Tänään 18.11.2021 on Red Nose Companyn RÉvolution ensi-illassa vallan vallankumouksellisessa Kanneltalossa.
Kun Prodigyn ensimmäisten biittien jytinä saavutti penkkirivini, ja dj huusi rantabileet!, niin olin heti muistoissa, tai jossain, Hietsun hiekalla, ja sitten tuli suru, ettei Prodigy koskaan enää esiinny siellä, Hietarannalla. Mutta tämä klovneria ei kerro surusta, vaan rantapileistä, kun ihminen on vapaalla, vapailla. Se oli väliajan jälkeinen olotila.
Ennen väliaikaa klovni nimeltä Ré (Hanna Seppä) oli vihdoin saanut suunnitella ihan oman esityksensä RÉvolutionin, jossa hän on pääesiintyjänä, eikä ole vain osa sivustakatsojan tarinaa. Aiemmin edellisen vuoden showssa ( ts vuonna 2018 ) nimeltä Babylon oli pääosassa klovni Babylon (Minna Puolanto) , jota RÉ palveli. Babylon oli upeissa rokokoovetimissä sekä Madonna että Katariina Suuri. Kyse oli vallasta.
Mutta eikö tässäkin ole kyse vallasta. Vallan anastamisesta. Vallan jakamisesta, vallan.
Red Nose Companyn esitys RÉvolution kertoi jälkimmäisessä osassaan valkoisen naisen taakasta, huonosta omastatunnosta matkustaessaan tropiikkiin, jossa tyynyllä odottaa hämähäkki, niin kuin länsimaissa suklaakonvehti.
Ja pitääkö kaikista palveluista maksaa köyhälle hotellin työntekijälle. Sekä oman tilan ottamisesta, ja löytämisestä. Klovnerian keinoin.
Siis, että pitääkö seksistä aikuisen rikkaan turistinaisen maksaa köyhälle aikuiselle paikalliselle miehelle. Pitääkö paikallisen koko ajan kerjätä rahaa.
Onko nainen riippumaton, kun hän lojuu riippumatossa pinacoladaa juoden.
Mikä on näyttämö näkymättömille, avustajille, palvelijoille, ekstroille, paikaajille, nobodyille. Klowni RÉ on kyllästynyt olemaan sivussa, seinäruusuna ja on tehnyt oman esityksen, jossa sämplää dj:na, murehtien miksei ole reilun kaupan tomaattimurskaa.
Teatterissa käyminen kannattaa aina... Red Nose Companyn RÉvolution ensi-illan esityksen jälkeen sai [war]holisesti mukaan tomaattimurskaa.
Sitten.
Hämmästyttävää kyllä, olemme myös keskellä Igor Stravinskin Kevätuhria, Pariisissa 1913, sen rekonstruointia. Olisi ollut hurjaa matkata ajassa sinne, ja katsoa, oliko paikallinen yleisö niin junttia, niin ahdasmielistä, että buuasi, ja aiheutti itse asiassa kaaoksen, hävityksen, ja rähinän, koska Stravinskyn tulkinta oli niin modernia. Se tanssi. Sen tanssin kieli.
Näin vuoden 2018 tuotannon Babylonin vain striiminä, kiitos siitä. Tämän näin kutsuvieraana paikan päällä; Kanneltalossa, ensi-illassa. Kiitos lipusta. Teoksena tämä ei ole niin ehyt kuin Babylon, jos jostain syystä teoksen on oltava "ehyt".
Koska klovnit liikkuvat ympäri Suomea ja rekvisiitta kulkee mukana, niin mukana on helposti roudattavaa, kuten miimi....
Pahvilaatikossa oli hieno lause musiikin merkitysestä, mutta sana music oli yliviivattu, ja päälle oli kirjoitettu money eli raha.
Sitten on todella paljon kalua, romua ja tavaraa, jotka levitetään anarkisesti, ja arkisesti ympäri lavaa, niin kuin ihmiset viskovat roskia luontoon ja muovia mereen. Tilaavat verkosta roinaa. Kun se on niin hekppoa ja ihanaa. Itsekin rakastan kirjoja ja kenkiä,
Tavaroiden välistä kävellään 90-luvun muovisilla gootti- tai reivibilekengillä, joissa tolppakorot. Hienoa on, että nainen on dj:nä. Hän soittaa myös piisin Voyage voyage, itse käytin tuota piisiä häsänä hashtagina kun jaoin matkakuvia, eettisiä matkakuviani ja kulttuurimatkojeni kuvauksia, jossa jo silloin oli haikeus, että se on mennyttä. Itse en ole matkustanut lentokoneella vuosiin, koska lyhyempiäkin matkoja voi tehdä, koska ilmastokriisi on tässä. Ja nyt.
Menkääpä katsomaan. Klovnerian tehtävänä on naurattaa, ja vähän tyrkkiäkin. Hämmästyttää ja välittää. Käsiohjelmasta huomasin kiitoslistasta Marc Gassotin, ja ajattelin Marcia kun dj-rantabaarin tarjoilija teki miimi-drinkkejä mm blenderillä. Kiitos.
Lue lisää Red Nose Companyn sivulta:
" Red Nose Companyn uusi teos RÉvolution tuo näyttämölle puheenvuoron ihmisyydestä ja nähdyksi tulemisen tarpeesta. Pääosissa ovat Ré (Hanna Seppä) ja Babylon (Minna Puolanto). Ensi-ilta on Kanneltalossa 18.11.2021. Kaksikon aiempi esitys Babylon – klovni vallankahvassa (HS✭✭✭✭✭) oli vuoden 2018 teatteritapaus.
RÉvolution kääntää klovnien välisen valta-asetelman päälaelleen. Aiemmassa kaksikon teoksessa Babylon – klovni vallankahvassa palvelijana toiminut Ré haluaa nyt ottaa ohjat omiin käsiinsä ja astua näyttämön keskipisteeksi. Babylonin on tyydyttävä hänelle epätyypilliseen sivurooliin Rén avustajana ja esityksen järjestäjänä.
Esityksessä pohditaan vallan jakautumista arkisella ja henkilökohtaisella tasolla. Kenellä on valta tehdä näkymättömästä näkyvä, tai näkyvästä näkymätön? RÉvolutionissa punnitaan myös hiljaisuuden ja kuuntelemisen voima. Esitystä rytmittää dj:n ja musiikkituottajan urasta haaveilevan Rén lempimusiikki. "
Tekijäloota:
Työryhmä:
Näyttämöllä: Hanna Seppä ja Minna Puolanto
Ohjaus: Niina Sillanpää
Käsikirjoitus: Minna Puolanto, Hanna Seppä, Niina Sillanpää
Esitysdramaturgia: Minna Puolanto, Hanna Seppä, Niina Sillanpää ja Milja Sarkola
Valo- ja äänisuunnittelu: Juha Tuisku
Pukujen suunnittelu ja valmistaminen: Virve Karoliina Balk
Lavastus: Työryhmä
Valokuvat: Mark Sergeev
Tuotanto: Red Nose Company: Maija Kühn, Inka Virtanen, Minna Puolanto, Hanna Seppä, Tuukka Vasama
Esitys on yhteistuotanto Kanneltalon, Lahden kaupunginteatterin ja Rakastajat-teatterin kanssa.
RÉvolution on itsenäinen jatko-osa teokselle Babylon.
Ikäsuositus aikuisille ja nuorille 13-vuotiaasta ylöspäin.
Kesto: n. 2h sisältää väliajan.
Sosiaalistisesta mediastani:
Tänään Red Nose Companyn RÉvolution ensi-illassa Kanneltalossa.
— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) November 18, 2021
Mikä on näyttämö näkymättömille, avustajille, palvelijoille. Klowni RÉ on kyllästynyt olemaan sivussa, seinäruusuna ja on tehnyt oman esityksen, jossa sämplää dj:na, murehtien miksei ole reilun kaupan tomaattimurskaa pic.twitter.com/Ju36J0lB69
Tänään Red Nose Companyn RÉvolution ensi-illassa Kanneltalossa.
— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) November 18, 2021
Mikä on näyttämö näkymättömille, avustajille, palvelijoille. Klowni RÉ on kyllästynyt olemaan sivussa, seinäruusuna ja on tehnyt oman esityksen, jossa sämplää dj:na, murehtien miksei ole reilun kaupan tomaattimurskaa pic.twitter.com/Ju36J0lB69