertaa monologin LISTA lavasteissa.

Miten tehdä näytelmä jossa on pääosassa ääni? Näin Junkkalan edellisen ääniteoksen, näytelmän Axel - soolo miesäänelle, joka oli dokumentti sukupuolesta. Mitä tapahtuu minun äänelleni sukupuolenkorjauksen aikana, ja jälkeen. Haluanko menettää kuulaan lauluääneni, koska tunnen, että olen syntynyt väärään vartaloon, sukuoleen, jonka haluan korjata, tulla mieheksi joka jo, sielussa, olen. Mutta ääneni muuttuu.

Tunsin suurta ja ehkä pikkuriikkisen absurdia raivoa kuunnellessani näitä miesten säveltämiä klassikoita, klasaria. Miehet, oi nuo etuoikeutetut miehet ovat saaneet opiskella musiikkia, tehdä musiikkia, heillä on ollut työrauha. Kaikessa. Heillä on ollut tuki. Ja hauskaa - enää Beethovenin kuuleminen ei lyö Kellopeliappelsiinin kuvakidutusta silmille. Toisaalta herra Beethoven ei itse kuullut viimeisintä sinfoniaansa.

Ajattelin avajaisissa jossa kuultin vain pätkä tulevasta näytelmästä:

Provoktiivinen nimi varmaan fasistihallitukselle jonka ministerit, hyvinkin valkoiset miehet, haluavat kieltää abortin, translain uudistamisen, tasa-arvoisen avioliiton, sateenkariperheen arjen, ja kaiken muunkin järkevän.

Tämä monologi herätti monia suuria nauruja. Eikä ihme. Riemastuttavia katkelmia.

Näitä ajattelin kun näin itse teoksen:

Tänäänkös 13.11.2018 oli Homobonuksen päivä? Sillä tänään näin näytelmän #Homoäiti ja bonuksia tipsahti tilille peräti 0,79€.

Kenellä on oikeus olla äiti, kenellä on oikeus olla olematta äiti, kenellä on oikeus onneen, kenelle hetki omaan rauhaan. Miksi puoliso ei auta, miksi valitsee oman sylin eikä päiväkotia.

Homoäiti voi olla myös haukkumanimi teiniltä, mutta tässä tapauksessa se on äiti, joka on lesbo. lesbo, joka on äiti. Sekin on yksi taistelutanner, ihmisoikeus.

Mutta ei näytelmä pelkkää synnytystä, täitä, kihomatoja ja ahdistusta, jonglöörausta, uhkailua kun yks kakara pitäis nukkuu nyt, ja toisen olla hereillä, ettei valvo yötä. Ei pelkästään lapsen tekeminen tee ihmisestä aikuista. Perheen perustaminen. Aikuisuus on sitä hiljaista itkua, kun huomaa, miten suvun piirteet toistuvat lapsen sivuprofiilissa, ketju, kaunis kaari, ihmisen elämä. Kuinka joutua luopua isovanhemmistaan. vanhemmistaan. Mietitään myös inhimillistä elämää, arvokasta vanhuutta ja eutanasiaa.

Suosittelen tätäkin, oikeastaan suosittelen kaikkia missä käyn - jos ne ovat esimerkillisen hyviä, outoja, potkivia tai haastavia. Ei tarvitse olla äiti eikä lastenhoitaja, nämä tarinat on jaettavissa. Niitä kuulee julkisissa kulkuvälineissä joissa on - kappas kappas - äitejä lapsen kanssa. Pyhää äitimyyttiin kuuluu asiallinen kätilö, mutta ainahan niin ei ole. Onkohan kätilö tarkoituksella xx, jotta kipu helpottaisi.

Translitteroin tuon tekijätapaamisen jahka ehkä ehdin.

Näin tämän Kansiksen medialipulla, kiitos siitä. Muut meidän bloggariklubilta näkivät tämän jo ennakkoon viime viikolla, mutta minulla oli rendezvous Oopperan Kummituksen kanssa Oopperalla.

Hyvin tämä teos kulkeutuisi myös Oopperan lämpiöön, tai Alminsaliin. Ehkä sairaalaankin, ja muihin pienempiin teattereihin. Jos se tehdään yhtä hyvin. Talvipuutarhaan.

