Vihdoinkin tänään Red Nose Company feat. Avanti! yhteistyön ensi-ilta
Aleksis Kivi Kansallisteatterissa. Kansallisteatterin päälavalla klovnit Mike ja Zin puristavat esitykseen kaiken Aleksis Kivestä ihmisenä, yhdessä tuotannonsa esittelyn kanssa, erityisesti Canzio on vimpan päälle sisäistetty.
#välitaukotviitti
Tämä jos mikä syntyy yhdessä yleisön kanssa, ja yleisö hytkyy nauruja.
Torstaina 17.02.2022 siis kantaesitys, lavalla Mike ja Zin. Sekä musiikki. Mike ja Zin eivät soita soittimiaan koko esityksen ajan, vaan lavalla on muita musikantteja: hanuristi, joka edustaa kansanmusiikkia, rahvasta, miestä sekä viulistit ja sellistit, jotka edustavat klassista musiikkia, parempaa väkeä, naisia. Tietenkin nämä maukkaasti risteytyvät hekumallisiin sovituksiin.
Vasta toinen teatterikäynti tänä vuonna, koska se on ollut kiellettyä tähän asti. Ensimmäinen teateriesitys Helsingissä, jonne pääsin.
Ja onneksi pääsin.
Tämä esitys nimeltä Aleksis Kivi on Red Nose Companyn kahden punannenän, Miken ja Zinin aikuisin tuotos, muttei suinkaan tylsin! Nyt ollaan 150 vuotta vähintään täyttävän Suomen Kansallisteatterin päälavalla, isolla stagella, eikä missään kansankoulun homeisessa nurkassa!
Vaikka taidetta saa, ja pitääkin viedä, ja tuoda myös pikkupaikkakuntien pieniin paikkoihin. Mutta ei homekouluihin! Lavalla on klownien tuttu metallirakennelma suljettuine punaisine sametiverhoinen. Kaikki magia tapahtuu sen edessä, takana, sivuilla. Ja myös yllä.
Koska paikalla on muusikoita kaksi ryhmää, niin lavalla kaksi Aleksis Kiveä. Tai Kullervoa. Tai Leaa. Vapain käsin, vaikka välillä myös omaan skittaan tartutaan.
Huumori syntyy käsikirjoituksesta, yleisön vastaanotosta, fiiliksestä, tunnelmasta. Kun rytmi on oikea, vaikka ei aina tiedetä minne mennään, ja miksi. Tämä teos avaa upeasti kauden, kun saa nauraa täysin palkein tyrskyen, ja myös itkien.
Seitsemän veljeksen parhain kohta näytellään niin dramaattisesti ja goottilaisesti, että tunnen otsasuonen kohta puhkeavan.
Teos on mainio ja varsinkin itsenäinen jatko Juha Hurmeen Making of Lealle, jota kävin tiiraamassa tiuhaan KOM-teatterissa taannoin.
Teos on feministinen:
Miksei ole vieläkään patsasta Charlotta Lönnqvistille, joka on Kiven suuri tukija, hyväntekijä, mesenaatti, joka antoi katon pään päälle, syötti ja antoi työrauhan.
Ironisesti muistetaan Emilie Bergbomia, joka teki teatterissa kaikkea, kirjanpidosta vaatteisiin ja kulisseihin. Mutta vain hänen veljensä muistetaan.... Making of Leassa sai Emilie oman äänen, takaisin.
Kansallisteatterin aulassa sekä Emilie että Kaarlo Bergbom toivottavat permantorahvaat tervetulleiksi. Patsaan muodoissa, ehkä haamuina.
Kivellä oli uskomaton määrä hienoja naisrolleja, naisia päähenkilöinä kirjoissaan. Ei tosin 7 veljeksessä.
Välillä puhutaan Kiven aikaista kieltä kuten rolli ja niittu.
Sain lipun Kansallisteatterilta, ja olen tyytyväinen.
Suosittelen
4/5 tähteä tai 6/5 tähteä.
Aleksis Kivi
Komedia miehestä, josta tuli monumentti EVA BUCHWALD, TIMO RUUSKANEN, LINDA WALLGREN JA TUUKKA VASAMA
Teksti ja dramaturgia
Eva Buchwald, Timo Ruuskanen, Linda Wallgren ja Tuukka Vasama
Ohjaus
Timo Ruuskanen, Linda Wallgren ja Tuukka Vasama
Dramaturgi
Eva Buchwald
Lavastus ja pukusuunnittelu
Tarja Simone
Valosuunnittelu
Ville Virtanen
Musiikin sovitus
Marzi Nyman ja Niko Kumpuvaara
Mitä Kansallisteatterin sivulla kerrotaan:
"Red Nose Company feat. Avanti!
Tätä on odotettu! Red Nose Company ja Kansallisteatteri tuovat yhdessä Suurelle näyttämölle Aleksis Kiven elämän ja teokset yhdessä paketissa.
Miksi juuri Kivi on nostettu jalustalle maassamme? Millaisen hinnan tinkimätön taiteelle omistautuminen ja oman tiensä kulkeminen langetti kirjailijalle itselleen maksettavaksi? Aleksis Kivi liikkuu kansalliskirjailijaan liittyvien teemojen parissa kuolemasta rakkauteen, eksistentialismista rahaan ja luonnosta modernin maailman ongelmiin. Esitys kertoo myös kirjailijan vähemmän tunnetuista puolista sekä hänen elämäänsä vaikuttaneista ihmisistä, joiden ansiosta Kivi saattoi olla se taiteilija, joka tahtoi olla.
Näyttämöllä nähdään tietenkin seitsemän veljestä ja Nummisuutarien Esko.
Ansaitun paikkansa saavat myös Kiven vahvat naisroolit, kuten Lea, jonka nimeä kantavan näytelmän kantaesityksestä (1869) suomalaisen teatterin katsotaan alkaneen.
Näyttelijät Timo Ruuskanen ja Tuukka Vasama tunnetaan oivaltavista klassikkotulkinnoistaan ja saumattomasta yhteispelistään. Heidän klovnitulkintansa Kari Hotakaisen, Ilmari Kiannon ja Miguel de Cervantesin teoksista ovat tavoittaneet yli 40 000 suomalaista. Esityksen ohjaa näyttelijöiden kanssa yhdessä Linda Wallgren, jonka Kivi-tulkintoja on nähty vastikään Turussa ja Lahdessa. Huumoria ja leikkimielisyyttä säteilevä esitys nostaa esiin Kiven monipuolisuuden kielenkäyttäjänä ja tyylitaiturina. Käsikirjoitus on luotu yhteistyössä Kansallisteatterin dramaturgin Eva Buchwaldin kanssa. Lyyrisen tekstin rinnalla soi kamariorkesteri Avantin jousikvartetti, jota johtaa haitaristi Niko Kumpuvaara.
Yhteistuotannossa ovat Kansallisteatterin ja Red Nose Companyn lisäksi mukana Jyväskylän Kaupunginteatteri, Lahden Kaupunginteatteri, Kuopion Kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri, Turun Kaupunginteatteri sekä Kamariorkesteri Avanti!
Kantaesitys Suurella näyttämöllä 17.2.2022
Kymmenen näytäntöä Kansallisteatterissa. Esitys jatkaa Kansallisteatterista kiertueelle eri puolille Suomea. "
Hyvä, että jatkaa. Perkele!
