Teatterin lumoa - kuvallinen teatteriblogini

Teatterin lumoa - Satu Ylävaaran kuvallinen teatteriblogi

maanantai 13. joulukuuta 2021

Mitä juuri näin. 4 Floors of Whores: niXXXavuori -esitys Teatteri Viiruksessa. Perjantai-illan ralliksi ja ratoksi 10.12.2021

Mitä juuri näin. 4 Floors of Whores: niXXXavuori -esitys Teatteri Viiruksessa vierailevana esityksenä
perjantai-illan ralliksi ja ratoksi 10.12.2021. Perfomanssi ja lauantaitranssi käy läpi koleaan syntymisen & mitalihuuman. Aikuisille. Sisältövaroituksina näppärä piiskaaminen, maalin "squirttaaminen" seinälle, alastomuus. Alastomana on loppukiitoksissa myös miksaaja-äänimies, eli reilu peli... 11.12. oli vimppa esitys.

Tässä Niskavuoressa on tarkoituksellinen XXX eli aikuisille tarkoitettu esitys. Kinkyvastaanottajana ja teatteri- ja muutenkin kulttuuribloggaajana kiinnostuin kutsusta, johon tosin en enskariin päässyt, kun päällä oli viiden päicän putki Night Visions -festareita, mutta onneksi perjantaina oli iltasella vapaata. Teos toimi myös pikkujouluna, jolloin saa nauraa. 

Tosin toisesta rivisrtä taaksepäin olis voinut olla korkeammat tuolit tai tyynyjä tai puhelinluettoita. Kun eturivissä istui kookkaita miehiä. 

Eli vähintäänkin Friday, bitches.

Sisältövaroituskansio on yhtä paksu kuin puhelinluettelo. Tai Babylon Berlinin massiivinen kuvaussuunnitelma.

Nyt en katsonut sisältövaroituskansiota, koska sen plaraaminen voi sisältää rutkasti juonipaljastuksia.... Nykykatsoja osaa varautua. Tärkeintähän on katsojan koskemattomuus. Kaikki tapahtuu tarpeeksi kaukana. Etäällä. Ja mielikuvituksessa. Kyseessä on käiskirjoitettu teos. Tilana obn turvallinen teatteri. 

Teatteri Viiruksen studiossa näemme läpinäkyvän kuution, kuin jääpalan, jonka sisällä ultravioletissa tai paremminkin sähkönsinisessä valossa on lattialla, klassisen musiikin soidessa ylevästi, valkea möykky kangasta, joka lopulta alkaa liikkua, ja sen sisältää syntyy kolme olentoa Niskavuoreen. Alastomina, sarjakuvamaisin päin, kokonaamioin, hyvin vaaleahiuksina. Alastomina. Sitten siirrymme, jossain vaiheessa, ellei heti xxx kohtaan. Alastomat olennot hytkyvät transsissa tanssivat, hikisinä. Kohtaavatko he häpeää. Kohtaammeko me häpeä. Kuka kohtaa ja mitä. Pinet Suomenliput heilut keååien päässä, kepeillä myös piiskataan. Ollaan urheiluhuumassa, sinivalkoisessa, otetaan selkään, sanan monissa merkitysissä. 

Tuoretta oli myös maalaaminen, eli maalia laittoivat omiin paikkoihin, ja ja squirttasivat siitä kankaalle ja katsojia kohti - välissämme oli tuo läpinäkyvä neljäs seinä.

Nykyteatterin, sirkuksen, performanssin, BDSM:n, kinkyn ja mm burleskin keinoja käytettiin. Väliajaton teos oli sopivan mittainen ponnistus, ja puserrus. Ainakin naiset nauroivat kovaan ääneen huippukohdissa. Miten pitääkin. Kun lavalla tehdään jännä temppu ja sitten vilkutetaan katsojalle. 

Mm sillä Suomenlipulla. 

Mainiota oli lukea myös infoa, millä kielellä he esittävät teoksen. Tiedoissa luki:
kieli = ei ongelma.

Eli ei käytetty suomen kieltä. Ehkä vähän demonista englantia. 


Saako klassikkoon kajota. Miksi ei saisi.

Esitys on teatterissa tiettyinä päivinä, esittävänä taiteena. Se ei ole mikää tuhruinen seksiklubin sesonkiläträys, jonne kuka tahansa ukkeli voi kävellä tukko euroja kouraassaan milloin vaan. Ei. 

