Teatterisyksyni koronavuonna 2020 oli maailman parasta. Vähintään.

Teatteria koleran, eikun koronan aikaan. Syksy 2020. Tämä vuosi oli saatanan kova teatterivuosi. Oikeasti kovia ja kiinnostavia.  

Ennustin 21.04.2020: Syksyn teatterisatoa odotellessa: 

ainakin Jurkan Scream - the Love Story, ja Turun kaupunginteatterin Rakkaani Conan barbaari, Cabaret ja Don Juan ovat sellaisia tärppejä ja härppejä, että kannattaa lähteä tuvasta. #teatterivuoteni2020.

Ne vasta olivatkin tärppejä. On ihanaa omistaa tämä nenä joka vie sinne, missä haistan hyvän, tai kiinnostavan taiteen.

Mutta takaisin koronavuoteen 2020, ja teatteria koronan aikaaan. Itse asiassa taide ja kulttuuri, kutenteatteri, keikat, kirjasto ja elokuvat eivät ole vapaa-ajanviettoa. Vaan työllistävät monen monta sektoria. Puhumattakaan siitä mitä antavat, herättelevät, sivistävät, kauhistavat, kiihottavat, anatvat vastauksia tai kysymyksiä.

   

Teatterit ja elokuvat valkokankaalla ovat ollet iltaisin ja viikonloppuisin mitä parhainta päihteetöntä ajankäyttöä, ettei pää hajoa. 

Monenlaista teatteria halusinkin nähdä kauhuromanttisesta Jekyll & Hyde tarinasta nykysirkukseen, Hamletin verisoimiseen verisoimiseen rockmusikaalina, bunkkeriin suljettujen tarinoita, natsien valtaannoususta sekä uudistetun Cabaret-musikaalin voimin, että myös Hitler ja blondi -esityksessä. Retroa, vintage, tuttua ja turvallista, mutta myös kynnyksen ylitystä, kauhua ja komediaa, kuten kuvan SCREAM - THE LOVE STORY, joka myös muistutti ketkä saavat tarinoita kertoa, ja kenen näkökulmasta, verellä voi läträtä meikkitutoraalissa, ja oikeudesta olla ja rakastaa. 

Nuoret pojat, lapset voivat näytelmissä pahoin, Don Juan rähjääntyy resissussa. 

Tässä syksyn kohokohtia joita ei muualla tässä blogissa, ehkä. 🎭 #teatterivuoteni2020 😷

Napakympit syksyn teatteriesityksistä:

Teatterisyksy 2020 alkoi maskin, oman kasvomaskin takaa 13.08.2020 : Kom-teatterissa näytelmällä Poika, erinomaisella tälläkin kertaa, musiikkiviittauksin Joy Divisionin jälkeisistä New Orderin Blue Mondaystä Donnie Darcon tunnelmiin. Paavo Kinnunen oli parhaimmillaan, ellei enemmänkin. 

Perheen isä tuntu puhuvan nyt kuten poliitikko, mille alalle on jakaantumassa, mutta vihasi itseään kun kuulosti omalta isältään. Kuinka tärkeää menestys on, ja uusi perhe. 

Miten helposti mies vaihtaa nuorempaan, ja perustaa tämän kansssa uuden perheen. Mutta jatkaa työnarkomaanina. Ja taistelee omien ambitoiden ja lastenhoidon kanssa. 

Milloin pitäisi puuttua nuoren käytökseen. Auttaako läsnäolo. Auttaako sanominen, huutaminen, kuunteleminen. Esitys on sopivan mittainen - ei välitaukoa, jossa rikkaat mässäilee leivoksilla, ja me muut juomme vettä. 

Miten katsojan maski vaikuttaa, näyttelijä näkee vain silmät sielun peilit. Muttei kokonaan restin bitch/witch faceä. Vaientaako maski yleisön iih, aah, oih, yäk huudot, kuiskaukset. 

P. S. Tsekkaa myös New Orderin Blue Mondayn tahtiin neuvoja käsienpesuun mm KOM-teatterissa, jonka aulassakaan eilen ei ollut tungosta kuten Hesarin jutun kuvassa vuodelta 2008. Miksiköhän vaktamedia käyttää 12 vuotta vanhaa kuvaa teatteriaulasta, siis 12 vuotta ennen koronaa, ajaltaa, jolloin ei ollut turvavälejä. 

Turvavälit oli 2020, tietenkin, istumapaikoillakin, henkilökunnalla maskit, ja portsarina toimi jykevä käsidesipullo.

Elokuun toinen näytelmä kasvomaskissa ja turvavälein oli Kansallisteatterin Rikinkeltainen taivas 22.08.2020. erityisen virkeä Rikinkeltainen taivas esitettiin suurella näyttämöllä ja tunteella. Tekotaiteellisuudella/taiteellisuudella kujeiltiin, vesi pärskyi uimapatjalla. Enämpi släpstickiä oli, koreografia järisytti, vetosi. Jos Winterbottomilla on postmodernisminsa niin mikä tää, tämän tyylilaji olisi. 

⚡⚡⚡⚡ Rikinkeltainen taivas, kuumana & märkänä elokuisena iltapäivänä Kansallisteatterissa. Oi mukavaa, olla täällä viiden kuukauden jälkeen. Voi kunpa maapalolla asujat lopettaisivat eläinrääkkäykset, villieläin(ten raakana syönnit ja)torit, että ihmiset pääsee teatteriin, elokuviin 

⚡⚡⚡⚡ Teatteri. On monenlaista turvajärjestelyä: eturivi ja joka toinen paikka on poissa käytöstä. On käsidesiautomaatteja. Sairaana, oireisena ei tulla. Täysin toista kuin terasseilla, räkälöissä ja putkissa. Bloggaava päävahtimestari piti koskettavan puheen eli antoi tiukat neuvot. 

⚡⚡⚡⚡Tänään oli toinen näytelmä teatterissa jonka näin koronan ensimmäisen aallon jälkeen. Tälle vuodelle oon ostellu tai saanut teatterilippuja joulukuun alkuun asti. Samoin elokuvalippuja on plakkarissa kun Kino Regina julkisti syssyn ohjelmiston 

⚡⚡⚡⚡Oikein hyvää maailman ylikulutuspäivää! Jopa Kansallisteatterin tuoreimmassa lehdessä pääjohtaja kysyy: haluammeko jatkaa kulutusralliamme entiseen tapaan vai muuttaa suuntaa? Tänään minä kulutin rahaa teatteriin, elokuviin ja ruokaan. Siinä ne kaikkein tärkeimmät. Asiat. 🌏 Tällä viikolla laitoin rahaa elokuviin, teatteriin, kirjoihin, ruokaan, vessapaperiin, ja kertakäyttömaskeihin sekä kangasmaskeihin. Siinä ne tärkeimmät. Asiat. Tietenkin ilman rahaa on helppo olla kuluttamatta turhaan. ⚡⚡⚡⚡ 

Ja sitten oli mainiota teatteri museossa: Vanhat mestarit & Maalaustaide EMMAssa 26.08.2020. Eilen ensi-ilta Emmassa: Kansallisteatterin Vanhat mestarit -näytelmä vieraili modernissa taidemuseossa, ja kokonaisuus oli päivitetty, eli mukaan oli lisätty feministinen Maalaustaide-monologi, jonka veti uusi katselija, uusi tarkkailija ja uusi mestari, Marja Salo. 🖼️🖼️🖼️🖼️🖼️ 

Hilpeä, pikkumainen ja synkkä Vanhat mestarit & Maalaustaide EMMAssa. Tämä ei tapahtunut ufon Futuron sisällä, vaan muuten modernissa taidemuseossa. Kolmas näytelmä elokuussa maski päällä, kiits Kansallisteatteri, Teatteri, EMMA ja itselleni.. 🎨🎨🎨🎨🎨 

Neljäs näytelmä elokuussa 2020: ja ensimmäinen varsinainen kesäteatteri: Ryhmäteatterin ELLING Suomenlinnan kesäteatterissa tänään 28.08. Robin Svartström päärollissa näyttelee kehollaan niin mutkattomasti, että teatteriin palaaminen koronan aikaan saa aikaan niin syvää ja pitkäkestoista nautintoa.

29.08. Kauppamatkustajan kuolema, Kansallisteatteri. Willy Loman on täällä. Vielä muutaman kerran. Harmaat seinät kaatuu ajasta jälkeen jääneen hyvän, mutta vanhan kaupparatsun kotona, jossa lankeaa useampiki erä maksettavaksi. Kerrostaloja rakennetaan, jalavia kaadetaan, eikä kukaan kylvä edes porkkanoita. Sekä menneisyys että nykyisyys kummittelee kompleksisen kauppamatkustajan mielessä, joka on itsetuhoinen, mutta toisaalta haluaa vaihtaa siistiin toimistotyöhön, ja alkaa kasvattaa omaa ruokaansa, saada laskut maksetuksi, ja että pojilla olisi hyvä olla. Olen nähnyt tämän näytelmän useasti, on kuin naapuria katsoisi kiikarien lävitse, ehkä kaleidoskoopin, ehkä historian valokuvien. Sopii Lehman trilogian kera, ja toisaalta haluasin nähdä lavalla Peter Jacksonin King Kongin, ja sen ajan laman ja viihdemaailman muutokset. Kiitoksia.

Onko päähenkilö epäluotettava kertoja, ja vain tiellä, epätoivoisena, oman elämänsä nuhjusena sivuhenkilönä. Rikinkeltainen taivas 29.08.2020 Kansallisteatterin suurella näyttämöllä, yleisöllä 99% maski päällä kuten allekirjoittaneella. Kinkyä. Tällä viikolla näin neljä näytelmää. Eilen oli oikein tuulinen, syksyinen päivä, mutta Kansiksessa vietettiin vielä kuumaa elokuuta muistoissa, fantasioissa, piisivalinnoissa, vesileikeissä. 

Elokuussa 13.08.-29.08. näin, nautin, koin, elin, nikottelin, nyyhkytin, innostuin jne koin TUNTEITA kun näin livenä kuusi näytelmää, mutta teatterit avautivatkin vasta 13.08. ja edellisen kerran olin teatterissa maaliskuussa, kunne koko Suomen teatterit suljettiin. 

Terveisiä Kit Kat klubilta! 

Ennakossa tänään 03.09.2020 Turun kaupunginteatterissa panseksuaalinen, androgyyni ja punertava musikaali CABARET villiltä ja vapaamieliseltä Weimarin ajalta Berliinistä. 

Kunnes natsit sammuttavat valot.

Cabaret musikaali aloitti Pride kuukauden Turun kaupunginteatterissa ennakossa 3.9. Wilkommen, Bienvenue, Welcome.  Iloitteva. väriskaalalla punainen-musta-nude liikkuva kabaree oli keikka. Siinä oli uutta, vanhaa, muttei niinkään sinistä. Näytelmä alkaa prologilla niin lämpiössä kuin lavallakin. Ääntä ja musiikkia tuotetaan normi-instrumenttien lisäksi mm vanhoilla, napsautettavilla matkapakaaseilla (toimivat myös istuimina) ja kävelykepeillä. Lava on riisuttu, sanan kummassakin mielessä. Se on tumma, kylmä ja lepäävä yökerhon luuranko, joka herää eloon kun ihmiset, esiintyjät ja katsojat, nauttijat tulevat paikalle. Cabaret ja Kit kat klubi on avoin kaikille. Seremoniamestari Miiko on elementissään, hän kutsuu, hän houkuttelee, hän hämmentää. Hän on käärme paratiisissa, mutta voi pojat, kuinka hän houkutteleekaan. Yökerho on samalla kuin gladiaattorien areena ja eläintarha. Kaiken keskiössä on pyörivä lava joka herkullisine koreigrafioineen toimii aktiivisena, moottorina, kun muu lavaste ei vaihdu.

Jopas jopas ensi-illassa Lady Chatterleyn rakastaja Teatteri Jurkassa 05.09.2020. Metsänvartija peseytyy pimeässä, sitten leidi lehahtaa paikalle. Hän on kirjan hahmoa aktiivisempi, neuroottisempi, hauskempi, parempi. Myös Mellorsi saa lisää sävyjä. Huoneteatteri Jurkassa on vähennetty istuimia, on käsidesiä, on koronan aika. Minullakin on kasvomaski. Kun sitä suositellaan. Olen ensimmäistä kertaa Jurkassa koronan ensimmäisen aallon jälkeen, ja vielä ensi illassa. Myös katsomossa istuu merkittäviä näyttelijöitä. Lavalla näemme vain kaksi ihmistä, Lady Chatterleyn ja hänen rakastajansa. Mutta kaikki alkaa pimeydestä. Luulen istuvani huonolla paikalla, jos Jurkassa se edes on mahdollista. Mutta paikkani onkin hyvä. Olemme pimeydessä. Sitten kuulen kun raavas mies, metsänvartija peseytyy.

Hän ei niinkään lotraa vedellä, vaan huitaisee vettä hikiselle, karvaiselle, paljaalle ylävartalolleen. Tämän näkee Lady Chatterley, joka yllättäen astuu vartijan tölliin. Se on hyvä hetki. Aloittaa tarina. Valot on sytytetty.

Vinha taikurijippo on hämäyksessä käyttää vähäpukeisia henkilöä - onneksi tässä se on Lari Halme. Päiväni murmelina Helsingin kaupunginteatterilla. Äreä kaupunkilainen julkimo pukupelle joutuu vastentahtoisesti heittämään uutislähetyksen perähikiän junttisäpinöissä, joissa murmeli ennustaa, alkaako kevät vai jatkuuko talvi. Musikaalikomedian pääosassa Phil Connorsina on Lari Halme itseriittoisena ja -ironisena näyttelijänä vähintäänkin elementissään. Joka yllättää. 09.09.2020. Suomennokset soljuvat hieman liiankin hyvin ja nopsaan, ja olisin oikein kiinnostunut Philin muistosta, jossa syö sieniä ja muuttuu Aquamaniksi. On romantiikkaa, ripaus prideä, ja ensemblessä näyttelijöitä musikaalista joista olen eniten pitänyt viime vuosina HAIRista SPAMALOTiin.

 Kuva: Sami Parkkinen, "It all comes back" (2015)

Poika Kom-teatterissa 10.09.2020. Paavo Kinnusen ja Niko Saarelan, ( näytelmän pojan ja isän valokuvat Marko Mäkinen ). 

Vasta nyt huomasin, että käsiohjelman lapsi pitää jousta väärinpäin. Se sattuu, satuttaa. Kun lapsi satuttaa itsensä. Itseänsä. 

Ainahan Kom tekee yhteiskunnallista ja humaania taidetta, antaa teatterissa istujalle ajatuksiin kierteitä ja vähän syyllisyyttäkin. 

Erityisesti tänään Kom-teatterin Poika koskettaa aiheena vakava masennus ja itsetuhoiset ajatukset. Paavo Kinnunen tuntuu nuortuvan kerta kerralta. 

Pääjohtajan Juho Milonoffin alun lämmin tervehdys, kuinka hienoa, että olemme katsomossa. Myös hienoa, että olette lavalla. 

11.09.2020 Sarjakuvista ja novellitaiteestakin tuttu Conan barbaari on ilmestynyt Turun kaupunginteatterille näytelmään Rakkaani, Conan barbaari. Koulukiusattu Pöpö 13 vee lukee seikkailuita, mutta koulukaverit kusee reppuun ja pistää nenun vuotamaan verta. Pääosan Miro Lopperin fyysiset suoriutumiset pisti silmään kun hän Aleksis Kivenä lensi Lapinlahden katolla, siis Ryhmiksen näytelmässä. Lavalla vierailee tähtisilmä, kovasti Paul Stanleyn näköinen heepo. Conanointia: ennen esitystä ajattelin: siinä kaipa käsitellään koulukiusausta, yksinäisyyttä, nuorten mt-ongelmia, mutta miekka kourassa ja sandaalit hiekassa. Hyvin samaistuttavaa. Tämä metalli- ja sarjismaailma. Minne mennä. Kun... maailma on paha. Myös pienen koulun pienet koululaiset.

12.09.2020 junailijan pilli huusi, ja saavuimme Berliiniin. Tutunnäköinen villimies pyysi nurkuen passia ja niin edelleen. Turun kaupunginteatterin Cabaret paranoo kerta kerralta. Ei ollenkaan pienet eikä surkeat orgiat. Silmille. Tällä porukalla voisi tehdä seuraavaksi Moulin Rougen. 

Mietin miten hitlerjugendin kylmäävä Tomorrow belongs to me, Huominen kuuluu minulle -laulu toteutetaan tässä. Kaunis rakkaudenosoitus eli vala, on kertoa, että sinun maljasi tulee olemaan aina täynnä. Se muistuttaa Tim Burtonin Corpse Briden romanttisia valoja... Cabaret Turun kaupunginteatterilla. 

18.09. Lahden kaupunginteatterilla. Kohta tulossa kauhuromantiikkaa, silinterihatttuja ja dandyjen kävelykeppejä, ja edinburhilaista litkujen läträilyä ja keittämistä - paljon ennen Trainspottingia ja Breaking badiä. ⚗️  Lahden kt:n Jekyll & Hyde näyttää viktoriaanisen kaksinaismoraalin, mitä rikkaat, sivistyneet teki julkisesti. Ja varsinkin mitä salaa. Korruptoituneet piispat, ahdasmieliset boardin jäsenet eivät anna tukea tri Jekyllin kokeelle poistaa pahuus. Joel Mäkisen katseessa on pahuutta.

En ole vieläkään tointunut Anneli Kannon ja Lauri Maijalan näytelmästä Punaorvot tuolla Helsingin kaupunginteatterilla 15.09.2020. Tiedon mitä tuleman piti. Suomen luokkasota, sisällissota sattuu vieläkin. Varsinkin tilastoissa. Taannoin joskus 2018 elokuvateatteri Orionissa oli kaksi päivää luokkasodan dokumenttielokuvia. Mukana oli mm doku punaorvoista, joka - jos mikä - kosketti. Eilen ensi-iltaan tullut ANTEBELLUM kertoo ameriikan sisällissodasta ja orjien kidutuksesta. Myös punaisten orvot lapset olivat orjia, ilmaista lapsityövoimaa, joita kidutettiin, nälkiinnytettiin. Erotettiin äidistä

Näytelmä näytelmän sisällä, haikea, sateinen melodraama, sinne, minne sydän kuljettaa, palapeli, Almodóvarin Kaikki äidistäni, Kataloniasta Kansallisteatteriin. Sopii myös Rakkautta ja anarkiaa festareiden osioon Naiskuvia. 19.09.2020. Roolit, jotka vaihtuvat, muutokset, yllätykset, addiktiot, toivon merkitys, kolmiulotteiset kuvat, perutaanko näytelmä, nyt siellä on todella vaativa yleisö. 

Teatteri. Ah - mulle syksyn toinen ensi-ilta, Bouvard et Pécuchet, Teatteri Takomolla, jossa pläjähti
tulkinta Flaubertin soutaa ja huopaa, erase and rewind -tyyppisestä teoksesta (hersyvän hauska tulkinta) - alaotsikolla farssiksi vedetty kriittinen ensyklopedia. Monimutkan kautta! Tämä vie teatterin tasot ihan uudelle levelille.... Leppoisasta ja ahdistavasta puistonpenkin tapaamisesta, miltei lukupiiristä, multitaskauksesta, kuinka vaikeaa on aloittaa tai rajata gradu, ja kaiken tiedon haalinnasta kohti äänikirjojen kritiikkiä ja harjoittelijakin vetää Allen Ginsbergin tyylin rumpujen paukutuksessa.... Biittiä muttei beatkirjallisuutta kun Flaubertin aikaan.. 24.09.

Lost Boys -leffan tunnelmissa & teemoissa, kuinka helppoa miehen on vastuttomasti lentää kukasta kukkaan, ja harhaan, nautintoon, jatketaan Turuus: suurelle näyttämölle siirtynyt suuriegoinen DON JUAN (Eero Aho) jatkaa hedonista kulkuaan sinne minne kaunis nenä vie, pitää törkyistä syfilisrokokoista hoviaan, ja viettelee sanoin, ja katsein. Vapaana, ja hyvinkin vangittuna. Turun kaupunginteatterilla 30.09. 

Syyskuussa 03.09.-30.09. näin näytelmiä 12 kpl. Koronan aikana. Maski päässä. Turvavälein. 

Päivän 1. näytelmänä: Stoassa oli Tsehovin Lokki esiintyjinä loistavat Ella Mettänen ja Eero Ojala, jotka kirvoittivat yleisössä BRAVO-huudon, ei toki matalalla bassolla, vaan kirkkaana koloratuurisopraanona. Liput maksoivat 6€ eli Teatteri ei todellakaan ole eliitin harrastus. Virustoverii on nähnyt näytelmästä 15 eri versiota, ja tämä on niistä paras. Onhan näytelmässä kaikki, mutta mitä niistä valitaan, ja mitä painotetaan. Kuinka tyttö palvoo itserakasta vanhempaa kirjailijaa, ja haluaa itse näyttelijäksi. Kuinka poika haluaa uudistaa teatterin. 

Ihhahhaa. ihhahhaa, Aurinkoteatteri: Tätiratsastajat, Universumilla 01.10. Ohjelmavihkoa plaratessa ääninauru: Kari Vepsään jonka olen nähnyt huseeraavan heppamessuilla. Tätiratsastaja sopii ikääni ja harrastuksiini, alajuonteena naisviha ja varsinkin tyttöviha, jota näki verkossa myös Tyttöjen päivänä. #välitaukotviitti Verta maneesille! Pramea Universum muuttui yhtä ryötäksi kuin esityksessä SAALISTAJA. Karikatyyrit, mutta syvälliset sellaiset, etsivät paikkaansa hierarkiassa, reviirissä, ratsastustallisa. Aamutakkihevin lisäksi tytöt soittaa kitaraa - vaikkeivät niin saaneet tehdä musatunnilla hevonen. 

Terveisiä Helsingöristä, on aika sijoiltaan, Työviksen HAMLET rockmusikaali on androgyyni myllynkivikaulusten & japanilaisvaikutteisten geishasamuraiden hoviväen punaista ja oranssia juhlaa. Saska Pulkkinen pääroolissa varsinainen löytö: sirkusta, karismaa, välitauko #hamletRocks 02.10.2020 Tampereen Työväen Teatterilla. eilen Aurinkoteatterin Tätiratsastajissa oli eeppinen kitarabattle, niin myös tässäkin. Huikea veto, ja miten nykyteatterissa voi käyttää koreografiaa, nostaa kitaristeja esiin kuin Mad Max Fury Roadissa. Hamletin isäpappa myös karismaattinen GoT-hahmo. Olen myyty, vähintäänkin.

Tänään 03.10. oli viimeinen Kom-teatterin esitys Poika. Kyllä kirpasi sielussa. Tämänki kerran. Katsomon penkeistä sai täyttää vain 1/3. Turvavälit. Maskit. Hienoa oli kuulla johtajalta kiitoksia, että tulimme teatteriin. Meitä oli odotettu. Paavo Kinnusen hiukset olivat kasvaneet, ja hän ikään kuin nuortui kerta kerralta. Kun kello olisi kulkenut taaksepäin. Aikaan ennen koronaa. Eri kerroilla avautui uusia asioita. Tai kysymyksiä. Motiiveja. Mitä jos... -ajattelua. Näytelmä pahasta olosta, uudesta rakkaudesta, syyllisyydestä, voimattomuudesta, voimasta.. Eli LOST BOYS teema jatkuu. Lisää haurautta esitykseen tuli kun lavalla oli monta toisen polven näyttelijää, jotka ovat viettäneet lapsuutensa enemmän tai vähemmän suhteessa teatteriin, elokuviin, telkkariin, musiikkiin. Kun tietää millaiset on teatterinäyttelijän työpäivät ja -illat. 

Teater Viirus: Familjen bra: Perhe on siirtynyt bunkkeriin pelaamaan noppaa, konflikteja ei ole, lapsetihan kilpailee kumpi saa tiskata! Ilkeä, pastellinsävyinen komedia Joakim Pirisen kynästä, perheestä joka on kaukana NIMBYn ruutitynnyrimenosta. Kauden piristävin seksikohtaus! Siis bunkkeriseksiä koronan aikaan! Näytelmä alkaa skifillä ja postapokalyptisellä kuvastolla, suojapuvuilla ja komeilla kaasunaamareilla varustettu perhe laskeutuu bunkkeriin valkoisissa kumppareissa. Perhe on keskiverto eli täydellinen, on isä ja on äiti, ja kaksi lasta: tyttö ja poika. Kun keskivertoisessa Simpsons-jaksossa tulee konfliktia joka suunnasta ja sisarukset nahistelevat, niin ei vain tässä näytelmässä! Perhe on pukeutunut mukaviin kolitsiasuihin (college), tuli mieleen Seppälän Impazzivo-mallisto 1987, mutta se meni harhaan, sillä rennot, joustavat asut ovat pastellinsävyisiä. Koko näyttämökuva on sävyisä. Paitsi, että näemme vessanpöntön. Perhe puhaltaa yhteen hiileen, kun tullaan kaapista, ei se ole järkytys, vaan juhlan aihe! 

Rakkaani, Conan barbaari on silkkaa miekkaa ja makiaa Turun kaupunginteatterissa 10.10.2020

Ja seuraavaksi Kullervo joka puhuu vain miekalleen... Eipäs vaan kävin katsomassa Rakkaani, Conan barbaari toisen kerran, koska onhan se niin mainio. Että miten yleisö reagoi tähän esitykseen. Paljon enemmän nauruja, kovia nauruja tuli. Hyvä niin. Käykääpä katsomassa, näytöskausi päättyy 5.12.2020.

Tänään 10.10. on myös maailman mielenterveyspäivä. Juurikin siksi Rakkaani, Conan barbaari iskee Turun kaupunginteatterilla. On myös Aleksis Kiven päivä, ja Pöpön esittäjä Miro Lopperi oli Ryhmiksessä, Ryhmäteatterin Suokin kesäteatterissa, Kari Heiskasen ohjaamassa Seitsemässä veljeksessä Lauri, ja osin hä oli myös Aleksis Kivikin joka lensi Lapinlahden parantolan katonrajassa huutaen ilosta: Minä elän!

Rakkaani, Conan barbaari toisen kerran Turun kaupunginteatterissa. Tällä kerralla huomioin näytelmän alun. Päähenkilö 13-vuotias Pöpö Höpönen saapuu innokkaana koulun pihalle, välkälle tai ennen kuin koulu alkaa. Pöpöllä on iloiset, kirkkaat, odottavat silmät ja leveä, leveä hymy. Kuulemme ääninä lasten iloista hälinää ja pölinää. Mutta Pöpö seisoo yksinään, ja hitaasti hänen onnellinen ilmeensä sammuu. Päähenkilöä esittävä Miro Lopperi osaa klovnerian, sirkuksen, fyysisen itsensä hallinnan akrobatiassa, ja myös dostojevskimäiset tunteet. Tsehovista, Shakespearesta nyt puhumattakaan, sekä kotimaisista kantaesityksistä. Irlantilaisessa kauhuelokuvassa The Hole in the Ground (2019) hän esittää pienen mutta fyysisen roolin hahmona A... Kävin katsomassa tuon Kati Outisen tähdittämän leffan muistaakseni Rakkautta ja anarkiaa festivaaleilla.

Päivän tirkistelynä nykysirkuksen kinky kohtaaminen korona-aikaan sirkustaiteilija Ville Walon sooloteoksessa PHANTOM LIMB paikkani luonnollisesti  WHS Teatteri Union. Päivän näytelmänä, visuaalisena teatterina ja klovnerianakin oli sirkustaiteilija Ville Walon sooloteos PHANTOM LIMB tuolla WHS Teatteri Unionissa, osana Objects-festaria. Aavesäryn lisäksi saamme, saimme proteesifetishien lisäksi monenlaista mietittävää. Alun tragedian jälkeen liikuimme hupinäytelmässä ja sirkuksen viattomuudessa. Leikillisyydessä. Vapaudessa. Kävimme kyllä alakulttuureissakin. Intiimiä itsensä ja toisensa, toiseutensa, etsimistä, kyseenalaistamista, pelkäämistä, hyväksymistä 15.10.2020, tässä pikakirjoitus reilu tunti sitten loppuneesta esityksestä, voi olla, että kirjoitan lisää, nyt vähän unta palloon, ja sitten lisää miehiä korkokengissä eli Kinky Bootsin pariin. 

Yleisö istuu paikoilleen, on turvavälit. Katseet lavalle jota peittää suuri valkokangas, jossa näkyy mustavalkoinen kuva, ehkä naapurihuoneesta, ehkä menneisyydestä. Ehkä stilli elokuvasta. 

Valkokangas nousee ylös, katon rajaan, vain pieni kaistale jää näkyviin, siinä on välillä englanninkielinen tekstitys, jos haluaa ymmärtää mitä ääniraidalla, elokuvassa puhutaan, japaniksi.           Mutta kangas nousee, ja paljastaa mustan salin, näyttämön jossa on, jossa seisoo mies, jalkaproteesin kanssa. 

    On silmänkääntöä, on akrobatiaa, on kehon, lihasten hallintaa, lihasten liikettä, värähtelyä, nykimistä, veren kuohuntaa. On muutosta. Pidän lintumaailmasta, jossa uros tekee optisen illuusion, jotta naaras kiinnostuisi. Sama on teatterissa. Paitsi ettei vain uros tee illuusiota, on muitakin sukupuolia, ja aika lailla lavastus, valaistus, käsikirjoitus ja ohjaus myös määrää, viittaa... 

     Voiko menneisyyden herättää henkiin. Kuka on mennyt. Voiko hän palata. Miten häntä voi kutsua. Miten hänet rakennetaan. 

Johan oli loppukiitokset! Ja huikeat standing ovation Mel Brooksin stailiin - vaikka olisi vain istunut... Kuumin kohtaus oli nyrkkeilymatsi, jossa oli myös päheimmät asut ja makeimmat peruukit. Kinky boots musikaali Tampereen Työväen Teatterissa 16.10.2020. Jo vain syötävän hyvää menoa Tampereen Työväen Teatterissa - kaikissa sateenkaaren väreissä. Seksikäs ja iloitteva Kinky boots musikaali täytyy ihan itse kokea, elää ja nauttia. Elokuvasta nautin aikoinani täysillä. Myös tästä, vaikka musiikki on eri. Tampereen Työväen Teatterin versio on täyttä tavaraa. Se on sekä uskottavampi ja kotikutoisempi, läheinen, hikinen, kimaltava, romanttinen ja viihdettä koko rahan edestä. Niin pikkujouluun, arkeen kuin viikonloppuunkin.  Tervetuloa fantasiaani...

     Päähenkilöinä ovat Charlie ja Lola. Ensin mainittu on tavallinen ja kiltti brittimies, poikaystävämatskua, joka elää ihan oolsprait, vaikka dominoivat bimbo tyttöystävä haluaa heidän muuttavan Lontooseen ja muuhun juppitouhuun, ja haaveilee 900 punnan pinkeistä korkokengistä. Jotka eivät ole edes kinkyt. Usch. 

     Charlie ei kuitenkaan halua teit isän astumaan eli ei halua jatkaa suvun kenkätehtaalla. Mutta kun isästä aika jättää, on Charlie monen äärellä. Mitäkö tehdä. Mitä valita.

     Eräänä iltana pimeällä kadulla Charlie kohtaa Lolan, tai kuulee hänet. Naisen ahdingossa. 

Tyhmät miehet ahdistelevat Lolaa, tai huutelevat inhottavasti, tai aikovat aggressiivisesti hyökätä. Mutta Lola osaa puolustautua, hyökätä, ja hän täräyttää kinky bootsillaan seksikkäällä punaisella saapikkaallaan. 

     Mutta hän täräyttää vahingossa apuun tulevaa Charlieta.

Drag queen Lolan pukuhuoneessa Charlie huomaa, ettei Lola ollutkaan se haavoittuvainen nainen ahdingossa. Ainakaan fyysisesti. Ainakaan ulkoisesti. Ainakaan julkisesti. 

Tyttöjen päivän viettäminen jatkuu Kansiksessa, jossa Koiramäen Suomen historiassa tyttökuningas Kristiina miekkailee ja pukeutuu miten haluaa! Mm sirkuksen, nukketeatterin, oopperan ja hokemien avulla historiasta tehdään kiinnostavaa. Myös tytöille. #välitaukotviitti 17.10.2020. 

    Näkymä on silkkaa silmäkarkkia, neonvaloa ja hattaraa, mutta hyvin tehtyä lastenteatteria, joka mitä luultavimmin innostaa uusia sukupolvia kirjojen ja teatterin pariin. 

    Sekä historian. 

Harhama 20.10.2020 Espoon Teatterin Revontulihallissa. Tomi Alatalo on mainio marxilainen klovni,

kohtuullisen epäluotettava kertoja ja yksi Irmari Rantamalan persoonista. Koko ensimmäisen session ajan hän yrittää aloittaa suuren kirjansa kirjoittamista, mutta aina joku muu tulee väliin. Hän on nukkavieru Giancarlo Gianninin tavalla Lina Wertmullerin elokuvissa. Hänessä on jotain myös samaa kuin Sparks -orkesterin Ron Maelissa. Hänellä on huonosti istuva puku, joka on liian lyhyt. Osa hänen liikkeistään on nykytanssia ja nykysirkusta, koomista ja hallittua. Alatalo näytti hyvältä erinomaisessa, kummallisessa näytelmässä PELLE, jossa hän oli pillifarkkuinen liittymiä ärtyneille asiakkaille tyrkyttävä sulhaskokelas naisystävänsä isälle, joka oli pelle 24/7 mm ovikelloa soittaessa rinnukset kastuu. 

    Jo ihan alussa näkyy nostalginen lava, se muistuttaa kansantalon lavaa, kyllä siinä on samanlainen panelointi, ehkä. Meidän lavalla oli esiintynyt mm Pekka Puupää, joka meluavalta yleisöltä kysyi, kumpiko meistä on esiintyjä täällä. Juha Hurmeen tuorein näytelmä HARHAMA on sekä helposti lähestyttävä, matalan kynnyksen esitys, joka viittaa vanhaan aikaan, kansantalojen lavoille, joilla kiersi näyttelijöitä. Tai oli sitten ihan oma esitys. 

Täytyy sanoa, että tämänpäiväinen 21.10. Don Juan on hersyvin ja repeilevin veto. Don Juan onsuuri[n] näyttelijä, jossa on välillä Seela Sellaa, välillä Johnny Weissmulleriä. Ja paljon muita siinä välissä. Makoisa huijari, panseksuaalinen hummaaja, addikti, aatelinen. 

Minulle Don Juan / Don Giovanni on ollut tuhlaajatytön, tai siis -pojan tarina, kuinka vaikeaa on kohdata isä, jolle on tuottanut pettymyksen.

Hitler ja Blondi - mitä teatterin parhautta, kyllä kannatti ostaa lippu! Esitys keskustelee yleisön kanssa, onko tänään natseja paikalla. Blondin mielestä on ikävää kun heilaa kadulla niin kukaan ei vastaa, ja käsi jää metron oven väliin. Tärkeätä katsottavaa kun natsit yrittää kieltää holokaustin. Kansis 22.10.2020.

Halloween alko tänää Lahden kt:n JEKYLL & HYDE musikaalissa. Joel on erit. liekeissä, alun Jekyllin tuutulaulusta, jossa haluaa parantaa mielisairaan isänsä, herooiseen tiedemieheen, sieltä Hydeen. Mascara saisi olla vedenkestävää, istuimet kastuu myös muuten.. ( istuimet kastuu on viittaus suomenkieliseen Rocky Horror Show:hun jossa humoristisesti väitetään, että myös naiset innostuvat...) 23.10.2020. 

Tuolloin näin matineanäytöksenä tämän kauhuromanttisen musikaalin uudelleen. Joel Mäkinen on sopivan hymytön ja sadistinen päärooliin ensin inhimillisenä, sitten hulluna tiedemiehenä. Sekä myös seksikkäänä ja arvaamattomana herra Hydenä. Muodonmuutos ei tapahdu niin suurena spektaakkelina kuin mykkäelokuvan John Barrymorella ( Tohtori Jekyllin salaisuus, 1920, siis sata vuotta sitten), vaan nykäyksittäin, ja sykäyksittäin, kuin addiktilla. 

Kovin hetsku ysäri teinisläsheri saa ihan uudet ulottuvuudet Teatteri Jurkassa näytelmässä SCREAM THE LOVE STORY. Kovin loppuunmyydyltä näyttää esitykset, ja mikä ettei. Onhan tää erinomaista menoa, stalkkerikauhua ja naurua itselleen. Toissapänä näin valkokankaalta Barbara Stanwyckin noirin Valitan, väärä numero! joka voisi olla SCREAMin esiaste.  Teatteri Jurkka 03.11.2020

Tulin viettään uutta vuotta tänne Kit Kat klubille, sekä kihlajaisjuhliin. Turun kt:n CABARET toimii tälläkin kertaa mm virkeän koreografian avulla, erityisesti Kaks leidii-piisin koreografia, jossa on viisi ihmistä tiiviisti seslongilla, on sellainen nappiajoitus. Hyvä meno 7.11. Välitauon jälkeen oli koreografioissa enemmän heilausta, ja tutut tytyt ja tyllit olivat täysin mustissa. Mutta drinkit oli punaisia, ja puhelinhomma toimi Kit Kat klubilla kuten Babylon Berlinin Moka Eftissä muinoin. Paitsi täällä oli tarjolla myös poikia... Esityksen jälkeen niin ikään virkeän ja punahuulinen bändi soitti vielä potpuria kabareen kohokohdista, ja katsojista yks pariskunta pisti jalalla koreasti, yhdessä, nauttien elämästä, kabareessa huolet voi jättää narikkaan. Tai ehkä Aurajokeen. Hieno matinea oli. 

Päivän näytelmänä Märta Tikkasen klassikko MÄN KAN INTE VÅLDTAS, ohjaus Sara Giese, Lillanissa 4.11. Lilla Teaternissa riisuttuna, modernina, kekseliäänä versiona. Taas miettii kuinka paljon tämä romaani vaikuttanut Miehet jotka vihaavat naisia -kirjaan. Kuten itse kirja, ja tarina, ja myös Jörkan leffa on rankka, niin on tämäkin. Mutta myös hillitön, koruton ja hauska aikamatka 70-luvulle. Rekvisiittaa ja kulisseja on minimisti, lavalla on vain viisi näyttelijää. Emme tarvitse muuta. Upea, söpö, vimmaisa ja luotettava Minttu Mustakallio näyttelee pääosassa yhtä roolia. Hän on Tova Randers. Muu ensemble näyttelee loput roolit. On vuosi 1975. 

Helsingin kaupunginteatterin TOINEN PULLO CAVAA on jatko-osa suomalaisen 60+ naisnelikon taideyhteisöstä etelän lämmössä. Female gaze, naisen katse seuraa kun Joel Hirvonen tulee joogasta ilman housuja, ja lämmöllä naisten solidaarisuutta, kehollisuutta. Yleisö nauraa eriäänisesti, koronan keskellä. Yleisö tuli Hakaniemen Arena-näyttämölle viihtymään ja viettämään laatuaikaa. Onko etelässä olo pelkkää päivänpaistetta ja kippis kuohuvaa. Eikö tule ikävä routaa, ja kun työn jälkeen vielä joutuu toiseen työvuoroon eli kotiin ruokaa laittamaan ja siivoamaan. Näillä naisilla ei.

   Naisen katse on lämmin. Toinen pullo cavaa 05.11.2020.

Henry

Ei päivää ilman Frankensteinia... Tällä kertaa Turuus. Mary Shelleyn alkuperäisteoksen mukaan Olento lukee Miltonia. Kuten Mary Shelleyn elämää on sivunnut kuolema usein toistuvana tragediana, on se myös Frankensteinin sisällä. Turun ylioppilasteatterissa Victor Frankensteinin radikaalit ajatukset, innon ja syyllisyyden tuntee. Kuin Rivendellistä kotoisin oleva Henry taas tuo iloa ja komiikkaa.

Victo Frankensteinissä oli ripaus Martti Katajistoa

Ei päivää ilman piiskaa... Kari Heiskasen ohjaama STALININ SULOINEN RUOSKA soi Hgin kaupunginteatterilla. Kuinka Andrei Zdanovista kertova tarina innostaa ja naurattaa? Alku on liiankin vauhdikas kuten uusien vakoojafilmien renessanssissa valkokankaalla. Sixten Lundberg pääroolissa tykittää verbaalisesti hyvinki K-18 settiä. Muttei töyhtökiharainen valvontakomission poliitt. neuvonantaja Orlov (Jari Pehkonen) jää metaforissaan huonommaksi, sopisi hyvin myös Susipalatsiin tai Favouriteen. Oopperakiikareita olisi tarvinnut kapteenin ja luutnantin välille. Oli niin kuuma kohtaus!   Ilmeisesti kuumaan saliin oli päässyt ilokaasua, kun niin nauratti. Tai sitte kyseessä oli vain hyvin kirjoitettu esitys, jonka näyttelijät ajoituksillaan saivat toimivaksi. Ei ollut Death of Stalin tai Satavuotias karkasi ikkunasta -huumoria, vaan suomalaisempaa, ja neukumpaa.     Stalinin suloinen ruoska 17.11.2020 pienellä näyttämöllä olikin yllättävän hyvä Helsingin kaupungiteatterilla. Ilmassa taisi olla ilokaasua, tai sitten teksti oli niin hyvin kirjoitettua, hiottua ja liukuvaa, ja näyttelijät osasivat ajoitukset. Jo alkuun tahti oli hengästyttävän kova, ja viittasi myös elokuva-alan agentti- ja vakoojafilmien renessanssiin, joita on mm Mr Jones ja Tenet, ja aiemmin Salt ja Atomic Blond, joita ei niin arvosteta koska pääosassa on naiset. Sekä tv sarjoissa Benchleyn nelikko, Babylon Berlin, Agentti Carter, Taistelu kuoleman vedestä. Olen katsonut myös STASI-dokuja, ja mennyt entistä enemmän ymmälleni, ja mutkalle että piti istuutua.

Teatterin lumoa 18. marraskuuta 2020: Kuka pelkää Virginia Woolfia? 18.11.2020 Tampereen Teatteri, Frenckellin näyttämöllä. Pahaa sutta ken pelkäisi... On erityisen häijyä, että olohuoneen lattia muistuttaa shakkilautaa. Aikamoisia otteluita ja nelinpelejä täällä käydään. Latva-Äijö on ennenkin ollut Frenckell-näyttämöllä hyvin dominoivan naisen kanssa, nimittäin Stephen Kingin Piinassa.

On Love Theatre Day päivä ( rakasta rakasta teatteria päivä, #LoveTheatreDay ), ja modernina klassikkona Edward Albeen Kuka pelkää Virginia Woolfia? Aivan rauhassa kävelin, ja kuvasin goottilaisia valaistuksia rosoiseen rakennusten pinnalla, niin George (Esa Latva-Äijö) ohitti. Käykääpä katsomassa kun vielä pari päivää pyörii.

Vaijerikomedia PETER PAN MENEE PIELEE täällä Tampereen Työväen eikun siis TAMPEREEN
TEATTERILLA on koko miltei perheen släpstickiä jossa ajoitus on mällillään. Itserakas Lari Halme toja on Kapteeni Koukkuna sopivasti Tim curryn makunen. Oikeita nauruja päästelin. 21.11.2020

Nyt Helsingin teatterit suljettu tälle vuodelle. Ikävä juttu. Varsinkin kun teatterit ja elokuvateatterit ovat turvallisia paikkoja. 

Loppukantaatit:

Teatterivuosi 2020 näköjään lopetetaan helsingissä jo nyt marraskuussa - kun teatterin ja taiteen tekeminen helsingissä kielletään. Vaikka teattereissa a elokuvissa se turvallisuus on tärkeintä. Hygienaan on opettanut mm edellisvuoden KOM-teatterin mainio Ateria, jossa pikaruokapaikan  työntekijää opastetaan pesemään kätensä vedellä ja saippualla, ja hieromalla niin pitkään kuin Paljon onnea vaan -laulun säkeistö kestää. Näin myös Kansiksen täydellisen Mestarin ja Margaritan, jossa seurasin Pontius Pilatuksen käsienpesua - sen 13 kertaa, kolmella eri esityskaudella. 

Jännä juttu, räkälät, yökerhot, hihhuloinnit, karaokehelvetit ja yökahvilat pidetään auki koronalinkoina. Mutta taide kielletään. Vaikka noihin ryyppypaikkoihin verrattuna teatterit ovat toimineet turvallisesti. Minulla on ollut maski niin teattereissa, elokuvissa, kaupoissa kuin julkisessa liikenteessä. Tietenkin. Osaan huolehtia hygieniasta. Mukana kulkee käsidesi, ja käsidesiä on teattereissa runsaasti. Paikkoja on harvennettu todella kovalla kädellä. Henkilökunta neuvoo mikä rivi poistuu ensin, ja muussakin asiassa. Kaikki teatterissa kävijät tämän tietävät. Silti teatterit haluttiin sulkea. 

Kuvat krediitit kuvaajille, lisään tiedot, kun jaksan ne hakea, kaikki pr-kuvilta näyttävät ovat pr-kuvia teatterin kotisivuilta ja somesta, kulissien takaa jne.

Kuten:  Jurkan Instasta SCREAM - THE LOVE STORYn verisiä komeita peeär-kuvia by Viivi Huuska.

Stalinin suloinen ruoska liehui Hgin kaupunginteatterilla yllättävän hyvin, naurettiin kuin ilokaasuputkessa

Ei päivää ilman piiskaa... Kari Heiskasen ohjaama STALININ SULOINEN RUOSKA soi Hgin kaupunginteatterilla. Kuinka Andrei Zdanovista kertova tarina innostaa ja naurattaa? Alku on liiankin vauhdikas kuten uusien vakoojafilmien renessanssissa valkokankaalla. Sixten Lundberg pääroolissa tykittää verbaalisesti hyvinki K-18 settiä. Muttei töyhtökiharainen valvontakomission poliitt. neuvonantaja Orlov (Jari Pehkonen) jää metaforissaan huonommaksi, sopisi hyvin myös Susipalatsiin tai Favouriteen. Oopperakiikareita olisi tarvinnut kapteenin ja luutnantin välille. Oli niin kuuma kohtaus!

Ilmeisesti kuumaan saliin oli päässyt ilokaasua, kun niin nauratti. Tai sitte kyseessä oli vain hyvin kirjoitettu esitys, jonka näyttelijät ajoituksillaan saivat toimivaksi. Ei ollut Death of Stalin tai Satavuotias karkasi ikkunasta -huumoria, vaan suomalaisempaa, ja neukumpaa.

Stalinin suloinen ruoska 17.11.2020 pienellä näyttämöllä olikin yllättävän hyvä Helsingin kaupungiteatterilla. Ilmassa taisi olla ilokaasua, tai sitten teksti oli niin hyvin kirjoitettua, hiottua ja liukuvaa, ja näyttelijät osasivat ajoitukset. Jo alkuun tahti oli hengästyttävän kova, ja viittasi myös elokuva-alan agentti- ja vakoojafilmien renessanssiin, joita on mm Mr Jones ja Tenet, ja aiemmin Salt ja Atomic Blond, joita ei niin arvosteta koska pääosassa on naiset. Sekä tv sarjoissa Benchleyn nelikko, Babylon Berlin, Agentti Carter, Taistelu kuoleman vedestä. Olen katsonut myös STASI-dokuja, ja mennyt entistä enemmän ymmälleni, ja mutkalle että piti istuutua.

Siinä ei ollut sanaa huumoria kuin Death of Stalin ja Satavuotias joka karkasi ikkunasta, ja satayksivuotias joka karkasi uudelleen, mutta jonnekin samalle asteikolle voi laittaa. Paitsi ettei tämä ollut höpö höpöä. Sisältöä lähihistorian vaaran vuosista oli riittämiin, mutta toteutus oli tykitystä, ja yleisön naurattamista, että taatusti viihtyy. Videokuvaa oli käytetty, mm Mannerheim (Joachim Wigelius) oli vain videolla, etäännytetty, juuri oikeansävyisenä videokuvana. Mustavalkoiset uutiskuvat ja historian videopätkät (mm Finnasta) kertoivat, miltä näyttää pommitetut kadut, ja nälkäiset, pelokkaat lapset. Kun taas värifilmillä on sokeaa Stalinin palvontaa, propagandafilmiä.

Joko Helsingin kaupunginteatterin pieni näyttämö on täytetty ilokaasulla, ta sitten tämä on oikeasti hauska esitys. 

Tämä taitaa olla Kari Heiskasen ohjaamien suurmiesten trilogian vimppa osa. Ensin taisi olla Mannerheim ja saksalainen suudelma, sitten Kekkonen ja Kremlin tanssikoulu. Tämä on ehdottomasti hersyvin, ja toimivin, vaikka nautin myös edellisistä. ( Eikä kaupunginteatterimme luokkasodasta, sisällissodasta pelkästään lahtareitten eli valkoisten verisoita tarinoista kerro, vaan myös punaisten tarinoita, nimittäin aiemmin talossa pyöri Suomen hauskin mies, jonka näin pienellä näyttämöllä parisen kertaa, myös leffana. Ja par´aikaa pyörii Punaorvot. )

Eikä tässä pelkkiä suurmiehiä suurine egoineen. On myös tyyni ja itsevarma Hertta Kuusinen ( Merja Larivaara ). Mutta näytelmässä ei kerrota kaikkea, mm mitä Hertan pojalle Jurille tapahtui. Se näkyy miesten kasvoilla, mutteivat he kerro totuutta Hertalle, vaikka muuten häntä arvostavatkin. Eikä niinkään Yrjö Leinoa ( Risto Kaskilahti ) joka hieman sivutetaan. 

Kaikessa. 

Kari Heiskanen

STALININ SULOINEN RUOSKA

Hirtehinen komedia

Välillä valvontakomission johtaja Andrei Zdanov ( Sixten Lundberg ) lyö nyrkkiä pöytään kun Bruno Ganz bunkkerissa, kun Hitler taas kuulee jotain. Lundberg pääroolissa tykittää verbaalisesti hyvinkin K-18 settiä, metaforaa pukkaa jatkuvalla syötöllä.

Olisin halunnut olla kärpäsenä katossa kun tätä kirjoitettiin  - varsinkin noita vertauskuvia!

Sitten taas valvontakomission poliittinen neuvonantaja, diplomaatti Orlov ( Jari Pehkonen ) hiustöyhtöineen tykittelee toisella tavalla. Hän voisi olla kotonaan myös sarjassa Susipalatsi tai leffassa Favourite, juonittelemassa. Hänellekin on kirjoitettu hersyvät vuorosanat. Toki näyttelijäntyölläkin on siinä vaikutuksensa....

Toinen nainen nostossa eli luutnantti Zhenja Chizhikova ( Sanna-June Hyde ) kertoo ehdottomasti asialleen ja puolueelleen omistautumisesta, niin työpaikalla kuin sen ulkopuolellakin, mutta myös seksismistä. Hänessä on Iron Sky -maista feminismiä, ja toivoa, mutta myös silkkisukkien kaipuuta vaikeina aikoina, kun kaikki oli kortilla. Mutta valtaa pitäville venäläisille kaikki oli ilmaista. Vai oliko. Kuinka helppoa miehille on univormu. Ei tarvi miettiä mitä lukee päälle. Hyde on aina ilo nähdä monipuolisissa rooleissaan. Ja onhan hänellä erinomainen sukunimi!

Kapteeni Kuznetsov ( Tuukka Leppänen ) on oikein hotti kiiltävissä saappaissaan, ja myös ilman niitä. Jotain sanaa katseessa ja leukaperissä oli kuin Christopher Leellä. Fetisismiä on myös koppalakeissaan. Herran paljastava ylävartaloa esitellään, ja kuumassa kohtauksessa Hyden kanssa olisin tarvinnut oopperakiikaria... Oliko Kuznetsovilla upea arpi, vai oliko se mikki, en päässyt selvyyteen. Kiinnostava yksityiskohta eiweis. Vaikka tämä on aika hiljainen rooli, niin Leppäsen presenssi oli hätkähdyttävää, ja häntä pakostakin seurasi. Eikä pelkästään fetisististen romppeiden vuoksi. Taikka paidan puuttumisen. 

Koppalakeista, univormuista, sotilaissaappaista ja muusta fetisismistä pitäville tämä on nannaa. 

On siellä myös rentoja ja kodikkaita, kotimaisia Reinojakin tupsuineen, ja ilman, mm Paasikiven perheessä. Paasikivi ( Pekka Huotari ) on tukkansa osalta hyvinkin onnistunut näköiskuva, joka on alati huolissaan. Kun taas Mannerheimin huolta tai pelkoa ei näytetä - hän on kaukana kaapin päällä. Alli Paasikivi ( Vuokko Hovatta ) taas tukee miestänsä, ja Suomen kohtaloa. Sääli, että hänestä nykyään muistetaan vain allit. Että aina se naisten ulkonäkö. 

Makuusoppiin pyrähtää niin ilo- kuin laululintusiakin, mm oopperalaulaja Tamara Liukkonen ( Vuokko Hovatta ) on myös hersyvä hahmo. Joka on pukeutunut kuin joulukuusi. Siis smaragdinvihreään. 

Myös salaperäinen eli erillisosaston nainen ( Merja Larivaara ) on tärkeä: kumara nainen sukat makkaralla, joka käy kirjoittamassa muistiin. Kaiken.

Olen tarkka periodin puvustuksesta, ja kun Kekkonen ( Petja Lähde ) tulee takki huonosti toiselta olkapäältä istuen, ihmettelen, miksi, onko pukijalla, avustajalla tullut kiire, vai mitä vit. 

Mutta sitten seuraavassa lauseessa on maininta takinkääntäjä, niin siinähän se vitsi oli. Ja sehän Kekkonen oli, takinkääntäjä. Olin ensin Stalinin suuntaan silleen, ja sitten ei ollut. Tai sitten Zdanovin.

Kaikki tapahtuu hotelli Tornissa, ja sääli, että pytinki on nyt pressun alla, niin sinne ei pääse hekkuloimaan. 

Näin tämän medialipulla, kiitämme siitä. Oikeita nauruja kaipaakin koronan keskellä maskin alla, jäpäkältä käsidesiltä tuoksuen teatterissa. Saa katsoa näytelmän pohjalta menneeseen ja tulevaan, ja vaikkapa vaihtoehtoiseen maailmaan. Paljon kiinnostavampaa tämä on kuin putinia glorifioiva photoshoppaus. Jännää nähdä kasarin teatterikoululaisia tällaisen proggiksen kimpussa. Kun Kansallisteatteri tuolla mainiolla Koiramäen Suomen historialla innostanee kakrut hissan pariin, niin tämä yhtä lailla mainio jutska voi tehdä saman aikuisille. 

Testatkaapa.

Sopii turvalliseen pikkujoulunviettoon.

****1/2     neljä ja puoli tähteä

Pressikuvat Stefan Bremer.

Tekijäloota:

Kari Heiskanen

OHJAUS

Antti Mattila

LAVASTUS

Marjatta Nissinen

PUKUSUUNNITTELU

Kari Leppälä

VALOSUUNNITTELU

Aleksi Saura

SÄVELLYS JA ÄÄNISUUNNITTELU

Aino Hyttinen

NAAMIOINTI

Henna Piirto

DRAMATURGI

Näyttelijät:

Vuokko Hovatta

Pekka Huotari

Sanna-June Hyde

Risto Kaskilahti

Merja Larivaara

Tuukka Leppänen

Sixten Lundberg

Petja Lähde

Jari Pehkonen

Joachim Wigelius

Mutta lue toki mitä Kari Heiskanen kertoo Helsingin kaupunteatterin sivulta:

"Kari Heiskasen kirjoittaman hirtehisen komedian päähenkilönä nähdään valvontakomission johtaja Andrei Zdanov. Hän on myrtynyt, koska hän kokee joutuneensa Stalinin epäsuosioon ja ottaa Helsingin komennuksen rangaistuksena. Zdanov päättää toimia tehokkaasti ja päästä nopeasti takaisin kotiin. Helsingin kaalinaamaiset asukkaat ja Suomen hallituksen fasistitolvanat eivät kuitenkaan tee työtä Zdanoville helpoksi. Näytelmässä seikkailevat myös muun muassa Mannerheim – ja Urho Kekkonen, joka pelaa omaa peliään ensin Zdanovin puolesta ja sitten vastaan.

“Suomi nojautui Saksaan kansalaissodassa ja myönsi sen jälkeen tukijalleen erioikeudet puuttua maan sisäisiin asioihin. Pari vuosikymmentä myöhemmin Suomi sitoi kohtalonsa Saksan menestykseen ja ryhtyi valloitussotaan itänaapuria vastaan. Neuvostoliitto puolestaan painosti Suomea noottikriisin avulla vuonna 1961 ja sekaantui poliittiseen elämäämme tavalla, joka osin mitätöi oman päätösvaltamme. Näitä ajanjaksoja on käsitelty Helsingin Kaupunginteatterin tuotannoissa Mannerheim ja saksalainen suudelma ja Kekkonen ja Kremlin tanssikoulu.

Uusi näytelmäni Stalinin suloinen ruoska jatkaa teemaa ja avaa jatkosodan jälkeistä aikaa, ”vaaran vuosia”, kuten niitä on kutsuttu, mutta tekee sen Neuvostoliiton näkökulmasta. Tapahtumat sijoittuvat hotelli Torniin, johon Neuvostoliiton valvontakomissio asettui.

Näytelmän päähenkilö on kenraali-eversti Andrei Zdanov, Stalinin luotettu ja raudanlujaksi tiedetty mies, joka tuli johtamaan komission toimia. Aiheesta on kirjoitettu suomalaisten näkökulmasta varsin kattavasti, mutta ei juuri siitä, miten neuvostoliittolaiset elivät tai kokivat komennuksensa entisessä vihollismaassa.

Tämän näytelmän erityishaaste on se, että Neuvostoliitto oli puheen ja kirjoitetun sanan suhteen korkean kontekstin maa, sanojen merkitys riippui asiayhteydestä. Koska totuutta ei vainoharhaisuuden ja valehtelun maailmassa voinut sanoa, piti tietää sanojen piilomerkitys. Kun mustaa väitettiin valkoiseksi ja väritettiin ontolla puoluejargonilla, saatiin liturgiaa, joka suorastaan huusi irvailijoita ja koiranleukoja käymään kiinni. Ne, jotka uskalsivat, olivat vaarassa joutua leireille.”

– Kari Heiskanen

"

raileri:

Varsin sosialistisesta mediastani:

https://t.co/XWvjisx2pm

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) November 17, 2020

https://t.co/3gBxcsBCV4

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) November 17, 2020

Suomen sotakorvauksilla rakennettiin Neuvostoliiton tulevaisuutta https://t.co/teHzhNuazE

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) November 17, 2020

Helsingin Kaupunginteatteri tänään 17.11.2020 maailman keskoslasten päivänä väri paras, eli violetti. #hktfi @hktfi pic.twitter.com/6ckCRJdESL

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) November 17, 2020

https://t.co/Il3vGa1eEr

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) November 17, 2020

https://t.co/vUVPA5Hpuy

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) November 20, 2020

Uutisaamu https://t.co/Ik6zLXiYvH

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) November 20, 2020

Kuka pelkää Virginia Woolfia? 18.11.2020 Tampereen Teatteri, Frenckellin näyttämöllä. Pahaa sutta ken pelkäisi...

On erityisen häijyä, että olohuoneen lattia muistuttaa shakkilautaa. Aikamoisia otteluita ja nelinpelejä täällä käydään. Latva-Äijö on ennenkin ollut Frenckell-näyttämöllä hyvin dominoivan naisen kanssa, nimittäin Stephen Kingin Piinassa.

On Love Theatre Day päivä ( rakasta rakasta teatteria päivä, #LoveTheatreDay ), ja modernina klassikkona Edward Albeen Kuka pelkää Virginia Woolfia? Tampereen Teatteri,  18.11. Aivan rauhassa kävelin, ja kuvasin goottilaisia valaistuksia rosoiseen rakennusten pinnalla, niin George (Esa Latva-Äijö) ohitti. Loungemusiikkina soi mm Tom Dooley jota soitin kitaralla vuonna -81. Käykääpä katsomassa kun vielä pari päivää pyörii. 

Ai pahus, onkin loppuunmyyty. Paitsi huomenna Pe 20.11.2020 19:00. Tätähän voi toivoa myös keväälle. Tai tulevalle syksylle. 

Kuka pelkää Virginia Woolfia? 18.11.2020 Tampereen Teatteri, Frenckellin näyttämöllä. Pahaa sutta ken pelkäisi...

Aikanaan tämä oli kohunäytelmä kun enskari oli syssyllä 1962 - naista ei hiljennetä teatterin lavalla! Eikä avioliitossa! Paitsi ehkä yliopistolla.

Sekä tietenkin myös kohuelokuva.

Lämpiössä soi aikakauden musiikki, myös seksistinen Jäkätijäk (Yakety Yak). Alkuperäinen vuoden 1958 öbaut biisi on siitä, ettei teini tee mitään himassa. Niin tämä suomalainen versio noin vuodelt 1963 on sekstinen, jossa ukko valittaa nalkuttamisesta. Etuoikeuettu mies käy töissä jne, nainen kotirouvana. Eipäs ollenkaan raikas tuulahdus menneestä. Ja vielä levyltä huumorimiehiä 2. Eli puolet kansasta saa tehdä "huumoria". Vaikka lämpiössä kuulee tämän instrumentaaliversiona, tai englanniksi, niin kyllä suomenkieliset seksitiset sanat muistaa. 

Lavalla vasemmalla on baarikaappi, jossa on kirkasta, bourbonia ja brändyä. Oikealla on kirjahylly, jossa on kirjoja. Arvokkaan näköisiä kirjoja. Olemme 60-luvulla. Kaksi muhkeaa sohvaa, tai yksi sohva ja yksi nojatuoli, nahkaisia, joihin ei yhtä aikaa mahtuisi neljää aikuista humalaista ihmistä. On istuttava käsinojalle. Tai juostava baarikaapille. Tai jäitä hakemaan. Omituinen, miltei huomaamaton tuolileikki. Yhden on pakko liikkua. Tai tehtävä liike, aloite. 

Nainen ei pelkästään puhu, hän voi myös huutaa, hänellä on kärkkäitä mielipiteitä, ja juoda alkoholia. Ai kauhistus. 

Saiko naiset vuonna 1962 Suomessa käydä edes baarissa? Yksin? Tyttöporukassa? Vain miehensä alaisena? Oliko edes e-pilleriä? Oliko ehkäisyä? Oliko naisella oikeutta omaan vartaloonsa?

Oliko naisella oikeutta opiskella, tai olla töissä?

Käsiohjemassa ohjaaja Marika Vapaavuori tästä kertookin. Kuinka nyt ollaan tasa-arvoisempia, koulutuksen ja uran suhteen. 

Tätä näytelmää ei voi modernisoida, tai sitten kumpikin pariskunta opettaisi yliopistolla, mutta taistelisi paikoistaan, ja palkoistaan. Vasta luin tilaston, jossa 75 % korkeakoulun opettajista on miehiä. Modernisoidussa versiossa olisi korona, sekä fasismin nousu, eli sanan- ja ilmaisunvapauden kapeneminen, myös Euroopassa. Olisko se farssia vai dystopiaa. Siihen voisi liittyä myös me too -liike, luen nimittäin romaania Vanessa, jossa opettajamies hyväksikäyttää koulutyttöä, joka on rakastunut. Mutta sitten mentäisiin liian kauas näistä repliikeistä.

On "vanhempi pariskunta", öbaut viisikymppiset Martha ( Ritva Jalonen ) ja George ( Esa Latva-Äijö ) - joka on häntä kuusi vuotta nuorempi, mitä muistaa muistuttaa. On nuori pariskunta, noin 34-vuotiaat Honey ( Linda Wiklund ) ja Nick ( Kai Vaine ). Kummastakin pariskunnasta vain mies on päässyt opiskelemaan ja töihin. Akateemiselle alalle. 

Kumpikin mies on yliopistolla, mutta George on "vain" apulaisprofessori historian laitoksella, ja komistus Nick, tuo nuori, sliipattu kiipijä biologian laitokselta. Erityisen komea ja korea, joka sittemmin hypähtää jäntevästi kuin pantteri. Kumpikin kotirouva ottaa drinkkiä, Honeyn juomiseen kuuluu teinitavat, oksentelu ja kylppärin kaakeleilla makaaminen. Hän hyppelee kuin jänis, hän on viaton, ja hänellä on "They Are Coming to Get you, Barbara" - kampaus kuin elokuvasta Elävien kuolleiden yö (1968). Eli tupeerattu blondi. 

Martha on katkera ja kitkerä. Samoin hänen miehensä. Latva-Äijö oli nuori mies joka purjehti jäljessäni ja edessäni teatteria kohti hyväkuntoisena. Nyt hänet on pikkasen meikattu ja stailattu vanhemmaksi, hänellä on kotona rennot vaatteet, villapaidan kyynärpäät luonnollisesti paikattuina. Mutta väriskaala on liiankin hillitty, ja ikään kuin luopunut jo.

Martha ja George tulevat bileistä yöllä. Heti ensimmäisenä on baarikaapilla tai konsolilla pysähtyminen, ja drinkin teko. Eipä aikaakaan kun Martha ilmoittaa että heille tulee jatkoille nuori pariskunta. George ei onnistu. Jatkoille tulee yleensä aina vain pienempi ja valitumpi porukka, hauskat tyypit. Martha ehtii jo kovaan ääneen haistattaa vitut Georgelle, kun vieraat tulevat. Ja kuulevat nämä lämpimät tervetuliaissanat.

Katkera kuu -elokuva tuli mieleen, vaikkei tämä suoranaisesti sadomasokistinen esitys ole. Katkerassa kuussa pariskunta, tai pyörätuolissa oleva vapautunut, luova amerikkalainen mies halusi laivamatkalla keventää sydäntään kelpo kireälle britille, joka kohteliaasti - tai hanakasti - kuunteli hänen perversioitaan menneisyydestä. Myös katsojat on valittu nuoren pariskunnan lisäksi tähän kuuntelijan osaan. Harvoin kuuleekin niin epäluotettavaa kertojaa. Ja kertojia. Valehdellaan paljon, sumeilematta, kuten nykyään sanotaan: läpällä. Johon kuuntelijan on pakko reagoida huumorina. On saavutus saada pitkät suomenkieliset sanat ja pitkät lauseet näin rytmillisesti toimimaan.

Martha sujahtaa kotiasuun, vihreään velouriin. Tuohon aikaan kohteliaisuuteen kuului tarjota väkijuomia vieraille. Harvoin on suu ollutkin yhtä kuiva näytelmää katsoessa kuin eilen. Ja huuletkin yhtä rohtuneet kuin Eero Aholla Tuntemattomassa.

Mieleen tuli myös Antonionin leffa Yö, jonka näin pitkästä aikaa valkokankaalla viime viikolla. Että miksi ei ole mustasukkainen, vaan antaa puolison pettää, ihan silmiensä alla. Mukana oli myös hiukka kylmyyttä. Tunnottomuutta. 

Yö tuntui modernimmalta kuin alkuperäinen näytelmä / elokuva Kuka pelkää Virginia Woolfia? Vaikka on vuotta aiempi. Mutta eurooppalainen teos. Kun tv:tä tai mainoksia pakostakin näkee, on niissä yksi toistuva teema, pettäminen, sekä fiktiossa että sietämättömissä tosi tv:n tekeleissä se pahin. Itse saa tietenkin pettää, mutta auta armias jos puoliso pettää niin helvetin pitkät itkut siitä seuraa ja irtoripset tärviölle, ja kameralle avautuminen.

Sekä  tietysti kirja Pianonsoittaja ja siitä tehty filmatisointi Pianonopettaja, joissa kummassakin soi Chopinin Fantasiaa 49, kuten myös tässä. Monenlaisia ja -tasoisia kidutuksia. Sadistisia tarinoita, jotka loukkaavat. Vihaisia, ja katkeria lauseita. Joihin vastataan, samalla mitalla. 

Viinanhuuruiset kotirouvat ovat tylsistyneet. Luonnollisesti. Sekstinen sotien jälkeinen miehille ja lapsille turvallinen 50-luku on ohi - kaunis koti ja moitteeton perheenäiti tärkättyine esiliinoineen ja miehen orjana oleminen on loppunut. Osin. 

Älykästä ja seksikästä katsottavaa. Ritva Jalosesta puumana ja juovana naisena tuli mieleen kirjailija Annikki Kariniemi. Ehkä muistan väärin. Ehkä otin, ehkä en. Tietenkin tämä on addiktioista, mutta myös monimutkaisesta miellyttämisen ja suohon laulamisen pelistä, ja perinteestä.

Neljä tähteä. 

Näin tämän vapaalipulla, kiitos siitä. Pressikuvat Tampereen Teatterin sivulta. 

Tekijäloota:

Kirjoittanut Edward Albee

Suomennos Reita Lounatvuori

Ohjaus Marika Vapaavuori

Lavastussuunnittelu Juho Lindström

Pukusuunnittelu Mari Pajula

Valosuunnittelu Tuomas Vartola

Äänisuunnittelu Hannu Hauta-aho, Jouni Koskinen

Kampausten ja maskien suunnittelu Kirsi Rintala

Näyttelijät: 

Ritva Jalonen

Esa Latva-Äijö

Kai Vaine

Linda Wiklund

Lue lisää Tampereen teatterin sivulta:

"Tervetuloa jatkoille Marthan ja Georgen luokse! Tarjolla raikkaita juomia ja julmia seurapelejä.

Avioliiton sisäiset julmat valtapelit ja paljastuvat totuudet toimivat Edward Albeen modernin klassikon ainesosina. Kuka pelkää Virginia Woolfia? on näytelmä unelmista, rakkaudesta ja riippuvuudesta; siitä kaikesta mistä parisuhteet on tehty.

Tähän lukuisten avioliittodraamojen esikuvaan ja kaikkien aikojen parhaimmaksi kehuttuun näytelmään tarttuu ohjaaja Marika Vapaavuori, jonka edellinen avioliittokuvaus oli Tampereen Teatterissa nähty menestysnäytelmä Anna Karenina (2018)."

Sosialistisesta mediastani:

Jäkäti-jäk https://t.co/S7wL1R9FQN käyttäen @YouTube No tässähän se sekstinen jäkätijäk olikin. Ja vielä levyltä huumorimiehiä 2. Hm.

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) November 19, 2020

Yakety Yak https://t.co/GXpNUpnsNX käyttäen @YouTube

Loungessa soi seksistinen Jäkätijäk ennen näytelmää. Vaikka tämä olisikin laiskan teinin pakottamista siivoamaan huoneensa, niin käy myös avioliittoon. Vai oliko suomenkielinen versio vain sitä? Perkule tämän muistin kanssa

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) November 19, 2020

Krystian Zimerman – Chopin: Fantasie in F Minor, Op. 49 https://t.co/0ftuHB79Jh käyttäen @YouTube

Tätä kuuntelen tänään, kun tää soi niin Pianonsoittajassa kuin Kuka pelkää Virginia Woolfia? näytelmässäkin.
Ja mikä ettei.

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) November 19, 2020

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Satu Ylavaara (@popkulttuuria) jakama julkaisu

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Satu Ylavaara (@popkulttuuria) jakama julkaisu