Sosialistisesta mediastani:
Vihdoinkin tänään Red Nose Company feat. Avanti! yhteistyön ensi-ilta Aleksis Kivi Kansallisteatterissa. pic.twitter.com/Rto5GMbBdP
Tänään ensi-illassa Red Nose Companyn englanninkielinen goottilainen FRANKENSTEIN, ennen esitystä taustamusiikkina Kraftwerkin Radioactivity virittää varttuneemman katsojan keksintöjen ja mullistusten vastuun äärelle, Marie Curien työlleen täysin omistautumiseen, joka syö naista pic.twitter.com/GGKP5Od4mJ
TRENCH ROAD eli Juoksuhaudantie -näytelmän englanninkielinen ensi-ilta oli eilen Caisassa, huraa Red Nose Komppania. Pikatuomio: Hyvä. Mene ihmeessä katsomaan Caisaan. @rednosefi@CaisaHelsinki P.S. Välitauolla mahdollisuudet pariutumiseen.... https://t.co/HzEZDG4o3dpic.twitter.com/rbOYmppl0C
Aleksis Kiven klassikkoromaanissa on kauhua mm Linnan hirmuinen isäntä sekä Simeonin eeppinen matka kuuhun Saatanan seljässä... (Eikä pelkästään krapula tahi delirium).
Tänään Aleksis Kiven patsaalla Lauri Maijalan ohjaaman Seitsemän veljestä näytelmän Jukolan jullien isää näytellyt herrasmies Petri Rajala lausuhi, Turun kaupunginteatterin liepeillä. 10.10.2020 pic.twitter.com/n0Rijbtbqp
Kivi kääntyy -näyttely Teatterimuseolla Aleksis Kiven aikajanaa, suomalaisen teatterin syntyä, vastoinkäymisiä, kriitikko tylyttää, ja Lapinlahden mielisairaalan hoidot, jotka eivät ole hyväksi @_teatterimuseo_pic.twitter.com/tF7WSLblRX
Vihapuhe on Aleksis Kiven keksimä sana Nummisuutareista. Teemu Keskisarja: Saapasnahka-torni. Aleksis Kiven elämänkertomus, Vallilan kirjastossa pic.twitter.com/C0G9WlkmcA
Lou Salomé tuntui olevan jatkoa Emilie Bergbomin (roolissa Vilma Melasniemi, kuten myös tässä päärolli) repliikille Making of Leassa, että viiveellä tulee myös naisneroja. Vaikka Lou on samalta ajalta, 1800-luvun lopulta. Filosofi, runoilija sekä psykoanalyytikko Lou Salomé. pic.twitter.com/OmIV0WGcLx
Frenckell-Thesleffin kirjasta: Kaarlo ja Emilie Bergblom, Ida Aalberg Homssantuuna, Minna Canthin leppymättömät vastustajat Agathon Meurman, ja lopuksi kirjailija itse, Miina Johnson 17-vuotiaana. pic.twitter.com/RtELOd9QA5
Tampereen teatterin näyttämön yläpuolella komeilee teatterin jättiläisten nimiä kuten Kaarlo Bergbom. Kyllä Emilie Bergbominkin voi sinne lisätä, niin vahva & voimaannuttava on Vilma Melasniemen tulkitsema Emilie @vmelasniemi#MakingofLea@KOM_teatteri Kuvissa muutaki poptaidetta pic.twitter.com/cWmfEz6R8P
Turun kaupunginteatterin Amadeus kikattaa katsojan kyyneliin asti tähtisilmäisenä taiturina, ikuisena Peter Panina. Vieressä Saituri suivaantuu, katkeroituu ja myrkyttää - monin tavoin.
Kyyn eleine[e]n.
Teatteri. Ei pelkästään kateudesta, katkeruudesta ja kaiken myrkyttävästä vihasta, pahuuden valinnasta. Myös tekijöistä koronan keskellä, taiteen ja kulttuurin alasajosta, keskinkertaisuudesta, konservatiivismista, tukijoista.
Rokokoon aikaisella shakkiruutulattialla pelataan kovaa peliä. Se voi liittyä myös Bergmanin elokuvaan Seitsemäs sinetti.
Turun kt:n suuren näyttämön AMADEUS sopii Turun kt:n pienen näyttämön Don Juanin jatkoksi, kummassakin kun soi Don Giovanni. Myös Oopperan kummituksella on kovin Figaron häitten tyylinen koominen ooppera ja tietysti Don Juan Triumphant.
Vaikka mainokset ovat yrittäneet banalisoida Mozartia, niin silti saan
Stendhalin syndroomaa.
Kyllä.
Mozartin ja Salierin soppaan voisi lisätä vielä lahjakkaan muusikon Maria Anna Nannerl Mozartin, joka oli veljeänsä Wolfgangia parempi, mutta jonka ura keskeytettiin, koska hän oli nainen.
Amadeus leffa nähtiin tuoreeltaan luokkaretkelä, ja jonka kävin myös yksin katsomassa. Oli vuosina 1984 ja 1985 yksi järisyttävä elokuva! Se on yksiä lemppareitani. Kaikessa. Silloin kun sovitan peruukkia. Tai kun arvostelen näytelmää jossa liikaa nuotteja.
Amadeus Turun kaupunginteatterilla 10.02.2022 sekä 19.02.2022. Kirjoitan jahka tokenen.
Erityisen hienoa oli Turuus näyttämöllä olevien naisten määrä - myös miesrooleissa. Naiset ovat alkuperäisessä teoksessa niin rajattuja, harvoja, suppeita, vain himon kohteita. Todella huonoja rooleja naisille.
Silmäkarkkia ja ekstaasihattaraa. Amadeus Turun kaupunginteatterilla 10.02.2022. Neonpinkki käsiohjelma vie moninverroin huikentelevaiselle supertähtien 80-luvulle, jolloin näin Amadeuksen valkokankaalta, kouluretkellä ja omaksi huvikseni. Pink on myös punk, ja sitä pidetään vähäarvoisempana kuin vaaleansininen, joka on poikien väri, ja poikakuninkaallisten, jotka perivät kruunun ja vallan väri. Vaaleanpunainen on tyttöjen väri, unelmoinnin väri, hattaran, punkin, makean.
Se on vallankumouksellinen, hedonistinen, provosoiva ja kekkuloiva väri.
Logistisista syistä otin matinean, päivänäytöksen, kumpaankin esitykseen.
Kyllä Salieria korpeaa. Kateus ja keskinkertaisuus.
Miro Lopperin nuoresta tähtisilmäisestä Amadeuksesta tuli mieleen 17-vuotiaan tähtisilmä Andy McCoyn haastattelu, jossa hän tulevassa tähtää aina vain ylemmäs, ja ylemmäs... Hänellä on myös hyvin Andymäiset röyhkeät rokrok-kiiltokengät.
Väliajalla:
Elämältä kaiken sain! kuului reteesti teatterin lämpiön ratiosta, kaiuttimista. Seuraavaksi sitten Salierin pariin. Joka ei ihan kaikkea saanut. Kun taas toiset sai...
Kaksikko Karvonen ja Lopperi on kohdannut aiemmin Ryhmiksen siis Ryhmäteatterin Seitsemässä veljeksessä, Juhanin ja Laurin rooleissa. He ovat myös kuin Ohukainen ja Paksukainen, kun Salieri-Karvonen katsoo suoraan kameraan, katsojaan, nykyaikaan silmät selällään, kummastellen, ja Amadeus-Lopperi haahuilee omiaan.
Karvosen spesiaalia on puhua tavattoman nopeasti suuret määrät vuorosanoja, mutta kuitenkin niin, että katsoja hengästyneenä kuulee ja rekisteröi kaiken. Uskoo, ostaa kaiken. Lopperi on taas notkea sirkusihminen, akrobaatti, kuten leijumassa Aleksis Kivenä Ryhmiksen näytelmässä vaijerien huutaen: Minä elän. Ja tämän Amadeuksen alun biljardipallokohtauksessa hänellä on Willem Dafoen ilmeitä. Mutta kuitenkin hän saalistaa kissimirri-Constanzea, ja maukuu samalla lailla. Heillä on omat ja yhteiset kinky-hetkensä. Ja miltei päästään parisuhteen ulkopuolellekin.
Kuinka mukavaa on päästä teatteriin!
Lopperin Mozart on Måneskin-maista nuorta iloa, röyhkeyttä ja seksuaalisuutta päivitettynä Jerry Lee Lewiksen pianon takomisesta, alkaen varsamaisuudesta, kissanpennun leikistä, kun Salieri salakatselija näkee hänet ensi kerran.
Karvosen Salierin synkkiä sävyjä näkyy me too -kohtauksessa, josta en Formanin leffan directors cut dvd-levystä pitänyt.
Näin, ah, aikoinaan Amadeuksen, Formanin leffan tuoreeltaan kouluretkellä, menin heti katsomaan uudelleen. Turun kaupunginteatterilla voi kokea samaa hurmiota.
#välitaukotviitti
Rakastin myös 3-vuotiaana Figaron häitä, jotka tulivat tv:stä.
Shakkiruutulattialla 19.02. suohonnäyttelemisestä ei ollut kyse, ei turhaa kilpaa, vaan kumpikin ylitti itsensä viime viikkoisen verrattuna, Lopperi lopun uusissa nyansseissa, ja Karvonen alun italiaanon kummisedän makaaberiuden ja Meat Loafin mahtipontisuuden kautta, ja ei kummankaan kautta.
Juuri kun ihminen ajattelee, että Salieri-Karvonen näyttelee kuin Marlon Brando Godfatherin roolissa, niin hän muuntaakin virityksiä. Tuo ei ollut pilkallinen huomio. Koska Constanza sanoi Wolfgangin sanoneen, että kaikki italialaiset ovat näyttelijöitä, ja varoa erityisesti tätä Salieria, joka on paha.
Lopperi taisi näytellä nenä verta vuotaen, mutta näytöstä ei peruuteta, ja lavalla on oltava, vaikka peruukki palaa....
No tässä ei palanut peruukki.
Kuinka meta Amadeus näytelmänä on, Suomessa, koronan aikana, kun kulttuuria ja taidetta ajetaan alas, näyttelijät eivät saa tehdä jo sovittuja töitä täysipainoisesti miltei kahteen vuoteen, eivätkä katsojat pääse katsomoon?
Taide ja kulttuurihan on tärkeintä, mitä meillä on mielenterveyden lisäksi, ja mielenterveyttä ylläpitäen. Teatteri, joka on yhteisöllinen tila, jossa tapahtuu vuorovaikutus, illuusio.
Ihme.
#Amadeus 19.02.2022.
Mainiota, että perse/kakkahuumoria ei oltu poistettu partituurista, vaan se oli samaa iloittelevaa, vapaata ja röyhkeää kuin Mozartin kirjeissä. Jos ne nyt olivat Mozartin kirjeitä joita luin 80-luvulla.
Mainiota, ettei teosta oltu vesitetty, että saadaan enemmän katsojia.
Simpsoneissa oli joskus hauska jakso, jossa Lisa Simpson taisi olla Salieri.
(Tai sitten Maria Anna Nannerl Mozart, Wolfgangin isosisar, joka oli häntä lahjakkaampi muusikko, mutta jonka uran isä pisti jäihin, koska nainen oli nainen, jonka piti mennä häihin, ts naimisiin jonkun ukon kanssa, ja hylätä uransa.)
Lisa, tuo älykäs, humaani, 8-vuotias lukutoukka, kasvissyöjä ja luonnonsuojelija, taidetta ja kulttuuria arvostava tyttö, joka soittaa jazzia saksofonillaan. Niin tyhmä isoveljensä Bart, joka tekee vain rikoksia ja tyhmyyksiä, nauraen, vastuuttomasti, eikä lue läksyjään. Bart taisi olla Mozart.
Jossain toisessa jaksossa siis Bart pääsi soittamaan huippujazzmuusikoiden kanssa, jotka olivat tietysti miehiä, ja Lisa joutui katsomaan sivusta, vaikka on soittanut jazzia joka päivä useamman vuoden ajan, ja veljensä vain paiskoo rumpupalikoita rumpuihin, ja kaikki ihastelee.
Nyt seuraa spoilereita eli pillauksia eli paljastuksia, koska eihän analysointia voi kirjoittaa kertomasta motiiveista ja tapahtumista.
Jos et ole koskaan nähnyt Amadeusta leffana etkä näytelmänä, niin mene katsomaan.
Nyt.
Kuuntelin tämän muuten eilen äänikirjana, joka oli lähinnä kuunnelma: AMADEUS.
L.A. Theatre Works 27.02.2017.
Tässä Salierina Michael Emerson (Lost, Saw, The Legend of Zorro, The X-Files).
Ja Mozartina James Callis (Austenland, Sex, Chips & Rock n' Roll, ihana tv sarja, Bridget Jones leffat)
Mutta palatakseni tähän Amadeus-jaksoon, jossa Homer Simpson pitää tätä Peter Shafferin näytelmää, fiktiivistä tarinaa täysin totena, että Salieri olisi sekä fyysisesti että psyykkisesti myrkyttänyt Mozartin, tuhonnut tämän uran, neron uran,
nuoressa iässä, kun Amadeus poltti, poltti kynttiläänsä molemmista päistä, ja sävelsi yömyöhään pienessä, törkyisessä loukossa, läävässä, yksinään, hyljättynä, pennittömänä tyhjien pullojen keskellä, niitä suloisia, ikuisia, puhtaita, yleviä säveliään, vaikka muste jäätyi pulloon, ettei enempää nuotteja voinut kirjoittaa....
Niin Homer innostui Milos Formanin leffan Amadeuksen roolissa olleesta Tom Hulcesta niin, että meni aamulla töihin tooga päällä.
Tuo oli viittaus miesten sikailuelokuvaan, jota komediaksi kutsutaan.
Mutta olen aina kuten Homer, innostun ja menen ekstaasi edellä elokuviin ja näytelmiin, koska minulla on hyvä vainu. Menen säkki päässä, kuten lehmälle, joka viedään oudolle laitumelle, ja josta kuvataan kuvasarjaa säkin otettua päästä, kuinka lehmä ihmettelee. Ei pelkästään uutta navettaa. Hankin tiedon jälkikäteen, eli minuun ei todellakaan vaikuta teoksen saama kritiikki, koska hommaan liput kuukausia ennen, osan saan ilmaiseksi, koska kirjoitan esityksestä, kuten sain liput 10.02. esitykseen, kiitoksia Turun kaupunginteatteri! Itse ostin lipun 19.02. esitykseen, koska silloin lauvantaina istuin eturivissä, ja 10.02. istuin keskellä. Teokset voi nähdä kahdesti, jos terveyttä piisaa, ja saa lapsenvahteja ja muuten arjen rullaamaan.
Suosittelen.
Rock me Amadeus.
Amadeus.
Amadeus köyhtyi, hänet köyhdytettiin. Hänen piti ansaita palkkansa. Hän ei saanut tilaustöitä tai oppilaita, koska hänellä on huono maine, rivo ja huikentelevainen kikattelija, joka loi loistavaa, loistavaa musiikkia.
Kun taas hovin rikkaat, etuoikeutetut miehet eivät tarvinneet maksaa mistään, ei millään tasolla.
Miksi juuri klassikkonäytelmä Amadeus valittiin tälle keväälle. Se toimii päänäyttämöllä, mutta käy myös pienelle näyttämölle, jonne ehkei yksi elementti sinne mahdu. Ei, en tarkoita neron egoa...
Ensemble koostuu päätähtien vierailusta ja sivurooleissa on Turun kaupunginteatterin omaa populaa.
Sekä Salieri että Amadeus on sopivasti valittu kohtaamaan toisensa, keskenään.
Kun Aleksis Kiven Seitsemän veljestä romaanissa on lopussa tärkeintä rauha, sovinto, niin myös Amadeuksen pieneen vaudevilleteatteriin tekemä hupaelma Taikahuilu sisältää kauniin sovinnon Wolfgangin ja ankaran isänsä välillä. Näin ainakin Salieri huomaa.
Suosittelen.
Rock me Amadeus.
Amadeus.
Tekijäloota:
Tekijät
Teksti Peter Shaffer
Suomennos Sami Parkkinen
Ohjaus Tuomas Parkkinen
Lavastus Jani Uljas
Pukusuunnittelu Tuomas Lampinen
Maskeeraus Anna Kulju
Valosuunnittelu Jari Sipilä
Äänisuunnittelu Jari Tengström
Rooleissa
Miro Lopperi, Santtu Karvonen,
Linda Hämäläinen, Minna Hämäläinen,
Stefan Karlsson, Miska Kaukonen,
Ulla Koivuranta,
Mika Kujala, Ulla Reinikainen, Riitta Salminen
+ muusikko Henna Linko
Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy
Raileri:
Mitä Turun kaupunginteatteri kertoaa esityksestä:
AMADEUS
Ensi-ilta 4.2.2022, oma tuotanto
Näyttämö: Päänäyttämö
Kesto: noin 3 h 15 min
Keskinkertaisuuden kirous
" Antonio Salierilla on säveltämisen taivaallinen lahja. Hän on pyhittänyt elämänsä työlleen Itävallan keisari Josef II:n hovisäveltäjänä. Kun Wienin hovia saapuu viihdyttämään ihmelapsi Wolfgang Amadeus Mozart, Salieri huomaa, että toinen onkin saanut häntä niin paljon enemmän! Kuriton, suorastaan räävitön Mozart säveltää vaivatta kuin luikuria laskettelisi ja nerous paistaa teoksissa Salierin keskinkertaisuutta ilkkuen. Hovin sisäpiiriläisenä Salierilla on mahdollisuus joko nostaa tai tuhota nuori kollegansa.
Amadeus on yksi esitetyimmistä nykyajan klassikkonäytelmistä. Parrasvaloissa sen pitävät herkullinen valta-asetelma ja henkilöhahmojen tunnistettava kamppailu toistensa – mutta etenkin itsensä kanssa. Kukapa ei olisi janonnut arvostusta, vertaillut itseään muihin tai tuntenut sisällään kateuden syövyttävää voimaa.
“Myös minä pidän tätä yhtenä parhaista näytelmistä, mitä elinaikanani on kirjoitettu. Minua siinä koskettaa oman keskinkertaisuuden teema, sen tajuaminen, etten olekaan nero, enkä tule koskaan tekemään mitään kuolematonta. Tätä Turun Kaupunginteatterin Amadeusta lukuun ottamatta", naurahtaa ohjaaja Tuomas Parkkinen, jonka pitkältä saavutuslistalta löytyvät muun muassa Jekyll & Hyde -musikaalin ohjaus (TKT 2013) ja libretto menestysmusikaaliin Tom of Finland (TKT 2017).
Amadeus on Peter Shafferin fiktiivinen tarina historiallisten henkilöiden koko 1780-luvun ajan jatkuneesta kilvoittelusta ja kuumeisesta halusta luoda toinen toistaan ikiaikaisempia sävellyksiä. Suuren taiteilijaelämäkerran kuningasrooleissa Salierina katkeroituu Santtu Karvonen ja Mozartina lapsekasta elämäniloa pursuaa Miro Lopperi. "
#Amadeus 19.02.2022, 10.02.2022
Suosittelen kuuntelemaan ja katsomaan Helmetin kirjastokortin omaaville Borgiat eikun Medici -palvelua, jossa voi katsoa ja kuunnella maksutta oopperoita ja muuta klasaria, kuuntelin kotimatkalla puoli tiimaa Figaron häitä, olipa moderni näyttämösovitus, ja puoli tiimaa Taikahuilua, paa pa pa.
Luen lisää:
"Wienissä Itävallassa sijaitseva Mozart-museo haluaa uusimmassa näyttelyssään puhdistaa italialaisen säveltäjä Antonio Salierin ryvettyneen maineen. Salierin on uskottu tappaneen säveltäjä Wolfgang Amadeus Mozartin myrkyttämällä." YLE, 2014:
Mitä juuri näin. 4 Floors of Whores: niXXXavuori -esitys Teatteri Viiruksessa vierailevana esityksenä
perjantai-illan ralliksi ja ratoksi 10.12.2021. Perfomanssi ja lauantaitranssi käy läpi koleaan syntymisen & mitalihuuman. Aikuisille. Sisältövaroituksina näppärä piiskaaminen, maalin "squirttaaminen" seinälle, alastomuus. Alastomana on loppukiitoksissa myös miksaaja-äänimies, eli reilu peli... 11.12. oli vimppa esitys.
Tässä Niskavuoressa on tarkoituksellinen XXX eli aikuisille tarkoitettu esitys. Kinkyvastaanottajana ja teatteri- ja muutenkin kulttuuribloggaajana kiinnostuin kutsusta, johon tosin en enskariin päässyt, kun päällä oli viiden päicän putki Night Visions -festareita, mutta onneksi perjantaina oli iltasella vapaata. Teos toimi myös pikkujouluna, jolloin saa nauraa.
Tosin toisesta rivisrtä taaksepäin olis voinut olla korkeammat tuolit tai tyynyjä tai puhelinluettoita. Kun eturivissä istui kookkaita miehiä.
Eli vähintäänkin Friday, bitches.
Sisältövaroituskansio on yhtä paksu kuin puhelinluettelo. Tai Babylon Berlinin massiivinen kuvaussuunnitelma.
Nyt en katsonut sisältövaroituskansiota, koska sen plaraaminen voi sisältää rutkasti juonipaljastuksia.... Nykykatsoja osaa varautua. Tärkeintähän on katsojan koskemattomuus. Kaikki tapahtuu tarpeeksi kaukana. Etäällä. Ja mielikuvituksessa. Kyseessä on käiskirjoitettu teos. Tilana obn turvallinen teatteri.
Teatteri Viiruksen studiossa näemme läpinäkyvän kuution, kuin jääpalan, jonka sisällä ultravioletissa tai paremminkin sähkönsinisessä valossa on lattialla, klassisen musiikin soidessa ylevästi, valkea möykky kangasta, joka lopulta alkaa liikkua, ja sen sisältää syntyy kolme olentoa Niskavuoreen. Alastomina, sarjakuvamaisin päin, kokonaamioin, hyvin vaaleahiuksina. Alastomina. Sitten siirrymme, jossain vaiheessa, ellei heti xxx kohtaan. Alastomat olennot hytkyvät transsissa tanssivat, hikisinä. Kohtaavatko he häpeää. Kohtaammeko me häpeä. Kuka kohtaa ja mitä. Pinet Suomenliput heilut keååien päässä, kepeillä myös piiskataan. Ollaan urheiluhuumassa, sinivalkoisessa, otetaan selkään, sanan monissa merkitysissä.
Tuoretta oli myös maalaaminen, eli maalia laittoivat omiin paikkoihin, ja ja squirttasivat siitä kankaalle ja katsojia kohti - välissämme oli tuo läpinäkyvä neljäs seinä.
Nykyteatterin, sirkuksen, performanssin, BDSM:n, kinkyn ja mm burleskin keinoja käytettiin. Väliajaton teos oli sopivan mittainen ponnistus, ja puserrus. Ainakin naiset nauroivat kovaan ääneen huippukohdissa. Miten pitääkin. Kun lavalla tehdään jännä temppu ja sitten vilkutetaan katsojalle.
Mm sillä Suomenlipulla.
Mainiota oli lukea myös infoa, millä kielellä he esittävät teoksen. Tiedoissa luki:
kieli = ei ongelma.
Eli ei käytetty suomen kieltä. Ehkä vähän demonista englantia.
Saako klassikkoon kajota. Miksi ei saisi.
Esitys on teatterissa tiettyinä päivinä, esittävänä taiteena. Se ei ole mikää tuhruinen seksiklubin sesonkiläträys, jonne kuka tahansa ukkeli voi kävellä tukko euroja kouraassaan milloin vaan. Ei.
Jossain teatterissa muutama vuosi sitten ksyttiin yleisöltä, mitä haluaa teatteriin ja mitä ei. Eräässä katsojakommentissa oluki, että ei alastomuutta. Minustakaan turhaa alastomuutta ei tarvitse käyttää vain provosoidaakseen, Kuten klikkiotsikot. HAIRn päivät ovat takana.
Aikuisten esityksiin nykyteatterissa, burleskissa, sirkuksessa voidaan käyttää kehoa. Tämän performanssikollektiivin jäsenet lavalla olivta, ovat Astrid Stenberg, Emilia Jansson, Herman Nyby. Sekä äänisuunnittelija Riku-Pekka Kellokoski.
Tai eiväthän he alasti ole, vaan kaikilla on sinivalkoiset sukat. Että pysyvät psytyssä mm märän maalin keskellä.
Paperimassan tyyliset sekä söpöt että groteskit naamiot vaaleinen viattomine hiukseen, suomalainen perimä, suomalainen maisema.
Mikä hybris, mikä hypoteesi. Että yleisö kokee, yleisö nauttii.
Ehkä ollaan myös epämukavuusalueilla. Ja mukavuusaluiella. Varsinkin.
Tekijäloota:
Esiintyjät Astrid Stenberg, Emilia Jansson, Herman Nyby
Äänisuunnittelija Riku-Pekka Kellokoski
Tuotanto 4 FLOORS OF WHORES
Kesto päivitetään ennen ensi-iltaa
Kieli ei ongelma
Esitys sisältää vahvaa strobovaloa, teatterisavua ja suositellaan aikuisyleisölle.
4 Floors of Whores: niXXXavuori -esitys Teatteri Viiruksessa
4 Floors of Whores: niXXXavuori -esitys Teatteri Viiruksessa
4 Floors of Whores: niXXXavuori
4 FLOORS OF WHORES
”Niskavuoren lapset ovat niin hauskan pellavapäisiä ja harvasanaisia” – Hella Wuolijoki
Lue lisää Viiruksen sivulta ja muualtakin:
"niXXXavuori liikkuu lumisessa, kansallisromanttisessa mielenmaisemassa. Teos sukeltaa performanssitaiteen kaanonin, suomalaisen teatterin ja julkisen torijuhlan kautta kysymyksiin häpeästä ja syyllisyydestä suhteessa kansalliseen identiteettiin. Uuden, nuoren kotimaisen 4 floors of whores -kollektiivin muodostavat Emilia Jansson, Riku-Pekka Kellokoski, Herman Nyby ja Astrid Stenberg. Esitys saa ensi-iltansa Viiruksessa 2.12.2021
Ryhmän estetiikka ja työskentelytavat nousevat fyysisen teatterin, nykykoreografian, äänitaiteen ja performanssitaiteen vuoropuhelusta – ripauksella populaarikulttuuria ja aistillisuutta. Haaveiden, hybriksen ja nautinnon synnyttämät sirpaloituneet maisemat kehittyvät mielialojen ja tunnelmien sommitelmiksi."
Tänään 08.12.2021 bloggariklubilla ja Vallilan Kansallisteatterissa on ensi-illassa Kampaamo. Glögin lisäksi södikan joululahja svenskidekkari. Pakkanen ulkona, kristallikruunut säteilee sisällä. Samoin Ella Eronen. Suurennoksena.
Tänään ensi-illassa Mika Myllyahon duunarikomedian Kampaamo kantaesitys tuolla Vallilan Kansallisteatterissa. Potkuja! Puvustukselle on jo tainnut mennä kiitosta kuinka upeat saappaat Maria Kuusiluoman hahmolla on...
Mutta eihän lavalla nähty saappaita, vain mainoskuvassa, esittelykuvassa...
Näin Mika Myllyahon edellisen duunarikomedian KORJAAMO, olikohan vuonna 2018. Se oli enemmän duunarin, ja duunin komedia kuin tämä. Öljyisessä korjaamossa soi hyvä musiikki, mm Iggy. Tässäkin sisarteoksessa KAMPAAMO soi hyvä musiikki, mm My favourite game, kun Raikku, kampaaja. muistelee ysäriä. 90-luvulla tehtiin myös hienoa musiikkia, ei pelkkää huumorijysäriä.
Mutta toisaalta, miksi vain " miesten työt" ovat duunarien duunia, eihän se pidä paikkaansa.
Itse ajattelen kampaamoa ja kampaajia enemmänkin yksityisyrittäjinä, ja luksustuotteiden myyjinä kuin duunareina. Se on aina tämä positio, mistä katsoo, ja paljonko on lompakossa. Tai velekaa.
Siivooja toki on duunari, aina, tehdessään paskatyötä. Arvostan siivoojien työtä, olenhan itsekkin sitä tehnyt taidetta ja opintoja ja elämää ja kulttuuria rahoittaessani. Kuinka monta työtä tai pikavippiä siivooja-naisella pitää nykyään olla, että pärjää? Kun yksin joutuu hoitamaan kaiken, kun väkivaltaisesta tai poissaoleasta puolisosta ei ole aikuiseksi eikä mieheksi eikä maksajaksi. Tai kun töiden lisäksi tekee metatyöt, vai tekeekö, rojahtaako sohvalle. Antaako pullo unohduksen, unen, rauhan, oman ajan, oman tilan. Miten olla hyvä vanhempi. Miten olla läsnä.
Sanallakaan ei mainita, että eletään taas laman aikaa sekä koronaa. Tiukka tilanne tulee ilmi, kuinka pärjää. Miten maksaa kampaamon tilan vuokran, kun ihmisillä ei ole varaa laittaa tukkaansa, tätä ei kyllä mainita, mutta kyllähän se jossain kummittelee. Paskamyrsky menee ehkä liian pitkäksi vitsiksi, symboloiden paskatyötä.
Mutta on täysin oikein mainita, ettei vessankorjaaja ilmaannu korjaamaan kuin vasta parin viikon päästä. Se on jännä, miten isännöitsijät aina osaavatkin muuttua näkymättömiksi. Miten kehdataankin olla maailman vähiten korruptoituneessa maassa näin. Ottamatta vastuuta.
Lavalla näemme neljä näyttelijää, kolme naista ja yhden miehen. He esittävät muitakin rooleja, ja toimivat myös kreikkalaisena kuorona, joka kertoo tapahtumista. Käytetään vanhan ajan teatteria ja nykyteatteria, kuten hidastuksia, vai tuliko hidastuksia.
Valoja. Kuinka katosta laskeutuu 50-luvun mikki, kuten nyrkkeilytappelussa, tai siis matsissa, ja kuinka näyttelijä heilauttaa mikin toiselle, joka heilauttaa sen takaisin, kauniina sauramaisena liikkeenä, siis Carlos Sauran muistaakseni Carmenissa heilautetaan hehkulamppua,hieno kohatus, lamppua jota heilautettiin myös Nine Inch Nailin keikalla aikoinaan, hypnoottinen liike, joka pakottaa reagoimaan. Väistämään tai ottamaan vastaan. Pataan.
Aiheina myös NIMBY, että ei minun takapihallani, lähiöt, rasismi. viha, raivonhallinta. Vaihteeksi piristävää, että naisella on raivoa, joka konkretisoituu potkuina. Ei omaan lapseen, vaan kusipäihin. Jotka yrittävät hiljentää, estää etniseen pikakruokapaikkaan menevää naista.
Aivan aluksi yleisö ei naura. Pääjohtaja-ohjaaja Myllyaho pyysi aiemmin anteeksi viileitä tiloja. Joo, Vallila on viileä paikka, sanan kaikissa merkityksissä, mutta kun lukee ohjeen, että pukeutua, koska on talvi, ja ollaan Suomessa, ja vanhassa rakennuksessa, ja voi viluttaa, niin kannattaa puekutua muuhun kuin silkkihuivin kokoiseen pikkumustaan. Naisen ei tarvitse koskaan pukeutua järjettömästi yhtään miehen katsetta miellyttääkseen. Mihinkään pippaloon. Muistatteko vielä ajan jolloin Cannes pakotti naiset korkokenkiin. Niille portaille punaisilla matolla. Voi... Oliko vuosi 2016. Oskareissa 2020 (2021) oli sopivasti naisilla järkeviä kenkiä.
Kestää hetken, ennen kuin yleisö nauraa, ostaa tarinan, kuten ameriikassa sanotaan että "ostaa" tarinan, eli uskoo kuulemaansa, hyväksyy, tai ainakin ottaa vastaan.
Yhden siivoojan ja kahden kampaajan, siis nkolmen naisen, päähenkilön, lisäksi heidän sukuaan käy lavalla, ja kuinka uskottava on kylmä, rahaa nyhtäävä äitee, joka ei sylje kuppiin. Kuinka lavalla on monta hyvää tytärtään, joka auttaa äitiään. On kympin tyttöjä, tai ainakin tyttöjä, jotka pärjäävät, ja uskovat, että huomenna on huominen. Paremmin, tai ainakin selviytyen. Tytöt, jotka uskaltavat nukkua, hyvin. Rauhassaa. Aikuiset tytöt. Lapsen ikäiset tytöt. Tytöt, jotka lukevat läksyt. Tytöt jotka menevät kouluun, Mutta on myös tyttöjä jotka eivät mene opiskelemaan.
Eli tämä komedia, vakava komedia ei ole hörö hörö eikä rai rai. Paitsi ehkä paikoin. Missä ovat sinun rajasi. Oma tilasi. Mittasi. Myötätuntosi. Arkesi.
Olin paikalla kutsuvieraana, bloggariklubilla. Olikin vuoden viimeisin bloggariklubi. Oli ensi-ilta, kantaesitys.
Kampaamo
Tragikomedia henkilökohtaisten rajojen merkityksestä
MIKA MYLLYAHO
Käyppä vaikka itse katsomassa.
Tekijäloota
NÄYTTELIJÄT JA TYÖRYHMÄ
Rooleissa
Katariina Kaitue, Maria Kuusiluoma, Petri Liski ja Sari Puumalainen
"Ansku (Sari Puumalainen) ja Raikku (Maria Kuusiluoma) ovat lapsuudenkavereita, jotka työskentelevät kampaamoyrittäjinä laitakaupungilla. Heidän vuokraamansa Elannon vanha liiketila on hajoamassa käsiin; nurkissa on hometta, ja kreosootin pistävä lemu leijuu ilmassa. Kun vessanpönttökin lakkaa toimimasta, naisten mielessä syntyy vakaa päätös, ettei näin voi jatkua. Unelma kunnollisesta toimitilasta luo toivoa paremmasta, mutta onko heillä siihen varaa?
Kampaamoa siivoaa Anskun ja Raikun kaveri Sisko (Katariina Kaitue). Naiskolmikkoa yhdistää jatkuva olemassaolon taistelu pienyrittäjinä, elämä teini-ikäisten lasten äitinä sekä aviomiehet, joista ei ole ollut kantamaan vastuuta perheensä hyvinvoinnista. Edes liiketilan huoltomiehestä (Petri Liski) ei näytä olevan apua.
Mika Myllyahon Kansallisteatterin näyttelijöille kirjoittama Kampaamo on vakava komedia henkilökohtaisten rajojen merkityksestä ja itsekunnioituksen säilyttämisestä – ihmisistä, jotka käyvät taisteluun onnensa ja olemassaolonsa oikeutuksen puolesta. Realismia ja runollisuutta yhdistävä Kampaamo on Myllyahon aiemman Kansallisteatterille kirjoittaman ja ohjaaman esityksen, kiitetyn Korjaamon (2018) itsenäinen sisarteos.
MA 13.12. esityksen jälkeen Tekijät esiin! –keskustelussa näytelmän kirjoittaja, ohjaaja Mika Myllyaho ja esityksen visualisti Auli Turtiainen. Tilaisuuteen on vapaa pääsy – tervetuloa!"
Sosiaalisesta mediastani:
Tänä vuonna Heltsingissä ehtii tulla vielä kolme ensi-iltaa teattereihin: Takomon Viiksi-instituutti, 4 floors of whores: niXXXavuori Viiruksessa ja Kampaamo Kansallisteatterissa (ostaisin heti Maria Kuusiluoman housut ja saappaat.) Tyydyn katselemaan. Tällaista diversiteettiä. pic.twitter.com/RnQWobzjcp
Tänään 18.11.2021 on Red Nose Companyn RÉvolution ensi-illassa vallan vallankumouksellisessa Kanneltalossa.
Kun Prodigyn ensimmäisten biittien jytinä saavutti penkkirivini, ja dj huusi rantabileet!, niin olin heti muistoissa, tai jossain, Hietsun hiekalla, ja sitten tuli suru, ettei Prodigy koskaan enää esiinny siellä, Hietarannalla. Mutta tämä klovneria ei kerro surusta, vaan rantapileistä, kun ihminen on vapaalla, vapailla. Se oli väliajan jälkeinen olotila.
Ennen väliaikaa klovni nimeltä Ré (Hanna Seppä) oli vihdoin saanut suunnitella ihan oman esityksensä RÉvolutionin, jossa hän on pääesiintyjänä, eikä ole vain osa sivustakatsojan tarinaa. Aiemmin edellisen vuoden showssa ( ts vuonna 2018 ) nimeltä Babylon oli pääosassa klovni Babylon (Minna Puolanto) , jota RÉ palveli. Babylon oli upeissa rokokoovetimissä sekä Madonna että Katariina Suuri. Kyse oli vallasta.
Mutta eikö tässäkin ole kyse vallasta. Vallan anastamisesta. Vallan jakamisesta, vallan.
Red Nose Companyn esitys RÉvolution kertoi jälkimmäisessä osassaan valkoisen naisen taakasta, huonosta omastatunnosta matkustaessaan tropiikkiin, jossa tyynyllä odottaa hämähäkki, niin kuin länsimaissa suklaakonvehti.
Ja pitääkö kaikista palveluista maksaa köyhälle hotellin työntekijälle. Sekä oman tilan ottamisesta, ja löytämisestä. Klovnerian keinoin.
Siis, että pitääkö seksistä aikuisen rikkaan turistinaisen maksaa köyhälle aikuiselle paikalliselle miehelle. Pitääkö paikallisen koko ajan kerjätä rahaa.
Onko nainen riippumaton, kun hän lojuu riippumatossa pinacoladaa juoden.
Mikä on näyttämö näkymättömille, avustajille, palvelijoille, ekstroille, paikaajille, nobodyille. Klowni RÉ on kyllästynyt olemaan sivussa, seinäruusuna ja on tehnyt oman esityksen, jossa sämplää dj:na, murehtien miksei ole reilun kaupan tomaattimurskaa.
Teatterissa käyminen kannattaa aina... Red Nose Companyn RÉvolution ensi-illan esityksen jälkeen sai [war]holisesti mukaan tomaattimurskaa.
Sitten.
Hämmästyttävää kyllä, olemme myös keskellä Igor Stravinskin Kevätuhria, Pariisissa 1913, sen rekonstruointia. Olisi ollut hurjaa matkata ajassa sinne, ja katsoa, oliko paikallinen yleisö niin junttia, niin ahdasmielistä, että buuasi, ja aiheutti itse asiassa kaaoksen, hävityksen, ja rähinän, koska Stravinskyn tulkinta oli niin modernia. Se tanssi. Sen tanssin kieli.
Näin vuoden 2018 tuotannon Babylonin vain striiminä, kiitos siitä. Tämän näin kutsuvieraana paikan päällä; Kanneltalossa, ensi-illassa. Kiitos lipusta. Teoksena tämä ei ole niin ehyt kuin Babylon, jos jostain syystä teoksen on oltava "ehyt".
Koska klovnit liikkuvat ympäri Suomea ja rekvisiitta kulkee mukana, niin mukana on helposti roudattavaa, kuten miimi....
Pahvilaatikossa oli hieno lause musiikin merkitysestä, mutta sana music oli yliviivattu, ja päälle oli kirjoitettu money eli raha.
Sitten on todella paljon kalua, romua ja tavaraa, jotka levitetään anarkisesti, ja arkisesti ympäri lavaa, niin kuin ihmiset viskovat roskia luontoon ja muovia mereen. Tilaavat verkosta roinaa. Kun se on niin hekppoa ja ihanaa. Itsekin rakastan kirjoja ja kenkiä,
Tavaroiden välistä kävellään 90-luvun muovisilla gootti- tai reivibilekengillä, joissa tolppakorot. Hienoa on, että nainen on dj:nä. Hän soittaa myös piisin Voyage voyage, itse käytin tuota piisiä häsänä hashtagina kun jaoin matkakuvia, eettisiä matkakuviani ja kulttuurimatkojeni kuvauksia, jossa jo silloin oli haikeus, että se on mennyttä. Itse en ole matkustanut lentokoneella vuosiin, koska lyhyempiäkin matkoja voi tehdä, koska ilmastokriisi on tässä. Ja nyt.
Menkääpä katsomaan. Klovnerian tehtävänä on naurattaa, ja vähän tyrkkiäkin. Hämmästyttää ja välittää. Käsiohjelmasta huomasin kiitoslistasta Marc Gassotin, ja ajattelin Marcia kun dj-rantabaarin tarjoilija teki miimi-drinkkejä mm blenderillä. Kiitos.
" Red Nose Companyn uusi teos RÉvolution tuo näyttämölle puheenvuoron ihmisyydestä ja nähdyksi tulemisen tarpeesta. Pääosissa ovat Ré (Hanna Seppä) ja Babylon (Minna Puolanto). Ensi-ilta on Kanneltalossa 18.11.2021. Kaksikon aiempi esitys Babylon – klovni vallankahvassa (HS✭✭✭✭✭) oli vuoden 2018 teatteritapaus.
RÉvolution kääntää klovnien välisen valta-asetelman päälaelleen. Aiemmassa kaksikon teoksessa Babylon – klovni vallankahvassa palvelijana toiminut Ré haluaa nyt ottaa ohjat omiin käsiinsä ja astua näyttämön keskipisteeksi. Babylonin on tyydyttävä hänelle epätyypilliseen sivurooliin Rén avustajana ja esityksen järjestäjänä.
Esityksessä pohditaan vallan jakautumista arkisella ja henkilökohtaisella tasolla. Kenellä on valta tehdä näkymättömästä näkyvä, tai näkyvästä näkymätön? RÉvolutionissa punnitaan myös hiljaisuuden ja kuuntelemisen voima. Esitystä rytmittää dj:n ja musiikkituottajan urasta haaveilevan Rén lempimusiikki. "
Tekijäloota:
Työryhmä:
Näyttämöllä: Hanna Seppä ja Minna Puolanto
Ohjaus: Niina Sillanpää
Käsikirjoitus: Minna Puolanto, Hanna Seppä, Niina Sillanpää
Esitysdramaturgia: Minna Puolanto, Hanna Seppä, Niina Sillanpää ja Milja Sarkola
Valo- ja äänisuunnittelu: Juha Tuisku
Pukujen suunnittelu ja valmistaminen: Virve Karoliina Balk
Lavastus: Työryhmä
Valokuvat: Mark Sergeev
Tuotanto: Red Nose Company: Maija Kühn, Inka Virtanen, Minna Puolanto, Hanna Seppä, Tuukka Vasama
Esitys on yhteistuotanto Kanneltalon, Lahden kaupunginteatterin ja Rakastajat-teatterin kanssa.
RÉvolution on itsenäinen jatko-osa teokselle Babylon.
Ikäsuositus aikuisille ja nuorille 13-vuotiaasta ylöspäin.
Kesto: n. 2h sisältää väliajan.
Sosiaalistisesta mediastani:
Tänään Red Nose Companyn RÉvolution ensi-illassa Kanneltalossa. Mikä on näyttämö näkymättömille, avustajille, palvelijoille. Klowni RÉ on kyllästynyt olemaan sivussa, seinäruusuna ja on tehnyt oman esityksen, jossa sämplää dj:na, murehtien miksei ole reilun kaupan tomaattimurskaa pic.twitter.com/Ju36J0lB69
Tänään Red Nose Companyn RÉvolution ensi-illassa Kanneltalossa. Mikä on näyttämö näkymättömille, avustajille, palvelijoille. Klowni RÉ on kyllästynyt olemaan sivussa, seinäruusuna ja on tehnyt oman esityksen, jossa sämplää dj:na, murehtien miksei ole reilun kaupan tomaattimurskaa pic.twitter.com/Ju36J0lB69
Maria Jotunin Kun on tunteet Teatteri Jurkassa 3.11. Käsikirjoittus, ohjaus ja esiintyjät näyttämöllä: Inke Koskinen ja Sofia Meds. Näin sitä pidetään ohjaukset, ohjakset käsissä ja kädet piparipurkilla. Tai kahvipurkissa. Neonvaloissa kaksi naista tanssii kuten Caspar Noen Lux Aeternassa ikään, salatun kahvinautinnon, kahvikeinottelun huumassa...
Alussa on arkinen, beige, konservatiivinen Akka Pärsky, joka elää Ukkonsa ikeessä. Kylään saapuu salaa Lois-Kaisa. Joka on kuin Turhapuron ja huippumallin makea sekoitus. Hurja nainen joka ei juo espressoa pikkurilli pystyssä. Mutta mikä on hänen motiivinsa.
Näytelmässä ollaan vapaasti kuten muinoin mies-näyttelijät mies-ohjaajien ja mies-käsikirjoittajien tarinoissa palkeet täysillä. Ylinäytellään, vedetään överiksi, ja välillä lauletaan kuin Jorma Panula -kilvassa, silleen korkeakulttuurisesti. Musiikki on välillä ambienttia, tanssi välillä modernia. Lauletaan silmät kiinni kuten Klimtin maalauksessa, mutta vapaana.
Röyhkeä, myös itselleen naurava, eiliselle, marginaaleille. Feministinen, arvaamaton. Puhdistavakin. Mitä naiset saavat kotona tehdä kun mies ei ole jarruttamassa.
Näytelmän juliste on hieno, onko se tietysti Pauligin?Vintagepurkki kahvia. Juliste voi olla provosoiva, eli mitä kahvi, luksustuote, salainen nautinto, symboloi keinoittelun kaudella, pula-aikana. Nätyn kurssinsa nuorin ja vanhin nainen, duo. He. Tässä. Lavalla.
En ole ihan varma tuosta Maria Jotuni: Kun on tunteet -sähkökirjan kannesta (instagrammin kuvassani)... Digitaalinen kirja voi olla näytelmän käsikirjoittajalle ja sovittajalle aarrearkku, jos haluaa yhden novellin ympärille, tai repliikkien väliin lisätä matskua kirjan muista novelleista, sämpläten, sanahaulla.
Ihanaa turkan jälkeistä Jurkan aikaa! Puhtaalta pöydältä. Kun kumpikin sukupuoli saa äänen. Yhtä lailla. Ja tilan tehdä taidetta. Post turkka, nyt Jurkka!
Kiitoksia lipusta, olin kutsuvieraana, teatteribloggaajana. Tämän vuoden esitykset on kaikki loppunmyyty tai loppuunvarattu, mutta huhtikuussa 2022 on neljään esitykseen tilaa. Suosittelen. Tämä sopii pikkujouluun, sekä myös nykynoitiin, vaikkei noitutta tässä kässitelläkään, paitsi mielleyhtymissäni Lux Aeternaan, jossa kaksi naista keskustelee ensin, sitten heidät poltetaan roviolla. Ehkä. Koska kyseessä on elokuva elokuvateosta. Tämä sopii huhtikuussa myös pääsiäisen aikaan, noitien aikaan. Vaikkei tämä noidista kerrokaan. Silti minulla on voimakas vire sinne suuntaan, tanssin ja transsi, kehon ja kehollisuuden avulla.
Tekijäloota:
Näyttämöllä: Inke Koskinen ja Sofia Smeds
Alkuperäisteos: Maria Jotuni
Käsikirjoitus ja ohjaus: Inke Koskinen ja Sofia Smeds
Sävellys ja äänisuunnittelu: Riku-Pekka Kellokoski
Valosuunnittelu: Topias Toppinen
Kesto: n. 1 h 30 min (sisältää väliajan)
Lue lisää Jurkan sivulta: "Väkevä ylistys Maria Jotunin epäsovinnaisille naisille. Kahvinhimoiset Lois-Kaisa ja Akka Pärsky eivät kaihda keinoja etsiessään nautintoa. Kahvin äärellä he herkistyvät, paljastuvat ja laulavat toisensa tainnoksiin.
Esiin kuohuu piileviä toiveita, joita kohti he sukeltavat – toisiaan houkutellen, himoiten, hyödyntäen ja pettäen. Kun on tunteet on kahden vastavalmistuneen näyttelijän musiikkia sisältävä rimpuileva sovitus Jotunin samannimisestä novellikokoelmasta. Esitys on nykynäyttelijän uskalias tutkimusmatka haluun, toivottomuuteen ja tunteiden ikuiseen ikeeseen.
Huom! Esityksessä käytetään teatterisavua ja vilkkuvia valoja."
Sofia Meds
Inke Koskinen
Myös näytöksen jälkeinen keskustelu oli nautittavaa #kunontunteet #TeatteriJurkka
Näytelmän lähtökohtana oli tutkia näyttelemistä, siksi he käsikirjoittivat ja ohjasivat itse, teksti piti olla valmiina. Maria Jotunin novellit sopivat kahden esittäjän esitettäväksi, käsiohjelmaan on painettu novelleja, jotka eivät mahtuneet esitykseen. Hieno tekijätapaaminen!
Tässä on ympättynä tuo tekijätapaamminen Jurkan FB:stä:
Sosiaalisesta meediastani:
Maria Jotunin Kun on tunteet Teatteri Jurkassa 3.11. Käsikirjoitus, ohjaus ja esiintyjät näyttämöllä: Inke Koskinen ja Sofia Meds. Näin sitä pidetään ohjaukset käsissä ja kädet piparipurkilla. Tai kahvipurkissa. Neonvaloissa kaksi naista tanssii kuten Noen Lux Aeternassa ikään pic.twitter.com/gD5nqpCSxN
