Teatterivuosi 2019: osa1: 09.01.2019 alkaen 8.3. asti. Nyt 30.12.2019, ja on jokainen näytelmä lusittu. Huh. Tänä vuonna näin vähintään 121 näytelmää Helsingissä, Turussa, Tampereella, Riihimäellä, Seinäjoella ja Jyväskylässä. Kun verrataan vuosikymmenen alkuun ja aikaan 2000 - 2014, jolloin näin hyvin vähän näytelmiä, lähinnä Lontoossa kuten Bent, Sweeney Todd, Producers, Solid Cold Cadillac ja Oopperan kummitus. Alkuperäisehkö musikaali Oopperan kummitus oli tietenkin nähtävä, ja Hyacinth ( Solid Cold Cadillac ), ja Alam Cumming (BENT, eturivin opiskelijapaikat, ai jai, mitkä näkymät. Keskitysleirille.) Näin ehkä enemmänki, jos otin äkkilähön - illaksi teatteriin puoleen hintaan. Mulle teatteri on orgaanisena taiteena, ajankäyttönä, ja älyllisenä tahi älyttömänä haasteena päihteitä parempi tapa viettää iltaa. Tehdä kulttuurimatkoja museokortin kera.
Mutta palataan tähän vuoteen. Yhteenkään esitykseen en mennyt kritiikin vuoksi, vaan olin hankkinut - tai saanut - piletit jo paljon ennen. Samaan näytökseen hankin joskus useammat liput - paljon ennen kritiikkien julkaisemista ja enskareita. Sanoin tästä Markus Järvenpäälle Helsingin kaupunginteatterin joulupuuron äärellä, että hankin liput aina paljon ennen esitystä etukäteen, lukematta kritiikkejä. Koska minulla on oma vainu, ja oma maku.
, josta nautin toistamiseen, onhan se niin tärkeä teos, niin Polanskin filmi kuin kirjailija
, joka antoi nimen masokismille.
, varsinainen spektaakkeli kauhua, silmänkääntöä, noloja tilanteita, sirkushumua, ja jotain vallan muuta. Näin sen myös toistamiseen
ssa. Tammikuussa. Sitten Lionia näin maaliskuussa kerran Työviksellä,
lla kolmasti. Sitten
Mun sirkuskauteni alko eilen 10.1. Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä jolle pärähti Lion – The Weird And Magical Abracadabra Circus Show! Pikkujoulukausi on alkanu ihmisten naurusta päätellen. 22.1. Tällä kertaa mietti väkivaltaviihdettä (piirretyt Tom & Jerry,
wanhan ajan Punch & Judy käsinuket) ja taitoa millä viihdetaiteilija sai yleisön nauramaan ja kirkumaan. Mukaansa. Puolelleen.
Noin tiiman mittainen esitys oli tiivis, ja muuntui ajan mukaan. Paras tilana oli tulevaisuudessa Turun Kaupunginteatterin Pieni näyttämö, joka oli kuin sirkus, matala näyttämö. Vai oliko näin.
- kummatkin hulvattomia taltiointeja. Teos myös pääse kiertoon sopivasti. Siinä oli myös
Tammikuun 12. päivä oli
, joka on upea joka roolissa, nuori ja hauras, ja siipirikko, vammautettu, ja raudanluja vanha nainen, joka sylkee oman pirttinsä lattialle. Pthyi.
Sekä myös muissa sukupuolissa. Teoksen kaikki roolit veti Mettänen ja
- kuten myös näytelmässä Lokki, jonka olin nähnyt aiemmin Jurkassa ja Malmin kultuurikeskuksessa edellisena vuonna tai joskus. Hetan näin ennakon ja enskarin, koska tykkään nähdä hyvän tai kiintoisan teoksen useammin, eri pallilta, tai fiilareista. "
eettinen, ekologinen ja päihteetön vaihtoehto. Lisäksi teatterissa tietää milloin istua alas, sulkea puhelin, vain ottaa vastaan, nauttia tai kärventyä. Teattereista uupuu sellainen sikailu ja häirintä mikä keikoilla ja baareissa on - keksi-ikäinen nainen ei sellaisesta maksa. Elämä on muuten niin kaunis, lyhyt ja tärkeä....
Aikaisempina vuosina 1979 - 2014 kävin paljonkin keikoilla, ja festareilla, ja muissa performansseissa. Helsingin kaupunginosie kylätapahtumissa kiertelen kyllä vieläkin. Teattereissa tietää, milloin show alkaa, ja milloin loppuu. Siellä ei diivailla - ellei sitä ole kirjoitettu kässäriin. Se on mukava preesens.
lla. Nimiroolissa
, joka oli täydellinen valinta kuumana ja traagisena Orfeuksena, mutta kävin katsomassa myös
in klassisen goottilainen romaani on tuttu monelta saralta. Mykkänä ja technicolourina. Musikaalina ja kauhuna.
ssa, ja olihan se ihana, ihana. Se oli hikinen, feministinen, groteski, hempeä, hepulinauruun johtava, ja väkivaltainen ja kuuma ydinräjähdys, alkuräjähdys ja harvinaista herkkua. Se ansaitsee kaikki katsojien ylisanat.
Se ironisoi eksploitaatiojulisteen grafiikkaa + lupauksia kauhusta, seksistä ja naurusta, joita kaikkia saadaan mittavat määrät - ja millä teholla! Kuvallisesti sekä Hammerin kauhua (
-dekadenssia. Ja tietenkin
. Ah. Huikeita mielleyhtymiä ja harppauksia: huikea näytelmä, ja lord Byronin tytär Ada Lovelace oli maailman ensimmäinen tietokoneohjelmoija. Ken Russell käytti tätä Gothic - yövieraat -leffassa > mekaaninen piano ja nainen.
Teatterivuoteni 2019 ensimmäinen viikko: Venus turkiksissa, Lion – The Weird And Magical Abracadabra Circus Show x 2, Niskavuoren Heta x 2, Oopperan kummitus, ja Frankenstein voittaa kuoleman. Huh huh, tätä on vaikea panna paremmaksi. Nyt jos koskaan sana "huikea" liippaa läheltä. Repikää siitä, eli kyllä Helsinki on uopea paikka teatterille ja oopperalle, pienissä ja suurissa teattereissa.
Tammikuussa näin
Don Quijoten tuolla
Teatteri Avoimissa Ovissa eli
Red Nose Company pyyhki pölyt klassikon yltä. Ihan konkreettisesti, näytelmän alussa
Sancho Panza pyyhkii haarniskaa. Mutta mitä muuta pyyhitään, ja minne? Harvoin sitä heittää hovinarreja mädillä tomaateilla kesken esitystä, mutta olipa komeat ja yllättävät näkymät!
Mike ja Zin käy Don Quijoten myyttiä jatkaen, katollista kirkkoa, ikimetsien hakkuita ja tuulimyllyjä päin. Kuten Cervantes kirjoitti. Aikusille suunnattu lukuhaaste.
Lauluvalinnat panetti ja itketti.
Dario Fon ja
Franca Ramen
Avoin liitto ja taistelutanner
Teatteri Jurkassa jatkoi kotimaisen teatterikevään huippukautta kantotähtinään ja liekinheittiminään rooleissaan, ja ruusujen sodissaan polyamooriset nelikymppiset
Liisa Mustonen ja
Matti Ristinen.
Franca Ramen henkilöön kannattaa perehtyä myös, vaikka Dario Fo olisi jo tuttu. Rankkoja juttuja fasismin vastustamisesta.
Tammikuussa 2019 näin yhden oopperan ja teatteritiloissa kuusi näytelmää, joista osan kahdesti.
Helmikuu 2019 alkoi näytelmällä
Rakastaja tuolla
Teatteri Jurkassa.
Kääk, ovesta astui sisään norjantikkurissaan hiljakseen vihjaileva, pullonkaulaa hiplaava maitomies, tällä kertaa
Tommi Korpela. Kun kolmannen kerran näin tämän Pinterin Rakastaja -näytelmän - oi näitä elämän iloja ja teehetkiä. Eli tässä on joka näytöksessä maitomiehen roolissa eri tyyppi. Rakkautta, intohimoa, jännitystä, ja ties mitä pe[i]liä rakennetaan neutraaleilla tai provokatiivisilla välineillä. Tunnin mittainen esitys sisältää herkkua mitä ilman ei kantsis jäädä. Lisää esityksiä kehiin!? Kamarikomediassa tai sänkykamaridraamassa Harold Pinterin yhden tunnin näytelmässä on ainoa oikea tapa kuoria ja jakaa mehukas appelsiini... Varsinainen sänkykamaridraama, taistelun tanner, ja huohottava komedia tämä. Huh huh miten intiimiä & intensiivistä ol hetket Rakastajan
Lauri Tilkasen kanssa.
Milla Kangas dominoi tavalla josta von Sacher-Masoch'kin voihkisi. Rooleja ja valtasuhteita käännettiin kuin lettuja nopsalla syötöllä. Sama poppoo ( kuvassa myös
ohjaaja Rossi) tekivät saman näytelmän 10 vuotta, jolloin se oli vallan toinen....
Sitten näin
Karamazovin veljekset ekkaa kertaa
Kansallisteatterissa, pienellä näyttämöllä, huh huh. Oliko se marras/joulukuu 2018. Ja nyt - 2.2.2019 sitten matka jatkui, ja se oli oli täydellinen päivä ilmaiseksi kahlata fariinisokerissa (likaisessa lumessa) ja gallerioissa, nähdä ihmisiä ja tauluja, pysäytettyjä hetkiä ja teatterilla sitten tämä. Tyytyväisenä menen katsomaan Karamazovin veljeksiä täällä vapaassa maassamme, mutta kuinka hirveä uutinen, sensuuria kirjafestivaalilla! Se jos mikä on suuri rikos "Dostoevsky book among hundreds banned in Kuwait". Eli vielä tänäkin päivänä
Dostojevskin hienot teokset, tutkielmat pahuudesta ja vastuusta, kielletään. Vastenmielisissä maissa. Olen näkemisen ja kuulemisen perusteella vegaanisella brunssilla, josta poimin /ahmin\ kuolaan herkkuja. Toisenkin kerran nähtynä #Karamazovinveljekset antaa uusia pulmia välitauolla muttei kuten konvehtirasia Rasputinille.
Onko
Hannu-Pekka Björkmanin papa Karamazov oikeasti ilveilijä vai narrinhattuinen tsaari nykyajasta? Äärimm vaarallinen ja reunalla (kirjaimellisesti oleva, HooPee tuntuu kaatuvan syliin, ja osaan yleisöä hän lähentyykin kompastellen) Karamazovin veljekset esitys, vaikkei laastareita tarvittu, tällä kertaa. Näin tän nyt kolmannen kerran 27.4. Oliko nykytanssin ja liikkeen osuutta lisätty esitykseen? Aiemmin keskityin lamppuihin ja mikrofoneihin, pähkinänsärkijän pelottavaan hiipimiseen sämpläyksessä, mustiin helvetin koukkuihin, ja rakeiseen, graafiseen ilmeeseen, taiteeseen.
Eli käyn katsomassa hyvän esityksen useamman kerran, joskus jopa seuraavana vuonna.
Vaikka
Stefan Bremerin harjoituskuvat
Jää-oopperan ohjelmavihkossa olivat maittavia, niin katselin myös seepian sävyisten klasien lävitse ja myös mustavalkoisesti...
Antonin roolissa
Pekka Strang, ja kyllähän herra Strang on nähtävä myös oopperassa! Sehän mukavaa, että pääroolissa
Ville Rusanen lipuu luoksemme venheellä myös tässä oopperassa, maagisinta oli kohtaukset Antonin eli Pekka Strangin kanssa. Jää oli kummallinen, körttiläinen ja raikas suomalainen ooppera. Ja romaani. Kyllä uus pappi laulaa ihan hyvin!
Hullut naiset ullakolla ja pikkutytöt pimeässä komerossa:
Åbo Svenska Teaterin leikkisä, goottilainen, tuore ja groteski
Jane Eyre on katsomisen ja kuulemisen juhlaa ja nannaa.
Tuuli Heinonen on nimiroolissa freesi sankaritar tuoden uutta kulmaa koulukiusaamiseen, ja ulkopuolisuuteen.
Nyyh, Jane Eyren vika esitys 8.2. koostui mielleyhtymistä:
Fanny & Alexander, Max Schreckin kulmakarvat, Neiti Etsivä, Minä olen Spartacus, Mad Men, Alice Cooper, True Blood. Ja ennen kaikkea täydellinen, ilakoiva esitys, jossa kaikki osat napsahtivat kohilleen.
Jane Eyren lapsuuteen ja tyttöyteen on paneudettu sellaisella pieteetillä että katsomossa vois istua sekä
Jane Campion että
Dame Darcy. Ja millainen Mr Rochesterin otsa!
Herra Rochesterin täydellistä otsaa kävin myös tiiraamassa tiuhaan.
Aaro Wichmanin käsissä Rochesteri muuntuu yksityiskohdittain epävarmaksi, leikkisäksi, mutta myöstuntevaksi mieheksi, herkäksi, turhamaiseksi,
Mad Menin machosti istuvaksi könsikkääksi. Sukupuolen & -puolten rajoja ja määritelmiä muunnetaan tuoreella tavalla. Ei niinkään kiiltokuvia, mutta kuka onkaan uhri, kuka petetty, ja avioeron mahdottomuus. Taustana myös
Jean Rhysin upea, karmiva
Siintää Sargassomeri, joka kertoo tarinan tuon ullakolle suljetun hullun naisen näkökulmasta. Ja hyvin kaukaisesti film noir -aikainen yäydellisen kaunis ja uninen, mustavalkoinen kauhuelokuva
I walked with a Zombie.
Ja sitten koitti
Ryhmiksen Harriet. Teatterin huippukautta vietetään tänä keväänä, ja mm muistellaan hetkiä 100 vuotta sitten ja 150 vuotta sitten, kummassakin (
Harriet, Making of Lea) puhutaan suomea, ruotsia ja saksaa, koska Helsingfors on monikielinen. Lähdin
Ryhmäteatterin Harriet -näytelmän matineasta raitiovaunulla jossa vanhemmat rouvat muistelivat pommituksia Linnanmäellä. Kävin katsomassa toistamiseen, ja useamminkin, Ryhmateatterissa
Milja Sarkolan näytelmän
Harriet, joka kuuluu tämän teatterikevään hurjimpiin kyyteihin, tuohon huhtikuiseen päivään. Miten majuri
Olof Lagus kuoli? Milja Sarkolan uusi näytelmä Harriet paneutuu vuonna 1918 tapahtuneeseen tragediaan.
Valitsemissani näytelmissä käsiteltiin myös pelkoa, ja himoa. Oli hiukka arvelluttavaa istua pimeässä teatterissa, kun diskonjytke soi, että olimme yökerhossa. Ja kuinka pelottavaa oli kun
herra Hyde laski kätensä olkapäälleni yht´äkkiä:
Tohtori Jekyllin ja herra Hyden onneton tapaus oli
Valtimonteatterissa helmikuun huippukohtia ja harvinaisuuksia. Olimme erään lempikirjani äärellä, ja viktoriaanisessa ajassa, joka fetisistisesti on lähinnä minua. Valtimonteatterin neulanreikäkameran kurkistus erääseen lempikirjaani viktoriaaniselta ajalta. Parasta oli valon ja varjon taiteellinen käyttö, joista kummatkin naiset ottivat kaiken irti. Oliko Utterson mustasukkainen Hydestä, ja miksi?
No sitten koitti
Making of Lean ennakko 13.2. Näin tämän
Juha Hurmeen spektaakkelin ja taabernakkelin viidesti, ellei peräti kuudesti ja seitsemästi. Huimaa oli naisten vahva läsnäolo ja ääni teatterintekemisessä, kun aikakaudella miehet vetivät myös naistenroolit, ja Kiwi halusi Leaksi ehdottomasti naisen, jos ymmärsin
Pentti Paavolaisen ohjelmasta näin oikein. Hurmeinen, hurmoksellinen ja huru-ukkojakin vaikka huru mykke enskari oli Making of Leassa kantaesitys 15.02.
KOM-teatterissa. Aleksis Kiwen Lean aikaan julkaistiin Lajien synty ja Liisa ihmemaassa. Hurme itse kapellimestarina taikoi esiin sekä informatiivista ajankuvaa ja vekkulia kekkulointia.
Mitäköhän
Alexis Stenvall olis ajatellu eilisestä #MakingofLea näytelmän ennakosta? Aleksis Kiven pystin kuvasin ystävällisessä Kansallisteatterin ystävätapahtumassa ja 11. hetki näytelmän pressitilaisuudessa. Alexis ei tietenkään hymyile patsaana, vaan hymy on lisätty meeminä jossa ei ole sanoja, mutta joka kunnioittaa ja suree kirjailijaa, joka koki kovan kohtalon. Mutta pisti pystyyn suomenkielisen teatterin!
Yhdestoista hetki pressiesittelyssä aamusella päivällä
Kansallisteatterissa.
Esa Leskisen ja
Sami Keski-Vähälän Yhdestoista hetki pressi koitti 14.02. keskipäivällä Kansallisteatterissa. Keskinen kertoi nauhalta ja livenä taustoja, kasvavasta eriarvoisuudesta. Kuinka suuryritysten johtajia ei valita vaaleilla. Miksi. Näytelmä antaa näkökulmia, jos ei se vastauksia annakaan.
Miksi päätäntävalta valuu politiikan sfääristä talouteen. Ympäristökriisi on talouden tekemä kriisi. Mitä tapahtuu kun infrat romahtaa, tankit ja mellakat valtaavat kadut. Miksei yhteinen hyvä, heikommat eikä demokratia kiinnosta talouden sfääriä, joka käyttää luonnonvarojakin hyödyntäen. 80 vuotta sitten demokratia hävisi. Entä nyt?
Näin puhui Leskinen. Sitten kuultiin särmikäs ja uhkaava piisi, kun paha kuu nousee - muttei lavalla ollut yhtään ihmissutta. Mutta iltahan on vielä noir...
Ympäristökriisi on talouden tekemä kriisi. Mitä tapahtuu kun infrat romahtaa, tankit ja mellakat valtaavat kadut. Miksei yhteinen hyvä, miksei heikommat, miksei demokratia kiinnosta talouden sfääriä, joka käyttää hyväkseen luonnonvarojakin
Ja koska oli ystävänpäivä, niin
Lavaklubilla oli
Timo Tuominen Brel -esitys. Jonka vihdoin näin. Jacques Brel on minulle symboloinut aina huhtikuuta, joka ei ole pelkkää lässyn lässyn. Kylläpäs oli pärisyttävä Timo Tuomisen Brel konsertto Lavaklubilla ystävätapahtumassa, eritoten kaikenlaisia väreitä aiheuttava
Jacky, mutta millainen vekkuli versio
Bonbonista, turkulaista kompiaisista! Kuinka kauniisti Brelliä on käännetty, ja osin muunnettu Suomen kartalle!
Huh huh mikä
Timo Tuomisen Brel final oli sitten
Kansallisteatterissa, suurella estradilla 16.2! Brelin lyriikat suomentanut (ja turuntanut), vereensä ja henkeensä imaissut Tuominen vei vuoristoradalla, ja tarkkoihin näkemisen hetkiin. Miehen ytimeen, herkkuuteen. Sovituksissa barokkia, tangoa ja valssia.
Ystävänpäivän kunniaksi aina yhtä täydellinen, julma ja hauska, mutta uudelleen rakentuva ja muuntuva
Gabriel tuolla
Willensaunassa, koska samanillanliput myytiin pualeen hintaan.
Niin pieni ihmissydän on... Kuten Fellinin mekaaninen Casanova meidän kapteenimme jaksaa yrittää, ja jallittaa.
Sampo Sarkola on täydellinen Gabriel Lindström. Henkselisi hiessä sinun tulee leipäsi ansaita... ja niin pois käsin. Ihanan vintagea on tämä julma komedia, jonka vain tosi tärähtänyt meneen katsomaan ystävänpäivänä....
Ja sitten koitti
Medusan huone Q-teatterissa, eikä mikään ollut entisellään. Medusan huone enskari kurkattu, nautittu, kuvina, sanoina, viiltoina, lastuina, huudahduksina. Täydellinen, sanaton, kuulas ja irvokas. Vallaton nainen! Nainen ilman valtaa! Näin sinut myös useamman kerran. Meduusan huoneessa ja kasvitieteellisessä museossa vierailee mielellään uudelleen, voimaantuen ja viihtyen .... Kämmeköiden, lumpeiden ja jadeliaanien joukosta piipahdus Meduusan huoneeseen. Ämpärikansan unenomaista, elokuvallista surrealismia, merituulentuoksuista teatteria, piikikästä lukupiiriä, kolmannen kerran, ah, toukokuussa.
Medusan huone kurkattu, korkattu ennakossa 18.02.2019. Surrealistista, absurdia, symbolista feministisiä manifestia, joka naurattaa, hiertää, muistuttaa ja nyt on naisille, päähenkilöille, kirjoitettu sopivasti vuorosanoja, joissa ei ole lausetta: mitä nyt tapahtuu.
Kolme sisarta näin ekan kerran tänä vuonna, tosin viime vuonna pari kertaa. Myöhemmin lisää. Ohjaaja
Paavo Westerberg ohjaajana riisuu ja pukee miehen ja miehuuden sekä
Hamletissa että näytelmässä
Kolme sisarta, jossa filosofisen väittely on korvattu penkkipunnerruksilla, nuoret uroot hihattomissa topeissa.
Myös näytelmää
Hamlet kävin tiiraamassa tiuhaan Turuus,
Turun kaupunginteatterilla. Hamlet muistuttaa installaatioita ja näyttelyitä, joissa olen käynyt. Yhden oli kuratoinut, yllätys yllätys, Paavo Westerberg. Mutta olisko Rocketman -leffan päähenkilöksi ollut parempi valinta
Eero Aho? Suomaalaisine puukkoineen. Mutta mikä vitun Simba? Westerbergin Hamlet risteyttää monitasoisesti sekä Leijonakuninkaan ja Darth Vaderin vaikean isä-kulman.
Lintumaailmassa uros luo optisen illuusion, jotta naaras olisi suosiollinen. Sekä ohjaaja Paavo Westerberg että lavastus
Markus Tsokkinen plus viideosuunnittelu
Ville Seppänen onnistuvat tässä illuusiossa. Puhumattakaan Ensemblestä. Kuinka nerokas haudankaivajakohtaus! Eero Ahon inha golfaus, Euroviisun tapainen paisutus, ja uhkaava solariumi, entäpä Markus Järvenpään rodeo. En tiä mihin silmät pistää. Suuri valkokangas lähikuvineen tuo solidaarisuutta piippuhyllylekin. Vaikken siel ollu.
Ihanainen liskokuningas
Jussi Nikkilä nimiroolissa kohtaa nordic noiria Tanskanmaalla ja punasella catwalkilla. Tsokkisen kylmä ja geometrinen lavastus huimaa. Viittauksia vilisee. Ahon & Järvenpään kampaukset & housut puhuvat omaa kieltään.
Tänään toukokuussa oli punasta Hubba bubbaa, aika oli yhä sijoiltaan, time will fall, liskokuningas, Brexit-viittaus Enklantiin jossa hulluutta ei huomata; hännystelyn, korruption, siipeilyn & sadismin kärsimyshetelmä/intohimo #Hamlet. Ja mikä rodeo, Laertes Croft, ja sinä, Claudius! Tänään meno oli her-kullista kun teini-Hamlet rajasi radikaalisti tuon sanan Lidlin pussista kännykkänsä kuvaan. KULLISTA.
Mutta onko Eero Aho keijujen kuningas, Patrick Sjöberg, Kojakki vai Bond-pahis?
Esityskuva Otto-Ville Väätäinen
Tämänpäiväinen 2.3. Hamletin näytös oli paras. Ehkä. Rundmanin matelija, tuo poloinen hännystelijä, hänen tittelinään lihakauppias ei ole ollenkaan kaukaa haettu... Yleinen Liiturautaisuus muistutti mafiaa ja
Taymorin leffaa
Titus - Viljami Säkinperän sulkakynästä sekin. Jaa nyt tarjottii vihreätä hubba bubbaa, vähän kuten
Tavaramarkkinoiden salmiakkia Hakanienenrannassa. Teinejä, autossa, kevät, maaliskuu. Ofelia on brittiläisen virkeä. Edellinen teatterissa näkemäni Ofelia oli Eero Ritala, sitä edellinen Marzi Nyman.
Helmikuun lopulla koitti
Minä maalaan teidät kaikki tuolla
Teatteri Jurkassa.
Helene Schjerfbeckin katse. Minä maalaan teidät kaikki: tanssin, varjoteatterin, flamenkon soljuvin, kiivain, impressionistisin vedoin
Kati Outinen ja
Annatuuli Saine vangitsivat meidät tuoleihin ja valkoiselle kankaalle, seinälle. Luovuus, oman ääni, feminismi. Ihana tilanotto, valtaus, hyvän tuulen ja myös kivun siirtäminen katsojaan, eläjään, tuntijaan....
Ja sitten vallan muuta:
POE! Edgar Allan and the Psychobilly Ravens 01.03.2019
tanssiteatteri Minimi, paikkana
Riihimäen teatteri. Vähintäänkin goottilainen, post punk ja Edgar Allanin henkeä kunnioittava esitys, joka oikeastaan oli myös keikka. Muttei välttämättä musiikkiteatteria. Tai kyllä sitäkin.
Ja esitys oli outside the box, ja ei ollutkaan, vaan se kuuluisa neljäs seinä potkaistiin pois.
Ja lisää traagista musiikkia.
My my, hey hey, Rock n roll is here to stay. It´s better to burn out than fade away... kylmiä väreitä kitaroista Juoksuhaudantiellä eikun
Kulttuurikeskus Stoassa, Itäkeskuksessa, matineassa 06.03.2019. Tuon
Neil Youngin piisin tähän lainasin, koska viimeisimmän lauseen lainasi
Kurt Cobain - jäähyväisviestiinsä.
Hypnoottista kotirintamamiesten tunteiden paloa ja
Depeche Modea näytelmässä
Juoksuhaudantie päiväsellä, kun Repa ja Taisto olivat irti... punakuonot koiranleuat
Red Nose Companyn - meinasin kirjoittaa, että
Red Noise Companyn! -
Zin ja Mike seisovat muidenkin yhteisönsä teostensa takana. Kirjaimellisesti. Tämä oli taatusti aikuisille tarkoitettua näytelmää. Mutta pitäisikö väkivaltaisella miehellä olla oikeus saada perheensä takaisin? Mainio, elävä, itseironinen ja seksikäs toteutus matineassa.
Huhtikuussa 4.4. näin tämän enkuks...
Trench road eli
Juoksuhaudantie -näytelmän englanninkielinen ensi-ilta oli eilen
Caisassa, huraa Red Nose Komppania. Pikatuomio: Hyvä. Mene ihmeessä katsomaan Caisaan.
P.S. Välitauolla mahdollisuudet pariutumiseen.... Harmi, sillä hain vain ilmaista kahvia!
Trench road oli epävarman ja varman, sekä kielenkielten äärellä: hauskaa, [samais] tuttavaa, pistooamansa kahvi piristi. Herkimpiä kieliä soiteltii (REM, Bowie) ja Repe oli erityisen maaliskuisissa tunnelmissa. Tuli kyti läpi esityksen, mut miks pitäisi palaa roihuna käppyräks eikä haihtua vaan.
Johnny Cashin
Ring of fire yhistyy
Lucifer-grilliin jota kotirintamamies haluis käyttää perheen kera rintamamiestalos, mut vaimo toivottaa Helvettiin.
Naurattaa, viihdyttää, ja pelottaa tässä Yhdestoista hetki ensi-illassa 6.3. Kansiksessa paitsi, että ollaan tässä samassa veneessä. Sopivasti ennen vaaleja excelit kohdilleen ja muistumia sanasta #koulutuslupaus. Kuinka paljon valehtelijat leikkasi koulutukselta?
Sitten koitti
Lauri Maijalan
Kirsikkatarha tuolla
Helsingin kaupunginteatterilla. Eilen 7.3. leijuin, kelluin Kirsikkatarhassa, Helsingin kaupunginteatterissa, jossa Lauri Maijala oli ohjannut Tsehovin näytelmän syyllisyydestä, luopumisesta, maaorjuudesta ja pahuksenmoisista pirskeistä kristallikruunujen alla, tuolla komeassa, vetoisessa, vanhassa talossa, kenties kartanossa, ehkä laajassa pitsihuvilassa, joissa viimeiset reivit näyttivät danse macabrelta. Kuolemantanssissa ei seinäruusuksi jää kukaan...
Työviksen
Pikku vampyyri näytelmä 8.3. hyvin ennakossa on ihana, kauhuromanttinen, jännä ja hauska; goottilainen ja post-punk estetiikka ja vampyyrien lajintuntemus kohillaan lavastuksesta
Bela Lugosin luolasta
Buffyn tunnariin, ja
Toccata ja fuugan urkuihin. Ja Rudiger kuulosti
Sakari Jurkalta.
Nyt koitti Idän pikajunan arvoituksen ensi-ilta Ryhmäteatterissa, Suomenlinnan kesäteatterissa 11.06. Ja onhan se mainio tutkaus, lauantain ennakon jälkeen meno oli pimpattu sopivaksi annokseksi draamaa, dekkaria, kuohuvaa 30-lukua, etikkaa, etiikkaa.
Terveisiä perä - eikun vain Seinäjoelta, Törnävän saarialueen kesäteatterista. Spamalotin ensi-ilta koittaa vartin päästä, töttöröö. On 6.7.
Spamalot oli sekä pikkuriikkinen että eeppinen, euroviisut ja lasvegasit suohonlaulava kimallekimara hyrmäävine koreografioineen, genressään hyvinki itseriittoinen ja -ironinen, ah, päivitetty spamaus joka tuntui levittyvän Seinäjoen patsaisiinki. Ni!
