Teatterin lumoa - kuvallinen teatteriblogini

Teatterin lumoa - Satu Ylävaaran kuvallinen teatteriblogi

lauantai 13. marraskuuta 2021

Samuli Niittymäen hyvinkin fyysinen PLUP PLUP ensi-illassa Teatteri Takomolla 12.11.2021 oli addiktioista, ehdollistumista, laitostumisesta

Friday bitches. Samuli Niittymäen hyvinkin fyysinen PLUP PLUP ensi-illassa Teatteri Takomolla 12.11.2021 oli addiktioista, ehdollistumista, laitostumisesta. Lisäksi oppii uuden kielen. Melkein.

Teatteri.

Ah.





Sisältövaroituksia. Mutta mitäpä olisi nykyteatteri ilman sisältövaroituksia. 


Suosittelen. Menkää. 




Fyysisen teatterin esitys addiktiosta.




Tekijäloota:


Näyttämöllä: Samuli Niittymäki


Lavastus: Jaakko Pietiläinen

Valosuunnittelu: Heikki Paasonen

Äänisuunnittelu: Tatu Nenonen


Kesto noin 90 min, ei väliaikaa







" Plup Plup on näyttämö laboratoriokokeelle, jossa rotta, Splinter, viettää viimeisiä päiviään tutkimuksessa. Kokeessa testataan, kuinka addiktoivaa kokaiini on. Kuulemme ja näemme eläimen näkökulmasta, millaista on elää yksinäisyydessä ilman virikkeitä.


Vähäpuheinen Plup Plup on fyysistä teatteria ja tanssia yhdistelevä monimerkityksellinen soolo "

tiistai 2. marraskuuta 2021

Kylläpä on mukavaa olla teatterissa! Saituri ennakko 08.2021. Vallilan Kansallisteatterissa, Vallilan konepajalla

Saituri ennakko 10.08.2021. Vallilan Kansallisteatterissa, Vallilan konepajalla. 

Kylläpä on mukavaa olla teatterissa! Jussi-Petteri Peräinen on Saiturin Cléante-poikana vallan hurmaava uusromantikko, jolla on vöitäkin miltei yhtä paljon kuin Tommy Wiseaulla. Vallilan Kansallisteatterilla ennakossa Molièren klassikon groteskissa, hersyvässä tulkinnassa 10.08.

(kuvaaja Stefan Bremer) 

Vanhukset esitetään erittäin groteskeina, harmaina, kuten Roy Anderssonin elokuvissa, mutta sisällä Molièren klassikon epookissa. Oikeassa ajassa. Konservatiivisesti pukeutuneina. Säädynsä mukaan. Mutta Saituri on kitupiikki, eikä vaivaudu pukeutumaan hyvin, vaikka rahaa hänellä on. Liikaakin. Hän, Harpagon, on katkera vanha mies, houkka! Roolissa mainio Markku Maalismaa, joka eleissään, vaikerteluissaan ja hokemissaan, onelinerseissään, ottaa jopa riskejä, että nauraako maksava katsomo. Hän on hirvittävä, kieltä lipova Klonkku, välillä nuin Pölhölän akkunasta karannut, välillä puhuu ällöttävästi kuten Speleissä, nimittäin. Parhaimmillaan Maalismaan Saituri on viittauksena Robin Hood -piirretyn katalaan Prinssi Juhanaan, joka porvarina nukkuu huonosti rahasäkkejä täynnä olevassa sängystä. Kruunun varastanut, anastanut Juhana imee peukkuaan...

Ensemble koostuu tuoreista kasvoista Teakista, ja vanhoista konkareista. 

Kun Juha Varis astuu lavalle niin uskomattoman näköisenä, niin yleisö repeää. Tai minä ainakin. Onko hän ihminen ollenkaan vaiko ihmissusi. Popkulttuuriviitteenä hän voisi tehdä kunniaa Hammerin kauhuelokuvien sivuhahmoille, kuten Michael Ripperille.

Nuo groteskit harmaat hahmot, kauhuelementtejäkin sisältävät, muistuttavat Tove Janssonin, Helene Schjerfbeckin ja Theodor Kittelsenin kynästä, grafiikasta tai pensselistä lähtien.

Sisustus ja lavastus on hyvin niukkaa ja vaihtumatonta. Keskitytään ihmisiin, tarinaan, valoihin. Puvustus saa sen sijaan rellestää vapaasti ja barokkisen yltäkylläisesti. 

Elise (aina upea tai piristävä Asta Sveholm) on upea valkoisessa pyramidi-peruukissaan, kuten Blondie ja Toyah 1970-1980-luvuilla, punkin ja uuden aallon uudet, vahvat naiset, tekijät, jotka pukeutuvat miten haluavat. Ehkä niin kuin nyt Siat ja semmoiset... Ehkä vähän harajukua ja japanilaisen popkulttuurin lolita-hahmoja, jotka eivät tiedä mistä nimitys lolita tulee... Mutta Elise kyllä tietää tyylinsä ja paikkansa. Hän on valkaisu Lumikki (lumipesty?) kauniissa vanhan roosan sävyn samettipuvussaan. Joka on hyvin mini, plus polvisukat. Hänen maailmansa on hyvin rajoitettua, hän ei saisi mennä naimisiin rakastamansa pojan kanssa. Hänestä tuonnempana. 

