On aika katsoa tähtiin eli Helsingin kaupunginteatterin syyskauren avajaisiin - poikkeuksellisissa oloissa. Täsä Päiväni Murmelina -

Käyn uudelleen mä eiliseen. On aika katsoa tähtiin eli Helsingin kaupunginteatterin syyskauren avajaisiin - poikkeuksellisissa oloissa. Täsä Päiväni Murmelina -kuvia, musikaali, jota esiteltiin suureellisesti. Olin hyvin skeptinen, koska elokuva on sietämätön, mutta myöhemmin näin koko esityksen niin kyllähän se kannatti tehdä. 

Päiväni murmelina -musikaalin tähtinä Lari Halme ja Maria Lund, tuttuja mmä Notre Salmen kellonsoittajasta ja HAIRista. Eeva Konnun orkka oli hyvinkin hereillä. Sähäkkänä ja koskettavana. Kuten koko kohtauskin. Mutta miten haastavaa on toisto..

Teatteriin 3/2020 lehdykässä on kiva jekku. Teatterinjohtaja Kari Arfmann puhui teatterista turvallisena paikkana heille ja meille sääntöjä noudatettaessa. Viel on korona-kiintiöt & turvavälit tulevissa esityksissä. Helsingin kaupunginteatterin syyskauren avajaisissa medialle tänään. 

Kuviani avajaisista

Täsä tunnelmat esityksestä:

Äreä kaupunkilainen julkimo, oikea pukupelle, joutuu vastentahtoisesti heittämään uutislähetyksen perähikiän junttisäpinöissä, joissa murmeli ennustaa, alkaako kevät vai jatkuuko talvi. Musikaalikomedian #päivänimurmelina pääosassa Lari Halme on vähintäänkin elementissään #hktfi

Suomennokset soljuvat hieman liiankin hyvin ja nopsaan, ja olisin oikein kiinnostunut Philin muistosta, jossa syö sieniä ja muuttuu Aquamaniksi. On romantiikkaa, ripaus prideä, ja ensemblessä näyttelijöitä musikaalista joista olen eniten pitänyt viime vuosina HAIRista SPAMALOTiin.

Kätsy taikurijippo on hämäyksessä käyttää vähäpukeista henkilöä - onneksi tässä se on Lari Halme. Päiväni murmelina Helsingin kaupunginteatterilla

Vanha ja onnistunut taikurijippo on hämäyksessä käyttää vähäpukeista henkilöä jotta katsoja tiiraisi tätä, kun jännä temppu tehdään - onneksi tässä se on Lari Halme. Päiväni murmelina Helsingin kaupunginteatterilla 09.09.2020.

Äreä kaupunkilainen julkimo pukupelle joutuu vastentahtoisesti heittämään uutislähetyksen perähikiän junttisäpinöissä, joissa murmeli ennustaa, alkaako kevät vai jatkuuko talvi. Musikaalikomediassa #päivänimurmelina pääosassa Phil Connorsina on Lari Halme itseriittoisena ja -ironisena näyttelijänä vähintäänkin elementissään. Joka yllättää.


Suomennokset soljuvat hieman liiankin hyvin ja nopsaan, ja olisin oikein kiinnostunut Philin muistosta, jossa syö sieniä ja muuttuu Aquamaniksi. On romantiikkaa, ripaus prideä, ja ensemblessä näyttelijöitä musikaalista joista olen eniten pitänyt viime vuosina HAIRista SPAMALOTiin.

Alun alkaen en olisi kiinnostunut tästä esityksestä, mutta näin Helsingin kaupunginteatterin syyskauren avajaisissa medialle esimakua, sellaisen pläjäyksen, että jo peukku nousi ylös. Minulla on viha/rakkaussuhde musikaaleihin ja komedioihin. Tosin polyamorinen ja panseksuaalinen. Että en pidä kaikesta, en ole nähnyt kaikkea. Minulla vain joskus tuntosarvi sanoo, että tämä. Kun ohjaajana on Samuel Harjanne, niin tietää hänen tyylinsä, ja innostuksensa. Silti tämä ei ole pelkkää disneytä - eihän niissä leffoissa sanota, että se on täysin mulkku mies. Eikä naiset notku baaritiskeillä disneyllä, eikä varsinkaan sano, että baaritiskille, että pane mua, eiku pane jäillä. Harjanteen edelliset ohjaukset, Pieni merenneito (jonka ensemblestä on porukkaa tässäkin) ja varsinkin Kinky boots (samaa Hgin kaupunginteatterin porukkaa). Myös Helsingin kaupunginteatterin parhaimman musikaalin Vampyyrien tanssi porukkaa on mukana. Mukana on myös vierailijoita.


Maria Lund on tuttu musikaalista HAIR tuolta Jyväskylän kaupunginteatterista. Hän tuo laatua  ja maailmanluokkaa. Tässä tosin enemmän lämmintä päällä kuin HAIRissa.


Lari Halmeen työtä on ollut hauska seurata NOTRE DAMEN KELLONSOITTAJAn reeneissä, Avoimissa harjoituksissa Tampereen teatterilla, vimpan päälle goottilaisessa Victor Hugon tarinassa. Hän oli se itseriittoinen Ritari jolla oli valtavan pitkä miekka - mihin melkein kompastuu. Halme oli myös tiukka ja idealistinen Levin niin ikään Tampereen teatterin näytelmässä Anna Karenina.


Muttei ensemble tähän lopu. Myös Seinäjoen kaupunginteatterin Törnävän kesäteatterin Monty Python musikaalin SPAMALOT porukkaa on lavalla. Ja sitten on staattinen ja varma Pertti Koivula, erityisen jäyhä sheriffi, jonka pyssy ei pysy halsterissa. Se voi viitata myös johonkin... Hän on sukua miltei kaikille, ja välillä soi hillibillien banjo, ja kenties viittaus sisäsiittoisuudesta, mutta sen kaupunkilaisen ikävän ajatuksen vie lumimyrsky mennessään.


Pikkukaupunki, jonka nimi vaikuttaa intiaaninimeltä, on viehättävä yhteisö, jossa puhalletaan yhteen hiileen, eikä naamat roiku nyrpeinä kuten Helsingissä ja tarinoiden kaupungeissa. He ovat täpinöissään kun kylällä, tai siis pikkukaupungissa tapahtuu, kun tulee 2. helmikuuta se Murmelin päivä! Muistan tämän elokuvan vuodelta 1993, joka välillä nauratti ja välillä oli sietämätön, mutta niinhän elämä on.


Muistan, että jossain tätä mittaustapaa, sään ennustamista on käytetty ja tehty. Näyttääkö murmeli päätä kolostaan, vai miten se meni.


Porukkaa on paljon, laulut raikaa osin liian kovaäänisesti, ja tanssitaan. Muttei pelkkää hölöpölöä, vaan tänään, kun on itsemurhien ehkäisyn päivänä, niin aiemmin olen kirjoittanut, että parhaimmissa miesten kirjoittamissa komedioista miehistä ja miehille on aina se itsemurhan uhka, kuten Housut pois, World's end, Kasarikankkunen, Filth, Trainspotting 2.
Itsemurha ei ole naurun asia mustimmissakaan komedipissa, mutta edellä mainituissa se on käänne, tai aloitus. Että kaveri pelastetaan. Että puutututaan.


Tässä Phil ahdistuu kun jokainen päivä on liikaa - kun se toistuu samana, ja koreografia esti lavalla on useampi Phil joilla kaikilla on eri keinot päättää päivänsä. Yksi hieno jippo on, kun Phil Connors tuntuu olevan kahdessa paikassa yhtä aikaa. Sitä hieman hämää kun Halme on alushousuissaan, sekin on vanha taikurijippo - kiinnittää huomio vallan muualle...


Kirjoitan tätä puhelimilla, sain piletin Helsingin kaupunginteatterilta, kiitämme niistä. Olen viime aikoina ollut paljon ajan ja paikan silmukoissa ja kerrostumissa elokuvissa kuten TENET ja NEITI AIKA. Mitä aika tässä kertoo. Kenellä on mahdollisuus toiseen tilaisuuteen. Miten opimme, miten tunnemme myötätuntoa. Mikä merkitys taiteella, elävällä taiteella, romantiikalla ja huumorilla on koronan aikaan, näissä oloissa.


Tämä musikaali oli vetreää korona-ajan viihdettä. Siinä miltei lähestyttiin joulun ajan leffoja, joissa kysytään, mikä se tässä maailmassa on tärkeintä, entäpä meidän yhteisössä, entäpä pikkukaupungissa, entäpä pari suhteessa.


Eikä aina tarviis oottaa jouluun.

sosialistisesta mediastani:

Vähintäänkin ajankohtainen ja tuore Päiväni murmelina -musikaalin ohjaaja Samuel Harjanne Helsingin kaupunginteatterin avajaiset, syyskauren justiinsa nyt 11.08.2020 pic.twitter.com/ORrDcsGGRk

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) August 11, 2020

Teatteriin 3/2020 lehdykässä on kiva jekku. Teatterinjohtaja Kari Arfmann puhui teatterista turvallisena paikkana heille ja meille sääntöjä noudatettaessa. Viel on korona-kiintiöt&turvavälit tulevissa esityksissä. Helsingin kaupunginteatterin syyskauren avajaisissa medialle tänää pic.twitter.com/fcTNqn4Jzu

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) August 11, 2020

Teatterisyksyni koronavuonna 2020 oli maailman parasta. Vähintään.

Teatteria koleran, eikun koronan aikaan. Syksy 2020. Tämä vuosi oli saatanan kova teatterivuosi. Oikeasti kovia ja kiinnostavia.  

Ennustin 21.04.2020: Syksyn teatterisatoa odotellessa: 

ainakin Jurkan Scream - the Love Story, ja Turun kaupunginteatterin Rakkaani Conan barbaari, Cabaret ja Don Juan ovat sellaisia tärppejä ja härppejä, että kannattaa lähteä tuvasta. #teatterivuoteni2020.

Ne vasta olivatkin tärppejä. On ihanaa omistaa tämä nenä joka vie sinne, missä haistan hyvän, tai kiinnostavan taiteen.

Mutta takaisin koronavuoteen 2020, ja teatteria koronan aikaaan. Itse asiassa taide ja kulttuuri, kutenteatteri, keikat, kirjasto ja elokuvat eivät ole vapaa-ajanviettoa. Vaan työllistävät monen monta sektoria. Puhumattakaan siitä mitä antavat, herättelevät, sivistävät, kauhistavat, kiihottavat, anatvat vastauksia tai kysymyksiä.

   

Teatterit ja elokuvat valkokankaalla ovat ollet iltaisin ja viikonloppuisin mitä parhainta päihteetöntä ajankäyttöä, ettei pää hajoa. 

Monenlaista teatteria halusinkin nähdä kauhuromanttisesta Jekyll & Hyde tarinasta nykysirkukseen, Hamletin verisoimiseen verisoimiseen rockmusikaalina, bunkkeriin suljettujen tarinoita, natsien valtaannoususta sekä uudistetun Cabaret-musikaalin voimin, että myös Hitler ja blondi -esityksessä. Retroa, vintage, tuttua ja turvallista, mutta myös kynnyksen ylitystä, kauhua ja komediaa, kuten kuvan SCREAM - THE LOVE STORY, joka myös muistutti ketkä saavat tarinoita kertoa, ja kenen näkökulmasta, verellä voi läträtä meikkitutoraalissa, ja oikeudesta olla ja rakastaa. 

Nuoret pojat, lapset voivat näytelmissä pahoin, Don Juan rähjääntyy resissussa. 

Tässä syksyn kohokohtia joita ei muualla tässä blogissa, ehkä. 🎭 #teatterivuoteni2020 😷

Napakympit syksyn teatteriesityksistä:

Teatterisyksy 2020 alkoi maskin, oman kasvomaskin takaa 13.08.2020 : Kom-teatterissa näytelmällä Poika, erinomaisella tälläkin kertaa, musiikkiviittauksin Joy Divisionin jälkeisistä New Orderin Blue Mondaystä Donnie Darcon tunnelmiin. Paavo Kinnunen oli parhaimmillaan, ellei enemmänkin. 

Perheen isä tuntu puhuvan nyt kuten poliitikko, mille alalle on jakaantumassa, mutta vihasi itseään kun kuulosti omalta isältään. Kuinka tärkeää menestys on, ja uusi perhe. 

Miten helposti mies vaihtaa nuorempaan, ja perustaa tämän kansssa uuden perheen. Mutta jatkaa työnarkomaanina. Ja taistelee omien ambitoiden ja lastenhoidon kanssa. 

Milloin pitäisi puuttua nuoren käytökseen. Auttaako läsnäolo. Auttaako sanominen, huutaminen, kuunteleminen. Esitys on sopivan mittainen - ei välitaukoa, jossa rikkaat mässäilee leivoksilla, ja me muut juomme vettä. 

Miten katsojan maski vaikuttaa, näyttelijä näkee vain silmät sielun peilit. Muttei kokonaan restin bitch/witch faceä. Vaientaako maski yleisön iih, aah, oih, yäk huudot, kuiskaukset. 

P. S. Tsekkaa myös New Orderin Blue Mondayn tahtiin neuvoja käsienpesuun mm KOM-teatterissa, jonka aulassakaan eilen ei ollut tungosta kuten Hesarin jutun kuvassa vuodelta 2008. Miksiköhän vaktamedia käyttää 12 vuotta vanhaa kuvaa teatteriaulasta, siis 12 vuotta ennen koronaa, ajaltaa, jolloin ei ollut turvavälejä. 

Turvavälit oli 2020, tietenkin, istumapaikoillakin, henkilökunnalla maskit, ja portsarina toimi jykevä käsidesipullo.