Tekijäloota:

NÄYTTELIJÄT JA TYÖRYHMÄ

Esiintyjä
Katja Küttner

Teksti ja ohjaus
Heini Junkkaala

Dramaturgi
Elina Snicker
Valosuunnittelu
Titus Torniainen
Äänisuunnittelu
Harri Kejonen

Kuvasin ohjaajaa avajaisissa:

Yksi kiva spekti oli Maunula, lähiö, jossa nykyään on vireätä kulttuuri-toimintaa, mm Halloweenia kakaroille, ilmaisia Cleaning Women -konsertteja ja muuta tuiki tärkeää. Kirjastoa ei ole purettu eikä siirretty. Olin aikoinani töissä seudulla, eri-ikäisten kehitysvammaisten parissa. Joskus paljon aiemmin Maunula oli ehkä pelottava paikka, mutta, hei jengejöä oli muuallakin, mm Koskelassa, missä myös olin töissä. Oli nhirveetä kun aito Maunula eli Maunulan oikea alkuperäinen ostari purettiin ja tilalle rakennettiin rikkaille asuntoja ja tyhmiä ruokapaikkoja, jossa on sonnin kuva.

Homoäiti

Tätä hän ei vanhemmuudesta tiennyt

Heini Junkkaala

Kansiksen sivulta:

" Kun hän sai toisen lapsensa, häneltä otettiin pois oma aika ja tila. Hän asettui kokopäiväisesti toisten palvelukseen. Hänelle jäi päivässä yksi tunti omaa aikaa. Hän päätti käyttää tuon tunnin kirjoittamiseen. Hän alkoi dokumentoida elämäänsä pienten lasten äitinä. Kirjoittamiselle oli vain yksi sääntö: hän ei sensuroisi mitään.

Homoäiti on tehty ja omistettu niille, jotka eivät yleensä pääse teatteriin, koska jalassa, kädessä, tississä, parrassa roikkuu yksi tai useampi tahmeakätinen lapsi.

Homoäiti on tehty ja omistettu niille, jotka ovat itkeneet aamulla, koska eivät tiedä, miten selviytyä univelkaisena uudesta päivästä. Niille, jotka ovat epätoivoissaan olleet vähällä potkaista kissaa, tai ovat potkaisseet kissaa. Niille, jotka ovat menettäneet sosiaalisen kontrollinsa, huutaneet bussikuskille liian nykivästä ajotyylistä, pillastuneet remonttimiehelle, joka on sattunut röyhtäisemään väärään aikaan.

Homoäiti on tehty ja omistettu niille, joille suihku on ainoa paikka piirtää omat rajansa, mutta jotka suihkuun eivät taaskaan ehtineet. Niille, jotka ovat löytäneet kakkaa paidastaan, oksennusta housuistaan, hammastahnaa hiuksistaan, harmaata hiuksistaan. Niille, jotka unohtavat kaiken, rukkasen, syntymäpäivän, päiväkotimaksun, puolet kahden asian ostoslistasta, tapaamisen, peiliin katsomisen, tissin laittamisen rintaliiveihin imetyksen jälkeen, lupauksen, kaiken sen mitä puhuttiin viisi minuuttia vanhenneessa todellisuudessa.

Niille, joiden kädet ovat alkaneet muistuttaa oman äidin tai isän käsiä. Niille, jotka ovat hengittämättä katsoneet nukkuvaa lastaan. Niille, jotka ovat rukoilleet lasta Neitsyt Marian patsaan edessä. Niille, jotka ovat itkeneet nähdessään viherpeipon putoavan katuun. Niille, joille viisaskatseinen rollaattorilla kulkeva Maunulan alkoholisti on tulevaisuus, joka ei tullut omaksi osaksi, mutta olisi voinut tulla. Niille, jotka eivät enää pysty suojaamaan itseään siltä tiedolta, että me kuolemme.

Homoäiti on toinen teos Heini Junkkaalan Kansallisteatterille tekemästä kolmen dokumenttiesityksen sarjasta. Ensimmäinen esitys sarjassa oli Axel – soolo miesäänelle, joka sai ensi-iltansa Lavaklubilla maaliskuussa 2018. Homoäidin esiintyjänä nähdään karismaattinen Katja Küttner.

Kantaesitys Omapohjassa 9.11.2018 "


Tässä Axel - soolo miesäänelle -traileri:

Asiaan liittyviä ja liittymättömiä merkintöjä Maunulasta, äityidestä, komiikasta ja arjen pulmatilanteista - joka naurattaa pienen välimatkan päässä:

Ei aika entinen kai koskaan enää palaa... Maunulan ostari on tuhottu.

Tämäkin lähiö eli Maunulan ostari on purettu. Missä on Miina Äkkijyrkän lehmäpatsas, kysyn vaan? Millä laitumilla vasikat nyt pälyilevät ohikulkijoita? Päälle on jyrätty kerrostaloja. Toivottavasti ihmisillä on niissä varaa asua. Nämä kuvat ovat 22.03.2014. Enää mitään ei ole olemassa mitä alla olevissa kuvissa näkkyy. Tai ehkä aurinko. Mutta kuinka kauan...

Miina Äkkijyrkän vasikkapatsas on vihdoinkin takaisin Maunulassa, keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Miina Äkkijyrkän Vasikat tai Aamulla on vihdoinkin takaisin Maunulassa. Kaikki on ennallaan. paitsi patsas sijaitsee nyt korkeamalla kuin ennen. Maunulaa on pidetty välillä nukkumalähiönä 2000-luvulla, välillä väkivaltaisena paikkana joskus 1950-1960-lukujen jengiläisten terrorisoimana, minä olen ollut siellä töissä 90-luvulla, käynyt kylässä ja kaupassa myöhemminkin. Vanha ostari purettiin, en muista joko purkukuvat olen täällä levittänyt. Maunula on siinäkin mielessä kiinnostava lähiö, että siellä on virkeää kulttuuritoimintaa lapsille, nuorille ja aikuisille - tietysti kirjaston ympärillä. Ja kirjastoon on tervetulleita kaikki... Kaupungissa on kerrostumia, kaupunki muuttuu, yimby, yes in my backyard. esimerkiksi Kansallisteatterin mielestä teatteri kuuluu myös lähiöön, ja kulkeutuu myös lähiöön. Kansis ja Maunula tekevät myös yhdessä teatteria. Taidemuseon julkisten veistosten sivulla on entisen paikan osoite: Suursuon ostoskeskus, Pakilantie, Maunula. Vaikka ainahan Maunulan ostari on ollut Maunulan ostarilla.

Liittyen Homoäiti-näytelmään, synnytystalkoisiin ja ihan tavalliseen arkeen: Vessarengas juuttui kaulan ympärille ja pulu piilotteli kylppärissä – Perheet paljastavat aamuisten kaaostilanteiden huvittavimpia sattumuksia

Liittyen #Homoäiti @SKTeatteri näytelmään, synnytystalkoisiin ja ihan tavalliseen arkeen: Vessarengas juuttui kaulan ympärille ja pulu piilotteli kylppärissä – Perheet paljastavat aamuisten kaaostilanteiden huvittavimpia sattumuksia https://t.co/X7yjqOxmPP

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 17. marraskuuta 2018

Heini Junkkaala: Homoäiti. Tämä monologi herätti monia suuria nauruja. Eikä ihme. Riemastuttavia katkelmia.#näytäntökaudenavajaiset #kansallisteatteri @SKTeatteri https://t.co/WEqNar1OBE pic.twitter.com/78KtGRfhJb

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 21. elokuuta 2018

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Heini Junkkalan #Homoäiti Omapohjassa @kansallisteatteri #kansallisteatterissa 13.11.2018 ja teatterin äänenkäytön historiaa! Juhlaa! Arkea. Katja on pitelemätön joka mikin äärellä. Musiikkina miesten - joilla on ollut varmaankin lapseton työrauha - säveltämää klassista musiikkia. Suosittelen leviämään muuallekin. Teos toteutuu toisen näytelmän tilassa. Tällä kertaa monologin LISTA lavasteissa. #katjakütner #heinijunkkaala #Omapohja #kansallisteatteri2018 #teatteri #theaterposter #theatre #theater #teatterissa #teatterinlumoa #teatterinlumoa2018

Henkilön Satu Ylävaara (@satuylavaaraphotography) jakama julkaisu Marras 13, 2018 kello 1.01 PST