Cléante (Jussi-Petteri Peräinen) kun astuu näyttämölle hyvin rakastuneena, on hän kultainen poika vaaleine kiharoineen kuin kotimaisen elokuvan kultakaudelta. Positiivisesti! Hän on kaunis ja herkkä prinssi, jolla on barokin ajan puku. Barokin aikana miehet olivat kauniimmillaan pitkine, tuuheine hiuksineen, korkeine korkoineen, polvisukkineen, riikinkukot, muskettisoturit! Pröystäilevät puvut, tiukat sukat, musketit, kävelykepit, komeat takit, ai jai... 

Valére (Sami Lalou) on enemmän tällainen, romanttinen hahmo tummine kutrineen. Hieman pelkuri, mutta selkeä muskettisoturi, jonka rintalihakset työskentelevät hallitusti, kuin koomisessa supersankarielokuvassa, mutta myös kuumana. Hän näyttelee myös tuoreessa mainiossa kotimaisessa leffassa Peruna miltei samanlaisessa barokkiasussa. Ja pistää silmään. Hyvällä tavalla! 


Onko tämä liian pitkä näytelmä? Liikaa nuotteja? No ei, tai laske itse... 

Näimme tämän bloggariklubin päätteeksi, kiitoksia Kansallisteatteri lipusta! 

Kuvaaja Stefan Bremer


Saituri

Komediaklassikko!

MOLIÈRE




Tekijäloota:


NÄYTTELIJÄT JA TYÖRYHMÄ


Rooleissa

Tero Koponen, Sami Lalou (TeaK), Markku Maalismaa, Karin Pacius, Jussi-Petteri Peräinen (Teak), Heikki Pitkänen, Antti Pääkkönen, Paula Siimes, Asta Sveholm ja Marketta Tikkanen


Ohjaus

Vesa Vierikko

Suomennos

Arto af Hällström

Dramaturgi

Eva Buchwald

Lavastus ja pukusuunnittelu

Tarja Simone

Valosuunnittelu

Ville Toikka

Äänisuunnittelu

Esa Mattila

Naamioinnin suunnittelu

Petra Kuntsi


Kuvasin talossa:


On moninkertaista symbolismia kun väistötilan teatteri rakennetaan tsaariajan masuunin päälle... Vallilan Kansallisteatteri otti haltuunsa vanhan konepajan, jossa junia muinoin koottiin. Se on rujo ja inspiroiva tila, jossa oli eilen ennakossa Saituri. Lavaklubin katse jatkuu...








Lue lisää Kansiksen sivulta:

" Vesa Vierikon tulkinta Molièren Saiturista tarjoaa puuteria, peruukkeja ja taiturimaisen näyttelijäntyön siivittämää komediaa rahasta ja rakkaudesta! Vanhalla Harpagonilla (Markku Maalismaa) on kasapäin käteistä mutta ei minkäänlaista aikomusta luopua rahoistaan. Äveriään ja epäluuloisen kitupiikin omaisuudelle olisi kyllä ottajia, mutta rahojensa päällä istuva Harpagon on harvinaisen yksipuolinen neuvottelukumppani.


Kun sydämen asioista piittaamaton Harpagon rakastuu nuoreen ja kauniiseen Marianeen, koko huusholli menee sekaisin. Pian paljastuu, että samaan naiseen on rakastunut myös Harpagonin poika Cléante. Kun kuvioon lisätään vielä Harpagonin junailemat naimakaupat vastentahtoisen tyttärensä Elisen ja vanhan Anselmen välillä, saa alkunsa jupakka, johon sotkeutuu yhä enemmän väkeä, yhä hullummin seurauksin. Koomisia väärinkäsityksiä nähdään totisesti niin talouden kuin rakkauden asioissa.


Molièren Saituri (L’Avare, 1668) tarjoaa lompakon täydeltä tervettä naurua ihmisluonteen heikkouksille ja rajoittuneelle ahdasmielisyydelle. Vuosisadasta toiseen Saituri on osoittanut, etteivät tietyt asiat ihmisyydessä muutu; raha ja rakkaus ovat komedian aiheina yhtä kuranttia tavaraa tämän päivän Suomessa kuin 1600-luvun Pariisissa. Saiturin ikimuistoisen tyyppihahmon ympärille kirjoitettu näytelmä lukeutuu maailmankirjallisuuden suosituimpiin komediaklassikoihin.


Saiturin ohjaa Vallilan Kansallisteatteriin näyttelijälegenda Vesa Vierikko. Luvassa on puuteria, peruukkeja ja pukuloistoa sekä vauhdikasta, herkän vivahteikasta ja roisia komediaa ‒ näyttelijäntyön kaikkiin suuntiin räiskyvää riemua! Vierikon aiempi Kansallisteatterin ohjaustyö, 1950-luvun tyyliin toteutettu Gabriel on ollut huikea yleisömenestys.


Ensi-ilta Vallilan Kansallisteatterissa 11.8.2021 "

Tämähän on romanttinen komedia! Joka toimii. Pintaremontti ensi-illassa Kansiksessa

Tämähän on romanttinen komedia! Joka toimii. Tänään bloggariklubin jälkeen Pintaremontin juhlava ensi-ilta, kantaesitys 27.10.2021 Kansallisteatterissa. Tällä kerralla kokemus oli letkeämpi, yleisö vastaanottawaisempi ja enämpi romanttinen komedia, jossa Juha Varis on kyllä Suåmen Martin Freeman ja Simon Pegg ujona, herkkänä, rakastuvana miehenä noloissa tilanteissaan. Ja hyvinkin paljon omin keinoin luoda sympaattinen hahmo, joka kuitenkin kiinnostaa, ja yllättää... 

(Kuvat Stefan Bremer) 

Eilen 26.10. tämä tuntui komedialta, kamukomedialta (buddy movie), jossa miehet bondaa. Mutta tänään tämä oli selkeytynyt romanttiseksi komediaksi. Ehkä kun päähenkilöt ovat miehiä, miesporukka, kolme lapsuudenkaveria, joissa ei ole merkkiäkään myrkyllisestä maskuliinisuudesta. Vaan ovat herkkiä, jaksavia omaishoitajia, ketjurakastujia, yksinhuoltajia. 


Kun Miika Nousiaisen romaani Pintaremontti alkaa hautajaisilla, ja Samin monologilla, niin itse näytelmä alkaa, kun sädehtivä elämänmyönteinen, kimalteleva hyvinvoinnin bloggaaja Sini ( aina huikea Katja Küttner, joka näytteli myös Homoäitiä samannimisessä näytelmässä Kansallisteatterissa) hihkuu harmoniaa hopeisten jättirusettien ja kiharapilven alla, pukeutuneena hattaran kaltaiseen Sinkkuelämää -hameeseen, kuin itsekin pilven päällä jakaen ehkä myös armoa...

Koomisuutta lisää kuinka hän kertoo onnellisesta perhe-elämästä, jossa on aikaa olla yhdessä, syödä luomua ja kantaa haavoittuneita poron vasoja... 

Hän näkyy olevan yksi laatikon henki, laatikko symbolisoi kerrostaloa, nykyaikaa. Niin kuin Fellinin Laiva yhteiskuntaa. Kun kirjoissa on monologi, ihminen joka puhuu rauhassa lukijalle, niin nykyteatteria on, että lavalla tapahtuu paljon muutakin, mutta yksinpuhelun pitäjä astuu askeleen eteen katsomoa kohti, ja puhuu yleisölle valospotin kohdistuessa häneen. 

Kuten Sami Heinonen, Hennan veli, Seijan poika (ihastuttava Juha Varis) joka astuu brechtiläisittäin outside the box, neljännen seinän tälle puolen. Takana pysyy kerrostalon kuusi laatikkoa, tuttuja niin nukkekodista, ehkä myös Nukkekodistakin, sillä Samin kaveri ( Pyry Nikkilä

komeimmillaan, ne puvut, värimaailma, sekä normaalimmillaan vrt Q-teatterin erinomaiseen Tavallisuuden aaveeseen.) on yh-isi, koska hänen vaimonsa, lastensa äiti on jättänyt heidät. Synnytyksen jälkeisen masennuksen vuoksi. Eli puoliso haluaa parantua. Paljon on vuosien varrella tätä sairautta mitätöity, se kuuluu naisvihaan, olla noteeraamatta naisten sairauksia, oireita ja paineita. 

Samin kaveriporukkaan kuuluu vielä Pesonen ( vaatimaton, pitkähermoinen Heikki Pitkänen, tuttu mm Kansiksen Shakespeare-tulkintojen sivurooleista Rikhard III ja Julia & Romeo, miesten rooleista, ja mekossakin, traagisena, koomisena, vähän Alice Cooperinakin meikit levinneinä) joka on vanhempiensa omaishoitaja, ja rassailee isänsä autokorjaamolla, vaikka voisi olla omassa ammatissaan. Hän hoitaa katkeraa, kitisevää isäänsä ( mainio Markku Maalismaa, tuttu niuho mm Saiturin pääroolista sekä Vanhat mestarit -esityksestä), joka odottaisi, että vaimo tekisi ruuat jne. Pesosen äiti on eronnut, muuttanut muualle, ja unohtelee milloin mitäkin, mm avaimiaan. Joten Pesonen juoksee kahden kodin väliä. Pitämässä huolta vanhemmistaan. Muttei omasta rakkauselämästään. 

Samin sisko Henna: roolissa on komeasti parvekkeella laulava, syvästi tunteva Annika Poijärvi, joka oli Bulgakovin Mestari ja Margarita näytelmän Margarita, samassa näytelmässä Behemotin roolissa oli Juha Varis, ja Mestarina oli Ilja Peltonen, joka myös tässä Pintaremontissa on Poijärven Hennan puoliso, jolle on niin vaikea hakeutua lapsettomuushoitoihin, kun ne rahat vois laittaa vaikka autoon. Henna haluaa lasta, muttei vieläkään ole tärpännyt. 

Sinin bloggauskohtauksen eli podcastin jälkeen valoja sytytetään näyttämölle, jossa on hautajaiskohtaus. Suomalaisittain. 

Seija Heinonen on nyt leski. Roolissa on Tiina Weckström, jonka työskentelyä on aina ilo seurata. Mm Kansallisteatterin poliittisessa revyyssä Musta Saara ( jossa oli myös Poijärvi ) sekä elokuvissa: tuore Sorjonen: muraalimurhat, Hella W, Tulennielijä, Hymyilevä mies, Kätilö, Kalervo Palsa ja kuriton käsi, ja myös tv:ssä: Hiljaisten palvelijat, Koukussa. 

Seija haluaisi niin kuulla pienten töppösten tepastelua, muttei ymmärrä, kuinka kipeä aihe on tyttärelleen Hennalle, joka on yrittänyt tulla raskaaksi. Vuosia. 

Huumoria revitään kun vanhat ihmiset kyselevät kohtuuttomasti joko seurustelet Samilta, jolla on joku seukkausjutska selkkauksessa. Sekä joko olet raskaana Hennalta. Nämä ovat tuttuja kysymyksiä tolloilta sukulaisilta tahi vainajan ystäviltä. 

Kun on tunteet, kun miehillä on tunteet. Kun lukee Twitteriä niin lukee, kuinka mikä tahansa asia menee miehillä tunteisiin (tasa-arvo, abortti, kasvisruoka, fillarikommunismi, känkelöinti) Not all men.. Niin on ihanaa, ja puhdistavaa huomata, kuinka mies voi tuntea muitakin tunteita. Olla hoivaava, ja hoitaja. Miksei harrikkaklubin eteen saa mies ajaa pinkillä Jopolla. Tässä kohdataan toksista maskuliinisuutta. Että mitä saa raavas mies, liivijengiläinen tuntea. 

Mukana myös tuore kasvo, helsinkiläinen näyttelijä, esitystaiteilija ja muusikko Maruska Verona, niin ikään useammassa roolissa, mm Silvan ja Suvin rooleissa. Maruska on myös mm Storytelissä äänilukijana äänikirjoissa, joita luen/luin: Noitakirja: Nykynoidat ja noitien historiaa, Daisy Jones & The Six, Edellinen asukas, Heistä tuli taiteilijoita. Tv-töistä ja elokuvista: Poissa, Kumman kaa. Sekä imdb-tietojen lisäksi : Studio Impossible. 

Kaiken kaikkiaan. Nautin. 

Komedia on mainio keino puhua, keskustella, jutustella ja kyseenalaistaa kaikenlaista, kuten käytöstapoja hautajaisissa ja twitterissä. Kuinka paljon omaishoitajat ja yksinhuoltajat tarvitsevat vapaita ja tukea, oman ikäistään seuraa, järkevää tekemistä. Sopii pikkujoulunviettoon, ja monenikäiselle

Olimme kutsuvieraita, kiitoksia Kansallisteatteri. Saliin oli nautinto istua bloggariklubin jälkeen. 

#pintaremontti Kansallisteatterissa tänään ensi-illassa 27.10.2021


Eräs elementti, musiikki, muusikko Linda Ilves (kuva Stefan Bremer) 




Mitä ajattelin eilen Pintaremontin ennakosta:

Tänään Pintaremontin ennakko, huomenna ensi-ilta. Kylläpä Pyry Nikkilä on kuuma (vaikka isi on vähän väsynyt.) Tämä oli jo kolmas  näytelmä jossa soi ratkaisevalla hetkellä lahtarilaulu Jääkärimarssi, kun lavalla on Pyry Nikkilä. 26.10.2021. Kirjoitan enskarin jälkeen. 

Lapseton Annika Poijärvi laulaa komiasti ja katselee parvekkeelta, bloggaaja Katja Küttnerillä on kadehdittava hopeinen takki. Ja instagram-elämä. Juha Varis tanssii melkein ku Jailhouse rock viideolla. #pintaremonttinäytelmä Kansallisteatterissa tänään ensi-illassa. Pinoteksia pintaan!

Miika Nousiaisen romaanin näytelmäversio, komedia antaa äänen jokaiselle vuorollaan. On lasten yksinhuoltajaa, on vanhempien omaishoitajaa, on leskeä, on tulisesti rakastuvaa, on liivijengiä. Näitä katsellaan kuin Takaikkunassa, mutta hyvin lempeällä katseella.

Näytelmässä musiikki on läsnä ja välillä verhon takana piilossa, muttei missään montussa. Tummaa glamouria uhkuvat post-punkin musikantit, kuten Linda Ilves, surrealistisine tyllihattuineen soittavat ylimmässä kerroksessa, välillä näyttelijät soittavat myös mm selloa ja kitaraa.

Lavaste toi mieleen Riitta Väisäsen Kymppitonnin, Ruutuässän, nukkekodin, musiikkivideoista Ray Daviesin Quiet life elokuvasta Absolutely beginners 

https://t.co/SRuZ2j4ThM 

sekä Elviksen Jailhouse rock. Ehkä John Watersin elokuvakohtauksen  Please mr Jailer. Omalla twistillä toki

Minulle mielleyhtymät ovat kuin kangasnäytteitä sopivaan sisustukseen...




Tekijäloota:

NÄYTTELIJÄT JA TYÖRYHMÄ

Rooleissa

Linda Ilves, Katja Küttner, Markku Maalismaa, Pyry Nikkilä, Ilja Peltonen, Heikki Pitkänen, Annika Poijärvi, Juha Varis, Maruska Verona ja Tiina Weckström

Muusikko

Linda Ilves


Ohjaus

Irene Aho

Dramatisointi

Minna Leino

Produktiodramaturgi

Eva Buchwald

Lavastus

Katri Rentto

Pukusuunnittelu

Auli Turtiainen

Valosuunnittelu

Kalle Ropponen

Musiikki ja äänisuunnittelu

Timo Hietala

Koreografia

Ninu Lindfors

Videosuunnittelu

Petri Tarkiainen

Naamioinnin suunnittelu

Jari Kettunen

Ohjaajan assistentti

Helena Vierikko




Lue lisää Suomen Kansallisteatterin sivulta :


"Elämä on alusta asti sosiaalinen peli ja ihminen on sillä pelilaudalla kiinnostunutta näyttelevä eläin.”


Henna Heinonen (Annika Poijärvi) on ahdistunut lapsettomuudestaan, mutta kaikista hedelmällisyyshoidoista huolimatta asia ei edisty. Hänen sympaattinen veljensä Sami (Juha Varis) on sarjarakastuja, joka haaveilee lapsen hankkimisesta. Herkästi innostuva Sami antaa itsestään todellista paremman kuvan, mikä johtaa hänet yhä tukalampiin tilanteisiin, eivätkä hänen parisuhteensa tahdo kestää pitkään. Oli häät tai hautajaiset, sisarusten äiti Seija (Tiina Weckström) utelee molemmilta, milloin lapsenlapsia on tulossa. Samin kaverit Pesonen (Heikki Pitkänen) ja Markus (Pyry Nikkilä) ovat vastuunkantajia, jotka ovat joutuneet yksinhuoltajiksi: Markus kolmen pienen lapsen, Pesonen kahden sairaan vanhempansa. Suosittu hyvinvointibloggari Sini (Katja Küttner) asettaa riman korkealle niin itselleen kuin lukijoilleen.


Pintaremontti on Miika Nousiaisen samannimiseen bestseller-romaaniin (Otava, 2020) perustuva komedia. Esitys vie pintaa syvemmälle keski-ikäisten kaupunkilaisten elämään ja tunteelliseen neuvottomuuteen; heitä riivaavaan rakkauden ja perheen kaipuuseen sekä tarpeeseen saada hoivata ja tulla hoivatuksi. Se kuvaa kutkuttavan tunnistettavasti aikamme kiiltokuvatodellisuutta, jonka kiehtova mutta valheellinen pinnallisuus ja ylimitoitetut odotukset saavat ihmiset kurottelemaan kohti täydellisyyttä ja ylikin. Miksi ruoho aina näyttää vihreämmältä aidan toisella puolella? Vai voisiko jopa olla niin, ettei elämässä kaikki mene niin kuin hyvinvointiblogissa kerrotaan? Miksei aikuisille ole neuvolaa?


Pintaremontti jatkaa Nousiaisen romaanidramatisointien menestysputkea Kansallisteatterissa. Aiemmin kantaesitettyjä teoksia Maaninkavaara (2011), Metsäjätti (2013) ja Juurihoito (2016) on esitetty loppuunmyydyille katsomoille. Näyttämöteoksen on dramatisoinut Minna Leino, ja sen ohjaa Irene Aho, monien suosikkiesitysten kiitetyt tekijät. Musiikkipitoisen esityksen säveltäjänä ja äänisuunnittelijana toimii Timo Hietala, koreografiasta vastaa Ninu Lindfors. Teoksen visuaalisen maailman ovat suunnitelleet lavastaja Katri Rentto, pukusuunnittelija Auli Turtiainen, valosuunnittelija Kalle Ropponen, videosuunnittelija Petri Tarkiainen ja naamioinnin suunnittelija Jari Kettunen. Esityksen loistavissa rooleissa nähdään edellämainittujen lisäksi näyttelijät Markku Maalismaa, Ilja Peltonen ja Maruska Verona.


Kantaesitys Suurella näyttämöllä 27.10.2021" 




Kylläpä Pyry Nikkilä on kuuma (vaikka isi on vähän väsynyt.) Pintaremontin ennakko Kansallisteatterissa

Tänään Pintaremontin ennakko, huomenna ensi-ilta. Kylläpä Pyry Nikkilä on kuuma (vaikka isi on vähän väsynyt.) Tämä oli jo kolmas  näytelmä jossa soi ratkaisevalla hetkellä lahtarilaulu Jääkärimarssi, kun lavalla on Pyry Nikkilä. 26.10.2021. Kirjoitan enskarin jälkeen. Mutta miten ihmeessä kolmen villin lapsen yh-isällä on suorat housut, jotkaovat suorat ja tahrattomat! 


Lapseton Annika Poijärvi laulaa komiasti ja katselee parvekkeelta, bloggaaja Katja Küttnerillä on kadehdittava hopeinen takki. Ja instagram-elämä. Juha Varis tanssii melkein ku Jailhouse rock viideolla. #pintaremonttinäytelmä Kansallisteatterissa tänään on toimivaa komediaa. Pinoteksia pintaan!


Miika Nousiaisen romaanin näytelmäversio, komedia antaa äänen jokaiselle vuorollaan. On lasten yksinhuoltajaa, on vanhempien omaishoitajaa, on leskeä, on tulisesti rakastuvaa, on liivijengiä. Näitä katsellaan kuin Takaikkunassa, mutta hyvin lempeällä katseella.





Näytelmässä musiikki on läsnä ja välillä verhon takana piilossa, muttei missään montussa. Tummaa glamouria uhkuvat post-punkin musikantit, kuten Linda Ilves, surrealistisine tyllihattuineen soittavat ylimmässä kerroksessa, välillä näyttelijät soittavat myös mm selloa ja kitaraa.


Lavaste toi mieleen Riitta Väisäsen Kymppitonnin, Ruutuässän, nukkekodin, musiikkivideoista Ray Daviesin Quiet life elokuvasta Absolutely beginners 

https://t.co/SRuZ2j4ThM 


sekä Elviksen Jailhouse rock. Ehkä John Watersin elokuvakohtauksen  Please mr Jailer. Omalla twistillä toki


Minulle mielleyhtymät ovat kuin kangasnäytteitä sopivaan sisustukseen.

Maksoin tämän omalla rahalla ts lahjakortilla, joten huomenna lisää! 

torstai 28. lokakuuta 2021

Hullut naiset ullakolla eli Tampereen Teatterin Kotiopettajattaren romaani Jane Eyre 22.10.2021.

Hullut naiset ullakolla eli Tampereen Teatterin Kotiopettajattaren romaani Jane Eyre 22.10.2021.


Tänään teatterissa. Tampereen Teatterin Kotiopettajattaren romaani Jane Eyre. Ihana goottilainen äänimaailma alkaa jo torilta, kun naakat ääntelevät. Satoi myös hieman hentoista lunta vesisateen, vesisateiden välillä. 



Jussi Nikkilän ohjaus Tampereen teatterilla keskittyy tarinaan, epookkiin ja Jane Eyren käsiin, jotka hillitsevät sisintään. Janen persoona, oma sisin on myös suljettu symbolistiseen ullakkoon, oli hän sitten yksinäinen, kidutettu lapsi, tai rakkauden iskiessä kuin hurrikaani. 


Tänään teemana Hullut naiset ullakolla. Kuka onkaan uhri, kuka petetty. Jean Rhysin romaani Siintää Sargassomeri kertoo Berthan tarinan, se on filmatisoitu, omistan dvd:nä, nautin katsoa. Ja film noir -aikainen kauhuelokuva Yö voodoosaarella ( I walked with a Zombie) on eräs muunnos Jane Eyrestä. 


Odotin tätä näytelmää paljon, ja kauan. Onhan se yksi suosikkikirjojani, ja myös elokuvina, sarjana ja näytelmänä tuttu.

Jussi Nikkilän ohjaus kiinnosti aiemmin monin osin. Rekvisiitta, lavasteet ovat niukat. Lavasteena on rakennuksen, välillä kodin, välillä kylmän laitoksen, välillä takkatulien kartanon luuranko, jossa on kaksi kerrosta. 

Ehkä kuten Hitchcockin Psykon analyyseissä käytetyt, löydetyt psykologian (joka ei ole tiede) minä, viettipohja, yliminä. Tätä ohjaaja Nikkilä ei orjallisesti noudata. Ajattelin, etten paljasta, miten tässä talon poikkileilkauksen kahdessa kerroksessa, unohdettuna ja lukittuna ullakolla ja sitten siveässä arkitasossa, jossa tunteet, naisen tunteet, tämän yhteiskuntaluokan naisen tunteet pitää piilottaa.


Modernia teatteria on näyttää, miten päähenkilön, rakkautta ja hoivaa ilman jääneen orpotytön Jane Eyren oma sisin, sisus, oma persoona toimii, reagoi.

Nikkilän versio on muuten traditionaalinen, epookki on epookkia, puvustus on 1800-lukua. Eteneminen käy kirjan lukujen mukaan. Vaikka kupletin juoni on tuttu, useammalta vuosikymmeneltä, niin tarinaa voi seurata, sen mukana seilata, ajelehtia.

Tampereen Teatterin Saatana saapuu Moskovaan näytelmän Saatana aka Mösjöö Woland eli Esa Latva-Äijö on herra Rochester. Berthaa eli hullua naista ullakolla näyttelee Pia Pilz, joka oli Saatana saapuu Moskovaan näytelmän Margarita sekä Anna Kareninan pääroolissa. Itse päärollissa Kotiopettajatar Jane Eyren roolissa on Marketta Tikkanen, joka oli Turun kaupunginteatterin Amelien pääroolissa. 

Ikäsuhdanne on Rochesterin ja Janen välillä sopiva, näyttelijät tekevät sen sopivasti, sopivasti. Nautin kun Jane hillitsee itseään, kehoaan, mieltään, raivoaan, tunteitaan kädet joko kiinni vartalossa, tiukasti, tai auki vartalon vieressä.

Rochester taas välillä, myöhemmin ikään kuin häpeää, koska on mies. Tai miten on käyttäytänyt. Saako katkera ihminen tehdä mitä tahansa. Mietin, miksi Latva-Äijö jarruttelee tässä tulkinnassa. 


On hurjia kirjallisuuden ja popkulttuurin tutkimuksia ja havaintoja tästä Hullut naiset ullakolla -teemasta.


Näin tämän teatteribloggaajan vapaalipulla, kiitoksia. 

Käy itse tsekkaamassa, miten käy....





Lue lisää Tampereen Teatterin sivulta :


Kotiopettajattaren romaani – Jane Eyre

Menneisyys, joka on sovitettava. Tulevaisuus, johon on uskallettava tarttua.


Ensi-ilta: 20.10.2021

Näyttämö: Päänäyttämö

Kesto: 2 t 35 min

Väliaika: Kyllä




Tekijäloota:


Työryhmä

Charlotte Brontën romaanin pohjalta näytelmäksi dramatisoinut Polly Teale

Suomennos Reita Lounatvuori


Ohjaus ja musiikki Jussi Nikkilä

Lavastus- ja pukusuunnittelu takis

Koreografiat Ingrid André

Valosuunnittelu Raimo Salmi

Ääänisuunnittelu Hannu Hauta-aho


Teoksen esitysoikeuksia Suomessa valvoo Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner.



Näyttelijät

 Marketta Tikkanen Jane Eyre

 Pia Piltz Bertha

 Esa Latva-Äijö Rochester

 Ritva Jalonen Rouva Reed, Rouva Fairfax

 Elisa Piispanen Bessie, Blanche Ingram, Grace Poole, Diana Rivers

 Annuska Hannula Abigail, Helen Burns, Adele, Mary Rivers

 Antti Tiensuu John Reed, Opettaja, Rochesterin koira Pilot, Lordi Ingram, Pappi, Saint John Rivers

 Matti Hakulinen Brocklehurst, Rochesterin hevonen, Richard Mason, Mies raunioilla


sunnuntai 24. lokakuuta 2021

Ehtoon performanssina GLITCHERin Verilöyly, BloodBath, Teatteri Viiruksessa. Sadomasokistinen, osin hauska esitys veren merkityksestä

Ehtoon performanssina GLITCHERin Verilöyly, BloodBath, Teatteri Viiruksessa. Sadomasokistinen, osin hauska esitys veren merkityksestä Psykon kautta Carrieen ja upeaan kauhuelokuvaan RAW. Myös Udo Kierin Blood for Draculaa on tiirattu tuokiokuvissa. 

Suosittelen Halloweeniinkin jos sisältövaraukset, sisältövaroitukset on luettu läpi, on täysi-ikäinen, maskia käyttävä. 

Burleskin, kinkyn ja BDMS-sessioin etenevä väkivaltainen pläjäys kettingillä kuristamisineen ei ehkä iske kaikille, mutta määrittelee, koettelee nykyteatterin, sirkuksen, seksuaalista kuvastoa kukkahatun täristessä. 

 Aikuisten nirvahtanut satu muuntui Saturnukseksi joka syö poikaansa, kävi välillä showpainissa, ja näytti, kuinka mies nauttii kehostaan, koomisesti ja kuumasti, pitkiä verisiä hiuksia heilutellen. 


Alussa oli kolme groteskia peikkoa, jotka käyttivät puukkojaan vain kurpitsan kovertamiseen. Sitten... 

Aikuisten nirvahtanut satu muuntui Saturnukseksi joka syö poikaansa, kävi välillä showpainissa, ja näytti, kuinka mies nauttii kehostaan, koomisesti ja kuumasti, pitkiä verisiä hiuksia heilutellen.






Glitcher: Verilöyly
Viirus GUEST
Kantaesitys 16.10.2021
Esitykset 16.10.-29.10.


Lue lisää teatteri Viiruksen sivulta:
" K18: Esityksessä verta, väkivaltaa, vaginaalista penetraatiota, pornograafista materiaalia, neuloja, itsensä vahingoittamista, voimakkaita ääniä, vilkkuvia valoja ja teatterisavua.

GLITCHER-kollektiivin esityS BLODBAD on syväsukellus ihmisen suhteesta vereen. 

Brace yourself for one hour of uncensored, bloodcurdling violence! Glitcher is back with another hair-raising whole-evening performance. Come and experience the unspeakable horrors from the minds of Glitcher. Torture, cannibalism, bloody murder and orgasmafantastic atrocities.

GLITCHER perustettiin 2019. GLITCHER on feministinen, normikriittinen ja pop-kulttuurin innoittama näyttämötaiteen kollektiivi,
joka pyrkii tekemään taidetta demokraattisia työmalleja noudattaen.
Ryhmä haluaa tehdä rohkeaa taidetta, joka tutkii yhteiskunnan tabuja ja rakenteita. 

BLODBAD on GLITCHERin viides teos ja toinen yhteistyö Viirus GUESTin kanssa. 

Lavalla Emelie Zilliacus, Martin Paul ja Joel Forsbacka
Äänisuunnittelu Oscar Fagerudd

Esityksen kesto noin 1 h 30 min

Esitykset

Ti 26.10 klo.19.30 / Ke 27.10 klo. 19:30 /
To 28.10 klo. 19:30 / Pe 29.10 klo. 23.00


Kotisivu www.glitcher.info
Instagram g_litcher
Facebook GLITCHER 

Tukijoina Stiftelsen Tre Smeder ja Konstsamfundet r.f., Helsingfors stad, William Thurings stiftelse, Emilie och Rudolf Gesellius stiftelse, Nygréns stiftelse, Svenska Teaterföreningen i Finland rf, Otto A. Malms donationsfond ja Vivicas Vänner. "







Mielleyhtymiä taiteesta kun katsoin Teater Viiruksessa Glitcherin esitystä BloodBath, Verilöyly, BlodBad 20.10.2021. 


1. Pieter Bruegel vanhempi, yksityiskohta, Taistelu karnevaalin ja paaston välillä, 1559. (1,9) 










2. Francisco de Goyan Saturnus syö poikansa. Ja kurpitsaa. 

Sekä tietysti Pingu (4,10) ja 

Raja, Gränsen (3).  

(nämä kuvat Instagramissani sekä myös upottuna alla tahi jossain )







Ja Udo Kierin roolisuoritus leffassa Blood for Dracula (5-8) tunnetaan myös nimellä Andy Warholin Dracula, vaikka ohjaajana Paul Morrissey. Muuten, Night Visions festareilla Maximum Halloween 3013 (2013) näytettiin tuo elokuva. Udo Kier oli paikalla. Niin myös minäkin.

 @g_litcher @teaterviirus 20.10.2021. 




 sosialistisesta mediastani:


Q-teatterin Minä, Claudius eikun Minä, askartelija oli 14.10. parasta teatteria aikoihin

Q-teatterin Minä, Claudius eikun Minä, askartelija oli 14.10. parasta teatteria aikoihin. Knihtilän ja Longan eeppinen läsnäilo ja läsnäolo, myös toki suru ja ahdinko, tuntui omassakin rintalastassa. Ja sen alla. Harvoinpa myös yleisö on näin villinä, eikä tiedetä minne mennään.





Q-teatterin Minä, Claudius eikun Minä, askartelija oli 14.10. parasta teatteria aikoihin. Knihtilän ja Longan Lonkan eeppinen läsnäilo ja läsnäolo, myös toki suru ja ahdinko, tuntui omassakin rintalastassa. Ja sen alla. Harvoinpa myös yleisö on näin villinä, eikä tiedetä minne mennään.

Ajankulua ei huomaa, kun tulen lähiöstä, niin teatterista piti poistua.

Teatterista piti poistua ja tulla kolmella eri kulkuvälineellä että pääsi kotiin, lähiöön, keskiyön aikaan. Tämän teoksen voi ottaa monelta kantilta: puskafarssina, ylevänä taiteena, pikkujoulun hiprakassa, ehkä myös halloweenin aikaan haahuillessa krapulassa tai delirimpseissä hei. Sekä katharsiksena. Kun ABBAn Arrival soi, niin se on yhtä lailla banaali ja ylevä kuten tämä näytelmä, esitys, joka sopii niin Q-teatteriin kuin kävisi myös Aurinkoteatteriin. ABBAn Arrival on hieno, koska se on sekä hieman kelttiläinen, että hyvin traditionaalinen ruåtsalainen, mutta joka kohoaa studiovelhojen ansiosta jonnekin hyvin ylös. Niin kuin tämäkin teos. 

Tämä on lämpimämpi esitys kuin Arktiset leikit, läheisempi. Vaikka Arktiset leikit oli myös parasta vierailevaa teatteria sekä Tampereen teatterin Frenckell-näyttämöllä kuin myös Espoon kaupunginteatterilla. Kummassakin kävin. 

Kiitoksia medialipusta ja käsiohjelmasta, jatkan tuonnempana. 

Kyllä nyt lähti lentoon! Ohjaaja Leea Klemola om parhaimmillaan Q-teatterin esityksessä Minä, askartelija. Huippuvedossa, sekä yleisö että näyttämön askartelukurssilaiset. 14.10.2021. Q-teatterin Minä, Claudius eikun Minä, askartelija oli 14.10. parasta teatteria aikoihin. Knihtilän ja Longan eeppinen läsnäilo ja läsnäolo, myös toki suru ja ahdinko tuntui omassakin rintalastassa. Ja sen alla. Harvoinpa myös yleisö on näin villinä, eikä tiedetä minne mennään. sosialistisesta mediastani:

Terveisiä Valtimonteatterin avoimista harkoista. Hehkuva aika 13.10.2021.

Terveisiä Valtimonteatterin avoimista harkoista. Hehkuva aika tullee ensi-iltaan kantaesityksenä 21.10.

Harkat 13.10.2021. Näytelmän Hehkuva aika avointen harjoitusten lisäksi oli tekijätapaaminen. Harkoissa paria kohtausta huvilalla kokeiltiin eri tyylilajeilla.

Kuvasin mustavalkoisia kuvia, silloin kohtaus, kohtaukset tuntuivat Bergmanilta, Antonionilta. Väreissä Tsehovilta, Buñuelilta. 










#valtimonteatteri

#hehkuvaaika

@valtimonteatteri




Harjoituksissa sai kuvata. Tässä sosiaalisesta mediastani: