Teatterin lumoa - kuvallinen teatteriblogini

Teatterin lumoa - Satu Ylävaaran kuvallinen teatteriblogi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dostojevski. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dostojevski. Näytä kaikki tekstit

torstai 31. lokakuuta 2019

Toisen terroristi on toisen vapaustaistelija... Riivaajat iskivät myös Tampereen teatterissa

Riivaajat iskivät myös Tampereen teatterissa. Frenckellin näyttömöllä Markus Järvenpää veti kaikki roolit ja juoksi kilpaa.  Ohjaaja Rämön ja näyttelijä Järvenpään toinen yhteinen Dostojevskin näytelmä eli oikeasti albumi, pohjautuu Riivaajat -romaaniin, mutta on myös muokattu. Näin tämän teoksen Jurkassa, kolmesti, omalla rahalla ja kerran Tampereella, bloggaajien medialipulla. Kirjoitan siis vai Tampereen esityksestä ja tunnelmasta, tosin Jurkkaa voi olla alla... En lue muiden arvosteluita enkä blogeja ennen kuin itse julkaisen. Silti silmään tarttuu jokin lause otsikossa, kuten terrorismin liittäminen tähän tarinaan. Mikä ei pidä ollenkaan paikkaansa. Terroristeja ovat äärioikeisto ja hihhulit, he haluavat vain tuhota ja tukahduttaa. Kun taas. Anarkistit, aktivistit, kommunistit, vasemmistolaiset, nihilistit, sosialistit eivät ole terroristeja, koska he haluavat tasa-arvoa, ja he kannattavat tasa-arvoa ja äänioikeutta ja kaikenlaisen orjuuden lopettamista. Maailman parantamista, maailman jakamista reilummin. Toisen terroristi on toisen vapaustaistelija...

Koska Riivaajien solu on ryhmä aktivisteja ja vallankumouksellisia, he ajavat äänioikeutta kaikille! Vaikka poppoolla on jäseninään aika hyvätaustaisia, etuoikeutettuja miehiä, on myös toisaalta Lizaveta, nainen, joka voi harhauttaa. Eihän kukaan usko, että nainen painaa vallankumouksellisia flaijereita. Ja tekee niistä vielä graafisesti tyylikkäitä...

Porukka haluaa maaorjuuden loppuvan, yks heidän jäsenistään eli Satov onkin maaorjan poika. Oliko näin. Satovin vaimo on häippässyt, hän on petetty mies. Mutta kuitenkin hän miettii anteeksiannon mahdollisuutta. Että lopettaisiko nämä nuoruuden hairahdukset eli anarkismin.

Dostojevski itse osallistui vallankumoukselliseen toimintaan salaseurassa " Petrasevskin piiri " ja " jossa luettiin ääneen vallankumouksellisia runoja ja kiellettyjä kirjoja " kuten käsiohjelmassa kirjoitetaan.

Ohjaaja Rämö itse kertoi Jurkassa keskustelutilaisuuden alussa kuinka tämä kaikki yhdistyi myös 90-luvun eläinaktivismin kanssa. Porukassa ja porukoissa on aina monenlaista aktivistia moneen junaan. Halu kohdata vääryys.

Palatakseni punaiseen Tampereen sisälle. Markus Järvenpää vetää siis kaikki roolit, niin lavalla nähtävät, kuin myös nauhoitetut.

Hän on pukeutunut punamustaan, se on hyvin anarkistinen, aggressiivinen ja voimakas väri. Hänellä on harness-valjaat, seinällä on mustia kahleita, ne voivat myös olla sadomasokistisen klubin koristeita, oviverhoja, kuten Jurkassa, tärkeitä, hypelöitäviä jutskia, symboleita, nimenomaan meille, jotka olemme harrastaneet kinkyä, fetisismiä, sadomasoa ja alakulttuureita jo 80-luvulta lähtien monipuolisesti. Jotain yhtymiä on myös Koirat eivät käytä housuja -leffaan, muttei paljasteta liikaa.

Mutta miksi hänellä on ruskeat housut? tai rusahtavat enemmän kuin punaset. Liittyykö se vanhaan sotavitsiin ja pelkuruuteen...

Myös Markuksen kengät, kankaiset maihinnousukengät vievät minut 90-luvun alkuun. Monellakin tapaa. Pidän tästä rakenteesta, rakennelmasta, palapelistä.

Kahleet ovat kahleita, myös orjan kahleita, maaorjien. Myös naisten kahleita, naisten, joilta uupuu äänioikeus. Toisaalta kahleet ja heikoin lenkki. Vainoharha ja ahdistus, mitä meille tapahtuu, jos, kun joudumme Siperiaan? Kahlejengiin, chain gang, tai kuopan reunalle. Sitten kuoppaan.

Sitten meitä ei enää ole.

Verhovenski on vähintäänkin epäluotettava kertoja. Itse asiassa hän on hyvin epämiellyttävä mies. Ollut jo lapsena. Yrittänyt ostaa suosiotaan makeisilla. Hän on pyrkyri, pelkkä apuri tälle Suurelle Johtajalle, Stavroginille, Pelastajalle!

Toisaalta Stavrogin ei edes haluaisi olla liikkeen johdossa. Hän on haluton Sankari, Valittu - kuten olemme popkulttuurissa tällaiseen hahmoon tottuneet. Hän ei ole täydellinen. Ei, hän on aiheuttanut tragedian. Anteeksiantamattoman teon.

Tämä kohta on ilmeisesti välillä sensuroitu kirjasta, ehkä. Mutta Rämö ja Järvenpää ovat ottaneet sen esille. Antaneet sille aikaan. Se vaikuttaa mielipiteeseen Stavroginista johtajana, ja hyvänä miehenä.

Ylioppilas Ivanovin murha oli lehdessä pikku-uutinen, ehkä, ja se pisti Dostojevskin silmään. Mistä Dosto lainaa romaanille nimensä on tosi ällöttävä lähde.

Aiemmin: Tyytyväisenä menen katsomaan Karamazovin veljeksiä täällä vapaassa maassamme, mutta kuinka hirveä uutinen, sensuuria kirjafestivaalilla. Se jos mikä on suuri rikos "Dostoevsky book among hundreds banned in Kuwait". Dostojevskin tuotanto on liian rankkaa moraalipohdintaa ja salapeliä ahdasmielisille hihhuleille ja muille bensa-asemille...

Näytelmä alkaa punaisessa valossa, ehkä, kun olisimme joukolla kokoontuneet, salaa, tähän kiellettyyn soluun. Suunnittelemaan vallankumousta. Osa yleisöstä otetaan mukaan. Frenckellin näyttämön portaat muuntuvat myös näyttämöksi.

Se on Jurkkaa suurempi tila, Markus itse sanoi, että joutuu sitten juoksemaan enemmän.

Akustisessa kitarassa ei lue: tämä kitara tappaa fasisteja. Sitä ei tarvita. Se me tiedetään. Tai minä ainakin. Yhdistän.

Jonain päivänä.

Jonain päivänä -piisi muuttuu herkästä folkista punkiksi, raivoksi.

Erinomaista työtä, josta versoo montakin tarinaa, säettä, myötuntoa. Sellaista, mitä taiteen pitää ollakin.

Perkeleen kaunis punamusta käsiohjelma on toiselta puolelta komea ihailijakuva Markus Järvenpäästä piirrettynä. Toiselta puolelta se muistuttaa Lizavetan graafista silmää, ja myös peliä. Vaikkapa larppaukseen.


Tekijäloota: 


Ohjaus ja käsikirjoitus: Tuomo Rämö
Äänisuunnittelu ja musiikki: Hannu Hauta-aho
Valosuunnittelu: Marko Kallela
Pukusuunnittelu: Heidi Tsokkinen
Lavastus: Markus Tsokkinen

Näyttämöllä: Markus Järvenpää

Kesto 2 h 15 min  (sis. väliaika)







Mitä Tampereen teatteri tästä kertoo:



" Riivaajat on intensiivinen ja raikas tulkinta pikkukaupungissa toimivan vallankumouksellisen solun jäsenistä ja heidän läheisistään. Millaisia keinoja saa käyttää maailman muokkaamiseksi mieleisekseen?

Entä jos haaveilit muuttavasi maailmaa ja havahdut yhtenä aamuna siihen, että unelmasi toteutuu. Mutta millä hinnalla? Onko esimerkiksi murha liian kova hinta paremmasta maailmasta? Fjodor Dostojevskin klassikossa sukupolvet ja aatteet törmäävät kuvattaessa kahtiajakautunutta kansakuntaa.

”Ymmärräthän että meidän on tehtävä jotakin? Maailma tuhoutuu, jos jatkamme näin. En vain tiedä tuhoutuuko se nopeammin vai hitaammin tuolla sinun tavallasi.”

Lavalla nähdään valovoimainen Markus Järvenpää. Esityksen tekijät ovat olleet Dostojevskin kanssa tekemisissä aiemminkin. Turun kaupunginteatterin ja Teatteri KSR:n yhteistuotanto Rikoksesta ja rangaistuksesta vuonna 2010 saavutti suuren suosion ja vieraili mm. Tampereen teatterikesässä. Kyseessä onkin eräänlainen paluu rikospaikalle.

Tampereen Teatterin, Turun kaupunginteatterin, Teatteri Jurkan ja Teatteri KSR:n Yhteistuotanto.

Kantaesitys oli Teatteri Jurkassa 21.9.2019. "   sivullaan



Juutuupissa:



Komeat punamustat kuvat Flickrissä: Riivaajat 05

Lyhyitä muistioita:


Onko Frenckellin näyttämö liekeissä? No on, sillä Markus Järvenpään #Riivaajat -näytelmän palopuheet saavat roihuamaan, lisää. Punamustassa anarkiassa

Samalla kun käy Tampereella teatterissa voi käydä myös Leninmuseossa:

Heidän valonsa loistaa Leninmuseossa, Tampereella. Toisinajattelijoita Anna Politkovskajasta Pussy Riotiin. Voi käydä samalla kuin osallistuu Dostojevskin Riivaajat näytelmän anarkisten solun salaiseen kokoukseen...

Olen katsonut Jokerielokuvan useasti, samoin näytelmän #Riivaajat. Kummassakin on vallankumous kyseessä sekä vastaanhangoitteleva johtotähti, Sankari.

Doston Netotska Nezvanova - Nuoren naisen tarina josta Rosebud kertoo : "Dostojevski kirjoitti Netotska Nezvanovan 1840-luvun lopussa, jolloin hänen nimeään olivat tehneet jo tunnetuiksi Köyhää väkeä ja erityisesti Valoisat yöt.

Kirjoittaminen katkesi nk. Petrasevskin salaliiton paljastumiseen. Tämän seurauksena Dostojevski tuomittiin kuolemaan. Tuomio muutettiin viime hetkellä karkotukseksi Siperiaan. Romaani ei koskaan saavuttanut suunniteltua laajuuttaan, mutta psykologisen otteensa syvyydessä se on jo aitoa Dostojevskia."

Kino Korjaamolla kaffe & leffa #Marianparatiisi, joka sopii oikein tähän manipuloivien karismaattisten sosiopaattien (Gabriel tule takaisin, Once upon a time in... Hollywood, Everstinna, Mandy, Midsommar, Riivaajat ) sarjaan, jossa jokainen osoittaa kuinka helposti käyttäydymme x

Myös Irrational man keskustelee Jokerin kanssa. Ja ehkä Kauriinmetsästäjäkin. Elokuvan rinnalla pyörii mielessä myös Markus Järvenpään esittämä monologi Riivaajat, jonka näin Jurkassa kahdesti, ja myöhemmin Tampereen teatterilla näen vielä

Sosialistisessa mediassani:

keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Kansallisteatterissa Dostojevskin Karamazovin veljekset -tiiliskivi laajenee moneen taidemuotoon, myös äänen kautta

Kirjoitan Karamazovin veljekset näytelmästä Kansallisteatterissa marraskuun lopulla, ja Dostojevski on yhä liian kovaa, ajankohtaista ja humaania kamaa, että hänen kirjansa kielletään - kirjafestivaaleilla! Se, että jokin totalitäärinen valtio kieltää kirjan, kertoo kirjallisuuden voimasta.

Mihin sinä uskot, kysyy näytelmässä Fjodor Karamazov, myös häntä näyttelevä Hannu-Pekka Björkman, sekä myös Fjodor Dostojevski isse. Kysymys pitäisi olla, mihin enää luotat, ihminen. Mikä tässä maailmassa on enää tärkeää. Mitä uskalla toivoa, tuntea.

" Oikeasti minua kiinnostaa seksi, väkivalta ja hulluus", sanoo ohjaaja Samuli Reunanen bloggariklubilla.

Ohjaaja Samuli Reunanen saapui viime vuoden marraskuussa kaamoksen keskellä Valamon luostarin parkkipaikalle, ja ennen kuin ehti napsauttaa autoradion kiinni, niin sieltä tuli uutinen, jossa isä on murhannut lapsensa leikkipaikalla. Suomessa.

En olisi halunnut kirjoittaa sitä tähän, mutta Lavaklubilla järjestetyssä näytelmän esittelytilaisuudessa ohjaaja jakoi tämän muiston. Tämän hetken. Ala siitä sitten kirjoittamaan Dostojevskin muhkeaa romaania näytelmäksi.

Vekkuli hovinarri ja hirveä despootti-isä Fjodor  roolissa leiskuu Hannu-Pekka Björkman, joka rynnii nahalle sellaisella kierteellä, ettei ihme - onhan hän pukeutunut nyrkkeilijänhortseihin. Myöhemmin pirun mikki myös muistuttaa nyrkkeilyselostajan 50-luvun mikkiä.

Ovatko ne lauluesityksiä, suohonlaulamisia vai nyrkkeilyotteluita. Jokainen saa silti soolonsa.

Alussa hyvinvoiva isäpappa Karamazov pyörii sikari huulilla, ja hunajankultaiset satiinibonserit jalassa elämästä nauttien, naukku kerrallaan. Ehkä se on hedonistin alusasu, ehkä nyrkkeilijän shortsit. Osa mikrofoneista myös muistuttaa vanhan ajan nyrkkeilyselostajan mikkejä. Ääni ja äänet ovat tässä näytelmässä tärkeitä, esillä ja mikkejä on runsaasti. Se toi mieleen teosta, josta pidin myös syssyllä 2017 Viirus teaternin esityksestä Mästaren ja Margareta, jossa myös äänen ja valon, mikrofonien ja spottien käyttö oli kiehtovaa.

Taustakankaan taiteellinen goottilainen täyttö ja käyttö, oli komeaa. Samoin rakeinen mustavalkoinen filmi. Harvoin video voi istua näin hyvin visuaalisesti harkittuna, ikään kuin tehden uuden peilin, johon heijastuu roolihenkilöstä ihan uusi puoli.

Olemme raivaamattomattomassa puutarhassa, jossa kasvaa piikkisiä lehdettömiä oksia. Taustalla on ehkä kellariloukko. Ikään kuin alleviivataan englanninkielistä graphic-sanaa joka tarkoittaa sekä graafista että hyvin visuaalisesti väkivaltaista. Goottilaista, paletin syvempiä sävyjä.

Onko kaikki mustavalkoista, hyvä ja paha. Myös äänimaailma ja mikrofonit toimivat etäännyttäen. Ja lähentäen. Katsojaa ei unohdeta, välillä lähennytään yleisön kanssa. Ollaan lähekkäin.

Mutta ei tuo yli kolmen tiiman proggis, esitys pelkkää HooPeen tyranniaa ole, vaan jokainen saa soolon. Miro Lopperi saisi jokaisessa näytelmässä huutaa Aleksis Kivenä: Minä elän!

Teos vaikutti yllättävän shakespearelaiselta - olikohan siinä tuttuja näyttelijöitä näytelmistä Riku 3 ja Julia & Romeo. Joissa heillä oli enemmän meikkiä ja naamioita.

On dekkaria, on jännäriä, on rikostarinaa, on slaavi noiria, on filosofiaa.

Kolme veljeksistä edustaa eri tyyppiä kuten Dumasin Kolmessa Muskettisoturissa. Miro Lopperin taiteilijan työtä olen nähnyt nyt useamman teatterin lavalla.

Myös Björkman vieraili Valamossa koska hain matskua koska hän näyttää täysin Hugo Simbergin tontulta.

Mikä saa älykkäät, aikaansa edellä olevat rohkeat kirjailijat turvautumaan uskoon uskonnon kautta kuten Mihail Bulgakov ja Fjodor Dostojevski? Kirjaa voi aina lukea vain kirjana, itsenäisenä taideteoksena, mutta sitten joku teatterin tekijä muistuttaa, kuinka tuohon aikaan Dostojevskin kolmivuotias poika kuoli.

Mikä surun, vihan, raivon, syyllisyyden tunteet, toivon menetys.

Viimeisen työnsä äärellä Dostojevski kysyy paljon, ja useasti ja haluaa keskustelun elävän, jatkuvan.

Näytti hauskalta kun yleisöllä oli tiiliskiviromaanit mukanaan - niiden päälle voi vaikka istua niin näkee paremmin.. Ennakko 27.11.2018 kirvoitti monta kysymystä.

Kun taas tässä luotetaan mustavalkoisen asuun, mustiin farkkuihin ja meikittömään omaan nassuun. Muutama komea miestentakki istuu ryhdikkäästi. Välillä äänimaailmassa oli myös kauhua ja näyttämöllä harkitusti splatteria - miten muuten sitä isänmurhasta, ja tsaarinmurhasta? kertoisikaan...

Nyt viime viikkoina olen paininut ja valssannut venäläisten klassikoiden kanssa, Kansallisteatterissa on tämän  Dostojevskin Karamazovin veljesten lisäksi Tsehovin Kolme sisarta, josta näin kaksi näytöstä, tähän asti. Tampereen Teatterissa pyörii vinhasti Tolstoin Anna Karenina, ja sitten oli vielä Daniil Harmsin Sattumia helsinkiläisessä teatterissa, klitsulaisten Kellariteatterissa. Ja toissapäivänä teatterirymän KRONK!in puolen tunnin rutistus Hytti numero 666, jossa niin ikään matkattiin Moskovaan....

Jos Kansiksen Kolme sisarta on valkoinen hieman homeinen pitsihuvila, niin Karamazov Bros on savunharmaa, ellei peräti musta savupirtti jossa kuitenkin kajastaa oranssinhehkuinen roihu päreestä.

Heti näytelmän jälkeen ajattelin: Mutta mitkä ihmeen koukut?! Isäpappa Fjodor miettii käytännöllisesti, millainen Helvetti on, jos sitä edes on, ja turinoi niin siitä saisi komeaa, synkkää sarjakuvaa. Oikeasti. Koukku-tarina on synkkä ja lystikäs tarina

Tiiliskivi laajenee moneen taidemuotoon, myös äänen kautta. Dostojevskin huumori on tässä hirtehisimmillään. Ohjaaja kertoo haastattelussa, kuinka haastavaa Dostojevskin huumori on.

Tämä syksy on ollut kotimaisen teatterin kultakautta Helsingissä. On naisen ja vähemmistöjen ääntä. On kantaesitystä ja klassikkoa. Välillä teatteri flirttailee ja kuittailee muille medioille, joita pyörii näissä pikkulaitteissa.

Parhaimmillaan näytelmä on kun se graafisesti ja taiteellisesti koskettaa koska se on mennyt yli rajan, ja tehnyt jotain uutta, poikkitaiteellista. Ei pakottamalla, vaan jakaen, haastaen, viihdyttäen.

Se on visuaalista taidetta, ja samalla pistää riitelemään päähenkilöiden - tai tunnistettavien demoniensa kansa. Onko veljekset kuten Muskettisoturit joita kaikkia vie eri vietti / demoni / hyper kokemus / taival / oivaltaminen.

Niin monta vaihtoehtoa, tulkita, tulkata. Ehkä mulkatakin...

Teemakeskustelu: Karamazovin veljekset Lavaklubilla

Lavaklubi vasemmalla professori Pekka Pesonen, keskellä professori Sari Kivistö ja oikealla ohjaaja Samuli Reunanen puhui koskettavasti. Lähimpänä kameraa teatterikuraattori Pirjo Virtanen.

Tupa oli tuupaten täysi eli parempia kuvia ei edes saanut. Marsin tästä suoraan katsomaan Karamazovin veljeksiä ennakkonäytökseen. Suosittelen.

Alla ympättynä fBstä keskustelu: Teemakeskustelu: Karamazovin veljekset. Vieraina Samuli Reunanen, Sari Kivistö ja Pekka Pesonen. Pirjo Virtanen haastattelee. Kansallisteatterin Lavaklubi 27.11.2018:







Mustavalkoinen kuva Kansallisteatterin sivulta


Tekijäloota:


NÄYTTELIJÄT JA TYÖRYHMÄ
Rooleissa
Hannu-Pekka Björkman, Maria Kuusiluoma, Miro Lopperi (TeaK), Petri Manninen, Ilja Peltonen, Heikki Pitkänen, Seela Sella, Diana Tenkorang (TeaK), Juho Uusitalo (TeaK) ja Maruska Verona

Muusikko
Iiro Ollila / Topi Korhonen

Ohjaus ja dramatisointi
Samuli Reunanen

Suomennos
Martti Anhava

Dramaturgi
Aina Bergroth

Lavastus ja pukusuunnittelu
Kaisa Rasila

Musiikki ja äänisuunnittelu
Iiro Ollila

Valosuunnittelu
Ville Toikka
Videosuunnittelu
Pyry Hyttinen
Koreografia
Liisa Risu
Naamioinnin suunnittelu
Heikki Nylund

Lue lisää Kansiksen sivulta:
"Samuli Reunasen dramatisoima ja ohjaama Karamazovin veljekset on huuto paremman huomisen puolesta. Se haastaa nykykatsojan pohtimaan, mihin enää uskoa, mitä vielä toivoa, miten uskaltaa rakastaa.

Kolme isänsä hylkäämää veljestä rakentaa elämäänsä eri perustuksille: nuorin Aljoša uskon, keskimmäinen Ivan järjen ja vanhin Dmitri eroksen varaan. Riita perinnöstä kerää veljet ensimmäistä kertaa yhteen, ja asiat ajautuvat raakaan isänmurhaan. Kysymys syyllisestä on kuitenkin luultua kuohuvampi…

Karamazovin veljekset tuo Fjodor Dostojevskin viimeiseksi jääneen, kesyttämättömän ja moniäänisen mestariteoksen Pienelle näyttämölle upean näyttelijäensemblen voimin. Näyttämöteoksen temaattiseen keskiöön nousevat valheessa eläminen, itsensä löytäminen, lapsiin kirjoitettu tulevaisuus ja tarinoiden voima. Karamazovit saavat veren kiehumaan ja näyttämön riehaantumaan!

Ensi-ilta Pienellä näyttämöllä 28.11.2018"


Bloggariklubilla modernit venäläiset klassikot tapetilla Tsehovista Dostojevskiin 


Bloggariklubilla 07.11.2018 vieraina Kansallisteatterin syksyn kovat venäläiset klassikot ja heidän ohjaajansa, nyt en tiedä, missä muistiinpanot ovat, ehkä joskus ne tänne ilmestyy... Viisaita puhuivat.


Karamazovin veljekset graafisena taiteena



Pinterestissäni: Teatterimatskua verkosta 2018


Keräsin tänne Pinterestiini #Karamazovinveljekset teoksen kuvituksia ja kirjankansia mm Alice Neelin grafiikkaa

esimerkkinä tämä alla oleva kuva Alice Neel’s Brothers Karamazov lähteestä theparisreview:

Ilya Sergeevich Glazunov taiteileman Ivan Karamazovin muotokuva  vuodelta 1982 ( Illustration for F. Dostoevsky's novel "The Brothers Karamazov" Paper, black oiled chalk, pastel. 77×57 ) löytyy myös glazunov.ru




Hannu-Pekka Björkman fänikuvassa joka genressä


Hannu-Pekka Björkman tekee hienoja rooleja taide-elokuvien ( Rax Rinnekankaan Luciferin viimeinen elämä ) lisäksi myös keskinkertaissa elokuvissa kuten Vareksen stoorissa, jossa Björkman jyrää kuin berseelle ammutti Berserkki sellaisella potentiaalilla leffan läpi. Hän on tuttu myös Hovimäki-sarjasta ankarana pappina, jolle ei kulleroita kerätä tuukin päälle, eikä väkijuomia saa myydä - vaikka sillä kyläyhteisö vaurastuisi. Myös Hella W leffassa on inha rooli. Erityisen mainio on kotimainen herkullinen the Gourmet club. Kumman kaa -sarjassa hän rouskutti näkkäriä Ellun sänkykamarissa ja kysyi myähemmin baarissa, että vieläks lohkee.

Tässä Björkmanilla oli hienot, vetreät maneerit kun hän valmistui puhumaan Thomas Bernhardin näytelmässä Vanhat mestarit joka näytettiin erinomaisella paikalla: Atenumissa!



Ja vannon, että Ateneumista löytyy herrojen kaksoisolennot - maalauksista. Björkman on ilmiselvä Hugo Simbergin pikkiriikkisen maalauksen nukkuva suuri tonttu - olihan hän joulupukkina elokuvassa. Maalauksen nimi: Tonttukuningas nukkuu.

No voihan piru, siinähän Björkman tiiraa omaakuvaansa Ateneumissa. Hugo Simberg: Tonttukuningas nukkuu, 1896, vesiväri ja guassi paperille, liimattu etsauspaperille.

Koko haastattelu juutuupissa: 




Simberg ja symbolistinen narrin katse...

Ateneum kirjoittaa:
Taideteoksesta voi lumoutua niin, että sitä alkaa kantaa aina mukanaan. Näyttelijä Hannu-Pekka Björkmania kuvataide on kuljettanut ympäri Eurooppaa, ja ikonit ovat vetäneet hänet Valamoon ja ortodoksisen kirkon syliin. Hänelle taide on myös hengellisen transformaation väline, säie ihmisen ja Jumalan välillä.

Lue koko juttu:
Ateneum > Kuukauden vieras >
Hannu-Pekka Björkman ja taide, tie sieluun
HANNU-PEKKA BJÖRKMAN JA TAIDE, TIE SIELUUN


Muuta matskua, taustaa ja tähdellistä:


Jatkuva onnellisuuden ja täydellisyyden tavoittelu ihmetyttää näyttelijä Hannu-Pekka Björkmania: "Jos elämä on vain lista saavutuksia, se ei ole yhtään kiinnostavaa"


Lavaklubin huonoja kuviani ja viideoita:



#teemakeskustelu #Karamazovinveljekset @kansallisteatteri #kansallisteatterissa löytyy #kansallisteatteri 'n fb.sivulta. #dostojevski #fyodordostoyevski and #brothersofKaramazov at Kansallisteatteri #lavaklubilla #lavaklubi @lavaklubi vasemmalla professori Pekka Pesonen, keskellä professori Sari Kivistö ja oikealla ohjaaja #SamuliReunanen puhui koskettavasti. Ymppään haastattelun teatteriblogiini "TEATTERINLUMOA" jahka ehdin. Lähimpänä kameraa teatterikuraattori Pirjo Virtanen. Tupa oli tuupaten täysi eli parempia kuvia ei edes saanut. Marsin tästä suoraan katsomaan Karamazovin veljeksiä ennakkonäytökseen. Suosittelen. Tämä syksy on ollut kotimaisen teatterin kultakautta Helsingissä. On naisen ja vähemmistöjen ääntä. On kantaesitystä ja klassikkoa. Välillä #teatteri flirttailee ja kuittailee muille medioille, joita pyörii näissä pikkulaitteissa. Parhaimmillaan #näytelmä on kun se graafisesti ja taiteellisesti koskettaa koska se on mennyt yli rajan, ja tehnyt jotain uutta, poikkitaiteellista. #taidetta ja samalla pistää riitelemään päähenkilöiden - tai tunnistettavien #demoniensa kansa. Onko veljekset kuten Muskettisoturit joita kaikkia vie eri vietti / demoni / hyper kokemus / taival / oivaltaminen. #teatterinlumoa #teatterinlumoa2018 #theatre #theater.
Henkilön Satu Ylävaara (@satuylavaaraphotography) jakama julkaisu