Ja Elävästä Arkistosta:

MOT: Maunulan ostari-blues Julkaistu: 19.1.2009 Ohjelmasta: MOT: Ostari-blues
Ohjelman tekijät: Tuottaja: Matti Virtanen,Toimittaja: Martti Backman,Kuvaussuunnittelija: Marco Hyvärinen,Kuvaussuunnittelija: Jari Pussinen,Kuvaussuunnittelija: Tapani Sillanpää,Kuvaussuunnittelija: Sasha Silvala,Leikkaaja: Minna Nuotio,Graafinen suunnittelija: Petri Kärenlampi,Arkistotoimittaja: Outi Kortelainen,Ohjaaja: Kaijaleena Rajatora,Tuotantopäällikkö: Kaijaleena Rajatora,Kuvaussihteeri: Reetta Keinänen
Embed Jatka MOT: Maunulan ostari-blues

Kansallisteatterin näytäntökauden avajaiset kuumalla pienellä näyttämöllä 15.8.

Myös Kansiksen näytäntökauden avajaiset olivat, tällä kertaa kuumalla pienellä näyttämöllä. Aluksi tilastoja, jonka mukaan miehet ohjaavat teatterissa 60%, niin tällä kaudella Kansallisteatterissa toimii kuusi naista ohjaajana. Näyttelijöinä on tuttuja tyyppejä, mutta myös teakkilaisia. Tekijöinä ja päähenkilöinä ei ole pelkästään valkoihoisia olettettuja heteromiehiä. Hyvä niin. Tapetilla on klassikkonäytelmiä itänaapurista ja Waltarin Mikalta, mutta sopivassa suhteessa uutta kamaa, monologia, jotka aiheuttivat yleisössä suurimmat naurut. Yhteisenä nimittäjänä auki revitty Eurooppa, kahtia revitty Eurooppa. Se Eurooppa, jossa elämme. By Satu Ylavaara Photography 2018:

Kati Outinen Tainaronissa

Ilta tai siis amupäivä alkoi Sinikka Sokan laululla, näytelmästä Musta Saara. 

Sinikka Sinikka luloi niin kuin ennen, katsoin uudelleen vast ikään Peter von Baghin ohjaaman dokun Agit Prop -bändistä, yhteisöstä ja liikkeestäkin vuosien varrella. Viime aikoina Turuus antifasisteja otetaan kiinni, pidätetään ja paheksutaan kun he heittävät natseja banaaneilla. Mutta poliisi anta natsien marssia natsimarssissaan, ja jopa suojaa natseja. Miksi näin on?

ohjaaja Laura Jäntti: Musta Saara. Outo ooppera Euroopasta. Kirjoittajana Pirkko Saisio ja säveltäjänä Jussi Tuurna.

Teatterin pitääkin reagoida aikaan. Olla tässä ajassa. Mustan Saaran promokuvat ovat groteskeja, modernia kabareeta, ehkä itä-Euroopan reunamailta. 

Kansiksen sivulta: "Ja nyt: Musta Saara – vauhdikas, hauska ja älykäs sirkus maailmasta, jossa elämme! Tarinankuljettajina nähdään kolme kotimaista tähtinäyttelijää: Sinikka Sokka, Ulla Tapaninen ja Tiina Weckström.

Unioni on luvannut rahat uusien, modernien asuntojen rakentamiseksi Transilvaniaan Romanian romaneille. Asuntoalueen alta on purettu suursikala, sitten rahat ovat kadonneet.  Romanit jatkavat matkaansa Ranskaan, Camarguen suistoon omaa suojeluspyhimystään tapaamaan, mutta matka takkuilee, kun vastaan tulevat husaarit, jotka puolustavat maataan ottomaaneja ja janitsaareja vastaan. "

Mika Waltari: Gabriel

Sydämetön komedia rakkauden nälästä ja vallankäytöstä. Kuvassa Karin Pacius ja Paula Siimes

Kansiksen sivulta: "Mika Waltarin rakastetuin komedia on Vesa Vierikon ohjauksessa näyttelijäntyön juhlaa 1950-luvun hengessä!