Jossain teatterissa muutama vuosi sitten ksyttiin yleisöltä, mitä haluaa teatteriin ja mitä ei. Eräässä katsojakommentissa oluki, että ei alastomuutta. Minustakaan turhaa alastomuutta ei tarvitse käyttää vain provosoidaakseen, Kuten klikkiotsikot. HAIRn päivät ovat takana. 

Aikuisten esityksiin nykyteatterissa, burleskissa, sirkuksessa voidaan käyttää kehoa. Tämän performanssikollektiivin jäsenet lavalla olivta, ovat Astrid Stenberg, Emilia Jansson, Herman Nyby. Sekä äänisuunnittelija Riku-Pekka Kellokoski.

Tai eiväthän he alasti ole, vaan kaikilla on sinivalkoiset sukat. Että pysyvät psytyssä mm märän maalin keskellä. 

Paperimassan tyyliset sekä söpöt että groteskit naamiot vaaleinen viattomine hiukseen, suomalainen perimä, suomalainen maisema. 

Mikä hybris, mikä hypoteesi. Että yleisö kokee, yleisö nauttii. 

Ehkä ollaan myös epämukavuusalueilla. Ja mukavuusaluiella. Varsinkin. 







Tekijäloota: 


Esiintyjät Astrid Stenberg, Emilia Jansson, Herman Nyby
Äänisuunnittelija Riku-Pekka Kellokoski
Tuotanto 4 FLOORS OF WHORES

Kesto päivitetään ennen ensi-iltaa
Kieli ei ongelma

Esitys sisältää vahvaa strobovaloa, teatterisavua ja suositellaan aikuisyleisölle.



4 Floors of Whores: niXXXavuori -esitys Teatteri Viiruksessa 4 Floors of Whores: niXXXavuori -esitys Teatteri Viiruksessa



 


4 Floors of Whores: niXXXavuori
4 FLOORS OF WHORES
”Niskavuoren lapset ovat niin hauskan pellavapäisiä ja harvasanaisia” – Hella Wuolijoki





Lue lisää Viiruksen sivulta ja muualtakin: 

"niXXXavuori liikkuu lumisessa, kansallisromanttisessa mielenmaisemassa. Teos sukeltaa performanssitaiteen kaanonin, suomalaisen teatterin ja julkisen torijuhlan kautta kysymyksiin häpeästä ja syyllisyydestä suhteessa kansalliseen identiteettiin. Uuden, nuoren kotimaisen 4 floors of whores -kollektiivin muodostavat Emilia Jansson, Riku-Pekka Kellokoski, Herman Nyby ja Astrid Stenberg. Esitys saa ensi-iltansa Viiruksessa 2.12.2021

Ryhmän estetiikka ja työskentelytavat nousevat fyysisen teatterin, nykykoreografian, äänitaiteen ja performanssitaiteen vuoropuhelusta – ripauksella populaarikulttuuria ja aistillisuutta. Haaveiden, hybriksen ja nautinnon synnyttämät sirpaloituneet maisemat kehittyvät mielialojen ja tunnelmien sommitelmiksi."











Sosiaalisesta mediastani:

Bloggariklubilla ja Vallilan Kansallisteatterissa on ensi-illassa Kampaamo 8.12.

Tänään 08.12.2021 bloggariklubilla ja Vallilan Kansallisteatterissa on ensi-illassa Kampaamo. Glögin lisäksi södikan joululahja svenskidekkari. Pakkanen ulkona, kristallikruunut säteilee sisällä. Samoin Ella Eronen. Suurennoksena.

Tänään ensi-illassa Mika Myllyahon duunarikomedian Kampaamo kantaesitys tuolla Vallilan Kansallisteatterissa. Potkuja! Puvustukselle on jo tainnut mennä kiitosta kuinka upeat saappaat Maria Kuusiluoman hahmolla on...


Mutta eihän lavalla nähty saappaita, vain mainoskuvassa, esittelykuvassa...


Näin Mika Myllyahon edellisen duunarikomedian KORJAAMO, olikohan vuonna 2018. Se oli enemmän duunarin, ja duunin komedia kuin tämä. Öljyisessä korjaamossa soi hyvä musiikki, mm Iggy. Tässäkin sisarteoksessa KAMPAAMO soi hyvä musiikki, mm My favourite game, kun Raikku, kampaaja. muistelee ysäriä. 90-luvulla tehtiin myös hienoa musiikkia, ei pelkkää huumorijysäriä.

