Teatterin lumoa - kuvallinen teatteriblogini

Teatterin lumoa - Satu Ylävaaran kuvallinen teatteriblogi

torstai 28. marraskuuta 2019

Turun kaupunginteatterissa herkutellaan Don Juanilla eli Eero Aholla, mutta myös erinomaisella Arto Hällströmin käännöksellä

Don Juan ei kadu mitään. Hän ei ole paha. Helvettiin joutuminen on vain uusi alku - parhaimmat piletsut ovat vasta alkamassa! Taiteessa on oltava ja säilytettävä vapaus, oltava vapaa moraalistisista x. Katsojalle jää tulkinta.

( Näin ohjaaja Pasi Lampela ja Eero Aho vastaavat esittelyssä. Translitteroin parhaimmat palat, enkä laita joka kohtaa kumpu puhuu. Hei, kuka puhuu? Lisäksi tässä on omia kommenttejani ja muuta, että sekavaa villilankaa )

Don Juan esittely 11.10.2019 Turun kaupunginteatterin lämpiössä:

Kuka ja mikä on Don Juan, miten donjuanismi määritellään. Miten Don Juan eroaa Casanovasta. Mikä on viettelijän ja nautinnon tuojan ero. Miten nymfomaani eroaa. Kuka haluaa vilpittömästi vain antaa?

Don Juan valloittaa. Vaikka hän taistelee isäänsä ja isänsä elitistä luokkaa vastaan, niin siinä hän viihtyy, ja hyvin etuoikeutetussa asemassaan. Niin villi poika Don Juan kuin konservatiivinen isänsä käyttää luokkaansa, käyttää väärin valtaansa, asemaansa. Heikompia käytetään hyväksi.

Don Juanilla on ikuinen fantasia itsestään. Tässä vaiheessa mainitaan, kuinka erinomainen on Arto Hällströmin käännös! Ylittää jopa alkutekstin...

Millainen Don Juan on viisikymppinen Eero Aho. Tähän voisin vastata...

Auervaara, Kreivi, Gabriel tule takaisin. Miksi me haksaannumme huijariin, miksi me haluamme kuulla valheita.

Me haluamme tulla nähdyksi, huomatuksi, halutuksi. Se on molemminpuolinen tarve. Molempien tiedostamattomat tarpeet. Onko Don Juan narsisti? Onko se negatiivnen asia? Onko hän älykäs, sosiaalisesti lahjakas? Kykeneekö hän empatiaan? Tottahan toki Don Juan tunnistaa tunteita. Eihän muuten voisi ihmisiä manipuloida.

Onko Don Juan aito kapinallinen? Don Juan on rehellinen. Rehellinen itselleen. Moraaliton Don Juan ei ole tekopyhä.

Molièren teoksessa tekopyhyys eli uskonto ja aateliset saavat kuulla kunniansa. Minkä metafora usko on?

Mikä on Don Juanin rooli?

Miksi sekä Molièren ja Shakespearen teoksissa nimenomaan roistot puhuvat demokratiasta?

Olemme ajassa ennen Freudia ja Jungia.
Eero Aho ei missään nimessä tarvitse eikä halua laittaa Don Juaniaan psykoanalyysiin - sitä ei tarvita.

Näytteleminen on Eero Aholle oman häpeän ylittämistä... Hän rakastaa kaikkia roolihenkilöitään.

Ryöstö seraljista, luostarista, me too. Miten ymmärrämme roistoa, fiktiossa.

Don Juan ei kadu mitään. Hän ei ole paha. Helvettiin joutuminen on vain uusi alku - parhaimmat piletsut ovat vasta alkamassa! Taiteessa on oltava ja säilytettävä vapaus, oltava vapaa moraalistisista x. Katsojalle jää tulkinta. Näin puhui ohjaaja Lampela.

Uusmoralismi ja uuseettisyys. Ja taiteen sisällä kritiikki ja journalismi. Mitä taiteessa voi tehdä? Taiteen tehtävä on oltava vapaa moraalisista x, millainen on taiteen tulkinta? Sisällössä ei ole rajoja, ja tulkittavaa on mahdollisimman paljon. Mistä Molière kirjoitti, entäpä  Shakespeare. 

Vieläkö on villihevosia?

Mikä on Don Juanin vaarallisin väite? Sisältääkö Don Juanin kapina oman tuhon siemenensä.

Miksi Twitterissä ei puhuta enää Hegellistä?

Uudet polvet, vanhat polvet, mitä on tullut filosofian tilalle. Mitä on tullut kodin, uskonnon ja isänmaan tilalle. Ihminen joka ei muutu.

Miksi patsas puhui? Oliko se omatunto? Se ei ollut yliluonnollinen justka? Tuleminen, ilmestyminen. Koska sen koki kaksi ihmistä. Joilla kummallakaan ei ollut syytä valehdella?

Sitten pääsimme Don Juanin ruokahaluun seksin suhteen ja biseksuaalisuuteen. Mainioita esimerkkejä näemme ja kuulemme näytelmässä, jossa osaltaan Eero Aho istuu hikisenä ja himokkaana, ironisena ja kylläisenä, yleisön polvella, ja välillä lirkuttelee useammankin potentiaalisen uuden kanssa.... ei uhrin, vaan hoidon, ihastuksen kohteen. Don Juanille kelpaa niin kivet kuin kannot ja maksalaatikotkin.

Millainen feminiininen ja maskuliininen kameleontti Eero on Don Juanina.

Mistä tämä maailman suurin rakastaja, naistenkaataja, romanttinen veijari tuli iloksemme? Mistä kansansadusta, mistä tragediasta. Ja vasta sitten Molièren käsittelyyn. Päähenkilömme on isänsä hylännyt nuori mies. Hän on hylännyt isänsä luokan. Vai onko. Voiko yläluokkaa käyttää hyväkseen. Isä on hidalgo, teeskentelijä, tekopyhä.

Suosittelen.











Sosialistisesta mediastani:





Don Juan esittely 11.10.2019 lämpiössä:


KuvaDon Juan ei kadu mitään. Hän ei ole paha. Helvettiin joutuminen on vain uusi alku - parhaimmat piletsut ovat vasta alkamassa! Taiteessa on oltava ja säilytettävä vapaus, oltava vapaa moraalistisista x. Katsojalle jää tulkinta. ( Näin ohjaaja Pasi Lampela ja Eero Aho vastaavat esittelyssä )


klo
Tunnisteet: , , , , ,
Sijainti: Itäinen Rantakatu 14, 20800 Turku, Suomi

Leipäteatterin feminististä skifiä, hiekkaa pöllyttävää klovneriaa ja hulluja tiedenaisia: Sherlock Holmes ja merkityksettömyyden arvoitus -näytelmä

Kesäteatterin taso on noussut: eilen Leipäteatterin feministinen näytelmä Sherlock Holmes ja merkityksettömyyden arvoitus oli niin Conan Doylea kuin Douglas Adamsiakin, jotka mainitaan käsiohjelmasa. Vuan kesäteatteribingowsa en saanut yhtään rastia, varikset vain raakkuivat ennen. Lasketaanko se mukaan...

Tänään 24.07. Leipäteatterin Sherlock Holmes ja merkityksettömyyden arvoitus -näytelmä ehkäpä vika kertaa, ah: feminististä skifiä, hiekkaa pöllyttävää klovneriaa ja hulluja tiedenaisia. Ihmisiä. Kaffila Bokvillan, Hellsinki klo 19. Olin siellä, enkä ollut suorakulmio.

Suosittelen hyytävästi ja vietävästi Leipäteatterin Sherlock Holmes ja merkityksettömyyden arvoitusta, tsekkaapas tuleeko kesäteatteribingo-lappu täyteen vai mennäänkö ihan uusiin ulottuvuuksiin... No mentiin.

Lähdin ex tempore kesäteatteriin, kuinkahan monta ruksia tulee bingossa? Leipäteatterin Sherlock Holmes ja merkityksettömyyden arvoitus. Näyttää olevan henkistä jatkoa helmikuiselle Tohtori Jekyllile ja Herra Hydelle. Mitä mainion keidas teatterille.

Oikein kaunis valkoinen puuhuvila, jonka puutarhassa näytelmä, joka täyttää Bechdelin testit mennen tullen..

Lähdin tähän kesäteatterin näytelmään ihan ex tempore, naamakirjassa sitä mainostettiin. Sherlock Holmes ja näyttelijöinä kolme nuorta naista. Ja herätyskello.

Onko tänä steampunkkia vai aikamatka. Ajatukset veivät helmikuiseen tohtori Jekyllin ja herra Hyden näytelmään, jossa kaksi nuorta naista teki kaikki roolit. Leipäteatterin Sherlockissa kolme naista vetää kaikki roolit. Tuntuu, että heitä on enemmänkin.

Lavalla on kolme Sherlockia, kolme Watsonia ja kolme Adleria. Vähintään.

Heti alussa olo tuntuu hyvältä kun teoksessa on samaa vetoa kuin feministisessä uudessa Doctor Whossa. Kaikkia seikkailuita ei tarvi veivata samasta seksistisestä poikien näkökulmasta.

Näyttelijät risteilevät sukupuolesta toiseen, osin androgyynisinä, osin kyynisinä. Ja mustin huulin.

Tai tarkennuksena tumman ruskein huulin,ettei tähän voi Andrew Eldritchin mustan mustasta hatusta vetää mitään post punk ja gootti -elementtiä.

Onko tämä steampunkkia kun kuvassa ja näyttämöllä näkyy herätyskello, pronssin värinen, ehkä. Jonka sisällä on ratas, jos toinenkin.

Mihin olemme matkalla.

Käsiohjelmassa kumarretaan Conan Doylen lisäksi myös Douglas Adamsin suuntaan. Onhan tämä skifiä, feminististä rikostarinaa, dekkaria ja aikamatkaa.

Mutta mihin ulottuvuuteen voi mennä, ja kenellä om etuoikeus. Muuttaa ajankulua vai ajan kulkua, ovatko eri sanoja.

Persoonallisuudesta liu'utaan toiseen nopeasti.

Miljöönä on kaunis valkoinen puuhuvila. Joka voi edustaa monta asiaa, romantiikkaa, rappiota, rappioromantiikkaa, dekkaria, riistoa. Istumme varakkaassa puutarhassa.

Musiikki on retroa syntsaa, jonka on säveltänyt yksi näyttelijöistä,  Sonja Arffman.

Erikoismainintana Watsonin klovneria, joka muistutti Marc Gassotin klovneriaa. Tosin en ole muuta klovneriaa nähnytkään. Ainakaan teatterissa.

Samoin yksi sivuhenkilö pisti silmään. Järkälemäinen pahan kätyri vihreäraitaisessa puserossaan.

Näin tämän vaparilla, kiitän.

Tämä on siinä mielessä kovan onnen kirjoitus, alkuperäinen teksti oli kyllä parilla puhelimella, ja sähköpostissa ja koneilla ja kovalevyillä, mutta matkalaukkuelämää viettäneenä en ehtinyt julkaista kuin vasta nyt.

Näytökset ovat loppuneet, myös kiertävä esitys, mutta mikä ettei joskus uudelleen, ja kesällä keinussa kerran.

Miltähän tämä näyttäisi pakkasella ja lumessa. Pimeässä ja sateessa. Kuin kuunnelma, vienosti valaistu.

Tai vaikka metrotunnelissa, sellaisessa hylätyssä.

leipäteatteri


Tekijäloota

eli työryhmä

Ohjaus ja käsikirjoitus - Jussi Järvilehto
Lavalla - Sonja Arffman, Iida-Sofia Luusua, Justiina Saari
Musiikki - Sonja Arffman
Tuotanto - Iida-Sofia Luusua, Justiina Saari
Lavastus, puvustus, tarpeisto - työryhmä
Kuvat - Elisa Kohtanen





Tässä produktion virallisia kuvia:







Lue lisää Leipäteattein sivulta:


" Leipäteatterin esikoisproduktio tarjoaa kunnianhimoista kesäteatteria!

Bokvillanin huvilan valtaa vinksahtanut, tuore versio kirjallisuuden ehkä käsitellyimästä sankarihahmosta. Sherlock Holmes: eli merkityksettömyyden arvoitus hakee inspiraationsa Sir Arthur Conan Doylen alkuperäisteoksista ja tuoreemmista jännitys- ja mysteeriteoksista.

Leikkisällä otteella esitys saa mestarietsivänkin pohtimaan omaa merkitystään laajemman maailmankaikkeuden edessä, kun aika ja todellisuus hajoavat paloiksi. Tapahtunutta ei voi koskaan muuttaa, ellei ole tarpeeksi älykäs. Ehkä kohtalo onkin vain niille, jotka eivät kykene astumaan sen yläpuolelle.

"Kyvyttömyys hallita kohtaloa on vain heikkoutta, kyvyttömyyttä ymmärtää tapahtumien yksityiskohtia.”
"  linkistä


Lue lisää Myhelsinki sivulta:


" Leipäteatterin esikoisproduktio tarjoaa kunnianhimoista kesäteatteria.

Bokvillanin huvilan valtaa vinksahtanut, tuore versio kirjallisuuden ehkä käsitellyimästä sankarihahmosta. Sherlock Holmes eli merkityksettömyyden arvoitus hakee inspiraationsa Sir Arthur Conan Doylen alkuperäisteoksista ja tuoreemmista jännitys- ja mysteeriteoksista.

Leikkisällä otteella esitys saa mestarietsivänkin pohtimaan omaa merkitystään laajemman maailmankaikkeuden edessä, kun aika ja todellisuus hajoavat paloiksi. Tapahtunutta ei voi koskaan muuttaa, ellei ole tarpeeksi älykäs. Ehkä kohtalo onkin vain niille, jotka eivät kykene astumaan sen yläpuolelle.

Bokvillanin kahvila ja puutarha 3.7.-1.8.
"  linkistä





Viideoita trailereita juutuupissa:





Alla omia kuviani ja printskriinejä:


Helsingissä on kauniita kahviloita, joissa on varaa istua, ainakin kerran kesässä. Mirrit lepäävät aidalla.


 #SherlockHolmesjamerkityksettömyydenArvoitus #kesäteatteribingo


sosialistisesta mediastani:


Leipäteatterin esityksen spesuna yksi koominen Watson, jonka venkuilu ja uhritiutuminen oli klovneriaa, sekä sivuhenkilö kömpelö kaapinkokoinen kätyri vihreäraitaisessa paidassaan. Olemme rikostarinassa, joka ei ole lineaarinen eikä binäärinen vai onko...



Leipäteatterin Sherlock Holmes ja merkityksettömyyden arvoitus virkisti vehreässä puutarhassa Kahvila Bokvillanissa 24.07. Feministisen Doctor Whon kaltainen piristysruiske seksiseen skifiin. Lavalla oli monta Sherlockia, Watsonia ja Adleria, eri ulottuvuuksissa kysyttiin mikä on minuus, ja milloin... Lähdin ex tempore kesäteatteriin ennen esitystä mietin, kuinka monta ruksia tulee #kesäteatteribingo'lappuun. Silloin esityksen kuva muistutti helmikuusta tohtori Jekyll ja mister Hyde -näytelmää, jonka esitti kaksi nuorta naista. Tässä esityksessä on nuoria naisia kolme kappaletta - vaikka heitä tuntuu olevan enemmänkin. Leipäteatterin esityksen spesuna yksi koominen Watson, jonka venkuilu ja uhritiutuminen oli klovneriaa, sekä sivuhenkilö kömpelö kaapinkokoinen kätyri vihreäraitaisessa paidassaan. Olemme rikostarinassa, joka ei ole lineaarinen eikä binäärinen vai onko... #leipäteatteri @leipateatteri #SherlockHolmesjamerkityksettömyydenArvoitus #skifi #Sherlock #feminismi #teatteri #teatterinlumoa #teatterissa #theater #theatre #perfect Kirjoitan tuonnempana Teatterin lumoa -blogiini. @kaffilabokvillan #kaffilabokvillan. #teatterinlumoa2019.
Henkilön Valokuvataiteilija (@satuylavaara) jakama julkaisu


klo
Tunnisteet: , , ,

maanantai 18. marraskuuta 2019

Tokenenkohan tästä koskaan. Eero Aho on Don Juan. Useasti. Ironisesti. Kyltymättömästi. Teatteri on jakamista varten.

Näytelmä alkaa kun merenvihreään huoneeseen sytytetään valot, siinä Don Juan ( Eero Aho ) makaa ammeessa, pieni pyyhe peittää hänen kasvonsa. Hän tuo mieleen Jim Morrisonin, ja sitä myötä kuoleman Pariisissa. Ahon Don Juanissa on paljon rocktähteä, oi ne elkeet. Mutta myös muutakin 70-lukua, jossa rockmuusikot elivät kuin kuninkaat - välittämättä muiden mielipiteistä. He olivat myös androgyynejä ja osa biseksuaaleja. Tai ainakin halusi olla.

Heissä oli paljon miehekkyyttä ja naisellisuutta samassa nipussa, upeat pitkät hiukset, meikkiä ja tiukat housut, jotka eivät jätä mitään epäilyjen varaan ( Spinal Tapilla oliko se rumpalilla oli kurkku housuissa, mutta se oli kääritty rapisevaan paperiin... )

Isä sanoi, että varo Don Juaneja.
Mutta se oli jo myöhäistä.
Olin Turuus.

Vaikka Molieren näytelmä on barokin ajalta, niin sisustuksessa olemme jo dekadentissa rokokoossa, jota syfilis on hieman sävyttänyt, ei niin vaaleanpunaiseksi.

Näkymä on hieman kulahtanut, se on rappioromantiikkaa, ah, tarpeeksi.

Tuuban soittaja istuu frakki päällä likaisella wc-pöntöllä. Viitataan jo tulevan, de Saden juttuihin. Hienosti hän soittaa Don Giovannia. Välillä yleisö taputtaa liian kovaa, ettei Don Giovannin kaikkia säveliä kuule, mutta onneksi kävin katsomassa, ja kuuntelemassa tämän useasti.

Aho lepää, makaa kuin Morrison viimeisellä kylvyllään, mutta ehkä viittaus on myös suuntaan Marat? ( Olen armoton Charlotte Corday -diggari, jonka vuoksi kävin luostarissakin. Ei tosin niinkuin Don Juanin tarinassa, heh heh, vaan oliko se minulla joku basilika, missä Corday oli vangittuna ).

Nyt selkään sattuu, en ole syönyt lounasta, en päivällistä, en illallista, että jatkan toiste. En edes viinirypälettä...

Eeron tää Don Juan -hahmo tai matka alko The Doorsien Morrisonista, sit siirty Pentti Siimekseen, sieltä Loiriin ja matka on vielä kesken. Hänessä on epookin riikinkukkojen ja 70-luvun rocktähtien rokkukkojen feminiinisyys/maskuliinisuus. Ja mikä yleisö, vastaanottawainen. Haluan tuon ammeen! Kylpyankat saa jättää ammeeseen. Ja Don Juan.... Näin ajattelin 14.09. Eero Aho, näyttelijä Eero Aho flirttailee yleisön kanssa, viettelee, huomaa, kaataa, huomioi.

Ennen julisteita sai vain Suosikista ja Helpistä, nyt myös Turuust. Nami nami. Joskus suklaavälipala kuulosti kondomilta. Ohjaaja Pasi Lampela jatkaa dekadenttisia kamaridraamoja, ellei peräti sänkykamari-. Tosin olen vasta nähnyt julkan, mutta Eero Aho on Don Juan.

Olen jo myyty 14.09. Vaikka olen nähnyt vasta julisteen.

Olen uudelleen Turun kaupunginteatterissa katsomassa näytelmää Don Juan 5.10. ja erityisen paljon välitaputuksia. Jos Eero Ahon ja Markus Järvenpään rodeo Hamletissa kuumotti, niin tsekkaas Ahon ja Markus Ilkka Uolevin kohtaus tässä...

Turun kaupunginteatterissa herkutellaan Don Juanilla eli Eero Aholla, mutta myös erinomaisella Arto Hällströmin käännöksellä.

Kekriin ja Halloweenin sopi hyvin Don Juan 01.11. irstailua ja kuolleet eivät anna rauhaa. Eilisen veto oli erityisen hersyvä ja vallaton. Jossa oli myös Aleksis Kiveä. Minä eläin! Tai sitä tarkoittaen....

Jos näyttämön kuva-alasta peittää yläosasta 2/3 niin alaosassa näkyisi vain western, siis länkkäri, lännen elokuva, cowboyn buutsit ja herran palvelijalla Snagarellella ( ihana Hannes Suominen ) on jopa vanhojen lännenmiesten aluskerrasto - jossa myös takaluukku.

Millaista on seksuaalinen lataus näytelmässä, teatterissa. Varsinkin tässä. Kuinka monta ironian tasoa on. Kuinka hienoa, että ohjaaja Pasi Lampela jatkaa näitä sänkykamari-näytelmiä. Edellinen vastaava eli Helsingin kaupunginteatterin Kenraali ja Casanova -näytelmässä oli vanhenevan Casanovan lisäksi nuori YrjöMaunu Sprengtporten kylpylässä, joka kovasti toi mieleen Venus turkiksissa -teoksen.

Teemapäivä: luin Don Juanin päiväkirjaa, kuuntelin Judas Priestin Turbo Lover -piisiä, ja matkustin Turkuun katsomaan Eero Ahoa näiden kahden teoksen väliltä, sisältä ja sivusta.
Että siltä pohjalta. Marraskuu alkoi.

Kekriin ja Halloweenin sopi Don Juan Turuus. Kyllä Eero Aho on lempi. Näyttelijäni. Eilisen 1.11. veto oli erityisen hersyvä ja vallaton. Ja yöllä koko Turku tuoksui konjakille!

Kuva


Ja ekat tunnelmat esityksistä joita olen ahminut, tiuhaan.

Olen käynyt katsomassa Turun Kaupunginteatterin Don Juania myös useasti. Tässä tiivistelmä.

Kuva


Kuva



Sosialistisesta mediastani:




kirsikkana kakun päällä ja sokerina kulhossani Eero Aho -hehkutukseni joka alkoi siitä Vaarubuudenin eestä Töölössä 90-luvulla:
Ennen Don Juania Turuus oli Hamletti: Ja eero veti kuten Eltton Joni:
Ja sitä ennen Eero oli Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen: huvittavaa kyllä, kerran kävelin Helsingin kaupunginteatterin kulkimilla ja vastaan kävelee hän, Kekkosena, tällingissä. Olin kuvaamassa vaahteroita, niin säikähin, kun ei muita ihmisiä mailla halmeilla.




sit oli joku Tuntematon juttu:
Teatterin lumoa: Dominoiva Äidin rakkaus Omapohjassa, Eero Aho, Raskolnikov ja naapurini Martta Koskinen #äidinrakkaus järisytti toistamiseen eri näkökulmast tiirattuna #Omapohja #Kansallisteatteri sopevasti ennen äitienpv. Ja varsinki Eero Aho! Eero Aho ol yhtä hehkee kuin Varubodenin eessä Tölössä 90-luvulla. Ei paskempi lauantai: aina tenhoava #EeroAho Kekkosena #kekkonenjakremlintanssikoulu #hktfi . Sitten yllätys ilotulitus ja Lintsin #iikweek dj:nä jussi69 kun huvipuisto on auki keskiyöhön asti...
Yks saksittu teatteriarvostelu tahi tunnelma Rosa Liksom: Family affairs @KOM_teatteri oli niin ikimuistoinen ensi-ilta, etten muista siitä mtn. Eero Ahoa olen senkin jälkeen käynyt tiheään tiiraamassa. Ja Marja Packalenia näin viimeksi Valehtelijan peruukissa.



klo
Tunnisteet: , , , , , , ,

Tulen merisairaaksi katsoessani Tsehovin Lokkia eka kerran Kansiksessa, ennakossa. Muttei se ole paha tila

Ensimmäisellä kerralla istun eturivissä, ja näen kaiken uutena, ja ensimmäistä kertaa. Ja tulen merisairaaksi! Eikun järvisairaaksi. Kehoni muistaa, miten järvi elää, miltä se kuulostaa, millä tavalla aallot lyövät, ja milla lailla veden pinta kimmeltää, ja heijastuu taustakankaalle.

Lattian pinta näyttää kiiltävältä, indigon siniseltä yöltä. Tiedän, ettei siinä ole vettä, mutta pelkään, että näyttelijät liukastuvat siinä. Merisairaus tai järvisairaus ei ole paha asia, se ei ole pahoinvointia, vaan, että olen mukana. Tunnen aallot. Kylmät pärskeet. Kehomuistini reagoi.  Järven pinta on huurteinen, kuin myöhään syksyllä.

Kaksi kolmimerkityksellistä laituria lisäsivät tunnelmaa, järven laiturit, aseman laiturit, ja Tuonelan laiturit. Laitureilla seistään eron hetkillä, romanttisissa ja traagisissa tarinoissa.

Ohjaaja Rautiaisen edellinen teos, Mestari ja Margarita -näytelmä oli Willensaunassa. Nyt olemme pienellä näyttämöllä, ja tilaa, ja happea on enemmän. Tyylisuuntakin on eri. Suurella lavalla tapahtuu samanaikaisesti moniakin asioita. Visuaalisesti, sanattomasti, ihan alusta lähtien tunnemme kuka on kuka, ja kehen linkissä. Voisi olla telenovellaa tämä kuka rakastaa epätoivoisesti ketäkin, mutta se toteutetaan kauniisti, silkkisesti, traagisesti.

Lavalla on paljon vastakohtia, ja hullunkurisuutta kuten tyhmä opettaja, joka on kuitenki tavattoman kiltti vaimolleen, jonka luokse aiemmin käveli joka päivä kuusi virstaa. Pär suunta. Nähdäkseen Mashan, johon on tulenpalavasti ja kipeästi rakastunut. Mashaa näyttelee Emmi Parviainen. Masha taas rakastaa ehdottomasti ja peruuttamattomasti Kostjaa, joka taas rakastaa toista, nuorta tyttöä, lupaavaa näyttelijänalkua, jota näyttelee Aksa Korttila. Masha vetää viinaa ja nuuskaa, lievittää kipuaan.

Tsehovin Lokki ennakossa tarjosi vahvoja, aktiivisia naisia jotka tekevät valintoja, kipeitäkin, päihteitäkin. Ja eteerisiä, herkkiä miehiä kirjoitusvihkoineen, perhoshaaveineen, sihvereineen ja kyyneleineen. Mutta kävelikö Vesa Vierikko vetten päällä (being there -viittausko)?

Ensimmäisessä näytöksessä loistaa Korttila, toisessa Parviainen. Tsehovin Lokki ennakossa 17.09. sekä myös esittelyssä Lavaklubilla. Maalla, näennäisen joutilaassa tapahtumattomassa tilassa, eristyksissä, ja arjen tuolla puolen, tapahtuu, suuria tunteita kuten oopperassa...

Nenäliinat esiin! Emmi Parviainen nousi pianon päälle. Eilinen 16.09. Tsehovin lokki saa neljä tähteä ⭐⭐⭐⭐ ja neljä nenäliinaa.

Passion, dolor, corazon, alma, vida, amor, mort... Ehkä myös toisessakin järjestyksessä. Tsehovin Lokki ennakossa Kansiksessa 16.09.

Ohjaaja Anne Rautiainen osaa soittaa katsojaa emotionaalisesti, koko naisen tuskan, toivon, intohimon, katkeruuden kirjo. Musiikin kylmät väreet ja tämä on vasta puolieräika, veistoksellinen Kuusiluoma ja  Lokki ennakossa 16.09. Mikä syy olla teatterissa maanantaina, ah!

Rautiaisella on röyhkeyttä ottaa venäläiseen näytelmään espanjankielistä musiikkia, laulun sanat voivat kertoa itsemurhasta. Rautiainen sanoikin, kuinka lähellä toisiaan espanjankieliset ja venäläiset ovat.

Anne Rautiainen on rohkea, ellei peräti röyhkeä, käyttäessään espanjankiel. musiikkia tässäkin venäläisessä klassikossa. Kuten myös ihanassa, ihanassa Mestari ja Margarita -näytemlmässä, jonka näin 13 kertaa Willensaunassa.

Tsehovin Lokissa on oikeastaan kaikki, katsojalle voi jäädä pohdiskelut motiiveista, miksi suuri Diiva on ilkeä pojalleen, pelkääkö teatterin uutta muotoa, pelkääkö, että aikansa on ohi!? Näyttelijänä? Vaikuttaako hän liian vanhakta kun oma poika tekee dekadenttejä näytelmiä? 28.09.

14.08. Kansallisteatterin syyskauren avajaisissa aattelin: Tsehovin Lokki-näytelmässä on oikeastaan kaikki: rakkaus, pettymys, vanhojen kaavojen kaataminen taiteessa, kipu, naisnäyttelijän uran lyhyys ja kapeus, mammanpojan itsenäistyminen, ehkä, ja sitten vielä lottoarvonta. Millainen Kansiksen versio on, saamme nähdä, kokea syssyllä.

Maria Kuusiluoman taiteilijajuhlan kunniaksi Tsehovin Lokki Kansallisteatterin näytöntökauden avajaisissa. Erityisen hieno on näytelmän juliste, josta välittyy näytelmän eri-ikäisten, lihallisten hahmojen tuska, toivo ja kaipaus 14.8.



Lokki oli näytelmä jonka näin Kansallisteatterissa useasti, tiuhaan. Anton Tsehovin Lokki on julma komedia. Se on ilkeä, ja Tsehov asettautuu useamman henkilön nahkoihin. Hän olikin yllättävän nuari sen julkaistessaan, oliko näin. Se on jotenkin ihana, ja haikea nelinäytöksinen teos, jonka olen nähnyt aiemmin kahden näyttelijän vetäessä kaikki roolit. Lokista on ainakin kaksi suomennosta, toisessa sanotaan pum pum ja toisessa klik klik. Ennakoissa ja kolmas kerta toren sanoo 28.09.



Mille saa nauraa, ja miksi, olen miettinyt viime päivien teattereita Piina, Everstinna, Pelle, Lokki ja tämä Jokeri. Sitten poliisit raahaavaat juoppoa jolta tippuu housut.

Olen teatterissa nähnyt viikossa julmia komedioita: Everstinna, Gabriel tule takaisin, Pelle ja Tsehovin Lokki.



Avajaiskuvat allekirjoittanut.



sosialistisessa mediassani:
klo
Tunnisteet: , , , , , ,

Näin järisyttävän näytelmän Riivaajat Teatteri Jurkassa kolmesti. Tässä Kuvallisia muistiinpanoja:

Kuvallisia muistiinpanoja näytelmästä Riivaajat. Minulle näytelmä ei ollut ollenkaan äärioikeiston yksittäisten misogyynisten, naisvihaa levittävien poikien radikalismia, jota on verkkovihana nykyään, vaan päin vastoin, Baader-Meinhof - tyyppistä, Kuka ellemme me -pohjalta. Vallankumous jota osa toteuttaa rauhallisin, väkivallattomin aikein, opettaen. Mutta osa porukasta aina menee äärimmäisyyksiin.

Hyvinki Jurkkaan sopiva punamusta harness-sähikäinen Markus Järvenpää vetää Riivaajissa nii kovat palopuheet ja propagandat, kuin mikään ei olis muuttunu Dostojevskin vallankumousten ajasta. Lavastus on jatkoa Koirat eivät käytä housuja -kellariloukosta, tyrmästä


Klassikko on klassikko, ja aina ajankohtainen. Dostojevskillä oli radikaali taustansa, oi nuoruus, ja romaanissa, ja oikeassa elämässä tapahtunutta ylioppilaan murhaa pidetään sosialistisen vallankumouksen alkulaukauksena. ( Kirjassa Satovin murha. ) Videolla on mustavalkoista ja ei niin mustavalkoista maailmaa, välillä mennään harmaan puolelle, ja punasen, hyvin punasen. Näyttelijä Markus Järvenpään ja ohjaaja-dramaturgi Tuomo Rämön teos Riivaajat on tämän poppoon toinen albumi, edellinen oli Rikos ja rangaistus. Keikalta tämä tuntuukin, hikiseltä, intiimiltä.

En aikonut tätä kirjoittaa, koska maksoin liput itse, mutta ymppään tähän vain Teatteri Jurkassa nähtyjen Riivaajat -näytelmät viideot ja kuvat.

Nyt 7.10. tuli äkkilähtö... Huomenna Riivaajat iskevät teatteri Jurkassa suht edullisesti. Dostojevskin vallankumouksellinen solu anarkisteja ( Markus Järvenpää vetää kaikki roolit, ja millä lailla) sopii hyvin Jokerin liikkeen kanssa.  Empatiakyvytön eliitti v tasa-arvo, demokratia. Asiaa!

Klassikko on klassikko: vieläki ajankohtanen ja alusta uusille tulkinnoille.  Kaikki me haluamme tulla hyväksytyiksi, huomatuiksi, rakastetuksi. Kuten elokuvissa Jokeri sekä Marian paratiisi. Ehkä. Huikeaa, ettei Dostojevskiä murhattu anarkisminsa vuoksi. Dostojevskille määrättiin kuolemantuomio. Mutta hän selviytyi. Miksi?

Oli hurjaa huomata kuinka viime vuonna Dostojevskin tuotanto kielletään liian vaarallisena kirjallisuutena kaikista maailman paikoista juuri kirjamessuilla jossakin ahdasmielisessä hihhulien maassa.

Kino Korjaamolla oli kaffe & leffa nimeltä Marian paratiisi, joka sopii oikein tähän manipuloivien karismaattisten sosiopaattien ( dokumentti Kreivi, Gabriel tule takaisin, Once upon a time in... Hollywoodin Charles Manson, Everstinnan Eversti, Mandy, Midsommar, Jokeri, Riivaajat ) sarjaan, jossa jokainen osoittaa kuinka helposti käyttäydymme, me vain haluamme rakkautta ja tulla hyväksytyksi, huomatuksi, kuulluksi.

Myös Irrational man keskustelee Jokerin kanssa. Ja ehkä Kauriinmetsästäjäkin. Elokuvan rinnalla pyörii mielessä myös Markus Järvenpään esittämä monologi Riivaajat, jonka näin Jurkassa kahdesti, ja myöhemmin Tampereen teatterilla näen vielä.

26.09.:
Dostojevskin Riivaajat iskevät uudelleen, tarinan dekoratiivisten detaljien lisäksi Markus Järvenpää on täydellinen, kaikissa rooleissaan. Andy McCoyn eilisen levynjulkkarikeikan jälkeen tämäkin tuntuu keikalta. Jos Rikos ja rangaistus oli ensimmäinen albumi, niin tämä on toinen

Todella kiinnostavaa, että Aino Malmbergin asunto sijaitsi osoitteessa Vironkatu 7, jossa on myös nykyisin Teatteri Jurkka, jossa näin Dostojevskin #Riivaajat näytelmä, jonka osa repliikeistä sopi kuin nappi otsaan.

Hesarin artikkelissa: "Aino Malmberg hurmaantui terrorismin hehkusta: 1900-luvun alussa opettaja ja kirjailija avasi kotinsa Venäjän radikaalien salaiseksi tukikohdaksi Kirjailija ja opettaja Aino Malmberg piti Helsingin-kotonaan eräänlaista vallankumouksellisten hovia. Hän oli valmis piilottamaan kotiinsa jopa dynamiittia. Malmberg on osa Suomen terrorismin historiaa, josta kertoo uusi tietokirja." linkissä

Sergei Netšajev oli tilanomistaja Pjotr Jepiševin ja maaorjanaisen avioton lapsi.
" Kirjailija Fjodor Dostojevski kuvaa Netšajevin kannattajia romaanissaan Riivaajat." #riivaajat
vallankumouksellinen Sergei Netšajev wikipediassa


Näin järisyttävän näytelmän Riivaajat Teatteri Jurkassa kolmesti. Tässä kuvia, videoita ja linkkejä:



Sosialistisesta mediastani:
mm keskustelut Teatteri Jurkassa esitysten jälkeen:



klo
Tunnisteet: , , , , ,
Sijainti: Vironkatu 7, 00170 Helsinki, Suomi
Tilaa: Blogitekstit (Atom)