Äreä kaupunkilainen julkimo pukupelle joutuu vastentahtoisesti heittämään uutislähetyksen perähikiän junttisäpinöissä, joissa murmeli ennustaa, alkaako kevät vai jatkuuko talvi. Musikaalikomediassa #päivänimurmelina pääosassa Phil Connorsina on Lari Halme itseriittoisena ja -ironisena näyttelijänä vähintäänkin elementissään. Joka yllättää.
Suomennokset soljuvat hieman liiankin hyvin ja nopsaan, ja olisin oikein kiinnostunut Philin muistosta, jossa syö sieniä ja muuttuu Aquamaniksi. On romantiikkaa, ripaus prideä, ja ensemblessä näyttelijöitä musikaalista joista olen eniten pitänyt viime vuosina HAIRista SPAMALOTiin.
Alun alkaen en olisi kiinnostunut tästä esityksestä, mutta näin Helsingin kaupunginteatterin syyskauren avajaisissa medialle esimakua, sellaisen pläjäyksen, että jo peukku nousi ylös. Minulla on viha/rakkaussuhde musikaaleihin ja komedioihin. Tosin polyamorinen ja panseksuaalinen. Että en pidä kaikesta, en ole nähnyt kaikkea. Minulla vain joskus tuntosarvi sanoo, että tämä. Kun ohjaajana on Samuel Harjanne, niin tietää hänen tyylinsä, ja innostuksensa. Silti tämä ei ole pelkkää disneytä - eihän niissä leffoissa sanota, että se on täysin mulkku mies. Eikä naiset notku baaritiskeillä disneyllä, eikä varsinkaan sano, että baaritiskille, että pane mua, eiku pane jäillä. Harjanteen edelliset ohjaukset, Pieni merenneito (jonka ensemblestä on porukkaa tässäkin) ja varsinkin Kinky boots (samaa Hgin kaupunginteatterin porukkaa). Myös Helsingin kaupunginteatterin parhaimman musikaalin Vampyyrien tanssi porukkaa on mukana. Mukana on myös vierailijoita.
Maria Lund on tuttu musikaalista HAIR tuolta Jyväskylän kaupunginteatterista. Hän tuo laatua ja maailmanluokkaa. Tässä tosin enemmän lämmintä päällä kuin HAIRissa.
Lari Halmeen työtä on ollut hauska seurata NOTRE DAMEN KELLONSOITTAJAn reeneissä, Avoimissa harjoituksissa Tampereen teatterilla, vimpan päälle goottilaisessa Victor Hugon tarinassa. Hän oli se itseriittoinen Ritari jolla oli valtavan pitkä miekka - mihin melkein kompastuu. Halme oli myös tiukka ja idealistinen Levin niin ikään Tampereen teatterin näytelmässä Anna Karenina.
Muttei ensemble tähän lopu. Myös Seinäjoen kaupunginteatterin Törnävän kesäteatterin Monty Python musikaalin SPAMALOT porukkaa on lavalla. Ja sitten on staattinen ja varma Pertti Koivula, erityisen jäyhä sheriffi, jonka pyssy ei pysy halsterissa. Se voi viitata myös johonkin... Hän on sukua miltei kaikille, ja välillä soi hillibillien banjo, ja kenties viittaus sisäsiittoisuudesta, mutta sen kaupunkilaisen ikävän ajatuksen vie lumimyrsky mennessään.
Pikkukaupunki, jonka nimi vaikuttaa intiaaninimeltä, on viehättävä yhteisö, jossa puhalletaan yhteen hiileen, eikä naamat roiku nyrpeinä kuten Helsingissä ja tarinoiden kaupungeissa. He ovat täpinöissään kun kylällä, tai siis pikkukaupungissa tapahtuu, kun tulee 2. helmikuuta se Murmelin päivä! Muistan tämän elokuvan vuodelta 1993, joka välillä nauratti ja välillä oli sietämätön, mutta niinhän elämä on.
Muistan, että jossain tätä mittaustapaa, sään ennustamista on käytetty ja tehty. Näyttääkö murmeli päätä kolostaan, vai miten se meni.
Porukkaa on paljon, laulut raikaa osin liian kovaäänisesti, ja tanssitaan. Muttei pelkkää hölöpölöä, vaan tänään, kun on itsemurhien ehkäisyn päivänä, niin aiemmin olen kirjoittanut, että parhaimmissa miesten kirjoittamissa komedioista miehistä ja miehille on aina se itsemurhan uhka, kuten Housut pois, World's end, Kasarikankkunen, Filth, Trainspotting 2.
Itsemurha ei ole naurun asia mustimmissakaan komedipissa, mutta edellä mainituissa se on käänne, tai aloitus. Että kaveri pelastetaan. Että puutututaan.
Tässä Phil ahdistuu kun jokainen päivä on liikaa - kun se toistuu samana, ja koreografia esti lavalla on useampi Phil joilla kaikilla on eri keinot päättää päivänsä. Yksi hieno jippo on, kun Phil Connors tuntuu olevan kahdessa paikassa yhtä aikaa. Sitä hieman hämää kun Halme on alushousuissaan, sekin on vanha taikurijippo - kiinnittää huomio vallan muualle...
Kirjoitan tätä puhelimilla, sain piletin Helsingin kaupunginteatterilta, kiitämme niistä. Olen viime aikoina ollut paljon ajan ja paikan silmukoissa ja kerrostumissa elokuvissa kuten TENET ja NEITI AIKA. Mitä aika tässä kertoo. Kenellä on mahdollisuus toiseen tilaisuuteen. Miten opimme, miten tunnemme myötätuntoa. Mikä merkitys taiteella, elävällä taiteella, romantiikalla ja huumorilla on koronan aikaan, näissä oloissa.
Tämä musikaali oli vetreää korona-ajan viihdettä. Siinä miltei lähestyttiin joulun ajan leffoja, joissa kysytään, mikä se tässä maailmassa on tärkeintä, entäpä meidän yhteisössä, entäpä pikkukaupungissa, entäpä pari suhteessa.
Eikä aina tarviis oottaa jouluun.