Mutta toisaalta, miksi vain " miesten työt" ovat duunarien duunia, eihän se pidä paikkaansa. 

Itse ajattelen kampaamoa ja kampaajia enemmänkin yksityisyrittäjinä, ja luksustuotteiden myyjinä kuin duunareina. Se on aina tämä positio, mistä katsoo, ja paljonko on  lompakossa. Tai velekaa. 
Siivooja toki on duunari, aina, tehdessään paskatyötä. Arvostan siivoojien työtä, olenhan itsekkin sitä tehnyt taidetta ja opintoja ja elämää ja kulttuuria rahoittaessani. Kuinka monta työtä tai pikavippiä siivooja-naisella pitää nykyään olla, että pärjää? Kun yksin joutuu hoitamaan kaiken, kun väkivaltaisesta tai poissaoleasta puolisosta ei ole aikuiseksi eikä mieheksi eikä maksajaksi. Tai kun töiden lisäksi tekee metatyöt, vai tekeekö, rojahtaako sohvalle. Antaako pullo unohduksen, unen, rauhan, oman ajan, oman tilan. Miten olla hyvä vanhempi. Miten olla läsnä. 

Sanallakaan ei mainita, että eletään taas laman aikaa sekä koronaa. Tiukka tilanne tulee ilmi, kuinka pärjää. Miten maksaa kampaamon tilan vuokran, kun ihmisillä ei ole varaa laittaa tukkaansa, tätä ei kyllä mainita, mutta kyllähän se jossain kummittelee. Paskamyrsky menee ehkä liian pitkäksi vitsiksi, symboloiden paskatyötä. 

Mutta on täysin oikein mainita, ettei vessankorjaaja ilmaannu korjaamaan kuin vasta parin viikon päästä. Se on jännä, miten isännöitsijät aina osaavatkin muuttua näkymättömiksi. Miten kehdataankin olla maailman vähiten korruptoituneessa maassa näin. Ottamatta vastuuta. 

Lavalla näemme neljä näyttelijää, kolme naista ja yhden miehen. He esittävät muitakin rooleja, ja toimivat myös kreikkalaisena kuorona, joka kertoo tapahtumista. Käytetään vanhan ajan teatteria ja nykyteatteria, kuten hidastuksia, vai tuliko hidastuksia. 

Valoja. Kuinka katosta laskeutuu 50-luvun mikki, kuten nyrkkeilytappelussa, tai siis matsissa, ja kuinka näyttelijä heilauttaa mikin toiselle, joka heilauttaa sen takaisin, kauniina sauramaisena liikkeenä, siis Carlos Sauran muistaakseni Carmenissa heilautetaan hehkulamppua,hieno kohatus, lamppua  jota heilautettiin myös Nine Inch Nailin keikalla aikoinaan, hypnoottinen liike, joka pakottaa reagoimaan. Väistämään tai ottamaan vastaan. Pataan. 

Aiheina myös NIMBY, että ei minun takapihallani, lähiöt, rasismi. viha, raivonhallinta. Vaihteeksi piristävää, että naisella on raivoa, joka konkretisoituu potkuina. Ei omaan lapseen, vaan kusipäihin. Jotka yrittävät hiljentää, estää etniseen pikakruokapaikkaan menevää naista. 

Aivan aluksi yleisö ei naura. Pääjohtaja-ohjaaja Myllyaho pyysi aiemmin anteeksi viileitä tiloja. Joo, Vallila on viileä paikka, sanan kaikissa merkityksissä, mutta kun lukee ohjeen, että pukeutua, koska on talvi, ja ollaan Suomessa, ja vanhassa rakennuksessa, ja voi viluttaa, niin kannattaa puekutua muuhun kuin silkkihuivin kokoiseen pikkumustaan. Naisen ei tarvitse koskaan pukeutua järjettömästi yhtään miehen katsetta miellyttääkseen. Mihinkään pippaloon. Muistatteko vielä ajan jolloin Cannes pakotti naiset korkokenkiin. Niille portaille punaisilla matolla. Voi... Oliko vuosi 2016. Oskareissa 2020 (2021) oli sopivasti naisilla järkeviä kenkiä. 

Kestää hetken, ennen kuin yleisö nauraa, ostaa tarinan, kuten ameriikassa sanotaan että "ostaa" tarinan, eli uskoo kuulemaansa, hyväksyy, tai ainakin ottaa vastaan. 

Yhden siivoojan ja kahden kampaajan, siis nkolmen naisen, päähenkilön, lisäksi heidän sukuaan käy lavalla, ja kuinka uskottava on kylmä, rahaa nyhtäävä äitee, joka ei sylje kuppiin. Kuinka lavalla on monta hyvää tytärtään, joka auttaa äitiään. On kympin tyttöjä, tai ainakin tyttöjä, jotka pärjäävät, ja uskovat, että huomenna on huominen. Paremmin, tai ainakin selviytyen. Tytöt, jotka uskaltavat nukkua, hyvin. Rauhassaa. Aikuiset tytöt. Lapsen ikäiset tytöt. Tytöt, jotka lukevat läksyt. Tytöt jotka menevät kouluun, Mutta on myös tyttöjä jotka eivät mene opiskelemaan. 

Eli tämä komedia, vakava komedia ei ole hörö hörö eikä rai rai. Paitsi ehkä paikoin. Missä ovat sinun rajasi. Oma tilasi. Mittasi. Myötätuntosi. Arkesi. 

Olin paikalla kutsuvieraana, bloggariklubilla. Olikin vuoden viimeisin bloggariklubi. Oli ensi-ilta, kantaesitys. 






Kampaamo
Tragikomedia henkilökohtaisten rajojen merkityksestä

MIKA MYLLYAHO

Käyppä vaikka itse katsomassa. 


Tekijäloota


NÄYTTELIJÄT JA TYÖRYHMÄ
Rooleissa
Katariina Kaitue, Maria Kuusiluoma, Petri Liski ja Sari Puumalainen

Ohjaus
Mika Myllyaho
Lavastus
Mika Myllyaho

Pukusuunnittelu
Auli Turtiainen
Valo- ja videosuunnittelu
Kare Markkola
Äänisuunnittelu
Veli-Pekka Lahtela
Musiikki
Samuli Laiho
Naamioinnin suunnittelu
Petra Kuntsi



Lue lisää Kansallisteatterin sivulta:


"Ansku (Sari Puumalainen) ja Raikku (Maria Kuusiluoma) ovat lapsuudenkavereita, jotka työskentelevät kampaamoyrittäjinä laitakaupungilla. Heidän vuokraamansa Elannon vanha liiketila on hajoamassa käsiin; nurkissa on hometta, ja kreosootin pistävä lemu leijuu ilmassa. Kun vessanpönttökin lakkaa toimimasta, naisten mielessä syntyy vakaa päätös, ettei näin voi jatkua. Unelma kunnollisesta toimitilasta luo toivoa paremmasta, mutta onko heillä siihen varaa?

Kampaamoa siivoaa Anskun ja Raikun kaveri Sisko (Katariina Kaitue). Naiskolmikkoa yhdistää jatkuva olemassaolon taistelu pienyrittäjinä, elämä teini-ikäisten lasten äitinä sekä aviomiehet, joista ei ole ollut kantamaan vastuuta perheensä hyvinvoinnista. Edes liiketilan huoltomiehestä (Petri Liski) ei näytä olevan apua.

Mika Myllyahon Kansallisteatterin näyttelijöille kirjoittama Kampaamo on vakava komedia henkilökohtaisten rajojen merkityksestä ja itsekunnioituksen säilyttämisestä – ihmisistä, jotka käyvät taisteluun onnensa ja olemassaolonsa oikeutuksen puolesta. Realismia ja runollisuutta yhdistävä Kampaamo on Myllyahon aiemman Kansallisteatterille kirjoittaman ja ohjaaman esityksen, kiitetyn Korjaamon (2018) itsenäinen sisarteos.

Kantaesitys Vallilan Kansallisteatterissa 8.12.2021

MA 13.12. esityksen jälkeen Tekijät esiin! –keskustelussa näytelmän kirjoittaja, ohjaaja Mika Myllyaho ja esityksen visualisti Auli Turtiainen. Tilaisuuteen on vapaa pääsy – tervetuloa!"


Sosiaalisesta mediastani: