Make earth great again! laulaa Milan Fras väkevästi ääniraidalla... Iron Sky: The Coming Race oli popkornia monelle ruumiinosalle. Feministinen ihana, uusi sankari Obi! Menee jatkoon, ja jakoon Tank Girlin ja Mad Max Imperator Furiosan, majuri Ripleyn ja kumppanien kera. Ja Duudsoni-Jukkis ajoi hyvin Ben Hur -ajoissa. Ihmeen vetreä putini myös. Möykkäävä öykkäröijä rapakon takkaa ei ollut mukana, ja sehän oli hyvä se. Sillä Kekkonen oli jautaa. Ja samoin kaikki liskot. Udo Kier oli dekadentti, höpsö ja salaperäinen as evö. Nuo silmät! Ja kuinka vril kunnossa ;) hitleri ei ratsasta keppihevosilla vaan teereksillä... Osuvaa kritiikkiä äpplen ylihinnoitetuista tuotteista, jotka tuhoavat planeettaa, jota pitää louhia, että aina saisi ääliö päivittää eli ostaa aina uuden äpuhelimen 3 kk välein. Se on oikeata kulttitouhua, vielä tosin jäi käsittelemättä, miten meitä seurataan tuon taskulaitteen avulla, miten meidän kulutustottumuksia vakoillaan, ja eniten se, miten meihin yritetään vaikuttaa, kapitalismissa ostamalla tuotteita joita emme tarvitse ja joihin meillä ei ole edes varaa. Samoin tuo aika somessa vie ihmisen ajan ja mehut. Verkkovihasta puhumattakaan. Toista sen sijaan on sosialistinen media, joka on Laibachin lanseeraama kommunistinen käsite... Kyllä Nokian 3300 on paras... Vai oliko se Nokian 3310? Helvetistäkö nämä kaikki uudet mallit muistaa. Lisäksi vaalitrollit voisi olla oma luolajoukkonsa wink wink ;) Minulla oli T-Rex paketti - joka ei sisältänyt Marc Bolania, mutta oli muuten pätevä: sain piletin ensi-iltaan, mahdollisuuden katsoa kaksi muuatkin elokuvaa, joista valitsin Iron Sky Dictator´s cut ja It came from the desert, lisäksi drinkkilippu, ( otin todella kylmän crowmoor-siiderin, viime vuonna ostin kerran yhden alkoholiannoksen teatterissa kun vastassa oli Rikos ja rangaistus) pienet paukkujyvät, julisteen, t-paidan ja kangaskassin. Oli sellainen festareilla ol, paitsi että sää oli parempi, ja ihmiset osasivat käyttäytyä. Jos valokuvvajat ihmettelivät, miksei fanit, burleskiesiintyjät ja koshaajat olleet asianmukaisissa asuissa, tai liian vähäisissä määrin niin koetappa tulla metrolla kuunatsin uniformussa. Ennenkaikkea tämä oli suomalaisen sisun ja hulluuden ylistys - yhteistyötä voi tehdä. Ei ehkä liskojen mutta ainakin planeetallamme asuvien ihmisten kanssa.... Tässä kuvasatoa eilisestä häppengistä. Photos by yesterday´s premiere by me Satu Ylavaara Photography 2019:
Ufo siis Udo Kier kuvattu juhlahumussa 16.01.2019 ihan Deeper and Deeper väreissä. Ja miksei tunnelmissakin
Udo Kier fossiilisine kulkuneuvoineen on saapunut Kamppiin
Parasta sunnuntaipäivänviettoa seksin, kuoleman ja naurun parissa. Tohtori Frankenstein voittaa kuoleman 13.01.2019 Teatteri Takomossa. Mainosjuliste muistuttaa Hammer Studion brittiläistä kauhua 50-luvun lopulta, jossa lommoposkinen legenda Peter Cushing on aistikkaana ja epäilyttävänä paroni Frankensteinin roolissa. Näytelmä alkaa tunnelmallisesti. Mary Shelley kirjoittaa olanyliheittimelle ja tekee sillä taidetta. Kuten 60-70-luvun hippien happobileissä. Mutta se vie ajatukset myös muualle kemiaan, ja keksimiseen, mikroskooppiin, ja avaruuteen, lähelle, ja kauas, oppimiseen ja tutkimiseen. Mennä kauemmas kuin konservatiivine tiedeyhteisö on. Ajatukset myös luovaan työhön, taiteeseen, kokeellisuuteen, Marie Curieen saakka.
Nainen, Mary Shelley ( Annika Hartikka ) kirjoittaa rauhallisesti, ja näemme varjoteatteria, kuten Jane Campionin elokuvassa Piano. Menneen ajan tehokeinoja, huvituksia, silmänkääntöä.
Näytelmässä on paljon panemista, ehkä liikaakin, mutta ehkä yksi ajatus oli tuo hetki, kun eräänä synkkänä yönä, kun oli myrskynnyt pari viikkoa, taivaskin oli musta, tulivuoret purkautuivat, ja hurja jännite oli Villa Diodatissa, jossa Mary Shelley, lordi Byron ja Percy Bysshe Shelley kilpailivat, kuka kirjoittaa pelottavimman kauhutarinan. He vetivät aikalailla huumehia, ja harjoittivat ahnaasti - tuota - vapaata rakkautta. Ja Mary 18-vuotias kirjoitti parhaimman stoorin, Frankensteinin.
Tämä Frankenstein on hikinen, feministinen, groteski, hempeä, hepulinauruun johtava, ja väkivaltainen ja kuuma ydinräjähdys, alkuräjähdys ja harvinaista herkkua. Räjähdys ja kokemus jossa olio / hylkiö / creepin pitäisi saada kaiken sympatian ja ihmisoikeuden. Ja pesää... Miro Lopperi on sekä julisteessa että lihallisena, livenä mainitun klassisen ja dekdentin Cushingin lisäksi myös Frankenstein Juniorin Tohtori Frankenstein ( lausutaan Fronkenstiin ) mainio Gene Wilder, taikaiskun tai salaman saanut hullu tiedemies.
Panemisen paljous lavalla ja kulisseja vasten kertoo myös ihmiskunnan rappiosta - kun viaton olio, Olento on puhdas. Ja haluaa vain kuulua joukkoon, että hänet hyväksyttäisiin ihmisiin, yhteisöön kuuluvana, tasavertaisena jäsenenä. Vaikka ihmiset, yhteisöt, viholliset silpoo toisiaan. Ja panee että Takomon seinät rytkyy. Ehkä.
Erityisen riipaisevaa on kun asunnottoman oloinen, isätön ja nimetön Olento laulaa Radioheadin piisin Creep suomeksi. Olentoa näyttelee surullisen hahmon Ritari tai klovni jota esittää Tuomas Korkia-Aho, vähän kuten Niko Saarela lauloi myös tämän piisin Kom-teatterissa näytelmässä Ateria.
Ihan näytelmän alussa vihjaillaan samaa, populaarimman musiikin, Robbie Williamsin laulun sanoin I just wanna feel, että haluan tuntea.
Vaikka romaanissa Frankenstein tuota olentoa ei herätetä henkiin salamalla eikä verkkovirralla, niin tässä virtaa sähkö. Tai perhana, kyllähän herätettiin, mutta millä. Tarvittavilla välineillä! Tehtiin luotiin annettiin elämän kipinä... Elokuvien Frankensteineistä tuttu salama joka rinnastuu romaanin alaotsikkoon Uusi Prometheus - kun tämä Prometheusvei jumalilta tulen ihan tavallisen rahvaan joukkoon. Frankenstein - uusi Prometheus! Ensimmäisessä äänellisessä Frankestein-elokuvassa tohtori Frankenstein sanoo: nyt tiedän miltä tuntuu olla jumala! Tämä tietenkin leikattiin pois ääniraidalta mutta itse mustavalkoisessa kuvassa se näkyy, joten huulilta voi lukea.
Mutta hetkinen, tässä klipissä ääniraita on mukana!
Oli synkkä ja myrskyinen yö Villa Diodatissa: Mary Shelley
Maryä itseä kuolema on ympyröinyt, itsemurhia mukaan lukien. Hänen äitinsä Mary Woolstonecraft kuoli Maryä synnyttäessään. Tai sen jälkeisiin komplikaatioihin.
Mary Wollstonecraft oli feminismin esiäitejä, joka kirjoitti naisten oikeuksien julistuksen sekä matkusti Pohjoismaissa yksin kakaroiden kera 1700-luvun lopulla aika vaativissa olosuhteissa ja paineiden alla. Tuosta kirjasta en löytänyt Suomen Lapin kaupunkeja tahi pitäjiä missä vierailivat. Hän ei ehkä vieraillut Suomessa.
Mary Wollstonecraftin rakastajiin kuului mm Fuseli, jonka kuuluisaa Painajainen-maalausta käytettiin mm Ken Russellin elokuvassa Gothic - yövieraat, jossa eletään tuota erästä synkkää yötä Villa Diodatissa. Maryn isä oli filosofi. Naisena Marykään ei päässyt opiskelemaan kuten Byronit ja muut etuoikeutetut miehet. Hän sai kotiopetusta, ja luultavasti sangen hyvää sellaista - vanhempiensa älyköt ystävät, ateistit ja muutenkin luovat ihmiset.
Nuorena naisena Mary joutui käsittelemään kuolemaa liiaksikin.
Mutta Takomoon.
Monta hetelmää ja vihannesta taotaan näytelmässä. Ne muistuttavat radiokuunnelmien ja piirrettyjen tehosteosastosta miten saadaan aikaan ääni väkivaltaisessa kohtauksessa.
Koomiselta tämä näytti hienossa kauhuelokuvassa Berberian Sound Studio, modernissa giallo-pastississa, jossa pääosassa on ääni. Hedelmien käsittelyn ääni Takomossa myös muistuttaa pornoa. Lavalla seksuaalisuus ja väkivalta vuorottelevat.
Ja seksuaalinen häirintä. Mitä lavalla voi tehdä. Mitä se symboloi. Eikö koskettomuus kuulu teatteriin. On komeaa katsoa kun partasuut uroot suutelevat - tuo lause, tai ainakin partasuitten uroitten poskisuudelma oli eräästä ranskankielen oppaasta 1940-luvulla, jossa opetettiin myös mannermaisille tavoille härmäläisiä. Tässä suudellaan oikeasti. Tai niin oikeasti kun teatterissa suudellaan.
Näin tämän ystävällisesti Teatteri Takomon mediavaparilla, tattis siitä. Oikeasti hurja näytös kello 17 aikaan sunnuntaina tammikuisna lumisena päivänä. Perhana - säätiedote lupasi Helsinkiin -15 astetta pakkasta niin eipä tullut niin paljon, olisi ollut mukana eläytyä oikeaan kylmyyteen, kuten Frankensteinin tarinassa, jossa matkataan mm Arkangeliin asti. Ja kauemmas. Kun mies yrittää tavoittaa jotain suurta, ennennäkemätöntä.
Tohtori Frankenstein meni liian pitkälle. Samoin tämä näytelmä. Mutta niinhän pitääkin ettemme aivan jähmety menneeseen, tuttuun ja turvalliseen. Kokeilemalla oppii, luovuus on sitä, että tekee virheitä, ja oppii, tai ehkä ei. Flowta kuitenkin, liikettä, aaltoa, tapahtumaa, häppeninkiä. Jos en vielä poppoosta maininnut nimeä Esa-Matti Smolander niin sanotaan tässä. Alussa hän oli epäluotettava kertoja, teatteripiru ja lemmenkipeä ja epävarma näyttelijä, joka halusi roolissaan huomiota, rakkautta, hyväksyntää ja suuseksiä.
Mary Shelley, lordi Byron ja Percy olivat aikansa rocktähtiä ja viettivät sex & drugs -elämää, jota innokkaimmat tiirasivat kaukoputkella.
"Tohtori Frankenstein voittaa kuoleman" näytelmä Teatteri Takomossa ansaitsee kaikki katsojien ylisanat. Se ironisoi eksploitaatiojulisteen grafiikkaa, ja lupauksia kauhusta, seksistä ja naurusta, joita kaikkia saadaan mittavat määrät - ja millä teholla!
Neljä nuorta näyttelijää polvisuojineen tekivät graafista teatteria, jossa suojuksia kyllä tarvittiin. Kolme miestä ja yksi nainen vuorottelivat rooleissa tai samaan aikaan olivta kaikki yhtä. Näin jälkeen päin ajateltuna, he olivat kuin mikrsokoopissa, jakaantuivat.
Teatterivuoteni 2019 ensimmäinen viikko oli pelkkää bravuuria: Venus turkiksissa, Lion the weird and magical abracadabra circus show, Niskavuoren Heta x 2, Oopperan kummitus, ja Frankenstein voittaa kuoleman. Huh huh, tätä on vaikea panna paremmaksi. Nyt jos koskaan sana "huikea" liippaa läheltä.
Tekijäloota:
Näyttämöllä: Annika Hartikka, Tuomas Korkia-Aho, Miro Lopperi, Esa-Matti Smolander
Ääni- ja valosuunnittelu: Pekka Kiiliäinen
Ohjaus: Juho Mantere
Takomosta kerrotaan fb:ssä:
"Kun hyväsydäminen Olio suljetaan yhteisön ulkopuolelle, muuttuu hän ihmiskunnalle ikuista sotaa julistavaksi hirviöksi. Mary Shelleyllä oli tästä omakohtaista kokemusta hänen kirjoittaessaan science fiction -genren luoneen merkkiteoksen Frankenstein - Uusi Prometheus vain 18-vuotiaana.
200 vuotta myöhemmin kuusi Teatterikorkeakoulun opiskelijaa sulki itsensä kahdeksi viikoksi hylättyyn navettaan vapauttaakseen sisäiset hirviönsä. Maaseudun pimeydessä moraalia ei tunneta. Nyt tämä kauhistuttava esitys saapuu maalta kaupunkiin, Helsingin Punavuoreen ja Teatteri Takomoon!"
Tohtori Frankenstein selättää kuoleman...
Toivottavasti tämä viideo säilyy täsä:
Olen armoton Mary Shelly, Frankenstein, Mary Wollstoncraft, kauhu- ja goottilaisuuden friikki,
joten tästä tullee pitkä siivu...
Frankensteinin kirous -elokuvasta vuodelta 1957: Tässäkin taide-elämyksessä näytetään sekä keksijän että taiteilijan luovan prosessi. Se elää? Se elää! Mitä jos se on kuollut? Lopussa muitakin Frankenstein-taruja. Paroni Frankensteinä luotettava Peter Cushing.
Anne-Maria Vesalainen jakoi luovuus-luennoillaan hyvin mielenkiintoisia teemoja. Olen lainannut häneltä tämän pohja-ajatuksen kirjailija = keksijä.
> Sovellan noiden ajatuksien pohjalta esimerkiksi juuri Frankensteinin tarinan. Koska oikea kirjailija on aina keksijä - hän kamppailee sekä itsensä että ympäristönsä kanssa - mitä parempi kirjailija on sitä energisemmin taantumuksellinen ympäristö ja varsinkin sen hitaasti kehittyvä eliitti kirjailijaa/keksijää vastustaa.
Mielestäni Frankenstein kertoo kummankin tarinan, sekä keksijän, joka yrittää ja yrittää, lannistumatta, vaikka kaikki muut ovat häntä vastaan, hän on siis yksin.
Anne-Maria Vesalainen kertoo luomisprosessissa tärkeintä on, ettei anna periksi.
Että kuinka tärkeätä on motivaatio, omistautuminen, joustava, herkkä - koska vääjäämättä on ristiriidassa ympäristön odotusten kanssa. Juuri siksi Frankenstein on mielenkiintoinen hahmo - hän ei luovuta, vaan jatkaa. Hän haluaa saada valmiiksi. Hänessä kiehuu energiaa, hänessä tirisee suuri lataus. Hänen työtään ei estetä kuin silloin tällöin - tämä luo jännitteitä. Halusiko hän nietzscheläistä überihmistä?
Ennen kaikkea Frankenstein halusi täydellisen ihmisen.
Mutta miksi paroni Frankenstein on yksin? Hänhän on alussa pikkupoika joka haluaa tietää. Lapsinerosta kasvaa aikuinen nero, ja samalla hän kasvaa opettajiensa ohitse. Hän haluaa lisää ja lisää. Entinen opettajansa Paul Krempe sanoutuu irti mokomista puuhista. Typerän ihmisen rajallisuus tulee vastaan. Tavanomainen ihminen haluaa turvallisuutta, jossa ei satuta ketään. Jossa ei tapahdu mitään muutosta. Jossa ei keksitä mitään. Mutta tämä ei riitä Frankensteinille.
Hän haluaa luoda täydellisen ihmisen. Ei hirviötä. Hän puhuu olennosta, creature.
Paroni - tuo kohtukateellinen hullu tiedemies - ostaa maailman ykköspianistin sormet ja alkaa rakentaa omaa lastaan, aikuista lastaan, jolla olisi jo syntyessään kaikki maailman tieto. Häntä ei tarvitsisi kouluttaa kalliisti eikä näin hukata arvokasta laatuaikaa..
Mutta aivot, mistä aivot? Paroni katsoo entistä opettajaansa, mutta kutsuukin aikansa suurimman elävän neron kylään ja haluaa näyttää tälle, ei etsauksia makuukammarissaan, vaan yläkerrasta erästä maalausta, jota pitää katsoa vähän kauempaa, nero ottaa askeleen, ja hups, yläkerran kaide antaakin periksi, aivan kuin sitä olisi viritetty, ja hän tippuu maahan. Mikä onnettomuus! Frankenstein hoitaa tietystikin hautajaiset...
Frankenstein hiipii hautaholviin....
Mutta Krempe tunkeutuu hautaholviin paheksuntansa kera, ja rikkoo neron aivot.
Turhan tiedon ruutu, faktoja elävästä kuvasta:
vrt. Mel Brooksin nerokkaassa elokuvassa Frankenstein junior kyttyräselkäisen palvelija Igorin - mieletön Marty Feldman - niin ikään rikkoo varastamansa neron aivot pelästyessään peilikuvaansa [!] nähtyään salaman välähtäessä ja valaistessa hämärän huoneen, ja Igor joutuu ottamaan ehjät aivot abe-normal -kyltin alta, siis epänormaalit aivot ja huhu kertoo, että tästä sai alun perin punk- nykyisemmin humppaorkesteri Eppu Normaali nimensä...
Frankensteinin hirviötä näyttelee Christopher Lee, ja tästä alkoikin parivaljakon Cushing - Lee yhtenen ura, jossa hyvä versus paha -ottelu on toistunut tiuhaan. Meidän iloksemme.
Kiinnostavaa tässä sopassa on ranskalaiselta sisäköltä näyttävän ja kuulostavan oloinen ranskalainen sisäkkö Justine. Paroni Frankensteinilla on siis aikaa lempiä tulevaa vaimoansa, sekä palvelijatartaan kuin myös rakkaudella tehdä kupeittensa - tai aivojensa paremminkin - hedelmää, olentoa. Hän suhtautuu intohimolla työhönsä, mutta nauttii myös lasillisesta hyvässä seurassa.
Tervetuloa Villa Diodatiin synkkänä & myrskyisnä yönä - taivaskin on mustana tulivuorenpurkauksen jälkeen. Leffassa Gothic - yövieraat viitataan mm Byronin perilliseen Ada Lovelaceen, naiseen joka keksi tietokoneohjelmoinnin. + Mary Shelleyn Frankenstein https://t.co/GdJjLJCUjcpic.twitter.com/8VKP2UFEKa
" Ilman keksintöjä ja kokeiluja söisitte aterianne luolassa ", sanoo paroni Frankenstein. Häntä esittävä Peter Cushing aina niin tyylikkäänä, hirviönä ja luojana leffassa The Revenge of Frankenstein ja muuallakin https://t.co/vi2MhYa1KGpic.twitter.com/aGdmMVSEbk
Fritz jota näyttelee legendaarinen Dwight Frye, josta Alice Cooper teki laulun:
Kun taas 70-luvun komediallisessa versiossa Fritzistä tuli Igor kyttyräselkä, joka vähän möhläs, mutta antoi nimen Eppu Normaalille:
Peter Cushingin paroni 50-luvun lopulta:
Ella Mettänen on mainio matriarkka, sirppi kädessään kuin faaraolla. Nainen teki itsestään faaraon valtikalla ja tekoparralla entisajan Egyptissä. Suomen oloissa eilisessä naisen pitää kovettaa itsensä ettei naapuriäijät hypi silmille. Dominoiva ja joskus melkeinpä demoninen Niskavuoren Heta ei kestä laiskottelua eikä sitä että rengit voitelevat leipänsä voilla liian paksusti. Joku roti pitää olla. Heta on eri toten vanhemmiten pahasanainen alla, jota sietääkin pelätä. Valtaa pitää käyttää. Ettei ihan hunningolle.
Hella Wuolijoen Niskavuoren Heta tuolla Teatteri Jurkassa oli eilen ensi-illassa 12.01.2019 ja meno oli sekä hurjempi että herkempi kuin edellisillan ennakossa. Voiko Ella Mettänen ja Eero Ojala -combon täydellisestä Tsehovin Lokki -näytelmän konseptista, jossa he näyttelevät kaikki roolit, niin yrittää vääntää Niskavuorta? Voi toki, ja millaista! Koko Jurkan kevätkausi vaikutti kalenterissa huikealta, mutta tämä on erityisen kova, lahjakas ja suomalaista sielua ymmärtävä pikku taideteos joka laajenee muillekin sukupolville.
Hellawa work! Still life, vanitas, sirppi ja pääkallo, tarkka ja niukka esillepano. Teatterivuosi 2019 on alkanut täysosumilla kuten Lion ( lion the weird and magical abracadabra circus show ) Kansallisteatterissa ja tämä. Kummassakin tapauksessa yhdistävänä tekijänä on yllättäen hevostelu, pieruhuumori, pääkallo[t] ja menettäminen, kuoleman kohtaaminen. Kunnioittava, vääjäämätön tai kreisi. Tapa lähestyä. Tunsin sekä eilisen että tämän päivän suomalaisia Mettäsen ja Ojalan tarkkoina, julmina ja rakastavina havantoina. Niin perinnönjaossa, sukuriidassa kuin rakkauselämän karikoissakin. Täydellistä teatteria joka kulkeutuu muuallekin suht helposti. Vaikka tämä on kova ryhmä, jonka työ on tuttua, ja areenana hyväksi havaittu intiimi huoneteatteri, on odotukset kovilla, ja kyllähän ne täytetään. Mettäsen ja Ojalan edellinen bravuuri oli minimalistinen, kreisi, humaani ja nokkela Tsehovin Lokki, jonka näin, nautin ja ahmin.
Hetan ja Akustin suhteen kiemuroita on hauska seurata ihan vanhuuteen asti, ja juurikin silloin. Eero Ojala Akustin roolissa on aikalainen leppoisa leijonankesyttäjä. Ja Mettänen Hetana tietenkin leijona jota ei ole nujerrettu. Miksi Akusti haukottelee jatkuvasti, onko hän kuten laiska torkkuva prinssi ihanassa Tomi Ungererin lastenkirjassa Petronella ja muita satuja. ( Kirjassa feministinen aktiivinen prinsessa Petronella hylkää surkean prinssin ja lähtee maailmalle, jossa kohtaa goottilaisen julman linnanherran, mutta se on jo aivan eri tarina.) Ojalan Akusti haukottelee, onko hän rillutellut yöt vaiko tehnyt liikaa töitä.
Kuvaelma alkaa kun " Niskavuoren rusthollissa vietetään Heta Niskavuoren ja Akusti Harjulan häitä " wikipedia Kun näytelmän tarina alkaa viktoriaaniselta ajalta jatkuen luokkasotaan ja välitaukoon asti, ja sitten 1920-luvulle. Luokkasotaa, siis sisällissotaa 2018, anteeksi siis sisällissotaa 1918 käydään väliajan ajan. Viime vuosi oli kova vuosi, muistaa kun veli lähti veljeä vasten. Tai ei ehkä veli. Vaan kyläyhteisö, joka koostuu työläisistä ja maanomistajista. Alun perin Heta on suuren Niskavuoren talon tytär, siis valkoinen. Kun taas Akusti renkinä sympatiseeraa punaisia siis työläisiä, jotka haluavat oikeutta ja tasa-arvoa, muutosta.
Läsnä on niin tämä päivä kännyköineen ja muuveineen, lauluine lurituksineen, kuin mennyt aika, tuo Hella Wuolijoen tallentama aika vahvan naisen kärsimyksistä, onnen pilkahduksista. Huomaako tarinasta Suomen itsenäisyyttä? Naisen itsenäisyyden ainakin.
Heta on alussa tai alun jälkeen nöyryytetty nainen. Suuren talon ylpiä tyttö menee naimisiin trengin kanssa. Heta on vielä pieniin päin - koska on lempinyt tuon Lammentaustan Santerin kera, mutta se ryökäle ottikin vaimokseen vallan toisen naisen. Viettelikö Heta Santerin vai toisinpäin. Tai kumpikin vietteli mutta Santeripa ei vienyt vihille. Vaan aivan toisen likan. Heta on monella tasolla nöyryytetty ja arvoasteikolla hän matkustaa alaspäin. Vähän niinkuin ryöpytetyt julkkikset roskalehtien lööpeissä ja kuvissa siinä elämän hitaassa kassajonossa, jossa haluaisi pistää silmät kiinni...
Osa Hetan elämästä koskettaa ja liippaa läheltä, perinnönjako, sen veriset taistelut, kun niin vaikea on tasan jakaa. Suku - se on perkeleestä. Mikä kuuluu kenellekkin, kuka saa ensinnä valita, kenen tahtoa pitää kunnioittaa. Nyt on menossa monenkin elämässä lapsuudenkodista ja mummolasta luopuminen, ja menneisyyden jakaminen. Meneekö viimeisetkin siemenperunat. Lähteekö edes tuhkat uunista. Tänä vastenmielisenä oikestolaisen hallituksen pallituksen aikana kun ei ole varaa lämmittää taloa, jossa voisi asua.
Niskavuori kertoo vahvoista naisista. Kun vanhoissa elokuvissa Niskavuoren vanha emäntä, suurin matriarkka, on marttyyri, joka hyväksyy ukkonsa pettämisen - emmekä tiedä miksi. Silloin ei erottu. Naisen olisi ollut vaikea erota aviomiehestään, hän ei olisi jaossa saanut mitä hänelle kuuluu.
Akusti tekee miehen työn, vaikka hän on renki ammatiltaan, eikä suuresta talosta. Niin hän saa monenlaista luottamustehtävää, on kirkkoväärti ja kaikki. Naiset eivät näitä titteleitä eivätkä nostoja saa. Heta on tästä katkera. Syystäkin. Mutta mitä tapahtui Siipirikolle?
Mainio järkäle ja taideteos, jonka jokaisen pitäisi nähdä. Sopii Niskavuori-fanaatikoille, ummikoille ja kaikille siitä väliltä. En tiedä, miltä vaikuttaisi ei-suomenkieliselle ihmisille. Voisi olla vinkeä. Mutta muuten suomenkieliselle katsojalle.
Pitkää kiertueikää tälle, ja mihinköhän he seuraavaksi ryhtyvät.
Hella Wuolijoen sanat pistävät miettimään, millaisissa vankiloissa ja kahleissa itse elämme, ja tarvomme. Hella itse oli helvetinmoinen nainen, näin positiivisesti sanottuna. Wuolijoki joutui kirjoittamaan miehen nimellä nämä näytelmät, hän oli Juhani Tervapää.
Näin viime vuonna Hesan kaupunginteatterissa Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti. Ohjelmavihkossa ja otsikossakin ilmoitettiin toiseksi tekijäksi Hella. Sen sijaan ulkomaan produktioissa tekijänä on aina vain äijä, Bertolt Brecht, joka on kuuluisa siitä, että varasti tarinoita ja kertomuksia. Ja kävi tiuhaan heinäladossa romantiikkaa ylläpitämässä.
Nainen ja sirppi. " muutama nainen nousi faaraoksi, kuten Hatšepsut ja Kleopatra " wikipedia. Lisää Hatšepsutista:
" syntymänimi: Hatšepsut ’ylevistä naisista etummainen’ " ja " Hatšepsut (1507–1458 eaa.) oli naispuolinen faarao, joka hallitsi Egyptiä Uuden valtakunnan 18. dynastian aikana vuosina 1479–1458 eaa. Hän oli pisimpään hallinnut naispuolinen faarao. " wikipedia
Nainen ja sirppi käsiohjelmassa kertoo, kuinka nainen pitää elämänlankoja käsissään, monella tavalla. Nainen ja elämänlangat. Sirppi liittyy myös Neuvostoliittoon, yhdessä tekemiseen. Pääkallon kanssa se on myös vanitas.
Näin tämän kahdesti, Jurkan mediavaparilla sekä selvällä rahalla, ja olen tyytyväinen.
Tekijäloota:
Käsikirjoitus: Hella Wuolijoki
Sovitus: Ella Mettänen, Eero Ojala ja Henri Tuulasjärvi
Ohjaus: Henri Tuulasjärvi
Esityksen visualisointi: Jenni Nylander ja Henri Tuulasjärvi
Esitysoikeudet: Agency North
Hella Wuolijoen klassikkonäytelmä Niskavuoren Heta pesee lattiat herroilla ja rengeillä. Parrasvaloissa on naisen tarina. Näytelmä on pitkittäisleikkaus suomalaisesta yhteiskunnasta 1800-luvulta sotien väliseen aikaan saakka.
Teatteri Jurkan uusi tulkinta on huoneteatteria parhaimmillaan. Esitys on näyttelijäntaiteen riemuvoitto ja puhenäytelmän ylistys!
Hella Wuolijoen Niskavuori-näytelmäsarjaa pidetään suomalaisen identiteetin rakentajana. Mitä opimme menneisyydestä, tästä hetkestä tai tulevaisuudesta, kun sukupolvet istuvat saman pöydän ääreen?
Miksi elän? Miten käytän elämäni? Kuinka kohdata kuolema? Minäkuva on keskeneräinen, jatkuvassa muutoksessa, kuten elämä itse. Kuka tai mitä on Heta Niskavuori vuonna 2019?"
Niskavuoren Heta ennakko 11.01.2019
Edellispäivän ennakosta aattelin näin internetissä:
Niskavuoren Heta tuolla Teatteri Jurkassa ennakkonäytöksenä tänään 11.01.2019 perjantaina. Luotettavan parivaljakon tyylipuhtaalla ja leuat tipauttavalla ravilla muttei tyhjäkäynnillä. Katkeruus, suomalainen katkeruus, sielussa myllertävä myrkyllinen kateus ja naisen vahvuus. Yks hahmoista sopis Tuskaan tai Hevi reissuun. Hienosti muuntui Niskavuoren Hetan tarina kahden näyttelijän esittämäksi sukusaagaksi. Huikeat ja erinomaiset, herkät ja raivopäät Ella Mettänen ja Eero Ojala on täydellisiksi havaittu jo teoksessa Lokki, joka on niin niisk niisk, ja nami nami. Eikä päivää ilman sisällissotaa... Luokkasota 1918 ulottuu myös Niskavuoreen... Kirjoitan lisää ensi viikolla. Ja silloin jopa aiheesta
Ajanjaksossa tammikuussa 2019:
Teatterivuoteni 2019 ensimmäinen viikko: Venus turkiksissa, Lion #liontheweirdandmagicalabracadabracircusshow, Niskavuoren Heta x 2, Oopperan kummitus, ja Frankenstein voittaa kuoleman. Huh huh, tätä on vaikea panna paremmaksi. Nyt jos koskaan sana "huikea" liippaa läheltä.
Flickrissä:
Kuvassa Ella Mettänen, Eero Ojala
Kuva Marko Mäkinen
Lisää matskua muista tulkinnoista ja kaikkea muuta:
Kilpaileva tulkinta:
Heta, Niskavuoren tytär - Heidi Herala.
Akusti, hänen miehensä, entinen Niskavuoren renki - Martti Suosalo.
" Hella Wuolijoen Niskavuori-näytelmissä Suomen historia nivoutuu Niskavuoren suvun vaiheisiin: avioliittoihin ja rakkauksiin, rahan ja vallan liikkeisiin sekä kamppailuihin tilojen maineesta ja sukujen kunniasta. Laura Ruohosen kuunnelmasovitus on vuodelta 1992.
Niskavuoren tytär Heta nai renki Akustin. Katkeroitunut Heta rakentaa rappeutuneesta Muumäen tilasta Niskavuoren vertaista. "
Make earth great again! laulaa Milan Fras väkevästi ääniraidalla... Iron Sky: The Coming Race oli popkornia monelle ruumiinosalle. Feministinen ihana, uusi sankari Obi! Menee jatkoon, ja jakoon Tank Girlin ja Mad Max Imperator Furiosan, majuri Ripleyn ja kumppanien kera. Ja Duudsoni-Jukkis ajoi hyvin Ben Hur -ajoissa. Ihmeen vetreä putini myös. Möykkäävä öykkäröijä rapakon takkaa ei ollut mukana, ja sehän oli hyvä se. Sillä Kekkonen oli jautaa. Ja samoin kaikki liskot. Udo Kier oli dekadentti, höpsö ja salaperäinen as evö. Nuo silmät! Ja kuinka vril kunnossa ;) hitleri ei ratsasta keppihevosilla vaan teereksillä... Osuvaa kritiikkiä äpplen ylihinnoitetuista tuotteista, jotka tuhoavat planeettaa, jota pitää louhia, että aina saisi ääliö päivittää eli ostaa aina uuden äpuhelimen 3 kk välein. Se on oikeata kulttitouhua, vielä tosin jäi käsittelemättä, miten meitä seurataan tuon taskulaitteen avulla, miten meidän kulutustottumuksia vakoillaan, ja eniten se, miten meihin yritetään vaikuttaa, kapitalismissa ostamalla tuotteita joita emme tarvitse ja joihin meillä ei ole edes varaa. Samoin tuo aika somessa vie ihmisen ajan ja mehut. Verkkovihasta puhumattakaan. Toista sen sijaan on sosialistinen media, joka on Laibachin lanseeraama kommunistinen käsite... Kyllä Nokian 3300 on paras... Vai oliko se Nokian 3310? Helvetistäkö nämä kaikki uudet mallit muistaa. Lisäksi vaalitrollit voisi olla oma luolajoukkonsa wink wink ;) Minulla oli T-Rex paketti - joka ei sisältänyt Marc Bolania, mutta oli muuten pätevä: sain piletin ensi-iltaan, mahdollisuuden katsoa kaksi muuatkin elokuvaa, joista valitsin Iron Sky Dictator´s cut ja It came from the desert, lisäksi drinkkilippu, ( otin todella kylmän crowmoor-siiderin, viime vuonna ostin kerran yhden alkoholiannoksen teatterissa kun vastassa oli Rikos ja rangaistus) pienet paukkujyvät, julisteen, t-paidan ja kangaskassin. Oli sellainen festareilla ol, paitsi että sää oli parempi, ja ihmiset osasivat käyttäytyä. Jos valokuvvajat ihmettelivät, miksei fanit, burleskiesiintyjät ja koshaajat olleet asianmukaisissa asuissa, tai liian vähäisissä määrin niin koetappa tulla metrolla kuunatsin uniformussa. Ennenkaikkea tämä oli suomalaisen sisun ja hulluuden ylistys - yhteistyötä voi tehdä. Ei ehkä liskojen mutta ainakin planeetallamme asuvien ihmisten kanssa.... Tässä kuvasatoa eilisestä häppengistä. Photos by yesterday´s premiere by me Satu Ylavaara Photography 2019:
