Teatterin lumoa - kuvallinen teatteriblogini

Teatterin lumoa - Satu Ylävaaran kuvallinen teatteriblogi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste William Shakespeare. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste William Shakespeare. Näytä kaikki tekstit

tiistai 26. helmikuuta 2019

Ihanainen liskokuningas Jussi Nikkilä nimiroolissa kohtaa nordic noiria Tanskanmaalla ja punasella catwalkilla: Hamlet Turun kaupunginteatterissa

Lintumaailmassa uros luo optisen illuusion, jotta naaras olisi suosiollinen. Sekä ohjaaja Paavo
Westerberg että lavastus Markus Tsokkinen että valo- ja viideosuunnittelu Ville Seppänen onnistuvat tässä illuusiossa. Puhumattakaan ensemblestä. Puvuista ja niiden riisumisesta. Äänestä, musiikista. Kaikki muutkin elementit on kohillaan. Ihan piruuttani eli provokatiivisesti käytin mm otsikossa sanaa "ihanainen", viittaus näytelmän sisälle...

Punaista mattoa pitkin kävelee oikea prinssi, kaunis prinssi, nimeltään Hamlet. Hän on klassisessa epookissa, myllynkivikauluksessa. Hänet tunnen, ehkä,  nimellä Jussi Nikkilä, koska hän on ohjannut makoisia Shakespearen näytelmiä Kansikseen ( Riku 3 ja Julia & Romeo ) , niin pienelle lavalle kuin pääyttämöllekin. Hän riisui, pilke silmäkulmassa. Myöhemmin mietin myllynkivikaulusta, jota käytettiin vielä tanskalaisessa oikeudenkäynnissä. Mutta onhan briteilläkin oikeudessa ne hölmöt, karheat peruukit. Taikauskon vuoks...

Ihanainen liskokuningas Jussi Nikkilä nimiroolissa kohtaa nordic noiria Tanskanmaalla ja punasella catwalkilla. Tsokkisen kylmä ja geometrinen lavastus huimaa. Viittauksia vilisee. Ahon & Järvenpään kampaukset ja housut puhuvat omaa kieltään. Aloin seurata myös puvustusta Instagramissa, tai päin vastoin...

Kuinka nerokas haudankaivajakohtaus! Eero Ahon inha golfaus, Euroviisun tapainen paisutus ja uhkaava solariumi. Entäpä Markus Järvenpään rodeo. En tiedä mihin silmät pistää. Suuri valkokangas lähikuvineen tuo solidaarisuutta piippuhyllylekin. Vaikken siel ollu.

Hubba bubbaa - ei auton takapenkillä, vaan etupenkillä, nuori rakkaus, ehkä, muistoja, ehkä. Yhteinen hetki, jaettu hetki, jaettu purukumi, pinkki purkkapallo, suudelma. Nuoruus, yhteinen salaisuus.


ihmeen hyvin Hamletin akku kesti!

Mikä on mies, ja mikä on miehen mitta. 


Miehet riisuvat ja pukeutuvat catwalkilla ja lavalla. Paavo Westerberg näyttää ohjauksissaan kuinka miehen keho on miehen temppeli, ja sen rajat. Niin myös näytemässään Kolme sisarta, jossa filosofisen miesten väittelyn on korvannut punnerrus. Ilman paitaa. Sitä on kiehtovaa kyllä katsoa. Usein. Olavi Uusivirtaa ja Jussi Vatasta.

Palataan Hamletiin. Aluksi ennen näytöstä mietin, missä faaraot asuivat ennen pyramideja. Miltei tyhjä lava muistuttaa egyptiläisen valtiaan lukaalia. Tai hautaa. Oikeasti se on skifiä, avaruusaluksen kiiltävä musta kylmä pinta, ja punaista mattoa reunustavat valot.

