Saako tekoäly rakastua ja nauraa? Miksi lääkäri hiljentää potilaiden keskustelun lobotomiasta? Leipäteatterin esitys HAPPY

Kaikki mitä haluan on pelon tuolla puolen. Tänään 16.02.2020 vuorossa Leipäteatterin esitys HAPPY 🎭 mitä tapahtuu kun testaamme Happy-lääkettä? Saako tekoäly rakastua ja nauraa? Miksi lääkäri hiljentää potilaiden keskustelun lobotomiasta? Orwellin ja Liisan jäljillä #välitaukotviitti. Saako tekoäly rakastua ja nauraa? Miksi lääkäri hiljentää potilaiden keskustelun lobotomiasta?

Mitä? Näinkö juuri kyberpunk-näytelmän?!

Esityksessä kysytään, onko parempaa olla onnellinen sika kuin kärsivä Sokrates? Jokainen sika joka on oikein älykäs eläin on onnellinen kun sitä ei tapeta ja syödä. Olen inhonnut filosofiaa 80-lvun luennoilta lähtien, jossa etuoikeutetut valkoiset rikkaat miehet ovat jalustalle nostaneet toisiaan ja varsinkin itseään. Ei ole olemassa tällaista valintaa, jossa ihminen on tyytyväinen ja onnellinen kuin sika, eläin, jonka ei tarvitse raahautua filosfian tunneille, eikä pukeutua pillifarkkuihin. Että sika olisi vapaa ja tietämätön. Että kärsimys tuo tietoa. Tieto kärsimystä.

"Mikä on tärkeämpää kuin onnelisuus? Ei mikään." - Tekoäly EXO

Jussi Järvilehdon ohjaaman ja käsikirjoittaman teoksen H A P P Y ! - oikotie onneen 

Tämä esitys tapahtui Helsingissä, Suvilahdessa, Oranssin tiloissa. Sinne oli vaikea löytää Kalasatamasta kylttejä kun uupui ja oli pimi ja kova myrsky. Käsiohjelma oli, ja on sähköisessä muodossa - ettei puita turhaan ole kaadettu. Nyt tämä helmikuu on täynnä ensi-iltoja jo Helsingissä, puhumattakaan myös muualla. Kova on kilpailu, eikä kaikkiin ehdi. Tänään tätä kirjoittaessa puhtaaksi on jo 23.2. ja vika esitys Happyä on loppunut. Mutta ei voi mtn. Pienemmät teatterit, ja joissa on harvemmin, vähemmän esityksiä - ja joista kirjoitetaan vähiten, niin ne haluaisi nähdä ensin. Että ehtiisi julkaista ennen kuin satokausi on ohi. Esityskausi. Näin tämän näytelmän 16.2. siis sunnuntaina matineassa. Sunnuntaina on hyvä päivä mennä teatteriin. Keskellä myrskyä varsinkin.

Paljon on ollut esillä mielenterveys ja sen ongelmat, ja hoito, mielen hajoaminen, ihmisen turvattomuus teatterissa. Pää- tai sivuhenkilöillä. Eilen oli Rikinkeltainen taivas, toissa päivänä Pernilla Gynt, sitä ennen Poika ja mikä ettei, myös Ilmasilta. Mitä saa käsitellä taiteessa ja millä positiolla? Missä genressä? Tv:ssä ja sarjoissa mielisairaalan paikan ( Yksi lensi yli käenpesän, Vuosi nuoruudestani, 12 apinaa, Amadeus  )on ottanut vankila , kuten Orange is the new black. Sitten tuli Joker ja Harley Quinn ja Arkham monissa muodoissaan.


Tekstissä luki:
Sisältövaroitukset:
" Masennus ja muut mielenterveysongelmat, mielenterveyslääkitys, väkivalta, itsetuhoisuus.
Osa kohtauksista tapahtuu pimeydessä. "

Näistäkin lähtökohdista voi tehdä teatteria. Tyylilajina dystopia.

Mitä tapahtui ihan aluksi?

Vainoharhaiseen sairaalamiljööseen astuttiin, absorboitiin jo ennen esitystä. Kahvilan puolella oli vettä. Kahvilan puolelle piti mennä odottamaan. Näytelmä oli pikkasen myöhässä, kun kaikki eivät olleet vielä saapuneet. Sitten yksi ihminen juoksee huohottaa paikalle. No, vihdoinkin alkaa. Tuo viimeinen tulija oli poika, jolle annettiinkin lääkitystä. Vähän itseäkin epäilytti juoda vettä kannusta. Olimmeko jo dystopiassa, näytelmässä. Se ei aiheuttanut paniikkikohtausta, myöhemmin oltiin myös hyvin hämärässä, myös fyysisesti, vain exit-valojen vihreässä vienoisessa, hienoisessa kajastuksessa.

Kävelemme kahvilasta salin istumapaikoille. Lääkäri Mäkelän ( Justiina Saari ) lisäksi paikalle tulee kaksi potilasta. Tai koehenkilöä. Tyttö Katie ( Iida-Sofia Luusua ) on Rovaniemeltä. Pojan Sakari ( Kasperi Hulkkonen ) kotipaikkaa en muista. Katsomme psykologista testiä. Olemme ehkä itsekin mukana psykologisessa testissä. Se luo suspenseä, ja kauhua, ja välillä naurua, muttei halua juoksemaan ulos myrskyyn, kun tiedämme katsovamme teatteriesitystä. Psykologinen puoli, vainoharha on hyvin rakennettua, hiljakseen, hiljakseen.

Joudumme todistamaan myös romanttista komediaa, jossa tekoäly Exo on rakastunut lääkäri Mäkelään, ja itse asiassa stalkaa tätä. Onko tekoäly luotettava? Olemmeko yhä kytketty Skynettiin? Mitä silloin tapahtuu roboteille tai tekoälylle kun sille annetaan tunteet? Eihän mikään voi mennä vikaan?

Miksi lääkkeitä testataan? Kuka saa plaseboa? Kuka kunnon kamaa? Mitä nämä kemialliset jutut tekevät kropalle, mitä psyykkeelle?

Olemme sekä Orwellin ja Ihmemaan Liisan jalanjäljillä. Orwellin isoveli valvoo ja on mustasukkainen, dominoiva tekoäly tiiraussilmä katossa. Liisa valitsee, mitä troppia ottaa sopeutuakseen tähän maailmaan... Ja hyvin kaukaisesti Matrixin valinta.

Ja sitten on tietenkin Aldous Huxleyn Uusi uljas maailma ( noin minä sen luin teininä, jolloin se merkitsi paljon ) jossa esitellään onnellisuushuume Soma.

Myös Some voi olla onnellisuushuume.

Mutta palataan HAPPYYn. Se on näytelmässä lääke. Miten sen tehoa mitataan? Kuka sen tietää? Mitä tapahtuu kun se lopetetaan.

Tekijäloota:

Ohjaus ja käsikirjoitus - Jussi Järvilehto
Lavalla - Kasperi Hulkkonen, Iida-Sofia Luusua, Justiina Saari

Äänisuunnittelu, musiikki ja ajo - Aapo Nieminen
Valosuunnittelu, robotiikka ja ajo - Jussi Järvilehto
Tuotanto - Iida-Sofia Luusua, Justiina Saari
Lavastus, puvustus, tarpeisto - Kasperi Hulkkonen
Kuvat - Elisa Kohtanen

Onko pakko olla onnellinen? Tähän ja moneen muuhun kysymykseen onnellisuudesta ja mielenterveydestä etsitään, etsittiin ratkaisuja kiinnostavassa paneelikeskustelussa. Paikalla Alviina Alametsä (Mielenterveyspooli, Terapiatakuu-kansalaisaloitteen alullepanija ) , Katja Laamanen (Nuorten Kriisipiste, HelsinkiMissio), ohjaaja ja käsikirjoittaja Järvilehto, Leikkiväki ry:n edustaja, ja paneelia veti näyttelijä Kasperi Hulkkonen.

Esityksen jälkeen oli keskustelu, josta nappaan tähän parhaimmat ja voimannuttavimmat tärpit. Mitä on onnellisuus, tyytyväisyys? Absoluutt. kurjuuden poissaolo. Millaisia stigmoja kannetaan? Mitä kuuluu terapiatakuulle? Miten järjestöt, taide ja taidekentät voivat olla mukana. Kuinka paljon kirjat ja teatteri vaikuttavat ihmisen kykyyn tuntea empatiaa.

Miksi ihmisille opetetaan ensiapua, jossa tekohengitystä annetaan nukeille? Miksi ei opeteta, miten auttaa, kun ihmisellä on paniikkikohtaus. Miksi resusrssit ja hyvä tahto eivät kohtaa? Taide on dialogia. Miksi vain urheiluharrastuksia tuetaan?

   

Yllä kuvassa Stod-esityshaaste:

Eli vihreät pallot Leipäteatterin esitykselle Happy, joka oli ehkä eka näkemäni näytelmä Suvilahden Oranssin tiloissa. Joka ei ole ihan perinteinen teatteritila, samettista esirippua ei ole, muttei olla taivasallakaan...

Leipäteatterin brosyyristä:

“Tämä on: Happy. Tämä on lääketieteen tulevaisuus. Tämä on kärsivän ja huonosti voivan ihmiskunnan pelastus. Te saatte kunnian olla ensimmäisiä ihmisiä, jotka ottavat askeleen kohti tulevaisuutta.”

Leipäteatterin tuo helmikuussa 2020 ensi-iltaan Jussi Järvilehdon ohjaaman ja käsikirjoittaman teoksen H A P P Y ! - oikotie onnen.

On kehitetty uusi lääke, joka lupaa pelastuksen ja vapauden yhdessä pillerissä: Happy. Lääke lupaa tehdä huonosti voivista ihmisistä tavallisia ja poistaa heidän kärsimyksensä. Sitähän jokainen ihminen lopulta haluaa - olla onnellinen.

H A P P Y ! on moderni dystopia. Se on tarina kahdesta ihmisestä, lääkekokeesta ja sitä valvovasta tekoälystä, joka ei aivan ymmärrä, mitä on olla. Teos kysyy voimakkaan visuaalisilla ja musiikillisilla kohtauksilla, onko parempi olla onnellinen sika vai kärsivä Sokrates.

Leipäteatteri on tuore helsinkiläinen ammattiteatteri, jonka pyrkimys on tehdä taiteellisesti kunnianhimoista teatteria ja tuoda se ihmisten pariin. H A P P Y ! tapahtuu Kulttuurikeskus Oranssissa, Suvilahdessa, ja pyrkii osaltaan nostamaan mielenterveysteemaa julkiseen keskusteluun "

 sosialistisesta mediastani:

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Kaikki mitä haluan on pelon tuolla puolen. Tänään 16.02.2020 vuorossa Leipäteatterin esitys HAPPY 🎭 mitä tapahtuu kun testaamme Happy-lääkettä? Saako tekoäly rakastua ja nauraa? Miksi lääkäri hiljentää potilaiden keskustelun lobotomiasta? Orwellin ja Liisan jäljillä #välitaukotviitti. Mitä? Näinkö juuri kyberpunk-näytelmän?! Eli vihreät pallot Leipäteatterin esitykselle Happy, joka oli ehkä eka näkemäni näytelmä Suvilahden Oranssin tiloissa. Joka ei ole ihan perinteinen teatteritila, samettista esirippua ei ole, muttei olla taivasallakaan... #leipäteatteri @leipateatteri #Happy #Happynäytelmä #teatterinlumoa2020 #teatterinlumoa #teatterissa #theater #theatre #perfect #actorsofFinland #finnishplays #theatresofFinland #teatterivuoteni2020 #teatterivuoteni. #stodesityshaaste2020 #stodesityshaaste.

Henkilön Valokuvataiteilija (@satuylavaara) jakama julkaisu Helmi 16, 2020 kello 11.53 PST

Hullu ja liikkis Pernilla Gynt ensi-illassa Teatteri Jurkassa.

Tänää 14.2. on hullu ja liikkis Pernilla Gynt ensi-illassa Teatteri Jurkassa. Edvard Griegin teos soi klubiversiona ja kellopelinä, ja kaikelta siltä väliltä. Pernilla on tubettaja, Narkissos, joka kohtaa myös raakaa somevihaa ja uhkauksia.

Hullu tässä ei tarkoita että Pernilla olisi hullu. Tai että Pernilla ei olisi. Vaan että esitys nimeltä Pernilla Gynt on kreisi, äänekäs, vapaa ja liikuttava. Rinssin etsintöineen, oi Sulevi, kuinka kaunis oletkaan Tubeconissa....

Griegin musiikki saa itkemään, on Åken laulu, eli Pernillan isän laulu. Ja tietysti Sulevin laulu.

#stodesityshaaste2020 hullun ja liikkisen Pernilla Gynt käännösnäytelmän pinkit pallukat: äänisuunnittelu merkittävä, erityisesti Edvard Griegin sovitukset. Mainitaan suuri Metsän peto Pernillan uskomattomissa kertomuksissa. #PernillaLive #PernillaGynt #PeerGynt

Kun Pernillan pitkän hiukset ovat auki, ne eivät ole enää prinsessan hiukset, vaan Edvard Munchin maalausten vapaita tai riivattuja naisia, vampyyrejä, vamppeja. Ehkä.

Näin tämän omalla rahalla niin en kirjoita enempää. Kybällä koin.

Tekijäloota:

Näyttämöllä: Jukka Peltola ja Pinja Hahtola

Käsikirjoitus: Pinja Hahtola
Ohjaus: Sini Pesonen
Lavastus ja puvustus: Tinja Salmi
Valo- ja videosuunnittelu: Pietu Pietiäinen
Äänisuunnittelu: Mikko Hynninen
Musiikki: DJ Peer Silja plays Grieg

Poika. Kom-teatteri. Ensi-ilta. Ilimiömäinen Paavo Kinnunen vaan laajentaa palettiaan ja balettiaan

Poika näytelmä ei ensin lämmittänyt, tai lämmennyt. Että ei tämä yhtä sykähdyttävä oo kuin muut KOMit kuten Kokki varas, Making of Lea, Ateria ja Family Affairs. Mutta pikku hiljaa. Pikku hiljaa. Kuten muutos Pojassa, jota näyttelee ja elää Paavo Kinnunen. Virheettömästi, herkästi, aggressivisesti. Hän on teini. Hänellä on teinin ryhti ja teinin vaatteet. Hän ei jaksa herätä aamulla. Häntä ei kiinnosta koulu. Hänen eronneet vanhempansa ovat hyvinvoivia. Tai ainakin isällä on kiiltävät kengät. Isällä on jo uusi hoito, tai siis nainen, ja heillä jo lapsi, Samu. Pikkuveli.

13.02. Poika. Kom-teatteri. Ensi-ilta. Ilimiömäinen Paavo Kinnunen vaan laajentaa 🎨aan ja balettiaan. Varpaankipristyksistä rystysiin teini, joka ei voi hyvin. Hurjat musiikkivalinnat. Käännösnäytelmä jossa ei välitaukoa.

Milloin saa huonoon oloon puuttua. Ketä tulee uskoa, ja kuunnella hoitosuunnitelmassa. Onko ammattilaisilla sydäntä. Vanhemmat tuntevat samaa syyllisyyttä kuin katsoja. Se hiertää. Miten mielenterveyttä ja - hajoamista voi käsitellä taiteessa. Milloin pitää toimia.

Paljon jätetään käyttämättä helppoja vitsejä.
Kaikki alle 18-vuotiaat ovat lapsia. Heillä on lasten oikeudet. Nämä kaksi lausetta kuulin eilen myös. Liittyen Ilmasiltaan.

Näin tämän omalla rahalla, eli en kirjoita enempää. Nautin ja kärsin mutta vain positiivisessa, rullaavasssa, vaikuttavassa mielessä. Kuten taiteessa pitääkin. Liimautua penkkiin ja kärvistellä. Täysin toimiva ilman välitaukoa.

Miksi perheen sisällä hätää ei nähdä. Miksi vierasta on helpompi auttaa, kuten teoksissa Parasite ja Ilmasilta.




Musiikkivalinnat ovat hurjia. Tässä spoilerivarroitus: teoksessa käytetty musiikki voi liittyä mielleyhtymiin elokuviin, joissa niitä on käytetty. Tai linkkinä musiikinhistoriaan, mitä tapahtui oikeassa elämässä ennen kuin tämä biisi julkaistiin. Tuo biisi soi myös eri versiona Wonder Woman 1984 virallisella trailerilla lujaa samana päivänä valkokankaalla. Se oli uuden alku. Ehkä. Joillekin.

käsiohjelman kansi

pressikuva, tuokiokuva sinisävyisestä kodista. Tai ainakin asunnosta

Sosialistisesta mediaanistani: #stodesityshaaste2020 #teatterivuoteni2020

Huh hu, kuinka monta keltaista pallukkaa Poika keräsi Stod esityshaasteessa

#stodesityshaaste2020 #teatterivuoteni2020 13.02. Poika. Kom-teatteri. Ensi-ilta. Ilimiömäinen Paavo Kinnunen vaan laajentaa 🎨aan ja balettiaan. Varpaankipristyksistä rystysiin teini, joka ei voi hyvin. Hurjat musiikkivalinnat. Käännösnäytelmä jossa ei välitaukoa. @KOM_teatteri pic.twitter.com/0A4i65eODv

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) February 13, 2020

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Poika. Kom-teatteri. Ensi-ilta. Ilimiömäinen Paavo Kinnunen vaan laajentaa 🎨 aan ja balettiaan. Varpaankipristyksistä rystysiin teini joka voi huonosti. Hurjat musiikkivalinnat. Käännösnäytelmä jossa ei välitaukoa. . #teatterinlumoa #teatterinlumoa2020 #theater #theatre @kom_teatteri #KomTeatterissa #KomTeatteri. #stodesityshaaste #stodesityshaaste2020 #teatterivuoteni2020 13.02.2020. Kuva 2/10 Marko Mäkinen. Luvassa poika eli #paavokinnunen ja isi #nikosaarela.

Henkilön Valokuvataiteilija (@satuylavaara) jakama julkaisu Helmi 13, 2020 kello 11.44 PST

Ilmasilta ennakossa 12.02.2020 Willensaunassa, Kansallisteatterissa länsimaisen ihmisen kokemasta syyllisyydestä, etuoikeutetusta asemastaan.

Mistä kertoo, kertoa. Valkoisen ihmisen tarpeesta olla tarpeellinen. Auttaa hädänalaisia. Päähenkilö, yksi heistä, on keski-ikäinen nainen. Tutun oloinen. Hän istuu sohvalla, villasukissa, iltapuurolla. Turvassa, läpimässä, omassa kodissa, jossa sähkö pelaa ja puhelimet soi. Mutta hän katsoo hirveyksiä television eri kanavilta. Ne eivät ole käsikirjoitettuja. Vaan uutisia. Vaarallisista maista. Konflikteista. Hän haluaa auttaa. Viedä omenahilloa vastaanottokeskuksiin. Muut apupisteet hukkuvat lumppuihin ja rääsyihin. Hyvää tarkoittavat ihmiset lahjoittavat mitä tahansa, sifonkia, tylliä, fylliä, nukkeraasuja, roinaa. Jossain on kyllä listaa mitä tarvitaan, ja minkä pitää olla käyttämätöntä. Oli katastrofi mikä tahansa. Nainen ei ymmärrä pakolaisten kieltä. Kieliä. Nainen haluaisi auttaa, mutta ei ymmärrä, mitä avun tarvitsija kaipaa. Nainen ahdistuu. Nainen projisoi. Hänellä on aikaa. Hän seuraa säätä. Hän katsoo päivän kaikki uutiset.

Nuori nainen, miltei tyttö, on jalkapallotähti, mutta hänen jalkansa on paketissa. Voiko hän enää jatkaa uraa. Hän haluaa antaa kehitysmaiden lapsille, varsinkin tytöille mahdollisuuden pelata jalitsua. Kuinka paljon se maksaa. Miten pitää toimia pahojen ihmisten maailmassa. Miten säilyttää mielenterveys ja toivo tasa-arvosta. Miksi valkoihoisella naisella on oltava turvavartija 24 h, kun kylän tytöillä ei ole mitään turvaa. Lasten hyväksikäyttö, varsinkin katastrofien jälkeen, on niin vastenmielinen aihe. Mutta tässä sitä on käsitelty niin, että katsojassa varmasti tuntuu ikävä pisto. Ymmärrys kuinka kaikkien lapsien pitäisi saada olla lapsia. Kuinka pikkutyttöjen on päästävä kouluun eikä vedenkantoon eikä varsinkaan r/iskattavaksi ns avioliitossa. Kuinka ihmiset jaksavat.

Mikä merkitys taiteella on. Mistä löytää myötätuntoa ja tuota toivoa, kun on nähnyt miten maailma pyörii, pahojen ihmisten rahoilla ja vallalla. Hyvät ihmiset auttavat, levittävät tietoa, rajoittavat, organisoivat.

Nuori mies on lääkäri joka hyppii eri konfliktialueilla pitkää, pitkää päivää tehden. Hän on harvoin kotona Impivaarassa,ä. Varsinkaan äitinsä luona hän ei ehdi käydä. Ei ehdi. Kun kipeätä, tulehtunutta maailmaa pitää kursia kokoon. Miten ei huomaa lähimmäisen hätää, oman perheen muutosta.

Makein toteutus oli rumpujenkäyttö. Vaikka osa aiheesta oli, ja erityisesti on rankkaa, niin kyllä suomalaista huumoria löytyy, hirtehistä. Meille ämpärikansalle.

Alina Tomnikova oli minulle uusi tuttavuus teatterinlavalla, jossa hän oli tavattoman pieni ja siro, oikein sopiva nuoreksi jalkapalloilijaksi ja fotomalliksi. Kuvissa olen nähnyt hänet rokokoopuvuissa ja kasvokuvissa.

Pirjo Luoma-aho on tuttu mm näytelmästä Masennuskomedia jonka kävin katsomassa kahdesti. Vaikutti. Vaikutti.

Pyry Nikkilä oli vaikuttava Alinassa, ja sitä ennen hän on ollut inho mies Q-teatterissa, näytelmässä Tavallisuuden aave. Ryhmiksen Harriet-näytelmässä myös salaperäisessä roolissa.

Paula Salmisen kirjoittama ja Saana Lavasteen ohjaama Ilmasilta meneekin länsimaisen ihmisen kokemaan syyllisyyteen - etuoikeutetusta asemastaan. Nyt Kansallisteatterissa.

Näin vasta ennakon, jota suosittelen. Olimme kutsuvieraina bloggariklubilla, jossa puhui myös Saana Lavaste, ohjaaja. Yhteiskunnallisesti kantaaottava kotimainen kantaesitys, jossa myös esillä vähemmistöt.

Willensauna on sopivan pieni, käyrä, kaareva ja intiimi tälle esitykselle. Lempiareenani. Sääli, että sen tilalle tulee joku ällöttävä paari. Ajattelin Making of Lean jälkeen kuinka sopivaa Willensauna ja valelääkärin vesihoidot olivat Kaisaniemessä.

Tekijäloota:

NÄYTTELIJÄT JA TYÖRYHMÄ

Kirjoittanut
Paula Salminen

Rooleissa
Pirjo Luoma-aho, Pyry Nikkilä ja Alina Tomnikov

Ohjaus
Saana Lavaste

Dramaturgi
Minna Leino

Lavastus
Sampo Pyhälä

Pukusuunnittelu
Saija Siekkinen

Valosuunnittelu
Ville Toikka

Äänisuunnittelu
Saija Raskulla

Videosuunnittelu
Sampo Pyhälä

Naamioinnin suunnittelu
Tuire Kerälä

Ohjaajan assistentti
Maruska Verona

Ilmasilta
Kolme muotokuvaa avuttomista auttajista
PAULA SALMINEN
 

Näyttämö
Willensauna


" On toisistaan etääntynyt perhe: pikkukaupungissa asuva ja säätä seuraileva äiti; lääkärinä sota-alueella toimiva poika ‒ sekä tytär, vammautunut ex-ammattiurheilija, joka vie jalkapallon ilosanomaa pakolaisleiriin. Kaikkia kolmea perheenjäsentä yhdistää pakahduttava halu olla avuksi hätää kärsiville. Mutta osaavatko he auttaa toisiaan?

Paula Salmisen kirjoittama ja Saana Lavasteen ohjaama Ilmasilta tarttuu suomalaisteattereissa harvemmin käsiteltyyn aiheeseen: länsimaisen ihmisen kokemaan syyllisyyteen etuoikeutetusta asemastaan. Virkistävän itseironisen näytelmän keskiössä ovat hyväntekijät, joiden parhaat aikomukset eivät välttämättä johda kenenkään kannalta toivottuihin lopputuloksiin. Kolmen muotokuvan muotoon kirjoitettu näytelmä vie pullantuoksuisesta suomalaistodellisuudesta yhä kauemmas kohti meille vierasta maailmaa. Kuinka vaikeaa on oikeasti auttaa toista ihmistä? Kuinka helposti särkyvä on raja auttajan ja autettavan välillä? Mitä merkitystä yhdellä ihmisellä voi edes olla maapallon mittakaavassa?

Salmisen edellinen Kansallisteatteriin kirjoittama näytelmä, 13 uponnutta vuotta (2012) oli vuoden parhaan näytelmätekstin Lea-palkinnon voittanut yleisö- ja arvostelumenestys, jota on esitetty monien kotimaisten teattereiden lisäksi mm. Edinburghin teatterifestivaaleilla. Muotokuvia hyväntahtoisista mutta hämmentyneistä auttajista on luomassa erinomainen näyttelijätrio: Pirjo Luoma-aho, Pyry Nikkilä ja Alina Tomnikov.

Kantaesitys Willensaunassa 13.2.2020 " lue lisää Kansallisteatterin sivulta



Viralliset kuvat Flickrissä, kuva Katri Naukkarinen:

Olemme niin ystävällistä ja auttavaista ämpärikansaa: kuvasin avajaisissa:

Ilmasilta 12022020 Willensaunassa. Kuvissani Kansallisteatterin kevätkauren avajaisissa Pirjo Luoma-aho, Pyry Nikkilä ja Alina Tomnikov. Luultavasti.

Sosialistisesta mediastani: 

#Teatterinlumoa2020 ja #Teatterinlumoa -häsillä minut löytää verkossta
#teatterivuoteni2020 -häsällä jaan tämän vuoden teatteritapauksia Twitterissä, Instagramissa, Facebookissa ja Bloggerissa.

#stodesityshaaste #stodesityshaaste2020 häsillä jaan tämän vuoden teatteritapauksia, jos ne sopivat STOD ESITYSHAAASTEen pirtaan, tässä:

esityksen nimessä on vain yksi sana: Ilmasilta ennakossa eilen 12.02.2020: Yhteiskunnallisesti kantaaottava kotimainen kantaesitys, jossa myös esillä vähemmistöt, ensi-ilta helmikuussa 2020. Bingo.

#teatterivuoteni2020 ja #stodesityshaaste #stodesityshaaste2020: esityksen nimessä on vain yksi sana: Ilmasilta ennakossa @SKTeatteri eilen 12.02.2020: Yhteiskunnallisesti kantaaottava kotimainen kantaesitys, jossa myös esillä vähemmistöt, ensi-ilta helmikuussa 2020. Bingo. pic.twitter.com/PL2VEDmPgX

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) February 13, 2020

Paula Salmisen kirjoittama ja Saana Lavasteen ohjaama Ilmasilta meneekin länsimaisen ihmisen kokemaan syyllisyyteen - etuoikeutetusta asemastaan. Tulevaisuudessa Kansallisteatterissa. Kuvissa Pirjo Luoma-aho, Pyry Nikkilä ja Alina Tomnikov. Luultavasti.https://t.co/iZ5Cc6ocSq pic.twitter.com/NCgKChGqAq

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) January 19, 2020

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Olemme niin ystävällistä ja auttavaista ämpärikansaa eli näytelmä Ilmasilta esittelyssä kansallisteatterin näytöntökauden avajaisissa 16.01.2020. #teatterinlumoa #teatterinlumoa2020 #teatteri #theater #teatteri #kansallisteatterissa #kansallisteatteri2020 @kansallisteatteri #kansallisteatteri #teatterinlumoa. #ilmasilta #näytelmäIlmasilta. #ilmasiltaNäytelmä. #kansallisteatterinavajaiset2020. #kansallisteatterinavajaiset. #blackandwhitephotography #blackandwhite #bnw #theaterphotography on opening of spring season.

Henkilön Valokuvataiteilija (@satuylavaara) jakama julkaisu Tammi 19, 2020 kello 7.40 PST

Tikulla silmään: Solid gold cadillac Lontoossa muinoin

Toisaalta Pokka pitää sarjan Hyacint on hirviö tietämättään, hän on pyrkyri, snobi, joka haluaa olla luokkaansa parempi, järjestää kynttiläillallisia, lukeutua aatelisiin ja hyväksi laulajattareksi, vaikka hänen äänensä ja esiintymisensä on karmivaa. Hän neuvoo hyvin autossa ajavaa miestänsä ja lukee karttaa aivan väärin, mutta syyttää siitäkin miestään. Hän vaatii mahdottomia, ja kaikki pelkäävät häntä, tai nauravat hänen mahtipontiselle pukeutumiselleen. Apropå - ollessani katsomassa keskipäivän matineaa eli post-capralaista näytelmää Solid gold cadillac joka kertoi hyvin minimalistisesti sisustettuna komediana noin 1950-luvun aikaan pienen ihmisen hyökkäystä suurta mahtavaa, korruptoitunutta firmaa vastaan. Kaikki yleisöstä tiesivät pääosan esittäjän Patricia Routledgen näyttelevän myös Hyacintiä joten yleisö odotti tirskahdellen kun näyttämöllä Patricia "Tuhkimon" roolissaan vastasi puhelimeen. Patricia siis näytteli Cinderellaa, joka kävelee suureen pilvenpiirtäjään etujaan kyselemään osakkeenomistajana. Ja pistää paikat mullin mallin. Huvittavaa oli kun lavalla äänestettiin Tuhkimon tekemää ehdotusta - eikä yksikään äijistä puoltanut esitystä, mutta yleisö huusi ääniä Tuhkimolle.. Eräs rötösherroista muuten näyttelee Bad Girls sarjassa pappia, muistaakseni. Välillä tarinaa juoksetti samantapainen dia-show kuten Housut pois elokuvassa jossa näytettiin kuinka silloin oli töitä tehtaalla.

Tuhkimolla oli yksi aivan mieletön hattu josta kohoava megalomaaninen sulka kuului vähintään strutsille.

Tikulla silmään, eli Sweeney Todd Lontoossa 2004

Minä kävelen paikalleni, ja vaikka olen ajoissa, on näyttämöllä ja täysi touhu. Se järisyttää: yleisö joutuu katsomaan lavalle hakiessaan istumapaikkaansa ja me näemme lavan: se kuvaa parturinliikettä, jossa keskipisteenä on monikäyttöinen, puinen, mattamusta ruumisarkku, josta on moneksi: ruumisarkuksi, ruokapöydäksi, parturintuoliksi, sellojalustaksi jne.

Koko ajan pyjamassa istuva, sairaan näköinen laiha poika seuraa yleisöä piinaavalla katsellaan - hänen suunsa on sidottu ja pakkopaita istuu muodikkaasti. Hän on Tobias.

Miten musikaali voi pelottaa - säikyttää - hyppäyttää tuolilta nykyaikana meille kaiken nähneille post-modernisteille avantgardisteille määrittelemättömille intellektuelleille ironisille populäärikulttuurin kuluttajille?

Teatterilla on teatterin etu - aitous, ja Sweeney Todd ia näyttelevällä hepulla on pantterin katse - hän voi koska vaan hypätä yleisön joukkoon - terävä partaveitsi kädessään. Upeat punaiset valot symboloivat terävän veitsen viiltoja, ja tuo kirkuminen tuntuu räjäyttävän aivot.

Lähimmäksi Sweeney Todd:ia minä pääsen astumalla demoniseen trilleri-musikaali, Trafalgar Square Studiolle. Musiikki ja lyriikka on tietysti Stephen Sondheimin käsialaa. Ohjaajana ja designerinä toimii John Doyle. Huomaan, että kaikki roolihahmot sekä laulavat että soittavat kaikki instrumentit. 

Ø Sweeney Todd - paholaismainen parturi Fleet Streetiltä. 1700-luvun lopulla - siis ennen viktoriaanista aikaa työskenteli Fleet Streetillä Sweeney Todd parturina, hän ajoi parrat ja pisteli asiakkaan aivan uuteen uskoon - siis paloiksi. Rva Lovett puolestaan omisti seinän takana piiraspuodin, ja pisti asiakkaat piirakoidensa täytteeksi.


Tikulla silmään, eli Sweeney Todd Lontoossa 2004