Teatteri Viiruksessa oli Anssi Niemi irti sooloteoksessaan STRAIGHT ACTING. Kuinka upeasti leikattu voikaan näytelmä olla, ajoitukset, tykitykset

Teatteri Viiruksessa oli Anssi Niemi irti sooloteoksessaan STRAIGHT ACTING tänään 15.03.2023. Viirus Straight Acting kausi 10.03-01.04

GUEST: Straight Acting

Niemi/Arikka/Pääkkö/Sirainen

Teatteri Viiruksessa oli Anssi Niemi irti sooloteoksessaan STRAIGHT ACTING vieraileva teos tänään 15.03.2023. Suomenkielinen teos. Kuinka upeasti leikattu voikaan näytelmä olla, ajoitukset, tykitykset, vaihdot osuvat niin nappiin että hitaampia heikotti. Perse ja sielu paljaana oli manifestissa, jossa saa nauraa riekkua mukana, tukea, juhlistaa kuten Pridessa, barrikaadeilla, mutta myös käsikirjoituksia lukiessa. 

Että kuka kertoo kenen tarinan, ja mistä positiosta. Kun itse on kyllästynyt valkokankaallakin valkoheteromiehen tarinaan valkoheteromiehestä, jonka käsikirjoittaa valkoheteromies ja ohjaa, tuottaa, ponsoroi valkoheteromies, kuinka seksististä soopaa jaksavatkin, niin välillä jää näkemättä muitakin vähemmistöjä. Että aina löytyy vähemmistö joka on alistetumpi kuin sinä/sinun. Kuka saa näytellä ja ketä. Kyse on ainakin rahasta, kassamagneeteista, blockbuster-elokuvista joihin satsataan rahaa, joiden on pakko menestyä eli joiden on oltava konservatiivisiä ja miellyttää kaikkia. Tai ainakin valkoisia heteromiehiä rampot ja shuk norrosit, conanit. 

Kun taas kaapelikanavilla eli nykyään suoratoistoissa, tv:ssä, indieissä ja lyhärissä saa olla monenlaista tyyppendaalia kengänkuluttajaa. 

Mutta esityksessä ei ole pahiksina, homofobian levittäjinä ja ylläpitäjinä persut ja muut natsit. Vaan ihan tavalliset ihmiset työpaikalla, harrastuksissa. Kouluissa.

Anssi Niemi on eräitä lemppareitani teatterissa yksin tai ryhmässä, kuten Q-teatterilla Saara Turusen teossarjan kolmannessa ja viimeisessä osassa, elokuvien ja sarjojen pienissä rooleissa kuten Armomurhaaja ja Sekasin, eikä ole liian pieniä rooleja. 

Joku rooli voi tietty olla liian kaponen. Äänikirjojen äänenä hän on myös herkkä, ja sana herkkä laajenee moneen suuntaan.

Anssi on laajentanut miehen tai pojan kuvaa kuten esim Pekka Strang, Paavo Kinnunen, Samuli Niittymäki, Johannes Holopainen, Mikko Kauppila, Markku Haussila ja Aleksi Holkko. Ettei tarvi olla ja ähistä pelkkä suo kuokka ja Jussi, eikä pelkkä Tuntematon, eikä Herra 47.

Reilun tunnin mittainen esitys on sopivan mittainen, jännite pysyy, ja Anssi tai siis Aatu on yhtä yleisön kanssa. On mukavaa kun yleisö on villinä, hoksaa, tukee ja hirnuu. Jos toinnun raapustan lisää. 

Sain lipun, kiitoksia. Nautin. 

Millaisia homorooleja olen nähnyt, tai seksuaalivähemmistöjä? No, ainakin Teatteri Viiruksessa on ollut viime vuosina / kuukausina eurooppalaista diversiteettiä eli ruotsalaista monologia kuten Gud skapade människan och jag skapade kuken, suomeksi jotensakin jumala loi (teki) ihmisen ja minä loin (tein) kullin. Se oli monologiesitys transliikkeen pioneeristä Michael Dillonista. " Hän oli ensimmäinen transmies, joka otti testosteronia ja teki falloplastisen korjausleikkauksen. "

Kotimaisia näytelmiä on ollut mm Scream - the love Story, Kissani Jugoslavia ja Bolla. 

Ja tietty Kadonnutta aikaa etsimässä, osa 3. 