Pikkukaupungin paperikaupan omistajatar Ulriika Anger hallitsee talouttaan pikkutarkasti ja kurinalaisesti. Nuorempi sisar Kristiina asuu yhdessä Ulriikan kanssa mutta kokee jäävänsä dominoivan isosiskonsa jalkoihin. Samassa taloudessa asuu ja työskentelee myös orpo sisarentytär Raili, Ulriikan holhokki, jota täti kasvattaa ankaran moraalisesti. Kapinallinen nuori nainen haluaa muutoksen ankeaan elämäänsä, mutta on taloudellisesti riippuvainen tädistään. Kun kapteeniksi ja johtajaksi esittäytyvä karismaattinen Gabriel Lindström tulee taloon, lupaus uudesta alusta saa naisten elämät totaalisen sekaisin. Selviytyykö kukaan voittajana rakkauden, rahan ja vallan juonitteluista?"

Olen aina pitänyt tästä julmasta leikistä, analyysistä, teemoinaan vaikka rikos ja pyramidihuijaus, miksi ihminen antaa tulla huijatuksi. Mitä yksinäisyys merkitsee, miksi pelkää tulevansa naurunalaiseksi, kuinka voimakas vietti rakkaus, seksuaalisuus, läheisyys on. Tarina on vintage -ajalta jolloin keski-ikäisellä tai vanhemmalla naisella, joita kutsuttiin rumilla nimillä, ei miesten mielestä ollut aktiivista seksuaalielämää, tai oikeutta tai tarvetta siihen. Vanhapiika ( spinster ) on sananakin niin ällö, se lleviivaa että on vanha ja vielä että jonkun orja.... poikamiestyttö on vielä ällömpi sana, itse asiss täysin järjetön ja turha. Sen sijaan ikäneiti sanana on hauska kun sen lausuu ironisesti mielessään...

Miksi haluaa menettää kaiken.... Vaikka Sampo Sarkolan takia tekisi mitä vaan ;) keventävä hymiö lauseen lopussa... Televisiossa tuli Stalkkeri, jota katsoin, ja miespääosassa Sampo. Sitten bussimme pysähtyi sairaalan nurkille, ja Sampo nousee bussiin. Ei tosin meidän bussiin, vaan toiseen. Ja huvitti mielleyhtymä stalkkaukseen ja stalkkeriin - kuka stalkkaa ketä, vaan eihän se naurun asia ole. 

Onko teatteri aina stalkkausta?

Ihmettelen myös miksi Turussa muuten mainiossa turisti-infossa jaetaan romanttinen reitti Turuus -karttoja, joissa usemmalla rastilla pysähdytään Auervaaran takia. Auervaaran! Romanttisella! Onko itsensä huijaaminen romantikka? Jarkko Sipilän rikoskävelyllä Helsingin keskustassa myös pysähdytään Auervaara -rastilla ja katsotaan menneisyyteen, vankiselliin, jossa Auervaara teki itsemurhan. 

ja kuinka monta rikost jätetään ilmoittamatta häpeän vuoksi...

Teatterin lavalle heijastettiin makeasti pyäreäkulmaiselle pleksille näytelmien julisteita, kuten tässä myytillinen Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia. 

Erään perheen taru. 

Ohjaus

Johanna Freundlich.

Kansiksen sivulta: "Sodan jaloista pikkulapsena Suomeen muuttanut Bekim (Toni Harjajärvi) on Kosovon albaani. Filosofiaa opiskeleva, elokuva-alasta unelmoiva nuori mies harrastaa satunnaisia ja kylmäksi jättäviä miessuhteita. Hän päättää hankkia itselleen lemmikin, boakäärmeen. Käärme luo Bekimin elämään turvallisuuden tunnetta, mutta ulkopuolisia matelija pelottaa. Käärmeen ja Bekimin yhteiselosta kehittyy salainen symbioosi. Tilanne saa uuden käänteen, kun Bekimin luokse muuttaa puoleensavetävä ja kahdella jalalla kulkeva Kissa (Ville Tiihonen)."

Kuriositeettina kurkkaus menneisyyteen Italiassa, jossa hengailimme pakolaisten, Kosovon albaanien kanssa, 1990-luvulla... Kun miettii Jugoslavian hajoittamista silloin, ja etnisiä puhdituksia. Kun miettii, kun muistaa...

Minä näköjään sidon itseeni, historiaani ja tulevisuuteeni näytelmät, siksi ne puhuttelevat, tekevät rihmastoja, tontunpunaisia lankoja. 

Kuvassa Pirjo Määttä monologissa, näytelmässä Lista, ohjaus Irene Aho. Jennifer Tremblayn esikoisnäytelmä La Liste herätti yleisössä suuret naurut pilkun tarkan kliinisen arjen ahdistamina listoineen ja tarkkoine sääntöineen... 

Naurun avulla, naurun jälkeen voi käsitellä kaikkea. Näytelmiä voi ohjata ja varsinkin käsikirjoittaa keittiöstä. Mutta alue, seutu sen ulkopuolella. 

Kansiksen sivulta:

" Tahraton keittiö.

Keittiössä on nainen, kolmen lapsen äiti, perfektionisti, jonka kodin ja lasten hoito sujuu mainiosti tehtävälistojen laatimisen avulla.

Muutto maaseudulle oli naisen oma toivomus, oma ihannekuva perheidyllistä, mutta hän ei viihdykään uudessa kotikylässä. Talo seisoo keskellä kuivaa, hengetöntä peltomaisemaa, eikä kylässä ole yhtäkään sukulaissielua. Kaiken lisäksi naapurissa asuu Camilla, raskaana oleva, boheemi äiti, jonka kaoottinen elämäntapa ja neljä kuritonta lasta vasta ärsyttäviä ovatkin.

Mutta kun Camilla kuolee pian viidennen lapsensa synnytyksen jälkeen, nainen järkyttyy. Olisiko hän voinut estää sen? "

P. S. itse rakastan listoja, kaaoksessa. 

Heini Junkkaala: Homoäiti

Homoäiti

Tätä hän ei vanhemmuudesta tiennyt

Teksti ja ohjaus: Heini Junkkaala

Provoktiivinen nimi varmaan fasistihallitukselle jonka ministerit, hyvinkin valkoiset miehet, haluavat kieltää abortin, translain uudistamisen, tasa-arvoisen avioliiton, sateenkariperheen arjen, ja kaiken muunkin järkevän. 

Tämä monologi herätti monia suuria nauruja. Eikä ihme. Riemastuttavia katkelmia.

Kansiksen sivulta: 

"Kun hän sai toisen lapsensa, häneltä otettiin pois oma aika ja tila. Hän asettui kokopäiväisesti toisten palvelukseen. Hänelle jäi päivässä yksi tunti omaa aikaa. Hän päätti käyttää tuon tunnin kirjoittamiseen. Hän alkoi dokumentoida elämäänsä pienten lasten äitinä. Kirjoittamiselle oli vain yksi sääntö: hän ei sensuroisi mitään. 

Homoäiti on tehty ja omistettu niille, jotka eivät yleensä pääse teatteriin, koska jalassa, kädessä, tississä, parrassa roikkuu yksi tai useampi tahmeakätinen lapsi.

Homoäiti on tehty ja omistettu niille, jotka ovat itkeneet aamulla, koska eivät tiedä, miten selviytyä univelkaisena uudesta päivästä. Niille, jotka ovat epätoivoissaan olleet vähällä potkaista kissaa, tai ovat potkaisseet kissaa. Niille, jotka ovat menettäneet sosiaalisen kontrollinsa, huutaneet bussikuskille liian nykivästä ajotyylistä, pillastuneet remonttimiehelle, joka on sattunut röyhtäisemään väärään aikaan.

Homoäiti on tehty ja omistettu niille, joille suihku on ainoa paikka piirtää omat rajansa, mutta jotka suihkuun eivät taaskaan ehtineet. Niille, jotka ovat löytäneet kakkaa paidastaan, oksennusta housuistaan, hammastahnaa hiuksistaan, harmaata hiuksistaan. Niille, jotka unohtavat kaiken, rukkasen, syntymäpäivän, päiväkotimaksun, puolet kahden asian ostoslistasta, tapaamisen, peiliin katsomisen, tissin laittamisen rintaliiveihin imetyksen jälkeen, lupauksen, kaiken sen mitä puhuttiin viisi minuuttia vanhenneessa todellisuudessa.

"

© Satu Ylavaara Photography 2018