Teatterin lumoa - kuvallinen teatteriblogini

Teatterin lumoa - Satu Ylävaaran kuvallinen teatteriblogi

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Tommi Eronen taitaa suomalaisen sielun ja viimeisen kesän - Putkinotko keväällä Jurkassa.

Putkinotko keväällä Jurkassa. Tommi Erosen lämpimästi värittämät hahmot, ihmiset, kansalaiset, eivät ole sketsihahmoja eikä stereotypioita typeristä rasistisista viihdeohjelmista, vaan hienovireisempää, riisutumpaa, puhdasta ja vapaata näyttelemistä. Taianomaisesti eli improvisoinnilla ja tarkalla harjoittelulla, ihmistä katsomalla, Erosen roolihahmon sukupuolen, iän, säädyn, luokan ja tunteen huomaa, sellaisella värityskirjamaisella tavalla. Eronen pukeutui myös mekkoon leffassa Suomen hauskin mies.....

Parasta perjantai-illan viihdettä, ainakin eilen, 23.3.18. Alkumetreillä muistaa köyhät naisraukat joilla ei ollut mahdollisuutta ehkäisyyn, 10 lasta. Ja miehet, apteekkarit auktoriteetit, jotka eivät myy ehkäisyä, vaan pilkkaavat haisevaa maalaista naista, ja aborttikin on laitonta. Ja nuoret maalta tulevat tytöt, jotka hyväksikäytetään... Ja toki paljon muitakin hahmoja, kansan hahmoja, aitoja ihmisiä... Hienovireinen mutta nopea vaihto. Hienoa näyttelijän työtä ja puuklapien tuoksua...

Syy, miksi kirjoitan tämä vasta nyt? Tommi Eronen veti Putkinotkon roolit, ihan kaikki, soolona tuolla Teatteri Jurkka nimisessa teatterissa Krunikassa. Kaikista kauimmaiseksi hahmoksi jää sotaan osallistuva nuori mies, jolle kenties itse voi laittaa omat kasvonsa, oman naamionsa. Miten kertoa luokkasodasta. Elettiinhän ennenkin, mutta elettiinkö rauhassa ja sovussa. Mihin kaikkeen naiset joutuyivat, entå nuoret tytöt, minne nuoret miehet.

Näin tämän 23.03.2018: vietimme, vietämme juhlavuotta 2018. Tasan sata vuotta on kulunut luokkasodasta, sisällissodasta, kansalaissodasta ja vuoden 2018 tapahtumista, kuten siivosti ja häivytetysti sanotaan.

Yle Areenassa oleva tv-elokuva Putkinotko ( Kirjailija: Joel Lehtonen. Käsikirjoittaja ja ohjaaja: Reima Kekäläinen ) on ärsyttävän realistinen, inhorealistinen. Vesa-Matti Loirin Juutas Käkriäinen on sietämätön vetelys. Eija Vilpas ahkerana vaimonanaan Rosinana, voi kuinka hän saa kärsiä, aamusta alkaen. Maalla ahkera ihminen on hyvä ihminen, oikea ihminen. Aamusta iltaan, hiki otsassa ja reikäleivät ortningissa. Joka aamu, navetassa, kakaroiden ruokkiminen, muitten elukoitten ruokkiminen. Kakarat, useat ja eri-ikäiset. Ja ukko vain nukkuu.

Kun taas Tommi Erosen tulkitsemana Käkriäinen on myös lämmin ihminen.

Käkriäinen hahmona on niin suomalainen ilmiö, että ruotsiin muuttajat, ei vadelmavenepakolaiset, vaan ne jotka muuttivat 70-luvulla Ruotsiin, kun pellot pantiin pakettiin ja Marapuule tai Volvole liukuhihnale. Sitten oli tietenkin ruotsalainen kissa jonka nimi Käkriäinen. Mutta hän ei ollut esikuvansa mukainen vaan ronskisti söi kyytä toisen kissan kanssa. Kummatkin näskäsivät jyrsiä siivosti omasta päästään kuin nyrjähtäneessä Disneyn löllyttelyssä.

Jurkan pienessä tilassa Eros-Tommi vetää kaikki roolit. Ja vetää myös suurta työtaakkaa.

Tommi Eronen oli tässä Yle Areenasta löytyvässä Putkinotkossa muuten apteekkari, tai tarkemmin sanottuna farmaseutti, vaikka Teatteri Jurkassa hän pääsiäisnä veti kaikki muutkin roolit. Tässä mm naisen oikeus omaan vartaloonsa ja ehkäisyyn. Sekä omaan tilaan ja koskemattomuuteen.

Myös Tommin esittämänä tämä kosketti. Mies - etuoikeutettu mies, joka ei koskaan tule raskaaksi eikä kuole synnytyksessä, eikä tarvitse huolehtia, millä ruokkii synnyttämiään lapsia, koska naiselta kielletään kaikenlainen ehkäisy. Sekä abortti.



Miksi en ehtinyt tai jaksanut tästä kirjoittaa - olin useamman kuukauden ilman kotona olevaa internetiä, joten päästäkseen verkkoon oli matkustettava tai käveltävä kirjastoon, tai metroon - jos bussilippuun oli varaa, sekä Kampin kauppakeskukseen. Tuona aikana minulla ei ollut myöskään puhelinliittymää kuukausiin, ja osan tästä ajasta ilman ehjää puhelinta. Huvittavaa kun ihmiset ilmoittavat somepaastostaan - somessa. Kokeilkaapas olla ilman. On ihanaa olla ilman internetin vihaa. Toisaalta pitää sopia tapaamiset vuorokautta aiemmin. Sähköpostit pääsi lukemaan kerran päivässä. Mutta tänä aikana ainakin wordpad-tekstinkäsittely ohjelma toimi kannettavassa, ja puhelimessa toimi tekstinkäsittely, silloin kun puhelin oli olemassa ja ehjä.

Kasviruokablogiini Puikkopotut ja kuppisoosi: Rakastan sesonkeja, kuten påskia, pääsiäistä, noitia ja kirjoitin tuoreeltaan näytelmästä:

Ja oikeasti minun pitäisi näin teatteripäivänä kirjoittaa Putkinotkosta ja Eros-Tommista, Teatteri Jurkassa mitä parhainta perjantai-illanviettoo, mutta pääsiäinen on kerran vuodessa vaan...

Täh, iskikö minuun Juutas Käkriäisen työmoraali; ;) No ei suinkaan, mutta lissää tuonnempana


Tekijäloota:


Rooleissa: Tommi Eronen

Alkuteos: Joel Lehtonen
Dramatisointi ja ohjaus: Tuomo Rämö
Äänisuunnittelu ja musiikki: Jani Orbinski
Valosuunnittelu: Saku Kaukiainen
Pukusuunnittelu: Sanna Levo
Lavastus: Mika Haaranen ja Tuomo Rämö

Kuoro: Anni Tani, Eero Tiilikainen, Veera Wahlroos, Meri Luukkanen, Jalmari Pajunen, Otso Aunola ja Jani Orbinski

Palavan veden tango
Sanoitus: Esko Korpelainen
Sävellys: Jani Orbinski
Laulaja: Karlo Haapiainen

Matskua Teatteri Jurkan sivulta:

"Joel Lehtosen humoristiseen yhden päivän romaaniin perustuva esitys on – ohjaaja Tuomo Rämön tyylin tuntien – jotakin aivan uutta ja odottamatonta!
Siinä missä Putkinotkossa kesällä 1917 torppari Juutas Käkriäinen ja talonomistaja Aapeli Muttinen koettavat toivottoman huonolla menestyksellä ymmärtää toisiaan, ovat tahallinen väärinymmärtäminen ja ei-ymmärtäminen arkipäivää tänäänkin. Näennäisen viattomillakin sanoilla ja teoilla voi olla kauaskantoiset vaikutukset.

Koomisiksi äityvät vastakkaiset näkökulmat moniäänisessä monologissa laukoo Tommi Eronen.

”Parasta on kesähuvilalle lähtö. Pahinta on pakkaaminen.” – Muttinen

”Onkohan jossain päätetty, että Rosina ei saa lepoa? No, sitä ehtii ajatella tuonnempana.” – Rosina

Rooleissa: Tommi Eronen

Alkuteos: Joel Lehtonen"



Elävän arkiston Instasta klippii:

Tviittejä ja insta-tarinoita aiheesta ja varsinkin aiheen vierestä:


klo
Tunnisteet: , , , ,

torstai 15. marraskuuta 2018

Liian harvoin on teatterissa naamahaajia. Onneks Teatteri Takomo poisti tän puutteen näytelmässä Alien

Hottia eli kuumottavaa Xenomorphia ois kattonu pitempäänkin. Hauska, hullu ja pelottava tutkielma - välillä Demi-lehden, välillä filosofian kirjan kysymyksin. Onks niillä ny eroo... Avaruudessa kukaan ei kuule - avunhuutoasi, narinaasi, tarinaasi nuotiolla. #LoveTheatreDay 14.11.2018 kävin toki avaruudessa. Miks sielläkin äijät jättää kahvikuppinsa tiskaamatta, että banaanikärppäset pörr pörr, ja tähän äijät heittää feministille eli majuri Ripleylle, että banaanikärpäset taitaa tulla sun housuista. Seksismiä ja feminismiä puidaan.

Pelkoa, teatterin syntyä, ja pirin hauskalla tavalla. Siis pirun hauskalla! Nimittäin reittioppaani näytti reitin teatteriin päin vittua, joten jouduin juoksemaan Fredaa pitkät pätkät monissa liikennevaloissa, etten myöhästy, läähätän ja läkähdyn, juoksen kahden pilveä polttavan ryhmän sankan savupilven lävitse, sijaitsivat siis kaukana toisistaan, mutta tämäkin vielä.

Kun lähdin pois teatterista niin Pentti Saarikoski-kyltin edessä minut ohitti jalkakäytävällä mies polkupyörällä iso kissa olkapäillään. Oliko se Alien - kahdeksas matkustaja -leffan Jonesy? Ei, taisi olla Behemot kun tuommoista kyytiä meni. Tumma ja suuret silmät tarkkana eteenpäin. Kissalla siis.

Ja pelottaa toki, tietysti. Mitkä ovat uusia leirinuotiotarinoita. Vanhenevatko vitsit avaruudessa?

Xenomorph on kiinnostava hahmo elokuvassa, varsinainen bitch, narttu sanan kummassakin, oudossa mielessä... Seksikäs yhdistelmä Nefertiteä, jättirapua ja moottoripyörän osia. H. R. Giger teki siitä hienon, klassikon. Miltei oikean kokoinen Alien roikkuu tukholmalaisen skifikirjakaupan katossa. Sen alta oli jännittävä kulkea. Mikä on tämän kosketuspinta Ranuan kummien ufop/rnoon?

Näytelmä käyttää pelkoa, pimeän pelkoa, tuntemattoman pelkoa. Suomenkielisenä siihen tuli uusia, realistisiakin sävyjä. Onko äsh vai Ash. Monia tasoja, joilla leikitellään. Ja liekitellään katsojaa.

Teknologian pelkoa. Teknologian pettämisen pelkoa. Mistä teknologiasta voimme luopua. Äiti. Äiti on tietokone. Äiti pelkää suomalaisessa isossa talossa pesäpallomailan kanssa. Äiti pelkää. Onko Äiti hirviö. Millainen on itähelsinkiläinen keski-ikäinen nainen hirviönä. Mitä rooleja meille puetaan.

Yleisön joukossa oli reippaasti arvostamiani näyttelijöitä, sekin nosti tunnelmaa.

Muistan ensikosketukseni Alieniin. Sitä en tuolloin 1980 tietty alaikäisenä nähnyt kun videonauhureita ei oltu vielä keksitty meidän kylällä. Kuulin siitä ehkä ala-asteella, koulussa, ja se pelotti valtavasti. Voi toki olla, että Alienista kertoja ei itsekkään ollut sitä nähnyt Ruottissa, vaan keksi. Mikä ettei. Valtavan myyttipohjan se synnytti.

Se, että hirviöitä ei ole vain avaruudessa, menneisyydessä ja tulevassa, vaan meistäkin voi tulla. Meidätkin voi vallata.


A         L         I        E        N

ja mikä on tuo rako eli i-kirjain? Onko se kaiken väen ja voiman lähde...

Takomon sivulta:

" 

Alien



Neljä näyttelijää matkaa läpi avaruuden syvässä unessa Takomo-aluksen uumenissa. Uni keskeytyy ja aluksen tietokone antaa heille tehtävän. Heidän on tutkittava viesti, joka tulee pukuhuoneen uumenista. Yksi heistä lähetetään asialle. Hän palaa näyttämölle jotain kasvoihin tarttuneena…


Pelko ja sankaruus saavat monta muotoa tässä esityksessä, joka löytää inspiraationsa 1979 vuoden scifikauhuklassikosta Alien. "

Tekijäloota:


Näyttelijät: Joanna Haartti, Joonas Heikkinen, Niina Hosiasluoma, Olli Riipinen
Valo-, video- ja lavastussuunnittelu: Sami Roikola
Ohjaus: Jukka Ruotsalainen

Näin tämän omalla rahalla, joten ei enempiä.

Liian harvoin on teatterissa naamahalaajia. Onneks Teatteri Takomo poisti tän puutteen näytelmässä Alien.

kuvassa Olli Riipinen ja facehugger. Kuva Teatteri Takomon Insta-tililtä.







Alien-saaga verkossa:




Liian harvoin on teatterissa naamahalajaajia. Onneks @teatteritakomo poisti tämän puutteen näytelmässä #Alien. Hottia Xenomorfia ois kattonu pitempäänkin. Hauska, hullu ja pelottava tutkielma - välillä Demi-lehden, välillä filosofian kirjan kysymyksin. Avaruudessa kukaan ei kuule.... Avunhuutoasi? Narinaa? #teatterinlumoa2018 #theatre #theater #teatteri #teatterinlumoa2018 #teatterissa #teatterinlumoa #teatteriTakomo 14.11.2018. #Xenomorph on kiinnostava hahmo elokuvassa, varsinainen bitch, narttu sanan kummassakin, oudossa mielessä... Seksikäs yhdistelmä Nefertiteä, jättirapua ja moottoripyörän osia. H. R. Giger teki siitä hienon, klassikon. Miltei oikean kokoinen Alien roikkuu tukholmalaisen skifikirjakaupan katossa. Sen alta oli jännittävä kulkea. Näytelmä käyttää pelkoa, pimeän pelkoa, tuntemattoman pelkoa. Suomenkielisenä siihen tuli uusia, realistisiakin sävyjä. Teknologian pelkoa. Teknologian pettämisen pelkoa. Äiti. Äiti on tietokone. Äiti pelkää suomalaisessa isossa talossa pesäpallomailan kanssa. #notmyphoto obviously #Imdb #JohnHurt on 1. Pic. #LoveTheatreDay.
Henkilön Satu Ylävaara (@satuylavaaraphotography) jakama julkaisu
klo
Tunnisteet: , , , ,

Kevään oudoin näytelmä oli Den Andra Naturen VIIRUS teatterissa

aiheena eläinräkkäys, kuinka toisaalta leppoisat lemmikit, kuten lelut, leppäkerttu-, luonto- ja kissavideot aiheuttavat ihkua & lämpöä internetissä, jaettavissa, kahvitauolla, puhelimessa, oi kuinka söpö, mutta eläimet teurastamoissa ja turkistarhoissa eivät hetkauta. Miksi.

#LoveTheatreDay oli eilen jolloin tätä muistelin. Miksikö. Olin ostanut lipun aivan eri esitykseen Viiruksessa, siinä takanani leva äijä yritti etuilla ja puhua päälle lippukassalla. Sain kyllä oikean lipun ja ihmistungoksessa menin sisään klo 19 alkavaan esitykseen. Kuten lipussa luki. Joka oli eri kuin lipussa. Hm. Varsin outoa. Jos samassa talossa on kaksi näytöstä samaan aikaan, niin voisiko olla jossain merkintää missä se toinen esitys on? Näköjään ei ole. Ei koskaan pitäisi antaa takan olevan äijän molotuksen tai tyrkkimisen häiritä asiointia. Äijillä ei ole koskaan niin kiire.

Istuin alas. Ja huomasin, että esitys väärä, vaikka lipussa lukee oikein. Varsinainen väärässä paikassa.

Ja ihmisten kuminaamiot, siis lavalla pelottivat. Toisaalta osa heistä muistutti ihmisiä meidän sukujuhlissa. Etäännyttäminen, les yeux sans visage, klassisen kauhuelokuvan Eyes Without a Face tyyliin. Olemmeko skifissä, tehtaassa, teurastamossa, laboratoriossa. Se on sama, kaikissa rääkätään eläimiä. Ryhmiksen 9 hyvää syytä elää -näytelmässä muisteltiin Laikaa joka ehkä vieläkin kiertää meitä tuolla kaukana.

Mikä on poikkitaiteellista, mikä tekotaidetta, mikä falskia, mikä on rohkeutta mennä ohi, yli.

Onko liukuhihna teurastamossa vai lentokentällä. Miten Roy Anderson olisi tehnyt tästä pitkän kohtauksen elokuvaansa?

Kumi voi olla fetisistinen, suojeleva, eroottinen, ällöttävä, allergisoiva, ahdistava kasvoilla. Tasa-arvoistava, päälle maalattavissa, muokattavissa.

Pikkupoika rääkkää muurahaista. Muurahainen puree. Pikkupoika itkee ja ehkä katsoo katsojaan. Emme näe muurahaisen kasvoja.

Lapset jotka pienenä rääkkäsivät pieniä elämiä kasvoivat sitten psykopaateiksi.

On hienoa että ens keväällä sama näytelmä näytetään samoissa tiloissa - mutta suomeksi!

Kevään oudoin näytelmä oli Den Andra Naturen VIIRUS teatterissa.

Näin tämän omalla rahalla, joten ei enempiä.

Pipsa Lonka: Toinen luonto PDF suomeksi:

Vieraan lajin katse määrittelee ihmisen, antaa hänelle
oikeat koordinaatit. Kuinka oma kielemme voisikaan
sen kertoa? Vain vieraan silmistä saamme lukea, keitä ja
millaisia olemme.
– Leena Krohn, Datura

"Liukuhihna
Liukuhihna pitkässä käytävässä (kuin lentoasemalla tai satamassa).
Liukuhihnalla seisoo ja kulkee ihmisiä, kukin omissa mietteissään. Osa seisoo paikoillaan ja
antaa liukuhihnan kuljettaa heitä loputtomalta vaikuttavaa käytävää eteenpäin, osa kulkee
määrätietoisin askelin ja liukuhihna jouduttaa heidän kulkuaan.
Liukuhihnan vieressä seisoo viulisti, joka soittaa Johann Sebastian Bachin Sarabanden.
Viulistin jalkojen juuressa on virttynyt kertakäyttökahvikuppi.
Kaukana edessä, siellä missä liukuhihna viimein päättyy, ihmiset kaatuvat kuolleina maahan
ja siirtyvät ruhoina toista liukuhihnaa pitkin toisaalle.
Pimeys.
"




Den Andra Naturen pressikuvia, hienoja.
Foto: Mark Niskanen
På bilden: Iida Kuningas









Tiiseri Vimeossa:
Den Andra Naturen Teaser 1 from Viirus Theatre on Vimeo.
Den Andra Naturen Teaser 2 from Viirus Theatre on Vimeo.

Tekijäloota:


Text Pipsa Lonka
Regi Anni Klein
På scenen Maria Ahlroth, Martin Bahne, Iida Kuningas, Oskar Pöysti
Scenografi och kostymdesign Laura Haapakangas
Ljuddesign Heidi Soidinsalo
Ljusdesign & video Jani-Matti Salo & Mark Niskanen
Ljuddesign assistent Markus Tapio
Dramaturg för texten E.L. Karhu
Scenografiassistent Amanda Hakoköngäs
Scenografipraktikant Ruut Helariutta och Miklas Itkonen
Masker Alice Corre

Uppföranderätt Agency North / Finlands Dramatiker och Manusförfattare

Juutuupin, instan ja twitterin mielleyhtymiä, soittolistoja, visuaalisia muistiinpanoja:
#DenAndraNaturen etäännytettynä mieliyhtymänä "Les yeux sans visage"
klo
Tunnisteet: , , , , , , ,
Sijainti: Välimerenkatu 14, 00220 Helsinki, Suomi

keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Ilona Jäntti & Aino Venna: "Orangerie" ensiesitys Töölönlähden Talvipuutarhassa 14.11

Aino Venna on poikkitaiteellinen, peloton outo lintu, kolibri, mandariinisorsa ja orava maassamme. Tässäkin teoksessa oli mukana hyönteisiä, nimittäin kiäh kiäh, käsiään hieroskelevia kookkaita kärpäsiä. Ne vain piti löytää. Edellisessä Venna ja Kati Outisen teoksessa, näytelmässä Tainaron tuolla Kansallisteatterissa oli mekaanisia hyönteisiä - olihan Tainaron hyönteisten valtakunta. Ja miten se menikään, älä luota kukkiin....

Taidetta tuleekin viedä teatterirakennusten ulkopuolelle, keskelle kesää ja tropiikkia, Talvipuutarhaan.

Tämä oli eka kerta kun näin Ilona Jäntti -nimisen taiteilijan ilmassa. Akrobatiaa, ilmailua, sirkusta ilman keimailua ja tirkistelyä.

Ensimmäisenä tuli mieleen: vahvat naiset eivät tarvitse turvaverkkoja.

Turvaverkkoja ja tukijoukkoja tietysti tarvitaan, mutta ei tässä esityksessä.

Ranskankielinen Orangerie tarkoittaa kasvipuutarhaa ja -huonetta. Ansaria, jo ansari-nimessä on lihansyöjäkasvia, ansa.

Talvipuutarhassa viktoriaaniset ja edwardiaanit leidit, tytöt, naiset ovat ehkä korseteissaan ja hattuneulalla kiinnitetyissä hatuissa juoneet teetä kauniista kupista tavattoman komeissa takorautaisissa goottilaisissa puutarhakalusteissaan. Mikä vapaus naisella nyt on. Vaikka sitä yritetään kaventaa. Hiljentää.

Vennan laulut olivat ranskaa ja englantia, chansonia ja jotain vallan muuta.

By Satu Ylavaara Photography 2018:


© Satu Ylavaara Photography 2018

" Katsojalle: Talvipuutarhaan kannattaa saapua 10 minuuttia aikaisemmin. Esitys tapahtuu kokonaisuudessaan Palmusalissa. Sitä voi seurata puutarhan eri puolilta kunnioittaen ja pitäen huolta Talvipuutarhan kasveista ja kukista. Paikallaan ei siis tarvitse seisoa. Henkilökunnan ohjekyltit opastavat pysymään oikeilla reiteillä: katso, kuuntele, havaitse - älä koske "
klo
Tunnisteet: , , , ,
Sijainti: Helsingin talvipuutarha, Hammarskjöldintie 1 A, 00250 Helsinki, Suomi

maanantai 12. marraskuuta 2018

Ryhmäteatterin 9 hyvää syytä elää teki minusta itkijänaisen 09.11.2018

Ryhmäteatterin 9 hyvää syytä näytelmä 9.11.2018 on parasta päihteetöntä perjantainviettoa. Tässä yksi syy: 

1) Mennä ulos, vaikka on marraskuu, ja istua teatteriin.

Ryhmäteatterissa näytelmässä 9 hyvää syytä elää tunteet olivat hyvinkin pinnalla, ja vapaina. Kun on tottunut aiempiin koskettaviin esityksiin jossa lavalla on koko ryhmä - olivat he sitten peikkoja, syöpäläisiä tai hullujenhuoneella, niin aluksi tuntui vaikealta katsoa herkkää ja nuorta, haurasta näyttelijää pääosassa ihan yksin. Ella Mettänen on tullut tutuksi mainioista traagisesta komediasta nimeltä Tsehovin Lokki, jossa hän teki puolet rooleista. Mielenterveyskuntoutujaa pelätään, tarttuuko rikkinäinen mieli? Ei. Pelottaako, että sanooko jotain pöljää, ja peruuttamatonta. Millaisia on hyvät neuvot? Miten keskustella ihmisen kanssa jolla on maaninen vaihe. Milloin pitää puuttua, ja miksi.

Kolmikymppinen Klara Harmaa. Tyttö, nainen, ihminen, jonka pitäisi tuulettaa patjansa, hankkia huonekaluja, palauttaa yliopiston kirjoja, mennä ulos lähikauppaan. Onneksi on kämppis Hämppis, sympaattinen mutta hiljainen hämähäkki viemärissä.

Kuinka vaikea on pysyä vauhdissa, kestää, selviytyä, yrittää. Onko mitään syytä jaksaa?

09.11.2018 itkijänaisista Lacrimosaan vollotin, ja huomioin koiran ehdottomasta rakkaudesta kuntoutuvalle. Tämäkin oli teatteria myötätunnosta, myötätunnolla, jaettavissa. Hormonit heittivät häränpyllyä ja näytelmä teki näkyväksi, ja kuuluvaksi, mitä merkitus on sotella ja leikkauksilla, auttavan henkilökunnan ylikuormittamisella, kilpailutuksella. On Ryhmäteatteri ennenkin ollut hermolla ajan ja humaanisesti antanut äänen vaiennetuille ja syrjäytetyille. Mutta nyt ollaan erityisen äärellä. Herkkä Ella Mettänen pääroolissa, Santtu Karvonen myös valokeilassa, ja Urho Kaleva, pikku rakki, joka myös haluaa rakkautta.

Urho-koiraa näyttelee hyvinkin jiveä osaava Juha Kukkonen - kuin suoraan Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta.

Santtu Karvonen köpöttelee reinoissa ja rollaattorilla hakemaan punaista maitoa - kuten oikeassakin elämässä nämä hahmot, ihmiset ovat tuttuja. Rasismia käsitellään, syömishäiritöitä, koulukiusaamista. Robin Svartströmin deeku viettää surullista ikuista vappua, kun tytär ei halua enää pitää yhteyttä. Hänessä on vivahdus Andy McCoyta. Minna Suuronen on tiukka kaupankassa, jonka elämässä kaikki pitää olla jämptisti kuten säännöissä kirjoitetaan. Suurosen hahmo on tässäkin teoksessa törmäyskurssilla rasismin ja ennakkoluulojen kanssa. Kuinka vapauttavaa on maahanmuuttajanaisen nauru, kun hän kuulee mangon kilohinnan Impivaarassa. 

Millaiset asiat syrjäyttää ihmisen ja inhimillisyyden. Suorittaminen, opiskeluissa, töissä, instagramin kattauksissa, lomavalinnoissa. En ylensä kirjoita syrjäytynyt vaan selkeästi syrjäytetty, sysätty, hylätty, juoksutettu, kyykytetty. Paineet ja vaatimukset tulevat vallan muualta.

En ole koskaan ymmärtänyt työhaastattelussa, hissipuheissa ja presentaatioissa, joissa kysytään kuinka hyvä on stressinsietokyky. Jos on niin maailman mainioin työpaikka, niin eihän siellä pitäisi olla virheitä, epätasa-arvoa, vahinkoja, jotka tekevät työntekemisen sietämättömäksi...

Mitä tapahtuu kun kilpailutetaan, sekä sotea että oppilaitoksiakin. Mihinkä Moolokin kitaan olemme joutumassa. Miten kuilusta nousee ylös. Miten mielenterveyspuolen henkilökunta jaksaa.

Erityisen hienoa oli pieni huomio, miten myötätuntoa, ja toisen kohtaamista voi tulla mutkan kautta, joskus maahanmuuttajille esitetään tosi naurettavia kursseja, samoin kuin kuntouttavassa orjatyötoiminnassakin, mutta nyt yhdestä kurssista oli hyötyä, opettaa naapurimme inkeriläistä itkijänaisen laulua, perinnettä, mutta Afrikan kautta... Aiemin Ryhmiksen Muodonmuutos näytelmässä loputtomia kursseja oli työttömille tai siis työttömyystilastosta siistityille työkokeilijoille ja kuntouttavan työtoiminnan tekijälle järkätään kursseja jossa tehdään linnunpönttöjä. Kun pönttöjä kertyy tarpeeksi Hölmölässä, niin uudet kuntouttuvan työtoiminnan kursseille tulevat työttömät sitten purkavaat niitä, kuten Hölmölässä mattoja. Ei ihme, että siueltä nousee mm fasismi, kun syrjäyetty teutoonisen osaston yliopistosetä joutuu värkkäämään tällaista puupäätyötä.

Kansallisteatterin Masennuskomedia voisi olla läheinen teos, kenties sisko, kaukainen sisko burnoutista. Sosialistisessa mediassa alustana voi olla myös hyvääkin, tukea, verkostoa.

Seuraavaksi Ryhmis voisi tehdä velkautumisesta, pikavipeistä ja peliaddiktioista jutun. Viva Las Vegas!

Näin tämän medialipulla, bloggaaja kiittää, ja pyyhkii silmiään.


Tekijäloota


Rooleissa Santtu Karvonen, Juha Kukkonen, Ella Mettänen (vier.), Pihla Penttinen (vier.), Minna Suuronen ja Robin Svartström

Lavastus- ja pukusuunnittelu: Paula Koivunen
Äänisuunnittelu: Jussi Kärkkäinen
Valo- ja videosuunnittelu: Ville Mäkelä
Koreografi: Kaisa Niemi

Ryhmiksen kuvia - betonia silmänkantamattomiin 
no tämän otin, ja paljon parempiakin yökuvia 





Taiteella voi tehdä kaikenlaista, eheyttää, palauttaa, herättää.

Kun Helsingin metroissa oli tämä taide-kamppis, kampajnja #olehyvähelsinki eli Ole hyvä Helsinki -projekti, jota kuvasin ja jaoin sosialistisessa mediassa:




Lue lisää Ryhmäteatterin sivulta:
" 9 hyvää syytä elää on tarina nuoresta naisesta, joka on pudonnut yhteiskunnan kelkasta, mitä tulee opintoihin, työelämään ja ihmissuhteisiin. Sitä kutsutaan syrjäytymiseksi. Mutta ei kukaan oikeasti ole syrjässä. Jokainen on oman elämänsä keskipisteessä. Yhteiskunnan vaatimusten viidakossa, menestystä, superuria ja julkisuutta ihannoivassa ajassa, arvokkuutensa voi helposti hukata. 9 hyvää syytä elää kertoo tarinan kadotetun luottamuksen uudelleen löytämisestä. Se on pienten tilanteiden draama, jonka henkilöt ovat ulospäin vähäpätöistä väkeä, mutta sisältä suuria ihmisiä, kukin omalla tavallaan. "



juutuupin soittolistat ja mielleyhtymät:


klo
Tunnisteet: , , , , , , , , ,

lauantai 10. marraskuuta 2018

Ihana kamala Täti ja minä Riihimäen teatterissa, näks tyks näks tyks bzzzzzz

Syksyisen sinisessä ja oranssisessa näytelmässä näitä ilon ja sukujuhlien keikauskakun kerroksia leikkaavat, ja jakavat erinomaiset Eero Ojala ja Katja Peacock. Synkistelin ja nautin. Täti ja minä -näytelmä Riihimäen teatterissa oli eilen tarjottimella: musta komedia ja höpsö tragedia, elämä  13.10.2018. Irvaillaan vanhuudelle, ja kuolemalle, joka kumpikin odottaa meitä nurkan takana. Emme tiedä, koska, mutta tiedämme, että kohtaamme varmasti. Irvaillaan, ja syystäkin, ahneita sukulaisia, jotka ilmestyvät paikalle vikkelästi testamentinjakoon. Muttei sitä ennen. Vanhuksesta otetaan mittaa ihan mittanauhalla kuin Lucky Luken villin lännen sarjakuvassa - kun arkkua suunnitellaan. Ihana ja kamala. Yhdessä kohtauksessa Kemp nauraa ja täti itkee simultaanisesti, myöhemmin Kemp itkee ja täti nauraa samanaikaisesti. Tämä on ambivalentti näytelmä ykisnäisyydestä ja ahneudesta.

Aluksi väläytellään Hitchcockia mm viistot kattoikkunat ja naapurin tarkkailu, Takaikkuna, Psyko ja Köysi. Varmasti Hitch löysi teatterin maailmasta kaikenlaista - kuten myös tavatessaan kaikennäkäisiä ihmisiä isänsä vihannestorilla. Tämä on draama, eikö tämän on kauhua, vai onko, kyllä, kauhua käytetään. Mutta tämä ei ole kauhukomedia Simon Peggin elokuvatrilogian tyyliin, vaikka voisi olla. Jotain samaa on myös 2000-luvun brittikomedioissa joissa miesryhmä tekee jotain vallan ennenkuulumatonta.

Ei, tämä on enemmän. Tässä on paljon sarjakuvaa, tuon Lucky Luken lisäksi Tenavia. Huumorissa on älyä mutta myös mister Beanin tollokomediaa, ja amerikkalaista pölökylä päähän -komediaa, slapstickiä. Eero Ojalan tarkkaan ajoitettua kohellusta seuraa mielellään. Ojalan klovneria vetää vertoja mm Marc Gassotin vastaavalle KOM-teatterin näytelmässä Kokki varas. Viitataan myös Illallinen yhdelle -teokseen.

Mutta kuka täti on? Ollaan nyt Venus turkiksissa vai Tädin kanssa maailmalla? Yksinäisyyden pelko, ja lapsuuden mahdolliset traumat. Miksi luoda ihmissuhteita kun ne on niin vaikeita. Kontaktit, ja tapaamiset. Joita on niin vaikea järjestää. Hylätä, unohtaa, ja jättää heitteille. Tästä on ollut paljon uutisissakin, monella tasolla. Myötätunnon puute. Oikeanlainen kiltteys, joka ei ole sitä, että on kynnysmatto, vaan että on ihminen toiselle. Eläimille. Kaksi taiteilijaa paljasti minulle elämän tarkoituksen kirjamessuilla: olisi pitänyt olla kiltimpi!

Mainio on kohtaus jossa Kemp ripustaa pyykkiä aistillisessa utuisen sinisessä aamutakissaan, ja aloittaa varsinainen sidekickin, sideshown. Tuollaisen tivolin sivuohjelmanumeron, joka oikein viehättää fetisistiä, ja sm-veteraania :) Tämä ei ole juonipaljastus, kun aamutakki näkyy pressikuvissa. Ollaan lähellä Bates motel -sarjaa, joka on mainio tulkinta Norman Batesin nuoruusvuosilta tavattoman älykkäiden näyttelijöiden tulkitsemina.

Katja Peacock on myös mainio, hiljainen läsnäoleva vastapaino. Eero Ojalan äänessä lauseessa sopiva loppunärä. Eeron presenssissä on aina jotain puhdasta ja viatonta, suomalaista ja Aleksis Kiveä, mutta katseeseen tulee myös se kiilto, hullun kiilto. Välillä ajattelee, onko hän Mefistoteles vai mikä. Erinomaista työtä häneltä olen nähnyt niin Ryhmiksen Seitsemässä veljeksessä kuin Tsehovin Lokissa, joka niin ikkään on traaginen komedia.

Hienosti hän venkoilee tunteesta toiseen, mitä tunteita saa näyttää, miksi kertoa psykopaatin ja sosiopaatin lapsuudesta, tai uhkailla, että on rääkännyt pienenä eläimiä - tarinan kirjoittaja ja Eero itse heittävät vuorotellen vettä ja soraa myllyyn. Tai kapulaa rattaisiin, kun katsojan tunteet vellovat popkulttuurista toiseen, ja muistellen makaabereja joulujuhlia.

Miksi Kemp tekee itsestään epämiellyttävän, jotta ei saisi ystäviä, jotka kuitenkin pettäisivät, tai nauraisivat, tai jättäisivät? Masokismiaan, tai sadismiaan, hän saa pienenä virkamiehenä toimittaa pankissa. Istututtaa ihmisiä, odotuttaa ihmisiä... Olla heidän yllään valtiaana, kuten pienten lemmikkien, jotka elävät vain niin lyhyen aikaa. Mitä tapahtuu ilkeille pikkumiehille muumio-elokuvassa? Entä mitä heille tapahtuu oikeassa elämässä eli suuressa teatterissa? Miksi pilkata miinaanastunutta miestä, joka menetti jalkansa sodassa? Miten muuten sodat tärvelevät?

Täti ja minä on loputon marsipaanitanner ja smoothiesuo, joka pistää ajatuksia liikkeelle, mutta Ojalan seuraava veto, katse, kommellus, käsiele saa taas ajatukset toiseen suuntaan.

Millaiset lähtökohdat voi olla pojalle, tuollaisessa perheessä? Mitä kaikkea voi kertoa ja purkaa näytelmällä? Komedian keinoin? Sysimustaa, kuten lokakuun yö, kun kuolleet lehdet rapisevat askelten alla hiljaista bulevardia astellen...

Olen todella tyytyväinen, että näin tämän - kahdesti eilen. Näytelmä ei ollut minulle tuttu - menin säkki päässä teatteriin. Tiesin toki ketä lavalla on. Ja otin säkin päästä ;) Ensimmäisellä kerralla itketti enemmän. Istuin toki eri palleilla. Suosittelen. Maksoin itse kummatkin liput, mutta silti kirjoitin blogiin. Minulle tarjottiin maistuvat kahvit nisun kanssa, kiitos siitä!

Näytelmää haluaisi purkaa enemmänkin mutta silloin tulisi paljastaneeksi, ehkä liikaa. Ehkä kerron, ehkä en. Joy to the World - ja juurikin Joy Divisionin kautta tuli mieleen äsken Täti ja minä -näytelmässä näitä ilon ja sukujuhlien keikauskakun kerroksia leikkaavat, ja jakavat erinomaiset Ojala ja Peacock.

Haluaisin lukea tämä myös tekstinä, siinä on hienoja oivalluksia, että kaikki on ennallaan, kun postimerkin hintoja taas nostetaan. Postille irvaillaan myös muutenkin: mistä huomaa, että posti on lakossa? Aivan...

Tässä kuvia produktiosta Riihimäen teatterin sivuilta:



Tässä Riihimäen teatterin Flickr-kuvia: 


Täti ja minä

Täti ja minä 14.9.2018 - 30.11.2018 
Kuvassa: Eero Ojala ja Katja Peacock
Kuvaaja: Aki Loponen / Pictuner Oy


Täti ja minä

Kemppi on tässä kuten jäätynyt kyläläinen Polanskin Vampyyrintappajat, anteeksi mutta hampaanne ovat niskassani -elokuvasta... 

Täti ja minä 14.9.2018 - 30.11.2018
Kuvassa: Eero Ojala
Kuvaaja: Aki Loponen / Pictuner Oy

Tekijäloota:

Morris Panychin teksti, vaikka näytelmä ilmestyi nimellä Vigil (1996) niin pidän tästä Auntie and me -nimestä enemmän. 

Kirjasta: Sähköistä kirjaa ei käytettävissä, sanoo google. Laitetaan tähän lyhy klippi vanukkaasta:



Morris Panychin Talonbooksilta vuonna 1996 julkaistusta 77-sivuisesta kirjasta sanotaan:

" Morris Panych's brilliant new black comedy is structured around what happens when an extremely self-centred and shallow person finds himself, through his own errors and inattentiveness, in a life-and-death situation with profound and far-reaching consequences. A play of twisted circumstance, mistaken identity and surprising turns, it is deliciously absurd, incredibly funny and poignantly tender. " google books 





Mieleeni tuli Joy to the World - kammottava joululaulu joka soi ja se soi näytelmässä, mutta Joy Divisionin nihilismin ja aikamme rimbauddelevan kalpean pojan ja suuren taiteilijan, marttyyrin Ian Curtisin ja bändinsä muodossa mm tästä joulukoristeesta jonka voi tilata osoitteesta: mlinehamart.com/Joy-Division-to-the-World-Ornament


tai tämä Joy to the World Joy Division Christmas tree joka on siis tietenkin Yule Tree, Jouluhan on vanha pakana juhla eikä sillä ole mitään tekemistä minkään kristin kanssa, tietenkään.

Emme ole ihan Terveitten Käsien Ääretöntä joulua -EP:n graafisessa sadistisessa ja humoristisessa grafiikassa, vaan Riihimäen versiossa ollaan ambivalentisti.

Huumori on ihanan kiiltävän mustaa kuin asfaltti syyskuussa kotiinpaluun aikaan,..

Täti ja minä Pöö, eli Halloween-kausi alkoi virallisesti eilen Ojalan taskulampun myötä. 


Näytelmän esittely Riihimäen teatterin sivulta:

"
Täti ja minä
Yllättävä komedia koko elämän muuttavasta kohtaamisesta.

Elämän päähän potkima, keski-ikäinen pankkivirkailija Kemp saa kirjeen tädiltään, jota ei ole nähnyt sitten lapsuusvuosien. Kuolemaisillaan oleva täti haluaa yllättäen tavata sisarenpoikansa. Järjestelmällinen ja suorasanainen Kemp päättää järjestää tätinsä viimeiselle matkalle asiaan kuuluvalla tavalla. Tädin vointi tuntuu kummallisesti vain kohentuvan ja kuolema antaa odottaa itseään. Eikö mikään Kempin elämässä voi mennä putkeen?

Morris Panychin mustaa huumoria tihkuva näytelmä on naurattanut ja liikuttanut yleisöjä Suomessa jo useiden vuosien ajan. Suomen kantaesitys oli Helsingin Kaupunginteatterissa 2006.

Riihimäen Teatterin Täti ja minä on upeiden ja karismaattisten näyttelijöiden Eero Ojalan ja Katja Peacockin keskinäinen temmellyskenttä, jossa yllättävät käänteet seuraavat toisiaan ja huumori on lämminhenkisyydessäänkin pirullista. Täti ei juuri puhu, mutta silti Kemp käy vimmaista dialogia hänen kanssaan.

”Minä en ole koskaan menettänyt jalkaa, mutta tavallaanhan me kaikki onnumme täällä, eikö vain?” -Kemp

Esitys on itkettävän hauska ja pohjattoman surumielinen komedia meistä, jotka olisimme mieluummin amarylliksia tai jäljelle jäänyttä kutinaa. "

 jatkan kuitenkin:

tässä seuraa juonipaljastuksia, mahdollisesti, älä lue, jos haluat mennä teatteriin kilju päässä. 


 Sininen, eteerinen aamutakki toi siis mieleen Bates motel -sarjan nuoren Norman Batesin. Myös sarjassa Normanilla on äitinsä aamutakki, tässä Kempllä tätinsä. Kemppi siis pesee omia virkamiehen vaatteitaan - eikä hänellä ole muuta päälle pantavaa. Äitinsä on pukenut Kempin tytöksi, toisaalta Kemp halusikin pukeutua kuin tyttö. Äidillä on aina kädet täynnä - viski ja tupakka. Isälle äiti ostaa aseen, isä on epäonnistunut taikuri, maanisdepressiivinen.

Venus turkiksissa -romaani ( ja samalla näytelmä, elokuva ) tuli mieleen tästä oudost täti-suhteesta, sen muistamisesta. Oliko Kemppi rakastunut tätiinsä, joka reteesti taksilla tömähti kylään, tädin fetisistisesti mustiin kiiltäviin hiuksiin, vai halusiko Kemp samanlaiset hiukset, samanlaiset seksikkäät naisten vaatteet, vaiko kumpaakin... Venus turkiksissa oli yksiä lempiteoksiani, antoihan sen kirjoittaja nimen masokismille, jota paljon myös käsitellään tässä näytelmässä. Venus turkikssa -teoksessa mietitään nyt moralisteina ja matkan, turvallisen ajanjakson päästä, että oliko poikaa kurittava täti siis hyväksikäyttäjä. Ja miten tuo kohtaus vaikutti tarinan miehen, masokistin jokaöiseen uneen.

Mutta onko dominoivalla oikeasti se valta, vaiko masokistilla, joka oikeastaan määrää koko session, turvasanoja myöten?

Viitauksia on myös Ed Woodiin, maailman huonoimman elokuvan ohjaajaksi titeleerattuun sotasankariin, joka myös soti - naisten alusvaattet uniformunsa alla. Ed oli transvestiitti joka myös rakasti naisia. Onko Kemp aseksuaali vaiko bi? Onko sen tietäminen meille tärkeää? Ojala lausuu niin mainiosti sanan hömöseksuelli. Miksi meille on niin tärkeää määritellä itsensä?

Kemp kertoi olevansa 12-vuotiaana transvestiitti. Hän ei siis ollut transnuori.

Vasta toisella katseluskerralla koin, että tämähän on punahilkan tarina! Ilman punahilkkaa. Tahi että susi voi pukea hilkan päähänsä. Tätikin voi olla susi, tai punahilkka, tai isoäiti.

Toisella kerralla, iltanäytöksellä eilen, tarina läheni myös Haneke Pianonopettaja - kuinka brutaalia on lähimmäisen, heikomman ihmisen alistaminen ja nöyryyttäminen, mahdollinen väkivallalla uhkailu.

Mietin tuota amaryllis -vertausta, sehän kasvaa loputtomasti kukkaruukussa, niin ,että lopulta juuret halkaisevat ruukun - näin kävi silmieni edessä lastenkodissa.

Mutta se on ihan toinen tarina, se.

Näks tyks näks tyks bzzzzzz, ihana kamala Täti ja minä Riihimäen teatterissa. Ah.

Kuvia näytelmään liittyviä ja liittymättömiä Instagram- ja twitter-tileiltäni, kröhöm:

klo
Tunnisteet: , , , , , ,
Sijainti: Hämeenaukio 1, 11100 Riihimäki, Suomi
Tilaa: Blogitekstit (Atom)