Tv:ssä pyöri noin 2010-2013 Spartacus tv sarja, jossa oli rivakkaa miesten välistä mittelöä, myös seksuaalisesta. Gladiaattorit toimivat myös varakkaimpien frouvien viihdykkeinä. Sitäkö Teatteri on. 

Älä kerro äidille (Queer as Folk) oli mainio sarja 90-luvun lopulta, mutta siinä oli ikävästi rooleja naisille, jotka nähtiin vain fag hag'eina. 

The Whale oli viimeisin homorooli minkä näin valkokankaalta. Sen näytteli streitti mutta merkittävä ja nöyrä Brendan Fraser. 

Priest (1994) elokuvan omistan VHS-kassuna. Pride (2014) on nähty, samoin Neljät häät ja varsinkin ne yhdet hautajaiset. 

Paljon on nähty homoelokuvia. Mutta kuinka monessa on näyttelijänä ollut hetero. 

Tekijäloota 

Käsikirjoitus, ohjaus ja näyttelijäntaide Anssi Niemi

Dramaturgia Rasmus Arikka

Äänisuunnittelu Vili Pääkkö

Valosuunnittelu Jaakko Sirainen

Koreografinen ja liikkeellinen neuvonantaja Suvi Kemppainen

Tuotanto Tinni Torikka

Tekniikan ajo ja esityskuvat Vilma Vantola

Grafiikka ja promokuvat Mikko Roininen

Kieli suomi, tekstitetty ruotsiksi ja englanniksi

Kesto  noin tunti ja 15 minuuttia

Lue lisää Viiruksen sivulta :

" Ensimmäinen rooli on hetero.

Straight acting = Homoseksuaali mies, jonka käyttäytyminen ja habitus vastaavat perinteistä heteromiehen stereotyyppiä. Termiä voidaan soveltaa homomiehiin, jotka osoittavat perinteistä maskuliinisuutta omasta taipumuksestaan, sekä niihin, jotka performoivat sitä muista syistä, kuten mahtuakseen normiin. Terminä kyseenalainen.

Straight Acting on näyttelijä Anssi Niemen räävitön sooloesitys sisäistetystä homofobiasta ja vakuuttavan miesnäyttelijän kuvan täyttämisestä. Tämä on esitys uskottavuudesta, näyttämön ja seksuaalisuuden välisestä jännitteestä sekä identiteetin ja roolin suhteesta.

Onko rooli viikinkisarjassa miesnäyttelijän uran täyttymys? Auttaako mielikuva rotasta paikkaamaan kokemuksen puutteen pillusta? Pitääkö heteroroolia varten kasvattaa persekarvat? 

Straight Acting on komedia, joka saattaa itkettää.

Kuin Kiviä taskussa, homohoukuttimella. "

Ikäsuositus esitystä suositellaan yli 15-vuotiaille.

Sisältövaroitus kovia ääniä ja vilkkuvia valoja

Esityksen valmistamista ovat tukeneet Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Taiteen edistämiskeskus, Yrjö Sirolan Säätiön, Teatterin tiedotuskeskus TINFO ja Suomen Kulttuurirahasto

Straight Acting

Lehdistökuvat (Vilma Vantola)

Kom-teatterin Rikkaruoho 14.03.2023

Kom-teatterin Rikkaruoho 14.03.2023. Lava on kokonaan vihreän eri sävyissä, myös betoniosat. Ehkä. Keinonurmi on vihreää. Näyttelijöiden vaatteet vihreitä. Valaistus on välillä normaalia, välillä valo on vihreä, välillä punainen. Tai neon fuksiaa. Teos on tragikomedia, näytelmäversio Otto Gabrielssonin romaanista, joka on suomennettu vuonna 2020 nimellä Rikkaruoho. Alussa on vihainen teini, Otto Gabrielsson, joka shättäilee koneella. Nimimerkki näyttää Ted K:lta, ubabomberilta. 

Olemme rannalla, ei, vaan ruohikolla. Olemme saaressa. Olemme Längtan efter pappa -retriitillä. Kaikki osallistujat ovat nimeltään Otto Gabrielsson. Ottoja on eri-ikäisinä. Tragikoomista retriittiä tahi psykologista viikonloppua vetää myös psykologi Otto Gabrielsson. Oikean elämän Otto opiskelee psykologiaa kirjansa kirjoittamisen aikoihin. Hän on Jörn Donnerin avioton poika. 

Lavalle lävähtää Donnerin Mammutti. Tragikoomista. 

Joulunvietto voi tuoda mieleen Helsingin kaupunginteatterilla pyörinyt Fanny ja Alexander näytelmän. Ave Maria laulu on sovitettu uusiksi, ja se tuo mieleen tuoreimman Batman elokuvan, jossa Aave Mariaa soi hylätyssä orpokodissa, kun miljunääri Wayne unohti maksaa mm ylläpidosta. Riddler eli arvuuttelija likaisessa, hylätyssä orpokodissa soitti tuota poikakuoron hymniä. Hylättynä poikana. Mutta tässä Ella Mettänen tanssii sen tahdissa hetken flamencoa, tehden varjoteatteria. 

Muutakin varjoteatteria nähdään. Nykyteatteria. Niin, oliko yhtään kreikkalaista tarinaa onnellisesta perheestä? 

Ella Mettäsen laulu koskettaa, linkittyy, larger than life. Väliaika.

Kirja on oikeasti kirje isälle, joka hylkäsi. Otto Gabrielsson: Rikkaruoho, 2020. Luen lukenut vasta 10 %. Mutta jo siinä alussa olevia lauseita käytetään tässä.

Esitys toi sisällöltään mieleen Mia Hansen-Løven elokuvan Kohtauksia eräältä saarelta (2021, Bergman Island) jossa elokuvia tekevä pariskunta matkusti töihin Fårön saarelle, turistikohteeseen, mekkaan, jossa Ingmar Bergman eli, ja teki töitä, ja kuinka elokuvien rakastajat palvovat yhäkin Bergmania, mutta saaren asukkaat taas eivät. 

Kuinka Bergman pystyi tekemään niin monta elokuvaa ja näytelmää? Hänen ei tarvinnut huolehtia lapsista joita teki 6 naiselle yhteensä 9 kpl. Vai miten se menikään. Miestaiteilijan vapaus.

Jörn Donner, Jörkka, ei ollut Suomessa sketsihahmo, vaan helposti tunnistettava karaktääri, imitaattorin matskua. Jalustalle nostettu mies, joka on toisaalta pyhä, siis koskemattomissa, kahtaalta paha. Kun Milonoff imitoi eli näyttelee Jörkkaa nojatuolissa, on hän selin yleisöön, ja graafinen hahmo muistuttaa seksistisen tv sarjan Mad Men hahmoa nojatuolissa. 

Ehkä myös vähän Kummisetää.

Uudet komilaiset Ella Mettänen ja Miiko Toiviainen sopivat mainiosti ensembleen. 

Saako tällaisen kirje-romaanin tehdä? Saako siitä tehdä näytelmän, esityksen? Totta kai! 

Onko tässä liikaa tirkistelyä? Ei. Lukija ja katsoja on hyvien puolella. Jörkkaa ei ole känseloitu. Kaapin päälle nostettuna pönöttävänä tahi laiskasti istuvana miestaiteilijana, mammuttina, sen taantumuksellisessa muodossaan. Miten mammuteille kävi. 

Hylätty mammutinpoikanen piipittää yksin. Se on osin itseironinen, mutta selkeä kirje, viesti, taidetta. 

Poika, aikuisena, keski-ikäisenä miltei, sanoo mammuttia papatiksi. Se on pehmeä vanhus paappa papatti. Joka ehkä papattaa. 

Teos ei ole isänmurha, viittauksena Niko Saarelan Hamletinkoneeseen, joka nähtiin Kom-teatterin aulanäyttämöllä jokunen vuosi sitten. 

Kuinka tunteisiin tämä meni, menee. Jörkka tanssii, tanssi Rakkautta ja anarkiaa elokuvajuhlien railerissa Chisun kanssa kuten Pulp Fictionin twist-kilvassa, ehkä stunttiakin käytettiin, Jörkka sanoi railerin lopussa Tehkää ite perässä. Ehkä. 

Viimeksi näin Jörn ja Rafael Donnerin vuonna 2018 Akateemisessa kirjakaupassa, kun heitä haasteli Pekka Strang. Paikka oli tuupaten täynnä, sain huonoja kuvia, ja kuulin hädin tuskin mitään. Jörkka oli heittänyt provon aiemmin mediassa. 

Lavalla viskotaan Mammuttia, Jörn Donnerin omaelämänkertaa. 

Ihmettelin miksi julkaistaan miesten kirjoittamia yli tuhatsivuisia järkäleitä. 

Laura Mattila on ohjannut tämän kunnioittavan ja raikkaan teoksen, joka välillä tuntuu kolmen minuutin ajan Voice of Finlandialta, erinomaisessa lauluesityksessä. 

Niko Saarelan vihreälle kynsilakalle erikoismaininta. 

Vilma Melasniemi näyttää Pussy Riotilta kun mustien hiuksien seassa on sinisiä raitoja, hän myös tarttuu mikkiin. 

Vihreä on toivon, kevään ja kasvun väri. Samoin kateuden ja rahan. Kaksi jälkimmäistä liittyy kustannustoimintaan. Ainakin Ruåtsissa. Toisaalta Suomen kustannusmaailma on rohkeampi, ja julkaisi kirjan Rikkaruoho. Ruotsalaiset eivät uskaltaneet. 

Sain lipun, kiitoksia. Tämä muhii mielessä pitkään.

Tekijäloota 

Näyttämöllä Vilma Melasniemi, Ella Mettänen, Juho Milonoff, Niko Saarela ja Miiko Toiviainen

Otto Gabrielssonin kirjasta (suom. Laura Kulmala) dramatisointi ja ohjaus Laura Mattila

Lavastus Julia Jäntti

Pukusuunnittelu Mirva Mietala

Valosuunnittelu Veli-Ville Sivén

Äänisuunnittelu Jani Rapo

Maskeeraussuunnittelu Leila Mäkynen

Ohjaajan assistentti Tiiu Poikonen

Yleisötyö Jenni Bergius, Rosa-Maria Perä ja Maaretta Riionheimo 

Lue lisää KOMin sivulta :

" Millaista jälkeä tulee, kun hylätty poika päättää lainata kansakunnan provokaattorina tunnetun isänsä kirjallista otetta ja kirjoittaa armottoman, julkisen jäähyväiskirjeen kaikkien suomalaisten tuntemalle isälleen?

Yllättävää kyllä, siitä syntyy kipeän lisäksi kammottavan hauskaa teatteria, joka nauraa kirpeästi sille, miten pieniä ihmisiä me kaikki tahoillamme olemme.

Otto Gabrielssonin kirja Rikkaruoho: Viimeinen kirje isälle (S&S, 2020) kertoo katkeran totuuden lähisuhteesta, jota ei koskaan ollut. Vuonna 1981 Tukholmassa syntynyt Gabrielsson sai äitinsä sukunimen. Henkilötietoihin ei merkitty isästä mitään, sillä vastasyntyneen lapsen isä oli tahollaan naimisissa, äiti ei. Isän nimi oli Jörn Donner.

Rikkaruoho on hylätyn mammutinpoikasen piipitystä pimeydestä, pienen kirpun puheenvuoro suurmiesten selkien takaa.

Rikkaruohon sovittaa ja ohjaa Laura Mattila (s. 1990), turkulaissyntyinen nuoren polven teatteriohjaaja. Näyttämöllä poissaolevien isien kanssa varjonyrkkeilee koko KOM-teatterin ensemble Vilma Melasniemi, Ella Mettänen, Juho Milonoff, Niko Saarela ja Miiko Toiviainen. "

Talvisota ennakko 07.03.2023. Teatteri Avoimien Ovet

Talvisota ennakko 07.03.2023. Teatteri Avoimien Ovet. 

ohjaus Hanna Kirjavainen

rooleissa Kati Outinen, Ella Pyhältö, Anna-Leena Sipilä

ensi-ilta 8.3.2023

esitykset ajalla 7.3.–29.4.2023.

Kohtalottaret kutovat elämänlankaa. 

Mihailov — Lahti — Durnenkov — Kirjavainen — Kazachkov

Talvisota
– yksi sota, kolme tarinaa

Olemme kolmessa aikatasossa, Talvisodan ajassa, vuodessa 2009, ja sitten viime aikojen Matiupolissa. Hyvin niukasti lavastettu esitys voisi kulkeutua useampaankin teatteriin, maahan. Lavalla on valkoista verkkoa ja lankaa, on rukki. On symboliikkaa, on puhumattomuutta. Kolme naista, kolme on pyhä luku, 

on mennyt, onbnykyinen ja on tuleva, kuten antiikin aikoina. Ja kuten nykyteatterissa. Kohtalottaret kutovat elämänlankaa. Kutovat tarinoita. Verkostoituvat. 

