Lauri Maijalan hersyvä ja itkettävä The Pimpsons ensi-illassa kantaesitys Q-teatterissa 22.02.2023.
Periamerikkalainen YDINperhe viettää hyvinkin suomalaista ja universaalia joulua. Jokaiseen perheenjäseen samaistuu.
Sitten koittaa väliaika.
Esityksestä, esityksestä on sisältövaroitus josta en kerro
Täysin kymppi esitys ellei peräti Spinal Tappiin asti 11/10.
Perkele mikä shöy.
⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐
Nero, mutta humaani, itsekin lupsakas Lauri Maijala on käsikirjoittanut ja ohjannut Q-teatteriin komedian The Pimpsons, joskin komedia on välillä kuten Tsehovilla, joka väittää näytelmäänsä Lokki komediaksi, vaikka se on tragediaa. Pimpsonien perhe naurattaa makeasti ja hirvittävästi. Välillä on hetkiä, jolloin miettii, saako tälle nauraa. Miksei? Mutta nauru pidentää ikää.
Maijalan Pimpsonien ydinperhe sisältää isän, äidin ja kaksi lasta, tyttö ja poika. Kaukaisesti se muistuttaa amerikkalaista piirrettyä perhettä, animaatiosarja, johon tykästyin jo Tracey Ullman Shown täytteenä / erikoisuutena / sidekickinä öbsut 1989. Maijala ei tee parodiaa Simpsoneista, vaan käyttää sitä kehikkona, ja keinona kertoa tarinansa. Joka voisi olla Midsommaria ja Heteditaryä, tahi Filthiä ja Trainspottingia, mutta tässä ollaan absurdismissa, ja mustassa huumorissa. Haasteita otetaan.
Vai tulleeki lakihaasteita? Uhka vai mahdollisuus? Samalla ollaan amerikkalaisen, tanskalaisen ja ruotsalaisen jouluelokuvan traditioissa, joissa perhe kokoontuu pyhänä: jo aikuisiksi, melkein, kasvaneet lapset ovat nähneet muailmaa ja menestyneet. Ja tulleet sitten kiireisinä kotio, jossa äiti on laittanut kystä kyllä. Mutta isä ei edes housuja jalkaan.
Teoksen dynamo on isä Homre Pimpson, joka on jämähtänyt sohvalle, ja lattialla on isot, siniset housut. Roolissa mainio, mainio, mainio Eero Ritala.
Hän on sarjakuva-Homeria hoikempi, harmaampi ja osin zombiempi. Mitä hänelle on tapahtunut, onhan hän syömishäiriöinen lihava keski-ikäinen valkoinen ts keltainen heteromies, joka ei syö terveellisesti. Eikä kuntoile. Ja on tehnyt uraa vaarallisessa ydinvoimalassa epäpätevänä työntekijänä.
Ydinvoimalan tornit kohoavat ikkunasta näkyvään maisemaan sen täysin peittäen.
Jouluna niissä on myös jouluvalot.
Siinä kun Houmeri on lupsakka, vapaa sielu, ikuinen lapsi, joka tykkää mukavista, yksinkertaisista asioista, kuten sirkuksesta ja vesiliukumäestä, innostuu nopeasti uusista asioista, on vähintään hengenvaarallisen kömpelö puukäsitöissä, ja inhoaa yksitoikkoista työntekoa ydinvoimalassa ilkeän sadistisen kapitalistin ikeessä, kuten myös toinen amerikkalainen sankari, työnvieroksija lusmuilija, housuton Aku Ankka, jolla on myös ongelmia pitää raivo kurissa. Mutta Aku on kolmen veljenpoikansa yksinhuoltaja. Homerilla on kolme lasta. Homer myös kuristaa poikaansa Bartia.
Näytelmässä aikuinen poika on rento, cooli ja slipevä Brt Pimpson ( Lotta Kaihua tekee taas upean miesroolin ) mutta miksi isä kuristaa ärsyttävää poikaansa. Miten väkivalta eroaa piirretystä näyttämöllä, kun kuulemme, mahdollisesti, kuristuksen ääniä. Sarjakuva-Simpsauttajissa isän kuristaessa poikaa näemme sen symbolisena hihojen ja käämien palamisena, ei väkivaltana vaan sen uhkana. Teatterissa tunnelma, ja tulkinta on toinen.
Myös äiti ja tytär -suhde on hankala. Ilsa Pimpson on feministi, kasvissyöjä, aktivisti, jo 8-vuotiaasta lähtien on käynyt mielenosoituksissa, ettei metsää eikä jokia tuhota. Hän boikotoi epäeettisiä yrityksiä. Nyt hän (roolissa tässäkin kiinnostava Satu Tuuli Karhu) opiskelee Oxfordissa, vai oliko Cambridgessa (josta itse pidän), hänellä on mustat vaatteet, kalliit maihinnousukengät, mustassa T-paidassa taitaa olla graafinen kuva kohdusta, ja hänellä on Hugh ja Hughilla kartano. Ilsalla taitaa olla burnout, ja kalenteri täynnä.
Tilannekomedioissa on nykyaikana mainioita nämä disfunctional family -stories, eli kreisit, absurdit jne sitkomit, jossa perhe ei olekaan täydellinen, vaan löytyy kaikkea, luurankojakin. Jaksoissa voi käsitellä kaikenlaista, mielenterveyttä, oikeutta omaan kehoon, seksuaalisuuteen. Tyypit voivat olla hylkiöitä, ilkiöitä.
Ilsa on kiltti äidilleen, muistamme jakson, jossa Lisan piti valita koneeseen vain yksi jonka pelastaa, ja se oli äiti. Kuten Sofien valinta, muttei mitään harkintaa, kuka pelastetaan. Tietysti äiti.
Äiri, kärisevä-ääninen Magre ( hulppea Ria Kataja) tekee kaikkensa perheen, tai mörököllinsä eteen, siivoaa, kokkaa, toivoisi lastenlapsia ja omaa puutarhaa. Mutta valkkaria nauttinut Ilsa, ja jo sitä ennenkin, haluaa puhua perheen traumasta, traumoista. Ilsa syytää Magren kasvoille, miksi äiti jätti opiskelunsa kesken, miksei enää maalaa. Magre oli tullut raskaaksi, ja siihen hänen uransa loppui. Mutta hän antoi turvallisen kodin Ilsalla, joka on kympin tyttö, pikkuvanha lukutoukka, fantasian kirjoittaja ja yksisarvisten ystävä.
Amerikkalainen unelma, ja sen saavuttaminen. Menestys. Kuinka tärkeää tämä kaikki on. On viittauksia popkulttuuriin, elokuviin muutenkin. Kieli on välillä englantia, muttei niin kuin The Joulukalenterissa, vaan tässä on oma tatsinsa. Vimpan päälle on paneuduttu maissikuvioisiin verhoihin. Kun Hombre menee paariin, niin näemme Buff Beer valomainoksen. Sitä luultavasti myydään myös kahviossa, mutta jonot oli niin pitkät, ettei loppua näkynyt, enkä edes juo. Aycaramboja jne käytetty säästeliäästi.
Riski on otettu, ja permantorahvasta tyydytetty. Ilon merkitys näin sota- ja soteaikana.
Sain liput, kiits. Minä en hyväksy omaa nostalgiaani toksiseksi! Kovinkaan usein.
Kantaesitys Q-teatterissa 22.02.2023.
Pimpsonit
Tekijäloota
TYÖRYHMÄ
teksti ja ohjaus: Lauri Maijala
rooleissa: Lotta Kaihua, Satu Tuuli Karhu, Ria Kataja ja Eero Ritala
lavastus: Janne Vasama
valosuunnittelu: Tomi Suovankoski
pukusuunnittelu: Riina Leea Nieminen
maskeeraussuunnittelu: Riikka Virtanen
äänisuunnittelu: Markus Tapio ja Pekka Kiiliäinen
graafinen suunnittelu ja valokuvaus: Pate Pesonius
Lue lisää Q-teatterin sivulta :
" Lauri Maijala: The Pimpsons
keltamusta familycomedy
Ilsa Pimpson oli lapsena pienen Yhdysvaltalaisen Grimfieldin kaupungin silmäterä, älykkö ja tulevaisuuden lupaus.
Vuonna 2023 hän on jätetty, yksin maanpaossa asuva neljääkymmentä lähestyvä nainen, josta ei tullut oikeastaan yhtään mitään.
Brt Pimpson oli lapsena Grimfieldin kauhukakara, se joka meni aina siitä mistä aita on matalin. Vuonna 2023 hän on äveriäs, menestynyt ja hyväntuoksuinen perheenisä, jolla on kaksin kappalein niin lapsia, kuin Teslojakin.
Homre Pimpson on isä, jolla ei ole työtä. (D’oh!)
Magre Pimpson on äiti, jolla on iänikuinen puutarha ja kahden metrin peruukki.
Maddy Pimpson on muisto ajasta, joka ei koskaan palaa.
The Pimpsons on räävitön pop-tragedia perheestä, jonka kaikki tuntevat nahoissaan. Se kertoo toksisesta nostalgiasta, itse itsellemme sepittämistä valheista ja vaateista, jotka ajan myötä muuttuvat todellisuudeksi.
Se on tosielämän sitcom ihmispoloista ilkikurisen elämän armoilla.
Ikäsuositus +14v
Sisältövaroitus aiheesta itsemurha"