Ei, se ei ole tieteiselokuvaa, vaan ollaan raveissa. Ei siis niissä missä hevosia rääkätään rahan- ja pelihimon vuoksi, vaan reiveissä. Neonvaloista pinkki ja punainen ovat makeita. Huumaavia.  Silmäkarkkia, mutta syvällisemmin. Muistumia kaamokseen ajan valojuhlista, Lux Helsingistä. Tai nykyisestä öisestä valosaasteesta kun keinotekoinen valo neonvalot ja mainokset sekoittavat lintujen päät ja rytmin. Koska yötä ei enää kaupallisessa kaupungissa ole. Puhumattakaan luonnontuhoamista.

Yönlapset, keinovalon heijastamat valtataistelut.

Näin ajattelin jo ennen näytelmää ja sen alkaessa. Faaraoita. Avaruutta.

Musiikkia, upeaa pelottavaa musiikkia täytyy kiitttää, musiikin säveltämisestä ja sovittamisesta, miksaamisesta. Ja saundi on muhkea, joka kuuluu nauhalta, kun oikea suuri orkesteri soittaa. Upeaa on, ettei orkesteri ole livenä paikalla - se veisi koko tilan lavalta, ja näyttelijät olisivat statisteina ja nuppineuloina kaukaisuuksissa. Hikinen, helvetillinen monttukaan ei toimisi näin suurelle orkalle, se olisi vähintäänkin Orfeuksen metka matka Manalaan. Oopperassa tuo live, hengittävä orkesteri on oltava, mutta se vie yli puolet lavasta, jolloin eturivistäkin joutuu tiiraamaan, että edes yhden ilmeen näkisi. Itse olisin keksinyt Oopperan kummitukseen useammankin rampin. Kuinka ihanaista on, että ramppi on tässä näytelmässä, vaikka se veikin minulta istumapaikan, että piti muuttaa paikkaa.

Markus Järvenpään rodeo on kiinnostavaa katsottavaa, lihakset lähikuvassa, samoin likellä oli Eero Ahon Claudiuksen kanssa. Markus itse kuvailee instassa tsydeemiään Lare Croftiksi, letti selässä, tiukat farkut, joiden reisille on kiinnitetty ase. Miespuolinen Lara Croft siis.

On viittauksia tähtien sotaan, leijonakunkkuun, Indiana Jonesiin. Isän ja pojan tarinoita. Naiset ovat taustalla, vähempinä. Äitinä, vaimoina, tyttärinä, kauppatavarana.

Eero Aho on pahis alusta alkaen. Ensin vaalea pitkähiuksinen kruunupää kuten keijut. Sitten ottaa peruukin pois, ja on  Bond-pahis, tai Telly Savalas ilman tikkunekkua. Kannattaa myös nähdä ja kuunnella kun Aho - teatterirakkauteni 90-luvulta - on solariumissa. Tapa jolla Claudius heiluttaa kuninkaallisesti kättä rahvaalle muistuttaa kansainvälistä käsimerkkiä, että vedä sinä kät....

Itse Hamlet Jussi Nikkilä on nuori poika, joka on puettu prinssiksi, sitten tavikseksi, crockseissa ja shortseissa, sitten hän hupparihörhö, joka perheillallisella vain näplää kännyä, sitten liskokuningas eli Jim Morrison. Hän luo nahkaansa usein. Nahkansa.

Mukavaa oli Tanskan kieli, joka on tuttua mm Disneyland After Dark -orkesterilta. Tragediaan perehtynyt teatteriseurue astuu esille - Silta-sarjan herkän julman tunnarin soidessa. Tämä on tosiaankin nordic noiria. Yllättävän vähän on vallan linnaketta, ehkäpä ei ollenkaan. Näytelmä sisältää valtavan määrän tekstiä siis suomenkielellä lausuttuna. Rajata on pitänyt.

Ollakko vai ei -kohtausta ei paisutella.

Muutenkin osataam paisutella siellä missä muut eivät. Ehkä.

Näin tämän omalla rahalla, niin eipä enempiä. Katsoin matinean ja iltanäytöksen, matineassa alussa Aho kuulosti Esko Salmiselta, ja klo 19 meinasi Nikkilältä mennä pokka hississä....












Tekijäloota


Työryhmä
Teksti: William Shakespeare Suomennos: Eeva-Liisa Manner
Ohjaus: Paavo Westerberg
Taistelukoreografiat: Oula Kitti
Lavastussuunnittelu: Markus Tsokkinen

Pukusuunnittelu: Tuomas Lampinen
Naamioinnin suunnittelu: Minna Pilvinen
Valo- ja videosuunnittelu: Ville Seppänen
Sävellys: Sanna Salmenkallio
Äänisuunnittelu: Iiro Laakso ja Sanna Salmenkallio

Rooleissa: Eero Aho, Pia Andersson, Minna Hämäläinen, Markus Järvenpää, Ella Lahdenmäki, Jussi Nikkilä, Kimmo Rasila, Carl-Kristian Rundman, Jonas Saari, Severi Saarinen, Esko Salminen (videolla), Kirsi Tarvainen, Markus Ilkka Uolevi



 Hehkutuksiani muualla sosialistisessa mediassani:




Ihanainen liskokuningas Jussi Nikkilä nimiroolissa kohtaa nordic noiria Tanskanmaalla ja punasella catwalkilla. Tsokkisen kylmä ja geometrinen lavastus huimaa. Viittauksia vilisee. Ahon & Järvenpään kampaukset ja housut puhuvat omaa kieltään. #välitaukotviitti #Hamlet @tkteatteri #Turunkaupunginteatteri #theater #teatteri #theaterposter #theatreposter #theateradvert #theatreAdvert 22.02.2019. #JussiNikkilä #Hamletti #taksikuski #PaavoWesterberg #EeroAho #MarkusJärvenpää. Kuinka nerokas haudankaivajakohtaus! Eero Ahon inha golfaus, Euroviisun tapainen paisutus ja uhkaava solariumi. Entäpä Markus Järvenpään rodeo. En tiedä mihin silmät pistää. Suuri valkokangas lähikuvineen tuo solidaarisuutta piippuhyllylekin. Vaikken siel ollu. #teatterinlumoa #teatterinlumoa2019. #ihanainen #liskokuningas luo nahkansa ussein. #hubbabubba. Lintumaailmassa uros luo optisen illuusion, jotta naaras olisi suosiollinen. Sekä ohjaaja Paavo Westerberg että lavastus Markus Tsokkinen että valo- ja viideosuunnittelu Ville Seppänen onnistuvat tässä illuusiossa. Puhumattakaan Ensemblestä. Kaikki muutkin elementit on kohillaan. #williamshakespeare #ViljamiSäkinperä
Henkilön Satu Ylävaara (@satuylavaaraphotography) jakama julkaisu




Henkilön Satu Ylävaara (@satuylavaaraphotography) jakama julkaisu
Hamlet muualla valokuvissani ja muistoissani:



keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Mutta mikä on parempaa kuin teatteri? Rakastunut Shakespeare Helsingin kaupunginteatterissa

Tähän vastaa Viljami Säkinperä, eli William Shakespeare ja hänen lemmittynsä lady Viola näytelmässä joka perustuu leffaan Shakespeare in love. Mutta miksi nainen pitää olla - ja esitellä -vain miehen kautta, vain päähenkilön tyttöystävä? Miksi nainen määritellään vain miehen kautta? Voiko romanttisessa komediassa olla kaksi päähenkilöä? Tasavertaisina? Jos näytelmän nimi olisi Rakastunut lady Viola, niin olisko jengi, että neverheard? Naisen roolien ahtaus, vaihtoehtojen puute - paitsi jos olet rikas, älykäs, nuori ja juonikas, ja sinulla on päämäärä.... Rikkaat vanhemmat jotka oikeastaan joutuvat pistämään tyttärensä rikkaisiin naimisiin - ettei tälle käy köpelösti, ja näin ollen myös vanhemmille. Mutta normaali nainen, köyhä nainen ei saa näytellä, hänelle jää vain huaran rooli - ellei ole syntynyt kuningattareksi.

Viljami Säkinperän aikoihin naiset eivät saaneet näytellä teatterin lavalla, eivätkä tavalliset, hyvämaineiset naiset edes käydä teatterissa. Toisaalta teatteria esitettiin vahvalle naiselle, yksinvaltiaalle, kuningattarelle. Olen katsonut viime aikoina paljon miehiä mekoissa ja naisia housuissa, ja myös muistellut niitä merkittäviä. Myös näytelmässä Suomen hauskin mies pukeutuu mies mekkoon, ja naiset pukeutuvat pöyristyttävästi housuihin mm näytelmässä Verisisaret ja Erottaja 1917-1918.

Alussa on oikein toimivaa kidutusta - olenhan vast ikään vieraillut kidutusmuseossa, jonka rekvisiitta oli tehty todella kestäviksi - ei mitään ikeaa eikä tigeriä. Jari Pehkonen on niin aikalaisensa ( 1500-luku ) näköinen ja kärsii aikalaisena... että suippokengät sauhuaa.



Rakastunut Shakespeare oli kepeä ja kepeästi liihottava romanttinen komedia jolla oli helmojen alla, ei syntiä vaan viittauksia me too -keskusteluun, naisvihaan, seksismiin ja naisen rajoituksiin teatterissa, kulttuurissa ja paikoissa. Ammateissa ja koulutuksissa. Pää- ja sivurooleissa, vuorosanojen vähyydessä... Ja pääosissa virkistävän tuoreet kasvot.

Heikki Ranta on ensimmäistä partakarvaa myäten kuten leffan Fiennes, hienosti maskeerattu. Miila Virtanen on minulle uusi tuttavuus. Leffassa Violana oli näyttelijä, joka ei todellakaan ole lemppareitani, varsinainen puupökkelö, joka hymyili vain tavalla yksi... Näytelmässä pidin tästä roolista, feministinä, nykyaikana. Romanttisessa komediassa nykyään voidaan käydä kaikenlaista, se ei ole pelkkää höttöä, vaikka semmoisiakin vuokralla saa... Romeon ja Julian tarinaa olen nähnyt teatterissa mm Romeo versus Julia - pienenä spektaakkelina, kun he nuaruudessaan valitsivatkin toisin, että mitä nyt kuuluu... Baz Luhrmannin Romeo + Juliet on tuttua huttua, erinomaisen akvaarioavauksen kautta. Myös Warm bodies, tuo musta komedia on romanttinen postapokalyptinen komedia zombieajasta, maailmanlopusta joka johtui mm siitä että ihmiset muuttuivta zombieksi vain näpläten pädejään... West Side Story pyörii Yle Areenalla, ja kohta sekin tehdään uusiks... Ja tietysti Ryhmiksen Romeo ja Julia vuodelta 1995, alla todiste ;)



Oli hauska nähdä heidät, Heikin ja Miilan, näyttelemässä Romeota ja Juliaa kahdesti, ja sitte nähä Kansallisteatterin Julia & Romeo kolmesti putkeen tällä viikolla...



Kepeä on jalan lento, ja huikeuden pukujen värimaailma: pullea, hillitty pinkki ja hempeän kirkkaan vihreä. Myös kuningatar Elisabethin komea oranssisuus ja Petrus Kähkösen esittämän itseänsä täynnä olevan näyttelijän räikeä oranssi ja vihreä luukki... Kyseessä oli Helsingin kaupunginteatterin Rakastunut Shakespeare -näytelmän ennakko. Ja sittemin ihan normaali näytös.



On makea koreografia, ja goottilaiset lavasteet toivat mieleen Vampyyrien tanssin Peacockissa, ( jossa kaupunginteatteri oli evakossa ) - ah niitä aikoja! Hkt saisi tehdä seuraavaksi Prinsessa Ruususen tarinan ja upea, upea Jyrki Karttunen koreografiksi siihenkin. Erityisesti miekanmittelö on hurjaa, ja sen koreografia kateellisen soljuvaa. Ja vaarallista! Sanan säilä tietenkin toimivaa, onhan tämä ennakkonäytös 24.1.18 milteipä eturivin paikoilta nähtynä. Aivan upea paikka istua. Ja siis, hm, nähdä, toiselta riviltä.

Pidän miehistä mekoissa - myös komedioissa ja draamoissa, jotka kertovat jotain, merkittävää, mullistavaa, tai opettavat. Kuten Priscilla - aavikon kuningatar, Bird cagePiukat paikat. Tarkkailin myös Jonas Karlssonin leffaa Cockpit, joka on romanttinen komedia, jossa päähenkilö mies menettää työnsä lentäjänä, mutta nousee rahattomuudesta saadessaan paikan naiskiintiöstä, pukeuduttuaan naiseksi. Elokuvassa käydään läpi mm lapsen vammaisuutta - jos sellaisena pitää sokeutta, ja sivujuonteina naispappeutta, parisuhteen rekisteröimistä lesboutta ja sitä, miltä miehestä tuntuu drag-asussa muiden miesten seksuaalinen häirintä, esineellistäminen ja samalla myös kaikenlainen halventaminen, vähättely ja uran / opiskelun sabotoiminen.


Ja aina ilo huomata, että omaan samanlaisen peruukin kun oikella olevalla Unto Nuoralla 
( Robin ). 
Vasemmalla lady Viola, keskellä imettäjän roolissa Jouko Klemettilä - presidentti Tarja Halonen muisteli ensi-illassa, että Klemettilä on aiemmin näytellyt myös Juliaa ;)


Rauno Ahonen on yksiä suuria suosikkejani kaupunginteatterin lavalla, nyt hänellä oli javertmainen vaihde päällä upeasti mustaan pukeutuneena turhaisemana ja sadistisena koronkiskurina. Nopeasti muuntuen synkkä ja koominen. Mustaan pukeutunut rahoittaja voi olla myös symboli mustasta pilevstä joka on kulttuurin ja teatterin yllä - vuoden alussahan puhuttiin teattereiden lakkauttamisesta.

Heidi Herala oli mainio, vaikka muutkin imettäjät, sukupuolestaan riippumati, hyviä. Heralalla on mainio lämpö ja sitkeys puolustaa suojattiaan. Mutta silmää myös mieskauneudelle.

Kari Mattilan Ned oli omaa machoansa täynnä olevan turhamaisen näyttelijän komeasti maalattu kuva.

Miehet on maalattu erityisen hyvännäköisiksi - näemmehän näytelmää näytelmän sisälle.



Ennen kaikkea näytelmä osallistui myös me too -keskusteluun, seksuaaliseen häirintään, naisen esineellistämiseen ja seksismiin. Olin katsojana hankalassa tilanteessa kun upea Mikko Vihma riisuu paitansa mutta vain Violaa vahingoittaakseen, riistääkseen, ottaakseen, nyöryyttääkseen...



Näytelmä tuo me too -keskustelun mieleen. Ja naisen aseman. Naisen euron ja shillingin. Kuinka nainen on miehen omaisuutta. Ensin isän, sitten aviomiehen. Pthyi olkoon. Vaikea siinä mielessä, kun timmissä kunnossa oleva Vihma, joka oli myös vampyyrikreivi von Krolock onkin inhottavan miehen roolissa. Sitä ajattelee omia suosikkinäyttelijöitään, kuten esimerkiksi James Francoa erinomaisessa ja hellusessa leffassa Disaster Artist, jonka näin ennakkoon, siis Night Visions festivaaleilla.

Mutta minä istuin paraatipaikalla toka rivillä. Josta hyvin näkyi ja aukeni tämä näytelmä. Eilen 24.1. katsoin pitkään tätä esirippua. Sitten koitti ennakko. Kävin katsomassa myös 31.1. näytännön, jos on mahdollista, katson näytelmän useamman kerran, eri palleilta. Tai vaikkapa samaltakin. Näin 31.1. näytännön Helsingin kaupunginteatterin vapaalipulla, kiitos siitä.

Tekijäkaarti:


Tekijät

Heikki Ranta
WILL SHAKESPEARE, NÄYTELMÄKIRJAILIJA

Miila Virtanen
VIOLA DE LESSEPS, LESSEPSIN TALON TYTÄR / THOMAS KENT

Rauno Ahonen
FENNYMAN, KORONKISKURI

Helena Haaranen
KUNINGATAR ELISABETH I

Heidi Herala
IMETTÄJÄ, VIOLAN PALVELIJA

Juha Jokela
LAMBERT, FENNYMANIN APULAINEN

Kirsi Karlenius
MOLLY, ILOTYTTÖ

Jyrki Kasper
SAM, AMIRAALIN MIEHET -SEURUEEN NÄYTTELIJÄ

Risto Kaskilahti
TILNEY, HOVIMARSALKKA

Ilkka Kokkonen
PETER, AMIRAALIN MIEHET -SEURUEEN NÄYTTELIJÄ

Jouko Klemettilä
RALPH, ROSE-TEATTERIN NÄYTTELIJÄ

Petrus Kähkönen
BURBAGE, CURTAIN-TEATTERIN PÄÄTÄHTI JA OMISTAJA

Tuukka Leppänen
KIT MARLOWE, WILLIN KOLLEGA JA YSTÄVÄ

Kai Lähdesmäki
ADAM, ROSE-TEATTERIN NÄYTTELIJÄ

Kari Mattila
NED, AMIRAALIN MIEHET -NÄYTELMÄSEURUEEN TÄHTI

Heidi Naakka
HOVINAINEN

Unto Nuora
ROBIN, ROSE-TEATTERIN NÄYTTELIJÄ

Jari Pehkonen
HENSLOWE, ROSE-TEATTERIN OMISTAJA

Mikko Paloniemi
NOL, ROSE-TEATTERIN NÄYTTELIJÄ

Raili Raitala
MOLLY, ILOTYTTÖ

Matti Olavi Ranin
SIR ROBERT DE LESSEPS, VIOLAN ISÄ

Matti Rasila
WABASH, ROSE-TEATTERIN ÄNKYTTÄVÄ NÄYTTELIJÄ

Inka Tiitinen
KATE, ILOTYTTÖ

Kaisa Torkkel
ROUVA REIPAS, PUKIJA

Mikko Vihma
LORDI WESSEX, VIOLALLE NAITETTAVA YLIMYS

Luca Elshout
JOHN WEBSTER, KATUPOIKA

Eetu Alppi
JOHN WEBSTER, KATUPOIKA

Heppu
KOIRA

Kida
KOIRA

Reita Lounatvuori
SUOMENTAJA

Kari Arffman
OHJAUS

Jyrki Karttunen
KOREOGRAFIA

Katariina Kirjavainen
LAVASTUS

Elina Kolehmainen
PUVUT

Petteri Heiskanen
VALOSUUNNITTELU

Eero Niemi
ÄÄNISUUNNITTELU

Jaana Nykänen
NAAMIOINTI JA KAMPAUKSET



Näytelmän traileri ja muita tunnelmia:

Tässä kaunis tulkinta biisistä jossa alunperin lauletaan, että älä pelkää viikatemiestä:

Ruutukaappauksia trailerista ja muualta on käytetty kuvituksena tekstissä.



Ja alla ainoa ottamani valokuva Viljami Säkinperästä:
                                                        Lontoossa Viljami kahteli akkunasta...