Taustalle heijastetaan liikkuvaa, sykkivää psykedeelistä pitsiä, se on kuin fraktaalia, jossa palaamme ytimeen. Joka on aina sama. Kohtausten välillä soi slaavilaisen naisen lähes sakraali laulu, sitten tulee jingle, äänimerkki, joka on kuin uutisista, tai Lars von Trierin Valtakunnasta. 

Olemme vakavia, vitsejä ei ole paljoa, olemme sodassa. 

Raatteen tiellä - WHAT?? Ja Mainilan laukauksissa - WHAT?? 

Kolme näyttelijää näyttelee kaikki roolit, miesten, naisten. Sotilaat, kummaltakin puolelta rajaa. On videotaustaa. 

Vasta toisessa osuudessa välitauon jälkeen huumori on mukana, ja se on mustaa, ja hersyvää. Olemme noin vuodessa 2009 tahi 2012, kun suomalainen, ukrainalainen ja venäläinen - eivät menneet saunaan, eivätkä rabbin kanssa baariin, vaan olivat näytelmäkirjailjoita. Että kirjoitetaan workshopissa yhessä talvisodasta. Miltä Talvisota näyttää venäläisille. Entä suomalaisille. 

Vähintäänkin ajankohtainen, koskettava, minimalistinen. 

Myös naistenpäivänä. 

Ajattelen myös ukrainalaisia vahvoja, rohkeita naisia, jotka puolustavat maatansa ja identiteettiänsä vastenmielisen putinisnin raukkamaisessa ja täysin turhassa hyökkäyssodassa. 

Slava Ukraini! 

Paljon ovat suomalaiset naiset kirjoittaneet sodasta, sodan vaikutuksista, faktaa ja fiktiota, kuten Rosa Liksomin Väylä. Hienoa, että naiset ja tytöt pääsevät nykyään teatterikouluun, näyttelijöiksi, ohjaajiksi, käsikirjoittajiksi. Teatterinjohtajiksi. Kapellimestareiksikin. Tulin suoraan Tár -elokuvan näytöksestä tähän näytelmään. 

Kiitos kutsusta. 

Kyllähän tämä soi pitkään mielessä. 

Tekijäloota:

rooleissa Kati Outinen, Ella Pyhältö, Anna-Leena Sipilä 

ohjaaja Hanna Kirjavainen

näytelmäkirjailijat Hanna Kirjavainen (Suomi), Ari-Pekka Lahti (Suomi), Oleg Mihailov (Ukraina), Mikhail Durnenkov (Venäjä), Evgenii Kazachkov (Venäjä)

dramaturgi Iida Koro

kääntäjä Anna Sidorova

skenografi Tinde Lappalainen

äänisuunnittelija Juha Tuisku

valosuunnittelija Jere Kolehmainen

videoassistentti Ilari Kallinen

järjestäjä, ompelija,

skenografin assistentti

Helena Parikka

Lue lisää Teatteri Avoimien ovien sivulta : 

" 

Teatteri Avoimien Ovien kevään 2023 päätuotanto on Talvisota, suomalais-ukrainalais-venäläisenä yhteistyönä syntyneen näytelmän kantaesitys. Esitys on yritys hahmottaa historiankirjoitusten ulkopuolelle jäänyt totuus Suomen talvisodasta 1939, totuus, joka ei palvele minkään maan poliittista agendaa. Talvisota on episodimainen kaleidoskooppi kolmelle naisnäyttelijälle, kolmella aikatasolla liikkuva teos kolmen kansakunnan näkökulmasta sotaan. Esitys ulottaa juurensa sodan myyttiseen ulottuvuuteen ja tunnistaa ylisukupolvisen taakan jakamisen tarpeen. Talvisota toimittaa seremonian, jossa suoritetaan anteeksiannon riitti tulevien sukupolvien taakan keventämiseksi.

Näytelmäteksti sai alkusysäyksensä vuonna 2009 Baltic Circle -festivaalin yhteydessä järjestetyssä suomalais-ukrainalais-venäläisessä tekstityöpajassa, jossa luotiin talvisotaa käsittelevä lukudraama. Venäjän aloitettua hyökkäyssodan Ukrainaan sen samankaltaisuus talvisotaan herätti kirjailijoissa tarpeen avata ja päivittää työpajassa kirjoitettu materiaali. Samalla näytelmään haluttiin lisätä kirjailijoiden nykyinen elämäntilanne: työpajaan osallistuneet kaksi venäläistä näytelmäkirjailijaa elävät maanpaossa mielipiteidensä vuoksi, ukrainalaisista yksi on rintamalla, toinen kirjoittaa näytelmäämme raunioiden keskellä, ohjustulessa, ilman sähköä.

Talvisota-esitys on pasifistinen manifesti menneiden sukupolvien kunniaksi. Sen ylevä tavoite on yrittää oppia totuus itsestä ja omasta maasta katsomalla toisen kansakunnan peiliin. Esitys etenee eri aikatasoilla, aina ukrainalaisen sotilasparaatin pasunistin viime hetkistä Raatteentiellä vuonna 1939, ja vuoden 2022 Harkovaan rintamalle kadonneen näytelmäkirjailijan etsintöihin. Talvisodan avainteemoja ovat propaganda ja manipulaatio, vihollisuus ja ystävyys, sekä pienen ihmisen pyrkimys toteuttaa arvojaan valtiokoneiston luoman tarinan keskellä. "

Kantaesitys ke 8.3.2023 klo 19.

Esitykset ajalla 7.3.–29.4.2023.

RAKKAUSSIMULAATIO EVE Espoon kaupunginteatterilla totaalin tuoretta ja ennennäkemätöntä teatteria VR-laseissa

RAKKAUSSIMULAATIO EVE Espoon kaupunginteatterilla totaalin tuoretta ja ennennäkemätöntä teatteria VR-laseissa pressin ennakkonäytöksessä 28.02.2023.

Rakkausalgoritmi EVE ei ollutkaan kylmää tekniikkaa, vaan sinut vastaanottivat hymyilevät valkotakkiset. Tarinan edetessä sai puhua vain kuiskaten, mikä sekin oli jännä elementti. Kengät piti riisua ja pehmeällä tai pehmeähköllä matolla tassutella "telttaan", eli pieneen huoneeseen jossa oli kankaat, valkoiset kankaat seininä. Josta sai VR-lasit ja kuulokkeet. Sinua ohjasi tähän asti valkotakkinen. Lasit päässä sai kokeilla missä on rajat, seinien rajat jolloin punainen valomerkki sykki. Ettei lähde ulos harhailemaan Tapiolan uusrakennetuille, sokkeloisille kujille. Joka olisi taiteenlaji sinänsä. Ei.

Koska tärkeintä oli turvallisuus. On turvallisuus. Itse olen sosiaalisestikin epävarma, vainoharhainen ja ihmisiin luottamaton. Mutta silti menin, kun kutsuttiin. Alkoholia ei kannata kitata ennen kokemusta, ettei huimaa tms liikaa. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta käyttää virtuaalitodellisuuslaseja. Niiden alla ei voi pitää (isoja) silmälaseja. Mutta miten tämä alkoi.

Saan edellisenä päivänä sähköpostia jossa linkki kuunnelmaan, joka suositellaan kuunneltavan kuulokkeilla, rauhallisessa paikassa, sohvalla tai sängyllä. Lyhyt kuunnelma johdattaa seuraavan päivän esitykseen.

Aulassa jo valkotakkiset toivottavat tervetulleiksi. Puhe on normaalia, tavallisella volyymillä, mutta lähestyessä kokemusta vain kuiskataan. Saan valita, otanko neuvot vastaan suomeksi vai englanniksi. Valitsen suomen kielen. Koska Suomessa ollaan. Suomalaisia. Kokemus taitaa olla englanniksi nyt en muista tarkkaan, oliko. Kaikki teksti on ymmärrettävää. Rihvelitaululla eli tabletilla näen kolme lyhyttä videoklippiä, joista valitsen kaksi tarinaa, joita seuraan. Sitten valkotakkinen johdattaa minut telttaan valkoisin kankain jaettuun tilaan, jossa VR-lasit roikkuvat katossa odottamassa permantorahvasta. Tilassa saa liikkua. Mutta elektroniikka neuvoo punaisin valoin, jos meinaa mennä kankaisen seinän lävitse, pois tilasta. Jos huimaa, tuoli on lähellä.

En ymmärrä vedenhenki-osuutta. Nautin vedestä, veden alla. Sitten alkaa tarina. Kuinka immersiivinen se on. Mihin reagoin. Kuka olen. Olenko päähenkilö vai katsonko, luenko päähenkilöä. Onko sillä merkitystä. Vaihtuuko roolit välillä. Mitä tapahtui jos en reagoi anturoillani mihinkään. Tai jos reagoin väärin.

Kuinka moninaista rakkaus on. Minulle on vain yksi sisältövaroitus, keskenmeno. Niinkö se oli. Joskus tai melkein aina sisältövaroituksena sisältävät spoilereita eli pillaavat juonta paljastaen. SV eli sisältövaroitus on kuitenkin paikoillaan. Se on humaania. Nykyaikana. 

Seuraan yhden naisen tarinaa. Sitten yhden miehen tarinaa. Mitä koettelemuksia heillä on. Tarinoiden välittäjät ovat näyttelijöitä, joita näen lasien kautta hologrammeina, välillä varjoina.

Miten Teatteri saa muuttua. Kuten antiikin ja vielä Viljami Säkinperän ja jopa Jurkan aikoina vain miehet saivat esittää, kirjoittaa, ohjata. Onneksi on muitakin sukupuolia. Myös katsomossa. 

Miten kehittyä tästä. Onko Teatteri enää teatteria, onko se elokuvaa. Näin ajateltiin, kun videonauha, videoheijastukset ja live videonkuvaus tuli teatteriin esimerkiksi Kom-teatterin Kokki, varas, vaimo ja rakastaja näytelmään joslus vuonna 2017. Samoin Ryhmäteatteriin, Kansallisteatteriin, Turun kaupunginteatteriin, Tampereen Työväen Teatteriin. Teatteriesityksessä saa valita mitä katsoo. Videossa, varsinkin lähikuvassa, joutuu katsomaan valittua rajausta. Tässä esityksessä ei kuljeta videokamera olalla. 

Mitä aika on, ja mitä ajalle tapahtuu. Mitä simulaatiolle tapahtuu. Mikä on Avatar.  Mitä kuvittelen simulaation olevan. 

Mitä vastaanotan. Mitä haluan vastaanottaa. Miten virittäytyä, miten yhtyä flow'hun. Miten nykyteatteri eroaa nykytaiteesta ja performanssista. Ainakin käsikirjoituksen ja ohjauksen, lavastuksrn, äänisuunnittelun mukaan, tässä vain pari esimerkkiä. Miten tämä on nykytaidetta. Hyvin ainakin sopisi museoon, taidemuseoon. 

Mitä seuraavaksi. Kiitoksia kutsusta. 

RAKKAUSSIMULAATIO EVE

Tekijäloota 

TYÖRYHMÄ

Taiteellinen johtaja Eero Tiainen

Käsikirjoitus Eero Tiainen

Dramaturgi Pärttyli Rinne

Konsepti Eero Tiainen, Sami Hakkarainen, Juuso-Matias Maijanen, Oskari Lumikari

Tuottaja Inna Huttunen

Apulaisohjaaja Juuso-Matias Maijanen

VR-suunnittelijat Iikkamatti Hauru, Liya Pirkulieva, Maciej Tomaszewski

Ohjelmoijat Ali Kubur, Mikko Honkanen, Michael Jelbart, Rongzhi Liu

AI-ohjelmoija Evelin Jalonen-Hirano

Äänisuunnittelu Matias Harju, Olli Ketonen, Iikkamatti Hauru

Musiikki Matias Harju, Olli Ketonen, Iikkamatti Hauru, Aino Liinoja (singing). The Four Seasons ”Spring”: I. Allegro, Composed by Antonio Vivaldi, Performed by Anni Elonen (violin)

Kokemussuunnittelijat Eero Tiainen, Iikkamatti Hauru, Jaakko Sorja, Inna Huttunen, Juuso-Matias Maijanen

Läheisyysohjaaja Juuso-Matias Maijanen

Esiintyjät Johanna Ruonala, Yuko Takeda, Henry Pöyhiä, Sami Juhani Rekola, Janne Mattila, Jussi Lankoski, Kate O’Malley, Laura Ala-Ruona, Anja Bargum, Anna Andersson

Laulaja Aino Liinoja

Assistentit Iida-Liina Linnea, Tekla Kokkonen, Helena Mäkinen, Lotta Rahkonen

Valo- ja tilasuunnittelija Alina Pajula

Pukusuunnittelija, maskeeraus, rekvisiitta Triin Kolmkant

Ompelu Triin Kolmkant, Minna Kiiskinen

Tekninen tuottaja Lauri Vase

Unreal Engine -konsultointi MHG Michael Hudson Graphics

Logosuunnittelija Reishabh Kailey

Dramaturgiset mentorit Erik Söderblom, Essi Aittamaa

Mentorit Marko Tandefelt, Mikko Sams

Tuotanto Avatar’s Journey & Espoon Kaupunginteatteri

Yhteistyökumppanit ja tukijat Helsinki XR Center, MAGICS infrastructure, 8i, Espoo Museum of Modern Art, Aalto University, Metropolia University of Applied Sciences, The Finnish Cultural Foundation, Arts Promotion Centre Finland, The Promotion Centre for Audiovisual Culture Finland.  Teos on saanut opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustusta.

" Team EVE:n taiteellinen johtaja Eero Tiainen on aiemmin suunnitellut ja tuottanut useita VR-teoksia ja muita immersiivisiä ja pelillisiä produktioita.

EVE-tiimissä työskentelevät muun muassa immersiivisiin pioneerituotantoihin erikoistunut luova tuottaja Inna Huttunen, rakkaustutkija ja käsikirjoittaja-dramaturgi Pärttyli Rinne, läheisyysohjaaja Juuso-Matias Maijanen, immersiiviseen ja interaktiiviseen äänikerrontaan erikoistunut äänisuunnittelija Matias Harju. VR-maailman toteuttamisesta vastaa laaja kansainvälinen tiimi VR-osaajia ja metaversetaiteilijoita: Iikkamatti Hauru, Kalle Blomberg, Mikko Honkanen, Liya Pirkulieva, Maciej Tomaszewski ja Evelin Jalonen-Hirano.

Rakkaussimulaatio EVE:n muistot tuovat eloon 10 henkilön näyttelijäkaarti. Heistä vuorovaikutteisia osioita ovat toteuttamassa Johanna Ruonala, Anja Bargum, Henry Pöyhiä ja Jussi Lankoski.

Team EVE on kehittänyt Rakkaussimulaatiota vuodesta 2016 alkaen. Kuuden minuutin mittainen demo esityksestä, Rakkaussimulaatio EVE: Vedenhenget on koettavissa Espoon modernin taiteen museossa EMMA:ssa osana Nykyaikaa etsimässä -näyttelyä helmikuuhun 2023 saakka. "

Lue lisää Espoon kaupunginteatterin sivuilta:

" Saat esitykseen liittyvän kuunnelman ja ennakkotietoa sähköpostitse päivää ennen esitystä. Voit lukea viestin myös täältä.

Et usko mitä kerron sinulle. Pyydänkin vain pitämään mielesi avoinna. Entä jos sanoisin että universumi on unta? Haluaisitko herätä? 

Entä jos kertoisin että tulet ylittämään elämän ja kuoleman rajan? Uskaltaisitko astua tuntemattomaan? 

Olen koko ikäni etsinyt rakkauden algoritmia. En pysty jatkamaan yksin. Tarvitsen sinua.

Rakkaussimulaatio EVE on muistojemme peili ja unelmiemme peli.

Tällä kertaa et kuitenkaan istu katsomoon, vaan kutsumme sinut virtuaalimaailmaan.

Sukellat VR-laseilla toiseen todellisuuteen.

Kohtaat siellä toisia kaltaisiasi – sanattomasti, mutta täynnä elämää. Jostain kaipausten ja haaveiden välistä voit löytää itsesikin.

Rakkaussimulaatio on sinua varten.

RAKKAUSSIMULAATION KULKU

Rakkaussimulaation ensimmäinen osa on kuunnelma, joka kuunnellaan kotona. Lähetämme sen sinulle sähköpostitse saapumistasi edeltävänä päivänä. Kuunnelma tulee myös ladattavaksi tälle sivulle lähempänä ensi-iltaa ja se on saatavilla sekä suomeksi että englanniksi.

Saavu 15 minuuttia ennen varaamaasi aikaa. Emme valitettavasti voi päästää myöhästyneitä sisään.

Noin 45 minuuttia teoksen kestosta vietetään virtuaalitodellisuudessa virtuaalilasien ja kuulokkeiden avulla. Joillekin pitkä aika virtuaalitodellisuudessa voi aiheuttaa huimausta tai pahoinvointia. Paikalla olevat assistentit auttavat tarvittaessa. "