Elokuun toinen näytelmä kasvomaskissa ja turvavälein oli Kansallisteatterin Rikinkeltainen taivas 22.08.2020. erityisen virkeä Rikinkeltainen taivas esitettiin suurella näyttämöllä ja tunteella. Tekotaiteellisuudella/taiteellisuudella kujeiltiin, vesi pärskyi uimapatjalla. Enämpi släpstickiä oli, koreografia järisytti, vetosi. Jos Winterbottomilla on postmodernisminsa niin mikä tää, tämän tyylilaji olisi. 

⚡⚡⚡⚡ Rikinkeltainen taivas, kuumana & märkänä elokuisena iltapäivänä Kansallisteatterissa. Oi mukavaa, olla täällä viiden kuukauden jälkeen. Voi kunpa maapalolla asujat lopettaisivat eläinrääkkäykset, villieläin(ten raakana syönnit ja)torit, että ihmiset pääsee teatteriin, elokuviin 

⚡⚡⚡⚡ Teatteri. On monenlaista turvajärjestelyä: eturivi ja joka toinen paikka on poissa käytöstä. On käsidesiautomaatteja. Sairaana, oireisena ei tulla. Täysin toista kuin terasseilla, räkälöissä ja putkissa. Bloggaava päävahtimestari piti koskettavan puheen eli antoi tiukat neuvot. 

⚡⚡⚡⚡Tänään oli toinen näytelmä teatterissa jonka näin koronan ensimmäisen aallon jälkeen. Tälle vuodelle oon ostellu tai saanut teatterilippuja joulukuun alkuun asti. Samoin elokuvalippuja on plakkarissa kun Kino Regina julkisti syssyn ohjelmiston 

⚡⚡⚡⚡Oikein hyvää maailman ylikulutuspäivää! Jopa Kansallisteatterin tuoreimmassa lehdessä pääjohtaja kysyy: haluammeko jatkaa kulutusralliamme entiseen tapaan vai muuttaa suuntaa? Tänään minä kulutin rahaa teatteriin, elokuviin ja ruokaan. Siinä ne kaikkein tärkeimmät. Asiat. 🌏 Tällä viikolla laitoin rahaa elokuviin, teatteriin, kirjoihin, ruokaan, vessapaperiin, ja kertakäyttömaskeihin sekä kangasmaskeihin. Siinä ne tärkeimmät. Asiat. Tietenkin ilman rahaa on helppo olla kuluttamatta turhaan. ⚡⚡⚡⚡ 

Ja sitten oli mainiota teatteri museossa: Vanhat mestarit & Maalaustaide EMMAssa 26.08.2020. Eilen ensi-ilta Emmassa: Kansallisteatterin Vanhat mestarit -näytelmä vieraili modernissa taidemuseossa, ja kokonaisuus oli päivitetty, eli mukaan oli lisätty feministinen Maalaustaide-monologi, jonka veti uusi katselija, uusi tarkkailija ja uusi mestari, Marja Salo. 🖼️🖼️🖼️🖼️🖼️ 

Hilpeä, pikkumainen ja synkkä Vanhat mestarit & Maalaustaide EMMAssa. Tämä ei tapahtunut ufon Futuron sisällä, vaan muuten modernissa taidemuseossa. Kolmas näytelmä elokuussa maski päällä, kiits Kansallisteatteri, Teatteri, EMMA ja itselleni.. 🎨🎨🎨🎨🎨 

Neljäs näytelmä elokuussa 2020: ja ensimmäinen varsinainen kesäteatteri: Ryhmäteatterin ELLING Suomenlinnan kesäteatterissa tänään 28.08. Robin Svartström päärollissa näyttelee kehollaan niin mutkattomasti, että teatteriin palaaminen koronan aikaan saa aikaan niin syvää ja pitkäkestoista nautintoa.

29.08. Kauppamatkustajan kuolema, Kansallisteatteri. Willy Loman on täällä. Vielä muutaman kerran. Harmaat seinät kaatuu ajasta jälkeen jääneen hyvän, mutta vanhan kaupparatsun kotona, jossa lankeaa useampiki erä maksettavaksi. Kerrostaloja rakennetaan, jalavia kaadetaan, eikä kukaan kylvä edes porkkanoita. Sekä menneisyys että nykyisyys kummittelee kompleksisen kauppamatkustajan mielessä, joka on itsetuhoinen, mutta toisaalta haluaa vaihtaa siistiin toimistotyöhön, ja alkaa kasvattaa omaa ruokaansa, saada laskut maksetuksi, ja että pojilla olisi hyvä olla. Olen nähnyt tämän näytelmän useasti, on kuin naapuria katsoisi kiikarien lävitse, ehkä kaleidoskoopin, ehkä historian valokuvien. Sopii Lehman trilogian kera, ja toisaalta haluasin nähdä lavalla Peter Jacksonin King Kongin, ja sen ajan laman ja viihdemaailman muutokset. Kiitoksia.

Onko päähenkilö epäluotettava kertoja, ja vain tiellä, epätoivoisena, oman elämänsä nuhjusena sivuhenkilönä. Rikinkeltainen taivas 29.08.2020 Kansallisteatterin suurella näyttämöllä, yleisöllä 99% maski päällä kuten allekirjoittaneella. Kinkyä. Tällä viikolla näin neljä näytelmää. Eilen oli oikein tuulinen, syksyinen päivä, mutta Kansiksessa vietettiin vielä kuumaa elokuuta muistoissa, fantasioissa, piisivalinnoissa, vesileikeissä. 

Elokuussa 13.08.-29.08. näin, nautin, koin, elin, nikottelin, nyyhkytin, innostuin jne koin TUNTEITA kun näin livenä kuusi näytelmää, mutta teatterit avautivatkin vasta 13.08. ja edellisen kerran olin teatterissa maaliskuussa, kunne koko Suomen teatterit suljettiin. 

Terveisiä Kit Kat klubilta! 

Ennakossa tänään 03.09.2020 Turun kaupunginteatterissa panseksuaalinen, androgyyni ja punertava musikaali CABARET villiltä ja vapaamieliseltä Weimarin ajalta Berliinistä. 

Kunnes natsit sammuttavat valot.

Cabaret musikaali aloitti Pride kuukauden Turun kaupunginteatterissa ennakossa 3.9. Wilkommen, Bienvenue, Welcome.  Iloitteva. väriskaalalla punainen-musta-nude liikkuva kabaree oli keikka. Siinä oli uutta, vanhaa, muttei niinkään sinistä. Näytelmä alkaa prologilla niin lämpiössä kuin lavallakin. Ääntä ja musiikkia tuotetaan normi-instrumenttien lisäksi mm vanhoilla, napsautettavilla matkapakaaseilla (toimivat myös istuimina) ja kävelykepeillä. Lava on riisuttu, sanan kummassakin mielessä. Se on tumma, kylmä ja lepäävä yökerhon luuranko, joka herää eloon kun ihmiset, esiintyjät ja katsojat, nauttijat tulevat paikalle. Cabaret ja Kit kat klubi on avoin kaikille. Seremoniamestari Miiko on elementissään, hän kutsuu, hän houkuttelee, hän hämmentää. Hän on käärme paratiisissa, mutta voi pojat, kuinka hän houkutteleekaan. Yökerho on samalla kuin gladiaattorien areena ja eläintarha. Kaiken keskiössä on pyörivä lava joka herkullisine koreigrafioineen toimii aktiivisena, moottorina, kun muu lavaste ei vaihdu.

Jopas jopas ensi-illassa Lady Chatterleyn rakastaja Teatteri Jurkassa 05.09.2020. Metsänvartija peseytyy pimeässä, sitten leidi lehahtaa paikalle. Hän on kirjan hahmoa aktiivisempi, neuroottisempi, hauskempi, parempi. Myös Mellorsi saa lisää sävyjä. Huoneteatteri Jurkassa on vähennetty istuimia, on käsidesiä, on koronan aika. Minullakin on kasvomaski. Kun sitä suositellaan. Olen ensimmäistä kertaa Jurkassa koronan ensimmäisen aallon jälkeen, ja vielä ensi illassa. Myös katsomossa istuu merkittäviä näyttelijöitä. Lavalla näemme vain kaksi ihmistä, Lady Chatterleyn ja hänen rakastajansa. Mutta kaikki alkaa pimeydestä. Luulen istuvani huonolla paikalla, jos Jurkassa se edes on mahdollista. Mutta paikkani onkin hyvä. Olemme pimeydessä. Sitten kuulen kun raavas mies, metsänvartija peseytyy.

Hän ei niinkään lotraa vedellä, vaan huitaisee vettä hikiselle, karvaiselle, paljaalle ylävartalolleen. Tämän näkee Lady Chatterley, joka yllättäen astuu vartijan tölliin. Se on hyvä hetki. Aloittaa tarina. Valot on sytytetty.

Vinha taikurijippo on hämäyksessä käyttää vähäpukeisia henkilöä - onneksi tässä se on Lari Halme. Päiväni murmelina Helsingin kaupunginteatterilla. Äreä kaupunkilainen julkimo pukupelle joutuu vastentahtoisesti heittämään uutislähetyksen perähikiän junttisäpinöissä, joissa murmeli ennustaa, alkaako kevät vai jatkuuko talvi. Musikaalikomedian pääosassa Phil Connorsina on Lari Halme itseriittoisena ja -ironisena näyttelijänä vähintäänkin elementissään. Joka yllättää. 09.09.2020. Suomennokset soljuvat hieman liiankin hyvin ja nopsaan, ja olisin oikein kiinnostunut Philin muistosta, jossa syö sieniä ja muuttuu Aquamaniksi. On romantiikkaa, ripaus prideä, ja ensemblessä näyttelijöitä musikaalista joista olen eniten pitänyt viime vuosina HAIRista SPAMALOTiin.

 Kuva: Sami Parkkinen, "It all comes back" (2015)

Poika Kom-teatterissa 10.09.2020. Paavo Kinnusen ja Niko Saarelan, ( näytelmän pojan ja isän valokuvat Marko Mäkinen ). 

Vasta nyt huomasin, että käsiohjelman lapsi pitää jousta väärinpäin. Se sattuu, satuttaa. Kun lapsi satuttaa itsensä. Itseänsä. 

Ainahan Kom tekee yhteiskunnallista ja humaania taidetta, antaa teatterissa istujalle ajatuksiin kierteitä ja vähän syyllisyyttäkin. 

Erityisesti tänään Kom-teatterin Poika koskettaa aiheena vakava masennus ja itsetuhoiset ajatukset. Paavo Kinnunen tuntuu nuortuvan kerta kerralta. 

Pääjohtajan Juho Milonoffin alun lämmin tervehdys, kuinka hienoa, että olemme katsomossa. Myös hienoa, että olette lavalla. 

11.09.2020 Sarjakuvista ja novellitaiteestakin tuttu Conan barbaari on ilmestynyt Turun kaupunginteatterille näytelmään Rakkaani, Conan barbaari. Koulukiusattu Pöpö 13 vee lukee seikkailuita, mutta koulukaverit kusee reppuun ja pistää nenun vuotamaan verta. Pääosan Miro Lopperin fyysiset suoriutumiset pisti silmään kun hän Aleksis Kivenä lensi Lapinlahden katolla, siis Ryhmiksen näytelmässä. Lavalla vierailee tähtisilmä, kovasti Paul Stanleyn näköinen heepo. Conanointia: ennen esitystä ajattelin: siinä kaipa käsitellään koulukiusausta, yksinäisyyttä, nuorten mt-ongelmia, mutta miekka kourassa ja sandaalit hiekassa. Hyvin samaistuttavaa. Tämä metalli- ja sarjismaailma. Minne mennä. Kun... maailma on paha. Myös pienen koulun pienet koululaiset.

12.09.2020 junailijan pilli huusi, ja saavuimme Berliiniin. Tutunnäköinen villimies pyysi nurkuen passia ja niin edelleen. Turun kaupunginteatterin Cabaret paranoo kerta kerralta. Ei ollenkaan pienet eikä surkeat orgiat. Silmille. Tällä porukalla voisi tehdä seuraavaksi Moulin Rougen. 

Mietin miten hitlerjugendin kylmäävä Tomorrow belongs to me, Huominen kuuluu minulle -laulu toteutetaan tässä. Kaunis rakkaudenosoitus eli vala, on kertoa, että sinun maljasi tulee olemaan aina täynnä. Se muistuttaa Tim Burtonin Corpse Briden romanttisia valoja... Cabaret Turun kaupunginteatterilla. 

18.09. Lahden kaupunginteatterilla. Kohta tulossa kauhuromantiikkaa, silinterihatttuja ja dandyjen kävelykeppejä, ja edinburhilaista litkujen läträilyä ja keittämistä - paljon ennen Trainspottingia ja Breaking badiä. ⚗️  Lahden kt:n Jekyll & Hyde näyttää viktoriaanisen kaksinaismoraalin, mitä rikkaat, sivistyneet teki julkisesti. Ja varsinkin mitä salaa. Korruptoituneet piispat, ahdasmieliset boardin jäsenet eivät anna tukea tri Jekyllin kokeelle poistaa pahuus. Joel Mäkisen katseessa on pahuutta.

En ole vieläkään tointunut Anneli Kannon ja Lauri Maijalan näytelmästä Punaorvot tuolla Helsingin kaupunginteatterilla 15.09.2020. Tiedon mitä tuleman piti. Suomen luokkasota, sisällissota sattuu vieläkin. Varsinkin tilastoissa. Taannoin joskus 2018 elokuvateatteri Orionissa oli kaksi päivää luokkasodan dokumenttielokuvia. Mukana oli mm doku punaorvoista, joka - jos mikä - kosketti. Eilen ensi-iltaan tullut ANTEBELLUM kertoo ameriikan sisällissodasta ja orjien kidutuksesta. Myös punaisten orvot lapset olivat orjia, ilmaista lapsityövoimaa, joita kidutettiin, nälkiinnytettiin. Erotettiin äidistä

Näytelmä näytelmän sisällä, haikea, sateinen melodraama, sinne, minne sydän kuljettaa, palapeli, Almodóvarin Kaikki äidistäni, Kataloniasta Kansallisteatteriin. Sopii myös Rakkautta ja anarkiaa festareiden osioon Naiskuvia. 19.09.2020. Roolit, jotka vaihtuvat, muutokset, yllätykset, addiktiot, toivon merkitys, kolmiulotteiset kuvat, perutaanko näytelmä, nyt siellä on todella vaativa yleisö. 

Teatteri. Ah - mulle syksyn toinen ensi-ilta, Bouvard et Pécuchet, Teatteri Takomolla, jossa pläjähti
tulkinta Flaubertin soutaa ja huopaa, erase and rewind -tyyppisestä teoksesta (hersyvän hauska tulkinta) - alaotsikolla farssiksi vedetty kriittinen ensyklopedia. Monimutkan kautta! Tämä vie teatterin tasot ihan uudelle levelille.... Leppoisasta ja ahdistavasta puistonpenkin tapaamisesta, miltei lukupiiristä, multitaskauksesta, kuinka vaikeaa on aloittaa tai rajata gradu, ja kaiken tiedon haalinnasta kohti äänikirjojen kritiikkiä ja harjoittelijakin vetää Allen Ginsbergin tyylin rumpujen paukutuksessa.... Biittiä muttei beatkirjallisuutta kun Flaubertin aikaan.. 24.09.

Lost Boys -leffan tunnelmissa & teemoissa, kuinka helppoa miehen on vastuttomasti lentää kukasta kukkaan, ja harhaan, nautintoon, jatketaan Turuus: suurelle näyttämölle siirtynyt suuriegoinen DON JUAN (Eero Aho) jatkaa hedonista kulkuaan sinne minne kaunis nenä vie, pitää törkyistä syfilisrokokoista hoviaan, ja viettelee sanoin, ja katsein. Vapaana, ja hyvinkin vangittuna. Turun kaupunginteatterilla 30.09. 

Syyskuussa 03.09.-30.09. näin näytelmiä 12 kpl. Koronan aikana. Maski päässä. Turvavälein. 

Päivän 1. näytelmänä: Stoassa oli Tsehovin Lokki esiintyjinä loistavat Ella Mettänen ja Eero Ojala, jotka kirvoittivat yleisössä BRAVO-huudon, ei toki matalalla bassolla, vaan kirkkaana koloratuurisopraanona. Liput maksoivat 6€ eli Teatteri ei todellakaan ole eliitin harrastus. Virustoverii on nähnyt näytelmästä 15 eri versiota, ja tämä on niistä paras. Onhan näytelmässä kaikki, mutta mitä niistä valitaan, ja mitä painotetaan. Kuinka tyttö palvoo itserakasta vanhempaa kirjailijaa, ja haluaa itse näyttelijäksi. Kuinka poika haluaa uudistaa teatterin. 

Ihhahhaa. ihhahhaa, Aurinkoteatteri: Tätiratsastajat, Universumilla 01.10. Ohjelmavihkoa plaratessa ääninauru: Kari Vepsään jonka olen nähnyt huseeraavan heppamessuilla. Tätiratsastaja sopii ikääni ja harrastuksiini, alajuonteena naisviha ja varsinkin tyttöviha, jota näki verkossa myös Tyttöjen päivänä. #välitaukotviitti Verta maneesille! Pramea Universum muuttui yhtä ryötäksi kuin esityksessä SAALISTAJA. Karikatyyrit, mutta syvälliset sellaiset, etsivät paikkaansa hierarkiassa, reviirissä, ratsastustallisa. Aamutakkihevin lisäksi tytöt soittaa kitaraa - vaikkeivät niin saaneet tehdä musatunnilla hevonen. 

Terveisiä Helsingöristä, on aika sijoiltaan, Työviksen HAMLET rockmusikaali on androgyyni myllynkivikaulusten & japanilaisvaikutteisten geishasamuraiden hoviväen punaista ja oranssia juhlaa. Saska Pulkkinen pääroolissa varsinainen löytö: sirkusta, karismaa, välitauko #hamletRocks 02.10.2020 Tampereen Työväen Teatterilla. eilen Aurinkoteatterin Tätiratsastajissa oli eeppinen kitarabattle, niin myös tässäkin. Huikea veto, ja miten nykyteatterissa voi käyttää koreografiaa, nostaa kitaristeja esiin kuin Mad Max Fury Roadissa. Hamletin isäpappa myös karismaattinen GoT-hahmo. Olen myyty, vähintäänkin.

Tänään 03.10. oli viimeinen Kom-teatterin esitys Poika. Kyllä kirpasi sielussa. Tämänki kerran. Katsomon penkeistä sai täyttää vain 1/3. Turvavälit. Maskit. Hienoa oli kuulla johtajalta kiitoksia, että tulimme teatteriin. Meitä oli odotettu. Paavo Kinnusen hiukset olivat kasvaneet, ja hän ikään kuin nuortui kerta kerralta. Kun kello olisi kulkenut taaksepäin. Aikaan ennen koronaa. Eri kerroilla avautui uusia asioita. Tai kysymyksiä. Motiiveja. Mitä jos... -ajattelua. Näytelmä pahasta olosta, uudesta rakkaudesta, syyllisyydestä, voimattomuudesta, voimasta.. Eli LOST BOYS teema jatkuu. Lisää haurautta esitykseen tuli kun lavalla oli monta toisen polven näyttelijää, jotka ovat viettäneet lapsuutensa enemmän tai vähemmän suhteessa teatteriin, elokuviin, telkkariin, musiikkiin. Kun tietää millaiset on teatterinäyttelijän työpäivät ja -illat. 

Teater Viirus: Familjen bra: Perhe on siirtynyt bunkkeriin pelaamaan noppaa, konflikteja ei ole, lapsetihan kilpailee kumpi saa tiskata! Ilkeä, pastellinsävyinen komedia Joakim Pirisen kynästä, perheestä joka on kaukana NIMBYn ruutitynnyrimenosta. Kauden piristävin seksikohtaus! Siis bunkkeriseksiä koronan aikaan! Näytelmä alkaa skifillä ja postapokalyptisellä kuvastolla, suojapuvuilla ja komeilla kaasunaamareilla varustettu perhe laskeutuu bunkkeriin valkoisissa kumppareissa. Perhe on keskiverto eli täydellinen, on isä ja on äiti, ja kaksi lasta: tyttö ja poika. Kun keskivertoisessa Simpsons-jaksossa tulee konfliktia joka suunnasta ja sisarukset nahistelevat, niin ei vain tässä näytelmässä! Perhe on pukeutunut mukaviin kolitsiasuihin (college), tuli mieleen Seppälän Impazzivo-mallisto 1987, mutta se meni harhaan, sillä rennot, joustavat asut ovat pastellinsävyisiä. Koko näyttämökuva on sävyisä. Paitsi, että näemme vessanpöntön. Perhe puhaltaa yhteen hiileen, kun tullaan kaapista, ei se ole järkytys, vaan juhlan aihe! 

Rakkaani, Conan barbaari on silkkaa miekkaa ja makiaa Turun kaupunginteatterissa 10.10.2020

Ja seuraavaksi Kullervo joka puhuu vain miekalleen... Eipäs vaan kävin katsomassa Rakkaani, Conan barbaari toisen kerran, koska onhan se niin mainio. Että miten yleisö reagoi tähän esitykseen. Paljon enemmän nauruja, kovia nauruja tuli. Hyvä niin. Käykääpä katsomassa, näytöskausi päättyy 5.12.2020.

Tänään 10.10. on myös maailman mielenterveyspäivä. Juurikin siksi Rakkaani, Conan barbaari iskee Turun kaupunginteatterilla. On myös Aleksis Kiven päivä, ja Pöpön esittäjä Miro Lopperi oli Ryhmiksessä, Ryhmäteatterin Suokin kesäteatterissa, Kari Heiskasen ohjaamassa Seitsemässä veljeksessä Lauri, ja osin hä oli myös Aleksis Kivikin joka lensi Lapinlahden parantolan katonrajassa huutaen ilosta: Minä elän!

Rakkaani, Conan barbaari toisen kerran Turun kaupunginteatterissa. Tällä kerralla huomioin näytelmän alun. Päähenkilö 13-vuotias Pöpö Höpönen saapuu innokkaana koulun pihalle, välkälle tai ennen kuin koulu alkaa. Pöpöllä on iloiset, kirkkaat, odottavat silmät ja leveä, leveä hymy. Kuulemme ääninä lasten iloista hälinää ja pölinää. Mutta Pöpö seisoo yksinään, ja hitaasti hänen onnellinen ilmeensä sammuu. Päähenkilöä esittävä Miro Lopperi osaa klovnerian, sirkuksen, fyysisen itsensä hallinnan akrobatiassa, ja myös dostojevskimäiset tunteet. Tsehovista, Shakespearesta nyt puhumattakaan, sekä kotimaisista kantaesityksistä. Irlantilaisessa kauhuelokuvassa The Hole in the Ground (2019) hän esittää pienen mutta fyysisen roolin hahmona A... Kävin katsomassa tuon Kati Outisen tähdittämän leffan muistaakseni Rakkautta ja anarkiaa festivaaleilla.

Päivän tirkistelynä nykysirkuksen kinky kohtaaminen korona-aikaan sirkustaiteilija Ville Walon sooloteoksessa PHANTOM LIMB paikkani luonnollisesti  WHS Teatteri Union. Päivän näytelmänä, visuaalisena teatterina ja klovnerianakin oli sirkustaiteilija Ville Walon sooloteos PHANTOM LIMB tuolla WHS Teatteri Unionissa, osana Objects-festaria. Aavesäryn lisäksi saamme, saimme proteesifetishien lisäksi monenlaista mietittävää. Alun tragedian jälkeen liikuimme hupinäytelmässä ja sirkuksen viattomuudessa. Leikillisyydessä. Vapaudessa. Kävimme kyllä alakulttuureissakin. Intiimiä itsensä ja toisensa, toiseutensa, etsimistä, kyseenalaistamista, pelkäämistä, hyväksymistä 15.10.2020, tässä pikakirjoitus reilu tunti sitten loppuneesta esityksestä, voi olla, että kirjoitan lisää, nyt vähän unta palloon, ja sitten lisää miehiä korkokengissä eli Kinky Bootsin pariin. 

Yleisö istuu paikoilleen, on turvavälit. Katseet lavalle jota peittää suuri valkokangas, jossa näkyy mustavalkoinen kuva, ehkä naapurihuoneesta, ehkä menneisyydestä. Ehkä stilli elokuvasta. 

Valkokangas nousee ylös, katon rajaan, vain pieni kaistale jää näkyviin, siinä on välillä englanninkielinen tekstitys, jos haluaa ymmärtää mitä ääniraidalla, elokuvassa puhutaan, japaniksi.           Mutta kangas nousee, ja paljastaa mustan salin, näyttämön jossa on, jossa seisoo mies, jalkaproteesin kanssa. 

    On silmänkääntöä, on akrobatiaa, on kehon, lihasten hallintaa, lihasten liikettä, värähtelyä, nykimistä, veren kuohuntaa. On muutosta. Pidän lintumaailmasta, jossa uros tekee optisen illuusion, jotta naaras kiinnostuisi. Sama on teatterissa. Paitsi ettei vain uros tee illuusiota, on muitakin sukupuolia, ja aika lailla lavastus, valaistus, käsikirjoitus ja ohjaus myös määrää, viittaa... 

     Voiko menneisyyden herättää henkiin. Kuka on mennyt. Voiko hän palata. Miten häntä voi kutsua. Miten hänet rakennetaan. 

Johan oli loppukiitokset! Ja huikeat standing ovation Mel Brooksin stailiin - vaikka olisi vain istunut... Kuumin kohtaus oli nyrkkeilymatsi, jossa oli myös päheimmät asut ja makeimmat peruukit. Kinky boots musikaali Tampereen Työväen Teatterissa 16.10.2020. Jo vain syötävän hyvää menoa Tampereen Työväen Teatterissa - kaikissa sateenkaaren väreissä. Seksikäs ja iloitteva Kinky boots musikaali täytyy ihan itse kokea, elää ja nauttia. Elokuvasta nautin aikoinani täysillä. Myös tästä, vaikka musiikki on eri. Tampereen Työväen Teatterin versio on täyttä tavaraa. Se on sekä uskottavampi ja kotikutoisempi, läheinen, hikinen, kimaltava, romanttinen ja viihdettä koko rahan edestä. Niin pikkujouluun, arkeen kuin viikonloppuunkin.  Tervetuloa fantasiaani...

     Päähenkilöinä ovat Charlie ja Lola. Ensin mainittu on tavallinen ja kiltti brittimies, poikaystävämatskua, joka elää ihan oolsprait, vaikka dominoivat bimbo tyttöystävä haluaa heidän muuttavan Lontooseen ja muuhun juppitouhuun, ja haaveilee 900 punnan pinkeistä korkokengistä. Jotka eivät ole edes kinkyt. Usch. 

     Charlie ei kuitenkaan halua teit isän astumaan eli ei halua jatkaa suvun kenkätehtaalla. Mutta kun isästä aika jättää, on Charlie monen äärellä. Mitäkö tehdä. Mitä valita.

     Eräänä iltana pimeällä kadulla Charlie kohtaa Lolan, tai kuulee hänet. Naisen ahdingossa. 

Tyhmät miehet ahdistelevat Lolaa, tai huutelevat inhottavasti, tai aikovat aggressiivisesti hyökätä. Mutta Lola osaa puolustautua, hyökätä, ja hän täräyttää kinky bootsillaan seksikkäällä punaisella saapikkaallaan. 

     Mutta hän täräyttää vahingossa apuun tulevaa Charlieta.

Drag queen Lolan pukuhuoneessa Charlie huomaa, ettei Lola ollutkaan se haavoittuvainen nainen ahdingossa. Ainakaan fyysisesti. Ainakaan ulkoisesti. Ainakaan julkisesti. 

Tyttöjen päivän viettäminen jatkuu Kansiksessa, jossa Koiramäen Suomen historiassa tyttökuningas Kristiina miekkailee ja pukeutuu miten haluaa! Mm sirkuksen, nukketeatterin, oopperan ja hokemien avulla historiasta tehdään kiinnostavaa. Myös tytöille. #välitaukotviitti 17.10.2020. 

    Näkymä on silkkaa silmäkarkkia, neonvaloa ja hattaraa, mutta hyvin tehtyä lastenteatteria, joka mitä luultavimmin innostaa uusia sukupolvia kirjojen ja teatterin pariin. 

    Sekä historian. 

Harhama 20.10.2020 Espoon Teatterin Revontulihallissa. Tomi Alatalo on mainio marxilainen klovni,

kohtuullisen epäluotettava kertoja ja yksi Irmari Rantamalan persoonista. Koko ensimmäisen session ajan hän yrittää aloittaa suuren kirjansa kirjoittamista, mutta aina joku muu tulee väliin. Hän on nukkavieru Giancarlo Gianninin tavalla Lina Wertmullerin elokuvissa. Hänessä on jotain myös samaa kuin Sparks -orkesterin Ron Maelissa. Hänellä on huonosti istuva puku, joka on liian lyhyt. Osa hänen liikkeistään on nykytanssia ja nykysirkusta, koomista ja hallittua. Alatalo näytti hyvältä erinomaisessa, kummallisessa näytelmässä PELLE, jossa hän oli pillifarkkuinen liittymiä ärtyneille asiakkaille tyrkyttävä sulhaskokelas naisystävänsä isälle, joka oli pelle 24/7 mm ovikelloa soittaessa rinnukset kastuu. 

    Jo ihan alussa näkyy nostalginen lava, se muistuttaa kansantalon lavaa, kyllä siinä on samanlainen panelointi, ehkä. Meidän lavalla oli esiintynyt mm Pekka Puupää, joka meluavalta yleisöltä kysyi, kumpiko meistä on esiintyjä täällä. Juha Hurmeen tuorein näytelmä HARHAMA on sekä helposti lähestyttävä, matalan kynnyksen esitys, joka viittaa vanhaan aikaan, kansantalojen lavoille, joilla kiersi näyttelijöitä. Tai oli sitten ihan oma esitys. 

Täytyy sanoa, että tämänpäiväinen 21.10. Don Juan on hersyvin ja repeilevin veto. Don Juan onsuuri[n] näyttelijä, jossa on välillä Seela Sellaa, välillä Johnny Weissmulleriä. Ja paljon muita siinä välissä. Makoisa huijari, panseksuaalinen hummaaja, addikti, aatelinen. 

Minulle Don Juan / Don Giovanni on ollut tuhlaajatytön, tai siis -pojan tarina, kuinka vaikeaa on kohdata isä, jolle on tuottanut pettymyksen.

Hitler ja Blondi - mitä teatterin parhautta, kyllä kannatti ostaa lippu! Esitys keskustelee yleisön kanssa, onko tänään natseja paikalla. Blondin mielestä on ikävää kun heilaa kadulla niin kukaan ei vastaa, ja käsi jää metron oven väliin. Tärkeätä katsottavaa kun natsit yrittää kieltää holokaustin. Kansis 22.10.2020.

Halloween alko tänää Lahden kt:n JEKYLL & HYDE musikaalissa. Joel on erit. liekeissä, alun Jekyllin tuutulaulusta, jossa haluaa parantaa mielisairaan isänsä, herooiseen tiedemieheen, sieltä Hydeen. Mascara saisi olla vedenkestävää, istuimet kastuu myös muuten.. ( istuimet kastuu on viittaus suomenkieliseen Rocky Horror Show:hun jossa humoristisesti väitetään, että myös naiset innostuvat...) 23.10.2020. 

Tuolloin näin matineanäytöksenä tämän kauhuromanttisen musikaalin uudelleen. Joel Mäkinen on sopivan hymytön ja sadistinen päärooliin ensin inhimillisenä, sitten hulluna tiedemiehenä. Sekä myös seksikkäänä ja arvaamattomana herra Hydenä. Muodonmuutos ei tapahdu niin suurena spektaakkelina kuin mykkäelokuvan John Barrymorella ( Tohtori Jekyllin salaisuus, 1920, siis sata vuotta sitten), vaan nykäyksittäin, ja sykäyksittäin, kuin addiktilla. 

Kovin hetsku ysäri teinisläsheri saa ihan uudet ulottuvuudet Teatteri Jurkassa näytelmässä SCREAM THE LOVE STORY. Kovin loppuunmyydyltä näyttää esitykset, ja mikä ettei. Onhan tää erinomaista menoa, stalkkerikauhua ja naurua itselleen. Toissapänä näin valkokankaalta Barbara Stanwyckin noirin Valitan, väärä numero! joka voisi olla SCREAMin esiaste.  Teatteri Jurkka 03.11.2020

Tulin viettään uutta vuotta tänne Kit Kat klubille, sekä kihlajaisjuhliin. Turun kt:n CABARET toimii tälläkin kertaa mm virkeän koreografian avulla, erityisesti Kaks leidii-piisin koreografia, jossa on viisi ihmistä tiiviisti seslongilla, on sellainen nappiajoitus. Hyvä meno 7.11. Välitauon jälkeen oli koreografioissa enemmän heilausta, ja tutut tytyt ja tyllit olivat täysin mustissa. Mutta drinkit oli punaisia, ja puhelinhomma toimi Kit Kat klubilla kuten Babylon Berlinin Moka Eftissä muinoin. Paitsi täällä oli tarjolla myös poikia... Esityksen jälkeen niin ikään virkeän ja punahuulinen bändi soitti vielä potpuria kabareen kohokohdista, ja katsojista yks pariskunta pisti jalalla koreasti, yhdessä, nauttien elämästä, kabareessa huolet voi jättää narikkaan. Tai ehkä Aurajokeen. Hieno matinea oli. 

Päivän näytelmänä Märta Tikkasen klassikko MÄN KAN INTE VÅLDTAS, ohjaus Sara Giese, Lillanissa 4.11. Lilla Teaternissa riisuttuna, modernina, kekseliäänä versiona. Taas miettii kuinka paljon tämä romaani vaikuttanut Miehet jotka vihaavat naisia -kirjaan. Kuten itse kirja, ja tarina, ja myös Jörkan leffa on rankka, niin on tämäkin. Mutta myös hillitön, koruton ja hauska aikamatka 70-luvulle. Rekvisiittaa ja kulisseja on minimisti, lavalla on vain viisi näyttelijää. Emme tarvitse muuta. Upea, söpö, vimmaisa ja luotettava Minttu Mustakallio näyttelee pääosassa yhtä roolia. Hän on Tova Randers. Muu ensemble näyttelee loput roolit. On vuosi 1975. 

Helsingin kaupunginteatterin TOINEN PULLO CAVAA on jatko-osa suomalaisen 60+ naisnelikon taideyhteisöstä etelän lämmössä. Female gaze, naisen katse seuraa kun Joel Hirvonen tulee joogasta ilman housuja, ja lämmöllä naisten solidaarisuutta, kehollisuutta. Yleisö nauraa eriäänisesti, koronan keskellä. Yleisö tuli Hakaniemen Arena-näyttämölle viihtymään ja viettämään laatuaikaa. Onko etelässä olo pelkkää päivänpaistetta ja kippis kuohuvaa. Eikö tule ikävä routaa, ja kun työn jälkeen vielä joutuu toiseen työvuoroon eli kotiin ruokaa laittamaan ja siivoamaan. Näillä naisilla ei.

   Naisen katse on lämmin. Toinen pullo cavaa 05.11.2020.

Henry

Ei päivää ilman Frankensteinia... Tällä kertaa Turuus. Mary Shelleyn alkuperäisteoksen mukaan Olento lukee Miltonia. Kuten Mary Shelleyn elämää on sivunnut kuolema usein toistuvana tragediana, on se myös Frankensteinin sisällä. Turun ylioppilasteatterissa Victor Frankensteinin radikaalit ajatukset, innon ja syyllisyyden tuntee. Kuin Rivendellistä kotoisin oleva Henry taas tuo iloa ja komiikkaa.

Victo Frankensteinissä oli ripaus Martti Katajistoa

Ei päivää ilman piiskaa... Kari Heiskasen ohjaama STALININ SULOINEN RUOSKA soi Hgin kaupunginteatterilla. Kuinka Andrei Zdanovista kertova tarina innostaa ja naurattaa? Alku on liiankin vauhdikas kuten uusien vakoojafilmien renessanssissa valkokankaalla. Sixten Lundberg pääroolissa tykittää verbaalisesti hyvinki K-18 settiä. Muttei töyhtökiharainen valvontakomission poliitt. neuvonantaja Orlov (Jari Pehkonen) jää metaforissaan huonommaksi, sopisi hyvin myös Susipalatsiin tai Favouriteen. Oopperakiikareita olisi tarvinnut kapteenin ja luutnantin välille. Oli niin kuuma kohtaus!   Ilmeisesti kuumaan saliin oli päässyt ilokaasua, kun niin nauratti. Tai sitte kyseessä oli vain hyvin kirjoitettu esitys, jonka näyttelijät ajoituksillaan saivat toimivaksi. Ei ollut Death of Stalin tai Satavuotias karkasi ikkunasta -huumoria, vaan suomalaisempaa, ja neukumpaa.     Stalinin suloinen ruoska 17.11.2020 pienellä näyttämöllä olikin yllättävän hyvä Helsingin kaupungiteatterilla. Ilmassa taisi olla ilokaasua, tai sitten teksti oli niin hyvin kirjoitettua, hiottua ja liukuvaa, ja näyttelijät osasivat ajoitukset. Jo alkuun tahti oli hengästyttävän kova, ja viittasi myös elokuva-alan agentti- ja vakoojafilmien renessanssiin, joita on mm Mr Jones ja Tenet, ja aiemmin Salt ja Atomic Blond, joita ei niin arvosteta koska pääosassa on naiset. Sekä tv sarjoissa Benchleyn nelikko, Babylon Berlin, Agentti Carter, Taistelu kuoleman vedestä. Olen katsonut myös STASI-dokuja, ja mennyt entistä enemmän ymmälleni, ja mutkalle että piti istuutua.

Teatterin lumoa 18. marraskuuta 2020: Kuka pelkää Virginia Woolfia? 18.11.2020 Tampereen Teatteri, Frenckellin näyttämöllä. Pahaa sutta ken pelkäisi... On erityisen häijyä, että olohuoneen lattia muistuttaa shakkilautaa. Aikamoisia otteluita ja nelinpelejä täällä käydään. Latva-Äijö on ennenkin ollut Frenckell-näyttämöllä hyvin dominoivan naisen kanssa, nimittäin Stephen Kingin Piinassa.

On Love Theatre Day päivä ( rakasta rakasta teatteria päivä, #LoveTheatreDay ), ja modernina klassikkona Edward Albeen Kuka pelkää Virginia Woolfia? Aivan rauhassa kävelin, ja kuvasin goottilaisia valaistuksia rosoiseen rakennusten pinnalla, niin George (Esa Latva-Äijö) ohitti. Käykääpä katsomassa kun vielä pari päivää pyörii.

Vaijerikomedia PETER PAN MENEE PIELEE täällä Tampereen Työväen eikun siis TAMPEREEN
TEATTERILLA on koko miltei perheen släpstickiä jossa ajoitus on mällillään. Itserakas Lari Halme toja on Kapteeni Koukkuna sopivasti Tim curryn makunen. Oikeita nauruja päästelin. 21.11.2020

Nyt Helsingin teatterit suljettu tälle vuodelle. Ikävä juttu. Varsinkin kun teatterit ja elokuvateatterit ovat turvallisia paikkoja. 

Loppukantaatit:

Teatterivuosi 2020 näköjään lopetetaan helsingissä jo nyt marraskuussa - kun teatterin ja taiteen tekeminen helsingissä kielletään. Vaikka teattereissa a elokuvissa se turvallisuus on tärkeintä. Hygienaan on opettanut mm edellisvuoden KOM-teatterin mainio Ateria, jossa pikaruokapaikan  työntekijää opastetaan pesemään kätensä vedellä ja saippualla, ja hieromalla niin pitkään kuin Paljon onnea vaan -laulun säkeistö kestää. Näin myös Kansiksen täydellisen Mestarin ja Margaritan, jossa seurasin Pontius Pilatuksen käsienpesua - sen 13 kertaa, kolmella eri esityskaudella. 

Jännä juttu, räkälät, yökerhot, hihhuloinnit, karaokehelvetit ja yökahvilat pidetään auki koronalinkoina. Mutta taide kielletään. Vaikka noihin ryyppypaikkoihin verrattuna teatterit ovat toimineet turvallisesti. Minulla on ollut maski niin teattereissa, elokuvissa, kaupoissa kuin julkisessa liikenteessä. Tietenkin. Osaan huolehtia hygieniasta. Mukana kulkee käsidesi, ja käsidesiä on teattereissa runsaasti. Paikkoja on harvennettu todella kovalla kädellä. Henkilökunta neuvoo mikä rivi poistuu ensin, ja muussakin asiassa. Kaikki teatterissa kävijät tämän tietävät. Silti teatterit haluttiin sulkea. 

Kuvat krediitit kuvaajille, lisään tiedot, kun jaksan ne hakea, kaikki pr-kuvilta näyttävät ovat pr-kuvia teatterin kotisivuilta ja somesta, kulissien takaa jne.

Kuten:  Jurkan Instasta SCREAM - THE LOVE STORYn verisiä komeita peeär-kuvia by Viivi Huuska.